Ja'far ibn Sulayman al-Duba'i kertoi al-Mu'alla ibn Ziyadilta, joka sanoi: 'Abd al-Rahman ibn Muljam — Jumala kirotkoon hänet — tuli uskovien johtajan (AS) luo pyytämään ratsua ja sanoi: Oi uskovien johtaja, anna minulle ratsu. Uskovien johtaja (AS) katsoi häntä ja sanoi hänelle: Sinä olet 'Abd al-Rahman ibn Muljam al-Muradi? Hän sanoi: Kyllä. Sitten hän sanoi uudelleen: Sinä olet 'Abd al-Rahman ibn Muljam al-Muradi? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Oi Ghazwan, anna hänelle punaruskea hevonen. Tämä toi punaruskean hevosen, ja Ibn Muljam al-Muradi nousi sen selkään ja tarttui sen ohjaksiin. Kun hän kääntyi pois, uskovien johtaja (AS) sanoi: Minä tahdon antaa hänelle lahjan, ja hän tahtoo surmata minut. Kuka puolustaa sinua tuolta Muradin heimon ystävältäsi? Kertoja sanoi: Kun sitten tapahtui se, mikä tapahtui, ja hän iski uskovien johtajaa (AS), hänet otettiin kiinni hänen tultuaan ulos moskeijasta, ja hänet tuotiin uskovien johtajan eteen. Tämä (AS) sanoi: Jumalan kautta, minä tein sinulle sitä hyvää, mitä tein, vaikka tiesin, että sinä olet surmaajani; mutta tein sen sinulle saadakseni Jumalalta tuen sinua vastaan. (al-Irshad, osa 1, s. 12)
Kertoja sanoo: Ibn Muljam saapui uskovien johtajan (AS) eteen ja pyysi ratsua sotiakseen hänen rinnallaan. Imaami katsoi häntä ja sanoi: Sinäkö olet 'Abd al-Rahman ibn Muljam al-Muradi? Hän vastasi: Kyllä. Imaami esitti saman kysymyksen vielä uudelleen ja kuuli saman vastauksen. Sitten hän käski Ghazwania antamaan tälle punaruskean hevosen. Kun Ibn Muljam oli noussut satulaan, tarttunut ohjaksiin ja lähtenyt, imaami lausui hyräillen tämän säkeen: Minä tahdon antaa hänelle lahjoja ja osoittaa hänelle anteliaisuutta, ja hän aikoo surmata minut; tällaisen mielenlaadun ja menettelytavan eron vallitessa kukaan ei pidä häntä puolusteltavana eikä syyttömänä. Kertoja sanoo: Kun tuo kauhistuttava tapaus sattui ja isku osui uskovien johtajan (AS) päähän, Ibn Muljam otettiin kiinni ja tuotiin imaamin eteen. Imaami kääntyi hänen puoleensa ja sanoi: Vannon Jumalan kautta: kaiken sen hyvän, jota sinulle osoitin, tein tietäen, että sinä lopulta olet surmaajani! Tein sinulle niin saattaakseni todistuksen sinua vastaan täydelliseksi.
Ali ibn al-Hazawwar kertoi al-Asbagh ibn Nubatalta, joka sanoi: Uskovien johtaja (AS) piti meille saarnan siinä kuussa, jona hänet surmattiin, ja sanoi: Teille on tullut ramadan-kuu, ja se on kuukausien herra ja vuoden alku, ja siinä pyörii vallan mylly. Totisesti, te lähdette tänä vuonna pyhiinvaellukselle yhtenä rivinä, ja sen merkkinä on, etten minä ole keskuudessanne. Kertoja sanoi: Näin hän ennusti oman kuolemansa (AS), emmekä me ymmärtäneet sitä. (al-Irshad, osa 1, s. 14)
Kertoja sanoo: Sen saman ramadan-kuun alussa, jona Ali (AS) kärsi marttyyrikuoleman, hän piti meille saarnan ja sanoi: Ramadan-kuu on saapunut! Ramadan on kuukausien herra ja vuoden alku, ja vallan mylly lähtee tässä kuussa pyörimään! Tänä vuonna pyhiinvaeltajanne lähtevät hajjille ilman johtajaa, enkä minä enää ole keskuudessanne. Kertoja sanoo: Me emme silloin ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti, ennen kuin hän kärsi marttyyrikuoleman.
(Sanomme: tässä hadithissa on kaksi omaperäistä ilmausta. Ensimmäinen on se, että hän kutsuu ramadan-kuuta vuoden aluksi. Ramadan on laylat al-qadrinsa vuoksi jokaiselle uuden hengellisen vuoden alku. Toinen ilmaus on ”vallan mylly pyörii” (tadur raha al-sultan). Jotkut ovat sanoneet sen tarkoittavan: kun minut surmataan tässä ramadan-kuussa, kalifaatti muuttuu kuninkuudeksi. Mutta meidän nähdäksemme tämäkin on hengellinen tulkinta ramadanista ja koskee kaikkia ramadan-kuita, ei vain hijra-vuoden 40 ramadania. Tämän tulkinnan mukaan jokaisen ihmisen kohtalo lähtee liikkeelle ramadanissa, erityisesti sen laylat al-qadrina: se irtoaa entisestä tilastaan ja siirtyy uuteen tilaan. Ramadan on siis uskoville vertaansa vailla oleva tilaisuus.)
Yahya ibn 'Afif kertoi isältään, joka sanoi: Istuin 'Abbas ibn 'Abd al-Muttalibin — Jumala olkoon häneen tyytyväinen — kanssa Mekassa, ennen kuin Profeetan (SAWS) asia oli tullut julki. Silloin tuli nuori mies, joka katsoi taivaalle auringon kohotessa korkealle, kääntyi sitten Kaabaa kohti ja ryhtyi rukoilemaan. Sitten tuli poika, joka asettui hänen oikealle puolelleen, ja sitten tuli nainen, joka asettui heidän taakseen. Nuori mies kumartui, ja poika ja nainen kumartuivat; nuori mies nousi, ja he nousivat; sitten nuori mies heittäytyi kasvoilleen maahan, ja he heittäytyivät. Minä sanoin: Oi 'Abbas, suuri asia! 'Abbas sanoi: Suuri asia totisesti. Tiedätkö, kuka tämä nuori mies on? Hän on Muhammad ibn 'Abdillah, veljeni poika. Tiedätkö, kuka tämä poika on? Hän on Ali ibn Abi Talib, veljeni poika. Tiedätkö, kuka tämä nainen on? Hän on Khadija, Khuwaylidin tytär. Tämä veljenpoikani on kertonut minulle, että hänen Herransa, taivaiden ja maan Herra, on käskenyt hänet tähän uskontoon, jota hän noudattaa. Ja Jumalan kautta, maan päällä ei ole tässä uskonnossa ketään muuta kuin nämä kolme. (al-Irshad, osa 1, s. 29)
Kertoja sanoo: Ennen kuin jalo Profeetta (SAWS) julisti profeetan tehtävänsä, istuin 'Abbas ibn 'Abd al-Muttalibin kanssa. Keskipäivän alkaessa tuli nuori mies, joka asettui kasvot Kaabaa kohti ja ryhtyi rukoilemaan. Vähän myöhemmin tuli nuorukainen, joka asettui hänen oikealle puolelleen, ja tuli myös nainen, joka asettui heidän taakseen rukoilemaan. Nuori mies kumartui; hekin seurasivat häntä ja kumartuivat hänen kanssaan. Kun he nostivat päänsä kumarruksesta, hän heittäytyi maahan, ja hekin painoivat päänsä maahan. Minä sanoin 'Abbasille: Näen suuren asian! Hän sanoi: Niin on kuin sanot. Tiedätkö, kuka tuo nuori mies on? Hän on veljeni poika, ja hänen nimensä on Muhammad; ja tuo nuorukainen on myös veljeni poika, Ali ibn Abi Talib; ja tuo nainen on Khadija, Khuwaylidin tytär. Veljenpoikani sanoo, että hänen Herransa, joka on taivaiden ja maan Jumala, on määrännyt hänet tähän uskontoon, jonka näet. Ja vannon Jumalan kautta: näiden kolmen lisäksi maan päällä ei ole ketään muuta tämän uskonnon tunnustajaa.
'Uthman ibn al-Mughira kertoi Zayd ibn Wahbilta, joka sanoi: Meille on välittynyt 'Abdullah ibn Mas'udilta: Hind bint 'Utba oli luvannut Wahshille palkkion siitä, että tämä surmaisi Jumalan lähettilään (SAWS) tai uskovien johtajan Ali ibn Abi Talibin tai Hamza ibn 'Abd al-Muttalibin (AS). Wahshi sanoi hänelle: Muhammadiin en pysty millään keinolla, sillä hänen toverinsa ympäröivät hänet joka puolelta. Mitä Aliin tulee, hän on taistellessaan varovaisempi kuin susi. Mutta Hamzan suhteen minulla on toivoa, sillä kun hän vihastuu, hän ei näe eteensä. Hamza oli sinä päivänä merkinnyt itsensä strutsinsulalla rinnassaan. Wahshi väijyi häntä puun juurella; Hamza näki hänet ja syöksyi häntä kohti miekka kädessään ja iski iskun, joka ei osunut hänen päähänsä. Wahshi sanoi: Heilautin keihästäni, ja kun sain hänet otolliseen asemaan, heitin sen ja osuin häntä nivustaipeeseen niin, että se lävisti hänet. Jätin hänet, kunnes hän oli kuollut, menin sitten hänen luokseen ja otin keihääni; muslimit olivat kiinni omassa tappiossaan eivätkä huomanneet minua eivätkä häntä. Ja Hind tuli ja käski halkaista Hamzan vatsan, leikata irti hänen maksansa ja silpoa hänet; niin he leikkasivat hänen nenänsä ja korvansa ja silpoivat hänet. (al-Irshad, osa 1, s. 80)
Kertoja sanoo: Hind, Abu Sufyanin vaimo, oli sanonut orjalleen Wahshille: Jos surmaat yhden näistä kolmesta, annan sinulle hyvän palkkion: Jumalan lähettilään, tai Ali ibn Abi Talibin, tai Hamzan. Wahshi oli vastannut hänelle: Muhammadiin ei pääse käsiksi; hän on sodassa kuin jalokivi sormuksessa toveriensa keskellä. Ja Ali — unohda hänet! Aliakaan ei voi taistelukentällä surmata, sillä Ali on kuin susi, aina valppaana kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Mutta Hamzan ehkä voin surmata! Sillä kun Hamza vihastuu, hän ei huomaa, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Uhudin taistelun päivänä Hamza oli kiinnittänyt rintaansa strutsinsulan, ja siksi hänet tunnisti helposti. Niin Wahshi väijyi puun takana ja tarkkaili häntä ja kaatoi hänet keihäällä, jonka heitti häntä kohti. Taistelun jälkeen Hind tuli Hamzan pyhitetyn ruumiin ääreen ja raateli hampaillaan hänen maksaansa, ja siitä lähtien hänet on tunnettu nimellä Hind maksansyöjä.
al-Hakam ibn Zuhayr kertoi al-Suddilta, tämä Abu Malikilta, tämä Ibn 'Abbasilta — Jumalan armo hänelle: Talha ibn Abi Talha astui sinä päivänä esiin, pysähtyi rivistöjen väliin ja huusi: Oi Muhammadin toverit! Te väitätte, että Jumala kiirehtii meidät teidän miekoillanne tuleen ja teidät meidän miekoillamme paratiisiin. Kuka teistä siis astuu kaksintaisteluun kanssani? Silloin uskovien johtaja (AS) astui esiin häntä vastaan ja sanoi: Jumalan kautta, en eroa sinusta tänään, ennen kuin kiirehdin sinut miekallani tuleen. He vaihtoivat kaksi iskua, ja Ali ibn Abi Talib iski häntä jalkoihin ja katkaisi ne molemmat, ja hän kaatui, ja hänen häpynsä paljastui. Silloin hän sanoi: Vannotan sinua Jumalan ja sukulaisuuden kautta, oi serkku! Niin Ali kääntyi hänestä pois ja palasi paikalleen. Muslimit sanoivat hänelle: Etkö antanut hänelle lopetusiskua? Hän sanoi: Hän vannotti minua Jumalan ja sukulaisuuden kautta; ja Jumalan kautta, hän ei enää tämän jälkeen elä. Ja Talha kuoli paikalleen, ja Profeetalle (SAWS) tuotiin siitä ilosanoma, ja hän ilahtui siitä ja sanoi: Hän oli sotajoukon johtava oinas (päämies). (al-Irshad, osa 1, s. 85)
Kertoja sanoo: Uhudin taistelun päivänä Talha ibn Abi Talha, monijumalaisten lipunkantaja, ratsasti esiin joukosta ja huusi: Oi Muhammadin toverit! Te luulette, että Jumala lähettää meidät teidän miekoillanne helvettiin ja teidät meidän miekoillamme paratiisiin! Kuka teistä siis tulee taistelemaan kanssani!? Uskovien johtaja (AS) astui esiin häntä vastaan ja sanoi hänelle: Jumalan kautta, en päästä sinua tänään, ennen kuin lähetän sinut miekallani helvettiin. Sitten heidän välillään vaihdettiin kaksi iskua, ja Ali (AS) iski miekalla hänen molempiin jalkoihinsa, niin että ne katkesivat, ja hän kaatui, ja hänen häpynsä paljastui. Silloin hän sanoi Alille: Oi serkku! Vannotan sinua Jumalan ja sukulaisuuden kautta! Niin Ali (AS) käänsi kasvonsa hänestä pois ja palasi paikalleen. Muslimit sanoivat: Miksi et tehnyt hänestä loppua? Hän sanoi: Hän vannotti minua Jumalan ja sukulaisuuden kautta, eikä hän Jumalan kautta jää eloon. Talha kuoli samaan paikkaan, johon oli kaatunut, ja hänen kuolemansa ilosanoma vietiin Jumalan lähettiläälle (SAWS), ja hän ilahtui ja sanoi: Hän oli sotajoukon päämies.
Ali ibn al-Hakim al-Awdi sanoi: Kuulin Abu Bakr ibn 'Ayyashin sanovan: Ali (AS) iski iskun, jota kunniakkaampaa ei islamissa ole ollut — tarkoittaen iskua 'Amr ibn 'Abd Wuddiin — ja Alia lyötiin iskulla, jota pahaenteisempää ei islamissa ole ollut — tarkoittaen Ibn Muljamin, Jumala kirotkoon hänet, iskua. (al-Irshad, osa 1, s. 105)
Shaykh al-Mufid kertoo elämäkertojen tuntijoilta: Islamissa ei ole ollut eikä tule olemaan kunniakkaampaa miekaniskua kuin Alin (AS) isku, jolla hän Ahzabin taistelussa kaatoi 'Amr ibn 'Abd Wuddin, eikä islamille ole ollut eikä tule olemaan pahaenteisempää iskua kuin Ibn Muljamin isku Alin (AS) päälakeen.
Elämäkertojen tuntijat ovat maininneet: Alilla (AS) oli päähine (turbaani), jota hän ei sitonut päähänsä muulloin kuin silloin, kun Profeetta (SAWS) lähetti hänet vaikeaan tehtävään. (al-Irshad, osa 1, s. 114)
Shaykh al-Mufid kertoo elämäkertojen tuntijoilta: Alilla (AS) oli turbaani, jonka hän sitoi päähänsä vain silloin, kun Jumalan lähettiläs (SAWS) lähetti hänet vaikeaan tehtävään.
Muhammad ibn Ishaq ja muut perimätiedon tuntijat kertoivat: Kun Jumalan lähettiläs (SAWS) lähestyi Khaybaria, hän sanoi: Tämä lippu ei kuulu niille, jotka ovat sitä kantaneet. Tuokaa minulle Ali ibn Abi Talib. Hänelle sanottiin: Hänellä on silmätulehdus. Hän sanoi: Tuokaa hänet minun luokseni — niin näette miehen, joka rakastaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään ja jota Jumala ja Hänen lähettiläänsä rakastavat; hän ottaa lipun sen oikeudella, eikä hän ole pakenija. He toivat Alin (AS) taluttaen häntä hänen luokseen. Profeetta (SAWS) sanoi hänelle: Mikä sinua vaivaa, Ali? Hän sanoi: Silmätulehdus, jonka takia en näe, ja päänsärky. Hän sanoi hänelle: Istu ja laske pääsi reidelleni. Ali (AS) teki niin, ja Profeetta (SAWS) rukoili hänen puolestaan, sylkäisi käteensä ja pyyhkäisi sillä hänen silmiään ja päätään; hänen silmänsä avautuivat ja päänsärky asettui. Rukouksessaan hän sanoi hänen puolestaan: Jumala, suojaa häntä kuumuudelta ja kylmyydeltä. Hän antoi hänelle lipun — se oli valkoinen lippu — ja sanoi hänelle: Ota lippu ja lähde sen kanssa, sillä Jibril on kanssasi, voitto on edessäsi ja kauhu on kylvetty tuon kansan sydämiin. Ja tiedä, Ali, että he löytävät kirjastaan, että se, joka heidät tuhoaa, on nimeltään Iliya; kun kohtaat heidät, sano: Minä olen Ali — silloin he lannistuvat, jos Jumala suo. Ali (AS) sanoi: Lähdin sen kanssa, kunnes tulin linnoituksille. Silloin Marhab tuli ulos kypärä päässään sotasäkeitä lausuen. Ja kun uskovien johtaja (AS) oli surmannut Marhabin, tämän mukana olleet kääntyivät takaisin, lukitsivat linnoituksen portin ja jäivät sen taakse häneltä suojaan. Uskovien johtaja (AS) meni portille ja ponnisteli, kunnes avasi sen. Suurin osa väestä oli vallihaudan toisella puolella eikä ollut ylittänyt sitä hänen kanssaan. Silloin uskovien johtaja (AS) otti linnoituksen portin ja asetti sen vallihaudan yli sillaksi heille, kunnes he ylittivät sen, valtasivat linnoituksen ja saivat saaliit. Kun he palasivat linnoituksilta, uskovien johtaja otti portin oikeaan käteensä ja heitti sen usean kyynärän päähän. Tuota porttia sulkemaan tarvittiin kaksikymmentä heidän miestään. (al-Irshad, osa 1, s. 124)
Shaykh al-Mufid kertoo elämäkertojen tuntijoilta, että Khaybarin sotaretkellä Jumalan lähettiläs (SAWS) antoi lipun kädestä käteen, mutta tuloksetta, kunnes hän sanoi: Te ette taida olla tämän lipun arvoisia! Tuokaa Ali! He sanoivat: Alin silmä on tulehtunut. Hän sanoi: Tuokaa hänet. He etsivät Alin, löysivät hänet ja toivat Profeetan luo. Profeetta (SAWS) sanoi: Mikä sinua vaivaa? Hän sanoi: Silmäni on tulehtunut ja päätäni särkee ankarasti. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Laske pääsi polvelleni! Hän pyyhkäisi kädellään hänen silmäänsä ja rukoili hänen puolestaan: Jumala, paranna Ali ja varjele häntä kylmältä ja kuumalta. Ali (AS) parani ja otti Jumalan lähettiläältä (SAWS) lipun, joka oli valkoinen, ja lähti taistelukentälle. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Mene, sillä Jibril on kanssasi, voitto on tielläsi ja kauhu on vihollistesi sydämissä. Hän sanoi: Heidän kirjoissaan lukee, että mies nimeltä Iliya saa heistä voiton; kun menet, esittäydy ja sano: minä olen Ali, tuo Iliya. Kun Ali (AS) muutaman miehen kanssa saapui kentälle, juutalaisten suuri sankari nimeltä Marhab tuli muutaman miehen kanssa ulos linnoituksesta ja alkoi lausua sotasäkeitään. Ali (AS) ja Marhab ottelivat mies miestä vastaan, ja lopulta Ali (AS) surmasi Marhabin. Kun Marhab oli surmattu, hänen toverinsa pakenivat linnoitukseen ja sulkivat sen portin. Ali (AS) ajoi heitä takaa, ylitti vallihaudan ja repäisi yksin paikoiltaan linnoituksen portin, jota kaksikymmentä miestä avasi ja sulki, ja heitti sen vallihaudan yli. Muslimit kulkivat vallihaudan yli, tunkeutuivat linnoitukseen, valloittivat sen ja saivat runsaan saaliin.
Abu al-Zubayrilta, tämä Jabir ibn 'Abdillah al-Ansarilta: Kun Jumalan lähettiläs (SAWS) vetäytyi kahden kesken Alin (AS) kanssa Ta'ifin päivänä, 'Umar ibn al-Khattab tuli hänen luokseen ja sanoi: Kuiskuttelet hänen kanssaan meidän ohitsemme ja vetäydyt hänen kanssaan kahden ilman meitä? Hän sanoi: Oi 'Umar, en minä valinnut häntä salattujen sanojen uskotuksi, vaan Jumala valitsi hänet. Kertoja sanoi: Silloin 'Umar kääntyi pois. (al-Irshad, osa 1, s. 153)
Jabir ibn 'Abdillah al-Ansari kertoo, että Jumalan lähettiläs (SAWS) oli piirittämässä Ta'ifia, kun Ali (AS) palasi voittajana sodasta Khath'amin heimoa vastaan. Jumalan lähettiläs (SAWS) ilahtui suuresti, tarttui Alin käteen ja käveli tunnin verran kahden hänen kanssaan autiomaassa puhuen hänelle kuiskaten. Tätä Jumalan lähettilään (SAWS) vetäytymistä kahden kesken Alin (AS) kanssa eivät jotkut sietäneet; muun muassa 'Umar sanoi vastalauseenaan: Miksi kuiskuttelet Alin kanssa kahden kesken ja uskot hänelle salaisuuksia?! Jumalan lähettiläs (SAWS) vastasi: En minä puhunut Alille salaisuuksia kahden kesken, vaan Jumala oli se, joka puhui hänelle salaisuuksia!
(Sanomme: tämä tapaus, joka tunnetaan Jumalan lähettilään (SAWS) salaisena keskusteluna eli najwana Alin (AS) kanssa Ta'ifin päivänä, on kerrottu monissa lähteissä, ja ilmaus ”vaan Jumala uskoutui hänelle” (bal Allahu intajahu) on luettu uskovien johtajan (AS) erityisiin ansioihin. Ilmeisesti tuossa kahdenkeskisyydessä Jumalan lähettiläs (SAWS) kertoi hänelle Jumalan luvalla salattuja asioita ja avasi hänelle tiedon portteja.)
Jumalan lähettiläs (SAWS) oli lähettänyt hänet (AS) Jemeniin ottamaan sen zakatista viidenneksen ja vastaanottamaan ne vaatekankaat, joista Najranin asukkaiden kanssa oli sovittu ... Uskovien johtaja (AS) hyvästeli hänet ja palasi pian joukkonsa luo. Hän kohtasi heidät ja havaitsi, että he olivat pukeutuneet mukanaan olleisiin kankaisiin. Hän paheksui sitä ja sanoi sille, jonka oli asettanut sijaisekseen heidän keskuuteensa: Voi sinua! Mikä sai sinut antamaan heille kankaat, ennen kuin luovutamme ne Profeetalle (SAWS)? Enhän ollut antanut sinulle siihen lupaa. Tämä sanoi: He pyysivät minulta saada kaunistautua niillä ja pukeutua niihin ihramiksi ja palauttaa ne sitten minulle. Silloin uskovien johtaja (AS) otti ne pois väeltä ja sitoi ne kuormiin, ja he kantoivat siitä kaunaa häntä kohtaan. Kun he saapuivat Mekkaan, heidän valituksensa uskovien johtajasta (AS) lisääntyivät. Silloin Jumalan lähettiläs (SAWS) käski kuuluttajaansa, ja tämä kuulutti ihmisten keskuudessa: Pidättäkää kielenne Ali ibn Abi Talibista, sillä hän on ankara Jumalan asiassa — mahtava ja korkea on Hän — eikä liehittelijä uskonnossaan. Niin ihmiset lakkasivat puhumasta hänestä ja ymmärsivät hänen asemansa Profeetan (SAWS) luona ja tämän vihastuksen sitä kohtaan, joka tavoitteli hänen moittimistaan. (al-Irshad, osa 1, s. 153)
Shaykh al-Mufid kertoo elämäkertojen tuntijoilta, että siinä tapauksessa, jossa Jumalan lähettiläs (SAWS) lähetti Alin (AS) Jemeniin ottamaan vastaan Jemenin khumsin ja zakatin sekä Najranin asukkaiden kankaat, hän Alin (AS) lähdettyä Medinasta kuulutti pyhiinvaelluksen ja lähti suuren joukon kanssa jäähyväispyhiinvaellukselle. Ali (AS) puolestaan otti omaisuuden Jemenin asukkailta ja lähti sotajoukon kanssa Jemenistä kohti Mekkaa suorittaakseen hajjin Profeetan (SAWS) kanssa. Mekan lähistöllä Ali (AS) erosi joukostaan ja meni itse tapaamaan Profeettaa, ja keskusteltuaan Profeetan (SAWS) kanssa hän palasi joukkonsa luo tuodakseen sen vähitellen Mekkaan. Mutta hän näki, että hänen poissa ollessaan sotilaat olivat ottaneet kankaat käyttöönsä ja pukeutuneet niihin ihramiksi. Hän pahastui heihin ja käski palauttaa kankaat. He puolestaan pahastuivat Alin (AS) käskystä. Tämä mielipaha jatkui, kunnes he saapuivat Mekkaan, ja Mekassa he puhuivat alituiseen pahaa Alista (AS) ja hänen ankaruudestaan. Kun Jumalan lähettiläs (SAWS) näki tämän, hän käski kuuluttajan kuuluttaa: Älkää puhuko pahaa Ali ibn Abi Talibista, sillä Ali on ankara Jumalan asiassa eikä liehittele Jumalan uskonnossa.
Niin ihmiset lakkasivat puhumasta Alista, ja tapaus päättyi tähän.
(Sanomme: ilmaus ”ankara Jumalan asiassa — mahtava ja korkea on Hän — eikä liehittelijä uskonnossaan” kuuluu uskovien johtajaa (AS) koskeviin kuuluisiin ilmauksiin, ja kuten esitimme al-Ikhtisas-kirjan hadithin yhteydessä (osa 1, s. 121), se on kerrottu myös muissa muodoissa, kuten ”makdud fi dhat Allah”, ”mamsus fi dhat Allah” tai ”la-akhshanu fi dhat Allah”. Siellä olemme antaneet laajan selityksen.)
Abu Bakr al-Hudhali sanoi: Kuulin oppineittemme miesten sanovan: Hamadanin, Rayn, Isfahanin, Qumisin ja Nahavandin ei-arabit kirjoittivat toisilleen ja lähettivät sanan toinen toisilleen: Arabien kuningas, joka toi heidän uskontonsa ja tuotti heidän kirjansa, on kuollut — tarkoittaen Profeettaa (SAWS) — ja hänen jälkeensä heitä hallitsi muuan mies lyhyen ajan ja kuoli sitten — tarkoittaen Abu Bakria — ja hänen jälkeensä nousi toinen, joka on elänyt pitkään, niin että hän on käynyt kimppuunne teidän omissa maissanne ja lähettänyt sotajoukkonsa teitä vastaan — tarkoittaen 'Umar ibn al-Khattabia — eikä hän jätä teitä rauhaan, ennen kuin ajatte hänen sotajoukkonsa pois mailtanne ja lähdette häntä vastaan ja soditte häntä vastaan hänen maassaan. Tästä he tekivät liiton ja sitoutuivat siihen. Kun tieto saapui Kufan muslimeille, he toimittivat sen 'Umar ibn al-Khattabille. Kun tieto tuli hänelle, 'Umar pelästyi suuresti, meni Jumalan lähettilään (SAWS) moskeijaan, nousi saarnastuoliin, ylisti ja kiitti Jumalaa ja sanoi sitten: Muhajirien ja ansarien joukot! Saatana on koonnut teitä vastaan joukkoja ja lähtenyt liikkeelle sammuttaakseen niillä Jumalan valon. Katso, Hamadanin, Isfahanin, Rayn, Qumisin ja Nahavandin asukkaat, kieliltään, väreiltään ja uskonnoiltaan erilaiset, ovat sitoutuneet ja liittoutuneet ajamaan muslimiveljenne pois mailtaan ja lähtemään sitten teitä vastaan sotimaan teitä vastaan teidän maissanne. Antakaa siis minulle neuvonne, ja olkaa lyhytsanaisia älkääkä pitkittäkö puhetta, sillä tämä on päivä, josta tulevat päivät riippuvat. He puhuivat. Nousi Talha ibn 'Ubaydillah, joka kuului Quraishin puhujiin; hän ylisti ja kiitti Jumalaa ja sanoi sitten: Oi uskovien käskijä! Asiat ovat sinut karaisseet, ajat ovat tehneet sinut kokeneeksi, koettelemukset ovat sinua koetelleet ja kokemukset ovat tehneet sinut lujaksi. Sinä olet asiassasi siunattu ja luonteeltasi onnekas. Sinut on asetettu johtoon: olet nähnyt, kokenut ja tullut tunnetuksi, eikä Jumalan säätämysten seurauksista ole osallesi paljastunut muuta kuin hyvää. Ole siis tässä asiassa läsnä omine näkemyksinesi äläkä jättäydy siitä pois. Sitten hän istuutui. 'Umar sanoi: Puhukaa. Nousi 'Uthman ibn 'Affan, ylisti ja kiitti Jumalaa ja sanoi sitten: Ja edelleen, oi uskovien käskijä: minun näkemykseni on, että lähetät Syyrian väen Syyriastaan ja Jemenin väen Jemenistään ja lähdet itse näiden kahden pyhäkön väen sekä Kufan ja Basran kahden kaupungin väen kanssa, niin että kohtaat monijumalaisten joukon uskovien joukolla. Sillä sinä, uskovien käskijä, et arabien menetyksen jälkeen säästä itsestäsi mitään jäljelle jäävää, et nauti maailmasta mistään kalliista etkä löydä siitä mitään turvapaikkaa. Ole siis tässä asiassa läsnä omine näkemyksinesi äläkä jättäydy siitä pois. Sitten hän istuutui. 'Umar sanoi: Puhukaa. Silloin uskovien johtaja Ali ibn Abi Talib (AS) sanoi: Ylistys Jumalalle — ja hän saattoi loppuun ylistyksen ja kiitoksen Jumalalle sekä siunauksen Jumalan lähettiläälle (SAWS). Sitten hän sanoi: Ja edelleen: jos lähetät Syyrian väen pois Syyriastaan, roomalaiset hyökkäävät heidän lastensa kimppuun; ja jos lähetät Jemenin väen pois Jemenistään, abessinialaiset hyökkäävät heidän lastensa kimppuun; ja jos lähetät pois näiden kahden pyhäkön väen, arabit nousevat sinua vastaan joka puolelta ja kolkalta, niin että se, minkä jätät selkäsi taakse — arabien perhekunnat — on sinulle suurempi huoli kuin se, mikä on edessäsi. Mitä tulee mainintaasi ei-arabien lukuisuudesta ja pelkoosi heidän joukkojaan kohtaan: emme me Jumalan lähettilään (SAWS) aikana taistelleet lukumäärän varassa, vaan taistelimme Jumalan avun varassa. Ja mitä tulee sinulle tulleeseen tietoon heidän kokoontumisestaan marssimaan muslimeja vastaan: Jumala inhoaa heidän marssiaan enemmän kuin sinä, ja Hänellä on suurempi oikeus ja voima muuttaa se, mitä Hän inhoaa. Ja kun ei-arabit näkevät sinut, he sanovat: Tämä on arabien mies; jos katkaisette hänet, olette katkaisseet arabit — ja se vain kiihdyttäisi heidän raivoaan, ja olisit itse yllyttänyt heidät kimppuusi, ja heitä tukisivat sellaisetkin, jotka eivät muuten heitä tukisi. Minun näkemykseni on, että pidät nämä miehet kaupungeissaan ja kirjoitat Basran asukkaille, että he jakautuvat kolmeen osaan: yksi osa jääköön perheidensä luo heidän vartijoikseen; yksi osa jääköön suojelusopimuksen alaisten keskuuteen, etteivät nämä riko sopimustaan; ja yksi osa lähteköön veljiensä luo heidän avukseen. 'Umar sanoi: Aivan niin, tämä on oikea näkemys, ja tätä minä halusinkin seurattavan. Ja hän alkoi toistella uskovien johtajan (AS) sanoja ja kerrata niitä ihaillen niitä ja asettaen ne etusijalle. (al-Irshad, osa 1, s. 207)
Kertoja sanoo: 'Umarin aikana tuli tieto, että Iranin keskiosien ei-arabit, muun muassa Isfahanin, Rayn, Damghanin ja Nahavandin asukkaat, kirjoittivat toisilleen ja liittoutuivat ajaakseen arabit pois alueiltaan ja marssiakseen sitten valtavan sotajoukon kanssa kohti Hijazia repiäkseen islamin juurineen. 'Umar pelästyi, kokosi ihmiset moskeijaan ja pyysi heiltä neuvoa. Talhan näkemys oli, että 'Umarin itsensä tulisi lähteä sotajoukon johdossa ei-arabien maille. 'Uthman sanoi: Kirjoittakaamme Syyriaan ja Jemeniin ja pyytäkäämme sieltä sotajoukkoa ja lähettäkäämme mahtava armeija ei-arabien maille. Näiden kahden lisäksi kukaan ei puhunut, eikä kenellekään tullut mieleen mitään ratkaisua. 'Umar sanoi: Eikö ole muuta näkemystä? Silloin Ali (AS) nousi ja sanoi: Ei-arabit pitävät sinua arabien kuninkaana, joten sinun lähtösi heidän maahansa kiihottaa heitä; he näkevät voiton olevan lähellä ja sanovat: tällä kertaa arabien kuningas on itse tullut sotaan. Silloin he taistelevat meitä vastaan kaikin voimin kuivattaakseen arabien juuren. Sinun lähtösi sotaan ei siis ole viisasta. Mutta viisasta ei ole myöskään kirjoittaa Jemeniin ja Syyriaan ja pyytää sieltä apua, sillä kun roomalaiset näkevät Syyrian maiden tyhjentyneen sotureista, he alkavat himoita sitä maata, ja kun abessinialaiset näkevät Jemenin maiden tyhjentyneen sotureista, he alkavat suunnitella hyökkäystä sinne. Ja jos tyhjennät Medinan sotureista, ympäröivät heimot alkavat himoita sitä. 'Umar sanoi: Mitä siis teemme, oi Abal-Hasan? Ali (AS) sanoi: Kirjoita Basran asukkaille, että he jakautuvat kolmeen joukkoon: yksi joukko vartioikoon kaupunkia, yksi joukko valvokoon suojelusopimuksen alaisia ja kolmas joukko lähteköön ei-arabien maille auttamaan veljiään siellä. Sitten hän kääntyi 'Umarin puoleen ja sanoi: Miksi pelko ei-arabeja kohtaan on langennut sydämeesi? Oletko unohtanut, että Jumalan lähettilään (SAWS) aikana me emme taistelleet sotajoukkoon ja sen lukuisuuteen nojaten, vaan menimme taisteluun Jumalaan turvautuen ja Hänen apuunsa ja voittoonsa luottaen? Tiedä, että Jumala inhoaa uskontonsa vihollisia enemmän kuin sinä ja on meitä kykenevämpi tuhoamaan heidät, eikä Hän salli islamin nuoren taimen tuhoutua. 'Umar sanoi: Miten hyvä näkemys! Näin teemme. Myös kaikki kokouksessa läsnä olleet hyväksyivät tämän näkemyksen.
Elämäkertojen oppineet kertoivat: Neljä miestä joi uskovien johtajan (AS) aikana päihdyttävää juomaa ja juopui, ja he viiltelivät toisiaan veitsillä, niin että jokainen heistä sai haavoja. Heidän asiansa vietiin uskovien johtajalle (AS), ja hän käski vangita heidät, kunnes he selviäisivät. Kaksi heistä kuoli vankilassa ja kaksi jäi eloon. Silloin noiden kahden kuolleen sukulaiset tulivat uskovien johtajan (AS) luo ja sanoivat: Anna meille verikosto näistä kahdesta miehestä, sillä he surmasivat meidän kaksi miestämme. Hän sanoi heille: Mistä te sen tiedätte? Ehkä kumpikin kuolleista surmasi toverinsa. He sanoivat: Emme tiedä; tuomitse siis asiassa sen mukaan, mitä Jumala on sinulle opettanut. Hän (AS) sanoi: Kahden surmatun verirahat kuuluvat kaikkien neljän heimojen maksettaviksi sen jälkeen, kun niistä on ensin vähennetty kahden eloonjääneen haavojen korvaus. (al-Irshad, osa 1, s. 219)
Elämäkertojen tuntijat ovat kirjoittaneet: Neljä miestä joi uskovien johtajan (AS) aikana viiniä ja juopui, ja he haavoittivat toisiaan veitsillä, ja jokainen sai vaikean haavan. Asia tuli Alin (AS) korviin. Hän määräsi, että heidät pannaan vankilaan, kunnes he tulevat tajuihinsa. Kaksi heistä kuoli vankilassa ja kaksi jäi eloon. Kuolleiden kahden omaiset tulivat Alin (AS) luo ja sanoivat: Ota meille verikosto näistä kahdesta miehestä, jotka surmasivat meidän miehemme. Imaami sanoi: Mistä tiesitte, että nämä kaksi surmasivat teidän miehenne? Ehkä kumpikin noista kahdesta surmasi toisensa! He sanoivat: Emme me tiedä; tuomitse siis heidän välillään niin kuin Jumala on sinut tietäväksi tehnyt. Hän sanoi: Surmattujen veriraha on kaikkien neljän heimon niskoilla, ja tämä sen jälkeen, kun nämä kaksi haavoittunutta ovat ensin saaneet heiltä haavojensa korvauksen.
He kertoivat: Kuusi miestä meni Eufratiin ja paineli siellä leikillään toisiaan veden alle, ja yksi heistä hukkui. Kaksi todisti kolmea vastaan, että nämä olivat hukuttaneet hänet, ja ne kolme todistivat kahta vastaan, että nämä kaksi olivat hukuttaneet hänet. Hän (AS) tuomitsi verirahan viidesosina viiden miehen maksettavaksi: kolme viidesosaa niille kahdelle heitä vastaan annetun todistuksen mukaisesti ja kaksi viidesosaa niille kolmelle niin ikään todistuksen mukaisesti. Eikä tässä asiassa ollut ratkaisua, joka olisi ollut lähempänä oikeaa kuin se, minkä hän (AS) tuomitsi. (al-Irshad, osa 1, s. 220)
On kerrottu, että kuusi miestä meni uimaan Eufrat-virtaan ja he painoivat leikillään toisiaan veden alle. Niin yksi heistä hukkui. Kaksi todisti, että kolme muuta olivat hukuttaneet hänet, ja ne kolme sanoivat: nuo kaksi ovat hukuttaneet hänet. Uskovien johtaja (AS) tuomitsi, että hukkuneen veriraha jaetaan viiteen osaan: kolme osaa maksavat annettujen todistusten mukaisesti nuo kaksi ja kaksi muuta osaa maksavat nuo kolme oman todistuksensa mukaisesti.
Ja he kertoivat: Eräs mies oli kuolemaisillaan ja testamenttasi ”osan” omaisuudestaan määrittelemättä sitä. Hänen perillisensä riitautuivat siitä hänen jälkeensä ja veivät asian uskovien johtajan (AS) ratkaistavaksi. Hän tuomitsi heidät luovuttamaan seitsemäsosan hänen omaisuudestaan ja lausui (AS) Jumalan — mahtava on Hänen nimensä — sanat: ”Sillä on seitsemän porttia, ja kullekin portille on määrätty osa” [Qur'an 15:44]. (al-Irshad, osa 1, s. 221)
Ja on kerrottu, että muuan mies kuolinhetkellään testamenttasi ”osan” omaisuudestaan eikä täsmentänyt, mitä hän osalla tarkoitti. Perilliset riitautuivat sen määrästä ja veivät asian uskovien johtajan (AS) ratkaistavaksi. Hän tuomitsi, että hänen omaisuudestaan otetaan seitsemäsosa ja käytetään testamentin mukaisesti, ja ratkaisunsa todisteeksi hän lausui tämän jakeen: ”Helvetillä on seitsemän porttia, ja kullekin portille on osa” [Qur'an 15:44].
Perimätiedon oppineet ovat kertoneet sen saarnassa, jonka alkuosan jätämme mainitsematta ja siirrymme hänen sanoihinsa: Ei kuole yhtäkään oppinutta ilman, että hänen mukanaan häviää osa hänen tiedostaan. Oppineet ovat ihmisten keskuudessa kuin täysikuu taivaalla, jonka valo loistaa yli muiden tähtien. Ottakaa tiedosta se, mikä teille avautuu, ja varokaa tavoittelemasta sitä neljän ominaisuuden vuoksi: kerskaillaksenne, kiistelläksenne, näyttäytyäksenne tai johtoaseman vuoksi. (al-Irshad, osa 1, s. 229)
Shaykh al-Mufid tuo aiempien oppineiden välittämänä uskovien johtajan (AS) saarnan ja tulee tähän kohtaan: Jokaisen oppineen kuollessa osa hänen tiedostaan menee hautaan hänen mukanaan. Oppineet ovat ihmisten keskuudessa kuin täysikuu tähtien joukossa. Oppikaa tiedosta juuri se, mikä tulee luoksenne, ja varokaa, ettei tarkoituksenne tiedon hankkimisessa ole kerskailu tai kiistely tai itsensä näyttäminen tai johtoasema!
(Sanomme: ilmaus ”ottakaa tiedosta se, mikä teille avautuu” on tarkka ilmaus ja osoittaa, että jokaisella on oma erityinen osansa tiedossa; toisin sanoen tietty tieto on juuri hänelle mahdollinen ja ymmärrettävä. Toisin sanoen jokaisella on lahjakkuus tiettyyn tietoon, ja juuri sitä hänen tulee tavoitella.)
al-Harith al-A'war sanoi: Kuulin uskovien johtajan (AS) sanovan: Oppineen oikeuksiin kuuluu, ettei häneltä kysellä liikaa, ettei häntä ahdisteta vastaamaan, ettei häntä painosteta hänen ollessaan väsynyt, ettei hänen salaisuuttaan paljasteta, ettei hänen luonaan panetella ketään ja että häntä kunnioitetaan, niin kuin hän itse on varjellut Jumalan asiaa. (al-Irshad, osa 1, s. 230)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Oppineen oikeus on, ettet kysele häneltä liikaa etkä saata häntä vaikeuksiin vastaamisessa etkä ahdista häntä, kun hän on väsynyt. Säilytä hänen salaisuutensa. Älä puhu hänen luonaan pahaa kenestäkään. Kunnioita ja arvosta häntä, niin kuin kunnioitat Jumalan asiaa.
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Tehkää työtä niin innon kuin pelonkin vallitessa. Jos teitä kohtaa into, kiittäkää Jumalaa ja yhdistäkää siihen pelkoa; ja jos teitä kohtaa pelko, muistakaa Jumalaa ja yhdistäkää siihen intoa. (al-Irshad, osa 1, s. 235)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Olkaa kiinni hyvissä teoissa niin silloin, kun teillä on intoa, kuin silloinkin, kun olette veltostuneita! Innon hetkellä kiittäkää ja varokaa tahriintumasta joutavaan. Veltostuksen hetkellä lisätkää Jumalan muistamista ja pyrkikää herättämään itsessänne into.
Ja näihin kuuluvat hänen (AS) sanansa: Oi ihmiset! Meidät ja teidät on luotu pysyvyyttä, ei häviämistä varten. Te vain siirrytte asuinsijasta toiseen. Varustautukaa siis sitä varten, minne olette menossa ja missä pysytte ikuisesti. Ja rauha. (al-Irshad, osa 1, s. 238)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Oi ihmiset! Meidät on luotu ikuisuutta varten, ei kuollaksemme ja kadotaksemme. Kuolemassa me vain siirrymme maailmasta toiseen maailmaan. Varustautukaa siis sitä paikkaa varten, jonne olette matkalla ja jonne jäätte pysyvästi.
Sekä shiialaiset että sunnalaiset ovat kertoneet hänestä, että uskovien johtaja (AS) sanoi ensimmäisessä saarnassa, jonka piti ihmisten vannottua hänelle uskollisuudenvalan vallasta: Jumala on hoitanut tätä yhteisöä kahdella lääkkeellä: ruoskalla ja miekalla. Imaamin velvollisuus on pysyä suorana, ja alamaisten velvollisuus on alistua. Tämä on yleinen uskollisuudenvala; joka siitä kääntyy pois, kääntyy pois islamin uskonnosta. Eivätkä minun asiani ja teidän asianne ole yksi ja sama: minä tahdon teidät Jumalaa varten, ja te tahdotte minut itseänne varten. (al-Irshad, osa 1, s. 239)
Uskovien johtaja (AS) sanoi ensimmäisessä saarnassaan kalifaattinsa alettua: Jumala on asettanut tämän yhteisön lääkkeen kahteen asiaan: miekkaan ja ruoskaan! Sitten hän sanoi: Imaamin velvollisuus on olla luja, ja alamaisten velvollisuus on alistua. Tämä on yleinen uskollisuudenvala, ja joka kääntyy siitä pois, on kääntynyt pois islamista. Sitten hän sanoi: Minun tilani ja teidän tilanne eivät toki ole yksi ja sama: minä tahdon teidät Jumalan tähden, ja te tahdotte minut itsenne tähden.
Kun uskovien johtaja (AS) lähti kohti Basraa, hän pysähtyi Rabadhaan, ja siellä hänet kohtasivat viimeiset pyhiinvaeltajat, jotka kokoontuivat kuullakseen hänen puhettaan hänen ollessaan teltassaan. Ibn 'Abbas — Jumalan armo hänelle — sanoi: Tulin hänen luokseen ja tapasin hänet paikkaamassa sandaalia. Sanoin hänelle: Me tarvitsemme enemmän sitä, että järjestät asiamme, kuin tätä, mitä nyt teet. Hän ei puhunut minulle mitään, ennen kuin sai sandaalinsa valmiiksi. Sitten hän asetti sen parinsa viereen ja sanoi minulle: Arvioi niiden hinta. Sanoin: Niillä ei ole mitään arvoa. Hän sanoi: Siitä huolimatta. Sanoin: Dirhamin murto-osa. Hän sanoi: Jumalan kautta, nämä kaksi ovat minulle rakkaammat kuin tämä teidän valta-asianne — paitsi jos voin sen avulla nostaa pystyyn oikeuden tai torjua vääryyden. Sanoin: Pyhiinvaeltajat ovat kokoontuneet kuullakseen puhettasi; sallitko minun puhua heille? Jos se on hyvää, se on sinusta, ja jos muuta, se on minusta. Hän sanoi: Ei, minä puhun itse. Sitten hän laski kätensä rinnalleni — ja hänellä oli karkea kämmen — niin että se koski minuun. Sitten hän nousi. Minä tartuin hänen vaatteeseensa ja sanoin: Vannotan sinua Jumalan ja sukulaisuuden kautta! Hän sanoi: Älä vannota minua. Sitten hän meni ulos sanoen: Jumalan kautta, minä halkaisen väärän, kunnes oikea tulee ulos sen kupeesta. Niin hän meni ulos, ja he kokoontuivat. (al-Irshad, osa 1, s. 247)
Ibn 'Abbas kertoo: Kun uskovien johtaja (AS) lähti kohti Basraa, hän pysähtyi ensin Rabadhaan (kolmen päivämatkan päässä Medinasta länteen Yanbu'n tien varrella). Silloin viimeiset Mekasta palaavat pyhiinvaeltajat osuivat hänen karavaaniinsa ja kokoontuivat hänen ympärilleen kuullakseen häneltä jonkin sanan, ja hän oli teltassaan. Ibn 'Abbas kertoo: Menin hänen luokseen ja näin hänen paikkaavan sandaaliaan. Sanoin hänelle: Oi uskovien johtaja! On tärkeämpää, että järjestät meidän asiamme, kuin tämä työ, jota nyt teet ja johon olet syventynyt! Hän ei puhunut minulle, ennen kuin oli saanut työnsä valmiiksi ja paikannut sandaalinsa. Sitten hän asetti sen toisen parikseen, kääntyi puoleeni ja sanoi: Arvioi tämän sandaaliparin hinta! Sanoin: Sillä ei ole arvoa! Hän sanoi: Vaikka sillä ei ole arvoa, arvioi silti! Sanoin: Vähemmän kuin dirhami! Hän sanoi: Jumalan kautta, tämä sandaalipari on minulle rakkaampi kuin valta teidän ylitsenne — paitsi jos vallan avulla voin nostaa pystyyn jonkin oikeuden tai estää jonkin vääryyden! Sanoin: Pyhiinvaeltajat ovat kokoontuneet kuullakseen sanojasi; annatko minulle luvan puhua heille sinun sijastasi? Jos puheeni on hyvää, olkoon se sinusta, ja ellei ole, olkoon se minusta. Hän sanoi: Ei; minä puhun heille itse. Sitten hän laski kätensä rinnalleni — ja hänen kätensä oli karkea — niin että rintaani koski. Sitten hän nousi. Minä tartuin hänen helmaansa ja sanoin: Vannotan sinua Jumalan kautta: ota huomioon sukulaisuutemme ja suostu pyyntööni. Hän sanoi: Älä vannota minua! Tämän sanottuaan hän astui ulos teltasta sanoen: Jumalan kautta, minä halkaisen väärän niin, että oikea tulee ulos sen sisältä. Silloin ihmiset kokoontuivat hänen ympärilleen.
al-'Abbas ibn 'Ubaydillah al-'Abdi kertoi 'Amr ibn Shimriltä, tämä miehiltään; he sanoivat: Kuulimme uskovien johtajan Ali ibn Abi Talibin (AS) sanovan: Siitä lähtien kun Jumala lähetti Muhammadin (SAWS), en ole nähnyt lepoa — ja ylistys Jumalalle. Jumalan kautta, minä pelkäsin pienenä ja kilvoittelin isona; taistelin monijumalaisia vastaan ja olin teeskentelijöiden vihamies, kunnes Jumala otti Profeettansa (SAWS) luokseen. Silloin tuli suurin onnettomuus, ja minä olin lakkaamatta varuillani ja peloissani siitä, että tapahtuisi jotakin, minkä keskellä minun ei olisi mahdollista pysyä paikallani. Mutta Jumalan kiitos en nähnyt muuta kuin hyvää. Jumalan kautta, olen lakkaamatta iskenyt miekallani poikasesta asti, kunnes minusta tuli vanhus. Ja minua kärsivällöittää siinä, missä olen, se, että kaikki tämä on tapahtunut Jumalan ja Hänen lähettiläänsä tähden. Ja minä toivon, että vapautus tulee pian ja on lähellä, sillä olen jo nähnyt sen merkit. He sanoivat: Tämän puheen jälkeen ei kulunut kuin vähän aikaa, kun isku kohtasi häntä (AS). (al-Irshad, osa 1, s. 284)
Kertoja sanoo: Kuulin uskovien johtajan (AS) sanovan: Siitä lähtien kun Jumalan lähettiläs (SAWS) sai kutsunsa, aina tähän hetkeen asti, en ole nähnyt lepoa ja rauhaa — ja kiitän Jumalaa siitä, että olen lakkaamatta ponnistellut Jumalan uskonnon vakiinnuttamiseksi. Lapsena elin pelossa, ja aikuisena taistelin jatkuvasti monijumalaisia vastaan ja olin teeskentelijöiden vihamies. Jumalan lähettilään (SAWS) poismenon jälkeen oli kuin olisi koittanut tuomionpäivä; olin alati varuillani ja valppaana, ettei sattuisi jotakin, jonka kestämiseen ei olisi voimia — ja Jumalan kiitos kaikki meni ohi. Koko elämäni olen iskenyt miekalla, ja se, mikä antoi minulle voimaa ja kestävyyttä tässä tilassa, oli se, että kaiken, minkä tein, tein Jumalan ja Hänen lähettiläänsä tähden. Jo jonkin aikaa olen tuntenut, että elämäni loppu on lähellä ja että pääsen pian lepoon! Olen nähnyt merkkejäkin, jotka viittaavat tähän. Kerrotaan: näiden sanojen jälkeen ei kulunut kauan, kun häntä (AS) lyötiin iskulla ja hän pääsi tämän maailman murheista lepoon.
'Amr ibn Sa'id kertoi Hanash al-Kinanilta, joka sanoi: Kun 'Abd al-Rahman löi kätensä 'Uthmanin käteen uskollisuudenvalan merkiksi neuvottelutalon päivänä, uskovien johtaja (AS) sanoi hänelle: Lankous pani sinut liikkeelle ja ajoi sinut siihen, minkä teit. Jumalan kautta, et toivonut häneltä muuta kuin sitä, mitä toverisi toivoi toveriltaan. Jauhakoon Jumala teidän välillenne Manshimin hajuvoiteen. (al-Irshad, osa 1, s. 286)
Kertoja sanoo: Kun 'Abd al-Rahman ibn 'Awf neuvottelutalossa vannoi uskollisuudenvalan 'Uthmanille, Ali (AS) sanoi hänelle: Lopulta lankous teki tehtävänsä ja sai sinut vannomaan valan 'Uthmanille. Vannon Jumalan kautta: sinä vannoit valan 'Uthmanille samassa toivossa, jota toverisi 'Umar odotti valastaan toverilleen Abu Bakrille — ja hän sai sen. Mutta sinä et tule saamaan, ja Jumala kylväköön eripuran ja eron teidän välillenne.
(Sanomme: 'Abd al-Rahman ibn 'Awf oli ensimmäisiä muslimeja ja Abessiniaan muuttaneita. Mutta ennen Profeetan muuttoa Medinaan hän palasi Mekkaan ja muutti Profeetan kanssa Medinaan; siksi häntä kutsutaan kahden hijran omaajaksi (dhul-hijratayn). 'Abd al-Rahman oli mukana kaikissa Profeetan sodissa. Uhudissa hän kuului niihin, jotka eivät paenneet vaan puolustivat Profeettaa. 'Abd al-Rahman oli varakas ja antelias. Sunnalaiset lukevat hänet kymmeneen ilosanoman saaneeseen ('ashara mubashshara), toisin sanoen niihin kymmeneen, joille heidän mukaansa Jumalan lähettiläs (SAWS) lupasi paratiisin. Edellä on jo kerrottu, että uskovien johtaja (AS) sanoi Jamalin päivänä Talhalle tämän hadithin kuuluvan sepitteisiin ja levinneen 'Uthmanin aikana. 'Abd al-Rahman oli 'Uthmanin sisaren aviomies, ja hänen ja 'Uthmanin välillä oli veljeyssopimus.
Kun 'Umar oli saanut tikarinpiston ja makasi kuolinvuoteellaan, hän asetti kuusijäsenisen neuvoston valitsemaan kalifin; siihen kuuluivat Ali (AS), 'Uthman, 'Abd al-Rahman, Talha, Zubayr ja Sa'd ibn Abi Waqqas. Ja hän määräsi, että jos neuvoston jäsenet jakautuisivat kahteen kolmen hengen ryhmään, kalifiksi tulisi se, jota 'Abd al-Rahman on äänestänyt. Ya'qubin historian mukaan 'Umar asetti Abu Talha al-Ansarin valvomaan asiaa ja sanoi: Jos neljä pääsevät yksimielisyyteen ja kaksi vastustavat, lyö niiden kahden kaulat poikki; ja jos kolme sopivat ja kolme vastustavat, lyö poikki niiden kolmen kaulat, joiden joukossa 'Abd al-Rahman ei ole; ja jos kolme päivää kuluu eivätkä he pääse yksimielisyyteen kenestäkään, lyö heidän kaikkien kaulat poikki. Ya'qubi jatkaa: näiden kolmen päivän aikana käytiin paljon neuvotteluja, ja ratkaisu jäi Alin ja 'Uthmanin välille. Näin: Sa'd luovutti alusta alkaen äänensä 'Abd al-Rahmanille. Zubayr luopui kalifaattiehdokkuudestaan Alin (AS) hyväksi. 'Abd al-Rahman ilmoitti, ettei itse tavoittele kalifaattia. Talha, joka oli Abu Bakrin serkku ja Alin (AS) vastustaja, vetäytyi 'Uthmanin hyväksi. Niinpä vain Ali (AS) ja 'Uthman olivat ehdokkaina kalifaattiin, ja 'Abd al-Rahmanin äänestä ja kannasta tuli hyvin ratkaiseva. 'Abd al-Rahman kysyi Alilta (AS): Jos vannomme sinulle uskollisuudenvalan, oletko valmis toimimaan Jumalan kirjan, Jumalan lähettilään sunnan ja kahden edellisen kalifin menettelytavan mukaan? Alin (AS) vastaus 'Abd al-Rahmanille oli tämä lause: Toimin ainoastaan Jumalan kirjan ja Jumalan lähettilään sunnan mukaan. 'Abd al-Rahman esitti saman kysymyksen 'Uthmanille, ja 'Uthman vastasi myöntävästi ja hyväksyi kaikki ehdot, ja niin hän nousi kalifiksi. Sen jälkeen kaikki neuvoston jäsenet vannoivat uskollisuudenvalan 'Uthmanille. Kerrotaan, että neuvoston päätyttyä uskovien johtaja (AS) sanoi Ibn 'Abbasille: 'Abd al-Rahman on Sa'din serkku ja 'Uthmanin perheen vävy; 'Umar tiesi, että nämä kolme tukevat toisiaan, eikä hän välittänyt siitä, että Talha ja Zubayr surmattaisiin, kunhan minäkin heidän mukanaan tulisin surmatuksi (al-Irshad, osa 1, s. 285). Jotkin lähteet ovat kertoneet, että Ali (AS) piti 'Abd al-Rahmanin ehtoa eräänlaisena juonena ja sanoi hänelle: Sinä valitsit 'Uthmanin, jotta hän palauttaisi kalifaatin sinulle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kokoonnutte meitä vastaan ja estätte meitä saamasta oikeuttamme. Tästä on tullut ikään kuin vakiintunut tapa meitä vastaan. ”Kaunis kärsivällisyys! Jumalalta pyydetään apua sitä vastaan, mitä te kuvailette.” [Qur'an 12:18]
Kun 'Uthman oli noussut valtaan, ja erityisesti Abu Dharrin Rabadhaan karkottamisen jälkeen, uskovien johtajan (AS) tässä hadithissa lausuma ennustus toteutui: hänen ja 'Abd al-Rahmanin välille syntyi riita ja vihamielisyys siinä määrin, että 'Abd al-Rahman ehdotti Alille (AS), että he surmaisivat 'Uthmanin ja valitsisivat toisen kalifin! Elämänsä loppuun asti 'Abd al-Rahman oli välirikossa 'Uthmanin kanssa ja määräsi testamentissaan, ettei 'Uthman saisi edes johtaa hänen hautajaisrukoustaan! Ali (AS) rukoili 'Abd al-Rahmanin hautajaisrukouksen ja hautasi hänet Baqi'iin.
Ilmaus ”jauhakoon Jumala teidän välillenne Manshimin hajuvoiteen” on sananlasku. Manshim oli erään hajuvesiä myyneen naisen nimi: aina kun ihmiset sodassa käyttivät hänen hajuvettään, sota leimahti entistä kiivaammaksi. Siksi tästä hajuvedestä tuli pahaenteisyyden ja onnettomuuden vertauskuva, ja imaamin tarkoitus on: toivon, että Jumala antaa kuolemasi tulla, etkä saavuta tätä toivettasi — ja niin myös kävi!)
Hänen (AS) sanansa: Hyvä käytös (adab) korvaa jalon syntyperän. (al-Irshad, osa 1, s. 298)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Sivistynyt käytös täyttää syntyperän jättämän aukon.
Ja hänen (AS) sanansa: Maailmasta luopunut — mitä enemmän maailma hänelle kaunistautuu, sitä enemmän hän siitä kääntyy pois. (al-Irshad, osa 1, s. 298)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Se, joka on todella maistanut maailmasta luopumisen maun — mitä enemmän maailma hänelle keimailee, sitä vastenmielisemmäksi maailma hänelle käy.
Ja hänen (AS) sanansa: Anteeksianto turmelee halpamaista saman verran kuin se parantaa jalomielistä. (al-Irshad, osa 1, s. 298)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Anteeksianto on jalomielistä ihmistä kohtaan paikallaan ja tekee hänestä paremman; halpamaista kohtaan se on väärässä paikassa ja turmelee hänet.
Ja hänen (AS) sanansa: Se, jonka hallitsevin ominaisuus ei ole järki, saa surmansa hallitsevimmasta ominaisuudestaan. (al-Irshad, osa 1, s. 299)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Se, jonka näkyvin ominaisuus ei ole järki, tuhoutuu jonain päivänä juuri sen kautta, millä hän ylpeilee ja mitä hän pitää vahvuutenaan.
Ja hänen (AS) sanansa: Kestä ystäväsi hairahdus sitä hetkeä varten, jolloin vihollisesi hyökkää kimppuusi. (al-Irshad, osa 1, s. 299)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Anna ystävällesi anteeksi hänen virheensä pitääksesi hänet luonasi, sillä tarvitset häntä sinä päivänä, jona vihollinen käy kimppuusi.
Ja hänen (AS) sanansa: Kaunis tunnustus purkaa rikkomuksen. (al-Irshad, osa 1, s. 299)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Oikea-aikainen ja harkittu tunnustus pesee synnin pois.
Ja hänen (AS) sanansa: Joka tyytyy vähään, tulee riippumattomaksi paljosta; ja joka ei tule riippumattomaksi paljosta, joutuu vähäpätöisen tarpeeseen. (al-Irshad, osa 1, s. 301)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Joka tyytyy vähään ja saatavilla olevaan, tulee riippumattomaksi monista asioista; ja joka ei tyydy, vaikka hänellä on paljon, joutuu vielä pienen ja halvan asian tarpeeseen.
Ja hänen (AS) sanansa: Joka panee toivonsa ihmiseen, pelkää häntä. (al-Irshad, osa 1, s. 301)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Joka toivoo jotakin joltakulta ihmiseltä, on alati pelossa hänen edessään.
Ja hänen (AS) puheeseensa kuuluu: Jolla on varmuus ja jota sitten kohtaa epäilys, jatkakoon varmuutensa mukaan, sillä varmuutta ei kumota epäilyksellä. (al-Irshad, osa 1, s. 302)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Se, joka on ollut jostakin varma ja jonka äkkiä yllättää epäilys, hylätköön epäilyksen ja edetköön saman varmuutensa mukaan.
Ja hän (AS) sanoi: Neljän rukousta ei torjuta: oikeudenmukaisen imaamin rukousta alamaistensa puolesta, hyvän isän rukousta lapsensa puolesta, hyvän lapsen rukousta isänsä puolesta ja sorretun rukousta — Jumala, mahtava on Hänen nimensä, sanoo: Kautta mahtavuuteni ja kunniani, totisesti autan sinut voittoon, vaikka vasta ajan kuluttua. (al-Irshad, osa 1, s. 304)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Neljää rukousta ei torjuta, vaan niihin vastataan: oikeudenmukaisen imaamin rukous alamaistensa puolesta, hyvän isän rukous lapsensa puolesta, hyvän lapsen rukous vanhempansa puolesta ja sorretun rukous sortajaa vastaan. Jumala sanoo: Kautta mahtavuuteni ja kunniani, vastaan rukoukseesi, vaikkakin vasta jonkin ajan kuluttua!
Hän (AS) sanoi Dhi Qarissa istuessaan vastaanottamassa uskollisuudenvalaa: "Kufan suunnalta saapuu luoksenne tuhat miestä – ei yhtäkään enempää eikä yhtäkään vähempää – jotka vannovat minulle uskollisuutta kuolemaan asti." Ibn Abbas kertoi: Tulin tästä levottomaksi ja pelkäsin, että joukko jäisi tuosta luvusta vajaaksi tai ylittäisi sen, jolloin asiamme kääntyisi hankalaksi. Olin jatkuvasti huolissani, ja tapanani oli laskea saapuvia, kunnes heidän ensimmäisensä saapuivat. Ryhdyin laskemaan heitä ja sain heidän lukumääräkseen yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän miestä. Sitten väen saapuminen lakkasi. Sanoin: "Totisesti me kuulumme Jumalalle, ja Hänen luokseen me palaamme. Mikä sai hänet sanomaan sen, mitä hän sanoi?" Kun mietin tätä, näin hahmon lähestyvän, kunnes hän tuli lähelle. Hän oli jalkamies, jolla oli yllään villaviitta ja mukanaan miekkansa, kilpensä ja vesileilinsä. Hän lähestyi uskovien ruhtinasta (AS) ja sanoi hänelle: "Ojenna kätesi, jotta vannon sinulle uskollisuutta." Uskovien ruhtinas (AS) kysyi häneltä: "Minkä varaan vannot minulle uskollisuutta?" Hän vastasi: "Kuulemisen ja tottelemisen varaan sekä sen, että taistelen edessäsi, kunnes kuolen tai Jumala antaa sinulle voiton." Hän kysyi: "Mikä on nimesi?" Mies vastasi: "Uwais." Hän sanoi: "Sinä olet Uwais al-Qarani?" Mies vastasi: "Kyllä." Hän sanoi: "Jumala on suurin! Rakas ystäväni, Jumalan lähettiläs (SAWS), kertoi minulle, että kohtaisin hänen yhteisönsä miehen nimeltä Uwais al-Qarani, joka kuuluu Jumalan ja Hänen lähettiläänsä joukkoon ja kuolee marttyyrina; hänen esirukouksestaan pääsevät osallisiksi Rabi'an ja Mudarin heimojen vertainen määrä ihmisiä." Ibn Abbas sanoi: Silloin huoleni hälveni. (al-Irshad, osa 1, s. 315)
Kun hän istuutui Dhi Qarissa vastaanottamaan uskollisuudenvalaa, hän sanoi: "Pian Kufan suunnalta saapuu luoksenne tuhat miestä – ei enempää eikä vähempää – jotka vannovat minulle uskollisuutta ja valmistautuvat kuolemaan." Ibn Abbas kertoo: Kuullessani tämän puheen minusta tuli levoton, ja sanoin itselleni: heitä saattaa olla vähemmän tai enemmän kuin tuhat, ja lopulta joutuisimme ahdinkoon. Tämä ajatus painoi mieltäni jatkuvasti, kunnes Kufan miehet saapuivat. Tuon kuulemani ennustuksen vuoksi laskin kufalaisia, kunnes yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän oli täynnä, mutta tuhannetta en nähnyt. Sanoin: "Totisesti me kuulumme Jumalalle, ja Hänen luokseen me palaamme." Miksi Ali (AS) antoi tällaisen tiedon, ja mikä sai hänet lausumaan näin sopimattoman puheen, joka saattaisi meidät häpeään vihollistemme edessä? Olin yhä näissä mietteissä, kun silmiini osui mies, joka lähestyi meitä kaukaa. Hänen tultuaan lähemmäs näin jalan kulkevan, villavaatteisen miehen, jolla oli miekka olallaan sekä kilpi ja sotavarusteet mukanaan. Hän saapui Alin (AS) eteen ja sanoi: "Ojenna kätesi, jotta vannon sinulle uskollisuutta." Ali (AS) kysyi: "Millä ehdoin haluat vannoa minulle uskollisuutta?" Hän vastasi: "Että kuuntelen, mitä sanot, tottelen ja taistelen edessäsi, kunnes minut surmataan tai Jumala suo sinulle voiton." Ali (AS) kysyi: "Mikä on nimesi?" Hän vastasi: "Nimeni on Uwais." Hän sanoi: "Sinäkö olet Uwais al-Qarani?" Mies vastasi: "Kyllä." Hän sanoi: "Jumala on suurin! Ystäväni, Jumalan lähettiläs (SAWS), ilmoitti minulle, että saisin kohdata erään hänen yhteisönsä jäsenen nimeltä Uwais al-Qarani, joka kuuluu Jumalan ja Hänen lähettiläänsä joukkoon; hän kuolee marttyyrina rinnallani, ja syntisiä pääsee hänen esirukouksestaan osallisiksi Rabi'an ja Mudarin kansojen verran." Ibn Abbas kertoo: Kun näin Alin (AS) sanojen todenperäisyyden, ilahduin. Antakoon Jumala anteeksi virheellisen ajatukseni.
Jarir kertoi al-Mughiralta: Kun al-Hajjaj nousi valtaan, hän etsi käsiinsä Kumail ibn Ziyadia, mutta tämä pakeni häntä. Silloin hän epäsi tämän heimolta heidän avustuksensa. Kun Kumail näki tämän, hän sanoi: "Olen vanha mies, elämäni on kulunut loppuun. Ei ole oikein, että heimoltani evätään heidän avustuksensa." Niinpä hän tuli esiin ja antautui al-Hajjajin käsiin. Tämän nähdessään al-Hajjaj sanoi hänelle: "Olen kauan halunnut saada otteen sinusta." Kumail vastasi: "Älä kiristele hampaitasi minulle äläkä jyrise minua vastaan, sillä Jumalan kautta, elämästäni ei ole jäljellä kuin pölyn viimeiset hiukkaset. Tuomitse siis, mitä tuomitset, sillä kohtaamispaikka on Jumalan luona, ja surmaamisen jälkeen on tilinteko. Uskovien ruhtinas Ali ibn Abi Talib (AS) on kertonut minulle, että sinä olet surmaajani." Al-Hajjaj sanoi hänelle: "Silloin todiste on sinua vastaan." Kumail vastasi: "Niin on, jos tuomiovalta kuuluu sinulle." Al-Hajjaj sanoi: "Kuuluu kylläkin. Sinä olit niiden joukossa, jotka surmasivat Uthman ibn Affanin. Lyökää häneltä pää poikki!" Ja hänen päänsä lyötiin poikki. (al-Irshad, osa 1, s. 327)
Kertoja sanoo: Kun al-Hajjaj pääsi käskynhaltijaksi, hän päätti surmata Kumail ibn Ziyadin. Tämä pakeni. Silloin al-Hajjaj määräsi, että Nakhan heimon avustukset valtionkassasta katkaistiin. Kun Kumail sai tietää asiasta, hän sanoi itselleen: "Olen vanha ja iäkäs, ja elämäni on tullut päätökseensä. Ei ole soveliasta, että sukulaisteni avustukset katkaistaan siksi, ettei minua saada kiinni." Siksi hän ilmoittautui itse. Kun al-Hajjaj näki hänet, hän sanoi: "Aioin lähettää virkamiehen pidättämään sinut, mutta tulit itse teurastuspaikalle!" Kumail sanoi: "Oi Hajjaj! Teroitat hampaitasi vuodattaaksesi vereni – älä sen tähden hajota oman talosi perustuksia! Jumalan kautta, elämästäni ei ole jäljellä kuin vähän. Tee mitä sydämesi haluaa, sillä Jumalan lupaama hetki on lähellä, ja surmaamiseni jälkeen on tilinteko. Herrani Ali (AS) on ilmoittanut minulle, että sinä olet surmaajani." Al-Hajjaj sanoi: "Nyt todiste sinua vastaan on täydellinen, sillä sinä kuljit niiden rinnalla, jotka surmasivat Uthmanin." Sitten al-Hajjaj antoi käskyn, ja Kumailin pää erotettiin hänen ruumiistaan.
(Sanomme: Kumail ibn Ziyad an-Nakha'i kuului Alin (AS) ja Hasan ibn Alin (AS) salaisuuksien uskottuihin, oli seuraajapolven (tabi'un) suurmiehiä ja yksi aikansa Kufan kahdeksasta kuuluisasta hartaudenharjoittajasta ja askeetista; hyveessä ja tiedossa, palvonnassa ja mystisessä tuntemuksessa, urheudessa ja viisaudessa hän oli aikansa suuria. Hän oli ensimmäisiä, jotka esittivät Uthmanin syrjäyttämistä ja Alin (AS) kalifaattia. Kumail osallistui Alin (AS) sotiin ja toimi jonkin aikaa Alin (AS) määräämänä Hitin, erään Bagdadin lähialueen, käskynhaltijana. Kun Muawiya ibn Abi Sufyanin sotajoukko valtasi Hitin, imaami Ali (AS) nuhteli häntä laiminlyönnistä kaupungin puolustamisessa. Kumail on välittänyt perimätietoa Alilta (AS), Umarilta, Abdullah ibn Mas'udilta, Abu Hurairalta, Abdullah ibn Umarilta ja Uthmanilta. Šiialaisissa lähteissä häneltä on välitetty lukuisia perimätietoja, joista Kumailin rukous (Du'a Kumail) on tunnetuin, mutta sunnalaisissa lähteissä häntä pidetään vähän haditheja välittäneenä, ja toisinaan hänestä on puhuttu pahaa. Kumail vangittiin ja surmattiin 90-vuotiaana al-Hajjaj ibn Yusuf ath-Thaqafin toimesta, ja hänen ruumiinsa haudattiin Thawiyyan alueelle Kufan liepeille.)
Elämäkertojen kirjoittajat ovat kertoneet eri välitysteitä pitkin: Al-Hajjaj ibn Yusuf ath-Thaqafi sanoi eräänä päivänä: "Haluaisin saada käsiini jonkun Abu Turabin seuralaisista, jotta lähestyisin Jumalaa hänen verellään." Hänelle sanottiin: "Emme tiedä ketään, joka olisi ollut Abu Turabin seurassa pidempään kuin hänen vapautettu palvelijansa Qanbar." Hän lähetti hakemaan tätä, ja tämä tuotiin hänen eteensä. Hän kysyi: "Sinäkö olet Qanbar?" Tämä vastasi: "Kyllä." Hän sanoi: "Abu Hamdan?" Tämä vastasi: "Kyllä." Hän sanoi: "Ali ibn Abi Talibin vapautettu palvelija?" Tämä vastasi: "Jumala on herrani, ja uskovien ruhtinas Ali on hyväntekijäni." Hän sanoi: "Sanoudu irti hänen uskonnostaan!" Tämä vastasi: "Jos sanoudun irti hänen uskonnostaan, osoitatko minulle jonkin toisen, sitä paremman uskonnon?" Hän sanoi: "Minä surmaan sinut. Valitse siis, mikä kuolintapa on sinulle mieluisin." Tämä vastasi: "Olen jättänyt sen sinun valittavaksesi." Hän kysyi: "Miksi?" Tämä vastasi: "Koska millä tavalla ikinä minut surmaatkin, minä surmaan sinut samalla tavalla. Uskovien ruhtinas (AS) on kertonut minulle, että kuolemani on oleva teurastus, väärin ja ilman oikeutta." Silloin hän antoi käskyn, ja Qanbar teurastettiin. (al-Irshad, osa 1, s. 328)
Kerrotaan, että al-Hajjaj sanoi eräänä päivänä: "Minun tekisi mieli saada käsiini joku Alin seuralaisista vuodattaakseni hänen verensä ja lähestyäkseni siten Jumalaa." Hänelle sanottiin: "Alin seuralaisista kukaan ei ole ollut yhtä kauan hänen seurassaan kuin Qanbar!" Al-Hajjaj käski tuoda hänet paikalle. Kun tämä saapui, hän kysyi: "Sinäkö olet Qanbar?" Tämä vastasi: "Kyllä." Hän kysyi: "Hamdanista?" Tämä vastasi: "Kyllä." Hän kysyi: "Ali ibn Abi Talibin palvelija ja orja?" Tämä vastasi: "Jumala on herrani, ja Ali (AS) oli hyväntekijäni." Hän sanoi: "Sanoudu irti Alin uskonnosta!" Tämä vastasi: "Jos sanoudun irti hänen uskonnostaan, ohjaatko sinä minut sitä parempaan uskontoon?!" Al-Hajjaj sanoi: "Aion nyt surmata sinut. Sano, millainen kuolema on sinulle mieluisin, niin surmaan sinut sillä tavalla!" Qanbar vastasi: "Jätän tämän asian sinun huoleksesi." Hän kysyi: "Miksi?!" Tämä vastasi: "Siksi, että millä tavalla ikinä minut surmaatkin, samalla tavalla tulen ylösnousemuksen päivänä vaatimaan sinulta hyvitystä. Ja uskovien ruhtinas (AS) on ilmoittanut minulle, että surmaat minut sortaen ja vastoin oikeutta!" Al-Hajjaj antoi käskyn, ja hänen päänsä erotettiin ruumiista.
(Sanomme: Qanbar, Alin (AS) palvelija, jonka nimi oli alkuaan persialainen, Gham-bar, oli iranilainen ja todennäköisesti syntynyt Sabzavarin Baihaqissa. Qanbar kuului Alin (AS) läheisiin seuralaisiin ja oli hänen palvelijansa ja ovenvartijansa (hajib). Ensimmäinen kohta historiassa, jossa Qanbarin nimi mainitaan, on Uthmanin vastainen kapina. Ibn Qutaiban ja adh-Dhahabin mukaan hän haavoittui Uthmanin vastaisessa kapinassa imaami Hasanin (AS) rinnalla puolustaessaan kalifia. On myös kerrottu, että hän surmasi Siffinin taistelussa Harbin, Muawiyan palvelijan. Qanbarin nimi esiintyy lukuisissa kertomuksissa ja perimätiedoissa, mikä osoittaa, että hän oli jatkuvasti uskovien ruhtinaan (AS) seurassa ja tämän käden ulottuvilla. Alin (AS) marttyyrikuoleman jälkeen Qanbar palveli imaami Hasania (AS) ja kuului niihin, jotka olivat läsnä imaami Hasanin (AS) marttyyrikuoleman hetkellä. Lopulta al-Hajjaj surmasi Qanbarin, ja hänen hautansa sijainti on tuntematon. Hänelle on omistettu hautoja Kufassa, Homsissa, Bagdadissa ja jopa Nishapurissa.)
Abu al-Hakamilta kerrotaan: Kuulin vanhimpiemme ja oppineidemme sanovan: Uskovien ruhtinas Ali ibn Abi Talib (AS) piti puheen ja sanoi siinä: "Kysykää minulta, ennen kuin menetätte minut." Silloin muuan mies nousi ja sanoi: "Kerro minulle, montako hiussäiettä on päässäni ja parrassani." Uskovien ruhtinas (AS) nousi ja sanoi: "Jumalan kautta, ystäväni, Jumalan lähettiläs (SAWS), kertoi minulle siitä, mitä kysyit: jokaista pääsi hiussäiettä kohden on enkeli, joka kiroaa sinua, ja jokaista partasi karvaa kohden saatana, joka yllyttää sinua. Ja totisesti talossasi on pieni lapsi, joka on surmaava Jumalan lähettilään pojan." Miehen poika oli tuolloin pieni, konttaava lapsi. Kun Husainin (AS) kohtalo sitten toteutui, juuri hän otti tämän surmaamisen tehtäväkseen, ja asia kävi niin kuin uskovien ruhtinas (AS) oli sanonut. (al-Irshad, osa 1, s. 330)
Kertoja sanoo: Kuulin vanhimmilta ja oppineilta, että Ali (AS) sanoi: "Kysykää minulta mitä haluatte, niin kauan kuin kätenne vielä yltää minuun!" Muuan mies nousi heti paikalta ja kysyi: "Montako hiussäiettä on kasvanut päähäni ja kasvoihini?" Ali (AS) sanoi: "Jumalan kautta, ystäväni, Jumalan lähettiläs (SAWS), ilmoitti minulle kysymyksestäsi ja lisäsi: jokaista hiussäiettä kohden sillä, joka nousee esittämään tällaisen kysymyksen, on määrätty enkeli, joka kiroaa häntä, ja määrätty saatana, joka johtaa hänet harhaan." Sitten uskovien ruhtinas (AS) lisäsi: "Ja talossasi on pieni lapsi, joka on eräänä päivänä surmaava Jumalan lähettilään (SAWS) pojan." Kerrotaan, että miehen poika oli tuohon aikaan pikkulapsi, joka juuri ja juuri osasi istua. Karbalan tapahtuman aikaan tästä samasta pojasta, joka oli varttunut aikuiseksi, tuli Husainin (AS) surmaaja, ja Alin (AS) ennustus kävi toteen.
Yhteisö on kertonut: Kun uskovien ruhtinas Ali ibn Abi Talib (AS) oli matkalla Siffiniin, hänen seuralaisiaan kohtasi ankara jano, ja heidän mukanaan ollut vesi loppui. He hakivat vettä oikealta ja vasemmalta löytämättä siitä jälkeäkään. Silloin uskovien ruhtinas poikkesi heidän kanssaan valtatieltä ja kulki vähän matkaa, kunnes heille häämötti luostari keskellä aavikkoa. Hän vei heidät sitä kohti, ja kun he saapuivat sen edustalle, hän käski erästä kutsua sen asukasta katsomaan alas heidän puoleensa. He kutsuivat tätä, ja tämä katsoi ulos. Uskovien ruhtinas (AS) kysyi häneltä: "Onko asumuksesi lähellä vettä, josta tämä joukko voisi saada avun?" Tämä vastasi: "Kaukana siitä! Minun ja veden välillä on yli kaksi farsakhia, eikä lähelläni ole lainkaan vettä. Ellei minulle tuotaisi kuukausittain niukalti mitattua vettä, menehtyisin janoon." Uskovien ruhtinas (AS) sanoi: "Kuulitteko, mitä munkki sanoi?" He vastasivat: "Kyllä. Käsketkö meidän lähteä sinne, minne hän viittasi? Kenties saavutamme veden, kun meillä vielä on voimia." Uskovien ruhtinas (AS) sanoi: "Teillä ei ole siihen tarvetta." Hän käänsi muulinsa kaulan qiblaa kohti ja osoitti heille paikkaa luostarin lähellä sanoen: "Kaivakaa maa auki tästä kohdasta." Joukko heistä siirtyi paikalle ja kaivoi sitä lapioilla, kunnes heille paljastui suuri, kiiltävä kalliolohkare. He sanoivat: "Oi uskovien ruhtinas, täällä on kalliolohkare, johon lapiot eivät pysty." Hän sanoi heille: "Tämä lohkare on veden päällä. Jos se siirtyy paikaltaan, löydätte veden. Ponnistelkaa siis sen kääntämiseksi." Väki kokoontui ja yritti liikuttaa sitä, mutta ei kyennyt siihen millään keinoin – se osoittautui heille liian vaikeaksi. Kun hän (AS) näki heidän kokoontuneen ja ponnistelleen lohkareen irrottamiseksi sen kuitenkin ollessa heille ylivoimainen, hän (AS) heilautti jalkansa satulasta ja laskeutui maahan, kääri sitten hihansa käsivarsiltaan, työnsi sormensa lohkareen reunan alle, liikautti sitä, kiskaisi sen sitten irti kädellään ja sinkosi sen monen kyynärän päähän. Kun se oli poissa paikaltaan, heille paljastui veden hohde. He riensivät sen ääreen ja joivat siitä – se oli makein, viilein ja kirkkain vesi, jota he olivat matkallaan juoneet. Hän sanoi heille: "Varustautukaa vedellä ja juokaa kyllänne." He tekivät niin. Sitten hän tuli lohkareen luo, tarttui siihen kädellään ja asetti sen takaisin paikalleen sekä käski peittää sen jäljet mullalla. Munkki katseli luostarinsa katolta, ja kun hän oli täysin käsittänyt, mitä oli tapahtunut, hän huusi: "Hyvät ihmiset! Auttakaa minut alas, auttakaa minut alas!" He keksivät keinon saada hänet alas, ja hän asettui uskovien ruhtinaan (AS) eteen ja sanoi: "Oi sinä! Oletko lähetetty profeetta?" Hän vastasi: "En." Munkki kysyi: "Sitten Jumalaa lähellä oleva enkeli?" Hän vastasi: "En." Munkki kysyi: "Kuka sitten olet?" Hän vastasi: "Olen Jumalan lähettilään, Muhammad ibn Abdullahin, profeettojen sinetin, uskottu (wasi)." Munkki sanoi: "Ojenna kätesi – antaudun Jumalalle, siunatulle ja korkealle, sinun kätesi kautta." Uskovien ruhtinas (AS) ojensi kätensä ja sanoi hänelle: "Lausu kaksi uskontunnustusta." Munkki sanoi: "Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja todistan, että Muhammad on Jumalan lähettiläs, ja todistan, että sinä olet Jumalan lähettilään uskottu ja ihmisistä oikeutetuin johtamaan hänen jälkeensä." Uskovien ruhtinas (AS) otti häneltä sitoumuksen islamin ehtoihin ja kysyi sitten: "Mikä sai sinut kääntymään islamiin nyt, vietettyäsi näin pitkän ajan tässä luostarissa toisessa uskossa?" Munkki vastasi: "Kerron sinulle, oi uskovien ruhtinas. Tämä luostari rakennettiin sitä varten, että odotettaisiin tämän lohkareen irrottajaa ja sen alta veden esiin tuojaa. Ennen minua on kulunut oppineita, jotka eivät sitä saavuttaneet, mutta Jumala, mahtava ja ylhäinen, soi sen minulle. Me löydämme eräästä kirjastamme ja välitämme oppineiltamme tiedon, että tällä seudulla on lähde, jonka päällä on lohkare eikä sen paikkaa tunne kukaan muu kuin profeetta tai profeetan uskottu, ja että on väistämättä tuleva Jumalan ystävä (wali), joka kutsuu totuuteen ja jonka tunnusmerkki on tämän lohkareen paikan tunteminen ja kyky irrottaa se. Kun näin sinun tekevän sen, tiesin varmaksi sen, mitä olimme odottaneet, ja saavutin siltä osin toiveeni. Tänään olen siis muslimi sinun kätesi kautta, uskon sinun oikeuteesi ja olen palvelijasi." Kuultuaan tämän uskovien ruhtinas (AS) itki, kunnes hänen partansa kastui kyynelistä, ja sanoi sitten: "Ylistys Jumalalle, jonka luona en ollut unohdettu. Ylistys Jumalalle, jonka kirjoissa minut oli mainittu." Sitten hän kutsui ihmiset ja sanoi heille: "Kuulkaa, mitä tämä muslimiveljenne sanoo." He kuulivat hänen puheensa, ja he ylistivät Jumalaa runsaasti ja kiittivät Häntä siitä armosta, jonka Jumala oli heille suonut, kun he olivat oppineet tuntemaan uskovien ruhtinaan (AS) oikeuden. Sitten hän (AS) jatkoi matkaa, ja munkki kulki hänen edellään hänen seuralaistensa joukossa, kunnes he kohtasivat Syyrian väen; ja munkki oli niiden joukossa, jotka kärsivät marttyyrikuoleman hänen rinnallaan. Hän (AS) toimitti itse tämän hautajaisrukouksen, hautasi hänet ja rukoili hänelle runsaasti anteeksiantoa, ja aina hänet mainitessaan hän sanoi: "Hän on ystäväni (mawla)." (al-Irshad, osa 1, s. 334)
Useat ovat kertoneet: Kun Ali (AS) oli matkalla Siffiniin, hänen seuralaisensa tulivat matkalla ankarasti janoisiksi, eikä vettä ollut saatavilla. He suuntasivat oikealle ja vasemmalle vettä etsimään, mutta eivät löytäneet siitä jälkeäkään. Ali (AS) johti heidät syrjään tieltä, ja aavikon keskellä tuli näkyviin munkin luostari. Kun he saapuivat luostarin lähelle, hän käski kutsua munkkia. Munkki työnsi päänsä ulos luostarista. Ali (AS) kysyi häneltä: "Tiedätkö vettä tästä läheltä?" Hän vastasi: "Teidän ja veden välinen etäisyys on yli kaksi farsakhia, eikä tästä läheltä löydy vettä." Ali (AS) sanoi: "Kuulitteko munkin puheen?" He vastasivat: "Kyllä! Annatko nyt luvan, että menemme siihen suuntaan, jonka munkki osoitti, hankimme vettä ja sammutamme janomme?" Ali (AS) sanoi: "Ei ole tarpeen." Sitten hän käänsi ratsunsa qiblaa kohti, johti sotajoukon luostarin lähelle, osoitti erästä paikkaa ja käski kaivaa sen auki. Joukko ryhtyi kaivamaan sitä. Esiin tuli suuri, kova kivi. He sanoivat: "Oi Ali, esiin on tullut kova kivi, johon hakku ei pysty." Hän sanoi: "Tämä kivi lepää veden päällä! Jos saatte sen siirretyksi, pääsette käsiksi veteen. Ponnistelkaa siis sen kaivamisessa!" Sotajoukko kävi toimeen toivoen onnistuvansa sen irrottamisessa, mutta millään keinolla he eivät saaneet kiveä liikahtamaan paikaltaan. Ali (AS) tuli itse, kääri siunatun hihansa ylös, työnsi sormensa kiven alle, liikautti sitä, kiskaisi sen omin käsin irti ja heitti sen kauas. Sen alta tuli esiin makeaa ja kirkasta vettä. Sotajoukko joi tuota vettä, jonka veroista kirkkaudessa ja makeudessa he eivät olleet siihen asti nähneet. Ali (AS) sanoi sotilaille: "Nyt kun olette pelastuneet janolta, valmistautukaa matkaan ja taisteluun." Sitten hän itse tuli kiven luo, asetti sen omin käsin takaisin alkuperäiselle paikalleen ja käski hävittää sen jäljet mullalla. Munkki oli koko tämän ajan seurannut Alin (AS) ja hänen sotilaidensa toimia, ja kun janon sammuttaminen ja lähteen jälkien hävittäminen olivat päättyneet, hän tuli Alin (AS) luo ja sanoi: "Oletko sinä lähetetty profeetta?" Hän vastasi: "En, minä olen Jumalan lähettilään, Muhammadin, profeettojen sinetin, uskottu." Munkki sanoi: "Anna kätesi, jotta käännyn islamiin ja vannon sinulle uskollisuutta." Ali (AS) avasi kätensä ja sanoi: "Todista Jumalan ykseys ja Hänen lähettiläänsä profeetanarvo." Munkki sanoi: "Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin ainoa, vertaansa vailla oleva Jumala, ja todistan, että Muhammad on Hänen palvelijansa ja lähettiläänsä, ja todistan, että sinä olet Jumalan lähettilään uskottu ja ihmisistä soveliain hänen asemaansa." Ali (AS) ilmoitti hänelle islamin ehdot ja kysyi häneltä: "Miksi käännyit muslimiksi?" Hän vastasi: "Islamiin kääntymiseni syy oli se, että tämä luostari on rakennettu sitä varten, että kohdattaisiin hänet, joka kiskoo tämän kiven paikaltaan ja tuo lähteen sen alta esiin. Hurskaat ennen minua asettuivat tänne samassa toivossa, mutta yksikään heistä ei saavuttanut tällaista onnea, ja minä pääsin heidän jälkeensä tähän onneen ja autuuteen, ja Jumala soi tämän armon minulle. Olemme kuulleet oppineiltamme, että tällä seudulla on lähde, jonka yllä on raskas kivi, eikä kukaan muu kuin profeetta tai hänen uskottunsa tiedä sen paikkaa." Ali (AS) sanoi seuralaisilleen: "Tulkaa kuulemaan tämän uuden muslimin sanoja." Sitten sotajoukko ja munkki lähtivät sieltä ja kohtasivat syyrialaiset, ja Siffinissä munkki kuoli marttyyrina. Ali (AS) toimitti hänen hautajaisrukouksensa, hautasi hänet ja rukoili hänelle runsaasti anteeksiantoa, ja aina kun puhe tuli häneen, hän mainitsi hänet nimellä mawla (rakas ystävä).
(Sanomme: Toin tämän kertomuksen esiin juuri tuon viimeisen kohdan vuoksi. Ihminen voi siis tulla sellaiseksi, että Ali (AS) kutsuu häntä "mawlakseen", toisin sanoen hyväksi ystäväkseen ja uskolliseksi toverikseen.)
Muhammad ibn Abi al-Bilad kertoi Ali ibn Muhammad al-Awdilta, tämä isältään, tämä isoisältään: Uskovien ruhtinas (AS) sanoi: "Ennen Qa'imin nousua on punainen kuolema ja valkoinen kuolema, sekä heinäsirkkoja ajallaan ja heinäsirkkoja väärään aikaan, veren väristen kaltaisia. Punainen kuolema on miekka, ja valkoinen kuolema on rutto." (al-Irshad, osa 1, s. 372)
Uskovien ruhtinas (AS) sanoi: Ennen Qa'imin (AS) nousua tapahtuu muutamia asioita: punainen kuolema, valkoinen kuolema, ankara vitsaus aikana, jolloin sitä odotetaan, ja vitsaus aikana, jolloin sitä ei odoteta. Punainen kuolema on kuolema miekkaan, ja valkoinen kuolema on kuolema kulkutautiin.