Hänen (AS) sanansa: Johdatus tunnetaan hurskaiden (abrar) kautta. (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 241)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Johdatuksen voi tunnistaa hurskaiden ihmisten kautta.
(Sanomme: Toisin sanoen erinomaisten ja ylevien ihmisten olemassaolo jossakin opissa on merkki siitä, että tuossa opissa on johdatusta. Tai: kun hurskaat sanovat jotakin, heidän puheestaan voi ammentaa johdatuksen pisaroita. Tai: seurustelemalla hurskaiden kanssa voi löytää totuuden tien. Tämä lausuma näyttää pintapuolisesti olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä uskovien johtajalta (AS) on välitetty: älä tunnista totuutta ihmisten kautta, vaan tunnettuasi ensin totuuden tunnista ne ihmiset, jotka seuraavat totuutta. Mutta tarkemmin katsoen nämä kaksi näkemystä voidaan sovittaa yhteen näin: totuuden mittapuu on tekojen ja puheiden hyvyys ja pahuus, joka tunnetaan järjellä. Totuus on käytöksen hyvyyttä ja riippumaton henkilöistä, mutta se voi ilmetä ainoastaan henkilöissä. Siksi tarkastelemalla ihmisten käytöstä voidaan havaita heidän ylevyytensä, ja seuraamalla heidän toimintaansa voidaan päästä perille yhä useammista luonteen jalouden hienouksista ja oppia tuntemaan johdatuksen tie paremmin.)
Al-Thaqafi on välittänyt sen useita teitä Qays ibn Abi Hazimilta, joka kertoi: Tulin Alin (AS) luo pyytääkseni häntä puhumaan puolestani Uthmanille. Hän sanoi: ”Syntitaakkojen kantajanko luo!” (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 261)
Kertoja sanoo: Tulin Alin (AS) luo ja pyysin häntä puhumaan puolestani Uthmanin luona! Hän pahastui ja sanoi: ”Senkö luo, joka on tehnyt niin paljon vääryyksiä?!”
Abd al-Malikilta, Abu Dharrin veljenpojalta, joka kertoi: Mu'awiya kirjoitti Uthmanille: ”Abu Dharr on kääntänyt Syyrian asukkaiden sydämet ja tehnyt sinut heille vihatuksi; he eivät pyydä lausuntoja keneltäkään muulta kuin häneltä, eikä heidän välillään tuomitse kukaan muu kuin hän.” Uthman kirjoitti Mu'awiyalle: ”Pane Abu Dharr vaikeakulkuisen kamelin selkään pelkälle satularungolle ja lähetä hänen mukanaan joku, joka kohtelee häntä kovakouraisesti ja ankarasti, kunnes tuo hänet minun luokseni.” Kertoja sanoi: Mu'awiya pani hänet vaikean naaraskamelin selkään, jonka satularungon päällä ei ollut muuta kuin karkea vaate, ja lähetti hänen mukaansa miehen, joka kuljetti häntä armottomalla vauhdilla. Minä lähdin hänen mukaansa. Ei kestänyt kauankaan, kun vanhuksen reisistä satulaa vasten oleva liha repesi irti ja haavautui. Kun tuli yö, otin peitteeni ja levitin ne hänen alleen, ja aamuyöstä vedin ne pois, jotta he eivät näkisi minua ja estäisi minua siitä. Niin saavuimme Medinaan. Uthmanille kerrottiin, millaista kipua ja rasitusta Abu Dharr oli kokenut, ja hän piti tämän loitolla viikon ja toisenkin, kunnes oli kulunut noin kaksikymmentä yötä ja Abu Dharr oli toipunut. Sitten hän lähetti hakemaan häntä, ja Abu Dharr tuli nojaten käsiini. Astuimme sisään hänen luokseen hänen istuessaan nojallaan, ja hän suoristautui istumaan. Kun Abu Dharr lähestyi häntä, Uthman lausui säkeen: ”Älköön Jumala ilahduttako Amrin silmää – vihan tervehdys, kun kohtaamme.” Abu Dharr sanoi hänelle: ”Miksi? Kautta Jumalan, ei Jumala ole nimennyt minua Amriksi eivätkä vanhempani nimenneet minua Amriksi. Minä pysyn siinä liitossa, jossa erosin Jumalan lähettiläästä (SAWS): en ole muuttanut enkä vaihtanut mitään.” Uthman sanoi hänelle: ”Valehtelet! Sinä olet valehdellut profeetastamme, herjannut uskontoamme, poikennut näkemyksestämme ja katkeroittanut muslimien sydämet meitä vastaan.” Sitten hän sanoi eräälle palvelijoistaan: ”Kutsu luokseni Quraysh.” Lähetti lähti, eikä aikaakaan, kun talo oli täynnä Qurayshin miehiä. Uthman sanoi heille: ”Olemme kutsuneet teidät tämän valehtelevan vanhuksen asiassa, joka on valehdellut profeetastamme, herjannut uskontoamme ja katkeroittanut muslimien sydämet meitä vastaan. Olen ajatellut surmata hänet tai ristiinnaulita hänet tai karkottaa hänet maasta.” Jotkut heistä sanoivat: ”Meidän mielipiteemme seuraa sinun mielipidettäsi.” Toiset sanoivat: ”Älä tee sitä, sillä hän on Jumalan lähettilään (SAWS) toveri ja hänellä on oikeutensa.” Mutta kukaan heistä ei täyttänyt velvollisuuttaan. Heidän ollessaan tässä tilassa saapui Ali ibn Abi Talib (AS) hiljaa sauvaansa nojaten. Hän tervehti, katseli ympärilleen eikä löytänyt istuinpaikkaa, joten hän jäi nojaamaan sauvaansa. En tiedä, jäikö hän tarkoituksella jälkeen vai oliko syynä jotakin muuta. (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 264)
Al-Thaqafi mainitsee historiateoksessaan: Abu Dharr heitettiin Uthmanin eteen, ja tämä sanoi: ”Sinä valehtelija!” Ali (AS) sanoi: ”Ei hän ole valehtelija.” Uthman sanoi: ”Kyllä, kautta Jumalan, hän on valehtelija.” Ali (AS) sanoi: ”Ei hän ole valehtelija.” Uthman sanoi: ”Multaa suuhusi, oi Ali!” Ali (AS) sanoi: ”Ei, vaan multaa sinun suuhusi, oi Uthman!” Ja Ali (AS) sanoi: ”Kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Taivas ei ole varjostanut eikä maa kantanut ketään, jonka puhe olisi totuudenmukaisempaa kuin Abu Dharrin.” Uthman sanoi: ”Kautta Jumalan, siitä huolimatta minä karkotan hänet.” Abu Dharr sanoi: ”Kautta Jumalan, ystäväni [Profeetta], jolle olkoon siunaus ja rauha, kertoi minulle, että te vielä ajatte minut pois Arabian niemimaalta.” (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 264)
Kertoja sanoo: Mu'awiya kirjoitti Uthmanille, että jos tarvitset Syyrian väkeä, kutsu Abu Dharr Medinaan: hän yllyttää ihmisiä sinua ja minua vastaan, ja ihmiset ovat kerääntyneet hänen ympärilleen ja ottavat hänen puheensa vastaan. Uthman kirjoitti Mu'awiyalle: ”Pane Abu Dharr viipymättä kantotuolittoman kamelin selkään ja lähetä hänet Medinaan.” Kun Abu Dharr saapui Medinaan, Uthman ei muutamaan päivään tavannut häntä. Sitten hän kutsui hänet luokseen, ja hänen ja Abu Dharrin välillä vaihdettiin kiivaita sanoja. Uthman vihastui ja sanoi seuralaisilleen: ”Kutsukaa Qurayshin ylimykset koolle, jotta päätämme tästä vanhuksesta.” Qurayshin ylimykset tulivat kaikki, mutta uskovien johtaja (AS) ei ollut vielä saapunut. En tiedä, oliko hänen myöhästymisensä tarkoituksellista vai oliko hän jonkin toimen ääressä?! Uthman sanoi kokoontuneille: ”Joko surmaan tämän vanhuksen tai karkotan hänet.” Jotkut sanoivat: ”Tee, minkä parhaaksi katsot; me seuraamme sinua.” Toiset taas sanoivat: ”Jätä Abu Dharr rauhaan, sillä hän on Jumalan lähettilään toveri, ja hänellä on toveruuden oikeus.” Tällä välin Ali astui sauva kädessään rauhallisesti sisään, tervehti ja sai vastauksen tervehdykseensä. Hän silmäili kokoussalia, näki, ettei istumapaikkaa ollut, ja jäi siihen paikkaan seisomaan sauvaansa nojaten.
Kertoja sanoo: Uthman vihastui jälleen Abu Dharrille ja kutsui häntä valehtelijaksi! Ali (AS), joka oli läsnä, sanoi: ”Abu Dharr ei valehtele!” Uthman kiivastui ja sanoi: ”Kautta Jumalan, hän valehtelee!” Ali (AS) sanoi: ”Ei hän valehtele.” Uthman sanoi: ”Multaa suuhusi, oi Ali!” Ali (AS) vastasi: ”Multaa omaan suuhusi!” Sitten hän sanoi: ”Kuulin Jumalan lähettiläältä (SAWS), ettei Jumalan taivas ole langettanut varjoaan kenenkään Abu Dharria totuudenmukaisemman ylle eikä maa ole kantanut hänen kaltaistaan!” Uthman sanoi: ”Abu Dharrin on lähdettävä tästä kaupungista.” Abu Dharr vastasi: ”Kyllä, minä lähden! Rakkaani, Jumalan lähettiläs (SAWS), oli sanonut minulle: jonakin päivänä sinut ajetaan pois minun kaupungistani.”
Häneltä [al-Thaqafilta] hänen historiateoksessaan, kertojaketjulla Abd al-Rahman ibn Ma'marilta, tämä isältään, joka sanoi: Kun Abu Dharr tuotiin Syyriasta Uthmanin eteen, tämä moitti häntä muun muassa sanoen: ”Oi ihmiset! Hän väittää olevansa parempi kuin Abu Bakr ja Umar.” Abu Dharr sanoi: ”Aivan, minä sanon niin. Kautta Jumalan, sinä näit minut neljäntenä neljästä Jumalan lähettilään (SAWS) kanssa; kukaan muu kuin me ei ollut ottanut islamia vastaan, eivät Abu Bakr eikä Umar olleet kääntyneet. He saivat vallan, mutta minä en; he kuolivat, mutta minä elän yhä.” Silloin Ali (AS) sanoi: ”Kautta Jumalan, minä näin hänet, ja hän on totisesti islamin neljäs.” Uthman kiisti tämän Alilta (AS), ja heidän välillään oli sananvaihtoa. Uthman sanoi: ”Kautta Jumalan, olen aikonut käydä häneen käsiksi.” Ali (AS) sanoi: ”Ja minä, kautta Jumalan, käyn silloin käsiksi sinuun.” Uthman nousi, meni taloonsa, ja ihmiset hajaantuivat. (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 268)
Kertoja sanoo: Kun Abu Dharr tuotiin vartioituna Syyriasta, hänen tuojansa väittivät hänen sanovan olevansa parempi kuin Abu Bakr ja Umar! Abu Dharr sanoi: ”En ole sanonut niin! Sanoin, että me olimme neljä, jotka uskoimme Jumalan lähettilääseen aikana, jolloin Abu Bakr ei ollut vielä muslimi eikä Umarkaan. He kääntyivät islamiin myöhemmin, heistä molemmista tuli kalifeja, ja he kuolivat. Minä käännyin islamiin ennen heitä ja olen yhä elossa!” Silloin uskovien johtaja (AS) sanoi: ”Kyllä, minä olin todistajana: Abu Dharr oli neljäs muslimi.” Uthman keskeytti Alin puheen ja sanoi: ”Näin ei ollut!” Ali sanoi: ”Näin oli”, ja heidän välillään vaihdettiin kiivaita sanoja. Uthman sanoi: ”Kautta Jumalan, minä surmaan tämän vanhuksen!” Ali vastasi: ”Kautta Jumalan, jos teet niin, en minäkään sen jälkeen jätä sinua eloon!” Silloin Uthman nousi ja meni kotiinsa, ja ihmiset hajaantuivat.
Al-Maghrur ibn Suwaydilta, joka kertoi: Uthman oli pitämässä saarnaa, kun Abu Dharr tarttui oven renkaaseen ja sanoi: ”Minä olen Abu Dharr. Joka tuntee minut, se tuntee minut, ja joka ei tunne, tietäköön, että olen Jundab. Kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Minun huonekuntani vertaus on Nooan arkin vertaus hänen kansansa keskuudessa: joka jättäytyi siitä pois, tuhoutui, ja joka nousi siihen, pelastui.” Uthman sanoi hänelle: ”Valehtelet!” Silloin Ali (AS) sanoi hänelle: ”Sinun olisi pitänyt sanoa vain niin kuin hurskas palvelija sanoi: Jos hän valehtelee, hänen valheensa kääntyy häntä itseään vastaan, mutta jos hän puhuu totta, teitä kohtaa osa siitä, millä hän teitä uhkaa [Qur'an 40:28].” Tuskin hän oli lopettanut, kun Uthman sanoi: ”Multaa suuhusi!” Ja Ali (AS) sanoi: ”Ei, vaan multaa sinun suuhusi.” (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 269)
Kertoja sanoo: Uthman piti saarnaa, kun Abu Dharr tarttui moskeijan oven renkaaseen ja huusi: ”Minä olen Abu Dharr! Joka tuntee minut, tuntee, ja joka ei tunne, tunteköön minut! Kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Minun huonekuntani vertaus on Nooan arkin vertaus: joka pitäytyi siihen, pelastui, ja joka kääntyi siitä pois, hukkui.” Uthman keskeytti Abu Dharrin puheen ja sanoi: ”Valehtelija!” Ali (AS), joka oli läsnä, sanoi: ”Jos tämä hurskas palvelija on puhunut totta, se koituu suureksi vahingoksesi; ja jos hän on valehdellut, sinä et ole menettänyt mitään, vaan hän itse kärsii vahingon. Näinhän Jumala on sanonut faraon suvun uskovasta: 'Jos hän valehtelee, hänen valheensa on hänen omalla vastuullaan; mutta jos hän puhuu totta, teitä kohtaa osa siitä, millä hän teitä uhkaa' [Qur'an 40:28]. Toisin sanoen: jos hän valehtelee, se lankeaa hänen omaan niskaansa, mutta jos hän puhuu totta, teidän sukukuntanne tuhoutuu!” Uthman ärähti Alille ja sanoi: ”Multaa suuhusi!” Ali vastasi hänelle: ”Multa on pian oleva sinun omassa suussasi.”
Al-Waqidi mainitsee historiateoksessaan Suhbanilta, aslamilaisten vapautetulta orjalta, joka kertoi: Näin Abu Dharrin sinä päivänä, jona hänet tuotiin Uthmanin eteen. Tämä sanoi: ”Lähde pois meidän mailtamme!” Abu Dharr sanoi: ”Kuinka vastenmielistä minulle onkaan naapuruutesi – minne minun on lähdettävä?” Hän sanoi: ”Minne tahdot.” Abu Dharr kysyi: ”Lähdenkö Syyriaan, jihadin maahan?” Hän vastasi: ”Toinhan sinut Syyriasta juuri siksi, että olit turmellut sen – palauttaisinko sinut sinne?” Abu Dharr kysyi: ”Lähdenkö Irakiin?” Hän vastasi: ”Et.” Abu Dharr kysyi: ”Miksi en?” Hän vastasi: ”Tulisit kansan luo, joka on epäilysten kylväjiä ja johtajien parjaajia.” Hän kysyi: ”Lähdenkö Egyptiin?” Hän vastasi: ”Et.” Hän kysyi: ”Minne sitten lähden?” Hän vastasi: ”Minne tahdot.” Abu Dharr sanoi: ”Se on siis paluuta beduiinielämään hijran jälkeen. Lähden Najdiin.” Uthman sanoi: ”Kauemmas, kauemmas – mahdollisimman kauas!” Abu Dharr sanoi: ”Sinä siis kiellät sen minulta.” Hän sanoi: ”Kulje tähän suuntaan äläkä ylitä Rabadhaa.” Niin Abu Dharr lähti Rabadhaan ja pysyi siellä kuolemaansa saakka. (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 271)
Kertoja sanoo: Lopulta Uthman sanoi Abu Dharrille: ”Lähde pois meidän maastamme!” Abu Dharr vastasi: ”En minäkään erityisemmin pidä naapuruudestasi; minne menen?” Uthman sanoi: ”Minne ikinä haluat.” Abu Dharr sanoi: ”Menenkö Syyriaan, joka on jihadin ja roomalaisia vastaan käytävän sodan maa?” Uthman sanoi: ”Kutsuin sinut pois Syyriasta, koska lietsoit siellä levottomuutta; nytkö haluat palata sinne?” Abu Dharr sanoi: ”Menenkö Irakiin?” Uthman sanoi: ”Et; Irakin väki on epäilysten esittäjiä ja kalifin parjaajia.” Hän kysyi: ”Menenkö Egyptiin?” Tämä vastasi: ”Et.” Hän kysyi: ”Menenkö Najdiin?” Uthman sanoi: ”Ei; kauemmas, kauemmas!” Sitten hän sanoi: ”Mene Najdin suuntaan, mutta älä ole Rabadhaa lähempänä meitä.” Niin Abu Dharr meni Rabadhaan ja pysyi siellä, kunnes siirtyi Jumalan armoon.
(Sanomme: Jundab ibn Junada, joka tunnetaan nimellä Abu Dharr al-Ghifari, kuuluu Jumalan lähettilään suurimpiin tovereihin. Abu Dharr oli neljäs tai viides henkilö, joka otti islamin vastaan. Ya'qubi katsoo hänen kääntyneen islamiin Alin (AS), Khadijan ja Zayd ibn Harithan jälkeen.
Hän asui jo ennen islamin tuloa Marr-nimisellä seudulla noin kahdeksan farsakhin päässä Mekasta, ja luultavasti hänen syntymäpaikkansakin oli siellä.
Yksi kiinnostavista seikoista Abu Dharrin elämäkerrassa on, että hänen kerrotaan palvoneen Jumalaa jo jahiliyyan aikana ja sanoneen, ettei ole muuta jumalaa kuin yksi ainoa Jumala. Ibn Sa'd välittää Tabaqat-teoksessaan Abu Dharrin omat sanat: ”Minä rukoilin jo kolme vuotta ennen kuin tulin Jumalan lähettilään (SAWS) luo, ja rukoillessani palvoin siihen suuntaan, johon Jumala tahtoi.” Sama lähde kertoo, että kun hänen veljensä eräänä päivänä etsi häntä, hän näki Abu Dharrin seisovan nöyränä palvomassa.
Kun Abu Dharr kuuli, että Mekassa oli noussut profeetta, hän lähti sinne. Profeetta (SAWS) kutsui tuolloin ihmisiä yksijumalaisuuteen salassa. Mekassa hän tapasi Alin (AS), meni tämän kanssa Profeetan luo ja otti islamin vastaan. Palattuaan Abu Dharr kertoi tapahtuneesta äidilleen ja veljelleen, ja hekin kääntyivät islamiin; puolet Abu Dharrin heimosta uskoi ennen Jumalan lähettilään (SAWS) hijraa Medinaan, ja kun Profeetta oli muuttanut Medinaan, myös loput hänen kansastaan uskoivat.
Hijran jälkeen Abu Dharr kuului Medinassa, monien muiden Profeetan toverien tavoin, uhrivalmiisiin sotureihin; hänellä ei ollut Medinassa kotia eikä asuinsijaa, vaan hän eli Profeetan moskeijassa, ja heidät tunnettiin nimellä ahl al-suffa (katoksen väki).
Abu Dharr osallistui useimpiin sotiin. Lopulta hän myös toimitti Alin (AS) ja pienen joukon kanssa rukouksen Profeetan ruumiin äärellä.
Profeetan (SAWS) jälkeen Abu Dharr luettiin Alin (AS) uskollisiin ystäviin, ja häntä pidetään yhtenä shiialaisuuden neljästä peruspilarista (Salman, Miqdad, Abu Dharr, Ammar).
Abu Bakrin kuoleman jälkeen Abu Dharr lähti Syyriaan ja asettui sinne. Vuonna 19 hijran jälkeen hän osallistui Amr ibn al-Asin johtamaan Egyptin valloitukseen, ja sen jälkeen hän oli mukana yhdessä Mu'awiyan sodista, Amoriumin taistelussa (23 h.). Uthmanin kalifaatin aikana hän pysyi edelleen Syyriassa ja oli läsnä Mu'awiyan johtamassa Kyproksen valloituksessa (27 tai 28 h.).
Abu Dharr oli hyvin ankara siinä, miten valtion rahaston (bayt al-mal) varoja käytettiin. Hänen kiistansa Mu'awiyan ja kolmannen kalifin kanssa liittyi näiden tapaan käyttää yhteisiä varoja. Uthmanin aikana kalifi itse ja hänen virkamiehensä, muiden muassa Mu'awiya, kuluttivat rahaston tuloja turhuuksiin ja tuhlailuun. Abu Dharr ei sietänyt tätä tilaa, ja hän esitti laajoja vastalauseita Mu'awiyan toimintaa vastaan Damaskoksessa ja Uthmanin toimintaa vastaan Medinassa. Hänen kiistoihinsa Mu'awiyan kanssa kuuluu Abu Dharrin vastalause tämän rakennuttamalle ”vihreälle palatsille”. Nähdessään tämän palatsin Damaskoksessa Abu Dharr sanoi: ”Oi Mu'awiya, jos olet rakentanut tämän talon Jumalan varoilla, se on kavallusta; ja jos olet rakentanut sen omilla varoillasi, se on tuhlausta.”
Abu Dharr katsoi, ettei jae [Qur'an 9:34] (”...ja niille, jotka kokoavat kultaa ja hopeaa eivätkä kuluta sitä Jumalan tiellä, ilmoita tuskallisesta rangaistuksesta”) koske ainoastaan Kirjan kansaa, vaan kaikkia, jotka varastoivat ja kätkevät kultaa ja hopeaa eivätkä anna sitä Jumalan tiellä – heitä kaikkia on uhattu Jumalan rangaistuksella. Hän sanoi: Jumalan tiellä antamisella ei tarkoiteta vain zakatia, vaan sillä on laajempi merkitys.
Abu Dharrin kilvoittelu ja askeettisuus sai Profeetan vertaamaan häntä Jeesukseen (AS). Maallisessa elämässään hän tyytyi vähimpään mahdolliseen eikä suostunut ottamaan vastaan edes lahjaa. Totuuden puhumisessa hän oli vertaansa vailla; niinpä Ali (AS) sanoi: ”Tänään ei ole ketään muuta kuin minä ja Abu Dharr, joka ei Jumalan tiellä pelkäisi moittijoiden moitteita.” Profeetta (SAWS) luki hänet niihin, joita paratiisi ikävöi.
Hän kuoli Rabadhassa yksinäisyydessä ja puutteessa vaimonsa tai ainoan tyttärensä rinnalla vuonna 32 hijran jälkeen, ja Irakista tulossa ollut karavaani huolehti hänen hautaan valmistamisestaan ja hautaamisestaan. Näin toteutui hänen kohdallaan Profeetan ennustus, että Abu Dharr kuolee yksin. Abu Dharrilta ei jäänyt jälkeläisiä.)
Abu Ishaqilta, joka kertoi: Eräänä päivänä Uthmanin kalifaatin aikana ihmiset alkoivat aamurukouksen jälkeen huutaa ja kutsuivat Abd al-Rahman ibn Awfia. Tämä käänsi kasvonsa heitä kohti selin qiblaan, riisui sitten paitansa yltään ja sanoi: ”[Oi Muhammadin toverien joukko,] oi muslimien joukko! Otan Jumalan ja teidät todistajiksi, että olen riisunut Uthmanin kalifaatista niin kuin riisuin tämän paitani.” Silloin joku vastasi ensimmäisestä rivistä: ”Nytkö – vaikka olit ennen tottelematon ja kuuluit turmiontekijöihin?” [Qur'an 10:91] He katsoivat, kuka mies oli: se oli Ali ibn Abi Talib (AS). (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 281)
Kertoja sanoo: Kun Uthmanin kalifaatti oli luhistumassa, eräänä päivänä Jumalan lähettilään moskeijassa rukouksen jälkeen joukko ihmisiä moskeijan perältä nosti metelin. Abd al-Rahman ibn Awf, jolla oli ollut pääosa kalifaatin luovuttamisessa Uthmanille, kääntyi heitä kohti, ja selin qiblaan hän riisui vaatteen yltään ja huusi: ”Oi ihmiset! Minä olen pannut Uthmanin viralta kalifaatista, niin kuin riisuin tämän vaatteen yltäni.” Silloin ensimmäisestä rivistä kohosi ääni, joka lausui: ”Nytkö – vaikka olit ennen tottelematon ja kuuluit turmiontekijöihin?” [Qur'an 10:91] – toisin sanoen: vasta nyt! Vaikka tähän saakka olit kapinallinen ja panit turmelusta liikkeelle?! Katsoimme nähdäksemme, kuka tämän jakeen lausui – ja se oli Ali ibn Abi Talib (AS).
Umar ibn Hindilta, Alilta (AS), joka sanoi: Rakkaus minua kohtaan ja rakkaus sitä kohtaan, joka vihaa minua, eivät kokoonnu miehen sydämeen ilman, että toinen niistä ajaa toisen ulos. (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 294)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Rakkaus minuun ja rakkaus siihen, joka ei minua rakasta, eivät mahdu yhdessä kenenkään sydämeen; ja jos ne hetkeksi yhtyvätkin, se on ohimenevää, ja toinen rakkauksista karkottaa toisen!
Elämäkertojen kirjoittajat ja muut ovat kertoneet: Kufan asukkaat pyysivät Alilta (AS), että hän asettaisi heille imaamin tarawih-rukousta varten. Hän kielsi heitä siitä ja teki heille tiettäväksi, että se on bid'a (uudistus) ja sunnan vastaista. He kuitenkin asettivat itselleen imaamin ilman hänen käskyään ja kokoontuivat rukoukseen. Silloin hän lähetti Husaynin (AS), jolla oli mukanaan piiska. Kun he näkivät hänen astuvan moskeijaan piiska mukanaan, he ryntäsivät ovelle ja huusivat: ”Voi Umaria!” (Taqrib al-Ma'arif, osa 1, s. 347)
Elämäkertojen tuntijat ovat kertoneet: Kufalaiset pyysivät Alia (AS) nimittämään heille imaamin, jonka johdolla he rukoilisivat tarawih-rukouksen. Uskovien johtaja (AS) kielsi heitä ja sanoi heille, että tarawih-rukous on bid'a ja sunnan vastainen. Vähän myöhemmin uskovien johtaja (AS) sai tietää, että he olivat ilman lupaa valinneet itselleen imaamin ja rukoilivat moskeijassa tarawih-rukousta. Silloin hän lähetti Husaynin (AS) piiskan kanssa heidän luokseen. Kun he näkivät Husaynin (AS) tulevan piiska mukanaan, he ymmärsivät, mistä oli kyse, lukitsivat moskeijan oven, jottei Husayn (AS) pääsisi sisään, ja päästivät huudon: ”Voi Umaria!”
(Sanomme: Tarawih-rukous on kaksikymmentä rak'aa käsittävä rukous, joka rukoillaan ramadan-kuun öinä yhteisrukouksena kaksi rak'aa kerrallaan, ja rak'a-parien välillä pidetään lyhyt lepotauko. Viime aikoina on tullut tavaksi, että tarawih-rukouksen kuluessa luetaan koko Koraani. Jumalan lähettilään (SAWS) aikana ramadanin öiden ylimääräiset rukoukset rukoiltiin yksin. Tabari kertoo, että Umar ibn al-Khattab käski vuonna 14 hijran jälkeen ihmisiä rukoilemaan tarawih-rukouksen yhteisrukouksena. Bukharin Abd al-Rahman ibn Abd al-Qarilta välittämän kertomuksen mukaan Umar meni eräänä yönä moskeijaan, näki ihmisten rukoilevan kunkin itsekseen ja määräsi, että ihmisten oli seurattava Ubayy ibn Ka'bia ja rukoiltava yhteisrukouksena. Toisena yönä hän meni moskeijaan, ja nähdessään ihmisten rukoilevan erään Koraanin lukijan johdolla hän sanoi: ni'mat al-bid'atu hadhihi – ”miten hyvä uudistus tämä olikaan”. Lähteiden mukaan Umar nimitti tarawih-rukouksen imaameiksi sellaisia miehiä kuin Mu'adh ibn al-Harith, Abu Bakr ibn Mujahid ja Sulayman al-Adawi.
Al-Subki sanoo, että tarawih-rukous on suositeltava bid'a ja sunna. Abu Hamid al-Ghazali, joka jakaa bid'an hyväksyttävään ja paheksuttavaan, on pitänyt tarawih-rukousta hyväksyttävänä bid'ana.
Shaykh al-Tusi kertoo: Kun Ali (AS) nousi kalifiksi, hän pyysi poikaansa imaami Hasania (AS) kieltämään ihmisiä rukoilemasta tarawih-rukousta yhteisrukouksena. Kuultuaan imaami Hasanin (AS) sanat ihmiset panivat vastaan huutaen: ”Voi Umaria!” Al-Kulayni lisää: Ali (AS) luopui hankkeesta estääkseen sotajoukkonsa hajoamisen.
Ramadanin ylimääräisten rukousten rukoileminen yhteisrukouksena on imamiittioppineiden yksimielisen kannan mukaan bid'a ja kiellettyä.)