Haritha ibn Mudarrib kertoi Alilta (AS): Abraham (AS) lähti Ismaelin (Jumalan siunaus hänelle) ja tämän äidin Hagarin kanssa ja asetti heidät Mekkaan. Heidän ruokansa loppui, ja Abraham aikoi lähteä etsimään heille ruokaa. Hagar kysyi: Kenen huomaan meidät jätät? Hän vastasi: Jätän teidät Jumalan, Korkeimman, huomaan. Heitä kohtasi ankara nälkä. Silloin Gabriel (AS) laskeutui ja kysyi Hagarilta: Kenen huomaan hän jätti teidät? Tämä vastasi: Hän jätti meidät Jumalan huomaan. Gabriel sanoi: Hän jätti teidät sen huomaan, joka riittää! Ja Gabriel painoi kätensä Zamzamin kohtaan ja veti sen pois — ja katso, vesi pulppusi esiin. (Qisas al-Anbiya, al-Rawandi, osa 1, s. 110)
Uskovien johtaja (AS) kertoi: Abraham (AS) vei Ismaelin ja tämän äidin Hagarin mukanaan Mekkaan. Kun heidän ruokansa loppui, hän päätti jättää nuo kaksi ja lähteä yksin lähiseuduille etsimään ruokaa. Silloin Hagar sanoi hänelle: Kenen huomaan meidät uskot? Abraham vastasi: Jumalan. Abrahamin lähdettyä noiden kahden nälkä ja jano kävivät ankariksi. Silloin Gabriel laskeutui heidän luokseen ja kysyi Hagarilta: Kenen huomaan hän on teidät uskonut? Hagar vastasi: Jumalan. Gabriel sanoi: Hyvän huomaan hän on teidät uskonut! Sitten hän painoi kätensä maahan erääseen kohtaan, ja siitä pulppusi esiin Zamzam, ja he saivat juodakseen.
Yunus ibn Zabyan kertoi: al-Sadiq (AS) sanoi minulle: Oi Yunus! Uskovien johtaja (AS) sanoi: Kun Jumala tahtoi ottaa Abrahamin (AS) sielun, kuoleman enkeli (AS) laskeutui hänen luokseen ja sanoi: Rauha sinulle, oi Abraham. Tämä vastasi: Ja sinulle rauha, oi kuoleman enkeli. Oletko kutsuja vai kuolinviestin tuoja? Hän vastasi: Kutsuja — vastaa siis kutsuun. Abraham sanoi: Oletko nähnyt ystävän surmaavan ystävänsä? Silloin kuoleman enkeli palasi Jumalan, Korkeimman, eteen ja sanoi: Jumalani, sinä kuulit, mitä ystäväsi Abraham (AS) sanoi. Jumala, jonka majesteetti on ylhäinen, sanoi: Oi kuoleman enkeli, mene hänen luokseen ja sano: Oletko nähnyt rakastavan, joka karttaisi rakkaansa kohtaamista? Totisesti rakastava rakastaa rakkaansa kohtaamista. Ja Abraham kuoli Syyrian maassa, eikä Ismael (Jumalan siunaus hänelle) tiennyt hänen kuolemastaan, vaan valmistautui matkaamaan hänen luokseen. Silloin Gabriel (AS) laskeutui hänen luokseen, esitti surunvalittelun Abrahamin johdosta ja sanoi: Oi Ismael, älä sano isäsi kuolemasta mitään, mikä vihastuttaa Herran; hän oli palvelija, jonka Jumala, Korkein, kutsui, ja hän vastasi kutsuun. Kun Ismael oli varttunut ja kasvanut suureksi, hänelle annettiin seitsemän vuohta, ja se oli hänen omaisuutensa alku; niin hän kasvoi ja puhui. Äitinsä kuoleman jälkeen Ismael (Jumalan siunaus hänelle) nai jurhumilaisen naisen nimeltä Za'la ja erosi tästä, eikä tämä synnyttänyt hänelle lasta. Sitten hän nai al-Sayyidan, al-Harith ibn Mudadin tyttären, ja tämä synnytti hänelle lapsia. (Qisas al-Anbiya, al-Rawandi, osa 1, s. 114)
Uskovien johtaja (AS) kertoi: Kun Jumala päätti ottaa Abrahamin sielun, hän lähetti kuoleman enkelin tämän luo. Kuoleman enkeli tervehti. Abraham kysyi: Onko se, mitä varten olet tullut, pakko vai onko minulla valinnanvaraa? Kuoleman enkeli vastasi: Se on pakko — alistu siihen! Abraham sanoi: Oletko koskaan nähnyt ystävän surmaavan ystäväänsä?! Kuoleman enkeli nousi ylös ja kertoi Jumalalle, mitä Abraham sanoi. Jumala sanoi: Mene ja sano hänelle: Oletko koskaan nähnyt ystävää, joka ei rakastaisi ystävänsä kohtaamista?! Näin Abraham siirtyi Jumalan armoon ollessaan Syyriassa. Gabriel toi Hijaziin Ismaelille tiedon Abrahamin poismenosta, esitti hänelle surunvalittelun ja sanoi: Varo sanomasta isäsi kuolemasta mitään, mikä ei olisi Jumalalle mieleen! Abraham oli palvelija, joka kutsui Jumalaa, ja Jumala vastasi hänelle. Kun Ismael varttui, Gabriel antoi hänelle seitsemän vuohta, joista tuli hänen omaisuutensa perusta, ja hänen muu omaisuutensa syntyi näiden vuohien jälkikasvusta. Äitinsä kuoleman jälkeen Ismael nai naisen Jurhumin heimosta mutta ei saanut tämän kanssa lasta. Niin hän erosi tästä ja avioitui toisen naisen kanssa, joka synnytti hänelle lapsia.
Al-Harith al-A'war al-Hamdani (Jumala armahtakoon häntä) kertoi: Näin uskovien johtajan (AS) seurassa Nukhaylassa vanhuksen ja kysyin: Oi uskovien johtaja, kuka tämä on? Hän vastasi: Tämä on veljeni Khidr. Hän tuli kysymään minulta siitä, mitä maailmasta on jäljellä, ja minä kysyin häneltä siitä, mikä maailmasta on mennyt, ja hän kertoi minulle — vaikka tiedän itsekin sen, mitä häneltä kysyin. Uskovien johtaja sanoi: Meille tuotiin taivaasta vati tuoreita taateleita. Khidr heitti kivet pois, mutta minä keräsin ne kämmeneeni. Al-Harith kertoi: Sanoin: Lahjoita ne minulle, oi uskovien johtaja! Ja hän lahjoitti ne minulle. Istutin ne, ja niistä kasvoi erinomaisia, täyteen mittaan ehtineitä, ihmeellisiä taatelipuita, joiden kaltaisia en ole koskaan nähnyt. (Qisas al-Anbiya, al-Rawandi, osa 1, s. 157)
Kertoja sanoo: Näin Kufan Nukhaylassa vanhan miehen Alin (AS) seurassa. Sopivalla hetkellä kysyin: Oi uskovien johtaja, kuka tuo vanhus oli? Hän vastasi: Se oli veljeni Khidr. Toisinaan hän tulee kysymään minulta maailman tulevista asioista! Minä puolestani kysyn häneltä maailman menneistä, ja hän kertoo — vaikka tunnen menneet itsekin! Sitten uskovien johtaja (AS) sanoi: Meille tuotiin taivaasta vati taateleita; Khidr heitti kivet pois, mutta minä keräsin ne kaikki talteen. Sanoin: Oi uskovien johtaja, lahjoittakaa ne kivet minulle! Uskovien johtaja (AS) lahjoitti ne minulle. Istutin ne, ja niistä nousi erinomaisia ja ihmeellisiä taimia, joiden kaltaisia ei siihen mennessä ollut Irakissa nähty.
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Luqmanin pojalleen antamiin neuvoihin kuului tämä: Poikani! Ottakoon opikseen se, jonka varmuus on heikko ja joka uupuu elannon tavoittelussa, siitä, että Jumala, Korkein, loi hänet kolmessa tilassa ja antoi hänelle elannon, ilman että hänellä yhdessäkään niistä oli omaa hankintaa tai keinoa — Jumala on totisesti antava hänelle elannon myös neljännessä tilassa. Ensimmäinen niistä: hän oli äitinsä kohdussa, ja Jumala ravitsi häntä siellä turvallisessa suojassa, jossa ei kylmyys eikä kuumuus häntä vaivannut. Sitten hän toi hänet sieltä ulos ja antoi hänelle virrata äidin maidon, joka kasvatti häntä, ilman että hänellä itsellään oli voimaa tai kykyä. Sitten hänet vieroitettiin siitä, ja Jumala antoi hänelle elannon vanhempien ansiotyöstä, näiden sydämiin pannun hellyyden ja rakkauden kautta. Mutta kun hän kasvoi ja tuli järkiinsä ja alkoi itse ansaita, hänen asiansa kävivät hänelle ahtaiksi: hän alkoi ajatella pahoja luuloja Herrastaan, kiisti omaisuuteensa kohdistuvat oikeudet ja kitsasteli itseään ja perhettään kohtaan köyhyyden pelosta. (Qisas al-Anbiya, al-Rawandi, osa 1, s. 197)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Luqmanin neuvoihin pojalleen kuului tämä: Poikani, jos et ole varma siitä, että Jumala on elannon antaja, ja elannon tavoittelu on vienyt sinulta levon ja rauhan, muista kolme vaihetta omasta menneisyydestäsi, joissa Jumala antoi sinulle elannon, vaikka olit voimaton ja keinoton. Ensin äitisi kohdussa: olit turvallisessa leposijassa, jossa ei kylmä sinua ahdistanut eikä kuuma. Toiseksi, kun synnyit maailmaan ja olit pieni lapsi: silloin hän ravitsi sinut äitisi rinnasta. Kolmanneksi varhaislapsuutesi päivinä, jolloin isäsi ja äitisi ruokkivat sinua sillä hellyydellä ja rakkaudella, jonka Jumala oli sinua kohtaan heidän sydämiinsä pannut. Nyt kun olet kasvanut aikuiseksi ja järkeväksi ja pystyt itse tekemään työtä — miksi kaikki on käynyt vaikeaksi? Luuletko, että Jumala hylkää sinut? Olet takertunut omaisuuteesi etkä anna siitä mitään, ja olet ankara itsellesi ja perheellesi — ettet vain köyhtyisi?!
Ishaq ibn Yasar kertoi Ikrimalta, tämä Ibn Abbasilta, uskovien johtajalta (AS): Taivaiden lukot ovat kumppanien asettaminen Jumalan rinnalle (shirk): kun palvelija, mies tai nainen, on monijumalainen, hänen tekonsa ei nouse Jumalan, Ylistetyn, luo. Ja taivaiden avaimet ovat todistus: ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. (Qisas al-Anbiya, al-Rawandi, osa 1, s. 225)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Taivaiden lukko on shirk, kumppanien asettaminen Jumalan rinnalle. Kun ihminen on monijumalainen, yksikään hurskas teko ei nouse häneltä taivaaseen. Ja taivaiden avain on Jumalan tunteminen ainoaksi.
Ibn Abbas kertoi: Olimme kokouksessa, jossa oli läsnä Abu Sufyan — hänen näkönsä oli jo sammunut — ja joukossamme oli Ali (AS). Rukouskutsun esittäjä lausui kutsun, ja kun hän sanoi: 'Todistan, että Muhammad on Jumalan lähettiläs (SAWS)', Abu Sufyan kysyi: Onko täällä ketään, jota pitäisi kainostella? Yksi väestä vastasi: Ei. Silloin hän sanoi: Kylläpä tuo Hashimin suvun veljeni oli taitava — katsokaa, minne hän asetti nimensä! Ali (AS) sanoi: Jumala saattakoon silmäsi itkemään, oi Abu Sufyan! Sen teki Jumala sanallaan — ylhäinen on hän puhujana: 'Ja me korotimme sinun maineesi' [Qur'an 94:4]. Silloin Abu Sufyan sanoi: Jumala saattakoon itkemään sen silmät, joka sanoi minulle, ettei täällä ole ketään kainosteltavaa. (Qisas al-Anbiya, al-Rawandi, osa 1, s. 294)
Ibn Abbas kertoo: Olimme eräässä kokoontumisessa. Läsnä oli myös Abu Sufyan, joka oli tullut vanhaksi ja sokeutunut, ja läsnä oli Ali (AS). Muezzinin ääni kajahti. Kun lause "todistan, että Muhammad on Jumalan lähettiläs" kaikui ilmassa, Abu Sufyan, joka ei nähnyt keitä paikalla oli, kysyi: Onko joukossamme ketään ulkopuolista? Joku vastasi: Ei ole. Silloin Abu Sufyan puhkesi puhumaan ja sanoi: Ihailenpa Banu Hashimin ovelutta! Katsokaa, kuinka hän on asettanut oman nimensä Jumalan nimen viereen, ja sitä kuulutetaan lakkaamatta minareeteista! Ali (AS) puuttui puheeseen ja sanoi: Sinun silmiesi sokeudeksi, oi Abu Sufyan! Jumala on näin tehnyt, ei Profeetta. Eikö Hän ole sanonut: "Ja Me olemme korottaneet sinun maineesi" [Qur'an 94:4]? Abu Sufyan sanoi: Ja sokeudeksi sen silmille, joka sanoi, ettei joukossamme ole ketään ulkopuolista.