Imaami al-Baqir (AS) sanoi: Kufan asukkaat valittivat Alille (AS) Eufratin tulvimisesta. Hän nousi ratsaille ja lähti al-Hasanin ja al-Husaynin (AS) kanssa ja pysähtyi Eufratin äärelle, jonka vesi oli noussut yli molempien rantojen. Hän löi sitä Jumalan lähettilään (SAWS) sauvalla, ja vesi laski kyynärän verran. Hän löi toisen kerran, ja se laski kaksi kyynärää. He sanoivat: Oi uskovien johtaja, jospa antaisit meille vielä enemmän! Hän sanoi: Minä pyysin Jumalalta, ja Hän antoi minulle sen, minkä näitte; enkä tahdo olla palvelija, joka ahdistelee Herraansa itsepintaisilla pyynnöillä. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 173)
Imaami al-Baqir (AS) sanoi: Kufan asukkaat valittivat Alille (AS) Eufratin vedenpaljoudesta. Hän nousi ratsaille ja lähti al-Hasanin ja al-Husaynin (AS) kanssa Eufratille. Sinne saavuttuaan hän löi jokea Jumalan lähettilään (SAWS) sauvalla, ja Eufrat laski kyynärän verran. Hän löi toisen kerran, ja Eufrat laski jälleen kyynärän. He sanoivat: Vielä enemmän! Hän sanoi: Ei enempää! Minä pyysin Jumalalta, ja Jumala antoi. En tahdo olla Jumalan edessä palvelija, joka vaatii itsepintaisesti.
Rumaylalta kerrotaan: Ali (AS) kulki sellaisen miehen ohi, joka ompeli ja lauloi samalla. Hän sanoi tälle: Oi nuorukainen, jos lukisit Koraania, se olisi sinulle parempi. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 174)
Kertoja sanoo: Ali (AS) kulki nuoren miehen ohi, joka teki ompelutyötä ja hyräili itsekseen. Hän sanoi tälle: Oi nuorukainen! Lue Koraania, sillä se on sinulle parempi.
Sanomme: Tämä nuorukainen on todennäköisesti se tunnettu Zadhan, joka oli kankaankauppias, soittaja ja laulaja ja joka Alin (AS) rukouksen ansiosta oppi Koraanin ulkoa ja josta tuli yksi Alin (AS) tovereista ja hänen hadithiensa kertojista. Kolmas seuraavista haditheista koskee häntä.
Abu Ja'farilta (AS) kerrotaan, että hän sanoi: Uskovien johtaja (AS) kokosi poikansa, joita oli kaksitoista miespuolista, ja sanoi heille: Jumala on tahtonut asettaa minuun tavan, joka oli Jaakobilla: hän kokosi poikansa, joita oli kaksitoista miespuolista, ja sanoi heille: Minä määrään Joosefin testamenttini toimeenpanijaksi, kuulkaa siis häntä ja totelkaa. Ja minä määrään al-Hasanin ja al-Husaynin testamenttini toimeenpanijoiksi, kuulkaa siis heitä ja totelkaa. Hänen poikansa Abdullah sanoi hänelle: Siis Muhammad ibn Alin sivuuttaen — tarkoittaen Muhammad ibn al-Hanafiyyaa? Hän sanoi tälle: Näinkö uskallat käydä minua vastaan, kun vielä elän? Minä näen sinut jo teltassasi kurkku leikattuna, eikä kukaan tiedä, kuka sinut surmasi. Kun tuli al-Mukhtarin aika, hän meni tämän luo, mutta al-Mukhtar sanoi: Sinulla ei ole täällä sijaa. Hän suuttui ja meni Mus'ab ibn al-Zubayrin luo, joka oli Basrassa, ja sanoi: Anna minun johtaa sotaa Kufan asukkaita vastaan. Niin hänet asetettiin Mus'abin etujoukon johtoon. He kohtasivat toisensa Haruralla, ja kun yö erotti heidät, aamun tullen hänet löydettiin kurkku leikattuna teltastaan, eikä kukaan tiennyt, kuka hänet oli surmannut. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 183)
Imaami al-Baqir (AS) sanoi: Uskovien johtaja (AS) kokosi poikansa, joita oli kaikkiaan kaksitoista, ja sanoi: Niin kuin Jaakob kokosi poikansa ja teki testamenttinsa Joosefin hyväksi, niin minäkin olen koonnut teidät tehdäkseni testamenttini al-Hasanin ja al-Husaynin (AS) hyväksi. Totelkaa siis heitä kahta minun jälkeeni! Silloin yksi hänen pojistaan, nimeltään Abdullah, puuttui puheeseen ja sanoi: Entä sitten Muhammad ibn al-Hanafiyya? Ali (AS) närkästyi ja sanoi: Minä olen vielä elossa, ja sinä uskallat käydä käskyäni vastaan!? Minä näen sinut jo teltassasi kurkku leikattuna, eikä kukaan tiedä, kuka on surmaajasi! Vuosia myöhemmin, al-Mukhtarin aikaan, Abdullah ibn Ali kääntyi al-Mukhtarin puoleen, mutta al-Mukhtar ei ottanut häntä vastaan. Niinpä hän lähti al-Mukhtarin vihollisen, Mus'ab ibn al-Zubayrin luo Basraan ja lähti Mus'abin kanssa sotaan al-Mukhtaria vastaan. Molemmat armeijat kohtasivat toisensa Haruralla ja leiriytyivät yöksi vastakkain. Aamulla, kun taistelun oli määrä alkaa, tuli tieto, että Abdullah oli yöllä löydetty teltastaan kurkku leikattuna — eikä hänen surmaajaansa saatu koskaan selville.
Abd al-Hamid ibn Abi al-Ala al-Azdi kertoi Abu Abdullahilta (AS), joka sanoi: Jubayr al-Khabur oli Mu'awiyan rahaston hoitaja, ja hänellä oli Kufassa vanha, iäkäs äiti. Hän sanoi Mu'awiyalle: Minulla on Kufassa vanha äiti, ja ikävöin häntä. Anna minulle lupa mennä hänen luokseen ja täyttää se velvollisuus, joka minulla häntä kohtaan on. Mu'awiya sanoi: Mitä sinä Kufassa teet? Siellä on mies, noita ja tietäjä, jota kutsutaan Ali ibn Abi Talibiksi, enkä ole varma, ettei hän viettelisi sinua. Jubayr sanoi: Mitä tekemistä minulla on Alin kanssa? Menen vain äitini luo, käyn häntä katsomassa ja täytän velvollisuuteni häntä kohtaan. Niin Mu'awiya antoi hänelle luvan. Jubayr saapui Ayn al-Tamriin, ja hänellä oli mukanaan rahaa, josta hän kätki osan Ayn al-Tamriin. Alilla oli vartiopaikkoja, ja hänen miehensä ottivat Jubayrin kiinni Kufan liepeillä ja toivat hänet Alin eteen. Kun Ali katsoi häneen, hän sanoi hänelle: Oi Jubayr al-Khabur, sinä olet yksi Jumalan aarteista. Mu'awiya väitti sinulle, että olen tietäjä ja noita? Hän sanoi: Kyllä, Jumalan kautta, niin Mu'awiya sanoi. Sitten hän sanoi: Ja sinulla on mukanasi rahaa, josta olet kätkenyt osan Ayn al-Tamriin. Hän sanoi: Puhut totta, oi uskovien johtaja, niin todella tapahtui. Ali (AS) sanoi: Oi Hasan, ota hänet huomaasi. Niin hän majoitti hänet ja kohteli häntä hyvin. Seuraavana päivänä hän kutsui hänet luokseen ja sanoi tovereilleen: Tämä mies on oleva Ahwazin vuorilla neljäntuhannen täyteen aseistetun miehen kanssa, ja he pysyvät hänen kanssaan, kunnes meidän Qa'imimme, Profeetan suvun jäsen, nousee, ja hän taistelee tämän rinnalla. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 185)
Imaami al-Sadiq (AS) sanoi: Eräs Jubayr-niminen mies oli Mu'awiyan rahastonhoitaja, ja hänellä oli vanha äiti, joka asui Kufassa. Hän sanoi Mu'awiyalle: Vanha äitini on Kufassa ja ikävöin häntä. Salli minun mennä tapaamaan häntä ja täyttää velvollisuuteni äitiäni kohtaan. Mu'awiya sanoi: Kufaanko? Siellä Ali ibn Abi Talib lumoaa kaikki; pelkään, että hän pettää sinutkin! Jubayr sanoi: Mitä tekemistä minulla on Alin kanssa?! Menen tapaamaan äitiäni ja palaan. Mu'awiya antoi luvan. Jubayr matkasi, kunnes saapui Ayn al-Tamriin, ja kätki sinne osan mukanaan tuomistaan rahoista. Alin (AS) miehet ottivat hänet kiinni ja toivat hänet tämän eteen. Kun Alin (AS) katse osui häneen, hän sanoi: Oi Jubayr! Sinä olet yksi Jumalan aarteista! Onko Mu'awiya sanonut sinulle, että olen noita? Jubayr sanoi: Jumalan kautta, kyllä. Imaami sanoi: Sinulla oli mukanasi rahaa, ja osan siitä kätkit Ayn al-Tamriin? Jubayr sanoi: Kyllä, oi uskovien johtaja! Ali (AS) kääntyi Hasanin puoleen ja sanoi: Oi Hasan! Vie hänet kotiisi ja kohtele häntä hyvin. Seuraavana päivänä Ali (AS) kutsui hänet ja sanoi toveriensa keskellä: Paluun aikana tämä mies tulee Ahwazista neljäntuhannen aseistetun miehen kanssa ja taistelee meidän Qa'imimme rinnalla.
Sa'd al-Khaffaf kertoo Zadhan Abu Amrilta: Sanoin: Oi Zadhan, sinä luet Koraania ja luet sitä kauniisti; keneltä olet sen oppinut? Hän hymyili ja sanoi: Uskovien johtaja (AS) kulki ohitseni, kun lausuin runoa. Minulla oli hyvä luonne, ja ääneni miellytti häntä. Hän sanoi: Oi Zadhan, mikset mieluummin Koraania? Sanoin: Kuinka minä Koraanin osaisin? Jumalan kautta, en lue siitä enempää kuin sen verran, mitä rukouksessani tarvitsen. Hän sanoi: Tule lähemmäs. Menin lähelle häntä, ja hän puhui korvaani sanoja, joita en tuntenut enkä ymmärtänyt. Sitten hän sanoi minulle: Avaa suusi — ja hän sylkäisi suuhuni. Jumalan kautta, en ollut ehtinyt siirtää jalkaani hänen luotaan, kun jo osasin Koraanin ulkoa vokaalimerkkeineen ja hamzoineen, enkä sen hetken jälkeen tarvinnut kysyä siitä keneltäkään. Sa'd sanoi: Kerroin Zadhanin tarinan Abu Ja'farille (AS). Hän sanoi: Zadhan puhuu totta. Uskovien johtaja (AS) rukoili Zadhanin puolesta Suurimmalla Nimellä, jota ei koskaan torjuta. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 195)
Sa'd al-Khaffaf kertoo: Sanoin Zadhanille: Sinä lausut Koraania kauniisti; kuinka olet sen oppinut? Hän hymyili ja sanoi: Eräänä päivänä uskovien johtaja (AS) kulki ohitseni, kun lausuin runoa. Minulla oli hyvä luonne, ja ääneni miellytti häntä. Hän sanoi: Oi Zadhan! Miksi et ole opetellut Koraania ulkoa? Sanoin: En osaa Koraanista muuta kuin ne kaksi suuraa, jotka luen rukouksessa. Hän sanoi: Tule lähemmäs. Menin lähelle häntä. Hän puhui korvaani jotakin, jota en ymmärtänyt. Sitten hän sanoi: Avaa suusi — ja hän pani siunattua sylkeään minun suuhuni. Jumalan kautta, kun nousin hänen vierestään, osasin koko Koraanin ulkoa vokaalimerkkeineen, eikä minulla sen jälkeen ollut siitä ainoatakaan kysyttävää. Sa'd sanoo: Kerroin Zadhanin tarinan imaami al-Baqirille (AS). Hän sanoi: Zadhan puhuu totta. Ali (AS) rukoili Zadhanin puolesta Suurimmalla Nimellä, jota ei koskaan torjuta.
Dawud al-Attar kertoi: Eräs mies sanoi: Yksi uskovien johtajan (AS) tovereista pyysi minua sanoen: Lähde mukaani, menkäämme tervehtimään uskovien johtajaa (AS). Sanoin: En pidä siitä. Mutta hän ei jättänyt minua rauhaan, ennen kuin lähdin hänen kanssaan, ja me tervehdimme häntä. Silloin uskovien johtaja (AS) kohotti ruoskansa ja löi sillä sääreeni, ja minä hypähdin. Hän sanoi: Hypi, hypi! Sinä tulit vastentahtoisesti. Sinä olet Maysara. Sitten mies lähti, ja hänelle sanottiin: Uskovien johtaja teki sinulle sen, mitä ei ole tehnyt kenellekään muulle. Hän sanoi: Minä olin erään suvun orja, ja nimeni oli Maysara. Erosin heistä ja väitin polveutuvani väestä, johon en kuulu — ja uskovien johtaja kutsui minua oikealla nimelläni. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 195)
Kertoja sanoo: Eräs mies kertoi: Yksi Alin (AS) tovereista sanoi minulle: Tule, menkäämme yhdessä tervehtimään uskovien johtajaa! Se ei ollut minulle mieleen, mutta menimme ja tervehdimme häntä. Silloin hän kohotti ruoskan ja löi sillä jalkaani. Minä pelästyin. Hän sanoi: Väisty, väisty! Sinä olet tullut tänne vastentahtoisesti, et sydämesi halusta! Sinä olet Maysara. Kun mies lähti, hänelle sanottiin: Uskovien johtaja teki sinulle sen, mitä ei ollut tehnyt kenellekään! Hän sanoi: Minä olin erään suvun orja, ja nimeni oli Maysara. Erosin heistä ja väitin, etten ollut heidän orjansa. Mutta Ali (AS) kutsui minua todellisella nimelläni.
Awf ibn Marwan kertoi: Eräs ratsastaja saapui Syyriasta ja levitti Kufassa tiedon, että Mu'awiya oli kuollut. Mies tuotiin Alin (AS) eteen, ja tämä sanoi: Olitko sinä itse todistamassa Mu'awiyan kuolemaa? Hän sanoi: Kyllä, olin niiden joukossa, jotka hänet hautasivat. Silloin Ali sanoi hänelle: Sinä valehtelet. Läsnäolijat sanoivat: Valehteleeko hän? Hän sanoi: Kyllä, sillä Mu'awiya ei kuole, ennen kuin hän hallitsee tätä yhteisöä ja tekee valtaan päästyään sitä ja tätä. Läsnäolijat sanoivat: Miksi siis taistelet häntä vastaan, kun tiedät hänen tähän yltävän? Hän sanoi: Todistuksen tähden. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 198)
Kertoja sanoo: Eräs ratsastaja tuli Syyriasta ja huusi Kufassa, että Mu'awiya on kuollut! Hänet vietiin uskovien johtajan (AS) eteen. Ali (AS) sanoi hänelle: Olitko sinä itse todistamassa Mu'awiyan kuolemaa? Mies sanoi: Kyllä, olin niiden joukossa, jotka hänet hautasivat. Uskovien johtaja (AS) sanoi: Sinä valehtelet! Läsnäolijat sanoivat: Valehteleeko hän? Uskovien johtaja (AS) sanoi: Kyllä, hän valehtelee, sillä Mu'awiya ei kuole, ennen kuin hänestä tulee tämän yhteisön hallitsija ja hän tekee sitä ja tätä! He sanoivat: Miksi sitten taistelet häntä vastaan, kun tiedät, että hän lopulta voittaa?! Hän sanoi: Jotta todistus tulisi täydelliseksi kaikkia kohtaan.
Minalta kerrotaan: Ali (AS) kuuli hälinää joukoissaan ja sanoi: Mitä tämä on? He sanoivat: Mu'awiya on saanut surmansa. Hän sanoi: Ei suinkaan! Sen kautta, jonka kädessä on sieluni: hän ei tuhoudu, ennen kuin tämä yhteisö kokoontuu hänen taakseen. He sanoivat: Miksi sitten taistelet häntä vastaan? Hän sanoi: Etsin puolustusta itselleni Jumalan edessä. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 198)
Kertoja sanoo: Eräänä päivänä Siffinissä, kesken taistelun, Ali (AS) kuuli hälinää jostakin kohtaa joukkojaan. Hän sanoi: Mistä tuo hälinä johtuu?! He sanoivat: Kerrotaan, että Mu'awiya on saanut surmansa! Hän sanoi: Ei suinkaan! Sen kautta, jonka kädessä on sieluni: Mu'awiya jää eloon, kunnes hänestä tulee koko tämän yhteisön hallitsija. He sanoivat: Miksi sitten taistelet häntä vastaan, jos hänen on määrä voittaa meidät?! Hän sanoi: Jotta olisin Jumalan edessä puolustettavissa!
Hän (AS) sanoi Talhalle ja al-Zubayrille, kun nämä pyysivät häneltä lupaa lähteä umra-pyhiinvaellukselle: Ei, Jumalan kautta! Te ette tahdo umraa, vaan te tahdotte Basraan. Ja hän (AS) sanoi Ibn Abbasille kertoessaan tälle, että he olivat pyytäneet häneltä lupaa umraan: Minä annoin heille luvan, vaikka tiedän, minkälaista petosta he kätkevät sisimmässään. Turvauduin Jumalaan heitä vastaan, ja Jumala on kääntävä heidän juonensa heitä itseään vastaan ja antava minulle voiton heistä. Ja niin tapahtui, kuten hän oli sanonut. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 199)
Kun Talha ja al-Zubayr pyysivät uskovien johtajalta (AS) lupaa lähteä umra-pyhiinvaellukselle, hän sanoi heille: Te ette ole menossa umraan, vaan te olette menossa Basraan. Ja kertoessaan Ibn Abbasille, että he olivat pyytäneet häneltä lupaa, hän sanoi: Minä annoin heille luvan, vaikka tiedän, mitä juonta he hautovat mielessään. Jumala kääntää heidän juonensa ja petoksensa heitä itseään vastaan ja antaa minulle voiton heistä.
Hän sanoi Dhi Qarissa istuessaan vastaanottamassa uskollisuudenvalaa: Teidän luoksenne saapuu Kufan suunnalta tuhat miestä — ei yhtä enempää eikä yhtä vähempää — ja he vannovat minulle uskollisuutta kuolemaan asti. Ibn Abbas kertoo: Tulin siitä levottomaksi ja pelkäsin, että joukko jäisi luvusta vajaaksi tai ylittäisi sen ja asiamme menisi näin pilalle. Laskin miehet, ja sain summaksi yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän miestä, ja sitten ihmisten tulo lakkasi. Sanoin: Me olemme Jumalan omia, ja Hänen luokseen me palaamme! Mikä sai hänet sanomaan noin? Ja kun tätä mietin, näin erään henkilön lähestyvän, kunnes hän tuli aivan lähelle. Hän kulki jalan, yllään villaviitta, ja mukanaan miekka, kilpi ja vesileili. Hän tuli uskovien johtajan (AS) luo ja sanoi: Ojenna kätesi, jotta voin vannoa sinulle uskollisuutta. Ali (AS) sanoi: Mihin sinä minulle vannot? Hän sanoi: Kuulemiseen ja tottelemiseen ja taisteluun sinun edessäsi, kunnes kuolen tai kunnes Jumala antaa sinulle voiton. Hän sanoi: Mikä on nimesi? Hän sanoi: Uways. Hän sanoi: Uways al-Qarani? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Jumala on suurin! Rakkaani, Jumalan lähettiläs (SAWS), kertoi minulle, että minä kohtaisin yhden hänen yhteisönsä miehistä, jonka nimi on Uways al-Qarani; hän kuuluu Jumalan ja Hänen lähettiläänsä joukkoon, hän kuolee marttyyrina, ja hänen esirukouksensa kautta pääsee paratiisiin Rabi'an ja Mudarin heimojen verran väkeä. Ibn Abbas sanoi: Silloin huoleni haihtui. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 200)
Ibn Abbas kertoo: Kun uskovien johtaja (AS) istui Dhi Qarissa — Basran ja Kufan välisen matkan puolivälissä — ja otti vastaan uskollisuudenvalaa, hän sanoi: Kufan suunnalta tulee tänään tuhat miestä; ei yhtä vähempää eikä yhtä enempää, ja he vannovat minulle uskollisuutta kuolemaan asti. Ibn Abbas sanoo: Minä hämmennyin ja pelkäsin, että heitä olisi yksi liikaa tai yksi liian vähän — mitä me sitten tekisimme! Kun he tulivat, laskin heidät: luku nousi 999:ään, eikä ketään enää tullut. Sanoin: Me olemme Jumalan omia, ja Hänen luokseen me palaamme! Miksi imaami sanoi noin!? Olin näissä mietteissäni, kun näin erään miehen tulevan jalan. Hän tuli ja saapui lähelle. Hänellä oli yllään villaviitta, ja hän kantoi mukanaan miekkaa, kilpeä ja vesileiliä. Kun hän pääsi Alin (AS) eteen, hän sanoi: Ojenna kätesi, jotta voin vannoa uskollisuutta! Imaami sanoi: Mihin sinä vannot? Hän sanoi: Siihen, että tottelen sinua ja taistelen rinnallasi, kunnes kaadun marttyyrina tai kunnes Jumala antaa sinulle voiton. Imaami sanoi: Mikä on nimesi? Hän sanoi: Uways. Imaami kysyi: Uways al-Qarani? Hän sanoi: Kyllä. Silloin imaami lausui takbirin ja sanoi: Rakkaani, Jumalan lähettiläs (SAWS), oli kertonut minulle, että kohtaisin miehen, jonka nimi on Uways al-Qarani; hän kuuluu Jumalan joukkoon ja Profeetan joukkoon, ja lopulta hän kaatuu marttyyrina, ja hänen esirukouksensa kautta pääsevät paratiisiin kokonaiset heimot, kuten Rabi'a ja Mudar.
Ja niiden joukossa: Kun hänelle kantautui tieto siitä, mitä Busr ibn Artat oli tehnyt Jemenissä, hän (AS) sanoi: Oi Jumala, Busr on myynyt uskontonsa tämän maailman hinnasta; riistä siis häneltä hänen järkensä. Ja Busr eli, kunnes hänen mielensä meni sekaisin; hänelle tehtiin puinen miekka, jolla hän leikki kuolemaansa saakka. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 201)
Kun Alille (AS) tuli tieto siitä, että Busr ibn Artat oli Mu'awiyan lähettämänä hyökännyt Jemeniin, polttanut sen ja ryöstänyt sen, hänen sydämensä särkyi. Hän kohotti kätensä rukoukseen ja sanoi: Oi Jumala, Busr on myynyt uskontonsa tämän maailman hinnasta! Ota häneltä hänen järkensä! Lopulta Busr tuli mielisairaaksi. Hän etsi jatkuvasti miekkaa, ja jos miekka oli hänen kädessään, hän tappoi ihmisiä. Niinpä hänelle annettiin puinen miekka, ja hän nousi tuon tuostakin ja kävi mielikuvituksessaan sotaa puumiekallaan. Näin hän riehui, kunnes kuoli.
Umarin aikana hänen eteensä tuotiin vanki. Hänelle tarjottiin islamia, mutta hän kieltäytyi, ja niin Umar käski surmata hänet. Hän sanoi: Älkää surmatko minua janoisena. He toivat vedellä täytetyn maljan. Hän sanoi: Onko minulla turva siihen asti, kunnes olen juonut? Umar sanoi: Kyllä. Silloin hän kaatoi veden maahan, ja maa imi sen. Umar sanoi: Surmatkaa hänet, sillä hän käytti juonta. Mutta Ali ibn Abi Talib (AS) sanoi: Sinun ei ole lupa surmata häntä, sillä sinä annoit hänelle turvan. Hän sanoi: Mitä minun on siis hänelle tehtävä? Hän sanoi: Luovuta hänet jollekulle muslimille oikeudenmukaista hintaa vastaan. Hän sanoi: Ja kuka häntä haluaisi? Hän sanoi: Minä. Hän sanoi: Hän on sinun. Sitten uskovien johtaja (AS) otti maljan käteensä ja rukoili — ja katso, tuo vesi kokoontui takaisin maljaan. Tämän tähden mies kääntyi islamiin, ja uskovien johtaja (AS) vapautti hänet. Hän omistautui moskeijalle ja palvonnalle. Kun Abu Lu'lu'a surmasi Umarin, Ubaydullah ibn Umar luuli al-Hurmuzanin surmanneen isänsä, ja niin hän meni moskeijaan ja tappoi hänet. Umarille kerrottiin, mitä oli tapahtunut, ja hän sanoi: Hän on erehtynyt. Minut surmasi Abu Lu'lu'a, ei al-Hurmuzan, Ali ibn Abi Talibin vapautettu — ja hän jätti määräyksen, että Ubaydullah on surmattava. Umar kuoli, ja Uthman nousi valtaan, mutta hän ei surmannut Ubaydullahia. Ali (AS) sanoi: Jos Jumala antaa minulle vallan häneen, minä surmaan hänet. Kun Uthman surmattiin, Ubaydullah pakeni Mu'awiyan luo; ja Ali sai hänet käsiinsä Siffinissä ja surmasi hänet, kun hänellä oli kaksi miekkaa vyöllään. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 212)
Umarin kalifikauden aikana tuotiin vanki, jolle tarjottiin islamia, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Umar käski surmata hänet. Vanki sanoi: Olen janoinen, älkää surmatko minua! Hänelle tuotiin vedellä täytetty astia. Vanki sanoi: Olenko turvassa sen ajan, että juon? Umar sanoi: Olet. Vanki kaatoi veden maahan, ja Umar sanoi: Surmatkaa hänet, sillä hän käytti juonta. Ali (AS) oli läsnä kokouksessa ja sanoi: Te ette voi surmata häntä, sillä te annoitte hänelle turvan. Umar sanoi: Mitä minun on siis hänelle tehtävä? Imaami sanoi: Myy hänet oikeudenmukaisesta hinnasta jollekulle muslimille. Umar sanoi: Kuka hänet ostaa? Imaami sanoi: Minä. Umar sanoi: Olkoon hän sinun. Ali (AS) otti astian käteensä ja rukoili, ja vesi kokoontui takaisin astiaan. Nähtyään tämän vanki kääntyi islamiin. Imaami vapautti hänet, ja hän oli sen jälkeen aina moskeijassa ja palvoi Jumalaa; hän oli sama mies kuin al-Hurmuzan. Kun Abu Lu'lu'a iski Umaria, Ubaydullah ibn Umar luuli al-Hurmuzanin tappaneen hänet. Niinpä hän meni moskeijaan ja surmasi hänet, ja asia kerrottiin Umarille. Umar sanoi: Hän on erehtynyt; Abu Lu'lu'a on se, joka iski minua. Sitten hän jätti testamentissaan määräyksen, että Ubaydullahille on toimitettava kostorangaistus. Mutta kun Umar kuoli ja Uthmanista tuli kalifi, tämä ei rangaissut Ubaydullahia. Ali (AS) sanoi: Jos minusta olisi tullut kalifi, olisin surmannut hänet. Kun Uthman surmattiin, Ubaydullah pakeni Mu'awiyan luo, ja Siffinin taistelussa Ali (AS) surmasi hänet, kun hänellä oli kaksi miekkaa vyöllään.
Abu Hashim al-Ja'farilta, tämä isältään, tämä al-Sadiqilta (AS), joka sanoi: Kun Ali (AS) oli päättänyt Siffinin taistelun, hän pysähtyi Eufratin rannalle ja sanoi: Oi laakso! Kuka minä olen? Silloin joki alkoi kuohua ja sen aallot halkeilivat, ja ihmiset katsoivat ja kuulivat Eufratista äänen: Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, että Muhammad on Jumalan lähettiläs ja että Ali, uskovien johtaja, on Jumalan todistus Hänen luoduilleen. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 231)
Imaami al-Sadiq (AS) sanoi: Kun Ali (AS) oli päässyt Siffinin koettelemuksesta, hän seisahtui Eufratin rannalle ja sanoi: Oi laakso! Kuka minä olen? Joki alkoi kuohua, ja aallot löivät yhteen, ja ihmiset katsoivat. He kuulivat Eufratista äänen, joka sanoi: Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, että Muhammad on Jumalan lähettiläs ja että Ali, uskovien johtaja, on Jumalan todistus Hänen luoduilleen.
Yahya ibn Harthama kertoo Ali ibn Abi Talibilta: Maan päällä ei ole kohtaa, joka ei olisi hauta tai josta ei tulisi hautaa. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 1, s. 393)
Uskovien johtaja (AS) sanoi: Maan päällä ei ole kohtaa, joka ei olisi jonkun hauta tai johon ei tulevaisuudessa haudattaisi jotakuta.
Ali (AS) näki al-Hasan al-Basrin ottavan pesun kastelukanavan äärellä ja sanoi: Suorita pesusi täydellisesti, oi kafti! Tämä vastasi: Eilen sinä surmasit miehiä, jotka suorittivat pesunsa täydellisesti. Hän sanoi: Ja suretko sinä heitä? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Pitkittäköön Jumala sitten suruasi. Ayyub al-Sijistani sanoi: Emme sen jälkeen koskaan nähneet al-Hasania muuten kuin murheellisena, ikään kuin hän olisi palaamassa rakkaansa hautaamisesta tai kuin hän olisi juhtien ajaja, joka on kadottanut aasinsa. Kysyimme häneltä tästä, ja hän sanoi: Hurskaan miehen rukous on käynyt toteen minussa. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 2, s. 547)
Nahrawanin taistelua seuraavana päivänä Ali (AS) näki al-Hasan al-Basrin ottavan pesun niukalla vedellä. Hän sanoi tälle: Oi ymmärtämätön! Ota pesusi runsaalla vedellä. Al-Hasan al-Basri sanoi: Ne, jotka käyttivät pesuissaan runsaasti vettä, sinä surmasit eilen!! Imaami sanoi: Suretko sinä heitä? Hän sanoi: Kyllä. Imaami sanoi: Tehköön Jumala surustasi pitkän. Ayyub al-Sijistani kertoo: Sen jälkeen näimme al-Hasanin aina murheellisena, ikään kuin hän olisi palaamassa rakkaansa hautaamisesta tai kuin ajuri, joka on kadottanut aasinsa. Kysyimme häneltä syytä. Hän sanoi: Hurskaan miehen kirous kävi toteen minussa.
Ja niiden joukossa: Eräs teurastaja myi lihaa erään miehen orjattarelle ja teki tälle vääryyttä. Tyttö itki ja lähti ulos, ja hän näki Alin ja valitti hänelle teurastajasta. Ali käveli tytön kanssa teurastajan luo ja kehotti tätä toimimaan oikeudenmukaisesti tytön oikeuden suhteen, ja hän neuvoi teurastajaa sanoen: Heikon tulee olla sinun luonasi samassa asemassa kuin vahvan; älä siis tee vääryyttä tälle tytölle. Teurastaja ei tuntenut Alia, ja hän kohotti kätensä ja sanoi: Ulos täältä, mies! Niin hän (AS) lähti ulos sanomatta mitään. Sitten teurastajalle sanottiin: Tämä oli Ali ibn Abi Talib (AS). Silloin hän riensi uskovien johtajan perään pyytämään anteeksi, ja hän (AS) rukoili hänen puolestaan. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 2, s. 758)
Eräs teurastaja myi lihaa orjattarelle ja teki tälle vääryyttä. Tyttö itki ja lähti hänen puodistaan, ja hän näki Alin (AS) ja valitti hänelle teurastajasta. Imaami meni hänen kanssaan teurastajan puotiin ja sanoi tälle, että tämän tulee kohdella tyttöä oikeudenmukaisesti, ja hän neuvoi teurastajaa sanoen: Heikon tulee olla sinun luonasi samassa asemassa kuin vahvan. Mutta teurastaja, joka ei tuntenut Alia (AS), tiuskaisi ja sanoi: Ulos täältä, mies! Imaami poistui puodista suuttumatta ja sanomatta mitään. Teurastajalle sanottiin: Tuo oli Ali ibn Abi Talib. Kun teurastaja kuuli tämän, hän riensi uskovien johtajan (AS) perään ja pyysi anteeksi, ja imaami rukoili hänen puolestaan.
Kun hän (AS) lähti Siffiniin ja hänen ja Damaskoksen välillä oli sata parsangia tai enemmänkin, hän pysähtyi autiomaahan ja rukoili siellä. Kun hän oli päättänyt rukouksensa ja kohotti päänsä kiitossaddista, hän sanoi: Kuulen Damaskoksesta Mu'awiyan sotatorven äänen, jolla joukot kutsutaan liikkeelle. (al-Khara'ij wa al-Jara'ih, osa 2, s. 916)
Uskovien johtaja (AS) lähti liikkeelle kohti Siffiniä. Kun hänen ja Damaskoksen välillä oli sata parsangia tai enemmän, hän pysähtyi autiomaahan ja rukoili siellä. Kun hän oli päättänyt rukouksensa ja kohotti päänsä kiitossaddista, hän sanoi: Minä kuulen sen torven ja sotatoitotuksen äänen, jolla Mu'awiyan joukot kutsutaan liikkeelle Damaskoksesta.