Abu Hurayra kertoi: Medinassa vallitsi nälänhätä, ja kului päivä ja yö, jona en maistanut mitään. Kysyin Abu Bakrilta jaetta, jonka tulkinnan tunsin häntä paremmin, ja kuljin hänen kanssaan hänen ovelleen asti, mutta hän käänsi minut pois, ja minä palasin nälkäisenä päiväni päätteeksi. Aamun tullen kysyin Umarilta jaetta, jonka tunsin häntä paremmin, ja hän teki niin kuin Abu Bakr oli tehnyt. Kolmantena päivänä tulin Alin luo ja kysyin häneltä vain sitä, minkä hän tiesi; ja kun aioin lähteä, hän kutsui minut kotiinsa ja antoi minulle syödäkseni kaksi leipää ja voisulaa. Kun olin kylläinen, lähdin ja menin Jumalan lähettilään luo. Kun hän näki minut, hän hymyili minulle ja sanoi: Sinäkö kerrot minulle, vai kerronko minä sinulle? Sitten hän kertoi minulle kaiken, mitä oli tapahtunut, ja sanoi minulle: Gabriel ilmoitti sen minulle. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 73)
Kertoja sanoo: Jumalan lähettilään (SAWS) aikaan nälkä oli hirvittävä. Kului päivä ja yö, enkä löytänyt mitään syötävää. Sillä verukkeella, että halusin kuulla erään jakeen, jonka ja jonka tulkinnan itse tunsin Abu Bakria paremmin, ryhdyin hänen kanssaan puheisiin ja lähdin hänen matkaansa ja kuljin hänen kanssaan hänen kotinsa ovelle asti. Mutta hän ei kutsunut minua sisään, vaan hyvästeli minut, meni sisään ja sulki oven. Palasin nälkäisenä kotiin, ja seuraavana päivänä tapasin Umarin ja lähdin samalla verukkeella hänen matkaansa ja kuljin hänen kanssaan hänen kotinsa ovelle asti. Mutta hänkin teki samoin kuin Abu Bakr: hän ei kutsunut minua sisään, vaan erosi minusta. Kolmantena päivänä tapasin Ali ibn Abi Talibin (AS), kysyin häneltä jotakin ja avasin keskustelun. Kun aioin hyvästellä, hän kutsui minut kotiinsa ja tarjosi minulle kaksi leipää ja hiukan voisulaa. Söin itseni kylläiseksi ja hyvästelin hänet. Paluumatkalla näin Jumalan lähettilään (SAWS). Kun hän näki minut, hän hymyili ja sanoi: Gabriel kertoi minulle, mitä on tapahtunut!
Asim ibn Kulayb isältään — sanamuoto on hänen — Abu Hurayralta: Eräs mies tuli Jumalan lähettilään (SAWS) luo ja valitti hänelle nälkäänsä. Jumalan lähettiläs lähetti sanan vaimoilleen, ja nämä sanoivat: Meillä ei ole muuta kuin vettä. Silloin hän (SAWS) sanoi: Kuka ottaa tämän miehen huomaansa tänä yönä? Uskovien johtaja (AS) sanoi: Minä, oi Jumalan lähettiläs. Ja hän meni Fatiman luo ja kysyi tältä: Mitä sinulla on, oi Jumalan lähettilään tytär? Tämä sanoi: Meillä ei ole muuta kuin lasten ruoka, mutta antakaamme se vieraallemme. Ali sanoi: Oi Muhammadin tytär, pane lapset nukkumaan ja sammuta lamppu. Ja he kaksi liikuttivat kieliään kuin syöden. Kun vieras oli lopettanut syömisen, Fatima toi lampun ja huomasi vadin olevan täynnä Jumalan runsautta. Aamun tullen Ali rukoili Profeetan kanssa, ja kun Profeetta (SAWS) oli päättänyt rukouksensa, hän katsoi uskovien johtajaan ja itki katkerasti ja sanoi: Oi uskovien johtaja, Herra ihasteli sitä, mitä te teitte viime yönä. Lue: "He asettavat toiset itsensä edelle, vaikka he itse olisivat puutteessa" — toisin sanoen nälässä — "ja ne, jotka varjellaan oman sielunsa saituudelta" — tarkoittaen Alia, Fatimaa, al-Hasania ja al-Husaynia — "juuri he menestyvät" [Qur'an 59:9]. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 73)
Muukalainen tuli nälkäänsä turvaa etsien Jumalan lähettilään (SAWS) luo. Jumalan lähettiläs (SAWS) kysyi vaimoiltaan: Onko teillä talossa mitään? He sanoivat: Meillä ei ole muuta kuin vettä. Silloin Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi moskeijassa: Kuka ottaa tämän miehen vieraakseen? Ali (AS) sanoi: Minä, oi Jumalan lähettiläs! Ja hän meni edeltä kotiin ja sanoi Fatimalle (rauha hänelle): Mitä meillä on talossa? Fatima (rauha hänelle) sanoi: Vain sen verran, että lapset saavat syödä; mutta asettakaamme vieras itsemme edelle. Ali (AS) sanoi: Pane lapset nukkumaan, levitä ruokaliina ja sammuta lamppu! Ali ja Fatima istuutuivat vieraan kanssa aterialle ja teeskentelivät syövänsä, jottei vieras häpeäisi vaan söisi. Kun vieras oli lopettanut syömisensä, Fatima (rauha hänelle) toi lampun. He näkivät astioiden olevan täynnä ruokaa! Seuraavana aamuna, kun Jumalan lähettiläs (SAWS) oli rukoillut, hän kääntyi Alin (AS) puoleen, itki ja sanoi: Jumala ylpeili teidän eilisillan teostanne ja lähetti alas nämä jakeet: "He asettavat toiset itsensä edelle, vaikka he itse olisivat puutteessa; ja ne, jotka varjellaan oman sielunsa saituudelta — juuri he menestyvät" [Qur'an 59:9]. He asettavat toiset itsensä edelle, vaikka olisivat itse puutteessa; ja se, jonka luota itsekkyys väistyy, on pelastettu.
Abu Bakr al-Shirazi ketjullaan Muqatililta, tämä Mujahidilta, tämä Ibn Abbasilta, Jumalan sanoista "miehiä, joita ei kauppa eikä kaupanteko vieroita Jumalan muistamisesta" aina Hänen sanoihinsa asti "ilman laskua": hän sanoi: Jumalan kautta, se on uskovien johtaja. Sitten hän sanoi muutaman sanan jälkeen: Eräänä päivänä Profeetta antoi Alille kolmesataa dinaaria, jotka oli tuotu hänelle lahjaksi. Ali sanoi: Otin ne ja sanoin: Jumalan kautta, tänä yönä annan näistä dinaareista almun, jonka Jumala minulta hyväksyy. Kun olin rukoillut viimeisen iltarukouksen Jumalan lähettilään kanssa, otin sata dinaaria ja lähdin moskeijasta. Minua vastaan tuli nainen, ja annoin dinaarit hänelle. Aamulla ihmiset puhuivat: Ali antoi viime yönä sata dinaaria almuna siveettömälle naiselle. Tulin syvästi murheelliseksi. Kun seuraavana iltana olin rukoillut yörukouksen, otin sata dinaaria ja lähdin moskeijasta sanoen: Jumalan kautta, tänä yönä annan almun, jonka Herrani minulta hyväksyy. Kohtasin miehen ja annoin hänelle dinaarit almuna. Aamulla Medinan asukkaat puhuivat: Ali antoi viime yönä sata dinaaria varkaalle. Tulin syvästi murheelliseksi ja sanoin: Jumalan kautta, tänä yönä annan almun, jonka Jumala minulta hyväksyy. Rukoilin viimeisen iltarukouksen Jumalan lähettilään (SAWS) kanssa, ja sitten lähdin moskeijasta mukanani sata dinaaria. Kohtasin miehen ja annoin ne hänelle. Aamun tullen Medinan asukkaat sanoivat: Ali antoi viime yönä sata dinaaria almuna rikkaalle miehelle! Tulin syvästi murheelliseksi, menin Jumalan lähettilään luo ja kerroin hänelle. Hän sanoi minulle: Oi Ali, tässä on Gabriel, joka sanoo sinulle: Jumala, Mahtava ja Ylhäinen, on hyväksynyt almusi ja puhdistanut tekosi. Ne sata dinaaria, jotka annoit ensimmäisenä yönä, päätyivät turmeltuneen naisen käsiin; hän palasi kotiinsa, teki parannuksen Jumalalle, Mahtavalle ja Ylhäiselle, siveettömyydestään, teki noista dinaareista pääomansa ja etsii nyt miestä, jonka kanssa mennä naimisiin. Toinen almu päätyi varkaan käsiin; hän palasi kotiinsa, teki parannuksen Jumalalle varkaudestaan ja teki dinaareista pääoman, jolla hän käy kauppaa. Ja kolmas almu päätyi rikkaan miehen käsiin, joka ei ollut moneen vuoteen maksanut omaisuudestaan almuveroa; hän palasi kotiinsa, moitti itseään ja sanoi: Voi sinun saituuttasi, oi sieluni! Tuossa on Ali ibn Abi Talib, joka antoi almuna sata dinaaria, vaikkei hänellä ole omaisuutta, kun taas minun omaisuudelleni Jumala on määrännyt almuveron monilta vuosilta, enkä ole sitä maksanut. Niin hän laski omaisuutensa, puhdisti sen ja maksoi siitä almuveroa niin ja niin monta dinaaria. Ja Jumala lähetti sinusta alas: "miehiä, joita ei kauppa eikä kaupanteko vieroita Jumalan muistamisesta" — koko jakeen [Qur'an 24:37]. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 74)
Ibn Abbas kertoo: Jae "miehiä, joita ei kauppa eikä kaupanteko vieroita Jumalan muistamisesta" [Qur'an 24:37] on lähetetty alas Alista (AS). Asia oli näin: Jumalan lähettiläs antoi Alille (AS) kolmesataa dinaaria ja sanoi: Tämä on lahja. Ali (AS) kertoi minulle: Kun otin rahat vastaan, sanoin itselleni: Antakaamme näistä rahoista almu, jonka Jumala hyväksyy! Niinpä iltarukouksen jälkeen, kun olin eronnut Jumalan lähettiläästä (SAWS), otin sata dinaaria ja lähdin liikkeelle yön pimeydessä. Nainen tuli minua kohti. Annoin rahat hänelle ja palasin kotiin. Seuraavana aamuna kuulin Medinan asukkaiden puhuvan, että joku oli viime yönä antanut suuren summan rahaa eräälle langenneelle naiselle! Pahoitin mieleni ja arvelin, ettei Jumala ollut hyväksynyt almuani. Niinpä lähdin seuraavana iltana iltarukouksen jälkeen jälleen liikkeelle pimeässä antaakseni almuna toiset sata dinaaria. Kohtasin miehen, annoin rahat hänelle ja palasin. Seuraavana päivänä kuulin, että Medinassa levisi tieto, jonka mukaan eräs mies, joka on varas, oli edellisenä yönä saanut suuren summan rahaa! Pahoitin jälleen mieleni ja päätin antaa loputkin sata dinaaria Jumalan tiellä; ehkä tämä kerta olisi Jumalalle otollinen. Niinpä lähdin liikkeelle kolmantena yönä, ja heti kun kohtasin miehen, annoin hänelle loput rahat. Seuraavana päivänä kuulin Medinan asukkaiden puhuvan, että joku oli edellisenä yönä antanut suuren summan almuna eräälle rikkaalle miehelle! Pahoitin mieleni, menin Jumalan lähettilään (SAWS) luo ja kerroin hänelle koko asian. Hetken kuluttua hän sanoi: Gabriel on ilmoittanut minulle, että Jumala on hyväksynyt kaikki kolme almuasi! Ensimmäinen almu päätyi langenneen naisen käsiin, ja hän palasi kotiinsa, teki parannuksen häpeällisestä työstään ja käytti nuo rahat pääomanaan! Toinen almu päätyi varkaan käsiin, herätti hänet huomaamaan tekonsa ja johti hänet parannukseen, ja hän käytti nuo rahat kauppatavaraan. Kolmas almu päätyi rikkaalle miehelle, joka tunnisti sinut, ja kotiin päästyään hän sanoi itselleen: Voi minua! Näin suuresta varallisuudesta huolimatta olen näin saita! Ja tämä Ali antaa köyhyydessään näin runsaan omaisuuden almuna. Niinpä hän jo samana yönä varasi suuren osan omaisuudestaan almuverona annettavaksi Jumalan tiellä.
Ibn Shirawayh al-Daylami al-Khudrilta ja Abu Hurayralta: Ali heräsi aamulla nälkäisenä ja pyysi Fatimalta ruokaa. Tämä sanoi: Ei ollut muuta kuin se, minkä annoin sinulle syödä kaksi päivää sitten; olen asettanut sinut sen suhteen itseni, al-Hasanin ja al-Husaynin edelle. Hän sanoi: Mikset kertonut minulle, olisin tuonut teille jotakin? Tämä sanoi: Oi Abu al-Hasan, häpeän Jumalani edessä vaatia sinulta sitä, mihin et pysty. Niin hän lähti ulos ja lainasi Profeetalta dinaarin ja meni ostamaan sillä jotakin. Häntä vastaan tuli al-Miqdad sanoen: Niin kuin Jumala tahtoo. Ali ojensi hänelle dinaarin ja meni sitten moskeijaan ja laski päänsä lepäämään ja nukahti. Profeetta tuli ulos ja huomasi hänet, herätti hänet ja sanoi: Mitä olet tehnyt? Hän kertoi hänelle. Niin hän nousi ja rukoili hänen kanssaan. Kun Profeetta oli päättänyt rukouksensa, hän sanoi: Oi Abu al-Hasan, onko sinulla jotakin, jolla katkaisisimme paastomme, niin että tulisin luoksesi? Hän painoi päänsä eikä vastannut mitään, häveten hänen edessään. Mutta Jumala oli ilmoittanut Profeetalle, että hänen tuli tuona iltana aterioida Alin luona. Niin he lähtivät yhdessä, kunnes tulivat Fatiman luo, joka oli rukouspaikallaan, ja hänen takanaan höyrysi pata. Fatima otti padan ja asetti sen heidän eteensä. Ali (AS) kysyi: Mistä tämä on sinulle tullut? Hän sanoi: Se on Jumalan runsautta ja Hänen elatustaan; Jumala antaa elatuksen kenelle tahtoo, ilman laskua [Qur'an 3:37]. Kertoja sanoo: Profeetta laski siunatun kätensä Alin lapaluiden väliin ja sanoi: Oi Ali, tämä on sinun dinaarisi vastine. Sitten Profeetta puhkesi kyyneliin ja sanoi: Ylistys Jumalalle, joka ei antanut minun kuolla, ennen kuin näin tyttäressäni sen, minkä Sakarias näki Mariassa. Ja al-Sadiqin (AS) kertomuksen mukaan Jumala lähetti heistä alas: "He asettavat toiset itsensä edelle" [Qur'an 59:9]. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 76)
Abu Sa'id al-Khudri kertoo: Ali (AS) heräsi aamulla eikä löytänyt talosta mitään syötävää! Hän kysyi asiaa Fatimalta (rauha hänelle). Fatima (rauha hänelle) sanoi: Näiden kahden päivän aikana on käytetty kaikki, mitä talossa oli, ja minä asetin sinut ja lapset itseni edelle. Ali (AS) sanoi: Miksi et kertonut minulle?! Fatima (rauha hänelle) sanoi: Häpeän Jumalan edessä pyytää sinulta sitä, mihin et pysty! Ali (AS) meni Profeetan (SAWS) luo, lainasi dinaarin ja lähti ostamaan sillä ruokaa. Matkalla hän näki al-Miqdadin, joka oli samassa tilanteessa ja pyysi häneltä lainaa. Niinpä hän antoi tuon dinaarin al-Miqdadille ja meni neuvottomana moskeijaan ja nukahti siellä nurkkaan. Kun Jumalan lähettiläs (SAWS) saapui moskeijaan, hän herätti Alin (AS) ravistaen häntä, ja rukous toimitettiin. Rukouksen jälkeen Jumalan lähettiläs (SAWS) kääntyi Alin (AS) puoleen ja sanoi: Tulen kotiisi katkaisemaan paaston! Ali (AS), joka tiesi, ettei talossa ollut mitään, joutui hämilleen, mutta ei sanonut mitään. Niin he menivät yhdessä Alin (AS) kotiin. He näkivät Fatiman (rauha hänelle) rukoilevan ja padan kiehuvan liedellä. Fatima (rauha hänelle) asetti ruokaa täynnä olevan padan heidän kahden eteen. Ali (AS) kysyi: Mistä tämä ruoka on tullut?! Fatima (rauha hänelle) sanoi: Se on Jumalan runsautta ja Hänen elatustaan! Jumala antaa elatuksen kenelle tahtoo, ilman laskua. Jumalan lähettiläs (SAWS) laski kätensä Alin (AS) selälle ja sanoi: Tämä on sen dinaarin tähden, jonka annoit almuna. Sitten hän itki ja sanoi: Kiitos Jumalalle, että näin omassa tyttäressäni Fatimassa saman, mikä tapahtui Marialle!
Hänestä on sanottu, että Haririn yönä hän lausui kolmesataa takbiria kaataen jokaisella takbirilla yhden vihollisen. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 83)
On kerrottu, että Siffinissä, Haririn yönä, uskovien johtaja (AS) lausui takbirin joka kerta, kun hän kaatoi jonkun. Ne laskettiin: hän lausui yli kolmesataa takbiria.
Abu Abdullah ibn Hammawayh al-Basri ketjullaan Salim al-Jahdarilta, joka sanoi: Olin läsnä, kun Ali ibn Abi Talibin luo tuotiin iltahämärissä varoja. Hän sanoi: Jakakaa nämä varat. He sanoivat: Ilta on jo tullut, oi uskovien johtaja; lykkää se huomiseen. Hän sanoi heille: Takaatteko te minulle, että elän huomiseen? He sanoivat: Mitä se meidän vallassamme on? Hän sanoi: Älkää siis lykätkö sitä, vaan jakakaa se. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 95)
Kertoja sanoo: Illansuussa tuotiin Alin (AS) luo varoja. Hän sanoi: Jakakaa ne heti paikalla! He sanoivat: On myöhä; jätetään huomiseksi! Hän sanoi: Takaatteko te, että olen huomiseen asti elossa? He sanoivat: Emme tietenkään! Hän sanoi: Jakakaa ne siis älkääkä tuhlatko aikaa!
Kerrotaan, että hänelle tuli aikoja, jolloin hänellä ei ollut kolmen dirhamin arvosta rahaa ostaakseen viitan ja sen, mitä hän tarvitsi; ja silti hän jakoi kaiken, mitä valtionrahastossa oli, ihmisten kesken, rukoili sitten siellä ja sanoi: Ylistys Jumalalle, joka vei minut siitä ulos samalla tavoin kuin astuin siihen sisään. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 95)
Kertoja sanoo: Oli aika, jolloin Alilla (AS) ei ollut itsellään kolmea dirhamia ostaakseen vaatteen, vaikka hän vaatetta tarvitsi. Silti näin hänen jakavan koko valtionrahaston ihmisten kesken. Sitten hän rukoili siellä, kohotti kätensä rukoukseen ja sanoi: Ylistys Jumalalle, joka päästi minut valtionrahaston velvoitteesta samalla tavoin kuin siihen minut asetti.
Abu Ja'far al-Tusi kertoi, että uskovien johtajalle (AS) sanottiin: Anna näitä varoja niille, joiden kohdalla on pelättävissä, että he karkaavat Mu'awiyan puolelle. Hän (AS) sanoi: Käsketkö minun etsiä voittoa vääryyden avulla? Ei, Jumalan kautta, en tee niin niin kauan kuin aurinko nousee ja niin kauan kuin taivaalla välkkyy tähti. Jumalan kautta, jos heidän omaisuutensa olisi minun omaani, jakaisin sen tasan heidän kesken — saati sitten, kun se on heidän omaa omaisuuttaan. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 95)
Shaykh al-Tusi on kertonut, että uskovien johtajalle (AS) sanottiin: Anna valtionrahastosta jotakin mahtimiehille, jotta he luopuisivat levottomuuden lietsomisesta eivätkä kallistuisi Mu'awiyan puolelle! Hän sanoi: Voittaisinko vihollisen väärillä keinoilla?! Jumalan kautta, en tee niin. Jos nämä varat olisivat omiani, en tekisi niinkään — saati kun ne ovat ihmisten omaisuutta.
Al-Ibana, Ibn Battalta, ja al-Fada'il, Ahmadilta: Hän (AS) osti Kufassa taateleita ja kantoi niitä viittansa liepeessä. Ihmiset riensivät kantamaan niitä ja sanoivat: Oi uskovien johtaja, me kannamme ne! Hän (AS) sanoi: Perheenpäällä on suurempi oikeus kantaa se itse. Ja hän sanoi: Täydellisen ihmisen täydellisyydestä ei vähennä mitään se hyöty, jonka hän tuo perheelleen. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 104)
Kertoja sanoo: Uskovien johtaja (AS) osti Kufassa ollessaan taateleita, pani ne viittansa liepeeseen ja oli viemässä niitä kotiin, kun ihmiset tulivat ja pyysivät saada kantaa ne hänen puolestaan kotiin. Mutta hän ei suostunut, vaan sanoi: On parempi, että perheenpää kantaa ruokatarpeet itse ja vie ne kotiin. Ja hän sanoi tapansa mukaan: Kodin taakan kantaminen ei vähennä ihmisen arvoa, vaan lisää sitä.
Al-Sadiq (AS) sanoi: Uskovien johtaja lähti tovereidensa luota ratsain, ja he kävelivät hänen mukanaan. Hän kääntyi heidän puoleensa ja sanoi: Onko teillä jokin asia? He sanoivat: Ei, mutta rakastamme kävellä sinun kanssasi. Hän sanoi heille: Palatkaa takaisin, sillä sandaalien laahustaminen miesten kantapäiden takana turmelee sydämet. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 104)
Imaami al-Sadiq (AS) sanoi: Uskovien johtaja (AS) ei antanut ihmisten kulkea perässään kunnioituksesta häntä kohtaan, vaan kysyi: Onko teillä jokin asia?! Jos he sanoivat ei, hän sanoi: Älkää siis kulkeko kannoillani, sillä sandaalien paljous miesten takana turmelee ja pilaa sydämen.
Al-Fa'iq: Abbas ibn Abd al-Muttalib ja Rabi'a ibn al-Harith lähettivät poikansa al-Fadl ibn Abbasin ja Abd al-Muttalib ibn Rabi'an pyytämään häneltä, että hän asettaisi heidät almuverojen hoitajiksi. Ali sanoi: Jumalan kautta, ketään teistä ei aseteta almuveron hoitajaksi. Rabi'a sanoi hänelle: Tämä on sinun tapasi: sinä sait Jumalan lähettilään (SAWS) vävyn aseman, emmekä me kadehtineet sinua siitä. Silloin Ali heitti viittansa maahan ja asettui makaamaan sen päälle ja sanoi: Minä olen Abu al-Hasan al-qarm! Jumalan kautta, minä en liikahda tästä, ennen kuin poikanne palaavat luoksenne ja tuovat takaisin sen asian, jonka vuoksi heidät lähetettiin. Hän (SAWS) sanoi: Tämä almu on ihmisten lian huuhdetta, eikä se ole luvallista Muhammadille eikä Muhammadin suvulle. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 107)
Abbas, Profeetan (SAWS) setä, ja Rabi'a ibn al-Harith, hänen serkkunsa, pyysivät uskovien johtajalta (AS) poikiensa Fadlin ja Abd al-Muttalibin puolesta, että hän asettaisi heidät almuveron hoitajiksi. Ali (AS) sanoi: Jumalan kautta, en tee niin! Rabi'a sanoi: Kuten tahdot. Sinusta tuli Profeetan vävy, emmekä me kadehtineet. Ali (AS) heitti viitan hartioiltaan ja kävi häntä kohti karjahtaen: Minä olen Abu al-Hasan al-qarm! (qarm tarkoittaa metsikön mahtavinta leijonaa, joka hallitsee kaikkia muita.) Sitten hän sanoi: Älkää tulko silmieni eteen, ennen kuin olette nähneet poikanne ja tehneet heille selväksi, että Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Almuvero on ihmisten käsien likaa, eikä se ole luvallista Muhammadille eikä Muhammadin suvulle.
Al-Hasan ibn Alin luo tuli vieras, ja hän lainasi Qanbarilta naulan Jemenistä tuotua hunajaa. Kun Ali istuutui jakamaan sitä, hän sanoi: Oi Qanbar, tälle leilille on tapahtunut jotakin. Tämä sanoi: Suusi puhuu totta — ja kertoi hänelle asian. Silloin hän aikoi lyödä al-Hasania ja sanoi: Mikä sai sinut ottamaan siitä ennen jakoa? Hän sanoi: Onhan meillä siihen oikeus; kun annat meille osuutemme, palautamme sen. Hän sanoi: Isäsi henki puolestasi! Vaikka sinulla siihen oikeus onkin, sinulla ei ole lupa nauttia oikeudestasi ennen kuin muut ovat nauttineet omistaan. Ellen olisi nähnyt Jumalan lähettilään suutelevan etuhampaitasi, olisin lyönyt sinua kipeästi. Sitten hän antoi Qanbarille dirhamin ja sanoi: Osta sillä parasta hunajaa, mitä saat. Kertoja sanoo: On kuin näkisin yhä Alin (AS) kädet leilin suulla, kun Qanbar kaatoi siihen hunajaa ja sekoitti; sitten hän sitoi sen kiinni sanoen: Oi Jumala, anna tämä anteeksi al-Hasanille, sillä hän ei tiennyt. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 107)
Kertoja sanoo: Hasan ibn Alin (AS) luo saapui vieras. Niinpä hän lainasi Qanbarilta kulhollisen Jemenistä saapunutta hunajaa. Kun uskovien johtaja (AS) tuli jakamaan jemeniläistä hunajaa, hän sanoi: Qanbar! Tästä hunajasta on vähentynyt jotakin! Qanbar sanoi: Kyllä; asia oli näin ja näin. Uskovien johtaja (AS) aikoi lyödä Hasania (AS) ja tiuskaisi hänelle: Miksi otit hunajasta jotakin ennen sen jakamista? Hasan (AS) sanoi: Onhan minullakin siihen oikeus; otin omasta osuudestani palauttaakseni sen jaon jälkeen. Uskovien johtaja (AS) sanoi: Poikani! Ennen kuin muut ovat saaneet osuutensa, sinulla ei ollut oikeutta ottaa omaasi. Sitten hän sanoi: Ellen olisi nähnyt, kuinka Jumalan lähettiläs toistuvasti suuteli poskeasi, olisin lyönyt sinua kasvoille. Sitten hän antoi Qanbarille rahaa ja sanoi: Osta erinomaista hunajaa ja sekoita se tähän hunajaan, jotta määrä palautuisi ennalleen. Kertoja sanoo: Kun tulin paikalle, näin Alin pitelevän ruukkua ja Qanbarin lisäävän siihen uutta hunajaa ja sekoittavan, kunnes kaikki sekoittui keskenään.
Aqil tuli hänen luokseen, ja hän sanoi Hasanille: Vaateta setäsi. Niin tämä antoi hänelle paidan omista paidoistaan ja viitan omista viitoistaan. Kun illallinen tuotiin esiin, se oli leipää ja suolaa. Aqil sanoi: Eikö muuta olekaan? Hän sanoi: Eikö tämä ole Jumalan siunauksia? Hänelle siis runsas ylistys. Aqil sanoi: Anna minulle sen verran, että voin maksaa velkani, ja jouduta lähtöäni, jotta pääsen matkaan luotasi. Hän sanoi: Kuinka suuri on velkasi, oi Abu Yazid? Hän sanoi: Satatuhatta dirhamia. Hän sanoi: Jumalan kautta, minulla ei ole sitä eikä sitä omista; mutta odota, kunnes elatusosuuteni tulee maksuun, niin jaan sen kanssasi. Ja ellei perheen olisi välttämättä saatava jotakin, antaisin sinulle sen kokonaan. Aqil sanoi: Valtionrahasto on sinun kädessäsi, ja sinä lykkäät minua elatusosuuteesi asti? Ja kuinka suuri on elatusosuutesi, ja mitä se voisi olla, vaikka antaisit sen minulle kokonaan? Hän sanoi: Tässä asiassa sinä ja minä olemme vain kuin ketkä tahansa muslimit. He keskustelivat hallintopalatsin katolla, mistä he näkivät torikauppiaiden arkut. Ali (AS) sanoi hänelle: Jos et suostu siihen, mitä sanon, oi Abu Yazid, mene alas jonkin näistä arkuista luo, murra sen lukot ja ota, mitä siinä on. Hän sanoi: Ja mitä näissä arkuissa on? Hän sanoi: Niissä on kauppiaiden omaisuus. Hän sanoi: Käsketkö minun murtaa auki niiden ihmisten arkut, jotka ovat luottaneet Jumalaan ja panneet niihin omaisuutensa? Uskovien johtaja sanoi: Käsketkö sinä siis minun avata muslimien valtionrahaston ja antaa sinulle heidän omaisuutensa, kun he ovat luottaneet Jumalaan ja panneet siihen lukon? Ja jos tahdot, ota miekkasi ja minä otan omani, ja lähtekäämme yhdessä al-Hiraan, sillä siellä on varakkaita kauppiaita; menkäämme jonkun heistä luo ja ottakaamme hänen omaisuutensa. Hän sanoi: Olenko minä tullut varkaaksi? Hän sanoi: Se, että varastat yhdeltä, on parempi kuin että varastaisit kaikilta muslimeilta yhdessä. Hän sanoi hänelle: Sallitko sitten minun lähteä Mu'awiyan luo? Hän sanoi hänelle: Annan sinulle luvan. Hän sanoi: Auta minua sitten tällä matkallani. Hän sanoi: Oi Hasan, anna sedällesi neljäsataa dirhamia. Ja Aqil lähti lausuen: Se, joka teki sinut minusta riippumattomaksi, on tekevä minutkin rikkaaksi, ja lähellä oleva Herra maksaa velkamme. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 108)
Aqil tuli tapaamaan uskovien johtajaa (AS). Uskovien johtaja (AS) sanoi Hasanille: Anna sedällesi vaate lahjaksi. Hasan (AS) antoi Aqilille paidan ja viitan. Tuli ilta. Ali (AS) levitti ruokaliinan: siinä oli leipää ja suolaa. Aqil sanoi: Minä en syö tällaista! Uskovien johtaja (AS) sanoi: Eikö tämä ole Jumalan siunaus?! Juuri tästä siunauksesta tulee kiittää Jumalaa paljon. Aqil sanoi: Olen tullut saadakseni sinulta varoja, joilla velkani tulee maksetuksi, jotta voisin palata Medinaan! Uskovien johtaja (AS) sanoi: Abu Yazid! Kuinka suuri on velkasi? Hän sanoi: Satatuhatta dirhamia! Uskovien johtaja (AS) sanoi: Minulla ei ole sellaista rahaa. Mutta odota, kunnes saan varoja, niin annan sinullekin jotakin; ja ellei minulla olisi perhettä, antaisin sinulle kaiken. Aqil sanoi: Valtionrahasto on sinun kädessäsi, ja sinä lykkäät minua tulevaisuuteen, jolloin saisit varoja? Ja paljonko sinun käsiisi muka tulee, kun aiot antaa siitä osan minulle? Kuinka paljon se ylipäätään on?! He keskustelivat hallintopalatsin katolla, ja sieltä näkyi kaupungin tori. Uskovien johtaja (AS) sanoi: Katso täältä ylhäältä niitä arkkuja, joissa on torikauppiaiden kauppatavara! On yö, eikä ketään ole liikkeellä. Haluatko mennä alas, murtaa jonkin arkun lukon ja ottaa haltuusi sen, mitä siinä on?! Aqil sanoi: Ottaisinko haltuuni ihmisten omaisuuden?! Ja vielä kun he ovat luottaneet Jumalaan ja panneet omaisuutensa arkkuun?! Uskovien johtaja (AS) sanoi: Kuinka sitten odotat, että minä murran valtionrahaston lukon ja annan sen varat sinulle, vaikka olen ihmisten uskottu ja he ovat luottaneet Jumalaan ja uskoneet omaisuutensa minun haltuuni? Sitten hän sanoi: Haluatko, että sinä ja minä käymme tänä yönä miekkoinemme al-Hiran karavaanitien tukkeeksi ja ryöstämme kauppiaiden omaisuuden? Aqil sanoi: Siis varastaisimme?! Uskovien johtaja (AS) sanoi: On parempi varastaa yhdeltä tai muutamalta kuin varastaa muslimien valtionrahastosta. Kun Aqil näki, ettei hänen puheensa tehonnut Aliin (AS), hän ampui viimeisen nuolensa ja sanoi: Jos siitä ei ole haittaa, menen siis liittymään Mu'awiyaan! Uskovien johtaja (AS) sanoi: Ei siitä haittaa ole. Aqil sanoi: Anna minulle sitten edes matkarahat! Ali (AS) sanoi pojalleen Hasanille (AS): Anna Aqilille neljäsataa dirhamia, jotta hän pääsee Syyriaan. Ja Aqil lähti matkaan lausuen: Se, joka teki sinut minusta riippumattomaksi, tekee minut riippumattomaksi kaikista; ja kuka maksaisi velkamme, ellei Herramme, joka on meitä lähellä.
Ja eräästä hänen puheestaan, kun ihmiset painostivat häntä ottamaan vastaan uskollisuudenvalan Uthmanin surman jälkeen: Jättäkää minut ja etsikää joku muu. Sillä me olemme kohtaamassa asian, jolla on monet kasvot ja monet värit — sellaisen, jonka edessä sydämet eivät kestä eivätkä mielet pysy lujina. Taivaanrannat ovat pilvistyneet ja valtatie käynyt tuntemattomaksi. Ja tietäkää: jos vastaan teille myöntävästi, minä johdatan teitä sen mukaan, minkä itse tiedän oikeaksi, enkä kuuntele kenenkään puhujan puhetta enkä kenenkään moittijan moitetta. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 110)
Uthmanin murhan jälkeen, kun ihmiset ryntäsivät hänen luokseen, jotta hän ottaisi vastaan kalifaatin, hän sanoi: Jättäkää minut ja menkää toisten luo! On tapahtumassa asioita, joita ei ole helppo sulattaa; sydämet eivät kykene ottamaan niitä vastaan eivätkä järjet käsitä niitä. Ilma on oleva pölyn peitossa ja todistus kätkössä. Tietäkää: jos minä tartun ohjaksiin, toimin oman tietoni mukaan enkä sen mukaan, mitä te sanotte tai odotatte.
Mukhtar al-Thammar kertoo Abu Matar al-Basrilta: Uskovien ruhtinas (AS) kulki taatelinmyyjien ohi ja näki orjattaren itkevän. Hän kysyi: Tyttö, mikä sinut saa itkemään? Tämä vastasi: Isäntäni lähetti minut dirhamin kanssa; ostin tältä mieheltä taateleita ja vein ne heille, mutta he eivät hyväksyneet niitä, ja kun toin ne takaisin, hän kieltäytyi ottamasta niitä vastaan. Hän sanoi: Jumalan palvelija, hän on vain palvelijatar, jolla ei ole omaa valtaa; anna hänelle hänen dirhaminsa takaisin ja ota taatelit. Mies nousi ja löi häntä. Silloin ihmiset sanoivat: Tämä on uskovien ruhtinas! Mies vavahti ja kalpeni, otti taatelit ja palautti tytölle dirhamin. Sitten hän sanoi: Oi uskovien ruhtinas, ole minuun tyytyväinen! Hän vastasi: Kuinka tyytyväinen olisinkaan sinuun, jos panisit asiasi kuntoon! Ja Ahmadin Fada'il-teoksessa: ...jos annat ihmisille heidän oikeutensa täysimääräisinä. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 112)
Uskovien ruhtinas (AS) kulki taatelikauppiaiden torin läpi ja näki orjattaren itkevän. Hän kysyi: Mitä on tapahtunut? Orjatar vastasi: Isäntäni antoi minulle rahaa taatelien ostamista varten; ostin taatelit ja vein ne hänelle, mutta hän ei hyväksynyt niitä vaan käski viedä ne takaisin ja hakea rahat. Nyt kun olen tullut tänne, taatelikauppias ei suostu ottamaan taateleita takaisin, ja pelkään, että isäntäni rankaisee minua! Uskovien ruhtinas (AS) sanoi taatelikauppiaalle: Jumalan palvelija! Tämä on heikko orjatar, jolla ei ole omaa valtaa; ota taatelit takaisin ja anna hänelle rahat! Mutta kauppias ei suostunut vaan äityi tylyksi. Ympärillä olijat tekivät hänelle selväksi, että tämä oli uskovien ruhtinas! Kun kauppias tunnisti Alin (AS), hän pelästyi ja kalpeni. Hän otti taatelit takaisin, palautti rahat, tarttui uskovien ruhtinaan (AS) viittaan ja sanoi: Oi uskovien ruhtinas! Ole minuun tyytyväinen! Ali (AS) sanoi: Olen sinuun tyytyväinen niin kauan kuin kunnioitat ihmisten oikeuksia ja kohtelet heitä hyvin.
Ali (AS) oli aamurukouksessa, kun Ibn al-Kawwa lausui hänen takanaan: Sinulle ja niille, jotka olivat ennen sinua, on totisesti ilmoitettu: jos asetat Jumalalle kumppaneita, tekosi raukeavat tyhjiin ja olet totisesti häviäjien joukossa. [Qur'an 39:65] Ali vaikeni kunnioituksesta Koraania kohtaan, kunnes jae oli luettu loppuun, ja jatkoi sitten lausumistaan. Ibn al-Kawwa toisti jakeen, ja Ali vaikeni jälleen; sitten hän jatkoi lukemista, ja Ibn al-Kawwa toisti taas, ja Ali (AS) vaikeni. Sitten hän lausui: Ole siis kärsivällinen; Jumalan lupaus on tosi. Älkööt ne, joilta puuttuu varmuus, saako sinua horjutetuksi. [Qur'an 30:60] Sitten hän luki suuran loppuun ja kumartui. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 113)
Kertoja sanoo: Uskovien ruhtinas (AS) johti aamurukousta Kufan moskeijassa, kun Ibn al-Kawwa, kharijilaisten johtomies, lausui kovalla äänellä hänen takanaan: Sinulle ja niille, jotka olivat ennen sinua, on totisesti ilmoitettu: jos asetat Jumalalle kumppaneita, tekosi raukeavat tyhjiin ja olet totisesti häviäjien joukossa. [Qur'an 39:65] Hän tarkoitti tällä, että Ali (AS) olisi monijumalainen. Uskovien ruhtinas (AS) vaikeni kunnioituksesta Koraania kohtaan, ja kun Ibn al-Kawwa hiljeni, hän jatkoi lausumistaan. Ibn al-Kawwa toisti saman jakeen uudelleen, ja Ali (AS) vaikeni jälleen Koraanin kunniaksi. Kolmannellakin kerralla Ali (AS) vaikeni, ja katkaistuaan hiljaisuutensa hän lausui: Ole siis kärsivällinen; Jumalan lupaus on tosi. Älkööt ne, joilta puuttuu varmuus, saako sinua horjutetuksi. [Qur'an 30:60] Toisin sanoen: ole kärsivällinen, sillä Jumalan lupaus on tosi, eivätkä teeskentelijät saa sinua vihastumaan eivätkä suistamaan sinua tasapainostasi. Sitten hän luki suuran loppuun ja saattoi rukouksen päätökseen.
Ibrahim kertoo ketjullaan al-Musayyab ibn Najiyyalta: Kun Ali piti saarnaa, muuan beduiini huusi: Voi, kuinka minua on kohdeltu väärin! Hän (AS) sanoi: Tule lähemmäs. Mies tuli lähemmäs, ja hän sanoi: Minua itseäni on kohdeltu väärin yhtä monta kertaa kuin on maakokkareita, sadepisaroita ja eläinten karvoja. Kathir ibn al-Yamanin kertomuksessa: ...ja enemmän kuin voidaan laskea. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 115)
Kertoja sanoo: Ali (AS) piti saarnaa saarnatuolista, kun eräs beduiini valitti levottomana ja hoki lakkaamatta: Minua on kohdeltu väärin! Ali (AS) sanoi: Tulepa tänne kertomaan, mitä sinulla on sanottavana! Beduiini tuli Alin (AS) luo. Ali (AS) sanoi hänelle: Minua itseäni on kohdeltu väärin niin monta kertaa, ettei sitä voi laskea.
Abu Nu'aym al-Fadl ibn Dukayn kertoo ketjullaan Huraythilta: Ali ei kertaakaan noussut saarnatuoliin sanomatta puheensa lopuksi, ennen kuin astui alas: Minua on kohdeltu väärin lakkaamatta siitä lähtien, kun Jumala otti luokseen Profeettansa (SAWS). (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 115)
Kertoja sanoo: En nähnyt Alin (AS) kertaakaan nousevan saarnatuoliin muistuttamatta ja sanomatta: Siitä lähtien, kun Jumalan lähettiläs (SAWS) siirtyi pois, minua on kohdeltu väärin lakkaamatta!
Ali näki naisen, jonka olkapäällä oli vesileili. Hän otti leilin ja kantoi sen perille ja kysyi naisen tilanteesta. Tämä sanoi: Ali ibn Abi Talib lähetti mieheni rajaseudulle, ja hänet surmattiin; hän jätti minulle orpoja lapsia, eikä minulla ole mitään, joten hätä on pakottanut minut palvelemaan ihmisiä. Hän poistui ja vietti yönsä levottomana. Aamun tultua hän otti korin, jossa oli ruokaa. Joku sanoi: Anna minun kantaa se puolestasi. Hän vastasi: Kuka kantaa taakkani ylösnousemuksen päivänä? Hän tuli ja koputti oveen. Nainen kysyi: Kuka siellä? Hän vastasi: Olen se palvelija, joka kantoi leilin kanssasi; avaa, sillä minulla on jotakin lapsille. Nainen sanoi: Olkoon Jumala sinuun tyytyväinen ja tuomitkoon minun ja Ali ibn Abi Talibin välillä! Hän astui sisään ja sanoi: Haluan ansaita palkkion; valitse siis: joko alustat taikinan ja leivot, tai hoidat lapsia ja minä leivon. Nainen sanoi: Minä osaan leipoa paremmin ja kykenen siihen; mutta ota sinä lapset ja viihdytä heitä, kunnes saan leivän valmiiksi. Niin nainen ryhtyi jauhoihin ja alusti ne, ja Ali (AS) ryhtyi lihaan, keitti sen ja alkoi syöttää lapsille suupaloja lihasta, taateleista ja muusta. Aina kun hän ojensi lapsille jotakin, hän sanoi: Lapseni, anna Ali ibn Abi Talibille anteeksi se, mitä sinun asiassasi on tapahtunut. Kun taikina oli kohonnut, nainen sanoi: Jumalan palvelija, sytytä uuni! Hän riensi sytyttämään sen, ja kun liekki leimahti hänen kasvoilleen, hän alkoi sanoa: Maista, Ali! Tämä on sen palkka, joka laiminlyö lesket ja orvot! Silloin eräs nainen, joka tunsi hänet, näki hänet ja sanoi: Voi sinua! Tämähän on uskovien ruhtinas! Nainen riensi paikalle sanoen: Voi häpeääni sinun edessäsi, oi uskovien ruhtinas! Mutta hän sanoi: Ei — voi minun häpeääni sinun edessäsi, Jumalan palvelijatar, siitä, että olen laiminlyönyt sinun asiasi. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 115)
Ali (AS) näki naisen, joka kantoi vaivalloisesti vesiastiaa olkapäällään. Hän otti astian naiselta ja lähti tämän kanssa kohti tämän kotia. Hän kysyi naiselta: Miten voit ja millainen on tilanteesi? Nainen sanoi: Ali ibn Abi Talib lähetti mieheni sotaan, ja tämä sai surmansa; nyt olen jäänyt yksin orpolasteni kanssa, eikä minulla ole tämän maailman omaisuudesta mitään. Niinpä joudun kurjuuttani tekemään palvelustöitä vieraille. Erottuaan naisesta Ali (AS) ei saanut yöllä unta. Seuraavana aamuna hän täytti korin ruokatarvikkeilla ja lähti kohti naisen kotia. Kumppanit sanoivat: Antakaa meidän kantaa se. Uskovien ruhtinas (AS) vastasi: Kuka kantaa syntieni taakan ylösnousemuksen päivänä?! Niin hän meni yksin naisen talolle ja koputti oveen. Nainen kysyi: Kuka siellä? Hän vastasi: Se sama palvelija, joka eilen auttoi sinua kantamaan astian kotiin; avaa ovi! Olen tuonut jotakin lapsillesi. Nainen sanoi: Ottakoon Jumala sen sinulta vastaan ja tuomitkoon minun ja Ali ibn Abi Talibin välillä! Ali (AS) astui sisään ja sanoi: Haluan tehdä hyvän työn; joko sinä alustat tämän jauhon taikinaksi ja leivot leivän, tai sinä hoidat lapsia ja minä leivon sinulle. Nainen sanoi: Leipominen on minun työtäni; jos haluat tehdä jotakin, viihdytä lapsia. Niin nainen ryhtyi alustamaan taikinaa, ja Ali (AS) pani tuomansa lihan liedelle kypsymään ja alkoi leikkiä lasten kanssa. Kun liha oli kypsää, hän teki lihasta ja taateleista suupaloja, pani niitä lasten suuhun ja sanoi jokaisen suupalan kohdalla: Lapseni! Anna Alille anteeksi se, mitä on tapahtunut! Kun taikina oli kohonnut, nainen sanoi: Jumalan palvelija! Sytytä uuni. Ali (AS) meni uunin luo ja sytytti sen. Kun uunin liekki löi hänen kasvoilleen, hän sanoi: Ali! Maista! Tuli on sen palkka, joka on hylännyt köyhät ja orvot! Kun nainen näki ja kuuli tämän, hän huudahti: Voi! Tämähän on itse Ali, uskovien ruhtinas! Nainen alkoi pyydellä Alilta (AS) anteeksi, mutta Ali (AS) sanoi: Jumalan palvelijatar! Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi eikä hävetä; minun on pyydettävä anteeksi ja hävettävä, sillä minä olen tähän asti lyönyt laimin sinut ja lapsesi.
al-Natanzi kertoo al-Khasa'is-teoksessa Sufyan ibn Uyaynalta, tämä Shaqiq ibn Salamalta: Umar oli kävelemässä, kun hän vilkaisi taakseen ja lähti juoksuun. Kysyin häneltä syytä, ja hän sanoi: Voi sinua! Etkö näe, että halkaisija, kahden miekan mies, on takanani? Sanoin: Tuohan on Ali ibn Abi Talib! Hän sanoi: Menettäköön äitisi sinut! Sinä vähättelet häntä. Harvoin näen hänet yksin ilman että minut valtaa pelko. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 116)
Kertoja sanoo: Kuljimme Umarin kanssa kahdestaan. Hän katseli alinomaa taakseen ja oli pelokas. Kysyin: Mikä hätänä?! Hän sanoi: Etkö näe — halkaisija kaksiteräisine miekkoineen tulee perässämme!? Sanoin: Tuohan on Ali ibn Abi Talib! Hän sanoi: Itkeköön äitisi sinua! Älä väheksy häntä. Aina kun näen hänet yksinään, minut valtaa pelko.
Muhammad ibn Ishaq: Umar sanoi hänelle: Mikset riisunut hänen haarniskaansa saaliiksi? Sehän on kolmen tuhannen arvoinen, eikä arabeilla ole sen vertaista. Hän vastasi: Häpesin riisua serkkuni paljaaksi. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 117)
Vallihaudan taistelussa, sen jälkeen kun Ali (AS) oli surmannut Amr ibn Abd Wuddin, Umar sanoi hänelle: Kunpa olisit irrottanut hänen haarniskansa ja tuonut sen mukanasi. Se haarniska on kolmentuhannen dirhamin arvoinen ja vertaansa vailla arabien keskuudessa. Ali (AS) sanoi: Hän on serkkuni, ja häpesin ottaa mitään hänen ruumiiltaan.
Hän (AS) kulki Siffinissä kahden taistelurintaman välissä pelkkään aluspaitaan pukeutuneena. Hasan (AS) sanoi: Ei tämä ole sotisopa! Hän vastasi: Poikani, isäsi ei välitä siitä, lankeaako hän kuoleman päälle vai lankeaako kuolema hänen päälleen. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 119)
Uskovien ruhtinas (AS) kulki Siffinissä kahden rintaman välissä yllään pelkkä haarniskan alusvaate! Hänen poikansa Hasan (AS) sanoi: Ei tämä ole taisteluasu! Uskovien ruhtinas (AS) vastasi: Poikani! Isällesi ei ole väliä, meneekö hän kohti kuolemaa vai tuleeko kuolema häntä kohti.
Amr ibn Hurayth kertoo hadithissaan uskovien ruhtinaan (AS) sanoneen: Luulin ennen, että hallitsijat sortavat kansaa; mutta kas, kansa sortaakin hallitsijoita. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 122)
Kertoja sanoo: Eräänä päivänä uskovien ruhtinas (AS) sanoi minulle: Ennen luulin, että hallitsijat aina sortavat kansaa; mutta nyt, siitä lähtien kun minusta tuli hallitsija, olen omin silmin nähnyt, kuinka kansa tekee vääryyttä hallitsijalleen.
Hän teki hurskaan lahjoituksen (waqf) omaisuudestaan Khaybarissa ja Wadi al-Qurassa sekä lahjoitti Abu Nayzarin tilan, al-Bughaybighan, Arbajan, Arinan, Ra'din, Ruzaynan ja Rabahin uskovien hyväksi ja määräsi niiden hoitajiksi Fatiman jälkeläisistä luotettavat ja kelvolliset. Hän avasi Yanbussa sata lähdettä ja osoitti ne pyhiinvaeltajien käyttöön — ne ovat säilyneet meidän päiviimme asti. Hän kaivoi kaivoja Mekan ja Kufan teiden varsille, rakensi al-Fathin moskeijan Medinaan sekä moskeijat Hamzan haudan kohdalle, miqat-paikalle ja Kufaan, samoin Basran suurmoskeijan ja moskeijoita Abbadaniin ja muuallekin. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 123)
Uskovaisten johtaja (AS) asetti waqf-lahjoitukseksi omaisuutta Khaybarissa ja omaisuutta Mekassa, ja hän lahjoitti uskoville Abu Nayzarin, Bughaybghan, Arbajin, Arinan, Ra'din, Ruzaynin ja Rabahin puutarhat sekä asetti niiden hoitajiksi Fatiman (AS) jälkeläisistä ne, jotka olivat luotettavia ja hurskaita. Hän nosti Yanbussa maan uumenista esiin yli sata lähdettä ja lahjoitti ne pyhiinvaeltajille; nämä lähteet ovat yhä jäljellä. Ali (AS) kaivoi kaivoja Mekan ja Kufan välisen tien varrelle matkalaisia varten. Hän rakensi moskeijoita Medinan valloituksen alueelle, Hamzan haudan kohdalle Uhudissa sekä Kufaan ja Abadaniin. Myös Basran suuri moskeija on hänen perintöään.
Sanomme: Yanbu sijaitsee Punaisenmeren rannalla muutaman farsakhin päässä Medinasta. Yanbussa paljastuu makean veden lähde, kun maata kaivetaan vain muutaman metrin verran, varsinkin painanteissa, ja vesi lähtee virtaamaan kohti merta tai kerääntyy lammikoksi. Abar Ali eli Alin kaivot ovat yhä paikoillaan Yanbussa ja runsasvetisiä, ja ne kastelevat lukuisia puutarhoja. Ilmakuvasta voi vielä nykyäänkin nähdä tuon siunatun seudun lähteineen ja puutarhoineen; se oli shiialaisten imaamien kesänviettopaikka Alista (AS) imaami Jawadiin (AS) asti. Merkillistä on, etteivät puutarhojen ja lähteiden nimet ole ajan kuluessa muuttuneet. Tästä kertomuksesta käy myös ilmi, että uskovaisten johtaja (AS) ylitti Kamelin taistelun jälkeen Arvand-joen ja saapui Abadanin seudulle ja rakensi sinne moskeijan, joka mitä todennäköisimmin on yksi tämän kaupungin nykyisistä suurista moskeijoista.
Abu Ya'la kertoo Musnadissaan hänen sanoneen: En ole jättänyt yörukousta siitä lähtien, kun kuulin Profeetan sanovan, että yörukous on valoa. Ibn al-Kawwa kysyi: Etkö edes Haririn yönä? Hän vastasi: En edes Haririn yönä. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 123)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Siitä päivästä lähtien, jona Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi, että yörukous on valoa, en ole sitä jättänyt, en edes Haririn yönä, en edes Haririn yönä.
al-Qushayrin tafsirissa: Kun rukouksen hetki koitti, hän (AS) muutti väriä ja alkoi vavista. Häneltä kysyttiin: Mikä sinun on? Hän vastasi: On tullut sen uskotun tavaran hetki, jonka Jumala, korkea olkoon Hän, tarjosi taivaille, maalle ja vuorille, mutta ne kieltäytyivät kantamasta sitä... ja ihminen otti sen kantaakseen. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 124)
On kerrottu, että kun rukouksen hetki koitti, väri katosi Alin (AS) kasvoilta ja hän joutui levottomuuden valtaan. Häneltä kysyttiin: Mikä sinun on? Hän vastasi: On tullut hetki, jolloin Jumalan uskottu tavara on annettava takaisin; juuri se uskottu, josta Jumala on sanonut: Me tarjosimme uskottua taivaille, maalle ja vuorille, mutta ne eivät kyenneet kantamaan sitä, ja ihminen tahtoi ottaa sen taakan harteilleen.
Sanomme: Uskovaisten johtaja (AS) siis piti rukousta Jumalan uskotun tavaran palauttamisena. Toisin sanoen läsnäolon rukous, jonka kuluessa ihminen saavuttaa yhteyden ja kohoaa taivasmatkalle, on Jumalan wilayan uskotun täyttämistä ja Jumalan sijaisuuden ilmentymä. Tämä kertomus osoittaa, kuinka suuri Aadamin lasten rukous on ja kuinka kykenemättömiä muut luodut ovat sen suorittamiseen.
al-Tabarin historia: Uskovaisten johtaja majoittui hijran aikaan Qubassa Umm Kulthum bint Hidmin luo kahdeksi tai kolmeksi yöksi. Hän näki tämän lähtevän joka yö keskiyöllä ulos erään yöllisen kävijän luo ja ottavan tältä jotakin. Hän kysyi tästä, ja tämä vastasi: Hän on Sahl ibn Hunayf; hän tietää, että olen ihminen, jolla ei ole ketään. Illan tultua hän menee kansansa epäjumalankuvien luo, särkee ne ja tuo ne sitten minulle sanoen: Käytä nämä polttopuina. Sen jälkeen uskovaisten johtaja aina kunnioitti häntä. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 146)
Kun Ali (AS) muutti Medinaan, hän asettui Jumalan lähettilään (SAWS) tavoin Qubassa vanhan miehen, Kulthum ibn Hidmin, taloon ja viipyi siellä kaksi tai kolme yötä. Ali (AS) huomasi, että Kulthum poistui keskiyöllä talosta, tapasi jonkun ja otti tältä jotakin. Hän kysyi Kulthumilta, mistä oli kyse. Kulthum sanoi: Hän on Sahl ibn Hunayf; koska hän tietää minun olevan vanha ja sokea, hän tuo minulle ruokavaroja. Hän särkee kansansa puiset epäjumalankuvat ja tuo ne minulle salaa polttopuina. Kuultuaan tämän Ali (AS) kunnioitti Sahl ibn Hunayfia elämänsä loppuun asti.
Sanomme: Kertomuksessa mainitaan erheellisesti Umm Kulthum bint Hidm, mutta sellaista henkilöä ei historiassa ole. Kulthum on nimi, jota käytetään sekä miehistä että naisista, ja Jumalan lähettilään muutaman yön oleskelu Qubassa Kulthum ibn Hidm -nimisen vanhuksen kodissa on historiallisesti kiistatonta. Tämä vanhus oli sokea ja erään Awsin sukuhaaran päämies, ja hän kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin, ennen Badrin taistelua. Kulthumin talo säilyi nykyaikaan asti Quban moskeijan qibla-puolella, ja siitä haettiin siunausta; moskeijan uudessa laajennuksessa se hävisi, ja Quban moskeijan nykyinen mihrab sijaitsee täsmälleen samalla paikalla.
Kertomuksen ydin on Alin (AS) kiitollisuus ihmisten hyvyyttä kohtaan ja hänen tapansa osoittaa heille kunnioitusta jumalanpelon perusteella.
Sahl ibn Hunayf oli Jumalan lähettilään (SAWS) merkittävimpiä tovereita ja Badrin osallistujia, ja hän oli mukana useimmissa Profeetan sodissa. Uhudin taistelussa, jossa useimmat muslimit pakenivat, hän oli niitä harvoja, jotka pysyivät paikallaan ja puolustivat Profeettaa (SAWS) nuolillaan. Profeetta (SAWS) sanoi: Antakaa Sahlille nuolia, sillä hän ampuu vaivattomasti. Sahl ja hänen veljensä Uthman olivat ensimmäisiä, jotka Profeetan (SAWS) poismenon jälkeen asettuivat Alin (AS) puolelle. Sahl on niiden kahdentoista joukossa, jotka kielsivät Abu Bakria ottamasta kalifaattia vastaan. Sahl liittyi uskovaisten johtajaan (AS) siitä hetkestä, jona ihmiset vannoivat tälle uskollisuudenvalan, ja imaami asetti hänet sijaisekseen Medinaan lähtiessään Kamelin taisteluun. Hän oli mukana myös Siffinin taistelussa. Siffinin jälkeen imaami nimitti hänet Farsin käskynhaltijaksi, mutta Farsin väki nousi kapinaan ja imaami lähetti sinne Ziyadin. Sahl ja hänen veljensä Uthman kuuluivat shurtat al-khamisiin eli uskovaisten johtajan (AS) erityisiin tovereihin. Hän kuoli vuonna 38 Kufassa, ja uskovaisten johtaja (AS) rukoili hänen ruumiinsa ääressä. Sahlin hauta on nykyään Kufassa lähellä Hannanan moskeijaa.
Profeetta kysyi Gabrielilta: Kuinka minun kansani ylittää siratin? Gabriel nousi ylös ja kysyi, ja sanoi sitten: Jumala, korkea olkoon Hän, lähettää sinulle rauhan tervehdyksen ja sanoo: Sinä ylität siratin minun valossani, ja Ali ibn Abi Talib ylittää siratin sinun valossasi, ja sinun kansasi ylittää siratin Alin valossa. Kansasi valo on Alin valosta, Alin valo on sinun valostasi, ja sinun valosi on Jumalan valosta. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 156)
Jumalan lähettiläs (SAWS) kysyi Gabrielilta (AS): Kuinka minun kansani ylittää siratin? Gabriel nousi ylös, kysyi Jumalalta, laskeutui takaisin ja sanoi: Jumala lähettää rauhan tervehdyksen ja sanoo: Sinä ylität siratin minun valollani, ja Ali sinun valollasi, ja sinun kansasi Alin valolla. Kansasi valo on Alin valosta, Alin valo on sinun valostasi, ja sinun valosi on säde minun valostani.
al-Mawsilin Musnad, Abdullah ibn Yahya Alilta (AS), joka sanoi: Minulla oli Jumalan lähettilään (SAWS) luona hetki aamuyöllä, jolloin tulin hänen luokseen. Kun saavuin, pyysin lupaa astua sisään, ja jos tapasin hänet rukoilemassa, hän lausui tasbihin, ja niin astuin sisään. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 226)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Minulla oli Jumalan lähettilään (SAWS) kanssa sovittu hetki aamuyöllä. Kun näin hänen olevan rukouksessa tai ylistyksessä, astuin sisään ja jäin istumaan odottamaan.
Ahmadin Musnad, Ibn Majan Sunan sekä Abu Bakr ibn Ayyashin kirja, kukin omalla ketjullaan, Abdullah ibn Yahya al-Hadramilta Alilta (AS), joka sanoi: Minulla oli Jumalan lähettilään (SAWS) luo kaksi pääsyä, yksi yöllä ja yksi päivällä. Kun astuin hänen luokseen hänen rukoillessaan, hän rykäisi minulle merkiksi. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 226)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Menin Jumalan lähettilään (SAWS) luo joka vuorokausi kerran öisin ja kerran päivisin. Jos hän saapuessani oli rukoilemassa, hän viittasi minulle, että astuisin sisään ja istuutuisin.
al-Khatib al-Khwarazmin kirja Ibn Abbasilta: Gabriel laskeutui mukanaan sitruunahedelmä ja sanoi: Jumala, korkea olkoon Hän, lähettää sinulle rauhan tervehdyksen ja sanoo sinulle: Tämä on lahja Ali ibn Abi Talibille. Profeetta kutsui hänet ja ojensi sen hänelle, ja kun se oli hänen kädessään, hedelmä halkesi, ja siinä oli vihreä, hohtava silkkiliina, johon oli kirjoitettu kaksi riviä: Lahja Tavoittelevalta ja Voittavalta Ali ibn Abi Talibille. Sanotaan tämän tapahtuneen, kun hän oli surmannut Amrin. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 230)
al-Khatib al-Khwarazmi on kertonut, että Gabriel toi eräänä päivänä mukanaan appelsiinin ja sanoi Jumalan lähettiläälle (SAWS): Tämä on Jumalan lahja Ali ibn Abi Talibille. Kun Ali (AS) avasi sen appelsiinin, hän näki siinä vihreän liinan, johon oli kirjoitettu: Lahja Jumalalta, Tavoittelevalta ja Voittavalta, Ali ibn Abi Talibille.
Muhammad ibn Yahya kertoi: Alin kiertäessä Kaabaa siellä oli mies, joka riippui kiinni sen verhoissa ja sanoi: Oi Sinä, jota yhden kuuleminen ei estä kuulemasta toista; oi Sinä, jota pyytäjät eivät saata erehtymään; oi Sinä, joka et kyllästy hellittämättömien hellittämättömyyteen, anna minun maistaa anteeksiantosi viileyttä ja armahduksesi suloutta. Ali (AS) sanoi: Oi Jumalan palvelija, tämä rukouksesi! Mies sanoi: Kuulitko sen? Hän sanoi: Kyllä. Mies sanoi: Rukoile sillä jokaisen rukouksen jälkeen, sillä Hänen kauttaan, jonka kädessä on Khidrin sielu: vaikka sinulla olisi syntejä taivaan tähtien ja sadepisaroiden ja maan pikkukivien ja tomuhiukkasten verran, sinulle annettaisiin anteeksi nopeammin kuin silmänräpäyksessä. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 247)
Ali (AS) kiersi Kaabaa, kun hän näki miehen, joka riippui sen verhossa ja sanoi: Oi Sinä, jota yhden kuuleminen ei estä kuulemasta toista; oi Sinä, jota pyytäjät eivät saata erehtymään; oi Sinä, joka et kyllästy hellittämättömien hellittämättömyyteen, anna minun maistaa anteeksiantosi viileyttä ja armahduksesi suloutta. Ali (AS) kysyi: Jumalan palvelija, mikä rukous tämä on? Tuo mies vastasi: Rukoile näin rukousten jälkeen! Sen kautta, jonka kädessä on Khidrin sielu: vaikka sinulla olisi maan ja taivaan verran syntejä, sinulle annettaisiin anteeksi.
al-Asbagh kertoi: Rukoilimme aamurukouksen uskovaisten johtajan (AS) kanssa, ja silloin saapui mies matkavaatteissa. Hän kysyi: Mistä tulet? Mies sanoi: Syyriasta. Hän kysyi: Mikä sinut tänne toi? Mies sanoi: Minulla on asia. Hän sanoi: Kerro se minulle, tai muuten minä kerron sinulle asiasi. Mies sanoi: Kerro sinä se minulle, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Muawiya kuulutti sinä ja sinä päivänä, sinä ja sinä kuukautena, sinä ja sinä vuonna: Se, joka surmaa Alin, saa kymmenentuhatta dinaaria. Muuan mies hyppäsi pystyyn ja sanoi: Minä. Ja Muawiya sanoi: Miksi et sinä? Kun tuo mies palasi kotiinsa, hän katui ja sanoi: Lähtisinkö Jumalan lähettilään serkun ja hänen kahden lapsenlapsensa isän luo surmatakseni hänet? Sitten hänen kuuluttajansa kuulutti toisena päivänä: Se, joka surmaa Alin, saa kaksikymmentätuhatta dinaaria. Toinen mies hyppäsi pystyyn ja sanoi: Minä. Muawiya sanoi: Sinä. Mutta hänkin katui ja pyysi Muawiyalta vapautusta tehtävästä, ja tämä vapautti hänet. Sitten hänen kuuluttajansa kuulutti kolmantena päivänä: Se, joka surmaa Alin, saa kolmekymmentätuhatta dinaaria, ja silloin sinä hyppäsit pystyyn, ja sinä olet mies Himyarin heimosta. Mies sanoi: Puhut totta. Hän sanoi: Mikä siis on aikeesi, käytkö toteuttamaan sen, mihin sinut on määrätty, vai mitä? Mies sanoi: En, vaan käännyn takaisin. Hän sanoi: Oi Qanbar, kunnosta hänen ratsunsa, valmista hänelle eväät ja anna hänelle matkarahat. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 260)
Kertoja sanoo: Rukoilimme aamulla rukouksen uskovaisten johtajan (AS) takana. Silloin ilmestyi paikalle mies matkavaatteissa. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi hänelle: Mistä tulet? Hän vastasi: Syyriasta. Uskovaisten johtaja (AS) kysyi: Mitä asiaa? Tuo mies vastasi: Minulla on asia! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kerrotko sinä itse, vai kerronko minä, mitä olet tavoittelemassa? Mies sanoi: Kerro sinä, oi uskovaisten johtaja! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Muawiya julisti sinä kuukautena, sinä päivänä, että jokainen, joka surmaa Alin, saa palkkioksi kymmenentuhatta dirhamia. Muuan mies nousi ja otti tehtävän vastaan, mutta kotiin palattuaan hän katui ja sanoi itsekseen: Surmaisinko Jumalan lähettilään serkun ja hänen lastensa isän? Niinpä Muawiya julisti seuraavana päivänä, että jokainen, joka suorittaa tämän tehtävän, saa kymmenentuhatta dirhamia. Muuan mies nousi ja otti sen vastaan. Mutta ennen kuin hän ehti lähteä, hän tuli Muawiyan luo ja sanoi: Kadun! Ja Muawiya suostui. Jälleen kuulutettiin, että jokainen, joka surmaa Alin, saa palkkioksi kolmekymmentätuhatta dirhamia. Tällä kertaa sinä, joka olet Himyarin sukua, nousit ja otit tehtävän vastaan. Se mies sanoi: Niin on! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: No niin, tahdotko nyt suorittaa tehtävän? Mies sanoi: En ikinä! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Qanbar! Hoida hänen hevosensa kuntoon ja anna hänelle eväät ja matkavarat, jotta hän voi mennä minne haluaa.
Abdullah ibn Abi Rafi kertoi: Olin uskovaisten johtajan (AS) luona, kun hän lähetti Abu Musa al-Ash'arin matkaan ja sanoi hänelle: Tuomitse Jumalan kirjan mukaan äläkä ylitä sitä. Kun tämä oli kääntynyt menemään, hän sanoi: On kuin näkisin hänet jo petetyksi. Sanoin: Oi uskovaisten johtaja, miksi sitten lähetät hänet, kun tiedät hänen tulevan petetyksi? Hän sanoi: Poikani, jos Jumala kohtelisi luotujaan oman tietonsa mukaan, Hän ei olisi asettanut heitä vastaan todistusta lähettiläiden kautta. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 261)
Kertoja sanoo: Olin uskovaisten johtajan (AS) luona, kun Abu Musa al-Ash'ari saapui hyvästelemään ja lähtemään välimiestehtävään. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi hänelle: Tuomitse Jumalan kirjan mukaan äläkä poikkea siitä! Kun Abu Musa oli hyvästellyt ja lähtenyt, hän sanoi meille: Hänet vedetään harhaan! Minä, joka olin nuori, sanoin: Oi uskovaisten johtaja! Älä sitten lähetä häntä, kun kerran tiedät, että hänet petetään. Hän sanoi: Poikani! Jos Jumala tahtoisi kohdella luomakuntaansa oman tietonsa mukaan, ei olisi tarvinnut lähettää lähettiläitä todistuksen täydentämiseksi.
Safiyya bint al-Harith al-Thaqafiyya, Abdullah ibn Khalaf al-Khuza'in vaimo, sanoi Alille (AS) Kamelin taistelun päivänä taistelun jälkeen: Oi rakkaiden surmaaja, oi yhteisön hajottaja! Hän (AS) sanoi: En moiti sinua siitä, että vihaat minua, oi Safiyya, sillä minä surmasin isoisäsi Badrin päivänä ja setäsi Uhudin päivänä ja nyt miehesi. Mutta jos olisin rakkaiden surmaaja, olisin surmannut ne, jotka ovat noissa taloissa. Ne tutkittiin, ja niissä olivat Marwan ja Abdullah ibn al-Zubayr. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 262)
Safiyya, Harith al-Thaqafin tytär ja Abdullah al-Khuza'in vaimo, puhui Kamelin taistelun jälkeen Alille (AS) tylysti ja sanoi: Oi läheisten surmaaja, oi yhteisön hajottaja! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Oi Safiyya! En moiti sinua, sillä Badrissa surmasin isoisäsi, Uhudissa isäsi ja nyt miehesi. Mutta tiedä: jos olisin läheisten surmaaja, olisin käskenyt surmata ne, jotka ovat piiloutuneet tuohon raunioon. Sitten hän osoitti kädellään sinne. Rauniot tutkittiin, ja huomattiin, että Marwan ibn al-Hakam ja Abdullah ibn al-Zubayr olivat piiloutuneet sinne. Niinpä heidät otettiin kiinni.
Eräässä kertomuksessa uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Oi Washsha, tule lähemmäs. Kertoja sanoo: Menin hänen luokseen, ja hän sanoi: Mene kaupunginosaanne; löydät moskeijan ovelta miehen ja naisen kiistelemässä. Tuo heidät minun luokseni. Kertoja sanoo: Menin ja löysin heidät riitelemästä, ja sanoin: Uskovaisten johtaja kutsuu teitä. Kuljimme, kunnes astuimme hänen luokseen. Hän sanoi: Oi nuorukainen, mikä on asiasi tämän naisen kanssa? Mies sanoi: Oi uskovaisten johtaja, minä avioiduin hänen kanssaan, maksoin morsiuslahjan, otin hänet omakseni ja hänet saatettiin luokseni, mutta kun lähestyin häntä, hän näki verta, ja minä jouduin ymmälleni asiassani. Hän (AS) sanoi: Hän on sinulle kielletty, etkä sinä ole hänelle aviomieheksi kelpaava. Ihmiset joutuivat siitä hämmennyksiin. Sitten hän sanoi naiselle: Tunnetko sinä minut? Nainen sanoi: Olen kuullut sinusta puhuttavan, mutta en ole sinua nähnyt. Hän sanoi: Etkö ole se ja se, sen ja sen tytär, siitä ja siitä suvusta? Nainen sanoi: Kyllä olen, Jumalan kautta. Hän sanoi: Etkö mennyt sen ja sen pojan kanssa määräaikaiseen avioliittoon salaa omaisiltasi? Etkö tullut hänestä raskaaksi ja synnyttänyt tervettä poikalasta? Sitten pelkäsit heimoasi ja omaisiasi, otit lapsen ja lähdit ulos yöllä, ja kun saavuit autiolle paikalle, laskit hänet maahan ja jäit seisomaan häntä vastapäätä. Sinua heltyi hänen tähtensä, palasit ja otit hänet, sitten taas jätit hänet, kunnes hän itki, ja sinä pelkäsit paljastumista. Silloin koirat tulivat ja haukkuivat sinua kohti, ja sinä pelästyit ja juoksit pois. Koirista erkani yksi, joka tuli lapsesi luo, nuuski häntä ja puri sitten häntä veren hajun vuoksi. Sinä heitit koiraa lapsesi tähden huolestuneena ja haavoitit sitä, ja se ulvahti. Pelkäsit, että aamu yllättäisi sinut ja sinut tunnistettaisiin, joten käännyit pois sydän levottomuutta täynnä, nostit kätesi kohti taivasta ja sanoit: Jumalani, varjele häntä, oi uskottujen varjelija! Nainen sanoi: Kyllä, Jumalan kautta, kaikki tämä tapahtui, ja olen hämmästynyt puheestasi. Hän sanoi: Tuokaa mies tänne. Mies tuli, ja hän sanoi: Paljasta otsasi. Mies paljasti sen, ja hän sanoi naiselle: Tässä on haava poikasi otsassa, ja tämä nuorukainen on sinun poikasi. Jumala, korkea olkoon Hän, esti häntä yhtymästä sinuun sillä merkillä, jonka Hän näytti sinusta ja joka pidätti hänet. Jumala on varjellut hänet sinulle niin kuin Häneltä pyysit. Kiitä siis Jumalaa siitä, mitä Hän on sinulle suonut ja lahjoittanut. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 266)
Kertoja sanoo: Eräänä päivänä uskovaisten johtaja (AS) sanoi minulle: Mene siihen ja siihen kaupunginosaan! Moskeijan oven vieressä riitelevät nainen ja mies; tuo heidät minun luokseni! Kertoja sanoo: Menin ja näin asian olevan juuri niin kuin uskovaisten johtaja (AS) oli sanonut. Niinpä toin nuo kaksi Alin (AS) luo. Ali (AS) sanoi miehelle: Mistä on kyse? Mies sanoi: Minä avioiduin tämän naisen kanssa ja maksoin hänen morsiuslahjansa. Kun tahdoin yhtyä häneen, hän yhtäkkiä ilmoitti tulleensa kuukautisiin ja jätti minut tyhjin toimin. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tämä nainen on sinulle kielletty! Mies sanoi: Miksi? Uskovaisten johtaja (AS) kääntyi naisen puoleen ja sanoi: Tunnetko minut? Nainen sanoi: Olen vain kuullut nimesi enkä ole tähän asti nähnyt sinua. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Mutta minä tunnen sinut hyvin. Etkö ole se ja se, sen ja sen tytär, siitä ja siitä suvusta? Nainen sanoi: Aivan oikein. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sinä solmit vuosia sitten salaa avioliiton erään miehen kanssa ja tulit hänestä raskaaksi. Peläten muiden saavan tietää lähdit eräänä yönä yksin ulos ja synnytit lapsesi eräässä raunioituneessa paikassa. Nainen sanoi: Aivan oikein. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tahdoit jättää lapsen, mutta sydämesi ei sallinut sitä. Jäit lapsen luo, mutta lapsen itku sai sinut pelkäämään, että ihmiset saisivat tietää. Silloin koiria kerääntyi ympärillesi, ja sinä pelkäsit niitä ja juoksit pois ja katselit kaukaa. Yksi koira tuli lapsesi luo, nuuski häntä ja tarttui hampaillaan hänen päähänsä. Kun näit tuon näyn, sinuun tuli rohkeutta ja juoksit lapsesi luo. Koira päästi hänet irti, mutta puraisun jälki repi lapsen otsan. Lopulta jätit lapsen raunioihin, kohotit kätesi ja sanoit: Jumalani, varjele sinä itse lapseni! (Jumalani, varjele häntä, oi uskottujen varjelija!) ja sitten erosit hänestä. Nainen sanoi: Näin tapahtui tarkalleen. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tämä mies on juuri se sinun lapsesi. Sitten hän sanoi miehelle: Paljasta otsasi! Kun mies näytti otsansa, nähtiin, että haavan jälki oli yhä siinä. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Koska Jumala ei tahtonut poikasi yhtyvän sinuun, sinä sait kuukautiset, ja tästä tuli merkki, jonka avulla löysit poikasi vuosien jälkeen minun kauttani. Kiitä nyt Jumalaa siitä, kuinka paljon Hän on sinua rakastanut ja varjellut lastasi ja palauttanut hänet sinulle vuosien jälkeen!
Ibn Wahban ja al-Fattak: Kuljimme metsikön halki, ja siellä oli leijona makaamassa tiellä pennut takanaan. Käänsin ratsuni palatakseni, mutta hän (AS) sanoi: Minne? Tule eteenpäin, oi Juwayriya ibn Mushir, sillä se on vain Jumalan koira. Sitten hän lausui: Ei ole yhtäkään elävää olentoa, jonka otsakiharasta Hän ei pitäisi kiinni. Ja katso, leijona tuli häntä kohti, heilutti häntäänsä ja sanoi: Rauha sinulle, oi uskovaisten johtaja, ja Jumalan armo ja siunaukset, oi Jumalan lähettilään serkku. Hän sanoi: Ja sinulle rauha, oi Abu al-Harith. Mikä on sinun ylistyksesi? Se sanoi: Sanon näin: Kunnia Hänelle, joka on pukenut minut pelottavuuden pukuun ja heittänyt palvelijoidensa sydämiin pelon minua kohtaan. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 303)
Kertoja sanoo: Kuljimme metsikössä, kun suuri urosleijona sulki meiltä tien. Sen perässä tuli useita naarasleijonia. Vedin hevoseni ohjaksista kääntyäkseni takaisin, mutta uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei hätää! Se on Jumalan koira, Hänen palvelukseensa asetettu. Sitten hän lausui: Ei ole yhtäkään elävää olentoa, jonka otsakihara ei olisi Jumalan kädessä. Leijona tuli lähemmäs, ja saavuttuaan uskovaisten johtajan (AS) luo se heilutti häntäänsä, ja me kuulimme sen tervehtivän häntä rauhan tervehdyksellä! Uskovaisten johtaja (AS) tervehti sitä myös ja sanoi: Oi Abu al-Harith! Mikä on sinun ylistyksesi? Leijona sanoi: Sanon näin: Ylistetty olkoon Hän, joka puki minun ylleni pelottavuuden vaatteen ja heitti palvelijoidensa sydämiin pelon minua kohtaan!
Sahl ibn Hunayf kertomuksessaan: Kun Muawiya oli vallannut Eufratin vedenottopaikan, uskovaisten johtaja (AS) käski Malik al-Ashtaria sanomaan niille, jotka olivat Eufratin rannalla: Ali sanoo teille: väistykää vedeltä. Kun hän sanoi tämän, he väistyivät siitä, ja uskovaisten johtajan väki tuli veden ääreen ja otti siitä. Tämä tuli Muawiyan tietoon, ja hän kutsui heidät luokseen ja puhui heille asiasta. He sanoivat: Amr ibn al-As tuli ja sanoi: Muawiya käskee teitä luopumaan vedestä. Muawiya sanoi Amrille: Sinä teet jotakin ja sanot sitten, etten minä sitä tehnyt. Seuraavana päivänä Muawiya asetti vartioon Hajal ibn Attab al-Nakha'in viiden tuhannen miehen kanssa. Uskovaisten johtaja (AS) lähetti Malikin, joka kuulutti kuten ensimmäiselläkin kerralla, ja Hajal väistyi vedenottopaikalta, ja Alin toverit tulivat veden ääreen ja ottivat siitä. Tämä tuli Muawiyan tietoon, ja hän kutsui Hajalin luokseen ja puhui hänelle asiasta. Hajal sanoi hänelle: Poikasi Yazid tuli luokseni ja sanoi, että sinä olit käskenyt väistyä. Muawiya puhui asiasta Yazidille, mutta tämä kielsi sen. Muawiya sanoi: Huomenna älä hyväksy käskyä keneltäkään, vaikka minä itse tulisin, ellet saa sormustani. Kolmantena päivänä uskovaisten johtaja käski Malikia toimimaan samoin, ja Hajal näki Muawiyan ja sai häneltä sormuksen ja väistyi vedeltä. Kun tämä tuli Muawiyan tietoon, hän kutsui hänet ja puhui hänelle asiasta, ja Hajal näytti hänelle hänen sormuksensa. Muawiya löi kädellään käteensä ja sanoi: Kyllä, tämä on Alin oveluutta. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 332)
Siffinin taistelussa Eufratin vedenottopaikka joutui syyrialaisten haltuun. Uskovaisten johtaja (AS) lähetti Malik al-Ashtarin ja sanoi hänelle: Mene Eufratin vartijoiden luo ja sano: Ali sanoo, väistykää! Malik teki niin, ja vartijat väistyivät, ja Alin (AS) sotajoukon vedenkantajat ottivat vettä ja palasivat. Kun Muawiya sai tietää tämän, hän kutsui vartijoiden komentajan ja sanoi: Miksi vetäydyitte ja annoitte Alin joukolle vettä? Tämä sanoi: Amr ibn al-As tuli ja sanoi, että Muawiya on käskenyt vetäytyä! Muawiya nuhteli Amr ibn al-Asia, mutta Amr ilmoitti, ettei tiennyt asiasta mitään. Niinpä Muawiya asetti Hajal ibn Attab al-Nakha'in viiden tuhannen miehen kanssa vedenottopaikan vartioon. Seuraavana päivänä Ali (AS) lähetti taas Malikin, ja sama tapahtui uudelleen. Muawiya kutsui Hajalin ja sanoi: Miksi vetäydyitte tänään? Hajal sanoi: Yazid tuli ja sanoi, että isäni käskee päästää tänäänkin Irakin joukot ottamaan vettä. Muawiya kysyi asiaa Yazidilta, mutta tämä kielsi sen. Muawiya sanoi Hajalille: Tällä kertaa älä tottele minua, vaikka tulisin itse, ennen kuin annan sinulle sormukseni. Se olkoon merkkimme. Seuraavana päivänä Hajal jälleen vetäytyi ja antoi Alin (AS) joukoille vettä, ja kun Muawiya vaati häntä tilille, hän antoi tälle Muawiyan sormuksen ja sanoi: Sinä itse tulit ja annoit tämän sormuksen ja sanoit, että meidän tulee vetäytyä! Kun Muawiya näki oman sormuksensa Hajalin kädessä, hän löi kädellään toiseen käteensä ja sanoi: Tämä kaikki on Alin taikuutta!
al-Asbagh: Muuan mies teki testamentin ja antoi testamentin toimeenpanijalle kymmenentuhatta dirhamia ja sanoi: Kun poikani varttuu täysi-ikäiseksi, anna hänelle tästä se, minkä haluat. Kun poika varttui, hän vei asian uskovaisten johtajan eteen. Tämä sanoi toimeenpanijalle: Kuinka paljon haluat antaa hänelle? Tämä sanoi: Tuhat dirhamia. Hän sanoi: Anna hänelle yhdeksäntuhatta dirhamia, sillä se on se osa, jonka sinä haluat, ja ota itsellesi se tuhat. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 381)
Muuan mies antoi testamentin toimeenpanijalleen kymmenentuhatta dirhamia ja testamenttasi: Kun poikani varttuu, anna hänelle tästä omaisuudesta niin paljon kuin haluat. Vuosien kuluttua, kun toimeenpanija aikoi antaa pojan osuuden, uskovaisten johtaja (AS) kysyi: Kuinka paljon haluat antaa hänelle? Hän sanoi: Tuhat dirhamia. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Anna hänelle yhdeksäntuhatta dirhamia! Sillä yhdeksäntuhatta dirhamia on se, mitä sinä haluat, ja sopimus oli, että annat pojalle sen, mitä haluat!
Abu Ubayd kirjassaan Gharib al-Hadith: Muuan nainen tuli hänen luokseen ja kertoi, että hänen miehensä makaa hänen orjattarensa kanssa. Hän (AS) sanoi: Jos puhut totta, kivitämme hänet, ja jos valehtelet, ruoskimme sinut. Nainen sanoi: Viekää minut takaisin omaisteni luo, mustasukkaisena ja kuohuvana. Sen merkitys on, että hänen sisintään kuohutti kiukku ja mustasukkaisuus. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 2, s. 381)
Muuan nainen tuli ja sanoi: Mieheni makaa salaa orjattareni kanssa. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jos puhut totta, kivitän miehesi, ja jos olet valehdellut, ruoskin sinut. Kun nainen kuuli tämän, hän sanoi: Antakaa minun olla, en puhunut tosissani!
Ibn Abbas sanoi: Ali noudatti kaikissa asioissaan sitä, mihin Jumala, korkea olkoon Hän, ja Hänen lähettiläänsä olivat mielistyneet, ja siksi häntä kutsuttiin nimellä al-Murtada eli se, johon on mielistytty. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 110)
Ibn Abbas sanoo: Koska Ali (AS) toimi kaikissa asioissaan Jumalan ja Hänen lähettiläänsä mielisuosion mukaisesti, häntä kutsuttiin nimellä al-Murtada.
al-Tabari, Ibn Ishaq ja Ibn Mardawayh kertovat, että Ammar sanoi: Lähdimme Profeetan mukana al-Ushayran sotaretkelle, ja kun asetuimme leiripaikkaan, nukahdimme. Meidät herätti vain Jumalan lähettilään sanat Alille: Oi Abu Turab, oi tomun isä, kun hän näki tämän kumartuvan maahan kasvot tomussa. Ja Hasan ibn Ali (AS) sanoi: Maankamarat todistavat hänen puolestaan. Hän (AS) tomutti poskensa ja etsi syrjäisiä maankolkkia, jotta ne todistaisivat hänen puolestaan ylösnousemuksen päivänä. Ja kun Profeetta näki hänet tomu kasvoillaan, hän sanoi: Oi Abu Turab, tee näin ja näin, ja puhutteli häntä sillä nimellä sitä sanoessaan. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 111)
Kertoja sanoo: Olimme matkalla Profeetan (SAWS) kanssa sotaretkelle. Saavuimme leiripaikkaan ja nukahdimme. Heräsimme Profeetan (SAWS) ääneen, kun hän sanoi Alille (AS): Abu Turab! Sillä hän oli nähnyt tämän kumartuneena maahan tomun peittämänä.
Imaami al-Mujtabalta (AS) on myös kerrottu: Isääni kutsuttiin nimellä Abu Turab siksi, että maan kamarat, kun hän kumartui niiden päällä, turvautuivat häneen pyytäen, että hän todistaisi niiden palvonnasta ylösnousemuksen päivänä, ja anoivat häneltä tätä.
al-Qummilta: Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kun Jumala tahtoo palvelijalleen hyvää, Hän antaa hänelle kaljuuntumisen, niin että hiukset varisevat hänen päästään; ja katso, sellainen olen minä. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 113)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kun Jumala tahtoo jollekin hyvää, hänen otsahiuksensa ja päälaen hiuksensa varisevat. Minä itsekin olen esimerkki juuri tästä asiasta.
Uskovaisten johtaja sanoi: Minä olen Jumalan miekka Hänen vihollisiaan vastaan ja Hänen armonsa Hänen ystävilleen. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 113)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan vihollisille minä olen miekka ja Hänen ystävilleen armo.
Kun uskovaisten johtaja (AS) saapui Kufaan, hänen luokseen tulivat Zur'a ibn al-Burj al-Ta'i ja Hurqus ibn Zuhayr al-Tamimi, jota kutsuttiin Dhu al-Thudayyaksi, ja tämä sanoi: Tuomiovalta ei kuulu kenellekään muulle kuin Jumalalle. Hän (AS) sanoi: Tosi sana, jolla tavoitellaan väärää. Hurqus sanoi: Kadu siis erhettäsi ja peräänny päätöksestäsi ja lähde kanssamme vihollistamme vastaan, jotta taistelisimme heitä vastaan, kunnes kohtaamme Herramme. Ali (AS) sanoi: Minä tahdoin teiltä juuri sitä, mutta te ette totelleet minua. Nyt olemme kirjoittaneet itsemme ja tuon väen välille sopimuksen ja ehdot ja antaneet niistä lupaukset ja valat, ja Jumala, korkea olkoon Hän, on sanonut: Täyttäkää Jumalan liitto, kun olette liiton tehneet. Hurqus sanoi: Se on synti, josta sinun tulee tehdä parannus. Ali sanoi: Se ei ollut synti, vaan kyvyttömyyttä harkinnassa ja heikkoutta järjessä, ja minä tulin ennen teitä ja kielsin teitä siitä. Silloin Ibn al-Kawwa sanoi: Nyt meille on käynyt selväksi, ettet sinä ole imaami; jos olisit imaami, et olisi peräytynyt. Ali sanoi: Voi teitä! Jumalan lähettiläs (SAWS) peräytyi Hudaybiyyan vuonna Mekan väkeä vastaan käytävästä taistelusta. Niin he erosivat uskovaisten johtajasta (AS) ja sanoivat: Tuomiovalta ei kuulu kenellekään muulle kuin Jumalalle. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 188)
Uskovaisten johtaja (AS) asettui Siffinistä palattuaan Kufaan, ja kaksi kharidzilaisten johtomiestä tuli hänen luokseen ja sanoi: Tuomiovalta ei kuulu kenellekään muulle kuin Jumalalle. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tämä on oikea sana, mutta se johtopäätös, jonka te siitä teette, on väärä! Toinen heistä sanoi: Oi Ali! Kadu erhettäsi ja peräänny aiemmasta kannastasi ja varusta meidät, jotta lähtisimme jälleen sotaan Muawiyaa vastaan; toivottavasti kaadumme marttyyreina! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Aiemmin tein juuri niin. Mutta teidän vastustuksenne vei sodan siihen pisteeseen, että teimme syyrialaisten kanssa sopimuksia ja solmimme liiton ja jätimme asian välimiesten ratkaistavaksi, ja Jumala on sanonut: Täyttäkää liittonne! Kharidzilainen sanoi: Se, mitä tapahtui, oli syntiä! Kadu nyt ja riko liittosi ja lähde jälleen sotaan! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se ei ollut syntiä; se oli joukkojen harkinnan kyvyttömyyttä ja sotilaiden järjen heikkoutta, ja kaikki neuvoni menivät hukkaan. Toinen mies sanoi: Nyt kävi ilmi, ettet sinä ole lainkaan imaami! Jos olisit imaami, et olisi peräytynyt kannastasi! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Eikö Jumalan lähettiläs (SAWS) peräytynyt kannastaan Hudaybiyyassa? Nuo kaksi nousivat ja lähtivät, ja koko ajan he huusivat iskulausettaan: Tuomiovalta ei kuulu kenellekään muulle kuin Jumalalle.
Korkeimman sana: se kulkee Meidän silmiemme alla. al-A'mash: Muuan mies, jonka pää oli haavoitettu, tuli Umarin luo valittamaan Alista (AS). Ali sanoi: Kuljin tämän ohi, kun hän ahdisteli naista, ja kuulin sellaista, mitä inhosin. Umar sanoi: Jumalalla on silmiä, ja Ali on Jumalan silmiä maan päällä. Ja al-Asma'in kertomuksessa hän (AS) sanoi: Näin hänen katsovan Jumalan pyhäkössä Jumalan pyhitettyihin. Umar sanoi: Mene tiehesi, sinä osuit yhteen Jumalan silmistä ja yhteen Jumalan verhoista; se on Jumalan oikea käsi, jonka Hän asettaa minne tahtoo. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 272)
Muuan mies tuli Umarin luo ja valitti Alista (AS). Ali (AS) sanoi puolustuksekseen: Tämä nuorukainen loukkasi Jumalan pyhäkössä Jumalan pyhitettyä ja ahdisteli naista. Umar sanoi: Nuorukainen, nouse ja mene tiehesi! Jumalan silmä on nähnyt sinut ja Jumalan käsi on antanut sinulle korvapuustin.
On kerrottu, että hän (AS) valvoi sinä yönä ja meni tavallista useammin ulos ja katseli taivaalle sanoen: Jumalan kautta, minä en ole valehdellut eikä minulle ole valehdeltu, ja tämä on se yö, joka minulle on luvattu. Sitten hän palasi vuoteelleen. Kun aamurusko koitti, Ibn al-Tayyah tuli hänen luokseen ja kutsui rukoukseen. Hän nousi, ja hanhet tulivat häntä vastaan ja kirkuivat hänen kasvojensa edessä. Hän sanoi: Antakaa niiden olla, sillä ne ovat kirkujia, joiden perässä seuraavat valittajat. Ovessa oleva rautaosa tarttui hänen vyöliinaansa; hän kiristi vyönsä ja sanoi: Vahvista lanteesi kuolemaa varten, sillä kuolema on sinut kohtaava; älä kauhistu kuolemaa, kun se laskeutuu sinun laaksoosi. Minä tunnen väkeä, jotka ovat vaikka köyhiä, mutta rientävät hyvään ja jättävät pahan tekemättä. (al-Manaqib, Ibn Shahrashub, osa 3, s. 310)
On sanottu, että sinä yönä, jonka aamuyöllä Ali (AS) sai surmaniskun, hän ei nukkunut, vaan meni yhtenään talon pihalle ja katsoi taivaalle ja sanoi: Jumalan kautta, en ole tähän mennessä valehdellut enkä ole antanut kenenkään valehdella minulle. Tämä on juuri se luvattu yö. Aamuyön hetkellä joku tuli hakemaan häntä rukoukseen. Hän oli lähdössä ulos talosta, kun pihan vesilinnut alkoivat pitää meteliä. Hän sanoi: Niiden perässä tulevat vielä valitusitkutkin! Ulos lähtiessään oven naula tarttui hänen vyöliinansa liepeeseen. Hän kiristi vyöliinan vyötäisilleen ja sanoi: Sido vyösi kuolemaa varten, sillä kuolema tulee luoksesi tahdoitpa tai et.