Ja häneltä (AS): Hän oli eräänä päivänä Basran saarnastuolissa, kun hän sanoi: Oi ihmiset, kysykää minulta ennen kuin menetätte minut! Kysykää minulta taivaiden teistä, sillä minä tunnen ne paremmin kuin maan tiet. Silloin nousi hänen eteensä mies väkijoukon keskeltä ja sanoi: Missä Gabriel on tällä hetkellä? Hän loi katseensa taivaalle, sitten hän loi katseensa itään, sitten hän loi katseensa länteen eikä löytänyt hänelle sijaa. Niin hän kääntyi miehen puoleen ja sanoi: Oi vanhus, sinä olet Gabriel. Kertoja sanoi: Silloin hän löi siivillään ja lensi pois ihmisten keskeltä. Läsnäolijat huusivat tästä ääneen ja sanoivat: Me todistamme, että sinä olet totisesti Jumalan lähettilään sijainen. (al-Fada'il, Ibn Shadhan, osa 1, s. 98)
Kertoja sanoo: Eräänä päivänä uskovaisten käskijä (AS) lausui Basran saarnastuolissa: Oi ihmiset! Kysykää minulta ennen kuin menetätte minut. Kysykää minulta taivaan teistä (hengellisestä tiestä), sillä minä tunnen ne paremmin kuin maan tiet (toimeentulon tiet). Sillä hetkellä nousi mies väkijoukon keskeltä ja sanoi: Missä Gabriel on juuri nyt? Uskovaisten käskijä (AS) kohotti katseensa taivaalle ja katsoi sitten länteen ja itään. Sitten hän kääntyi tuon miehen puoleen ja sanoi: Oi vanhus! Sinä itse olet Gabriel. Yhtäkkiä valtava lintu kohosi siivilleen ihmisten keskeltä, lensi taivaalle ja katosi näkyvistä, samalla kun ihmiset parkuivat ja pakenivat ja joukko heistä huusi: Jumalan kautta, oi Ali! Sinä olet Profeetan oikea sijainen.
Ja niihin hänen (AS) hyveisiinsä, joilla Jumala Korkein varusti hänet muiden sijasta, kuuluu se, minkä eräs luotettava kertoi Ammar ibn Yasirilta (Jumala olkoon häneen tyytyväinen), joka sanoi: Tulin Ali ibn Abi Talibin luo ja sanoin hänelle: Oi uskovaisten käskijä, minulla on takanani kolme täyttä päivää, jotka olen paastonnut ja ollut ilman ravintoa, enkä ole saanut mitään syötävää, ja tänään on neljäs päivä. Hän (AS) sanoi minulle: Seuraa minua, oi Ammar. Niin herrani lähti autiomaahan. [Ja hän paljasti aarteen ja antoi siitä minulle.] Jos ottaisit siitä sen verran, että tulisit toimeen ja voisit antaa siitä almua, ei siinä olisi mitään pahaa. Hän (AS) sanoi: Oi Ammar, tämä riittää meidän tarpeeksemme tänä päivänä. Sitten hän peitti sen, tukki sen maalla ja kääntyi siitä pois. Sen jälkeen Ammar erosi hänestä ja oli pitkän aikaa poissa, ja palasi sitten uskovaisten käskijän (AS) luo. Hän sanoi: Oi Ammar, ikään kuin näkisin sinun menneen aarteen luo sitä etsimään. Hän sanoi: Oi uskovaisten käskijä, Jumalan kautta, minä menin tuohon paikkaan ottaakseni aarteesta jotakin, mutta en löytänyt siitä jälkeäkään. Hän (AS) sanoi: Oi Ammar, kun Jumala Korkein tiesi, ettei meillä ole halua tähän maailmaan, Hän paljasti sen meille; ja kun Jumala, mahtava ja korkea, tiesi, että teillä on siihen halu, Hän siirsi sen kauas teistä. (al-Fada'il, Ibn Shadhan, osa 1, s. 112)
Kertoja kertoo Ammar ibn Yasirilta: Eräänä päivänä menin Alin (AS) luo ja sanoin: Kolme päivää olen paastonnut, koska minulla ei ole ollut mitään, ja tänään, neljäntenä päivänä, nälkä on tehnyt minut voimattomaksi. Ali (AS) sanoi: Tule kanssani! Menin hänen kanssaan autiomaahan. Eräässä paikassa hän siirsi maata syrjään, antoi minulle aarteesta muutaman kolikon ja sanoi: Tämä on näiden päiviesi tarpeeseen ja siihen, että voit antaa jonkin verran myös almuna! Sitten hän peitti aarteen mullalla, ja me palasimme. Muutamaa päivää myöhemmin menin taas Alin (AS) luo. Hän sanoi: Menit yksin tuon aarteen luo etkä löytänyt sitä? Sanoin: Kyllä, oi Ali. Hän sanoi: Oi Ammar! Kun Jumala näki, etten himoitse tätä maailmaa, Hän paljasti minulle maan aarteet. Ja juuri sinun halusi aarteeseen on syy siihen, että aarre kätkeytyi sinulta.
Ja kertojaketjulla, jonka hän johtaa Munqidh ibn al-Abqaahin — hän oli eräs herramme, uskovaisten käskijän (AS), lähimmistä miehistä — hän sanoi: Olin herramme Alin (AS) kanssa shabaan-kuun puolivälissä, ja hän aikoi lähteä erääseen paikkaansa, johon hänellä oli tapana vetäytyä yöksi. Hän lähti, ja minä hänen kanssaan, kunnes hän saapui paikkaan, laskeutui muulinsa selästä ja meni omiin toimiinsa. Kertoja sanoi: Silloin muuli korskui ja nosti korviaan pystyyn. Kertoja sanoi: Herrani havaitsi sen ja sanoi minulle: Mitä siellä takanasi on, oi Banu Asadin veli? Mikä sitä vaivaa? Kertoja sanoi: Uskovaisten käskijä (AS) katsoi aavikolle ja sanoi: Se on peto, Kaaban Herran kautta! Hän nousi rukouskomerostaan Dhul-Fiqar vyöllään ja alkoi astua pedon suuntaan. Sitten hän huusi sille, ja se painui matalaksi ja pysähtyi lyöden hännällään kylkiään. Kertoja sanoi: Silloin muuli rauhoittui. Hän sanoi pedolle: Oi leijona, sinä pentujen isä! Etkö tiedä, että minä olen leijona, että minä olen jalopeura, väkevä leijona ja Haydar? Mikä sinut toi tänne, oi leijona? Sitten hän sanoi: Oi Jumala, pane sen kieli puhumaan! Silloin peto sanoi: Oi uskovaisten käskijä, oi paras testamentinhaltijoista, oi profeettojen tiedon perillinen! Seitsemään päivään en ole saanut saalista, ja nälkä on käynyt minulle raskaaksi. Näin teidät kahden farsakhin päästä ja lähestyin teitä sanoen itselleni: menen katsomaan, keitä nämä ihmiset ovat ja mitä väkeä he ovat; ja jos minulla on valta heihin, otan heistä osuuteni. Hän (AS) vastasi sille: Oi leijona, minä olen yhdentoista leijonanpennun isä. Sitten imaami (AS) ojensi kätensä sitä kohti, tarttui sen niskavillaan ja veti sen luokseen, ja peto ojentautui hänen eteensä. Hän (AS) alkoi silittää sitä päälaesta hartioihin ja sanoi: Oi leijona, sinä olet Jumalan koira Hänen maassaan. Peto sanoi hänelle: Nälkä, oi herrani! Imaami sanoi: Oi Jumala, tuo sille sen elatus Muhammadin ja hänen huonekuntansa oikeuden tähden! Kertoja sanoi: Hän kääntyi katsomaan, ja siinä oli leijona syömässä jotakin kamelin muotoista, kunnes se söi sen viimeistä myöten. Kun se oli lopettanut syömisen, se nousi hänen eteensä ja sanoi: Oi uskovaisten käskijä, me petojen väki emme syö niiden lihaa, jotka rakastavat sinua ja jotka rakastavat sukuasi; sillä me olemme huonekunta, joka on omaksunut rakkauden hashimilaisiin ja heidän jälkeläisiinsä. Hän sanoi sille: Oi peto, missä sinä majailet ja missä sinä oleskelet? Se sanoi: Oi herrani, minulle on annettu valta vihollisiisi, Syyrian koiriin — minulle ja huonekunnalleni — ja he ovat meidän saalistamme, ja me majailemme Niilin luona. Hän sanoi: Mikä sinut toi Kufaan? Se sanoi: Oi uskovaisten käskijä, tulin Kufaan sinun tähtesi, mutta en tavannut sinua siellä, ja kuljin aavikoiden ja erämaiden halki, kunnes pysähdyin luoksesi, ja kaipaukseni on sinua kohti. Ja tänä yönä olen matkalla Qadisiyyaan miehen luo, jonka nimi on Sinan ibn Malik ibn Wail; hän on niitä, jotka pääsivät pakoon Siffinin sodasta, ja hän on Syyrian väkeä. Sitten se murahti ja kääntyi pois. Munqidh ibn al-Abqa al-Asadi sanoi: Ihmettelin tätä, ja Ali (AS) sanoi minulle: Ihmetteletkö tätä? Onko ihmeellisempää aurinko sen palatessa, vai lähde sen puhjetessa, vai tähdet niiden syöksyessä, vai pääkallo, vai jokin muu näistä? Sen kautta, joka halkaisi siemenen ja loi elävän sielun: jos tahtoisin näyttää ihmisille ne ihmeelliset merkit ja ihmeteot, jotka Jumalan lähettiläs (SAWS) minulle opetti, he kääntyisivät epäuskoisiksi. Sitten hän palasi rukouspaikalleen ja lähetti minut samalla hetkellä Qadisiyyaan. Saavuin sinne ennen kuin rukouskutsuja oli saanut rukouskutsunsa päätökseen, ja kuulin ihmisten sanovan: Peto raateli Sinanin. Menin hänen luokseen niiden mukana, jotka menivät häntä katsomaan, ja näin, ettei peto ollut jättänyt hänestä muuta kuin sormenpäät, säärten luut ja pään. He kantoivat hänen luunsa ja päänsä uskovaisten käskijän (AS) luo. (al-Fada'il, Ibn Shadhan, osa 1, s. 170)
Kertoja sanoo: Olin Alin (AS) kanssa shabaan-kuun puolivälin yönä. Hän aikoi mennä yöksi erääseen paikkaan ja viettää siellä yön. Lähdin hänen mukaansa. Kun saavuimme määränpäähän, hän laskeutui ratsunsa selästä ja ryhtyi palvomaan Jumalaa. Ratsu havaitsi yön pimeydessä jotakin, kävi levottomaksi, höristi korviaan ja hirnui. Sanoin: Oi uskovaisten käskijä, jotakin on aavikolla lähellämme. Uskovaisten käskijä (AS) katsoi aavikolle ja sanoi: Niin on! Se on peto. Sitten hän nousi rukouskomerostaan, veti Dhul-Fiqarin tupesta, meni kohti pimeyttä ja päästi karjaisun kaltaisen huudon. Sitten hän rauhoittui, ja kuulin hänen alkavan puhua erään eläimen kanssa. Näin, että se oli leijona ja että Ali (AS) sanoi sille: Mitä sinä tahdot? Leijona heilutti häntäänsä, löi sillä lanteitaan oikealle ja vasemmalle ja oli vaiti. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi sille: Minäkin olen sinun laisesi leijona, mutta ihmisten keskellä! Sitten hän sanoi: Jumalani, avaa sen kieli, jotta näkisin, mitä se tahtoo. Niin leijona sai puhekyvyn ja sanoi: Oi uskovaisten käskijä! Viikkoon en ole syönyt mitään. Kahden farsakhin matkan olen seurannut teitä. Sanoin itselleni: menen näiden perässä, ja jos saan heistä voiton, saan osuuteni ja tulen kylläiseksi. Uskovaisten käskijä (AS) silitti hyväillen leijonan päätä ja sanoi: Sinä olet Jumalan leijona! Leijona sanoi: Nälkäinen leijona, jonka nälkä on vienyt voimat! Uskovaisten käskijä (AS) kohotti kätensä rukoukseen ja lausui: Jumalani, Muhammadin ja Muhammadin suvun oikeuden tähden, ravitse se! Kertoja sanoo: Näin, kuinka jokin kamelin palan kaltainen putosi leijonan eteen, ja leijona ryhtyi syömään sitä. Kun se oli kylläinen ja valmis, se kääntyi uskovaisten käskijän (AS) puoleen ja sanoi: Me pedot emme käy käsiksi niihin, jotka sinua rakastavat! Meidän saaliimme on määrätty. Esimerkiksi muutaman yön kuluttua Qadisiyyassa eräs Sinan ibn Malik ibn Wail -niminen mies, joka on sinun vihollisiasi, on määrä joutua minun saaliikseni. Sitten leijona karjaisi ja loittoni meistä. Jonkin ajan kuluttua saapui tieto, että Qadisiyyassa leijona oli raadellut erään Sinan-nimisen miehen eikä ollut jättänyt hänestä muuta kuin pään. Hänen päänsä tuotiin Kufaan ja asetettiin uskovaisten käskijän (AS) eteen, ja Ali (AS) kiinnitti katseensa päähän ja loi sitten katseen minuun.
Kertojaketjulla, jonka hän johtaa al-Asbagh ibn Nubataan, joka sanoi: Istuin uskovaisten käskijän Ali ibn Abi Talibin (AS) luona hänen ratkoessaan ihmisten asioita, kun saapui joukko ihmisiä ja heidän mukanaan musta mies, jonka käsivarret oli sidottu. He sanoivat: Tämä on varas, oi uskovaisten käskijä. Hän (AS) sanoi: Oi musta mies, varastitko sinä? Hän sanoi: Kyllä, oi herrani. Hän sanoi: Harkitse, mitä sanot — varastitko sinä? Hän sanoi: Kyllä. Silloin hän sanoi hänelle: Äitisi menettäköön sinut! Jos sanot sen vielä toisen kerran, katkaisen kätesi. Varastitko sinä? Hän sanoi: Kyllä. Silloin hän (AS) sanoi: Katkaiskaa hänen kätensä, sillä katkaisu on tullut hänelle velvoitteeksi. Kertoja sanoi: Niin katkaistiin hänen oikea kätensä, ja hän otti sen vasempaan käteensä sen tippuessa verta. Häntä vastaan tuli mies nimeltä Ibn al-Kawwa ja sanoi hänelle: Oi musta mies, kuka katkaisi oikean kätesi? Hän sanoi hänelle: Oikean käteni katkaisi uskovaisten herra, kirkasotsaisten johtaja ja ihmisistä lähinnä varmaa tietoa oleva. Silloin Ibn al-Kawwa sanoi hänelle: Voi sinua, oi musta mies! Hän katkaisi oikean kätesi, ja sinä ylistät häntä! Uskovaisten käskijä (AS) kääntyi poikansa Hasanin puoleen ja sanoi hänelle: Nouse ja tuo tänne setäsi, tuo musta mies. Kertoja sanoi: Hasan (AS) lähti etsimään häntä ja löysi hänet paikasta, jota kutsutaan Kindaksi, ja toi hänet uskovaisten käskijän luo. Hän sanoi: Oi musta mies, minä katkaisin oikean kätesi, ja sinä ylistät minua? Hän sanoi: Oi herrani, oi uskovaisten käskijä, miksi en ylistäisi sinua, kun rakkaus sinuun on sekoittunut lihaani ja vereeni? Jumalan kautta, sinä katkaisit sen vain sen oikeuden tähden, joka oli minun päälläni ja joka pelastaa tuonpuoleisen rangaistuksesta. Hän (AS) sanoi: Anna kätesi tänne. Mies ojensi sen hänelle, ja hän otti sen ja asetti sen siihen kohtaan, josta se oli katkaistu. Sitten hän peitti sen viitallaan, nousi ja rukoili (AS) ja lausui rukouksia, joita ei torjuta; ja me kuulimme hänen sanovan rukouksensa lopussa: Aamen. Sitten hän kohotti viitan ja sanoi: Yhtykää jälleen, te suonet, niin kuin olitte ennen. Kertoja sanoi: Musta mies nousi sanoen: Minä uskon Jumalaan ja Muhammadiin, Hänen lähettilääseensä, ja Aliin, joka palautti käden sen jälkeen, kun se oli katkaistu ja irrotettu ranteesta. Sitten hän heittäytyi hänen jalkoihinsa ja sanoi: Isäni ja äitini olkoot lunnaasi, oi profeetallisuuden tiedon perillinen. (al-Fada'il, Ibn Shadhan, osa 1, s. 172)
Kertoja sanoo: Uskovaisten käskijä (AS) ratkoi ihmisten asioita, kun hänen eteensä tuotiin musta orja kädet selän taakse sidottuina ja sanottiin: Hän on varastanut! Ali (AS) kysyi häneltä: Puhuvatko he totta? Orja sanoi: Kyllä. Ali sanoi: Harkitse tarkoin! Jos tunnustat vielä uudelleen, panen sinuun täytäntöön rangaistussäädöksen. Orja pysyi väitteessään, että oli varastanut. Niin uskovaisten käskijä (AS) käski katkaista hänen kätensä. Orja, jonka katkaistusta kädestä vuoti verta, otti katkaistun osan toiseen käteensä ja lähti ulos. Ibn al-Kawwa näki hänet ja kysyi: Kuka on tehnyt sinulle näin? Orja sanoi: Uskovaisten herra, kirkasotsaisten johtaja ja ihmisistä lähinnä varmaa tietoa oleva. Ibn al-Kawwa sanoi: Hän katkaisi kätesi, ja sinä ylistät häntä? Kun uskovaisten käskijä (AS) kuuli tapauksesta, hän sanoi Hasanille (AS): Mene ja etsi setäsi, tuo musta orja! Hasan (AS) lähti häntä etsimään, löysi hänet Kufan Kindasta ja toi hänet uskovaisten käskijän (AS) luo. Ali (AS) kysyi: Ylistätkö sinä minua todella sen jälkeen, kun kätesi katkaistiin? Orja sanoi: Miksi en ylistäisi? Rakkaus sinuun on sekoittunut olemukseeni, ja sinä panit täytäntöön Jumalan säädöksen ja pelastit minut tuonpuoleisen rangaistuksesta! Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Tule! Ja hän liitti hänen katkaistun kätensä varteen, sitoi sen tiukasti omalla viitallaan, lausui avaustakbirin, rukoili kaksi rakaa-osaa ja kohotti rukouksen jälkeen kätensä anomukseen ja lausui asioita, joita emme ymmärtäneet. Sitten hän sanoi aamenen, painoi haavaa lujasti ja sanoi: Oi suonet! Yhtykää toisiinsa, niin kuin olitte ennen yhdessä. Sitten hän avasi viitan, ja näimme, että miehen käsi oli kuin ensimmäisenä päivänä, aivan kuin sitä ei olisi lainkaan katkaistu.