Ibn Abi Laylan kertomuksessa: Uskovaisten johtaja (AS) pani sormensa ristikkäin toistensa lomaan. Eräs mies nousi ja kysyi: Mitä tämä on, oi uskovaisten johtaja? Hän sanoi: Näin siitä tulee: tämä tappaa tuon ja tuo tappaa tämän — pala tietämättömyyden aikaa, jossa ei ole johdatusta eikä näkyvää tietoa. Me, profeetan perhe, olemme siitä turvassa emmekä kutsu siihen. Silloin eräs mies nousi ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, mitä me teemme sinä aikana? Hän sanoi: Katsokaa profeettanne perhettä: jos he pysyvät hiljaa paikoillaan, pysykää tekin; ja jos he pyytävät teiltä apua, auttakaa heitä, niin saatte palkan. Älkääkä kiirehtikö heidän edelleen, muuten koettelemus kaataa teidät. (al-Gharat, osa 1, s. 7)
Ibn Abi Layla kertoo, että uskovaisten johtaja (AS) pani kättensä sormet ristiin toistensa lomaan osoittaakseen, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuisi, ja sanoi: Näin siitä tulee! Joku kysyi: Mitä siis tapahtuu? Hän sanoi: Toinen tappaa toisen ja tuo tämän, eikä kukaan armahda ketään, aivan kuten tietämättömyyden aikana, kun johdatus ja tieto ovat kadonneet yhteisöstä. Silloinkin johdatus on meidän, profeetan perheen, kodissa, eikä harhaoppi saa meissä sijaa. Eräs mies nousi ja kysyi: Mitä meidän tulee silloin tehdä? Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Katsokaa profeettanne perheen jäsentä, Jumalan todistajaa: jos hän jää kotiinsa, jääkää tekin kotiin; ja jos hän pyytää teiltä apua, auttakaa häntä, niin olette tehneet oikein. Älkää menkö hänen edelleen, ettette joutuisi koettelemukseen.
Qays ibn al-Sakan kertoi: Ali (AS) sanoi: Oi kansani, 'astukaa pyhään maahan, jonka Jumala on teille määrännyt, älkääkä kääntykö takaisin, ettette joutuisi häviölle' [Qur'an 5:21]. Mutta he esittivät hänelle tekosyitä, ja hän sanoi: Hyi teitä! Tämä on tapa, joka teillä on aina ollut. (al-Gharat, osa 1, s. 27)
Kerrotaan, että kun Ali (AS) luki Nahrawanin jälkeen Kufan asukkaille jihadia koskevia jakeita, he keksivät tekosyitä ja kieltäytyivät. Lopulta Ali (AS) sanoi heille: Olen sydämeltäni väsynyt teihin; tämä on teidän ainainen tapanne.
Numayr al-Abasi kertoi: Ali (AS) kulki Hamdanin miekkamiesten ohi, ja eräs joukko tuli häntä vastaan ja sanoi: Oletko surmannut muslimeja ilman rikosta, ollut löyhä Jumalan asiassa, tavoitellut kuninkuutta ja asettanut miehiä tuomareiksi Jumalan uskonnossa? Tuomio kuuluu vain Jumalalle! Ali (AS) sanoi: Jumalan tuomio olkoon teidän niskoillanne. Mikään ei estä teidän kurjintanne värjäämästä tätä partaa ylhäältä valuvalla verellä. (al-Gharat, osa 1, s. 30)
Kertoja sanoo: Ali kulki joukon Hamdanin heimon taistelijoita ohi. Muutamat heistä rohkenivat astua esiin ja sanoivat: Tapatko muslimeja ilman mitään syntiä? Otatko Jumalan asian kevyesti ja olet noussut tavoittelemaan kuninkuutta? Ja asetatko ihmiset tuomareiksi Jumalan uskonnossa? Tuomio kuuluu yksin Jumalalle!
Ali (AS) sanoi: Jumalan tuomio on teidän niskoillanne, mutta te ette ole miehiä noudattamaan Jumalan tuomiota, ja pian kurjin teistä värjää partani pääni verellä.
Abu al-Waddak kertoi: Ihmiset viipyivät al-Nukhaylassa Alin (AS) kanssa muutamia päiviä, mutta sitten he alkoivat livahtaa pois ja mennä kaupunkiin. Lopulta hän jäi paikalleen, eikä hänen kanssaan ollut kuin vähäinen joukko heidän johtomiehiään, ja leiri jäi tyhjäksi. Kukaan Kufaan menneistä ei palannut hänen luokseen, eikä kukaan hänen kanssaan jääneistä pysynyt kärsivällisenä. Kun hän näki tämän, hän meni itsekin Kufaan. (al-Gharat, osa 1, s. 30)
Kertoja sanoo: Ihmiset viipyivät Alin kanssa muutaman päivän al-Nukhaylassa. Sitten he alkoivat yksitellen ja kaksittain hiipiä hiljalleen ulos leiristä ja mennä kaupunkiin. Vain pieni joukko jäi hänen luokseen, ja he olivat kansan johtomiehiä. Leiri oli tyhjentynyt, eivätkä ne, jotka olivat menneet Kufaan, enää palanneet, ja ne, jotka olivat jääneet hänen kanssaan, kävivät kärsimättömiksi. Kun Ali (AS) näki tämän, hän meni itsekin Kufaan.
Abu Awn al-Thaqafi ibn Ubaydillah kertoi meille: Eräs nainen Banu Absin heimosta tuli, kun Ali (AS) oli saarnatuolilla, ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, kolme asiaa on saattanut sydämet levottomiksi. Hän sanoi: Ja mitkä ne ovat? Nainen sanoi: Se, että tyydyit välimiesmenettelyyn, että alistuit halventavaan ratkaisuun ja että osoitit malttamattomuutta koettelemuksen hetkellä. Hän (AS) sanoi: Voi sinua! Sinä olet vain nainen; mene ja istu kotonasi. Nainen sanoi: Ei, Jumalan kautta, en istu muualla kuin miekkojen varjossa. (al-Gharat, osa 1, s. 30)
Kertoja sanoo: Ali (AS) puhui saarnatuolilta, kun eräs Banu Absin nainen tuli ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, kolme asiaa on kylmentänyt sydämemme sinua kohtaan. Ali (AS) sanoi: Mitkä ne ovat? Nainen sanoi: Ensinnäkin se, että suostuit välimiesmenettelyyn; toiseksi se, että taivuit halventavaan ratkaisuun; ja kolmanneksi se, että kadotit malttisi, kun koettelemus tuli. Ali (AS) sanoi: Voi sinua, sinä olet vain nainen; mene ja istu kotonasi. Nainen sanoi: Ei, Jumalan kautta, en istu muualla kuin miekkojen varjossa.
Farqad al-Bajali kertoi: Kuulin Alin (AS) sanovan: Ettekö näe, oi Kufan väki! Jumalan kautta, minä olen lyönyt teitä sillä ruoskalla, jolla ojennan mielettömiä, enkä näe teidän lopettavan. Ja olen lyönyt teitä niillä piiskoilla, joilla rangaistukset pannaan täytäntöön, enkä näe teidän ottavan opiksenne. Ei ole enää jäljellä kuin miekkani. Minä kyllä tiedän, mikä teidät Jumalan luvalla oikaisisi, mutta en tahdo ryhtyä siihen teitä kohtaan. Ihmettelen teitä ja Syyrian väkeä: heidän johtajansa on tottelematon Jumalalle ja he tottelevat häntä, kun taas teidän johtajanne tottelee Jumalaa ja te olette hänelle tottelemattomia! Kun sanon teille: lähtekää liikkeelle vihollistanne vastaan, te sanotte: kylmyys estää meitä. Luuletteko, ettei vihollisenne tunne kylmää niin kuin te sitä tunnette? Ei, vaan te olette tulleet niiden ihmisten kaltaisiksi, joille Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: lähtekää liikkeelle Jumalan tiellä, ja heidän johtomiehensä sanoivat: 'Älkää lähtekö helteellä' — jolloin Jumala sanoi profeetalleen: 'Sano: helvetin tuli on kuumempi, jospa he ymmärtäisivät' [Qur'an 9:81]. Jumalan kautta, vaikka iskisin tällä miekallani uskovaista nenään saadakseni hänet vihaamaan minua, hän ei vihaisi minua; ja vaikka kaataisin koko maailman kaikkineen epäuskoisen ylle, hän ei rakastaisi minua. Se johtuu siitä, mikä on säädetty lukutaidottoman profeetan suulla: ettei yksikään uskovainen sinua vihaa eikä yksikään epäuskoinen sinua rakasta; 'ja tuhoon joutuu se, joka kantaa vääryyden taakkaa' [Qur'an 20:111] ja sepittää valheita. Oi Kufan väki, Jumalan kautta, teidän on joko kestettävä kärsivällisesti taistelu vihollistanne vastaan, tai Jumala antaa teidän ylitsenne vallan kansalle, johon nähden te olette lähempänä totuutta kuin he, ja he rankaisevat teitä, ja Jumala rankaisee heitä teidän kättenne kautta tai millä tavalla hän itse tahtoo. Väistättekö te miekan tuomaa kuolemaa kuollaksenne vuoteessa? Todistakaa siis, että minä kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: kuolema vuoteessa on ankarampi kuin tuhannen miekan isku. Gabriel kertoi sen minulle. Näin siis Gabriel kertoo Jumalan lähettiläälle (SAWS) sen, minkä te kuulette. Amr kertoi Jabirilta, tämä Rafi'lta, tämä Farqadilta, että hän kuuli tämän puheen Alilta (AS) saarnatuolilla. (al-Gharat, osa 1, s. 41)
Kertoja sanoo: Kuulin Alin (AS) sanovan: Kuufan asukkaat, ettekö avaa silmiänne? Jumalan kautta, minä olen lyönyt teitä sillä sauvalla, jolla mielettömiä kuritetaan, ettekä te luopuneet teoistanne; olen lyönyt teitä sillä ruoskalla, jolla panen syntisten rangaistuksen täytäntöön, ettekä te tulleet oikealle tielle. Nyt minulle ei ole jäänyt muuta kuin miekkani, ja minä kyllä tiedän, mikä teidät – Jumalan luvalla – saisi ojennukseen, mutta en tahdo tehdä teille niin.
Minä ihmettelen teitä ja Syyrian väkeä. Syyrian väen käskynhaltija on tottelematon Jumalalle, ja he tottelevat häntä; teidän käskynhaltijanne tottelee Jumalaa, ettekä te tottele häntä. Jos sanon teille, että lähtekää taistelemaan vihollistanne vastaan, te sanotte: kylmyys estää. Ettekö näe, ettei vihollisenne ole kaltaisenne, joka pelkää kylmää? Te olette kuin se kansa, jolle Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: ”Lähtekää taistelemaan Jumalan tiellä”, ja jonka johtajat sanoivat: ”Ei, älkää lähtekö sotaan helteellä.” Silloin Korkein Jumala sanoi profeetalleen, että tämä sanoisi heille: ”Helvetin tuli on kuumuudeltaan ankarampi, jospa ymmärtäisitte.” [Qur'an 9:81] Jumalan kautta, jos löisin uskovaista tällä miekalla nenään saadakseni hänet vihaamaan minua, hän ei minua vihaisi, ja jos vuodattaisin koko maailman rikkauden uskottoman syliin, hän ei päästäisi rakkautta minuun sydämeensä. Tämä on juuri se, minkä lukutaidottoman profeetan kieli lausui, kun hän sanoi: ”Uskovainen ei ole sinulle vihamielinen eikä uskoton osoita sinulle ystävyyttä.” Niin, sortajat ja valheen sepittäjät joutukoot epätoivoon. Kuufan asukkaat, Jumalan kautta, ellette pysy lujina vihollistanne vastaan taistellessanne, teidän ylitsenne saa vallan kansa, johon nähden te olette oikeuteen oikeutetumpia. He panevat teidät kärsimään, ja Jumala rankaisee heitäkin teidän kättenne kautta. Pakenetteko miekkaan kaatumista kuollaksenne mukavasti vuoteessanne? Minä todistan kuulleeni Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: ”Vuoteessa kuoleminen on ankarampaa kuin tuhat miekaniskua, ja tämän tiedon toi minulle Gabriel.”
Al-Mughira al-Dabbilta kerrotaan: Kuufan ylimykset olivat petollisia Alia (AS) kohtaan, ja heidän mielensä oli Muawiyan puolella. Syy oli se, ettei Ali antanut kenellekään sotasaaliista (fay') enempää kuin tälle kuului, kun taas Muawiya ibn Abi Sufyan oli säätänyt ylimyksille kahdentuhannen dirhamin osuuden. (al-Gharat, osa 1, s. 44)
Kertoja sanoo: Kuufan ylimykset olivat kaksinaamaisia Alia (AS) kohtaan ja kantoivat salaa mielessään Muawiyan asiaa. Sillä Ali (AS) ei antanut kenellekään sotasaaliista enempää kuin tälle kuului, kun taas Muawiya antoi kullekin ylimykselle kaksituhatta dinaaria.
Mujammi' al-Taymi kertoi meille: Ali (AS) jakoi heille varat perjantaista perjantaihin, sitten hän vihmoi valtionkassan (bayt al-mal) vedellä, rukoili siellä vapaaehtoisen rukouksen ja sanoi: Todista puolestani ylösnousemuksen päivänä, etten pidättänyt sinussa muslimien varoja. (al-Gharat, osa 1, s. 49)
Kertoja sanoo: Ali (AS) jakoi valtionkassan perjantaista perjantaihin kokonaan, sitten hän vihmoi sen vedellä ja rukoili siellä vapaaehtoisen rukouksen ja sanoi: Oi valtionkassa, todista ylösnousemuksen päivänä, etten pidättänyt sinussa mitään muslimien varoista.
Abd al-Rahmanilta, al-Sha'bilta, joka sanoi: Astuin al-Rahbaan poikasena poikien joukossa, ja siellä oli uskovaisten johtaja Ali ibn Abi Talib (AS) [seisomassa kahden kasan äärellä], joissa oli kultaa ja hopeaa, ja hänellä oli ruoska mukanaan. Hän torjui ihmisiä ruoskallaan, palasi sitten varojen ääreen ja jakoi ne ihmisten kesken, kunnes niistä ei jäänyt mitään, ja hän palasi kotiinsa viemättä sinne niistä mitään. Menin isäni luo ja sanoin: Näin tänään ihmisistä parhaan tai sitten ihmisistä hulluimman. Hän kysyi: Kuka hän on, poikani? Sanoin: Näin uskovaisten johtajan Alin (AS), ja kerroin hänelle, mitä olin nähnyt hänen tekevän. [Hän itki ja] sanoi: Poikani, [päinvastoin] olet nähnyt ihmisistä parhaan. (al-Gharat, osa 1, s. 53)
Kertoja sanoo: Tulin al-Rahbaan. Olin pieni poika. Näin Ali ibn Abi Talibin seisovan kahden kasan välissä, joissa oli kultaa ja hopeaa, ja hänellä oli ruoska kädessään, jolla hän piti ihmisiä loitolla. Ali (AS) jakoi varat ihmisten kesken, kunnes niistä ei jäänyt mitään, ja palasi itse tyhjin käsin kotiin. Menin isäni luo ja sanoin: En tiedä, näinkö tänään ihmisistä parhaan vai heistä hulluimman. Isäni sanoi: Poikani, kenet näit? Sanoin: Uskovaisten johtajan Alin (AS), ja kerroin yksityiskohtaisesti, mitä olin nähnyt. Isäni itki ja sanoi: Poikani, olet nähnyt ihmisistä parhaan.
Zadhanilta, joka sanoi: Menin Qanbarin kanssa Alin (AS) luo. Qanbar sanoi: Nouse, uskovaisten johtaja, olen kätkenyt kätkön. Ali kysyi: Mikä se on? Hän sanoi: Tule mukaani. Ali nousi ja meni hänen taloonsa, ja siellä oli suuri kori täynnä kulta- ja hopeamaljoja. Qanbar sanoi: Uskovaisten johtaja, sinä et jätä mitään jakamatta, joten minä säästin tämän sinulle. Ali (AS) sanoi: Sinä olet totisesti tahtonut, että taloni täyttyisi runsaasta tulesta. Sitten hän veti miekkansa ja iski niihin, ja maljat sinkoutuivat ympäriinsä kukin puoliksi tai kolmanneksen verran katkaistuna. Sitten hän sanoi: Jakakaa ne osuuksiin. Ja talossa oli suuria ja pieniä neuloja, ja hän sanoi: Jakakaa nämäkin. He sanoivat: Emme tarvitse niitä. Hän sanoi: Sen kautta, jonka kädessä sieluni on, teidän on otettava huono osa hyvän mukana. (al-Gharat, osa 1, s. 55)
Kertoja sanoo: Qanbar oli kätkenyt Alille (AS) säkkejä täynnä kulta- ja hopeamaljoja. Kun Ali (AS) sai siitä tiedon, hän meni Qanbarin taloon ja sanoi: Olisin pitänyt mieluisampana sitä, että olisit heittänyt taloni täyteen tulta. Sitten hän veti miekkansa ja iski noihin säkkeihin. Maljat sinkoutuivat ympäriinsä, kukin puoliksi tai kolmanneksen verran katkaistuna. Sitten hän käski jakaa ne. Samoin eräänä päivänä valtionkassassa oli muutamia suuria ja pieniä neuloja. Hän sanoi: Jakakaa nämäkin. Ihmiset sanoivat: Emme tarvitse niitä. Hän sanoi: Sen kautta, jonka kädessä sieluni on, teidän on otettava osuutenne huono ja hyvä yhdessä.
Bakr ibn Isa kertoi meille: Ali (AS) tapasi sanoa: Kuufan asukkaat, jos minä lähden luotanne mukanani muuta kuin matkavarusteeni, ratsuni ja palvelijani, olen petturi. Hänen elatuksensa tuli hänelle Medinasta, hänen Yanbussa sijaitsevan maatilansa sadosta. (al-Gharat, osa 1, s. 68)
Bakr ibn Isa sanoo: Ali (AS) tapasi sanoa: Kuufan asukkaat, jos minulla sinä päivänä, jona lähden luotanne, on mukanani muuta kuin taloustavarani, kuormajuhtani ja palvelijani, tietäkää, että olen petturi. Alin (AS) elatus katettiin siitä viljasta, joka hänelle saapui Medinasta ja joka oli hänen Yanbussa sijaitsevan maatilansa satoa.
Abu Ishaq al-Hamdanilta: Kaksi naista tuli Alin (AS) luo varoja jaettaessa, toinen arabeista ja toinen mawaleista. Hän antoi kummallekin kaksikymmentäviisi dirhamia ja yhden kurrin viljaa. Arabinainen sanoi: Uskovaisten johtaja, minä olen arabinainen ja tämä on muukalainen nainen! Ali (AS) sanoi: Jumalan kautta, en löydä tästä sotasaaliista Ismaelin lapsille mitään etusijaa Iisakin lapsiin nähden. (al-Gharat, osa 1, s. 69)
Kertoja sanoo: Varoja jaettaessa kaksi naista tuli Alin (AS) luo, toinen arabi ja toinen mawaleista. Ali (AS) antoi kummallekin kaksikymmentäviisi dirhamia ja yhden kurrin syötävää. Se nainen, joka oli arabi, sanoi: Uskovaisten johtaja! Minä olen arabi ja tämä nainen on muukalainen. Ali (AS) sanoi: En löydä tästä saapuneesta sotasaaliista Ismaelin lapsille mitään etusijaa Iisakin lapsiin nähden.
Shahr ibn Hawshabilta, että Ali (AS) sanoi: Muslimi, joka on puhdas petoksesta, odottaa toista kahdesta hyvästä: joko Jumalan kutsua – ja se, mikä on Jumalan luona, on hänelle parempi – tai Jumalan runsasta elatusta, jolloin hän saa perheen ja omaisuutta ja säilyttää [uskonsa ja] kunniansa. Omaisuus ja lapset ovat tämän maailman satoa ja hyvä teko tuonpuoleisen satoa, ja joskus Jumala kokoaa nämä molemmat samoille ihmisille. (al-Gharat, osa 1, s. 78)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Muslimi, jota petos ei ole tahrannut, odottaa toista kahdesta hyvästä palkinnosta: joko Jumala kutsuu hänet luokseen, jolloin se, mikä on Jumalan luona, on hänelle parempi – sillä hänen eväänsä tuonpuoleiseen on hyvä teko ja se on hyvin runsas; tai Jumala antaa väljyyttä hänen elatukseensa, jolloin hän saa puolison, lapsia ja omaisuutta, jotka ovat tämän maailman lahjoja. Toki Jumala joskus antaa nämä molemmat yhdellä kertaa joillekuille.
Eräältä Alin (AS) tovereista: Hänelle sanottiin: Kuinka paljon annatkaan almuja! Etkö pidättyisi? Hän sanoi: Jumalan kautta, jos tietäisin, että Jumala on hyväksynyt minulta yhdenkin velvoitteen, pidättyisin. Mutta Jumalan kautta, en tiedä, onko Jumala hyväksynyt minulta mitään vai ei. (al-Gharat, osa 1, s. 90)
Eräältä Alin (AS) tovereista on kerrottu, että Alille (AS) sanottiin: Sinä annat hyvin paljon almuja; etkö pidättyisi hieman? Hän sanoi: En; jos tietäisin, että Jumala on hyväksynyt yhdenkin näistä teoista, joita suoritan, lopettaisin. Mutta Jumalan kautta, en sitä tiedä!
Ali ibn Abis kertoi minulle Abu Ishaqilta, joka sanoi: Isäni nosti minut ylös, ja näin Alin (AS): hänen päänsä ja partansa olivat valkoiset ja hänen hartiansa olivat leveät. (al-Gharat, osa 1, s. 99)
Abu Ishaq sanoo: Isäni nosti minut ylös. Näin Alin (AS). Hänen päänsä hiukset ja partansa olivat valkoiset ja hänen rintansa oli leveä.
Amr kertoi Abbad ibn Abdallahilta, joka sanoi: Ali (AS) tapasi saarnata tiilistä tehdyltä saarnatuolilta. (al-Gharat, osa 1, s. 100)
Kertoja sanoo: Ali (AS) puhui tiilistä tehdyn saarnatuolin päällä.
Eräs Basran asukas kertoi: Minä yövyin Kuufan moskeijassa, kävin tarpeillani al-Rahbassa ja söin leipää, jonka sain kauppiaalta. Eräänä päivänä lähdin liikkeelle aikoen mennä johonkin kaupungin toriin, kun ääni huusi minulle ja sanoi: Sinä siellä, nosta vaatteesi helmaa, sillä se pitää pukusi puhtaampana ja on jumalisempaa Herraasi kohtaan. Kysyin: Kuka tuo on? Minulle sanottiin: Hän on uskovaisten johtaja Ali ibn Abi Talib (AS). Lähdin seuraamaan häntä, ja hän suuntasi kamelitorille. Sinne saavuttuaan hän pysähtyi keskelle toria ja sanoi: Kauppiaiden joukko, varokaa väärää valaa, sillä se saa tavaran menemään kaupaksi mutta hävittää siunauksen. Sitten hän tuli kangaskauppiaiden torille ja kohtasi komean miehen ja sanoi: Sinä siellä, onko sinulla kahta vaatetta viidellä dirhamilla? Mies ponnahti pystyyn ja sanoi: Kyllä, uskovaisten johtaja. Kun mies oli tuntenut hänet, Ali poistui hänen luotaan ja jätti hänet. Hän pysähtyi erään nuorukaisen kohdalle ja sanoi tälle: Poika, onko sinulla kahta vaatetta viidellä dirhamilla? Tämä sanoi: Kyllä, minulla on kaksi vaatetta, joista toinen on parempi kuin toinen: toinen kolmella ja toinen kahdella dirhamilla. Hän sanoi: Tuo ne tänne. Sitten hän sanoi: Qanbar, ota se, joka maksaa kolme. Qanbar sanoi: Se sopii sinulle paremmin, uskovaisten johtaja; sinä nouset saarnatuoliin ja puhut ihmisille. Hän sanoi: Qanbar, sinä olet nuori ja sinussa on nuoruuden into, ja minä häpeän Herrani edessä asettaa itseni sinun yläpuolellesi, sillä kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Pukekaa heidät siitä, mitä itse puette, ja ruokkikaa heitä siitä, mitä itse syötte. Sitten hän puki paidan ylleen ja ojensi kätensä hihaan, ja se ulottui sormia pidemmälle. Hän sanoi: Poika, leikkaa tämä liika pois; ja poika leikkasi sen. Poika sanoi: Anna tänne, vanhus, minä päärmään sen reunan. Hän sanoi: Jätä se sellaisekseen, sillä asia tulee tätäkin nopeammin. (al-Gharat, osa 1, s. 104)
Eräs Basran asukkaista sanoo: Minä nukuin Kuufan moskeijassa, kävin tarpeillani al-Rahbassa ja otin leipää kauppiaalta. Eräänä päivänä lähdin ulos aikoen mennä torille, kun joku huusi minulle: Sinä mies, nosta vaatteesi helmaa, niin pukusi pysyy puhtaampana ja olet samalla osoittanut hurskautta Herraasi kohtaan. Kysyin: Kuka tuo mies on? Minulle sanottiin: Hän on uskovaisten johtaja Ali ibn Abi Talib (AS). Lähdin hänen perässään. Hän oli menossa kamelikauppiaiden torille. Kun hän saapui torille, hän pysähtyi ja sanoi: Te myyjien joukko, varokaa väärää valaa, sillä vaikka vala saisikin tavaran menemään kaupaksi, se vie siunauksen pois.
Sitten hän meni pellavakauppiaiden torille. Erään myymälän ääressä istui hyvännäköinen mies. Ali (AS) sanoi hänelle: Haluan kaksi vaatetta, jotka maksaisivat viisi dirhamia. Mies hypähti äkkiä pystyyn ja sanoi: Palveluksessasi, uskovaisten johtaja. Koska myyjä oli tuntenut hänet, hän ei ostanut tältä mitään vaan meni toiseen paikkaan. Hän tuli erään pojan luo ja sanoi: Poika, haluan kaksi vaatetta viidellä dirhamilla. Poika sanoi: Minulla on kaksi vaatetta; sen, joka on parempi, annan kolmella dirhamilla ja toisen kahdella. Ali (AS) sanoi: Tuo ne tänne, ja sanoi Qanbarille: Se, joka on kolmen dirhamin arvoinen, olkoon sinun. Qanbar sanoi: Se sopii paremmin sinulle, sillä sinä nouset saarnatuoliin ja puhut ihmisille. Ali (AS) sanoi: Ei, sinä olet nuori ja sinussa on nuoruuden into. Minä häpeän Herrani edessä asettaa itseni sinun yläpuolellesi. Olen kuullut Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: ”Pukekaa alaisenne siihen, mihin itse pukeudutte, ja ruokkikaa heitä sillä, mitä itse syötte.” Sitten hän puki vaatteen ylleen ja työnsi kätensä hihaan, ja se ulottui sormia pidemmälle. Hän sanoi: Poika, leikkaa tämä pala pois. Poika leikkasi sen ja sanoi: Vanhus, anna minun päärmätä sen reuna. Ali (AS) sanoi: Jätä se sellaisekseen, sillä ihmisen aika on liian lyhyt tällaisiin asioihin käytettäväksi.
Abu Sa'idilta, joka sanoi: Ali (AS) tuli torille ja sanoi: Torin väki, pelätkää Jumalaa, ja varokaa vannomista, sillä se saa tavaran menemään kaupaksi mutta hävittää siunauksen. Kauppias on syntinen paitsi se, joka ottaa oikeuden mukaan ja antaa oikeuden mukaan. Rauha teille. Sitten hän viipyi poissa muutamia päiviä, tuli taas ja sanoi samat sanat. Aina kun hän tuli, he sanoivat: Nyt tuli ”mard-e shekambe” (mahamies). Tämä kantautui hänen korviinsa, ja hän sanoi: Kun tulen, he sanovat: ”Nyt tuli mard-e shekambe” – mitä he sillä tarkoittavat? Hänelle sanottiin: He sanovat: Nyt tuli isovatsainen. Hän sanoi: Sen alaosa on ruokaa ja yläosa tietoa. (al-Gharat, osa 1, s. 109)
Kertoja sanoo: Ali (AS) tuli torille ja sanoi: Te torin väki, pelätkää Jumalaa ja karttakaa vannomista, sillä vaikka vala saisikin tavaran menemään kaupaksi, se vie siunauksen pois. Totisesti kauppias on syntinen, paitsi se, joka ostaa oikeuden mukaan ja myy oikeuden mukaan. Siinä kaikki! Muutaman päivän kuluttua hän tuli taas torille ja toisti samat sanat. Aina kun hän tuli torille, torin väki sanoi: Mahamies tuli! Ja tämä viittasi hänen suureen vatsaansa. Eräänä päivänä hän sanoi: Kun tulen torille, he sanovat ”mahamies tuli”; mitä he tarkoittavat? Hänelle sanottiin: He tarkoittavat, että tuo isovatsainen mies tuli. Ali (AS) ei suuttunut vaan sanoi: Sen alaosa on ruokaa ja yläosa tietoa.
Al-Harithilta: Eräs mies sanoi Alille (AS): Ei suinkaan, sen kautta, joka on verhoutunut seitsemän taakse! Ali (AS) löi häntä selkään ja sanoi sitten: Sinä siellä, kuka on se, joka on verhoutunut seitsemän taakse? Mies sanoi: Maailmojen Herra, uskovaisten johtaja. Hän sanoi hänelle: Sinä erehdyit. Jumalan ja hänen luotujensa välissä ei ole verhoa, sillä hän on heidän kanssaan, missä ikinä he ovatkin. (al-Gharat, osa 1, s. 111)
Kertoja sanoo: Eräs mies sanoi valaa vannoessaan Alille (AS): Ei suinkaan, kautta sen, joka on seitsemän verhon takana. Ali (AS) löi häntä selkään ja sanoi: Sinä siellä, kuka on seitsemän verhon takana? Mies sanoi: Uskovaisten johtaja, maailman Luoja. Ali (AS) sanoi: Sinä erehdyit; Jumalan ja hänen luotujensa välissä ei ole mitään verhoa; missä ikinä he ovatkin, Jumala on heidän kanssaan.
Qadam al-Dabbilta, joka sanoi: Ali (AS) lähetti hakemaan Labid ibn Utarid al-Tamimin, jotta tämä tuotaisiin hänen luokseen. Hänet kuljetettiin erään Banu Asadin kokoontumispaikan ohi, ja siellä oli Nu'aym ibn Dajaja. Nu'aym nousi ja vapautti miehen. He tulivat uskovaisten johtajan Alin (AS) luo ja sanoivat: Otimme miehen kiinni, mutta kuljimme Nu'aym ibn Dajajan ohitse, ja hän vapautti hänet. Nu'aym kuului ”shurtat al-khamisin” joukkoon. Ali sanoi: Tuokaa Nu'aym tänne, ja käski, että häntä lyötäisiin ankarasti. Kun häntä vietiin pois, hän sanoi: Uskovaisten johtaja, sinun kanssasi pysyminen on nöyryytystä ja sinusta eroaminen on uskottomuutta. Hän sanoi: Onko todella niin? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Päästäkää hänet vapaaksi. (al-Gharat, osa 1, s. 118)
Kertoja kertoo, että Ali (AS) lähetti miehen hakemaan Labid al-Tamimin luokseen. Matkalla, kun häntä tuotiin, kuljettiin erään Banu Asadin majapaikan ohi. Nu'aym ibn Dajaja oli siellä. Nu'aym nousi ja vapautti Labidin. Niin tultiin Alin (AS) luo ja sanottiin, että me otimme Labidin kiinni ja toimme häntä, mutta matkalla kuljimme Nu'aymin ohi, ja hän päästi hänet vapaaksi. Nu'aym kuului ”shurtat al-khamisin” miehiin. Ali (AS) käski tuoda Nu'aymin paikalle, ja häntä lyötiin ankarasti. Kun häntä vietiin takaisin, hän sanoi: Uskovaisten johtaja, sinun kanssasi eläminen on nöyryytyksen syy ja sinusta eroaminen on uskottomuutta. Ali (AS) sanoi: Onko todella niin? Hän sanoi: On. Ali (AS) sanoi: Päästäkää hänet.
Al-Sha'bilta, joka sanoi: Ali (AS) löysi haarniskansa erään kristityn hallusta ja vei tämän Shurayhin eteen käydäkseen häntä vastaan oikeutta. Kun Shurayh näki hänet, hän aikoi siirtyä syrjään, mutta Ali sanoi: Pysy paikallasi – ja istuutui hänen viereensä ja sanoi: Shurayh, jos vastapuoleni olisi muslimi, en istuisi muualla kuin hänen rinnallaan, mutta hän on kristitty, ja Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Kun olette heidän kanssaan samalla tiellä, ohjatkaa heidät sen ahtaille laidoille ja pitäkää heitä vähäisinä, niin kuin Jumalakin on heidät vähäisiksi asettanut – tekemättä heille kuitenkaan vääryyttä. Sitten Ali (AS) sanoi: Tämä on minun haarniskani; en ole sitä myynyt enkä lahjoittanut. Shurayh sanoi kristitylle: Mitä sanot uskovaisten johtajan puheeseen? Kristitty sanoi: Haarniska ei ole muuta kuin minun haarniskani, eikä uskovaisten johtaja minun nähdäkseni ole valehtelija. Shurayh kääntyi Alin (AS) puoleen ja sanoi: Uskovaisten johtaja, onko sinulla todistetta? Hän sanoi: Ei. Niin Shurayh tuomitsi haarniskan kristitylle. Tämä käveli hetken, kääntyi sitten takaisin ja sanoi: Minä todistan, että tällaiset ovat profeettojen tuomiot: uskovaisten johtaja vie minut oman tuomarinsa eteen, ja hänen tuomarinsa tuomitsee häntä itseään vastaan! Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, yksin, vailla kumppania, ja että Muhammad on hänen palvelijansa ja lähettiläänsä. Jumalan kautta, haarniska on sinun haarniskasi, uskovaisten johtaja: sotajoukko lähti liikkeelle, ja kun olit matkalla Siffiniin, se putosi harmaalta kameliltasi. Ali sanoi: Koska nyt olet kääntynyt islamiin, se olkoon sinun – ja antoi hänelle vielä hevosen. Al-Sha'bi sanoi: Ja minulle kertoi eräs, joka näki hänen taistelevan Alin (AS) rinnalla kharijilaisia vastaan Nahrawanissa. (al-Gharat, osa 1, s. 124)
Kertoja: Ali (AS) löysi haarniskansa erään kristityn miehen hallusta. Hän vei tämän Shurayhin eteen nostaakseen kanteen. Kun Shurayhin katse osui häneen, tämä siirtyi paikaltaan sivuun. Ali (AS) sanoi: Istu paikallasi – ja istuutui itse. Sitten hän sanoi: Tämä haarniska on minun. En ole myynyt sitä hänelle enkä lahjoittanut sitä hänelle. Shurayh sanoi kristitylle: Mitä sanot uskovaisten johtajan puheeseen? Kristitty sanoi: En myönnä; haarniska on minun haarniskani. Shurayh kääntyi Alin (AS) puoleen ja sanoi: Uskovaisten johtaja, onko sinulla väitteellesi todistajaa tai todistetta? Hän sanoi: Ei. Niin Shurayh antoi ratkaisunsa kristityn hyväksi. Kristitty meni vähän matkaa, palasi takaisin ja sanoi: Minä todistan, että tällaiset tuomiot ovat profeettojen tuomioita. Uskovaisten johtaja on tuonut minut oman tuomarinsa eteen, ja tuomari antaa ratkaisun häntä itseään vastaan. Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin yksi Jumala, ja todistan, että Muhammad on hänen palvelijansa ja profeettansa. Uskovaisten johtaja, Jumalan kautta, tämä haarniska on sinun haarniskasi. Sotajoukkosi lähti liikkeelle ja sinä olit matkalla Siffiniin, kun tämä haarniska putosi tuhkanharmaan kamelisi selästä. Ali (AS) sanoi: Nyt kun olet tullut muslimiksi, olkoon tämä haarniska sinun – ja hän antoi hänelle vielä hevosenkin. Kertoja sanoo: Mies, joka oli hänet nähnyt, kertoi minulle, että hän taisteli Alin (AS) rinnalla Nahrawanissa kharijilaisia vastaan.
Abu Amr al-Kindilta, joka sanoi: Olimme eräänä päivänä Alin (AS) luona, ja ihmiset tapasivat hänet hyvällä mielellä ja leikkisänä, joten he sanoivat: Uskovaisten johtaja, kerro meille tovereistasi. Hän sanoi: Kenestä tovereistani? He sanoivat: Kerro meille Abdallah ibn Mas'udista. Hän sanoi: Hän luki Koraanin ja tunsi sunnan, ja se riittää. Sanoimme: Kerro meille Abu Dharrista. Hän sanoi: Hän kyseli paljon, ja hänelle joko annettiin tai evättiin; hän oli kiihkeän halukas varmaan tietoon. Hänen astiaansa täytettiin, kunnes se täyttyi tiedosta, jota hän ei enää jaksanut kantaa. He sanoivat: Kerro meille Salman Persialaisesta. Hän sanoi: Kuka teistä vetää vertoja Luqman [Viisaalle]? Hän oli mies meistä ja kuului meihin, Profeetan perheeseen. Hän saavutti ensimmäisen tiedon ja viimeisen tiedon, luki ensimmäisen kirjan ja viimeisen kirjan; hän oli ehtymätön meri. Sanoimme: Kerro meille Ammar ibn Yasirista. Hän sanoi: Hän on mies, jonka lihaan, vereen, hiuksiin ja ihoon Jumala on sekoittanut uskon; minne hän siirtyy, sinne usko siirtyy hänen kanssaan. Sanoimme: Kerro meille itsestäsi. Hän sanoi: Maltahan; Jumala on kieltänyt meitä ylistämästä itseämme. Eräs mies sanoi hänelle: Mutta Jumala sanoo: ”Ja kerro Herrasi armosta.” [Qur'an 93:11] Hän sanoi: Minä siis kerron Herrani armosta. Jumalan kautta, kun kysyin, minulle annettiin, ja kun vaikenin, minulle alettiin puhua ensin. Kylkiluitteni alla on runsas tieto – kysykää siis minulta! (al-Gharat, osa 1, s. 177)
Kertoja sanoo: Eräänä päivänä olimme koolla Alin (AS) ympärillä. Näimme, että hän oli hyvällä tuulella. Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja saimme hänet puhumaan ja sanoimme: Kerro meille ystävistäsi. Hän sanoi: Kenestä heistä? Sanoimme: Vaikkapa Abdallah ibn Mas'udista. Hän sanoi: Hän luki Koraania ja tunsi sunnan hyvin. Sen enempää hän ei sanonut vaan vaikeni. Sanoimme: Entä Abu Dharr. Hän sanoi: Hänellä oli paljon kysymyksiä. Joskus hän sai vastauksen, joskus ei. Hän tavoitteli kovasti varmaa vastausta kysymyksiinsä. Hän etsi tietoa niin paljon, että hänen astiansa täyttyi eikä siihen enää mahtunut mitään; niin hän tuli voimattomaksi. Sanoimme: Entä Salman. Hän sanoi: Salman oli kuin Luqman Viisas. Salman on meitä, Profeetan perhettä. Hänellä oli ensimmäisten ja viimeisten tieto, ja hän hallitsi kaikki taivaalliset kirjat. Salman oli pohjaton meri. Sanoimme: Kerro Ammar Yasirista. Hän sanoi: Usko oli sekoittunut hänen lihaansa ja vereensä. Missä Ammar oli, siellä oli myös usko. Sanoimme: Kerro itsestäsi. Hän sanoi: Jumala ei rakasta itsensä ylistämistä. Joku sanoi: Mutta Jumala on sanonut: ”Ja kerro Herrasi armosta” [Qur'an 93:11] – eli tuo julki Jumalan armo itseäsi kohtaan. Hän sanoi: Kaikki, mitä sanon, on Jumalan armon julki tuomista. Aina kun kysyin, sain vastauksen, ja missä ikinä pysähdyin, tiedon ovi avautui itsestään minulle. Siksi rintani on täynnä tietoa. Kysykää minulta niin paljon kuin voitte.
Amir al-Sha'bilta: Ibn al-Kawwa kysyi häneltä ja sanoi: Uskovaisten johtaja, mikä Jumalan luomuksista on väkevin? Hän sanoi: Jumalan luomuksista väkevimpiä on kymmenen: lujat vuoret; rauta, jolla vuoria hakataan; tuli, joka syö raudan; vesi, joka sammuttaa tulen; pilvet, jotka on alistettu taivaan ja maan välille ja jotka kantavat veden; tuuli, joka kuljettaa pilviä; ihminen, joka voittaa tuulen suojautuen siltä käsillään ja menee asioilleen; päihtymys, joka voittaa ihmisen; uni, joka voittaa päihtymyksen; ja huoli, joka voittaa unen. Herrasi luomuksista väkevin on siis huoli. (al-Gharat, osa 1, s. 182)
Uskovaisten johtajalta (AS) kysyttiin: Mikä on Herran luomuksista väkevin? Hän sanoi: Vuori; mutta rauta voittaa sen, ja rauta puolestaan on tulen voitettavissa, tuli veden ja vesi tuulen. Ihminenkin voittaa tuulen ja kesyttää sen, joten hän on sitä väkevämpi. Mutta ihmisen itsensä voittaa päihtymys, päihtymyksen voittaa uni ja unen voittaa huoli ja suru. Jumalan luomuksista väkevin on siis juuri tämä huoli ja suru, jolla on voima voittaa ihminen.
Al-Asbagh ibn Nubatalta uskovaisten johtajalta (AS): Jumala on asettanut jokaiseen kansaan jalon ihmisen, joka kuullessaan meidän sanamme kääntyy sydämeltään rakastamaan meitä ja ymmärtää tietomme paremmuuden sekä ne vertaukset, joita me esitämme ja joita eivät tunne muut kuin ne, jotka tuntevat meidän erinomaisuutemme. (al-Gharat, osa 1, s. 183)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumala on asettanut jokaiseen kansaan jalon ihmisen, jonka sydän heti hänen kuultuaan meidän sanamme taipuu rakkauteen meitä kohtaan ja joka ymmärtää tietomme paremmuuden. Puheessamme on vertauksia, joita eivät ymmärrä muut kuin tällaiset ihmiset.
Sahl ibn Sa'dilta, joka sanoi: Kun Uthman oli surmattu ja Ali ibn Abi Talib – Jumalan siunaukset hänelle – otti vallan, hän kutsui luokseen Qays ibn Sa'din ja sanoi: Tee hyvää hyvää tekevälle, ole ankara epäilyttävälle ja kohtele lempeästi sekä ylhäisiä että rahvasta, sillä lempeys on siunaus. (al-Gharat, osa 1, s. 208)
Kertoja sanoo: Uthmanin surman ja kalifaatin vastaanottamisen jälkeen Ali (AS) lähetti Qays ibn Sa'din Egyptin käskynhaltijaksi ja neuvoi häntä: Sitä kohtaan, joka on epäilyttävä ja horjuva, ole ankara, mutta rahvaan ja lähimpien toveriesi kanssa toimi lempeästi ja kärsivällisesti. Sillä lempeys ja kärsivällisyys ovat läpikotaisin onnea ja siunausta.
Abayalta: Ali (AS) kirjoitti Muhammad ibn Abi Bakrille: ... Sinun on väistämättä otettava osasi tästä maailmasta, mutta osaasi tuonpuoleisesta sinä tarvitset kipeämmin. Jos siis eteesi tulee kaksi asiaa, joista toinen kuuluu tuonpuoleiseen ja toinen tähän maailmaan, aloita tuonpuoleisen asiasta. Olkoon halusi hyvään suuri ja aikomuksesi siinä puhdas, sillä Jumala, mahtava ja korkea, antaa palvelijalleen tämän aikomuksen mukaan; ja kun ihminen rakastaa hyvää ja sen väkeä muttei sitä itse tee, hän on – jos Jumala tahtoo – kuin se, joka sen teki. (al-Gharat, osa 1, s. 228)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtaja (AS) kirjoitti Muhammad ibn Abi Bakrille, joka oli hänen käskynhaltijansa Egyptissä: ... Ota osasi tästä maailmasta, mutta tiedä, että tuonpuoleista osaasi sinä tarvitset kipeämmin. Jos siis eteesi tulee kaksi asiaa, joista toinen koskee tuonpuoleista ja toinen tätä maailmaa, aseta tuonpuoleista koskeva asia etusijalle. Kääntyisit mitä enemmän hyvään ja tee aikomuksesi puhtaaksi sitä tehdessäsi. Sillä Jumala antaa palvelijalleen tämän aikomuksen mukaan – siinä määrin, että jos joku rakastaa hyvää ja hyvän väkeä muttei saa tilaisuutta toimia, hän on – jos Jumala tahtoo – Jumalan edessä kuin se, joka on tuon hyvän tehnyt.
Al-Harithilta, tämän isältä, joka sanoi: Ali (AS) lähetti Muhammad ibn Abi Bakrin Egyptin käskynhaltijaksi. Tämä kirjoitti Alille (AS) ja kysyi häneltä harhaoppisista (zanadiqa), joiden joukossa oli sellaisia, jotka palvovat aurinkoa ja kuuta, ja sellaisia, jotka palvovat jotain muuta, sekä sellaisia, jotka ovat luopuneet islamista. Ali (AS) kirjoitti hänelle: Surmattakoon se, joka tunnusti islamin [ja luopui siitä], ja jätettäköön muut palvomaan mitä tahtovat. (al-Gharat, osa 1, s. 230)
Kertoja sanoo: Muhammad ibn Abi Bakr kirjoitti Egyptistä uskovaisten johtajalle (AS) ja kysyi harhaoppisia (zanadiqa) koskevasta säädöksestä: jotkut heistä palvovat kuuta, aurinkoa ja muita asioita, ja jotkut ovat luopuneet islamista. Ali (AS) kirjoitti vastaukseksi: Surmaa jokainen, joka on tullut muslimiksi ja sitten luopunut, ja jätä muut rauhaan palvomaan mitä ikinä tahtovat.
Abdallah ibn al-Hasanilta, Abayalta, joka sanoi: Ali (AS) kirjoitti Muhammadille ja Egyptin väelle: Tämän jälkeen: Minä kehotan teitä Jumalan pelkoon ja siihen, että toimitte sen mukaan, mistä teiltä kysytään tili; siihen te olette panttina ja sitä kohti te kuljette. Pitäkää siis kiinni Jumalan, mahtavan ja korkean, pelosta, sillä se kokoaa hyvää sillä tavoin kuin mikään muu ei kokoa, ja sen avulla saavutetaan sellaista hyvää, jota ei muulla saavuteta: tämän maailman hyvä ja tuonpuoleisen hyvä. (al-Gharat, osa 1, s. 231)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtaja (AS) kirjoitti Muhammad ibn Abi Bakrille ja Egyptin väelle neuvovan kirjeen, jonka alku kuului näin: Tämän jälkeen: Minä kehotan teitä Jumalan pelkoon ja siihen, että toimitte sen mukaan, mistä teiltä huomenna ylösnousemuksen päivänä kysytään tili ja jonka pantiksi kohtalonne on annettu ja jonka te tulette kohtaamaan. Pitäkää kiinni Jumalan pelosta, sillä mikään ei tuota kohtaloonne niin paljon hyvää kuin jumalanpelko. Jumalanpelon avulla te saavutatte lukemattomia hyviä asioita sekä tässä maailmassa että tuonpuoleisessa.
Abdallah ibn al-Hasanilta, Abayalta, joka sanoi: Ali (AS) kirjoitti Muhammadille ja Egyptin väelle: Pidä huoli, Muhammad, siitä, miten rukoilet rukouksesi, sillä sinä olet imaami, ja sinun tulee suorittaa se täydellisesti ja ajallaan. Sitten peseytyminen (wudu), joka kuuluu rukouksen täydellisyyteen: pese kätesi kolmesti, huuhtele suusi kolmesti, vedä vettä sieraimiisi kolmesti, pese kasvosi kolmesti, sitten oikea kätesi kyynärpäähän asti kolmesti, sitten vasen kätesi kyynärpäähän asti kolmesti, pyyhi sitten pääsi, pese sitten oikea jalkasi kolmesti ja sitten vasen jalkasi kolmesti, sillä minä näin Profeetan (SAWS) peseytyvän juuri näin. Profeetta (SAWS) sanoi: Peseytyminen on puolet uskosta. Hän rukoili keskipäivän rukouksen, kun aurinko oli kääntynyt lakipisteestään, sitten iltapäivärukouksen auringon ollessa vielä valkoisena ja kirkkaana, sitten iltarukouksen auringon laskettua, sitten yörukouksen iltaruskon kadottua, ja sitten aamurukouksen hämärässä tähtien vielä tiheästi loistaessa. Näin Profeetta (SAWS) rukoili. Pidä sitten huoli kumarruksestasi ja maahan heittäytymisestäsi, sillä Profeetta (SAWS) oli ihmisistä täydellisin rukouksessaan ja tarkin sen suhteen. Kumartuessaan hän sanoi kolmesti: ”Kunnia mahtavalle Herralleni, ja ylistys hänelle.” Kun hän suoristi selkänsä, hän sanoi: ”Jumala kuulee sen, joka häntä ylistää; Jumala, sinulle kuuluu ylistys.” Ja maahan heittäytyessään hän sanoi kolmesti: ”Kunnia korkeimmalle Herralleni, ja ylistys hänelle.” Tiedä, Muhammad, että jokainen tekosi seuraa rukoustasi, ja tiedä, että se, joka hukkaa rukouksen, hukkaa kaiken muun sitäkin pahemmin. (al-Gharat, osa 1, s. 244)
Kertoja sanoo: Alin (AS) kirjeessä Muhammad ibn Abi Bakrille ja egyptiläisille sanotaan: Pidä huolta rukouksestasi ja suorita se täydellisesti ja heti ajan alkaessa. Peseytymisessä (wudu), joka on rukouksen esivalmistelu, pese kätesi kolmesti, huuhtele suusi ja vedä vettä sieraimiisi kolmesti, pese kasvosi ja kumpikin kätesi kolmesti, ja siirry sitten pään ja jalkojen pyyhkimiseen. Minä näin Profeetan (SAWS) peseytyvän näin ja sanovan: Peseytyminen on puolet uskosta. Rukoile keskipäivän rukous silloin, kun aurinko on ohittanut taivaan keskikohdan, iltapäivärukous silloin, kun se on vielä valkoinen eikä vielä punertava, iltarukous auringonkehrän laskiessa, yörukous silloin, kun taivaan punerrus on täysin kadonnut, ja aamurukous silloin, kun taivas on vielä aivan pimeä ja täynnä tähtiä. Profeetta (SAWS) rukoili näinä aikoina. Myös hänen kumarruksensa ja maahan heittäytymisensä olivat täydelliset: kumartuessaan hän sanoi kolmesti: ”Kunnia mahtavalle Herralleni, ja ylistys hänelle”, ja noustessaan hän sanoi: ”Jumala kuulee sen, joka häntä ylistää; Jumala, sinulle kuuluu ylistys”, ja maahan heittäytyessään hän sanoi kolmesti: ”Kunnia korkeimmalle Herralleni, ja ylistys hänelle.” Tiedä, että kaikki tekosi seuraavat rukoustasi, ja jos rukous menee hukkaan, muidenkin tekojen hukkaan meneminen on odotettavissa.
Muhammad ibn Abi Sayfilta, tämän tovereilta: Kun Ali (AS) oli antanut Muhammad ibn Abi Bakrille tämän vastauksen, tämä tutki sitä, opetteli sitä ja tuomitsi sen mukaan. Kun hänet voitettiin ja surmattiin, Amr ibn al-As otti haltuunsa kaikki hänen kirjoituksensa ja lähetti ne Muawiya ibn Abi Sufyanille. Muawiya tutki tätä kirjettä, ja se sai hänet ihastelemaan. Al-Walid ibn Uqba, joka oli Muawiyan luona, näki hänen ihastuksensa ja sanoi: Käske polttaa nämä puheet. Muawiya sanoi hänelle: Hiljaa, Abu Mu'aytin poika, sinulla ei ole harkintakykyä. Al-Walid sanoi hänelle: Sinulta se vasta puuttuukin! Onko harkittua, että ihmiset saavat tietää, että Abu Turabin puheet ovat sinun hallussasi, että sinä opit niistä ja tuomitset hänen tuomioidensa mukaan? Miksi sitten taistelet häntä vastaan? Muawiya sanoi: Voi sinua! Käsketkö minua polttamaan tällaisen tiedon? Jumalan kautta, en ole koskaan kuullut kattavampaa, viisaampaa enkä selkeämpää tietoa. Al-Walid sanoi: Jos kerran ihailet hänen tietoaan ja tuomioitaan, miksi taistelet häntä vastaan? Muawiya sanoi: Ellei Abu Turab olisi surmannut Uthmania ja sitten antanut meille oikeudellisia lausuntoja, olisimme ottaneet ne häneltä vastaan. Sitten hän vaikeni hetken, katsoi seurueeseensa ja sanoi: Me emme sano, että nämä ovat Ali ibn Abi Talibin kirjoituksia, vaan sanomme, että nämä ovat Abu Bakr al-Siddiqin kirjoituksia, jotka olivat hänen poikansa Muhammadin hallussa; niiden mukaan me tuomitsemme ja annamme lausuntoja. Nuo kirjoitukset pysyivät umaijadien aarrekammioissa, kunnes Umar ibn Abd al-Aziz tuli valtaan; hän se oli, joka toi julki, että ne ovat Ali ibn Abi Talibin (AS) puheita. Ja kun Ali ibn Abi Talibille (AS) kantautui tieto, että tuo kirje oli joutunut Muawiyalle, se kävi hänelle raskaaksi. (al-Gharat, osa 1, s. 251)
Kertoja sanoo, että kun Ali (AS) oli lähettänyt kirjeen Muhammad ibn Abi Bakrille, Muhammad tutki sitä jatkuvasti, opetteli sen ja tuomitsi sen mukaisesti. Kun Muhammad surmattiin, kaikki hänen hallussaan olleet kirjat ja kirjoitukset joutuivat Amr ibn al-Asin käsiin. Amr lähetti ne Muawiya ibn Abi Sufyanille. Muawiya tarkasteli tätä kirjettä, hämmästyi sitä ja nautti sen lukemisesta. Al-Walid ibn Uqba oli hänen luonaan, ja nähtyään hänen ihastuksensa hän sanoi: Käske polttaa nämä puheet. Muawiya sanoi: Lopeta, Abu Mu'aytin poika, tämä ei ole hyväksyttävä mielipide. Al-Walid sanoi: Sinun mielipiteesi on väärä. Onko viisasta, että ihmiset saavat tietää Abu Turabin puheiden olevan sinun hallussasi, että sinä opit niistä asioita ja tuomitset niiden mukaisesti? Miksi sitten sodit häntä vastaan? Muawiya sanoi: Voi sinua, käsketkö minua polttamaan tällaisen tiedon? Jumalan kautta, en ole missään keneltäkään kuullut tätä kattavampaa, tätä viisaampaa enkä tätä selkeämpää tietoa. Al-Walid sanoi: Jos kerran ihmettelet Alin tietoa ja tuomioita, miksi soditkin häntä vastaan? Muawiya sanoi: Jos Abu Turab ei olisi surmannut Uthmania ja hän antaisi oikeudellisia lausuntoja, me toimisimme niiden mukaan. Sitten hän oli hetken vaiti, katsoi seurueeseensa ja sanoi: Emme sano, että nämä ovat Ali ibn Abi Talibin kirjoituksia, vaan sanomme, että ne ovat Abu Bakr al-Siddiqin kirjoituksia, jotka olivat hänen poikansa Muhammadin hallussa, ja me tuomitsemme ja annamme lausuntoja niiden mukaan. Nuo kirjoitukset olivat jatkuvasti umaijadien aarrekammioissa aina siihen asti, kunnes Umar ibn Abd al-Aziz nousi valtaan. Hän se oli, joka ilmoitti, että nämä puheet ovat Ali ibn Abi Talibin (AS) puheita. Kun Ali ibn Abi Talibille (AS) kerrottiin, että hänen kirjeensä oli joutunut Muawiyan käsiin, se kävi hänelle raskaaksi.
(Sanon: Ali (AS) kirjoitti paljon kirjeitä ja lähetti niitä eri suuntiin. Häneltä jäi jälkeen lukuisia kirjeitä, jotka joutuivat umaijadien käsiin. Näin hänen lausumiensa sanamuoto tai hänen sanojensa sisältö ja hänen viittaustensa merkitys päätyivät sunnalaisten perimätietolähteisiin ja tulivat kerrotuiksi muiden seuralaisten suulla, jotta ne olisivat aikansa ilmapiirissä hyväksyttäviä ja säilyisivät. Rohkenen esittää päättäväisesti ja sen suodun oivalluksen nojalla – johon olen viitannut Suluk-namassa – että lähes varmasti valtaosa siitä tiedosta ja niistä viisauksista, jotka ovat säilyneet seuralaisten ja seuraajien nimissä ”athar”-perimätietona, ja jopa osa siitä, mikä on heidän välityksellään kerrottu ”khabar”-perimätietona Jumalan lähettiläältä (SAWS), on sanatarkasti tai mukaillen peräisin ykseyden tunnustajien herran, Ali ibn Abi Talibin (AS), opetuksista. Tämä on sen sanan merkitys, joka kuuluu: ”Menkää itään ja menkää länteen – ette löydä oikeaa tietoa muuta kuin sen, mikä lähtee tästä huoneesta.”)
Mughira al-Dabbilta, joka sanoi: Alin asema pysyi vahvana siihen asti, kunnes al-Ashtar kuoli. (al-Gharat, osa 1, s. 262)
Kertoja sanoo: Niin kauan kuin Malik al-Ashtar eli, Alin (AS) selusta oli turvattu.
Nakha'-heimon vanhimmilta, jotka sanoivat: Menimme Alin (AS) luo, kun hänelle oli kantautunut tieto al-Ashtarin kuolemasta. Hän valitti ja suri häntä ja sanoi: Kuinka verraton olikaan Malik! Ja mikä Malik! Jos hän olisi ollut vuori, hän olisi ollut mahtava huippu; jos hän olisi ollut kivi, hän olisi ollut kova kallio. Jumalan kautta, sinun kuolemasi murtaa yhden maailman ja ilahduttaa toisen. Malikin kaltaisen puolesta itkekööt itkijät! Onko toista Malikin kaltaista? Alqama ibn Qays al-Nakha'i sanoi: Ali jatkoi valittamista ja surkuttelua, kunnes luulimme, että onnettomuus oli kohdannut häntä eikä meitä; ja se näkyi hänen kasvoillaan useiden päivien ajan. (al-Gharat, osa 1, s. 265)
Nakha'-heimon vanhimmilta on kerrottu heidän sanoneen: Kun tieto Malik al-Ashtarin kuolemasta saapui Alille (AS), me olimme hänen luonaan. Hän suri häntä suuresti ja sanoi: Mitä kaikkea Jumala olikaan Malikille antanut! Malik, mikä Malik! Jos hän olisi ollut vuori, hän olisi ollut mahtava vuori; jos hän olisi ollut kivi, hän olisi ollut kova kivi. Niin, Jumalan kautta, oi Malik, sinun kuolemasi järkytti monia ja ilahdutti monia. Itkijöiden tulee itkeä juuri tällaisen ihmisen puolesta. Voiko koskaan löytää Malikin kaltaista miestä?
Alqama ibn Qays al-Nakha'i sanoo: Ali (AS) valitti ja surkutteli lakkaamatta, niin että luulimme tämän onnettomuuden kohdanneen häntä eikä meitä, jotka olemme Malikin sukua; ja usean päivän ajan tämän surun merkki näkyi hänen kasvoillaan.
Jundab ibn Abdallahilta, joka sanoi: Jumalan kautta, istuin Alin luona, kun hänen luokseen tuli Abdallah ibn Qu'ayn, Ka'bin isoisä, pyytäen apua Muhammad ibn Abi Bakrin puolesta, joka tuolloin oli Egyptin käskynhaltija. Ali (AS) nousi ja kuulutti ihmisille: Kokoontukaa rukoukseen! Ihmiset kokoontuivat, ja hän nousi saarnatuoliin, ylisti ja kiitti Jumalaa, rukoili siunausta Profeetalle (SAWS) ja sanoi sitten: Tämän jälkeen: tämä on Muhammad ibn Abi Bakrin ja egyptiläisten veljienne avunhuuto. Heitä vastaan on lähtenyt al-Nabighan poika, Jumalan vihollinen ja teidän vihollisenne. Älköön eksyneiden yksimielisyys valheessaan ja epäjumalan tiehen tukeutumisessa olko voimakkaampaa kuin teidän yksimielisyytenne totuutenne puolesta. On kuin näkisin heidän jo aloittaneen sodan teitä ja veljiänne vastaan. Rientäkää siis heidän luokseen myötätuntoa ja apua tuoden. Jumalan palvelijat, Egypti on hyvyydeltään Syyriaa suurempi ja väeltään parempi; älkää siis antako Egyptiä pois käsistänne, sillä Egyptin pysyminen teidän käsissänne on teille kunnia ja vihollisellenne tappio. Lähtekää al-Jar'aan – al-Jar'a on Kuufan ja al-Hiran välissä – jotta me kaikki kokoontuisimme sinne huomenna, jos Jumala tahtoo. Seuraavana päivänä hän lähti liikkeelle jalan ja saapui sinne aamulla ja viipyi siellä keskipäivään asti, eikä hänen luokseen tullut sataakaan miestä, joten hän palasi. Illalla hän lähetti hakemaan ylimykset ja kokosi heidät, ja he tulivat hänen luokseen palatsiin, ja hän oli murheellinen ja surullinen. Hän sanoi: Ylistys Jumalalle siitä, minkä hän on säätänyt ja määrännyt, ja siitä, että hän on koetellut minua teillä, te joukko, joka ei tottele käskiessäni eikä vastaa kutsuessani. Mitä te odotatte auttaessanne [Herraanne] ja taistellessanne oikeutenne puolesta? Teitä odottaa kuolema tai nöyryytys tässä maailmassa vailla oikeutta. Jumalan kautta, kun kuolema tulee luokseni – ja se totisesti tulee – se erottaa minut teistä, ja minä olen totisesti kyllästynyt seuraanne. Eikö mikään usko kokoa teitä? Eikö mikään kunniantunto saa teitä vihastumaan, kun kuulette, että vihollisenne riistää maitanne ja tekee teihin ryöstöretkiä? Eikö ole ihmeellistä, että Muawiya kutsuu karkeita, sortavia ja alhaisia ihmisiä ja he seuraavat häntä ilman palkkaa ja avustusta ja vastaavat hänen kutsuunsa vuodessa kerran, kahdesti tai kolmesti mihin suuntaan hän vain tahtoo, kun taas minä kutsun teitä, jotka olette ymmärtäväisiä ja ihmisistä parasta jäännöstä [ja toisia teistä avustuksella, toisia palkalla], ja te eripuraisina hajaannutte luotani, olette minulle tottelemattomia ja asetutte minua vastaan. Silloin nousi hänen eteensä Malik ibn Ka'b al-Arhabi ja sanoi: Uskovaisten johtaja, määrää ihmiset lähtemään kanssani, sillä ”morsiamen jälkeen ei ole hajuvettä”. Tällaista päivää varten olen säästänyt itseni, eikä palkkiota saada muuten kuin vastenmielisyyden kautta. [Sitten hän kääntyi ihmisten puoleen ja sanoi:] Pelätkää Jumalaa, vastatkaa imaamillenne, tukekaa hänen kutsuaan ja taistelkaa vihollistanne vastaan. Ja minä lähden heitä vastaan, uskovaisten johtaja. Kertoja sanoi: Ali käski kuuluttajaansa Sa'dia, vapautettua orjaansa, ja tämä kuulutti: Lähtekää Malik ibn Ka'bin kanssa Egyptiin! Mutta tämä oli heille vastenmielinen suunta, eivätkä he kokoontuneet hänen luokseen kuukauteen. [Kun hänelle oli kertynyt se väki, joka kertyi, Malik ibn Ka'b lähti heidän kanssaan] ja leiriytyi Kuufan ulkopuolelle. Sitten hän lähti liikkeelle, ja uskovaisten johtaja Ali (AS) lähti hänen mukanaan; he katsoivat, ja kaikkiaan hänen kanssaan lähteneitä oli noin kaksituhatta miestä. Ali (AS) sanoi: Lähtekää Jumalan nimeen; Jumalan kautta, en usko teidän ehtivän tuon joukon luo ennen kuin heidän asiansa on jo ratkennut. Kertoja sanoi: Malik lähti heidän kanssaan ja kulki viisi yötä. Sitten al-Hajjaj ibn Ghaziyya al-Ansari saapui Alin luo Egyptistä ja Abd al-Rahman ibn al-Musayyab al-Fazari Syyriasta. Al-Fazari oli hänen (AS) vakoojansa Syyriassa, ja al-Ansari oli ollut Muhammad ibn Abi Bakrin kanssa Egyptissä. Al-Ansari kertoi hänelle, mitä oli omin silmin nähnyt ja todistanut Muhammadin tuhosta, ja al-Fazari kertoi, ettei hän ollut lähtenyt Syyriasta ennen kuin Amr ibn al-Asin puolelta oli tullut ilosanomia toinen toisensa perään Egyptin valloituksesta ja Muhammad ibn Abi Bakrin surmasta ja ennen kuin Muawiya oli julistanut hänen surmaamisensa saarnatuolilta. Hän sanoi hänelle: Uskovaisten johtaja, en ole koskaan nähnyt sellaista riemun päivää kuin näin Syyriassa, kun heille tuli tieto Abu Bakrin pojan tuhosta. Ali (AS) sanoi: Totisesti, meidän surumme hänen surmastaan on heidän riemunsa mittainen – ei, vaan monin verroin suurempi. Kertoja sanoi: Sitten Ali (AS) lähetti Abd al-Rahman ibn Shurayh al-Shamin Malik ibn Ka'bin perään ja käännytti hänet matkalta takaisin.
Kertoja sanoi: Ali (AS) suri Muhammad ibn Abi Bakria niin, että se näkyi hänessä ja tuli selvästi ilmi hänen kasvoiltaan. Hän nousi puhumaan ihmisille, ylisti ja kiitti Jumalaa ja sanoi sitten: Tietäkää, että Egyptin ovat vallanneet syntiset, vääryyden ja sorron ystävät, jotka estävät ihmisiä Jumalan tieltä ja tahtovat vääristää islamin. Ja tietäkää, että Muhammad ibn Abi Bakr on kärsinyt marttyyrikuoleman – Jumala armahtakoon häntä – ja Jumalalta me odotamme hänestä palkkaa. Jumalan kautta, sikäli kuin tunsin hänet, hän oli niitä, jotka odottavat Jumalan tuomiota ja tekevät työtä palkkaa varten, vihaavat syntisen tapaa ja rakastavat uskovaisen lempeyttä. Ja Jumalan kautta, en moiti itseäni laiminlyönnistä enkä kyvyttömyydestä; minä olen sodankäynnissä perin tarkkanäköinen, käyn asiaan käsiksi ja tunnen harkitun toiminnan tien ja esitän oikean neuvon. Minä huudan teiltä apua julkisesti ja kutsun teitä avunpyytäjän selvällä huudolla, mutta te ette kuule sanaani ettekä tottele käskyäni, ja te saatatte asiat pahoihin seurauksiin. Te olette kansa, jonka avulla ei kostoa saavuteta eikä verivelkoja lunasteta. Olen kutsunut teitä veljienne avuksi jo yli viisikymmentä päivää, ja te olette murisseet minulle kuin uupunut kameli ja painuneet maahan kuin ne, joilla ei ole aikomusta taistella vihollista vastaan eikä ajatusta palkkion ansaitsemisesta. Sitten teistä lähti luokseni pieni, hajanainen ja heikko joukko, ”ikään kuin heitä ajettaisiin kuolemaan heidän katsellessaan” [Qur'an 8:6]. Hyi teitä! Sitten hän astui alas ja meni asuntoonsa. (al-Gharat, osa 1, s. 289)
Kertoja sanoo: Istuin Alin (AS) luona, kun Egyptistä saapui lähetti Muhammad ibn Abi Bakrin puolelta pyytäen, että heidän avunhuutoonsa vastattaisiin. Ali (AS) nousi ja kuulutti ihmisille, että kaikki kokoontuisivat moskeijaan. Ihmiset kokoontuivat, ja hän nousi saarnatuoliin. Hän ylisti ja kiitti Jumalaa ja lausui siunauksen Muhammadille (SAWS). Sitten hän sanoi: Hyvät ihmiset, tämä on Muhammad ibn Abi Bakrin ja teidän egyptiläisten veljienne huuto, joka kantautuu korviinne; he pyytävät, että vastaisitte heidän avunhuutoonsa. Al-Nabighan poika, tuo Jumalan ja teidän vihollisenne, on vienyt sotajoukon heidän kimppuunsa. Älköön käykö niin, että eksyneet, jotka kulkevat kohti valhetta ja vaeltavat epäjumalan tietä, olisivat keskenään yksimielisempiä kuin te, joiden tie on totuuden tie. Rientäkää siis heidän luokseen myötätuntoa ja apua tuoden. Jumalan palvelijat, Egyptin lahjat ja hyvyydet ovat paljon suuremmat kuin Syyrian, ja sen väki on Syyrian väkeä parempi. Älkää antako itseänne voitettavan Egyptissä, sillä Egyptin pysyminen teidän käsissänne on teidän kunnianne ja vihollisenne häpeä. Menkää al-Jar'aan – al-Jar'a on paikka Kuufan ja al-Hiran välissä – jotta me kaikki, jos Jumala tahtoo, kokoontuisimme sinne huomenna.
Ali (AS) lähti seuraavana päivänä varhain aamulla itse matkaan kohti al-Jar'aa. Hän viipyi siellä keskipäivään asti, mutta edes sataa miestä ei saapunut. Ali (AS) palasi takaisin. Illalla hän kutsui koolle heidän ylimyksensä, ja nämä kokoontuivat hänen luokseen käskynhaltijan palatsiin. Ali (AS) oli hyvin murheellinen ja sydämeltään särkynyt. Hän puhui heille ja sanoi: Kiitän Jumalaa siitä, mitä hän on säätänyt ja määrännyt ja siitä, että hän on antanut minun joutua teidän kanssanne koetukselle. Te olette kansa, joka ei tottele, kun annan käskyn, eikä vastaa, kun kutsun. Miksi te viivyttelette näin minun auttamisessani, ja miksi ette taistele saadaksenne oikeutenne? Kuolema teille tai nöyryytys! Jumalan kautta, jospa kuolemani jo tulisi – ja se on tuleva – ja erottaisi minut teistä, sillä minä en pidä teidän seurastanne. Eikö ole mitään uskoa, jonka ympärille kokoontuisitte? Eikö teissä ole niin paljon kunniantuntoa, että se saisi teidät vihastumaan? Omin korvin te kuulitte, että vihollinen valtaa maitanne kohta kohdalta ja hyökkää päällenne. Eikö ole ihmeellistä, että Muawiya kutsuu kokoon joukon kodittomia ja kelvottomia ihmisiä ja he vastaavat hänen kutsuunsa, vaikkei hän ole antanut heille omaisuutta eikä auttanut heitä kuluissa? Hän lähettää heidät vuosittain kerran, kahdesti tai kolmesti minne ikinä tahtoo; ja minä kutsun teitä, jotka olette jaloa ja ymmärtäväistä väkeä ja uskonnollisten ihmisten jäännöstä, ja minä autan teitä ja jaan teille omaisuutta, mutta te istutte kotonanne, hajaannutte luotani ja nousette minua vastaan.
Malik ibn Ka'b al-Arhabi nousi ja sanoi: Uskovaisten johtaja, lähetä ihmiset minun kanssani, sillä ”puolison kuoleman jälkeen ei hajuvettä tarvita”. Olin säästänyt henkeni juuri tällaista päivää varten, eikä hyvää palkkiota saavuteta muuten kuin vaikeuksia kestäen. Sitten hän katsoi ihmisten kasvoihin ja sanoi: Pelätkää Jumalaa ja vastatkaa imaamillenne, ja nyt kun hän kutsuu teitä, auttakaa häntä ja käykää taisteluun vihollistanne vastaan. Uskovaisten johtaja, minä lähden nyt taistelemaan vihollista vastaan. Ali (AS) käski kuuluttajaansa kuuluttamaan, että kaikki lähtisivät Malik ibn Ka'bin kanssa matkaan Egyptiin. Kului kuukausi, eikä kukaan mennyt Malikin luo, ikään kuin häntä ei olisi haluttu. Kun jokunen joukko oli kokoontunut hänen luokseen, Malik lähti heidän kanssaan Kuufasta ja pystytti leirin kaupungin ulkopuolelle. Sitten hän lähti liikkeelle kohti Egyptiä. Myös Ali (AS) tuli kaupungista ulos saattamaan häntä. Hän katsoi ja näki, että kaikki koolle tulleet olivat noin kaksituhatta miestä. Ali (AS) sanoi: Lähtekää liikkeelle Jumalan nimeen. Jumalan kautta, en usko teidän ehtivän heidän luokseen muuten kuin silloin, kun heidän asiansa on jo ratkennut.
Malik ibn Ka'b oli kulkenut tämän joukon kanssa viisi yötä, kun al-Hajjaj ibn Ghaziyya al-Ansari saapui Egyptistä Alin (AS) luo ja myös Abd al-Rahman ibn al-Musayyab al-Fazari saapui Syyriasta. Al-Fazari oli Alin (AS) vakooja Syyriassa, ja al-Ansari oli ollut Muhammad ibn Abi Bakrin kanssa Egyptissä. Al-Ansari kertoi Muhammad ibn Abi Bakrin surmasta sen, minkä oli omin silmin nähnyt, ja al-Fazari kertoi olleensa Syyriassa, kun Amr ibn al-Asin puolelta saapui ilosanoma Muhammad ibn Abi Bakrin surmasta, ja uutisia tuli peräkkäin Egyptin valloituksesta, ja Muawiya nousi saarnatuoliin ja ilmoitti ihmisille Muhammad ibn Abi Bakrin surmasta. Al-Ansari sanoi: Uskovaisten johtaja, en ollut koskaan nähnyt Syyrian väen iloitsevan niin kuin sinä päivänä. Ali (AS) sanoi: Niin, samassa määrin kuin he iloitsevat hänen surmastaan, me suremme – jopa monin verroin enemmän. Sitten Ali (AS) lähetti Abd al-Rahman ibn Shurayh al-Shamin Malik ibn Ka'bin perään ja käännytti hänet takaisin Egyptin tieltä.
Ali (AS) suri Muhammad ibn Abi Bakrin kuolemaa syvästi, niin että tämän surun merkki jäi pysyvästi hänen kasvoilleen. Hän nousi ja puhui ihmisille. Ensin hän ylisti Jumalaa ja lausui hänelle kiitoksen. Sitten hän puhui näin: Tietäkää, että Egyptin ovat vallanneet syntisten joukko, vääryyden ja sorron miehet, jotka kääntävät ihmiset pois Jumalan tieltä ja vievät islamin harhateille, ja että Muhammad ibn Abi Bakr on kärsinyt marttyyrikuoleman – Jumala armahtakoon häntä – ja hänellä on nyt sijansa Jumalan luona. Jumalan kautta, siitä lähtien kun hänet tunsin, hän odotti aina Jumalan tuomiota ja hänen palkkaansa. Hän vihasi syntisten vääryyksiä ja rakasti uskovaisten lempeyttä ja arvokkuutta. Ja minä, Jumalan kautta, en moiti itseäni siitä, että olisin ollut asiassa huolimaton tai osoittautunut kyvyttömäksi. Minä tunnen hyvin sodankäynnin ja sotajoukkojen johtamisen, astun tielle ja tunnistan vaaran paikat, ja johtamisessa ajatukseni on luja ja oikea. Mutta kun kutsuin teitä avuksi, kun kovaäänisesti ja avoimesti huusin: hyvät ihmiset, rientäkää apuun, te ette kuulleet sanaani ettekä totelleet käskyäni, kunnes asian ikävät seuraukset tulivat näkyviin. Te olette sellaisia ihmisiä, että teidän avullanne ei voi ottaa kostoa eikä teidän tuellanne saavuta päämäärää. On kulunut yli viisikymmentä päivää siitä, kun kutsuin teitä veljienne avuksi. Te vaikeroitte kuin kameli, jonka huulet ovat halkeilleet ja joka voihkii uupumuksesta, ja te takerruitte maahan kuin sellaiset, joilla ei koskaan ole sydämessään aikomusta taistella vihollista vastaan eivätkä halua tätä tietä ansaita palkkiota. Vihdoin luokseni tuli teidän joukostanne pieni, hädänalainen ja voimaton sotajoukko, ”ikään kuin heitä vietäisiin kohti kuolemaa heidän katsellessaan” [Qur'an 8:6]. Kuolema teille! Sitten Ali (AS) astui alas saarnatuolista ja vetäytyi yksinäisyyteensä.
Ali (AS) kirjoitti Abdullah ibn al-Abbasille, joka oli Basran käskynhaltijana: Jumalan, armeliaan Armahtajan nimeen. Jumalan palvelijalta Alilta, uskovaisten käskijältä, Abdullah ibn al-Abbasille: Rauha sinulle sekä Jumalan armo ja siunaus. Asiaan: Egypti on vallattu ja Muhammad ibn Abi Bakr on kärsinyt marttyyrikuoleman; hänen palkkansa jätämme mahtavan ja korkean Jumalan haltuun. Olin kirjoittanut ihmisille ja asettunut heidän eteensä heti asian alussa ja käskenyt heitä rientämään hänen avukseen ennen taistelua; kutsuin heitä salassa ja julkisesti, yhä uudelleen ja alusta alkaen. Heistä muutamat tulivat vastahakoisesti, jotkut esittivät valheellisia verukkeita ja toiset jäivät istumaan ja hylkäsivät hänet. Pyydän korkealta Jumalalta, että hän soisi minulle heistä helpotuksen ja pääsyn ja antaisi minun pian päästä heistä rauhaan. Jumalan kautta: ellen toivoisi marttyyrikuolemaa vihollista kohdatessani ja ellen olisi valmistanut sieluani kuolemaan, en tahtoisi jäädä näiden ihmisten pariin ainoatakaan päivää. Suokoon Jumala meille ja sinulle oikeamielisyyden, jumalanpelkonsa ja johdatuksensa, sillä hän on kaikkeen kykenevä. Rauha teille. (al-Gharat, osa 1, s. 298)
Muhammad ibn Abi Bakrin marttyyrikuoleman jälkeen Ali (AS) kirjoitti näin Abdullah ibn Abbasille, joka oli Basran käskynhaltija:
Jumalan, armeliaan Armahtajan nimeen. Jumalan palvelijalta Alilta, uskovaisten käskijältä, Abdullah ibn Abbasille. Rauha sinulle ja Jumalan armo.
Asiaan: Egypti on vallattu ja Muhammad ibn Abi Bakr on kärsinyt marttyyrikuoleman. Nyt tiedämme hänen olevan mahtavan ja korkean Jumalan luona. Monta kertaa kirjoitin ihmisille ja asetuin asian alussa heidän eteensä ja kutsuin heitä apuun ennen kuin sota syttyi; kutsuin heitä salassa ja julkisesti ja yhä uudelleen. Muutamat tulivat vastahakoisesti, jotkut teeskentelivät valheellisesti sairautta, ja joukko jätti minut ja jäi istumaan kotiinsa. Pyydän korkealta Jumalalta, että hän vapauttaisi minut heistä ja soisi minulle pian rauhan. Jumalan kautta: ellei minulla olisi kaipuuta marttyyrikuolemaan vihollisen edessä ja kiintymystä kuolemaan taistelutantereella, en tahtoisi elää näiden ihmisten keskellä päivääkään. Johdattakoon Jumala meidät ja sinut jumalanpelkoonsa ja ohjaukseensa, sillä hän on kaikkeen kykenevä. Rauha teille.
Hän kertoi: Kun päivä oli noussut korkealle, menin uskovaisten käskijän (AS) luo ja istuin hänen luonaan hetken. Tahdoin kertoa hänelle kahden kesken sen, mistä hän oli kanssani puhunut, ja istuin pitkään, mutta väkeä vain karttui yhä enemmän. Niinpä siirryin lähemmäs ja istuuduin hänen taakseen, ja hän kallisti päänsä minua kohti. Kerroin hänelle, mitä olin kuullut al-Khirritilta, mitä olin sanonut tämän serkulle ja mitä tämä oli minulle vastannut. Hän (AS) sanoi: Anna hänen olla. Jos hän ottaa totuuden vastaan ja palaa, tunnustamme sen hänelle ja hyväksymme sen häneltä; ja jos hän kieltäytyy, haemme hänet. Sanoin: Uskovaisten käskijä, mikset ota häntä kiinni jo nyt ja varmista asiaa? Hän sanoi: Jos tekisimme näin jokaiselle, jota epäilemme, täyttäisimme vankilat ihmisillä. Enkä katso, että minulla olisi lupa käydä ihmisten kimppuun, vangita heitä ja rangaista heitä ennen kuin he osoittavat meille avointa vastarintaa. (al-Gharat, osa 1, s. 332)
Kertoja sanoo: Kun seuraavana aamuna riensin uskovaisten käskijän (AS) luo, odotin tilaisuutta kahdenkeskiseen hetkeen kertoakseni hänelle sen joukon petoksesta, joka aikoi nousta kapinaan. Väkeä vain kertyi hänen ympärilleen yhä enemmän. Lopulta menin ja istuuduin hänen taakseen, ja uskovaisten käskijä (AS) toi päänsä lähelle minua. Sanoin: Sen perusteella, mitä heiltä kuulin, he rikkovat tänään lupauksensa eivätkä tule keskustelemaan kanssasi ja selvittämään totuutta, vaan he pakenevat ja nousevat kapinaan. Hän sanoi: Anna heidän olla; jos he tulevat ja ottavat totuuden vastaan, pidämme heitä arvossa, ja jos käy ilmi, että he ovat rikkoneet uskollisuudenvalansa ja paenneet, kutsumme heidät tilille. Kertoja sanoo: Sanoin uskovaisten käskijälle (AS): Eikö olisi parempi pidättää heidät kaikki heti, ennen kuin on myöhäistä ja he ehtivät paeta? Hän sanoi: Jos ryhtyisimme ottamaan kiinni ja vangitsemaan jokaisen, jota epäillään, joutuisimme täyttämään kaikki vankilat ihmisillä. Minä en voi ottaa ihmisiä kiinni, vangita heitä ja rangaista heitä ennen kuin he ovat asettuneet avoimeen vastarintaan.
Abdullah ibn Qu'ayn kertoi: Minä ja veljeni Ka'b ibn Qu'ayn olimme siinä sotajoukossa Ma'qil ibn Qaysin mukana. Kun hän aikoi lähteä, hän tuli Alin (AS) luo hyvästelemään häntä. Ali (AS) sanoi hänelle: Ma'qil, pelkää Jumalaa niin paljon kuin kykenet, sillä se on Jumalan kehotus uskovaisille. (al-Gharat, osa 1, s. 350)
Kertoja sanoo: Minä ja veljeni Ka'b olimme Ma'qil ibn Qaysin sotajoukossa. Kun hän aikoi viedä joukot matkaan, hän tuli Alin (AS) luo hyvästelemään häntä. Ali (AS) sanoi: Ma'qil, aisti Jumalan läsnäolo niin paljon kuin kykenet, sillä juuri tätä Jumala uskovaisille kehottaa.
Abd al-Rahman ibn Jundab isältään: Kun Masqala oli paennut, Alille (AS) sanottiin: Palauta orjuuteen ne vangit, joiden hintaa ei ole täysin maksettu. Hän sanoi: Se ei olisi oikeudenmukainen tuomio. He ovat vapaita, sillä se, joka heidät osti, on vapauttanut heidät, ja minun omaisuuteni on jäänyt velaksi sille, joka heidät osti. (al-Gharat, osa 1, s. 370)
Masqala ibn Hubayra al-Shaybani oli Alin (AS) käskynhaltija Ardashir Khurrassa, joka oli Farsin merkittäviä kaupunkeja. Kun al-Khirrit ibn Rashidin kapina oli kukistettu ja Ma'qil ibn Qays, yksi Alin sotapäälliköistä, saapui Ardashir Khurraan viidensadan vangin kanssa, Masqala osti vangit suunnattomalla summalla ja vapautti heidät. Hän ei kuitenkaan kyennyt suoriutumaan summan maksamisesta valtionkassaan. Ali vaati häneltä tuota omaisuutta, mutta hän pakeni ja meni Mu'awiyan luo. Ali ihmetteli hänen tekoaan: jalomielisten tavoin hän vapautti vangit ja pakeni sitten kuin orja. Omien sanojensa mukaan Ali (AS) aikoi vangita hänet velan maksamiseksi ja vapauttaa hänet, jos havaitsisi hänet maksukyvyttömäksi. Abd al-Rahman ibn Jundab kertoo isältään, että kun Masqala oli paennut, jotkut sanoivat Alille (AS): Ota uudelleen kiinni ne vangit, joiden vapauden hintaa ei ole maksettu.
Ali (AS) sanoi: Tämä ei ole oikeudenmukainen tuomio. He ovat vapautettuja: mies, joka oli heidät ostanut, vapautti heidät, ja se omaisuus, joka on minun, on velkana sillä, joka heidät osti.
Abd al-Rahman ibn Jundab isältään: Kun Alille (AS) kantautui tieto Banu Najiyaa kohdanneesta onnettomuudesta ja heidän johtajansa surmasta, hän sanoi: Kadotkoon hän! Miten vähäinen olikaan hänen ymmärryksensä ja miten röyhkeä hän oli Herraansa kohtaan. Hän tuli kerran luokseni ja sanoi minulle: Tovereittesi joukossa on miehiä, joiden pelkään jättävän sinut; mitä arvelet heistä? Sanoin hänelle: Minä en tartu ihmiseen epäilyksen perusteella enkä rankaise pelkän luulon nojalla, enkä taistele ketään muuta vastaan kuin sitä, joka nousee minua vastaan, asettuu vihamielisenä eteeni ja osoittaa minulle avointa vihollisuutta. Enkä silloinkaan taistele häntä vastaan ennen kuin olen kutsunut häntä ja esittänyt hänelle syyni. Jos hän katuu ja palaa luoksemme, otamme sen häneltä vastaan, ja hän on veljemme; mutta jos hän ei suostu muuhun kuin sotaan meitä vastaan, pyydämme Jumalalta apua häntä vastaan ja kohtaamme hänet. Sitten hän jätti minut rauhaan niin kauan kuin Jumala tahtoi. Sen jälkeen hän tuli luokseni toisen kerran ja sanoi minulle: Pelkään, että Abdullah ibn Wahb ja Zayd ibn Husayn at-Ta'i turmelevat asiasi. Kuulin heidän puhuvan sinusta sellaisia asioita, että jos olisit ne kuullut, et olisi jättänyt heitä rauhaan ennen kuin olisit surmannut tai kahlinnut heidät, niin etteivät he koskaan pääsisi vankilastasi. Sanoin: Kysyn sinulta neuvoa heidän suhteensa; mitä käsket minun tehdä? Hän sanoi: Käsken sinua kutsumaan heidät ja katkaisemaan heiltä kaulan. Silloin tiesin, ettei hänessä ollut hurskautta eikä järkeä. Sanoin: Jumalan kautta, en usko, että sinulla on hurskautta tai järkeä, josta olisi hyötyä. Jumalan kautta, sinun olisi pitänyt tietää, etten minä surmaa sitä, joka ei ole taistellut minua vastaan, ei ole osoittanut minulle vihollisuuttaan eikä ole noussut minua vastaan – niinhän kerroin sinulle kannastani, kun tulit luokseni ensimmäisellä kerralla ja kuvailit minulle tovereitasi. Ja jos kerran tahdoit heidän kuolemaansa, sinun olisi pitänyt sanoa minulle: Pelkää Jumalaa! Miksi pitäisit heidän surmaamistaan luvallisena? Eiväthän he ole surmanneet ketään, eivät nousseet sinua vastaan eivätkä poistuneet kuuliaisuudesta sinulle. (al-Gharat, osa 1, s. 371)
Kertoja sanoo: Kun tieto Banu Najiyan tapahtumasta ja al-Khirrit ibn Rashid an-Najin surmasta saapui Alille (AS), hän sanoi: Voi häntä, miten vähäjärkinen mies hän olikaan ja miten röyhkeä Herransa tottelemattomuudessa. Eräänä päivänä hän tuli luokseni ja sanoi: Tovereittesi joukossa on miehiä, joiden pelkään jättävän sinut ja lähtevän. Mitä teet heille? Sanoin hänelle: Minä en tartu kehenkään pelkän syytöksen perusteella enkä rankaise pelkän epäluulon nojalla, ja taistelen vain sitä vastaan, joka nousee minua vastaan, asettuu eteeni ja osoittaa avointa vihollisuutta. Enkä silloinkaan taistele häntä vastaan ennen kuin olen kutsunut häntä ja kuullut hänen puolustuksensa. Jos hän katuu ja palaa luoksemme, otamme hänet vastaan; mutta jos hän kääntyy pois ja pysyy sotakannalla meitä vastaan, pyydämme Jumalalta apua ja taistelemme häntä vastaan. Ja varjelkoon Jumala minua kaikelta vahingolta. Toisena päivänä hän tuli taas luokseni ja sanoi minulle: Pelkään, että Abdullah ibn Wahb ja Zayd ibn Husayn at-Ta'i nousevat sinua vastaan. Olen kuullut heiltä sinusta sellaista, että jos olisit itse sen kuullut, olisit heti joko surmannut heidät tai pannut heidät kahleisiin etkä olisi koskaan päästänyt heitä vankilasta. Sanoin hänelle: Kysyn nyt sinulta neuvoa noiden kahden suhteen. Sano, mitä minun tulisi tehdä heille? Hän sanoi: Käsken sinua kutsumaan molemmat ja katkaisemaan heiltä kaulan. Näistä sanoista ymmärsin, ettei hänessä ollut hurskautta eikä järkeä. Sanoin: Jumalan kautta, en usko, että sinulla on hurskautta tai järkeä, josta olisi hyötyä. Jumalan kautta, sinun olisi pitänyt tietää, etten taistele sellaista vastaan, joka ei ole tarttunut aseisiin minua vastaan, ei ole osoittanut minulle vihollisuutta eikä ole asettunut minua vastaan. Sanoin sen sinulle jo ensimmäisellä kerralla, kun tulit luokseni panettelemaan tovereitasi, ja sanon sen nytkin. Olisi ollut sopivaa, että vaikka minä olisin aikonut surmata heidät, sinä olisit astunut esiin ja sanonut minulle: pelkää Jumalaa, miksi pidät heidän surmaamistaan luvallisena? Nämä eivät ole ketään surmanneet, eivät ole sinua panetelleet eivätkä ole poistuneet kuuliaisuudesta sinulle.
(Selitys: Siffinin taistelun jälkeen al-Khirrit meni joukkonsa kanssa Alin luo ja ilmoitti aikovansa erota hänestä. Ali muistutti al-Khirritia tämän antamasta uskollisuudenvalasta ja kielsi häntä tekemästä niin. Al-Khirrit kääntyi kuitenkin kolmensadan miehen kanssa kristinuskoon, erosi samana yönä Alista ja nousi kapinaan häntä vastaan. Vastaukseksi Ali lähetti Ziyad ibn Khasafan ajamaan häntä takaa ja kukistamaan hänet. Al-Khirrit ja hänen miehensä poikkesivat matkallaan Kuufan seudulla sijaitsevaan Niffarin kylään ja surmasivat sen käskynhaltijan Zadhan ibn Farrukhin. Ziyad kohtasi al-Khirritin taistelussa Wasitin ja Basran välillä paikassa nimeltä al-Madhar ja onnistui voittamaan hänet. Kaksisataa miestä, jotka olivat vastikään liittyneet Kuufasta al-Khirritin joukkoon, pakenivat hänen kanssaan Ahvaziin. Al-Khirritin muodostama uhka kävi Alille vähitellen yhä vakavammaksi. Osa Banu Najiyasta kieltäytyi maksamasta zakat-veroa Alille (AS), ja hieman myöhemmin he kapinoivat ja liittyivät al-Khirritiin. Al-Khirritin kukistamiseksi Ali lähetti tällä kertaa Ma'qil ibn Qays ar-Riyahin, joka onnistui voittamaan hänet. Al-Khirrit kuitenkin pakeni Abd al-Qaysin heimon luo, sai siellä turvapaikan ja yllytti heidät Alia vastaan. Ma'qil onnistui armahduksen lupaamalla saamaan suuren osan al-Khirritin joukoista puolelleen. Lopulta Nu'man ibn Sahban surmasi al-Khirritin samassa taistelussa.)
Jumalan palvelijalta Alilta, uskovaisten käskijältä, Aqil ibn Abi Talibille: ... Mitä tulee siihen, että pyysit minua kirjoittamaan sinulle näkemykseni tilanteestani, niin näkemykseni on käydä taistelua valansa rikkoneita vastaan siihen asti, kunnes kohtaan Jumalan. Kanssani olevien ihmisten paljous ei lisää kunniaani, eikä heidän hajaantumisensa luotani saata minua pelkoon, sillä minä olen oikeassa ja Jumala on totuuden puolella. Jumalan kautta, en kammoksu kuolemaa totuuden tiellä, eikä kuoleman jälkeen ole hyvää kenellekään muulle kuin sille, joka on ollut oikeassa. Mitä taas tulee tarjoukseesi tulla luokseni poikiesi ja isäsi poikien kanssa, en sitä tarvitse. Pysy siis paikallasi, oikein ohjattuna ja kiitettävänä. Jumalan kautta, en tahdo, että te tuhoudutte kanssani, jos minä tuhoudun. Äläkä luule, että äitisi poika – vaikka ihmiset hänet hylkäisivät – nöyristelisi tai vaikeroisi tai antaisi ohjaksensa velttoina toisen taluttaa tai taivuttaisi selkänsä ratsastajan istuimeksi. (al-Gharat, osa 2, s. 430)
Uskovaisten käskijä (AS) kirjoitti veljelleen Aqilille näin: ... Kun pyydät minua kirjoittamaan sinulle, mitä lopulta aion tehdä ja mitä tavoittelen, tiedä, että näkemykseni on käydä taistelua valansa rikkoneita vastaan siihen asti, kunnes kohtaan Jumalan. Ja tällä tiellä ei tovereitteni suuri lukumäärä lisää kunniaani, enkä pelästy, vaikka he hajaantuisivat luotani. Sillä minä olen oikeassa, ja Jumala on sen puolella, joka on oikeassa. Jumalan kautta, en kammoksu kuolemaa totuuden tiellä, sillä kaikki se hyvä, mitä kuoleman jälkeen on, kuuluu sille, joka on oikeassa. Ja mitä tulee siihen, että tarjouduit tulemaan avukseni poikiesi ja veljiesi kanssa: en sitä tarvitse, vaan pysy siellä missä olet, oikein ohjattuna ja kiitettynä. Jumalan kautta, en tahdo, että jos minä tuhoudun, tekin tuhoutuisitte. Äläkä luule, että veljesi – vaikka ihmiset hänet hylkäisivät ja lähtisivät – osoittaisi nöyristelyä ja vaikerointa, painuisi vääryyden ikeen alle, luovuttaisi asioidensa ohjakset toisen käsiin tai kumartaisi selkäänsä kantaakseen muita.
al-Musayyab ibn Najaba al-Fazari kertoi sanoneensa: Kuulin Alin (AS) sanovan: Minä pelkään, että tuo kansa saa yliotteen teistä, koska he tottelevat johtajaansa ja te olette tottelemattomia omallenne, koska he pitävät uskotun tallessa ja te petätte, koska he tekevät hyvää omassa maassaan ja te turmelette omanne, ja koska he ovat yhtenäisiä valheessaan ja te hajaannuksissa totuudestanne. Niin että heidän valtansa venyy pitkäksi eivätkä he jätä yhtäkään Jumalan kieltämää asiaa julistamatta luvalliseksi, eikä jää jäljelle karvateltta eikä savitalo, johon heidän vääryytensä ja sortonsa ei tunkeutuisi, kunnes kaksi itkijää nousee: toinen itkee uskonsa tähden, toinen maailmansa tähden. Ja kunnes teistä ei ole muuta kuin hyötyä heille tai ei ainakaan haittaa, ja kunnes se tuki, jonka joku teistä heille antaa, on kuin orjan tuki isännälleen: kun isäntä on läsnä, hän tottelee häntä, ja kun isäntä poistuu, hän herjaa häntä. Jos siis Jumala suo teille turvan, ottakaa se vastaan, ja jos hän koettelee teitä, olkaa kärsivällisiä, sillä ”lopullinen voitto kuuluu jumalaapelkääville”. [Qur'an 11:49] (al-Gharat, osa 2, s. 487)
Kertoja sanoo: Kuulin Alin (AS) sanovan: Minä pelkään, että tuo kansa ottaa asianne ohjakset käsiinsä, ja siihen on monta syytä. Ensinnäkin he tottelevat omaa johtajaansa, kun taas te olette tottelemattomia imaamillenne. Toiseksi he pitävät uskotun tallessa, kun taas te petätte sen, mikä on teille uskottu. Kolmanneksi he tekevät hyvää omassa maassaan, kun taas te turmelette omanne. Ja neljänneksi he ovat valheessaan yhtenäisiä ja yksimielisiä, kun taas te olette erossa ja hajallaan totuudestanne. Niin, he ottavat asianne ohjakset käsiinsä ja heidän valtansa jatkuu kauan, aina siihen asti, ettei ole yhtäkään kiellettyä asiaa, jota he eivät julista luvalliseksi, eikä telttaa autiomaassa eikä taloa kaupungissa, johon heidän sortonsa ja vääryytensä ei tunkeutuisi. Ja niin pitkälle, että näet kaksi itkevää ihmistä: toinen itkee uskonsa tähden ja toinen maailmansa tähden. Asiat menevät niin, että ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään: toisista on hyötyä vallanpitäjille ja toisista ei ainakaan haittaa. Siihen aikaan ihmiset joutuvat palvelemaan itsevaltiaita niin kuin orja palvelee herraansa: kun hän näkee hänet, hän tottelee, ja kun hän joutuu pois hänen silmistään, hän herjaa häntä. Jos Jumala noina päivinä suo teille turvan, ottakaa se vastaan, ja jos hän saattaa teidät koettelemukseen, olkaa kärsivällisiä, sillä hyvä loppu kuuluu jumalaapelkääville.
Abbad ibn Abdullah al-Asadi kertoi: Istuin perjantaina, ja Ali (AS) piti saarnaa tiilistä tehdyltä saarnatuolilta, ja ibn Sawhan istui siinä. Silloin tuli al-Ash'ath, alkoi astella ihmisten yli ja sanoi: Uskovaisten käskijä, nämä punaiset ovat vieneet meiltä sinun huomiosi! Ali vihastui. Ibn Sawhan sanoi: Tänään paljastuu arabien asiasta se, mikä on ollut salassa. Ali (AS) sanoi: Kuka puolustaisi minua näitä pöhöttyneitä vastaan? Yksi heistä nukkuu päiväuniaan kääntyillen patjoillaan, kun toiset jättävät unensa Jumalan muistamisen tähden – ja tämä käskee minua ajamaan heidät pois, että minusta tulisi vääryydentekijä? Sen kautta, joka halkaisee siemenen ja luo elävän sielun: kuulin Muhammadin (SAWS) sanovan: Jumalan kautta, he vielä lyövät teitä uskon tähden, niin kuin te aluksi löitte heitä sen tähden. (al-Gharat, osa 2, s. 498)
Kertoja sanoo: Eräänä perjantaina istuin moskeijassa, ja Ali (AS) puhui tiilistä rakennetulta saarnatuolilta, ja Sa'sa'a ibn Sawhan oli siellä saarnatuolin juurella. Al-Ash'ath al-Kindi tuli moskeijaan, astui ihmisten päiden yli ja tunkeutui eteenpäin. Lähelle päästyään hän sanoi: Uskovaisten käskijä, nämä punaiset mawali eli persialaiset ovat päässeet meistä voitolle, etkä sinä tee mitään! Ali (AS) suuttui näistä sanoista ja sanoi: Jos valta olisi minulla, rankaisisin teitä tanakoita arabeja siitä, että kellotte vuoteissanne keskipäivään asti, kun taas mawalit jättävät vuoteensa viettääkseen yön valvoen rukouksessa. Ja sinäkö käsket minua karkottamaan heidät ja tulemaan vääryydentekijäksi? Vannon sen kautta, joka pani siemenen versomaan ja loi elävät olennot, että kuulin Muhammadin (SAWS) sanovan: Jumalan kautta, tulee päivä, jolloin he lyövät teitä arabeja, kunnes palaatte uskoon, niin kuin te alussa löitte heitä, kunnes he tulivat uskoon.
Mughira sanoi: Ali (AS) oli taipuvaisempi mawaleihin ja lempeämpi heitä kohtaan, kun taas Umar pysytteli heistä etäämmällä. (al-Gharat, osa 2, s. 499)
Kertoja sanoo: Ali (AS) oli hyvin kiintynyt mawaleihin ja kohteli heitä ystävällisesti, mutta Umar vieroksui heitä ja pysytteli heistä etäällä.
al-Asbagh ibn Nubata kertoi: Ali (AS) saarnasi: Mies sanoo: olen käynyt pyhää taistelua – vaikkei ole taistellut. Taistelu on kiellettyjen välttämistä ja vihollista vastaan kamppailemista. Toisinaan joukot käyvät sotaan ja taistelevat hyvin eivätkä tahdo muuta kuin Jumalan muistamista ja palkkaa. Ja toisinaan mies taistelee luontaisen urheutensa ajamana ja puolustaa niin tuntemaansa kuin tuntematontakin, ja toinen taas on luonnostaan pelkuri ja jättää jopa isänsä ja äitinsä vihollisen käsiin. Surmaksi tuleminen on vain yksi kuolemantapa muiden joukossa, ja jokainen ihminen arvioidaan sen mukaan, minkä puolesta hän taisteli – onhan koirakin, joka taistelee väkensä puolesta. (al-Gharat, osa 2, s. 501)
Kertoja sanoo: Ali (AS) nousi saarnatuoliin ja sanoi: Toisinaan joku sanoo: olen käynyt pyhää taistelua, vaikkei ole taistellut. Taistelu on kielletyistä pidättymistä yhdessä vihollista vastaan käytävän sodan kanssa. Toisinaan ihmiset lähtevät sotaan ja taistelevat hyvin eivätkä tahdo muuta kuin Jumalan muistamista ja tuonpuoleista palkkaa; nämä ovat todellisia kamppailijoita. Mutta toisinaan mies taistelee siksi, että hänessä on rohkeuden luonteenpiirre, ja hän puolustaa ketä tahansa, tunsipa tämän tai ei. Ja toisinaan mies pysyttelee taistelusta erossa siksi, että hänessä on pelon luonteenpiirre, ja silloin hän jättää jopa isänsä ja äitinsä vihollisen käsiin. Taisteleminen johtaa toisinaan kuolemaan, mutta kaikki taistelu ja kuolema ei ole arvokasta. Jokaisen taistelijan arvo on siinä, minkä tähden hän taistelee – muutoinhan koirakin taistelee pesäänsä ja penikoitaan puolustaakseen.
Awana kertoi: an-Najashi lähti ulos ramadanin ensimmäisenä päivänä ja kulki Abu as-Sammal al-Asadin ohitse, joka istui talonsa edustalla. Tämä sanoi hänelle: Minne olet menossa? Hän sanoi: Menen al-Kunasaan. Tämä sanoi: Maistuisiko sinulle lampaanpäitä ja rasvahäntiä, jotka olen pannut uuniin heti yön alussa ja jotka ovat aamuun mennessä kypsyneet ja mureutuneet? Hän sanoi: Voi sinua, ramadanin ensimmäisenä päivänä?! Tämä sanoi: Jätä meidät rauhaan asioilta, joista emme tiedä. Hän sanoi: Ja mitä sitten? Tämä sanoi: Sitten juotan sinulle juomaa, joka on kuin kurkumaa: se ilahduttaa mielen, kiertää suonissa, lisää voimia, sulattaa ruoan ja tekee kankeankin puheliaaksi. Niinpä hän laskeutui ratsailta, ja he söivät aamiaista; sitten tämä toi viiniä, ja he joivat. Kun päivä oli lopullaan, heidän äänensä kohosivat. Heillä oli naapuri, joka oli Alin (AS) tovereita ja hänen kannattajiaan; tämä meni Alin (AS) luo ja kertoi hänelle heidän tarinansa. Ali lähetti heidän luokseen joukon miehiä, jotka piirittivät talon. Abu as-Sammal hyppäsi Banu Asadin talojen suuntaan ja pääsi pakoon, mutta an-Najashi tuotiin Alin (AS) luo. Aamun tultua Ali asetti hänet seisomaan pelkissä housuissaan ja antoi hänelle kahdeksankymmentä raipaniskua ja sitten kaksikymmentä lisää. Tämä sanoi: Uskovaisten käskijä, rangaistuksen minä kyllä tunnen, mutta mikä on tämä lisä, jota en tunne? Hän sanoi: Se on röyhkeydestäsi Herraasi kohtaan ja siitä, että söit paastoa noudattamatta ramadanin kuukaudessa. Sitten hän asetti hänet housuissaan ihmisten nähtäville, ja pojat huusivat hänelle pilkkasanoja. Hän puolestaan sanoi: Ei toki, Jumalan kautta! Sitten Hind ibn Asim as-Saluli kulki hänen ohitseen ja heitti hänen ylleen viitan, ja sen jälkeen ihmiset kulkivat hänen ohitseen ja heittivät hänen ylleen viittoja, kunnes hänelle oli kertynyt suuri kasa viittoja. (al-Gharat, osa 2, s. 533)
An-Najashi oli Alin (AS) runoilija Siffinissä. Hän joi viiniä, ja Ali (AS) langetti hänelle säädetyn rangaistuksen. An-Najashi vihastui, liittyi Mu'awiyaan ja sepitti pilkkarunoja Alista (AS).
Kertoja sanoo: Oli ramadanin ensimmäinen päivä, ja an-Najashi lähti kotoaan. Matkalla hän näki Abu as-Sammal al-Asadin istumassa oman talonsa ovella. Abu as-Sammal kysyi, minne hän oli menossa. An-Najashi sanoi: al-Kunasan kaupunginosaan. Abu as-Sammal sanoi: Tahtoisitko syödä lampaan päätä ja rasvahäntää, jotka panin uuniin heti illan alussa ja jotka ovat nyt kypsyneet? An-Najashi sanoi: Voi sinua, ramadanin ensimmäisenä päivänäkö? Abu as-Sammal sanoi: Älä muistuta meitä asiasta, josta emme tiedä mitään. An-Najashi sanoi: Ole vaiti. Abu as-Sammal sanoi: Sitten annan sinulle kirkasta ja maukasta viiniä, joka ilahduttaa mielen, kiertää suonissa, lisää voimia, sulattaa ruoan ja tekee kielen puheliaaksi. An-Najashi laskeutui ratsailta, ja he söivät aamiaista, ja Abu as-Sammal toi viiniä, ja he joivat. Päivän loppupuolella he korottivat äänensä. Heidän naapurissaan asui yksi Alin (AS) tovereista ja hänen kannattajistaan. Tämä meni Alin (AS) luo ja kertoi tapahtuneen. Ali (AS) lähetti heidän kimppuunsa joukon miehiä. He tulivat ja piirittivät talon. Kun Abu as-Sammal näki tilanteen, hän heittäytyi Banu Asadin kaupunginosaan ja piiloutui. An-Najashi kuitenkin otettiin kiinni ja vietiin Alin (AS) luo. Seuraavana päivänä hänet tuotiin pelkät housut jalassaan, ja Ali antoi hänelle kahdeksankymmentä raipaniskua ja lisäsi niihin vielä kaksikymmentä. An-Najashi sanoi: Uskovaisten käskijä, ne kahdeksankymmentä olivat säädetty rangaistus, mutta mitä olivat nämä kaksikymmentä, jotka lisäsit? Hän sanoi: Ne olivat röyhkeydestäsi Herraasi kohtaan ja siitä, ettet paastonnut ramadanin kuukaudessa.
Kun Ali (AS) oli langettanut an-Najashille säädetyn rangaistuksen, ne jemeniläiset, jotka olivat Alin kanssa, vihastuivat siitä, ja heistä läheisin hänelle oli Tariq ibn Abdullah an-Nahdi. Tämä meni uskovaisten käskijän (AS) luo ja sanoi: Uskovaisten käskijä, emme ole ennen nähneet, että tottelemattomat ja tottelevaiset, hajaannuksen kylväjät ja yhtenäisyyden miehet saisivat oikeudenmukaisilta hallitsijoilta ja hyveen aarreaitoilta saman palkan – kunnes näin, mitä teit veljelleni al-Harithille. Sinä sytytit rintaamme vihan, hajotit asiamme ja saatoit meidät sille tielle, jonka kulkijan päämääränä olemme pitäneet helvetin tulta. Ali (AS) sanoi: ”Se on raskasta muille kuin nöyrille.” [Qur'an 2:45] Banu Nahdin mies, eikö hän ole vain yksi muslimeista, joka loukkasi Jumalan asettamaa pyhää rajaa, ja me panimme hänelle täytäntöön rangaistuksen, joka oli hänen syntinsä sovitus? Korkein Jumala sanoo: ”Älköön viha jotakin kansaa kohtaan saako teitä luopumaan oikeudenmukaisuudesta. Olkaa oikeudenmukaisia, se on lähempänä jumalanpelkoa.” [Qur'an 5:8] Hän kertoi: Tariq lähti Alin luota, ja kun yö laskeutui, hän ja an-Najashi hiipivät Mu'awiyan luo. Kun he saapuivat hänen luokseen, ovenvartija meni sisään ja ilmoitti hänelle heidän tulostaan; hänen luonaan olivat Syyrian väen johtomiehet. Kun Mu'awiya näki hänet, hän sanoi: Tervetuloa – ja moitti Alia. Silloin Tariq nousi ja sanoi: Mu'awiya, minä puhun nyt; älköön sanojeni alku vihastuttako sinua ennen loppua. Sitten hän sanoi miekkaansa nojaten: Asiaan: me olimme kiiruhtaneet siihen, mihin kiiruhdimme, hurskaan ja oikeudenmukaisen johtajan edessä, sellaisten Jumalan lähettilään (SAWS) tovereiden joukossa, jotka olivat jumalaapelkääviä ja oikeaan johdattavia. He ovat aina olleet johdatuksen majakoita ja uskon merkkipaaluja, polvi toisensa jälkeen oikein ohjattuina, uskon eivätkä maailman miehiä, tuonpuoleisen väkeä, joissa on kaikki hyvä. Heitä seurasivat ihmisistä kuninkaat ja ruhtinaat, ylhäisten huoneiden ja kunnian miehet; he eivät olleet valansa rikkojia eivätkä vääryydentekijöitä. Eikä niiden luopuminen heistä ja heidän seurastaan, jotka luopuivat, johtunut mistään muusta kuin totuuden karvaudesta silloin, kun he saivat sen juotavakseen. Sitten hän kääntyi an-Najashin puoleen ja sanoi: Tämä ei ole sinun pesäsi – lähde tiehesi. Tämä kävi Mu'awiyalle raskaaksi ja hän suuttui, mutta hillitsi itsensä. Kun Alille (AS) kantautui tieto Tariqin puheesta ja siitä, mitä hän oli Mu'awiyalle sanonut, hän sanoi: Jos Banu Nahdin mies olisi sinä päivänä surmattu, hän olisi kuollut marttyyrina. (al-Gharat, osa 2, s. 539)
Kun Ali (AS) oli langettanut an-Najashille säädetyn rangaistuksen, Alin (AS) kanssa olleet jemeniläiset vihastuivat, ja erityisesti Tariq ibn Abdullah an-Nahdi. Tariq meni Alin (AS) luo ja sanoi: Uskovaisten käskijä, emme ole nähneet, että kapinoitsijat ja kuuliaiset, hajaannuksen kylväjät ja ne, jotka tahtovat yhtenäisyyttä, saisivat oikeudenmukaisilta hallitsijoilta ja hyveen aarreaitoilta saman rangaistuksen – kunnes teit veljelleni an-Najashille sillä tavoin, täytit sydämemme vihalla, sotkit ja hajotit asiamme ja saatoit meidät tielle, jonka päätepiste on helvetin tuli. Ali (AS) sanoi: ”Se on raskasta muille kuin nöyrille.” [Qur'an 2:45] Nahdin mies, eikö ole niin, että hän on yksi muslimeista, joka loukkasi uskon pyhyyttä ja teki kielletyn teon? Mekin panimme hänelle täytäntöön rangaistuksen, joka on hänen syntinsä sovitus. Nahdin mies, korkein Jumala sanoo: ”Älköön viha toista kansaa kohtaan saako teitä luopumaan oikeudenmukaisuudesta; olkaa oikeudenmukaisia, se on lähempänä jumalanpelkoa.” [Qur'an 5:8] Tariq lähti Alin luota, ja kun yö tuli, hän meni viipymättä an-Najashin kanssa Mu'awiyan luo. Mu'awiyan ovenvartija ilmoitti hänelle heidän tulostaan. Hänen luonaan oli joukko Syyrian ylhäisiä. Kun Mu'awiyan katse osui Tariqiin, hän sanoi: Tervetuloa – ja ylisti häntä mutta moitti Alia ja sanoi häntä eksyneeksi! Tariq nousi seisomaan ja sanoi: Mu'awiya, minä puhun nyt, mutta älköön puheeni vihastuttako sinua. Sitten hän nojasi miekkaansa ja sanoi: Asiaan: me olimme sellaisen johtajan palveluksessa, joka oli jumalaapelkäävä ja oikeudenmukainen, ja mukanamme oli joukko Jumalan lähettilään (SAWS) tovereita, jotka kaikki olivat hurskaita ja oikein ohjattuja – miehiä, jotka ovat aina olleet johdatuksen lamppuja. Kaikki hyvä, mitä voi löytää, löytyi heistä. Ja jos me käänsimme heille selkämme, se johtui vain siitä, että totuus on karvasta emmekä me kestäneet sitä, ja siitä, että heidän tiensä on vaikea. Ennen meitä Jabala ibn al-Ayham käänsi selkänsä islamille, koska hän ei tahtonut alistua kostorangaistuksen nöyryytykseen. Mu'awiya, älä ylpeile siitä, että olemme pakanneet tavaramme ja tulleet luoksesi, sillä sinä itse tunnet meidät, vaikka tekeydytkin tietämättömäksi. Olen sanonut sanottavani ja pyydän suurelta Jumalalta anteeksiantoa. Sitten hän kääntyi an-Najashin puoleen ja sanoi: Tämä ei ole sinun paikkasi, vedä itsesi pois täältä. Nämä sanat kävivät Mu'awiyalle raskaiksi, ja hän suuttui, mutta ei näyttänyt vihaansa. Tieto tästä tapauksesta kantautui Alille (AS): mitä Tariq oli Mu'awiyalle sanonut. Ali (AS) sanoi: Jos Tariq olisi sinä päivänä surmattu, hän olisi ollut marttyyrien joukossa.
Shaykh kertoi Abu Amr ibn al-Ala'lta: Kun Aqil ibn Abi Talib saapui Alin (AS) luo Kuufaan pyytämään häneltä apua, Ali tarjosi hänelle hänelle kuuluvan osuuden. Aqil sanoi: Tahdon, että annat minulle valtionkassasta. Hän sanoi: Jää tänne perjantaihin asti. Aqil jäi. Kun uskovaisten käskijä (AS) oli suorittanut perjantairukouksen, hän sanoi Aqilille: Mitä sanot siitä, joka pettää kaikkia näitä? Aqil sanoi: Kurja mies hän on. Ali sanoi: Ja sinäkö käsket minua pettämään kaikki nämä ja antamaan sinulle? Kun Aqil lähti hänen luotaan, hän meni Mu'awiyan luo. (al-Gharat, osa 2, s. 549)
Toinen niistä, jotka lähtivät Alin (AS) luota, oli hänen veljensä Aqil. Kertoja sanoo: Aqil tuli Kuufaan Alin (AS) luo ja pyysi häneltä avustusta. Ali (AS) antoi hänelle sen, mikä oli hänen osuutensa. Aqil sanoi: Tahdon, että annat minulle jotakin valtionkassasta. Ali (AS) sanoi: Odota perjantaihin asti. Ja Aqil odotti perjantaihin. Kun uskovaisten käskijä (AS) oli suorittanut perjantairukouksen, hän sanoi Aqilille: Mitä sanot siitä, joka pettää kaikkia näitä ihmisiä? Aqil sanoi: Kurja mies on sellainen mies. Ali (AS) sanoi: Tahdotko siis, että minä pettäisin kaikkia näitä ihmisiä ja antaisin sinulle valtionkassasta? Aqil lähti Alin (AS) luota ja meni Mu'awiyan luo.
Abu Fakhita, Umm Hanin vapautettu palvelija, kertoi: Istuin Alin (AS) luona, kun hänen luokseen tuli mies matkavaatteissa ja sanoi: Uskovaisten käskijä, olen tullut luoksesi kaupungista, johon en jättänyt ainoatakaan sinua rakastavaa. Hän sanoi: Jos he kykenisivät rakastamaan minua, he rakastaisivat minua. Minä ja seuraajani olemme Jumalan liitossa: joukkoomme ei lisätä ainoatakaan miestä eikä siitä vähennetä ketään ylösnousemuksen päivään asti. (al-Gharat, osa 2, s. 554)
Kertoja sanoo: Istuin Alin (AS) luona, kun tuli mies matkavaatteissa ja sanoi: Uskovaisten käskijä, olen tullut luoksesi kaupungista, jossa sinulla ei ole ainoatakaan ystävää. Ali (AS) sanoi: Ei se mitään; jos he kykenisivät rakastamaan minua, he rakastaisivat. Minä ja seuraajani olemme Jumalan liitossa ja lupauksessa ylösnousemuksen päivään asti, eikä lukumääräämme lisätä yhtäkään eikä siitä vähene yhtäkään.
Abu Dawud al-Hamdani Umar ibn Ali ibn Abi Talibilta, uskovaisten käskijältä (AS): Ei ole viisauden sanaa tekopyhän sydämessä, ilman että hän lausuu sen ennen kuin lähtee tästä maailmasta. (al-Gharat, osa 2, s. 579)
Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Jokaisen viisauden sanan, joka on tekopyhän sydämessä, hän lausuu ääneen ennen kuolemaansa.
Abd al-Rahman ibn Abi Bakra kertoi: Kuulin Alin (AS) sanovan: Kukaan ihminen ei ole kohdannut sitä, minkä minä olen kohdannut. Sitten hän itki. (al-Gharat, osa 2, s. 583)
Uskovaisten käskijä (AS) sanoi eräänä päivänä: Se, mikä minua on kohdannut, ei ole kohdannut yhtäkään ihmislasta. Sitten hän itki.
Abu al-Jahhaf eräältä nimeltä mainitulta mieheltä: He menivät Alin (AS) luo, kun hän oli ar-Rahbassa istumassa matalalla vuoteella. Hän sanoi: Mikä teidät toi tänne? He sanoivat: Rakkaus sinuun ja puheesi kuuleminen, uskovaisten käskijä. Hän sanoi: Jumalan kauttako? He sanoivat: Jumalan kautta. Hän sanoi: Tietäkää, että se, joka rakastaa minua, näkee minut siellä, missä hän tahtoo minut nähdä, ja se, joka minua vihaa, näkee minut siellä, missä hän ei tahtoisi minua nähdä. (al-Gharat, osa 2, s. 587)
Kertoja sanoo: Menimme Kuufan suurelle aukiolle Alin (AS) luo, ja hän istui matalalla vuoteella. Hän kysyi meiltä: Mikä on saanut teidät tulemaan? Sanoimme: Rakkaus sinuun ja halu kuulla puhettasi, uskovaisten käskijä. Ali (AS) sanoi: Jumalan kauttako? Sanoimme: Jumalan kautta. Hän sanoi: Tietäkää, että se, joka rakastaa minua, näkee minut siellä, missä hän minua tarvitsee, ja se, joka minua vihaa, näkee minut siellä, missä hän ei tahtoisi minua nähdä.
Habba Alilta (AS): Vaikka paastoaisit koko elämäsi ajan ja viettäisit kaikki yöt rukouksessa ja sinut surmattaisiin Kaaban kulman ja Ibrahimin paikan välissä, Jumala herättää sinut sen kanssa, jota rakastat, minne se sitten johtaakin: jos hän on paratiisissa, niin paratiisiin, ja jos tulessa, niin tuleen. (al-Gharat, osa 2, s. 588)
Kertoja kertoo Alilta: Vaikka paastoaisit koko elämäsi ja rukoilisit kaikki yöt ja kärsisit marttyyrikuoleman Kaaban kulman ja Ibrahimin paikan välissä, Jumala kokoaa sinut ylösnousemuksen päivänä sen kanssa, jota rakastat. Jos hän kuuluu paratiisiin, sinä menet paratiisiin, ja jos hän kuuluu helvettiin, sinä menet helvettiin.
Uskovaisten käskijältä (AS): Joka rakastaa meitä, profeetan perhettä, varustautukoon koettelemusta varten. (al-Gharat, osa 2, s. 588)
Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Jokainen, joka rakastaa meitä, profeetan perhettä, olkoon valmis koettelemukseen.
Sanomme: Tämä tarkoittaa, että ihmisen tulee olla valmis koettelemuksen päivään, joka on kuolema ja ylösnousemus, ja siihen valmistaudutaan hankkimalla matkaeväät. Kuten Bihar al-Anwarin osassa 69 sivulla 40 kerrotaan Ma'ani al-Akhbarin mukaan: Kysyin imaami Sadiqilta (AS): Mitä tarkoittaa se, että uskovaisten käskijä (AS) vastasi miehelle, joka sanoi rakastavansa häntä: ”Varaa köyhyyttä varten viitta”? Imaami (AS) sanoi: Se tarkoittaa: jos rakastat minua, niin hanki jumalanpelosta itsellesi suoja köyhyytesi päivää eli ylösnousemuksen päivää varten.
Ali (AS) sanoi: Minun tähteni tuhoutuu kahdenlainen ihminen: liioitteleva rakastaja, joka ylistää minussa sitä, mitä minussa ei ole, ja panetteleva vihamies, jonka viha minua kohtaan ajaa hänet parjaamaan minua. Tietäkää, etten minä ole profeetta eikä minulle tule ilmestystä, vaan minä toimin Jumalan kirjan mukaan niin hyvin kuin kykenen. Siinä, mihin teitä käsken Jumalan tottelemiseksi, teidän velvollisuutenne on totella minua, oli se teistä mieluista tai vastenmielistä. Mutta jos minä tai joku muu käskee teitä tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan, ei synnissä ole kuuliaisuutta. Kuuliaisuus on vain hyvässä, kuuliaisuus on vain hyvässä – kolmesti. (al-Gharat, osa 2, s. 590)
Ali (AS) sanoi: Tuhoutukoon se rakastaja, joka liioittelee rakkaudessaan minuun, ja se vihamies, joka vihamielisyytensä tähden esittää minusta valheita. Minä en ole profeetta, eikä minulle tule ilmestystä, mutta niin pitkälle kuin kykenen, toimin Jumalan kirjan mukaan. Kun siis käsken teitä tottelemaan korkeaa Jumalaa, teidän on toteltava, olipa se teille mieluista tai vastenmielistä. Mutta jos minä tai joku toinen käskee teitä syntiin, ei synnissä sovi totella. Sitten hän sanoi kolmesti: Kuuliaisuus on vain hyvässä teossa.
Uskovaisten käskijä (AS) istui joka päivä eräässä paikassa suuressa moskeijassa ja ylisti siinä Jumalaa aamurukouksen jälkeen auringonnousuun asti. Kun aurinko oli noussut, hän nousi saarnatuoliin, löi kahdella sormellaan kämmentään ja sanoi: Ei ole muuta kuin Kuufa, jota supistan ja levitän. (al-Gharat, osa 2, s. 635)
Uskovaisten käskijä (AS) istui joka päivä aamurukouksen jälkeen eräässä paikassa Kuufan moskeijassa ja ylisti Jumalaa auringonnousuun asti. Kun aurinko nousi, hän nousi ylös ja astui saarnatuoliin, löi kahdella sormellaan kämmenpohjaansa ja sanoi: Minulle ei ole jäänyt muuta kuin tämä Kuufa, jonka sulkeminen ja avaaminen on minun käsissäni.
Abdullah ibn al-Harith ibn Sulayman isältään: Ali (AS) sanoi: En näe tuota kansaa muuna kuin teistä voitolle pääsevänä, koska te olette hajaantuneet totuudestanne ja he ovat yhtyneet valheeseensa. Ja johtaja on kaltaisenne ihminen: hänkin erehtyy ja osuu oikeaan. Jos siis teillä on johtaja, joka on oikeudenmukainen alamaisiaan kohtaan ja jakaa tasapuolisesti, kuunnelkaa häntä ja totelkaa häntä; sillä ihmisiä ei pidä kunnossa muu kuin johtaja, olipa hän hurskas tai kelvoton. Jos hän on hurskas, siitä on hyötyä sekä paimenelle että laumalle, ja jos hän on kelvoton, uskovainen palvelee hänen aikanaan Herraansa ja kelvoton tekee tekonsa määräaikaansa asti. (al-Gharat, osa 2, s. 636)
Ali (AS) sanoi: Aivan varmasti tämä kansa saa teistä yliotteen, sillä te olette hajallanne, vaikka olette oikeassa, ja he ovat yhtenäisiä, vaikka ovat väärässä. Hallitsija on kaltaisenne: hänkin erehtyy joskus ja osuu joskus oikeaan. Jos keskuudessanne on hallitsija, joka toimii alamaisiaan kohtaan oikeudenmukaisesti ja jakaa varat tasan, niin kuunnelkaa hänen sanaansa ja totelkaa hänen käskyään. Sillä ihmisiä ei saata kuntoon muu kuin hallitsija, olipa hän hyvä tai huono. Jos hallitsija on hyvä, se on sekä hänen omaksi että alamaistensa parhaaksi, ja jos hän on huono, uskovainen palvelija palvoo Herraansa hänen suomansa turvan varjossa, ja tuo pahantekijä kulkee kohti omaa kuolemaansa.