Jami ibn Umar ibn Abd al-Rahman ibn Jafar al-Ijli kertoi: Minulle kertoi eräs Banu Tamimin mies, Halan jälkeläisiä, Abu Halalta: al-Hasan ibn Alilta, al-Husaynilta (AS), joka sanoi: Kysyin isältäni, millainen Jumalan lähettilään (SAWS) elämä kotona oli. Hän sanoi: Kun hän tuli kotiinsa, hän jakoi siellä olonsa kolmeen osaan: osan Jumalalle, osan perheelleen ja osan itselleen. Sitten hän jakoi oman osansa itsensä ja ihmisten kesken, ja niin hän palautti senkin huolenpitona koko kansalle eikä pidättänyt heiltä mitään. Hänen tapaansa kansan keskuudessa kuului, että hän suosi niitä, joilla oli ansioita uskonnossa. Toisilla heistä oli yksi tarve, toisilla kaksi ja toisilla useita, ja hän omistautui heille ja heidän asioilleen siinä, mikä oli parhaaksi heille ja koko kansalle: hän kyseli heidän tilanteestaan ja kertoi heille, mikä heille kuului. Ja hän sanoi: Kertokoon läsnä oleva poissa olevalle, ja tuokaa minulle sen tarve, joka ei itse pysty sitä tuomaan; sillä joka tuo hallitsijalle sellaisen ihmisen tarpeen, joka ei itse pysty sitä esittämään, sen jalat Jumala vahvistaa ylösnousemuksen päivänä. He tulivat hänen luokseen etsien, eivätkä lähteneet kuin hyvä mukanaan. Hän sanoi: Kysyin häneltä, miten hän toimi ulkona liikkuessaan. Hän sanoi: Hän (SAWS) piti kielensä kurissa muusta kuin siitä, mikä häntä koski; hän yhdisti eikä erottanut; hän kunnioitti jokaisen kansan arvokasta ja asetti hänet heidän johtajakseen; ja hän piti huolta tovereistaan. Hän sanoi: Kysyin häneltä, miten hän toimi istunnossaan. Hän sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) ei noussut eikä istuutunut muutoin kuin Jumalaa muistaen, ja kun hän tuli joukon luo, hän istuutui siihen, mihin istumapaikat päättyivät. Hän antoi jokaiselle seurassaan olevalle hänen osansa, niin ettei kukaan hänen seurassaan luullut kenenkään olevan hänelle arvokkaampi kuin hän itse. Kenen kanssa hän istui tai kenen kanssa hän seisoi jonkin asian tähden, sen kanssa hän oli kärsivällinen, kunnes tuo itse poistui. Ketään, joka pyysi häneltä jotakin, hän ei lähettänyt pois muutoin kuin antaen pyydetyn tai lausuen ystävällisen sanan. Hänen avoimuutensa ja luonteensa ulottui kaikkiin ihmisiin, ja hänestä tuli heille isä, ja he olivat hänen edessään oikeuden suhteen yhdenvertaisia. Hänen istuntonsa oli malttavaisuuden, häveliäisyyden, kärsivällisyyden ja luotettavuuden istunto: siellä ei korotettu ääntä, ei loukattu pyhiä asioita eikä kerrattu kenenkään erehdyksiä. Hänen seuralaisensa olivat tasavertaisia, toisiaan paremmat vain jumalanpelossa, ja nöyriä: siinä piirissä kunnioitettiin vanhaa, armahdettiin nuorta, annettiin etusija tarvitsevalle ja suojeltiin muukalaista. Hän sanoi: Kysyin häneltä hänen käytöksestään seuralaisiaan kohtaan. Hän sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) oli aina hyväntuulinen, luonteeltaan helppo ja lempeä, ei tyly eikä karkea, ei rivo, ei vikojen etsijä eikä mielistelijä. Hän jätti huomiotta sen, mitä ei halunnut, niin ettei kukaan menettänyt toivoaan hänen suhteensa eikä pettynyt häneen. Hän oli jättänyt itsestään pois kolme asiaa: kiistelyn, liiallisen puheen ja sen, mikä ei häntä koskenut. Ja ihmisten suhteen hän oli jättänyt kolme asiaa: hän ei moittinut ketään, ei häpäissyt ketään eikä etsinyt kenenkään häpeällisiä puolia; eikä hän puhunut muusta kuin siitä, mistä hän toivoi palkkaa. Kun joku puhui, hänelle oltiin hiljaa, kunnes hän sai puheensa loppuun. Hän nauroi sille, mille hänen seuralaisensa nauroivat, ja ihmetteli sitä, mitä he ihmettelivät, ja hän kesti kärsivällisesti muukalaisen kovuutta tämän puheessa ja pyynnössä, niin että hänen toverinsa suorastaan houkuttelivat muukalaisia puhumaan. Ja hänellä oli tapana sanoa: Kun näette jonkun, jolla on tarve ja joka sitä pyytää, auttakaa häntä. Hän ei ottanut vastaan ylistystä eikä keskeyttänyt kenenkään puhetta. Hän sanoi: Kysyin häneltä, millaista Jumalan lähettilään (SAWS) vaikeneminen oli. Hän sanoi: Hänen vaikenemisensa perustui neljään asiaan: malttiin, varovaisuuteen, harkintaan ja mietiskelyyn. Hänen harkintansa ilmeni siinä, että hän jakoi katseensa ja kuuntelunsa tasan ihmisten kesken. Hänen mietiskelynsä koski sitä, mikä pysyy ja mikä katoaa. Malttavaisuus yhdistyi hänessä kärsivällisyyteen, niin ettei mikään suututtanut häntä eikä kukaan saanut häntä pois tasapainosta. Ja varovaisuus yhdistyi hänessä neljään: hän tarttui hyvään, jotta sitä seurattaisiin; hän jätti rumat asiat, jotta niistä pidättäydyttäisiin; hän ponnisteli harkinnassaan sen puolesta, mikä oli hänen kansalleen parhaaksi; ja hän ryhtyi siihen, mikä kokosi heille sekä tämän maailman että tuonpuoleisen. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 1, s. 17)
Imaami Husayn (AS) kertoo: Kysyin eräänä päivänä isältäni, uskovaisten johtajalta (AS), Profeetan (SAWS) elämäntavasta ja sunnasta, ja kysyin, mitä hän teki kotona. Hän sanoi: Hän jakoi aikansa kolmeen osaan: osan itselleen, osan perheelleen ja osan luokseen tuleville ihmisille. Kun ihmiset tulivat hänen luokseen, hän ei tehnyt heidän välilleen eroa ajan antamisessa eikä vieraanvaraisuudessa, vaan otti heidät vastaan sillä, mitä hänellä oli; ainoastaan niitä, joilla oli ansioita uskonnossa, hän kunnioitti enemmän. Jokaiselle hän antoi aikaa sen mukaan, kuinka suuri tarve tällä oli, paneutui tämän asian kuntoon saattamiseen ja puhui hänen kanssaan niin paljon kuin oli tarpeen, ja sanoi: Vie nämä asiat myös toisten tietoon. Ja hän sanoi: Tuokaa minulle sen ihmisen tarve, joka ei itse pääse luokseni; sillä joka vie avuttoman tarpeen niille, joille se kuuluu, sen Jumala varjelee ylösnousemuksen päivänä kompastumiselta. Uskovaisten johtaja (AS) lisäsi: Ihmiset astuivat Jumalan lähettilään taloon hämmentyneinä ja lähtivät sieltä asiat järjestyksessä. Imaami Husayn (AS) kysyi: Millainen hänen tapansa oli kodin ulkopuolella? Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Hän ei puhunut muusta kuin siitä, mikä häntä koski. Hän sai aina ihmiset liittymään yhteen, ei hajaannukseen ja eroon. Hän kunnioitti kansansa arvokkainta ja asetti hänet heidän johtajakseen. Hän piti jatkuvasti huolta tovereistaan ja tiedusteli heidän vointiaan. Kysyin: Millainen hän oli kokoontumisissa? Hän sanoi: Hän nousi ja istuutui Jumalaa muistaen ja istuutui sinne, missä oli tilaa. Hän kiinnitti huomiota kaikkiin läsnäolijoihin niin, että jokainen ajatteli hänen rakastavan juuri häntä eniten. Kenen kanssa hän istui tai kenellä oli hänelle asiaa, hän oli niin kärsivällinen, että tuo henkilö itse päätti lähteä. Jos jollakulla oli tarve, hän joko täytti sen tai tyydytti pyytäjän kauniilla sanalla. Hän oli ihmisiä kohtaan ystävällinen ja hyväluonteinen. Kaikki näkivät hänet isänä, mutta oikeuden edessä kaikki olivat hänen edessään yhdenvertaisia. Hänen kokoontumisensa oli malttavaisuuden, häveliäisyyden, kärsivällisyyden ja luotettavuuden kokoontuminen. Siellä ei korotettu ääntä, siellä ei puhuttu kenestäkään pahaa eikä kenenkään erehdyksiä jääty muistelemaan. Ne, jotka olivat Profeetan (SAWS) piirissä, olivat tasapainoisia, ja ainoa paremmuuden mitta heidän keskuudessaan oli jumalanpelko. He olivat nöyriä, vanhaa kunnioitettiin ja nuorta rakastettiin heidän keskuudessaan. Ihmisten tarpeet olivat tärkeitä, ja he olivat vieraanvaraisia muukalaisille. Imaami Husayn (AS) sanoo: Kysyin Profeetan (SAWS) tavasta kohdata ihmisiä. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Hän oli iloinen, hyväluonteinen ja helposti lähestyttävä. Hän ei koskaan puhunut karkeasti eikä etsinyt vikoja. Yleensä hän ei ylistellyt ihmisiä. Hän ei vaivannut mieltään sillä, mikä ei ollut hänelle tarpeen, eikä ollut pahoillaan tai lannistunut siitä, mitä hän toivoi mutta mitä ei ollut. Kolmesta asiasta hän oli todella vapaa: kiistelystä, liiallisen tavoittelusta ja ajan käyttämisestä siihen, mikä ei häntä koskenut. Ihmisistä hän ei puhunut pahaa, ei moittinut heitä eikä etsinyt heidän virheitään. Aina kun joku puhui, hän vaikeni, kunnes tämä sai sanottavansa loppuun. Hän oli ihmisten kanssa: nauroi heidän kanssaan ja ihmetteli heidän kanssaan. Hän odotti kärsivällisesti, että muukalainen sai sanottua asiansa ja tehtyä sen ymmärretyksi, ja tässä hän oli niin kärsivällinen, että hänen seuralaistensa kärsivällisyys loppui ennen häntä. Hän kuitenkin sanoi: Kun joku tarvitsee jotakin, olkaa kärsivällisiä ja auttakaa häntä. Hän ei sallinut itsensä ylistämistä. Hän pyrki siihen, ettei koskaan keskeyttänyt kenenkään puhetta. Imaami Husayn (AS) sanoo: Kysyin, millaista hänen vaikenemisensa oli. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se oli täynnä malttia, tarkkuutta, harkintaa ja mietiskelyä. Hänen harkintansa oli huomion jakamista tasan ihmisten kesken, ja hänen mietiskelynsä koski asioiden tärkeyttä: katoavat asiat olivat hänelle merkityksettömiä, ja hän tavoitteli sitä, mikä pysyy ja on ikuista. Hänen malttinsa oli sellaista, ettei mikään suututtanut häntä eikä kukaan saanut häntä pois tolaltaan. Hänen tarkkuudellaan oli neljä seurausta: hän toi esiin ja piti elossa hyvät asiat, hän teki tunnetuiksi pahat asiat, hän opetti kansalleen sen, mikä oli sille parhaaksi, ja hän opetti heille tien, joka saattoi koota heille sekä tämän maailman että tuonpuoleisen hyvän.
Amr ibn Thabit kertoi: Safiyya sanoi: Oi Jumalan lähettiläs, kaikilla Profeetan (SAWS) vaimoilla on omaisia paitsi minulla; te surmasitte minun sukuni Khaybarin päivänä. Jos siis jotakin tapahtuu, kenen puoleen minä käännyn? Hän sanoi: Ali ibn Abi Talibin puoleen. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 1, s. 385)
Safiyya, juutalaisen Huyayy ibn Akhtabin tytär, joka Khaybarin taistelun jälkeen tuli uskoon ja josta tuli Jumalan lähettilään (SAWS) puoliso, sanoi eräänä päivänä Jumalan lähettiläälle (SAWS): Jokaisella naisella on omaisia paitsi minulla, sillä kaikki minun omaiseni surmattiin Khaybarissa! Jos siis sinun jälkeesi jotakin tapahtuu, kenen suojaan minä menen? Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Mene Alin suojaan.
Ubaydullah ibn Abi Rafi kertoo isältään, tämä isoisältään Abu Rafilta, joka sanoi: Uhudin päivänä Jumalan lähettiläs (SAWS) näki joukon Quraysh-heimon monijumalaisia ja sanoi Alille: Hyökkää heitä vastaan. Sitten hän näki toisen joukon Quraysh-heimon monijumalaisia ja sanoi: Hyökkää heitä vastaan. Ali hyökkäsi heitä vastaan ja surmasi Amr ibn Abdullah al-Jumahin. Sitten Jumalan lähettiläs (SAWS) näki vielä toisen joukon Quraysh-heimon monijumalaisia ja sanoi Alille: Hyökkää heitä vastaan. Hän hyökkäsi heitä vastaan, hajotti heidän joukkonsa ja surmasi Shayba ibn Malikin, joka oli Banu Amir ibn Luayyn miehiä. Silloin Gabriel sanoi Jumalan lähettiläälle (SAWS): Tämä vasta on uhrautuvaa toveruutta! Ja Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Hän on minusta ja minä olen hänestä. Gabriel sanoi: Ja minä olen teistä molemmista. Ja he kuulivat äänten kaikuvan: Ei ole miekkaa paitsi Dhu al-Fiqar, eikä ole nuorta sankaria paitsi Ali. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 1, s. 491)
Kertoja sanoo: Uhudin taistelun päivänä monijumalaiset hyökkäsivät joukko toisensa jälkeen Jumalan lähettilästä (SAWS) vastaan, ja Ali (AS) torjui heidät. Silloin Gabriel (AS) laskeutui alas ja sanoi: Tätä on uhrautuva toveruus. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Ali on minusta ja minä olen Alista. Gabriel (AS) sanoi: Ja minäkin olen teistä. Samassa taivaalla kaikui ääni: Ei ole nuorta sankaria paitsi Ali, ei ole miekkaa paitsi Dhu al-Fiqar.
Useilta kertojilta: Kun Ali tuli Jumalan lähettilään (SAWS) luo Khaybarin valloituksen jälkeen, Profeetta sanoi hänelle: Oi Ali, ellen pelkäisi, että jotkut kansani ryhmät sanoisivat sinusta samaa, mitä kristityt sanoivat Messiaasta, Jeesuksesta Marian pojasta, sanoisin sinusta sellaista, että et kulkisi yhdenkään muslimijoukon ohi ilman että he ottaisivat maata jalkojesi alta ja pesuvetesi jäännöksen etsiäkseen niistä parannusta. Mutta sinulle riittää, että sinä olet minusta ja minä olen sinusta, että sinä perit minut ja minä perin sinut, että sinä maksat velkani, että sinun lapsesi ovat minun lapsiani, ja että huomenna ei yksikään sinua vihaava saavu altaalleni eikä yksikään sinua rakastava jää siitä pois. Kertoja sanoo: Silloin Ali heittäytyi maahan Jumalan edessä ja sanoi: Ylistys Jumalalle, joka on suonut minulle islamin ja tehnyt minut rakkaaksi parhaalle luoduistaan, armona minua kohtaan. Ja Profeetta (SAWS) sanoi hänelle: Ellet olisi sinä, oi Ali, uskovaisia ei tunnettaisi minun jälkeeni. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 1, s. 494)
Monet ovat kertoneet, että kun Ali (AS) palasi Khaybarin valloituksesta, Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi hänelle: Oi Ali, ellen pelkäisi, että jotkut tässä kansassa liioittelisivat sinun suhteesi kuten kristityt Jeesuksen (AS) suhteen ja pitäisivät sinua jumalallisena, sanoisin sellaista, että muslimit pitäisivät jalkojesi alta otettua maata pyhänä ja hakisivat siunausta pesuvedestäsi. Sanon siis vain tämän verran: sinä olet minusta ja minä olen sinusta; sinä olet tietoni perillinen ja minä olen sinun perillisesi; sinä maksat velkani; sinun lapsesi ovat minun lapsiani; ylösnousemuksen päivänä yksikään sinua vihaava ei pääse altaalleni, eikä yksikään sinua rakastava eroa minusta. Kun uskovaisten johtaja (AS) kuuli tämän, hän heittäytyi maahan ja sanoi: Kiitos Jumalalle, joka on osoittanut minulle armonsa islamin kautta ja tehnyt minut rakkaaksi parhaalle luodulleen. Jumalan lähettiläs (SAWS) jatkoi: Ellet olisi sinä, minun jälkeeni uskovaisia ei tunnistettaisi.
Abaya kertoi: Kuulin Alin sanovan: Minä olen jumalaapelkäävien yasub eli johtaja, ja epäuskoisten yasub on omaisuus. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 14)
Kertoja sanoo: Kuulin uskovaisten johtajan (AS) sanovan: Minä olen jumalaapelkäävien yasub, ja epäuskoisten yasub on maallinen omaisuus ja varallisuus.
Sanomme: yasubilla tarkoitetaan johtajaa, tukipilaria ja liikkeelle panevaa voimaa.
al-Asbagh ibn Nubata kertoi: Jumalan kautta, Ali tuli luoksemme kylmänä, ankaran pakkasen päivänä vain kahdessa vaatekappaleessa. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 15)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtajan (AS) ominaisuuksiin kuului, ettei hänen tullut kylmä; hyvin kylminä päivinä näimme hänen pitävän yllään vain paitaa ja housuja.
Shubruma ibn Tufayl kertoi: Näin Alin yllään vain alusvaate ja viitta, kun hän voiteli kameliaan ankaran pakkasen päivänä, ja hänen otsansa oli hiessä. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 37)
Kertoja sanoo: Näimme Alin (AS) ankarassa pakkasessa yllään vain housut ja paita, ja hänen otsansa oli kuumuudesta hiessä.
Abu Rashid al-Hubrani kertoo Ali ibn Abi Talibilta (AS), joka sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) kietoi päähäni turbaanin Ghadir Khummin päivänä ja jätti sen pään riippumaan selkäni puolelle. Sitten hän sanoi: Totisesti Jumala vahvisti minua Badrin ja Hunaynin päivinä enkeleillä, jotka käyttivät tällaista turbaania. Ja hän sanoi: Turbaani on raja epäuskon ja uskon välillä. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 42)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ghadirin päivänä Jumalan lähettiläs (SAWS) kietoi päähäni turbaanin ja heitti sen pään selkäni taakse ja sanoi: Enkelit, jotka tulivat avukseni Badrissa ja Hunaynissa, käyttivät tällaista turbaania. Ja hän sanoi: Turbaani on raja epäuskon ja uskon välillä.
Ubaydullah ibn Muhammad ibn Aisha kertoi: Ali ibn Abi Talib (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) surmattiin, ja hänellä oli tuolloin neljä vaimoa. Alin lapsia oli kaikkiaan kuusitoista poikaa ja yhdeksäntoista tytärtä. Ne Alin (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) pojista, joilla oli jälkeläisiä, olivat al-Hasan, al-Husayn, Muhammad ibn al-Hanafiyya, al-Abbas ja Umar. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 48)
Kertoja sanoo: Ali (AS) kärsi marttyyrikuoleman, ja hänellä oli tuolloin neljä vaimoa avioliitossaan. Kaikkiaan Alilla (AS) oli kuusitoista poikaa ja yhdeksäntoista tytärtä, mutta hänen sukunsa jatkui vain al-Hasanin, al-Husaynin, Muhammad ibn al-Hanafiyyan, al-Abbasin ja Umarin kautta.
Umar ibn Suwayd al-Ijli kertoi: Minulle kertoi Salama al-Taymi, että hän meni torille ja tapasi Alin, joka oli juuri tullut ulos hallintopalatsista. Hän kertoi: Seurasin häntä, ja hän kiersi torilla kehottaen sopimusten pitämiseen ja käskien hyvään, kunnes puolenpäivän tullen hän palasi, ja minä palasin hänen kanssaan. Hän poikkesi valtionkassan varastoon ja astui sisään, ja minä astuin hänen kanssaan; ja siellä kulta ja hopea kimalsivat. Hän katsoi sitä pitkään, sitten hän nauroi ja sanoi: Oi maailma, petä joku muu kuin minut. Hän sanoi tämän kolme kertaa. Ja hän sanoi: En vietä iltaa niin, että täällä on jäljellä hopeaa tai kultaa. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 53)
Kertoja sanoo: Näin uskovaisten johtajan (AS) tulevan ulos kalifaatin palatsista, ja lähdin hänen peräänsä. Ensin hän meni torille ja kehotti kauppiaita pitämään sopimuksensa ja käski jatkuvasti hyvään. Sitten hän suuntasi valtionkassan varastoon. Menin hänen kanssaan ja astuin sisään. Siellä oli kasoittain kultaa ja hopeaa, ja se kimalteli. Hän tuijotti pitkän aikaa kulta- ja hopeavuorta, nauroi sitten ja sanoi kolme kertaa: Oi maailma, sinä et voi pettää minua! Sitten hän sanoi: Ennen iltaa kaikki tämä kulta ja hopea on jaettava puutteenalaisille.
Ali ibn Rabia kertoo: Jada ibn Hubayra tuli Alin luo, kun tämä oli järjestämässä jotakin jaettavaksi ihmisten kesken. Ali sanoi Jadalle: Kumpi näistä on sinulle rakkaampi, tämä vai tuo? Jos tämä olisi jaettava minun ja kaikkein vihatuimman ihmisen kesken, en välittäisi kumman niistä ottaisin. Jada sanoi: Oi uskovaisten johtaja, sinun luoksesi tulee mies, jolle sinä olet rakkaampi kuin hänen perheensä ja lapsensa, ja sinä ratkaiset hänen asiansa; ja sinun luoksesi tulee mies, joka jos vain pystyisi, repisi sinut hengiltä hampaillaan, ja sinä ratkaiset hänenkin asiansa! Silloin Ali löi kädellään rintaansa ja sanoi: Jos tämä, mistä puhut, olisi minun omaani, tekisin niin kuin sanot; mutta tämä kuuluu Jumalalle. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 57)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtajan (AS) sisarenpoika, joka oli hänen sotapäälliköitään ja luotettujaan, oli valmistelemassa varoja, jotta uskovaisten johtaja (AS) jakaisi ne ihmisten kesken. Ali (AS) otti yhden noista esineistä ja sanoi hänelle: Pidätkö tästä enemmän vai tuosta? Sitten hän sanoi: Minulle ei ole mitään eroa sillä, saanko hyvät tavarat itselleni vai saako ne joku, joka on viholliseni! Sisarenpoika kysyi: Eikö sinulle siis ole valtionkassan jakamisessa mitään eroa sen välillä, joka rakastaa sinua enemmän kuin omia lapsiaan, ja sen, joka on niin vihamielinen sinua kohtaan, että jos vain pystyisi, tappaisi sinut omin käsin? Uskovaisten johtaja (AS) löi kädellään rintaansa ja sanoi: Jos se olisi minun omaisuuttani, niin kyllä; mutta tämä on valtionkassaa ja Jumalan omaisuutta, ja se on jaettava tasan.
Dirar ibn Damra ibn Amr al-Kinani sanoi Muawiyan luona, kun Muawiya oli sanonut hänelle: Riittää jo, oi Dirar, nyt ei ole sinun puheesi aika, sillä Ali on mullan alla! Silloin hän sanoi: Jumala armahtakoon uskovaisten johtajaa. Jumalan kautta, hänen vaatteensa olivat lyhyet ja hänen elämänsä karua. Hänelle ei ripustettu verhoja eikä hänen luonaan kerätty varastoon lahjoja. Hänen ovensa ei ollut suljettu meiltä eivätkä ovenvartijat estäneet meitä pääsemästä hänen luokseen. Jumalan kautta, hänen kumarruksensa olivat pitkiä ja unensa vähäistä; hän luki Jumalan kirjaa yön hetkinä ja päivän reunoilla. Hän antoi anteliaasti Jumalalle sydänverensä ja palasi hänen luokseen kyynelin. Maailma ei saanut häntä haluamaan itseään eikä siten vieroittanut häntä, eikä Saatana päässyt häntä eksyttämään. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 58)
Eräs mies puhui Muawiyalle karkeasti. Muawiya sanoi hänelle: Puhutko karkeasti, vaikka viholliseni Alin (AS) yksinvaltiuden aika on ohi ja hän on nyt mullan alla? (Toisin sanoen: minulla ei ole enää kilpailijaa eikä haastajaa vallassa.) Mies sanoi: Jumala armahtakoon Alia. Hän piti yllään karkeaa villapaitaa ja hänen elantonsa oli askeetin elantoa. Hänen ja ihmisten välissä ei ollut verhoa. Hän ei koonnut itselleen mitään valtionkassasta. Hänen kotinsa ovi ei ollut meiltä suljettu, eikä kukaan estänyt meitä menemästä hänen luokseen. Hän oli pitkään kumartuneena rukouksessa ja nukkui vähän. Hän eli lakkaamatta Jumalan kirjan seurassa. Hän lahjoitti omaisuutensa Jumalan mielisuosion tähden, ja hänen kyyneleensä vuosivat Jumalan edessä. Hänellä ei ollut himoa maailmaan, joka olisi vienyt hänen huomionsa, eikä heikkoa kohtaa, jonka kautta Saatana olisi saanut hänet valtaansa.
Isältäni Jabirilta: eräältä Basran asukkaalta, Banu Batr -heimosta, jota kutsuttiin Abu Matariksi; hän sanoi: Astuin ulos Kufan moskeijan portista Ali ibn Abi Talibin aikana, ja ylläni oli niin pitkä vaate, että olin usein kompastua siihen. Silloin kuulin takanani vanhan miehen huutavan: Poikaseni, nosta vaatettasi, sillä se säilyttää vaatteesi paremmin ja on lähempänä Herrasi pelkoa; ja lyhennä viiksesi, jos kerran olet muslimi. Katsoin, ja hän oli Ali ibn Abi Talib (Jumala olkoon häneen tyytyväinen). Kävelin hänen jäljessään, hän edelläni, ja Alilla oli yllään alusvaate ja viitta, niin että hän näytti beduiinilta. Hän kulki eteenpäin ja minä hänen perässään, kunnes hän tuli kamelitorille ja sanoi: Oi kamelikauppiaat, karttakaa valoja, sillä vala saa tavaran menemään kaupaksi mutta sitten hävittää siunauksen. Sitten hän kulki eteenpäin, kunnes saapui taatelikauppiaiden luo, ja siellä oli palvelijatyttö itkemässä erään taatelikauppiaan luona. Hän sanoi tytölle: Miksi itket? Tyttö sanoi: Tämä myi minulle taateleita yhdellä dirhamilla, mutta isäntäni lähetti minut palauttamaan ne, ja myyjä kieltäytyy ottamasta niitä takaisin. Silloin hän (AS) sanoi myyjälle: Anna hänelle hänen dirhaminsa ja ota taatelisi takaisin, sillä hän on palvelija, jolla ei ole omaa päätösvaltaa. Myyjä työnsi hänet pois. Hänelle sanottiin: Tiedätkö, kuka tämä on? Hän sanoi: En. He sanoivat: Tämä on Ali ibn Abi Talib, uskovaisten johtaja! Silloin myyjä kaatoi taatelinsa takaisin ja antoi tytölle hänen dirhaminsa ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, ole minuun tyytyväinen. Hän (AS) sanoi: Olen tyytyväinen, jos annat muslimeille heille kuuluvat oikeudet. Sitten hän sanoi: Oi taatelikauppiaat, ruokkikaa köyhiä, niin ansionne kasvaa. Sitten hän kulki eteenpäin, kunnes näki kalakauppiaat, ja sanoi: Oi kalakauppiaat, älkää myykö suomuttomia ankeriaita älkääkä pinnalle kuolleina kelluvia kaloja. Sitten hän kulki edelleen, kunnes tuli lihakauppiaiden luo, ja sanoi: Oi lihakauppiaat, älkää puhaltako lihaan älkääkä teurastako lammasta toisen lampaan päälle. Sitten hän meni kangaskauppiaiden luo, lähestyi yhtä heistä ja sanoi: Vanhus, myy minulle kunnollisesti paita kolmella dirhamilla. Tämä sanoi: Kyllä, oi uskovaisten johtaja. Kun hän näki, että mies oli tunnistanut hänet, hän meni toisen luo ja sanoi: Myy minulle kunnollisesti paita kolmella dirhamilla. Tämäkin sanoi: Kyllä, oi uskovaisten johtaja. Niin hän jätti hänet ja meni erään nuorukaisen luo ja sanoi: Poika, myy minulle kunnollisesti paita kolmella dirhamilla. Nuorukainen antoi hänelle paidan, ja hän puki sen ylleen; se ulottui ranteisiin ja nilkkoihin asti. Kun hän oli pukenut sen, hän sanoi: Ylistys Jumalalle, joka on pukenut minut vaatteeseen, jolla peitän häpyni ja jolla pukeudun kauniisti ihmisten keskuudessa. Sitten hän sanoi: Kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan näin pukiessaan uutta vaatetta. Sitten hän lähti ja tuli aukiolle, pyysi pesuvettä ja suoritti rituaalipesun, ja sanoi sitten: Milloin nousee esiin heidän onnettomin? He sanoivat: Onko sellaista todella tulossa? Hän sanoi: Kyllä, se on mies, joka surmaa minut. En ole valehdellut, eikä minulle ole valehdeltu. Sillä välin vanhus, sen nuorukaisen isä, jolta vaate oli ostettu, tuli poikansa luo, ja hänelle sanottiin: Poikasi myi tänään uskovaisten johtajalle paidan kolmella dirhamilla. Hän sanoi pojalleen: Otitko häneltä kolme dirhamia, vaikka sen hinta meille on kaksi dirhamia? Niin vanhus otti yhden dirhamin ja lähti Alin luo ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, poikani myi sinulle paidan kolmella dirhamilla, vaikka sen hinta meille on kaksi dirhamia; olen tuonut sinulle yhden dirhamin, ota se. Hän sanoi: Ei; hän myi meille omasta suostumuksestaan, ja me otimme sen omasta suostumuksestamme. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 60)
Kertoja sanoo: Minulla oli yllä pitkä vaate, ja olin lähdössä ulos Kufan moskeijan portista, kun vanha mies takaani sanoi minulle: Poikani, lyhennä vaatettasi, sillä se sekä säilyy paremmin että on lähempänä Jumalan pelkoa. Lyhennä myös viiksesi, jos kerran olet muslimi! Katsoin ja näin, että se oli Ali (AS). Lähdin hänen peräänsä. Hän oli pukeutunut yksinkertaisesti, niin että hän muistutti beduiinia. Ensin hän meni kamelikauppiaiden torille ja sanoi heille: Oi kamelikauppiaat, älkää vannoko valoja kaupanteossa, sillä vala vie ensin siunauksen ja tuo sitten tuhon. Sitten hän tuli taatelikauppiaiden torille. Hän näki jonkun itkevän ja kysyi: Mikä sinua vaivaa? Tämä sanoi: Ostin taateleita, ja isäntäni käski minun palauttaa ne, mutta taatelikauppias ei suostu ottamaan niitä takaisin. Uskovaisten johtaja (AS) pyysi taatelikauppiasta ottamaan taatelit takaisin ja sanoi: Tämä raukka on orja, eikä hänellä ole omaa päätösvaltaa. Taatelikauppias kieltäytyi. Hänelle sanottiin: Tiedätkö, kuka tämä henkilö on? Hän sanoi: En. He sanoivat: Hän on uskovaisten johtaja. Mies hätääntyi, otti taatelit takaisin, antoi orjan rahat takaisin ja lähti Alin (AS) perään, tarttui hänen vaatteensa liepeeseen ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, ole minuun tyytyväinen! Ali (AS) sanoi: Olen sinuun tyytyväinen sillä ehdolla, että kunnioitat ihmisten oikeuksia. Sitten hän sanoi kaikille kauppiaille: Te taatelikauppiaat, ruokkikaa köyhiä, niin ansionne saa siunauksen. Sitten hän jatkoi matkaansa ja tuli kalakauppiaiden torille ja sanoi: Karttakaa ankeriaan ja kuolleen kalan myymistä. Sitten hän meni lihakauppiaiden torille ja sanoi: Pitäkää lihat puhtaina, älkääkä teurastako seuraavaa lammasta ennen kuin olette myyneet edellisen kokonaan. Sitten hän meni kangaskauppiaiden torille ja sanoi eräälle vaatekauppiaalle: Haluan hyvän vaatteen kolmella dirhamilla. Myyjä sanoi: Käskystä, oi uskovaisten johtaja. Kun Ali (AS) näki, että myyjä oli tunnistanut hänet, hän meni toisen myyjän luo, ja kun hänkin oli tunnistanut hänet, hän meni nuoren myyjän luo. Myyjä myi hänelle kolmella dirhamilla pitkän paidan, joka päälle puettuna peitti hänen kätensä ranteisiin ja jalkansa nilkkoihin asti. Silloin hän kohotti kätensä rukoukseen ja sanoi: Ylistys Jumalalle, joka on pukenut minut vaatteeseen, jolla peitän häpyni ja jolla esiinnyn kauniisti ihmisten keskuudessa. Ja hän sanoi: Tämän rukouksen olen oppinut Jumalan lähettiläältä (SAWS). Sitten hän suuntasi kaupungin pääaukiolle, pyysi siellä vettä ja suoritti rituaalipesun. Kesken pesun hän sanoi: Milloin se onneton oikein ilmaantuu? He kysyivät: Mikä onneton? Hän sanoi: Juuri se, jonka on määrä halkaista minun päälakeni! He sanoivat: Onko todella tapahtuva näin? Hän sanoi: Kyllä; se, joka on minulle tämän kertonut, ei koskaan valehtele, eikä se, mitä minä sanon, ole valhetta, vaan se toteutuu. Sillä välin sen liikkeen omistaja, josta Ali (AS) oli paidan ostanut, tuli juosten ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, tämän paidan hinta on kaksi dirhamia, ei kolme. Nuorukaisen, joka työskentelee liikkeessäni, oli määrä myydä se kahdella dirhamilla, mutta hän myi sen liian kalliilla, kolmella dirhamilla. Olen tuonut jäljelle jääneen yhden dirhamin. Ali (AS) sanoi: Ei, sitä ei tarvita; minä ostin sen omasta suostumuksestani kolmella dirhamilla, ja hänkin oli tyytyväinen kolmeen dirhamiin.
Muhammad ibn Kab al-Qurazi kertoi: Kuulin Alin sanovan: Olen nähnyt itseni sitomassa kiveä vatsalleni nälän tähden Jumalan lähettilään (SAWS) aikana, ja tänään almuni ovat neljäkymmentätuhatta dinaaria. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 66)
Kertoja sanoo: Kuulin uskovaisten johtajan (AS) sanovan: Aikoinaan Jumalan lähettilään (SAWS) aikana sidoin nälissäni kiven vatsalleni, ja nyt annan päivittäin neljäkymmentätuhatta dinaaria almuna Jumalan tiellä.
Nafi ibn Abi Nuaym kertoi: Abu Talibilla oli tapana antaa Alille kupillinen maitoa, jotta hän kaataisi sen al-Lat-jumalattaren päälle. Ali viivytteli palaamistaan iltamyöhään asti, ja Abu Talib paheksui sitä ja lähetti Aqilin hänen peräänsä. Ja siellä hän joikin maidon itse ja virtsasi al-Latin päälle! Aqil kertoi tästä Abu Talibille, joka otti kupin häneltä pois ja antoi sen Aqilille, ja tämä kaatoi sen sitten al-Latin päälle. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 66)
Kertoja sanoo: Kun Ali (AS) oli lapsi, eräs hänen sukulaisistaan antoi hänelle kupillisen maitoa, jotta hän kaataisi sen kunnianosoituksena al-Lat-epäjumalan juurelle. Tuli ilta, eikä Ali palannut. Aqil lähetettiin hänen peräänsä. He näkivät, että hän oli juonut maidon itse ja virtsannut epäjumalan juurelle!
Muhammad ibn al-Hanafiyya kertoo isältään sanoen: Isäni (Jumalan mielisuosio hänelle) oli sellainen, ettei kukaan pyytänyt häneltä mitään ilman että hän lähetti tämän pois joko pyydetyn kanssa tai sellaisin sanoin, joihin tämä oli tyytyväinen. Ja hänellä oli tapana kutsua Qanbar öisin, ottaa mukaan jauhoja ja taateleita ja mennä niiden kanssa taloihin, jotka hän tunsi, ja auttaa niiden asukkaita ilman että kukaan sai siitä tietää. Muhammad sanoi: Isä, mikä estää sinua antamasta niitä heille päiväsaikaan? Hän sanoi: Poikani, salassa annettu almu sammuttaa Herran, korkean ja mahtavan, vihan. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 68)
Muhammad ibn al-Hanafiyya sanoo: Isäni Ali (AS) oli sellainen, että jokainen joka pyysi häneltä jotakin, palasi tyytyväisenä. Öisin hän vei palvelijansa Qanbarin kanssa tuntemattomaksi tekeytyneenä jauhoja ja taateleita ihmisten kotien oville. Sanoin: Miksi ette tee näin päivällä? Hän sanoi: Salassa annettu almu tyynnyttää Jumalan vihan.
Umm Hani, Abu Talibin tytär, sanoi: Ali oli ihmisistä anteliaimpia. Hänen isänsä lähetti hänen mukanaan lahjan joillekin sukulaisilleen, ja hän sanoi: Isä, tämä on vähän, lisää siihen. Sitten hän meni äitinsä Fatima bint Asadin luo ja sanoi: Äiti, lisää siihen minun osuudestani! Ja äiti teki niin. Hänelle ja Aqilille annettiin aina yhtä suuret osuudet, mutta Aqil ei tyytynyt osaansa vaan sanoi hänelle: Sinä sait enemmän kuin minä! Silloin hän asetti oman osuutensa Aqilin eteen ja sanoi hänelle: Ota siitä mitä haluat! Eikä hän koskaan käännyttänyt pois yhtäkään pyytäjää lapsuudestaan aina marttyyrikuolemaansa asti (Jumala olkoon häneen tyytyväinen). (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 69)
Umm Hani, uskovaisten johtajan (AS) sisar, sanoo: Ali oli lapsesta asti täynnä anteliaisuutta ja jalomielisyyttä. Aina kun isämme antoi hänelle eväitä vietäväksi sukulaisille, Ali sanoi: Isä, lisää siihen! Sitten hän meni äitimme Fatima bint Asadin luo ja sanoi: Äiti, vähennä minun osuudestani ja lisää se sukulaisten osuuteen! Hänelle ja Aqilille annettiin aina yhtä suuri osuus, mutta Aqil sanoi usein: Sinun osuutesi on suurempi kuin minun! Niinpä Ali antoi omasta osuudestaan Aqilille ja sanoi vielä: Ota mitä haluat! Lapsuudestaan marttyyrikuolemaansa asti Ali ei koskaan käännyttänyt pois yhtäkään pyytäjää.
Uthman al-Asha kertoo eräältä mieheltä, jonka hän mainitsi nimeltä: Kun ramadanin kuukausi alkoi, Ali söi iltaruoan yhtenä iltana al-Hasanin luona, yhtenä iltana al-Husaynin luona ja yhtenä iltana Ibn Abbasin luona, eikä hän syönyt kolmea suupalaa enempää. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 71)
Kertoja sanoo: Ramadanin kuukautena Ali (AS) oli yhtenä iltana al-Hasanin vieraana, yhtenä iltana al-Husaynin ja yhtenä iltana Ibn Abbasin. Yleensä hän ei syönyt muutamaa suupalaa enempää!
Aqil ibn Abi Talib kertoi: Minulle kertoi tätini sanoen: Menin Alin luo Kufassa, ja hän istui kuluneella aasin satulahuovalla. Sitten menin erään hänen vaimonsa luo, joka oli Banu Tamimista, ja nuhtelin ja moitin häntä ja sanoin hänelle: Tämä sinun talosi on täynnä kankaita, ja uskovaisten johtaja istuu kuluneella aasin satulahuovalla! Hän sanoi: Älä moiti minua, sillä emme voi viedä hänelle yhtään vaatetta ilman että hän hylkää sen ja lähettää sen Jumalan valtionkassaan ja heittää sen sinne! (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 72)
Aqil kertoo tädiltään: Menin Kufassa Alin (AS) luo. Näin hänen istuvan kuluneella aasin satulahuovalla! Sitten menin erään hänen Banu Tamimista olevan vaimonsa taloon ja näin sen olevan täynnä hienoja mattoja. Sanoin: Täällä on tällaisia mattoja, ja Ali istuu aasin satulahuovalla! Hän sanoi: Älä moiti minua! Jokaisen vaatteen ja maton, jonka hänelle annamme, hän vie ja panee valtionkassan joukkoon.
Abu Bakr al-Hudhali kertoo al-Hasanilta: Minulle kertoi eräs Banu Tamimin mies sanoen: Abdullah ibn Abbas lähetti minut Ali ibn Abi Talibin (AS) luo, joka oli Kufassa, mukanani kuusisataatuhatta dirhamia, jotka olivat jääneet yli Basran asukkaiden avustuksista. Saavuin hänen luokseen, kun hän tarjosi ihmisille iltaruokaa ramadanin kuukautena. Hän sanoi: Oi Banu Tamimin veli, istu ja syö ihmisten kanssa. Sanoin: Ennemmin nousen kanssasi ja autan sinua, kunnes he ovat lopettaneet. Hän sanoi: Se on sinun asiasi. Kun he olivat lopettaneet, hän tarttui käsivarteeni ja vei minut kotiinsa. Sisään tultuaan hän istuutui ja sanoi: Qanbar, tuo minulle säkki. Tämä toi hänelle sinetöidyn säkin. Hän katsoi sinettiä, ja minä sanoin itsekseni: Tämä on rahaa, jonka hän aikoo antaa minulle. Hän avasi sen ja otti minulle esiin palasia kuivaa leipää, kostutti ne vedellä, toi öljyä ja suolaa ja kaatoi ne päälle ja sanoi: Käy käsiksi, oi Banu Tamimin veli. Sanoin: Päästä minut, oi uskovaisten johtaja, ja anna minun palata tovereitteni luo! Hän sanoi: Mahdotonta, toverisi ovat jo menneet ohitsesi. Qanbar, mene al-Hasan ibn Alin luo ja sano hänelle: Meille tuli vieras, ja jos sinulla on jotakin apua, tule avuksi. Qanbar meni al-Hasanin (AS) taloon ja toi vadin, jossa oli lientä, lihaa ja leipiä, ja pani sen eteeni, ja aloin syödä. Hän sanoi: Oi Banu Tamimin veli, sinäpä olet taitava syömään tällaista! Sanoin: Ja sinä, Jumalan kautta, olet taitava syömään kuivan leivän palasia! Silloin hän (AS) itki ja sanoi: Oi Banu Tamimin veli, jos joskus asetamme itsemme heidän ruokansa suhteen samalle tasolle heidän kanssaan, Jumala vaatii meiltä siitä tilin! (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 73)
Kertoja sanoo: Erään ramadanin kuukauden aikana Ibn Abbas lähetti minut Basrasta Kufaan mukanani varoja. Kun toimitin varat Alille (AS) Kufan moskeijassa, hän sanoi: Syötkö paastonavausaterian ihmisten kanssa moskeijassa? Sanoin: Haluaisin olla sinun kanssasi. Hän sanoi: Aivan kuten haluat. Niinpä odotin, kunnes hän oli hoitanut ihmisten asiat, ja lähdin hänen kanssaan hänen kotiinsa. Kun istuuduimme, hän pyysi Qanbarilta nahkasäkkiä. Qanbar toi säkin, jonka suu oli tiukasti solmittu. Ajattelin itsekseni, että hän varmaankin ottaa säkistä kultaa ja lahjoittaa sen minulle. Mutta näinkin, että säkissä oli kuivaa leipää! Hän sanoi: Ole hyvä! Sanoin: Jos sallit, palaan takaisin moskeijaan syömään paastonavausaterian! Hän sanoi: Moskeijan ateria on jo ohi. Hän lähetti Qanbarin ja sanoi: Tuo al-Hasanin kotoa ruokaa vieraallemme. Qanbar meni ja toi lautasellisen lihaa ja pataruokaa ja pani sen eteeni syötäväksi. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Pidätkö tästä? Sanoin pisteliäästi: Kyllä, ja syökää te sitä, mistä te pidätte! Sillä hetkellä uskovaisten johtaja (AS) puhkesi itkuun ja sanoi: Jos en ole ruoan suhteen samalla tasolla heistä köyhimmän kanssa, kuinka vastaan huomenna Jumalalle?!
Abdullah ibn Husayn kertoo Muhammad ibn Alilta, ja he sanoivat: Abu Nayzar oli erään ei-arabialaisen kuninkaan poikia. Hän mieltyi islamiin, tuli Jumalan lähettilään (SAWS) luo ja oli hänen kanssaan; ja kun Jumalan lähettiläs kuoli, hän jäi Fatiman ja hänen lastensa luo (Jumalan armo heille). Abu Nayzar kertoi: Ali ibn Abi Talib tuli luokseni, kun hoidin kahta maatilaa, Ayn Abi Nayzaria ja al-Bughaybighaa, ja sanoi: Onko sinulla ruokaa? Sanoin: Meillä on ruokaa, jota en pitäisi sinulle sopivana: kurpitsaa tilan sadosta, jonka olen valmistanut pilaantuneessa rasvassa. Hän sanoi: Tuo se minulle. Hän nousi, meni puron luo, pesi kätensä ja söi siitä jonkin verran; sitten hän palasi puron luo, hankasi kätensä hiekalla puhtaiksi, pani sitten kätensä yhteen kämmenpohja kämmenpohjaa vasten ja joi niistä kulauksen purosta ja sanoi: Oi Abu Nayzar, kämmenet ovat astioista puhtaimmat. Sitten hän pyyhki vähän vettä vatsalleen ja sanoi: Se, jonka vatsa vie hänet tuleen, on Jumalan hylkäämä. Sitten hän otti hakun, laskeutui lähteelle ja alkoi hakata sitä, mutta vesi tuli hitaasti. Hän nousi ylös otsa hiestä märkänä ja pyyhki hien otsaltaan, otti sitten hakun ja palasi lähteelle ja alkoi hakata sitä ja mutisi hiljaa rukousta, ja silloin vesi purskahti esiin kuin kamelin kaula. Hän tuli nopeasti ulos ja sanoi: Otan Jumalan todistajaksi, että tämä on almu! Tuo minulle muste ja pergamentti! Abu Nayzar sanoi: Riensin tuomaan ne hänelle, ja hän (AS) kirjoitti: Jumalan, armeliaan armahtajan, nimeen. Tämän antaa almuksi Jumalan palvelija Ali, uskovaisten johtaja: hän antaa almuksi ne kaksi tilaa, jotka tunnetaan nimillä Ayn Abi Nayzar ja al-Bughaybigha, Medinan köyhille ja matkalaisille, jotta Jumala varjelisi kasvoni tulen kuumuudelta ylösnousemuksen päivänä. Niitä ei saa myydä eikä lahjoittaa, kunnes Jumala perii ne, ja hän on perijöistä paras; paitsi jos al-Hasan tai al-Husayn joutuu tarpeeseen, jolloin ne ovat vapaasti heidän käytettävissään eivätkä kenenkään muun. Abu Nayzar sanoi: Myöhemmin al-Husayn joutui velkaan, ja Muawiya tarjosi hänelle Ayn Abi Nayzarista kaksisataatuhatta dinaaria, mutta hän kieltäytyi myymästä ja sanoi: Isäni antoi sen almuksi, jotta Jumala sillä varjelisi hänen kasvonsa tulen kuumuudelta. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 81)
Kertoja sanoo: Abu Nayzar oli Abessinian kuninkaiden jälkeläisiä. Hän luopui kuninkuudesta, tuli Jumalan lähettilään (SAWS) luo, kääntyi islamiin ja jäi Medinaan. Jumalan lähettilään (SAWS) jälkeen hän jäi Alin (AS) luo. (Sanomme: ja ilmeisesti hän kärsi lopulta marttyyrikuoleman Karbalassa imaami Husaynin (AS) rinnalla. Abu Nayzar oli Abessinian kuningashuoneesta ja mitä todennäköisimmin Negusin poika. Negusin kuoleman jälkeen hänen luokseen tultiin, jotta hän ottaisi vastaan Abessinian kuninkuuden, mutta hän ei suostunut ja sanoi: Pidän Jumalan lähettilään seurassa olemista parempana kuin kuninkuutta.) Abu Nayzar sanoo: Asuin al-Bughaybighassa, neljän farsakhin päässä Yanbusta, puutarhassa ja olin puhdistamassa lähdettä, kun Ali (AS) tuli. Hän sanoi: Onko sinulla jotakin syötävää? Sanoin: Kyllä, mutta ehkä se ei ole teille mieleen! Vähän kurpitsaa, jonka olen kypsentänyt rasvassa. Hän sanoi: Tuo juuri sitä. Sitten hän meni lähteelle, pesi kätensä ja joi vettä kaksin kourin ja sanoi: Paras malja on juuri tämä! Sitten hän kaatoi vähän vettä vatsalleen ja sanoi: Miten sääli, jos vatsan palvonta vie jonkun helvettiin! Aterian jälkeen hän otti hakun, kävi lähteen kimppuun ja alkoi puhdistaa sitä. Hiki virtasi lakkaamatta, ja aina kun hän väsyi, hän lepäsi hetken ja palasi taas lähteelle ja kaivoi sitä. Yhtäkkiä kuohuva vesi purskahti esiin kamelin kaulan paksuisena. Ali (AS) huudahti: Jumalan kautta, tämä lähde on minun almuni Jumalan tiellä. Ja hän sanoi: Abu Nayzar, tuo kynä ja paperi! Hankin nopeasti kynän ja paperia. Hän kirjoitti: Jumalan, armeliaan armahtajan, nimeen. Tämän lähteen ja puutarhan, joka tästedes kantaa nimeä Ayn Abi Nayzar, Jumalan palvelija Ali, uskovaisten johtaja, asettaa Jumalan tiellä waqfiksi Medinan köyhille ja matkalle jääneille, jotta hän Jumalan kohdatessaan olisi turvassa helvetin tulelta. Lähteen hoidon uskon al-Hasanille ja al-Husaynille. Abu Nayzar sanoo: Vuosia myöhemmin, kun al-Husayn (AS) oli velkaantunut, Muawiya tarjosi suuria summia ostaakseen häneltä lähteen ja tilan, joita hän havitteli, mutta imaami Husayn (AS) ei suostunut vaan sanoi: Isäni asetti tämän lähteen waqfiksi, jotta se olisi hänen suojanaan helvetin tulta vastaan.
Hisham kertoo isältään: Ali ibn Abi Talib meni tervehtimään sairasta Sasaa ibn Suhania, ja Ali sanoi Sasalle: Jumalan kautta, en ole tuntenut sinua muuksi kuin sellaiseksi, joka on kevyt taakka toisille ja hyvä auttaja. Sasa sanoi: Ja sinä, Jumalan kautta, oi uskovaisten johtaja, en ole tuntenut sinua muuksi kuin sellaiseksi, joka on omissa silmissään suuri ja joka on uskovaisia kohtaan armollinen ja Jumalan kirjan tuntija. Kun Ali (AS) nousi lähteäkseen, hän sanoi Sasalle: Älä tee sairaskäynnistäni ylpeilyn aihetta kansasi keskuudessa, sillä totisesti Jumala ei rakasta ketään pöyhkeilevää kerskailijaa. [Koraani 31:18] (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 84)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtaja (AS) tuli katsomaan sairasta Sasaa ibn Suhania ja sanoi hänelle: Jumalan kautta, sinä, oi Sasa, olet kevyt taakka ja hyvä auttaja (toisin sanoen: et ole kenellekään kuormaksi ja olet kaikkien tukena). Myös Sasa sanoi: Jumalan kautta, sinäkin, oi uskovaisten johtaja, olet Jumalan näkevä, uskovaisille armollinen ja Jumalan kirjan tuntija. Lähtiessään Ali (AS) sanoi Sasalle: Älä vain kerro sairaskäynnistäni kansallesi ylpeillen! Sillä Jumala on sanonut: hän ei rakasta pöyhkeitä kerskailijoita. [Koraani 31:18]
Bakr ibn Abdullah al-Muzani: Ali kutsui palvelijaansa, mutta tämä ei vastannut hänelle. Hän meni ulos ja löysi tämän talon oven luota ja sanoi: Mikä esti sinua vastaamasta minulle? Etkö kuullut kutsuani? Hän sanoi: Kyllä kuulin, mutta olin liian laiska vastaamaan, ja olen turvassa sinun rangaistukseltasi! Silloin Ali (AS) sanoi: Ylistys Jumalalle, joka on tehnyt minusta yhden niistä, joiden luota luodut ovat turvassa. Mene, sinä olet vapaa Jumalan kasvojen tähden. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 86)
Kertoja sanoo: Ali (AS) kutsui palvelijaansa, mutta ei kuullut vastausta. Hän lähti etsimään häntä ja näki hänen olevan lähellä talon ovea. Hän sanoi hänelle: Miksi et vastaa? Etkö kuullut ääntäni? Palvelija sanoi: Kuulin, mutta minua ei huvittanut vastata; toisaalta olen turvassa sinun rangaistukseltasi! (Toisin sanoen: tiedän, ettet rankaise minua.) Ali (AS) sanoi: Kiitos Jumalalle, joka on asettanut minut niiden joukkoon, joilta luodut ovat turvassa! Sitten hän sanoi palvelijalleen: Mene, olen vapauttanut sinut Jumalan tähden.
Kumayl ibn Ziyad al-Nakhai kertoi: Ali ibn Abi Talib (AS) otti minua kädestä ja vei minut hautausmaalle. Kun tulimme aavalle, hän huokasi syvään ja sanoi: Oi Kumayl ibn Ziyad, sydämet ovat astioita, ja niistä paras on se, joka vetää eniten. Ihmisiä on kolmenlaisia: jumalallinen oppinut, pelastuksen tietä kulkeva oppilas, ja päämäärätön rahvas. Oi Kumayl ibn Ziyad, oppineet pysyvät niin kauan kuin aikakin pysyy. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 94)
Kumayl ibn Ziyad sanoo: Ali (AS) otti minua kädestä ja vei minut mukanaan autiomaahan. Kun olimme kahden, hän huokasi ja sanoi: Oi Kumayl, sydämet ovat kuin astioita. Niistä paras on se, jonka tilavuus on suurin. Ihmisiä on kolmea lajia: jumalallinen oppinut, pelastuksen tien opiskelija ja päämäärättömät ihmiset. Sitten hän sanoi: Oppineet pysyvät niin kauan kuin aikakin pysyy.
Salama ibn Abi al-Tufayl kertoo isältään: Ali tuli eräänä päivänä ulos kotoaan, ja siellä istui joukko ihmisiä. Hän sanoi: Keitä te olette? He sanoivat: Me olemme sinun seuraajiasi, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Kunnia Jumalalle, miksi en siis näe teissä seuraajien tuntomerkkejä? He sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, mitkä ovat seuraajien tuntomerkit? Hän sanoi: Itkusta hämärtyneet silmät, paastosta kuopalle painuneet vatsat, rukouksesta kuivuneet huulet, valvomisesta kalpeat kasvot, ja heidän kasvoillaan on nöyrien arvokkuus. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 294)
Ali (AS) tuli eräänä päivänä ulos kotoaan. Hän näki joukon ihmisiä istumassa oven edessä ja kysyi: Keitä te oikein olette? He sanoivat: Me olemme sinun seuraajiasi, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Kunnia Jumalalle; miksi sitten en näe teissä seuraajien tuntomerkkejä?! He sanoivat: Millaisia ne ovat? Hän sanoi: Itkusta kuopalle painuneet silmät, paastosta hoikistuneet vatsat, rukouksesta kuivuneet huulet, yövalvomisesta kalvenneet kasvot. Ja kaikkein tärkeintä: heidän kasvoillaan voi nähdä nöyrien arvokkuuden.
al-Zuhri kertoi: al-Mughira [ibn Shu'ba] sanoi Ali ibn Abi Talibille (Jumala olkoon häneen tyytyväinen): Olen pettänyt sinut kolme [kertaa] elämäni aikana, mutta Jumalan nimeen, tänään annan sinulle vilpittömän neuvon: jätä Mu'awiya Syyrian väen päälliköksi ja pidä Zubayr Irakin hallitsijana. Ja kun valta on vakiintunut käsiisi, erota heidät molemmat! [Silloin Ali (AS)] sanoi hänelle: Nuo kaksi eivät hallitse minun vallassani yhtäkään päivää — eivät, Jumalan nimeen, vaikka pedot ja linnut repisivät minut kappaleiksi! (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 312)
Kertoja sanoo: al-Mughira ibn Shu'ba sanoi Alille (AS): Olen tähän asti ollut kolmesti sinua vastaan, mutta tällä kertaa, Jumalan nimeen, tahdon sinun parastasi! Anna toistaiseksi Mu'awiyan olla tyytyväisenä Syyriassa, ja anna Zubayrille joksikin aikaa Irakin käskynhaltijuus. Ja kun valtasi perustukset ovat vahvistuneet, erota heidät molemmat! Ali (AS) sanoi hänelle: En tekisi niin, vaikka kuolisin! Sellaisilla miehillä ei ole minun hallinnossani mitään virkaa.
Abu al-Bakhtari ja Alin toverit kertoivat: Kun Ali oli saanut voiton Basran väestä, hän sanoi: Älkää surmatko pakenevaa älkääkä lyökö haavoittunutta kuoliaaksi. Se, mitä heidän leirissään on, kuuluu teille, mutta heidän naistensa on vietettävä [leski]odotusaika, ja se omaisuus, joka heillä oli omaistensa keskuudessa, on perintöä Jumalan säätämien osuuksien mukaan. He sanoivat: Kuinka heidän verensä on meille sallittua, mutta heidän naisensa ja orjansa eivät? Hän sanoi: Se ei ole teille sallittua. Kun he yhä painostivat häntä, hän sanoi: Tuokaa arpanuolenne ja heittäkää arpaa Aishasta! He sanoivat: Pyydämme Jumalalta anteeksi. Hän sanoi: Niin minäkin. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 331)
Kertoja sanoo: Kun Ali (AS) oli saanut voiton Kamelin sotajoukosta, hän antoi käskyn: Älkää surmatko pakenevia; älkää lyökö haavoittuneita; sotasaalis on teidän, mutta älkää käykö käsiksi heidän naisiinsa älkääkä ulottako kättänne heidän henkilökohtaiseen omaisuuteensa, sillä se on Jumalan kirjan mukaan perintöä. He sanoivat: Kuinka heidän verensä on sallittua, mutta heidän omaisuutensa ja naisensa meiltä kiellettyjä? Hän sanoi: Niin kuin sanoin! He kävivät jälleen päälle ja tiukkasivat. Silloin hän sanoi: Tulkaa, heitetään arpaa siitä, kenelle Aisha lankeaisi! He sanoivat: Jumala varjelkoon, pyydämme Jumalalta anteeksi! Hän sanoi: Juuri siksi minä sanon näin.
Eräs mies Banu Nasr ibn Mu'awiyan heimosta kertoi: Olimme Alin [(AS)] luona, ja puhe kääntyi kharijilaisiin, ja me herjasimme heitä. Hän sanoi: Älkää herjatko heitä. Jos he taistelevat oikeudenmukaista imaamia vastaan, taistelkaa heitä vastaan; mutta jos he taistelevat sortavaa imaamia vastaan, älkää taistelko heitä vastaan, sillä siinä asiassa heillä on perustelunsa. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 332)
Kertoja sanoo: Olimme Alin (AS) luona. Puhe kääntyi kharijilaisiin. Me herjasimme heitä! Hän sanoi: Älkää herjatko kharijilaisia! Jos he taistelevat oikeudenmukaista imaamia vastaan, taistelkaa heitä vastaan; mutta jos he taistelevat sortavaa imaamia vastaan, jättäkää heidät rauhaan, sillä heillä on siihen oma perusteensa.
Riyah ibn al-Harith kertoo: Ali oli moskeijassa, ja haruriyat (kharijilaiset) huusivat torilla: »Tuomio kuuluu yksin Jumalalle!» Ali vastasi heille: Jumalan tuomiota me odotamme teidän kohdallanne. [Se on] tosi sana, jolla tavoitellaan valhetta. Ihmiset sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, tee heistä loppu. Hän sanoi: Ei suinkaan, Jumalan nimeen! He ovat vielä miesten kupeissa. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 340)
Kertoja sanoo: Ali (AS) oli Kufan moskeijassa, kun kharijilaiset olivat kokoontuneet moskeijan ulkopuolelle torille ja huusivat kaikki yhteen ääneen: »La hukma illa lillah» — tuomio kuuluu yksin Jumalalle. Ali (AS) sanoi: Mekin odotamme Jumalan tuomiota teidän kohdallanne! Iskulause »la hukma illa lillah» on tosi sana, mutta sen takana on paha aikomus. Läsnäolijat kysyivät: Oi uskovaisten johtaja, kitketäänkö tämä joukko juurineen pois? Hän sanoi: Ei koskaan! Kharijilainen ajattelutapa ei kuole, vaan se syntyy uudelleen jokaisella vuosisadalla.
Kathir ibn Namir kertoi: Kun olin perjantairukouksessa ja Ali oli saarnatuolilla, eräs mies nousi ja huusi: »Tuomio kuuluu yksin Jumalalle!» Sitten toinen sanoi: »Tuomio kuuluu yksin Jumalalle!» Sitten he nousivat eri puolilta moskeijaa julistaen samaa. Ali viittasi heille kädellään, että istuutuisivat, [ja sanoi sitten:] Kyllä, tuomio kuuluu yksin Jumalalle, [ja se, mitä te sanotte,] on tosi sana, jolla tavoitellaan valhetta. Jumalan tuomiota minä odotan teidän kohdallanne. Tietäkää, että teillä on meidän luonamme kolme oikeutta niin kauan kuin olette kanssamme: emme estä teiltä Jumalan moskeijoita, joissa Hänen nimeään muistellaan; en estä teiltä osuuttanne yhteisestä varallisuudesta (fay') niin kauan kuin kätenne ovat meidän kättemme kanssa; emmekä taistele teitä vastaan ennen kuin te taistelette meitä vastaan. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 341)
Kertoja sanoo: Eräänä perjantaina Ali (AS) piti saarnaa Kufan moskeijan saarnatuolilta, kun yksi kharijilaisista nousi ja huusi: »La hukma illa lillah» — tuomio kuuluu yksin Jumalalle. Sitten toinen nousi ja teki samoin. Vähitellen moskeijan joka kolkasta nousi meteli, ja huuto »la hukma illa lillah» kohosi taivaisiin. Ali (AS) viittasi kädellään, että vaietkaa. Kun he olivat vaienneet, hän sanoi: Kyllä, minäkin tiedän, että tuomio kuuluu yksin Jumalalle, mutta tämän toden sanan takana piilee paha aikomus. Sitten hän sanoi: Mekin odotamme Jumalan tuomiota teidän kohdallanne, ja siihen asti noudatamme teidän suhteenne kolmea asiaa: emme aja teitä ulos moskeijoista emmekä estä teitä palvomasta; emme katkaise osuuttanne yhteisestä varallisuudesta niin kauan kuin ette juonittele meitä vastaan; emmekä paljasta miekkaa teitä vastaan niin kauan kuin teidän miekkanne pysyy tupessaan meitä vastaan.
Umm Hani bint Abi Talib [kertoi]: Ali astui Umm Hani bint Abi Talibin luo ja sanoi: Miksi en näe teidän luonanne siunausta? Umm Hani sanoi: Riittää [siunaukseksi, että uskovaisten johtaja on täällä]. Hän sanoi: En tarkoita tätä, vaan tarkoitan lammasta. [Umm Hani sanoi:] Toin hänelle ruokaa, ja hän söi ja pyysi sitten vettä. Menin hakemaan vettä, ja huoneen ovella oli kaksi miestä, jotka pyysivät lupaa tulla sisään, ja hän antoi heille luvan. Hän kertoi: Menin alas talon alaosaan, ja veden tuominen viivästyi, Jumalan nimeen. He nousivat portaita, ja toinen heistä sanoi toverilleen: Vain kätemme vannoivat hänelle uskollisuutta, eivät sydämemme! Hän kertoi: Tulin hänen luokseen [veden kanssa] ja asetin maljan Alin (Jumalan siunaukset hänelle) eteen ja sanoin hänelle: Olkoon minut uhrattu puolestasi — kuulin näiden kahden miehen sanovan: Vain kätemme vannoivat hänelle uskollisuutta, eivät sydämemme. [Hän kertoi:] Silloin Ali luki tämän jakeen: »Ne, jotka vannovat sinulle uskollisuudenvalan, vannovat sen todellisuudessa Jumalalle; Jumalan käsi on heidän kättensä päällä» [Qur'an 48:10], ja hän luki jakeen loppuun asti. [Kertoja] sanoi: Kysyin Umm Hanilta: Keitä nuo kaksi miestä olivat? Hän sanoi: Talha ja Zubayr. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 342)
Eräs Alin (AS) tyttäristä kertoo: Uskovaisten johtaja (AS) tuli kotiimme ja sanoi: Miksi kotinne on vailla siunausta? Sanoin: Se, että te olette tullut kotiimme, on siunaus. Hän sanoi: En tarkoittanut sitä; miksi teillä ei ole talossa lammasta? Lammas on siunaus. Sitten hän söi jotakin ja pyysi vettä. Menin hakemaan vettä, kun kaksi miestä pyysi lupaa astua sisään ja tuli huoneeseen. Veden tuominen kesti hetken ja osui yhteen heidän lähtönsä kanssa. Näin, että he sanoivat lähtiessään hiljaa toisilleen: Me vannoimme Alille uskollisuutta kädellämme, emme sydämellämme — toisin sanoen: jos peruutamme valan, se ei ole meille synti. Kun tulin uskovaisten johtajan (AS) luo, kerroin hänelle, mitä olin noilta kahdelta kuullut. Ali (AS) lausui: »Ne, jotka vannovat sinulle uskollisuudenvalan, vannovat sen todellisuudessa Jumalalle; Jumalan käsi on heidän kättensä päällä. Joka rikkoo valansa, rikkoo sen vain omaksi vahingokseen, ja joka täyttää sen, mistä on Jumalan kanssa sopinut, sille Hän on antava suuren palkinnon» [Qur'an 48:10]. Sitten hän sanoi minulle, joka olin vielä aivan nuori: Tiedätkö, keitä nuo olivat? Sanoin: En. Hän sanoi: Talha ja Zubayr.
Abu Abdillah al-Jadali kertoi: Olimme Mekassa, ja Uthman oli surmattu dhu al-hijja-kuussa. Talha ja Zubayr saapuivat ja menivät Aishan luo. Sitten hänen kuuluttajansa lähti liikkeelle ja kuulutti: Joka haluaa lähteä Talhan ja Zubayrin mukana, lähteköön, sillä uskovaisten äiti on lähdössä! Abu Abdillah kertoi: Menin hänen luokseen — olin hänen ystävänsä — ja sanoin hänelle: Oi uskovaisten äiti, veikö Jumalan lähettiläs (SAWS) sinut koskaan sotaretkelle tai taisteluun? Eikö hän käskenyt sinun pysyä kodissasi? [Kertoja sanoi:] Puhuin hänelle lakkaamatta, muistutin häntä ja vetosin häneen Jumalan nimessä, kunnes hän jäi paikoilleen ja käski kuuluttajansa kuuluttaa: Joka haluaa lähteä Talhan ja Zubayrin mukana [lähteköön], sillä uskovaisten äiti on jäänyt. Kun Talha kuuli kuuluttajan [huudon], hän tuli, meni Aishan luo ja kuiskasi hänen korvaansa, ja niin hänen kuuluttajansa lähti liikkeelle ja kuulutti: Joka haluaa lähteä Talhan ja Zubayrin mukana, lähteköön, sillä uskovaisten äiti on lähdössä! Kun hänen asiansa oli käynyt niin kuin kävi ja hän oli palannut Medinaan, [menin hänen luokseen ja seisahduin hänen huoneensa ovelle ja] sanoin: Rauha kanssasi [oi äiti]. Saako Abu Abdillah al-Jadali astua sisään? [Hän antoi minulle luvan tulla sisään, ja astuin sisään ja tervehdin häntä.] Hän purskahti itkuun [nähdessään minut], niin että säälin häntä. Sitten hän alkoi kertoa minulle. Hän sanoi: Seisoin väen keskellä Kamelin päivänä korkealla kummulla ja kuulin äänen, jollaista en ollut koskaan kuullut. Sanoin mukanani olleelle pojalle: Voi sinua, mene katsomaan, mikä tuo ääni on. Hän meni ja tuli sitten luokseni ja sanoi: He ovat käyneet toistensa kimppuun. Sanoin: Onko ääni meidän joukossamme vai heidän? Hän sanoi: Ei, vaan teidän joukossanne. Sanoin: Onko se meille hyväksi vai pahaksi? Hän sanoi: Ei, vaan pahaksi teille. Hän kertoi: Kuulin äänen toisen kerran ja lähetin pojan, ja hän sanoi minulle saman kuin ensimmäisellä kerralla. Kuulin sen kolmannen kerran ja menin itse katsomaan, ja olin kuin keskellä meren aallokkoa! Hän kertoi: Kameli horjahti ja kaatui polvilleen, ja eräs mies tuli ja työnsi kätensä [kantotuoliin]. Sanoin: Voi sinua, kuka olet? Hän sanoi: Se sukulaisistasi, jota eniten vihaat. Sanoin: Muhammad? Hän sanoi: Kyllä. Hän kertoi: Älä kysy siitä moitteesta, jonka sain. Hän kertoi: Sitten tulivat Ammar ja al-Ashtar — älkää kysykö siitä moitteesta ja soimauksesta! Hän jopa sanoi: Olisinpa toivonut, että miekka olisi tavoittanut sinut. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 344)
Kertoja sanoo: Oli dhu al-hijja-kuu. Olimme Mekassa, kun Uthman surmattiin Medinassa ja ihmiset vannoivat uskollisuudenvalan Alille (AS). Talha ja Zubayr, jotka aikoivat rikkoa valansa, kiiruhtivat Mekkaan, harhauttivat siellä Aishan ja ryhtyivät varustamaan sotajoukkoa Alia vastaan, niin että kuuluttaja kuulutti: Oi ihmiset, joka haluaa lähteä Talhan ja Zubayrin mukana [lähteköön], sillä uskovaisten äidilläkin on sama aikomus, ja hän lähtee liikkeelle piakkoin. Kun näin, mihin asiat olivat kääntymässä, menin Aishan luo. Hän kuunteli puhettani. Sanoin: Oi uskovaisten äiti, viekö Jumalan lähettiläs (SAWS) sinut mukanaan sotaan, kun nyt aiot lähteä näiden mukana sotimaan? Eikö hän käskenyt teitä pysymään kodeissanne? Lyhyesti sanoen, varoitin häntä niin kauan, että hän vakuuttui, lähetti kuuluttajan ja kuulutti: Oi ihmiset, uskovaisten äiti ei lähde; mutta joka tahtoo, liittykööt Talhaan ja Zubayriin! Kun Talha kuuli kuuluttajan äänen, hän meni Aishan luo ja puhui hänelle niin pitkään ja taivuttelevasti, että käänsi hänen mielensä jälleen, ja taas kuului kuuluttajan ääni: Oi ihmiset, uskovaisten äiti on jälleen päättänyt lähteä mukaan. Jonkin aikaa Kamelin taistelun jälkeen, kun Aisha oli palautettu Medinaan, menin taas tapaamaan häntä. Hän häpesi minua ja vaikeni hetken. Sitten hän avasi suunsa ja sanoi: Kamelin taistelun päivänä olin kantotuolissa kamelin selässä. Kaksi sotajoukkoa asettui vastakkain, ja sitten taistelu alkoi. Nousi taistelun pauhu, miekkojen kalske ja huudot. Sanoin palvelijalleni: Katso, onko tuo ääni meidän joukossamme vai Alin joukossa? Hän sanoi: Valitettavasti meidän joukossamme! Sanoin: Katso, onko tilanne hyvä vai huono? Hän sanoi: Valitettavasti huono! Sitten tilanne hieman rauhoittui, ja sen jälkeen taistelun ääni voimistui jälleen, ja tällä kertaa se tuli yhä lähemmäksi. Kolmannella kerralla, kun taistelun tuli leimahti, vedin itse kantotuolin verhon syrjään ja näin, että kamelini oli kuin vene keskellä myrskyistä merta. Yhtäkkiä joku katkaisi kamelin jalkajänteet, ja kameli kaatui kantotuoleineen maahan. Olin käpertyneenä kaatuneeseen kantotuoliin, kun näin jonkun tulevan sitä kohti ja työntävän kätensä sisään! Sanoin: Kuka olet? Hän sanoi: Se, joka on aina tahtonut sinun parastasi, mutta jota sinä olet aina inhonnut! Sanoin: Muhammad?! Hän sanoi: Kyllä (uskovaisten johtaja piti itseään Profeetan omana sieluna). Aisha sanoo: Sanoin: Oi Ali, älä moiti minua! Sillä hetkellä saapuivat myös Ammar ja al-Ashtar. Ali (AS) sanoi heille kahdelle: Ei moitteita eikä soimausta! Ja sitten hän sanoi minulle: Tätäkö sinä halusit? Että joutuisit miekkojen saaliiksi?
Kuhayl Kathirilta: Ibn al-Yamanilta, joka kertoi: Astuin moskeijaan, ja siellä oli viisi miestä, jotka herjasivat Alia ja kirosivat häntä. Heidän joukossaan oli mies, jolla oli yllään burnus-viitta, ja hän sanoi: Olen tehnyt Jumalan kanssa liiton, että lyön häntä miekalla iskun, jolla surmaan hänet! [Kertoja sanoi:] Tartuin siihen burnus-viittaiseen mieheen, joka oli vannonut Jumalalle lyövänsä ja surmaavansa hänet. Ihmiset kerääntyivät ympärilleni, ja jotkut sanoivat: Sinä sekaannut siihen, mikä ei sinulle kuulu — päästä mies. Toiset sanoivat: Sinä olet muukalainen täällä. Sanoin: Voi teitä! Kuulin häneltä sellaista, etten päästä häntä, ennen kuin vien hänet uskovaisten johtajan eteen. Hän kertoi: Vedin häntä kädestä, kunnes vein hänet Alin luo, ja kerroin hänelle tapauksen. Hän sanoi: Voi sinua, kuka olet? Mies sanoi: Olen Musawir al-Minqari. Ali sanoi: Päästä hänet menemään! Sanoin: [En,] Jumalan nimeen, en tee sitä! Hän sanoi: Päästä hänet menemään. Sanoin: Päästäisinkö hänet, vaikka hän on vannonut Jumalalle surmaavansa sinut? Hän sanoi: Voi sinua, kuinka surmaisin hänet, kun hän ei ole [vielä] surmannut minua? Sanoin: Mutta hän kirosi sinua! Hän sanoi: Jos tahdot, kiroa häntä, ja jos tahdot, jätä hänet rauhaan! (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 360)
Kertoja sanoo: Astuin Kufan moskeijaan. Näin, että moskeijan nurkkaan oli kokoontunut viisi miestä, jotka kirosivat Alia. Yksi heistä, jolla oli yllään burnus-viitta, sanoi: Olen vannonut Jumalalle, että lähetän Alin miekallani manan majoille! En enää kestänyt, vaan tartuin mieheen ja nostin metelin. Ihmiset kerääntyivät ympärillemme. Sanoin: Tämä mies on vannonut surmaavansa Alin. Ihmiset sanoivat: Päästä hänet! Sanoin: En päästä ennen kuin Ali itse tulee. Meteli yltyi, ja meidät vietiin Alin (AS) eteen. Hän sanoi: Kuka olet ja mistä on kyse? Kerroin tapauksen. Hän sanoi: Päästä tämä mies! Sanoin: En, Jumalan nimeen, en päästä häntä. Hän sanoi: Käsken sinua päästämään hänet! Sanoin: Päästäisinkö hänet, vaikka hän sanoo tahtovansa surmata sinut? Hän sanoi: Eihän hän ole vielä surmannut! Kuinka rankaisisin ketään teosta, jota hän ei ole vielä tehnyt? Sanoin: Hän myös kirosi sinua. Ali (AS) sanoi: Jos tahdon, minäkin kiroan hänet, ja jos tahdon, annan anteeksi. Sinä vain päästä hänet!
Mujalid al-Sha'bilta: Masruqilta, joka kertoi: Aisha sanoi: Oi Masruq, sinä olet kuin omia lapsiani ja minulle rakkaimpia. Onko sinulla tietoa al-Mukhdajista? Sanoin: On. Ali ibn Abi Talib (AS) surmasi hänet joen varrella, jota kutsutaan nimellä »Tamarra», jonka ylä- ja alajuoksu on Nahrawan, kuoppaisen maaston ja tamariskipensaikon välissä. Hän kertoi: Aisha sanoi: Hanki minulle siitä todiste. Hän kertoi: Toin hänelle seitsemänkymmentä miestä, kymmenen kustakin [seitsemästä] kaupunginosasta — ihmiset oli tuolloin jaettu seitsemään osastoon — ja he todistivat, että Ali surmasi hänet joen varrella, jota kutsutaan Tamarraksi ja jonka ylä- ja alajuoksu on Nahrawan, kuoppaisen maaston ja tamariskipensaikon välissä. Hän kertoi: Aisha sanoi: Kirotkoon Jumala sitä ja sitä — hän tarkoitti Amr ibn al-Asia — sillä hän kertoi minulle surmanneensa hänet Egyptin Niilin rannalla! [Masruq sanoi:] Sanoin: Oi äiti, kysyn sinulta Jumalan oikeuden, Hänen lähettiläänsä oikeuden ja oman oikeuteni nimessä, sillä olen kuin sinun lapsesi: mitä kuulit Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan heistä? Hän sanoi: Kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan [heistä]: He ovat luoduista ja luomakunnasta pahimmat; heidät surmaa luoduista ja luomakunnasta paras, se, joka on ylösnousemuksen päivänä Jumalaa lähinnä. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 361)
Kertoja sanoo: Aisha kysyi minulta: Sanotaan, että Ali on surmannut al-Mukhdajin. Onko sinulla siitä tietoa? Sanoin: Kyllä, ilmeisesti sellainen mies nähtiin Nahrawanin kaatuneiden joukossa. Hän sanoi: Tuo minulle siitä todiste. Kirjoitin Kufaan, ja seitsemänkymmentä miestä todisti ja vahvisti allekirjoituksellaan nähneensä sellaisen tapauksen Nahrawanissa. Kun asia oli Aishalle todistettu, hän sanoi: Kirotkoon Jumala Amr ibn al-Asia! Hän kertoi minulle surmanneensa al-Mukhdajin Niilin rannalla. Kertoja sanoo: Vannotin Aishaa kertomaan minulle todenmukaisesti, mitä hän oli kuullut Jumalan lähettiläältä (SAWS) al-Mukhdajista. Hän sanoi: Olin kahden kesken Jumalan lähettilään ja Alin kanssa, kun Jumalan lähettiläs sanoi: Aikanaan erään joen varrella ihmisistä pahimmat surmataan ihmisistä parhaiden käsin — niiden, jotka ovat ylösnousemuksen päivänä esirukoilijoita.
(Sanomme: Muissa kertomuksissa on kerrottu, että Jumalan lähettiläs (SAWS) oli sinä päivänä sanonut: Kaatuneiden joukossa on mies, jonka käsi on vajaa ja jonka kaulassa on nänni. Niinpä Ali (AS) sanoi: Etsikää kharijilaisten kaatuneiden joukosta ja löytäkää minulle al-Mukhdaj — tai kuten joissakin hadith-kertomuksissa sanotaan, al-Mudhaj! He etsivät kauan, eikä häntä löytynyt, mutta Ali (AS) vaati, että hänen täytyy olla siellä. Lopulta löydettiin mies, jonka toinen käsi oli vajaa ja hyvin pieni. Ali (AS) sanoi: Hän se on; hänellä on kaulassaan toinenkin merkki. Katsottiin, ja hänen kaulassaan oli nänni, kuin koiran nänni. Silloin Ali (AS) ilahtui ja sanoi: Jumalan lähettiläs puhui totta! Aisha oli kertonut al-Mudhajista sille ja tälle. Siksi Amr ibn al-As väitti nähneensä ja surmanneensa al-Mudhajin, jotta hän saisi keksityksi itselleen ansion. Kertomuksissa sanotaan, että kun Aishalle todistettiin, että al-Mudhaj oli kuulunut kharijilaisten joukkoon ja että hänet oli surmattu Alin (AS) sotajoukon käsin, hän lausui: Voi, tämäkin ansio lankesi Alille!
Muhammad ibn Ja'far kertoi: Ali (AS) sanoi: Fatiman kahden pojan rakastamisessa ovat osallisia sekä hurskas että syntinen, mutta Jumala on kieltäytynyt siitä, että kukaan muu kuin uskova rakastaisi minua. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 477)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Fatiman jälkeläisiä rakastavat sekä hurskas että syntinen, mutta Jumala ei salli, että kukaan muu kuin todellinen uskova rakastaisi minua.
Adi ibn Thabit: Zirriltä, joka kertoi: Ali sanoi: Sen kautta, joka halkaisi siemenen, loi elävän olennon ja pystytti Kaaban — Profeetta (SAWS) teki kanssani liiton [sanoen]: Sinua ei rakasta kukaan muu kuin uskova, eikä sinua vihaa kukaan muu kuin tekopyhä tai epäuskoinen. Ja hän sanoi: Oi Ali, sinun rakastamisesi on uskoa ja sinun vihaamisesi tekopyhyyttä. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 479 ja 589)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kautta Jumalan, joka halkaisi siemenen ja pystytti Kaaban perustuksen — Profeetta (SAWS) teki kanssani liiton [sanoen]: Sinua ei rakasta kukaan muu kuin uskova, eikä kukaan muu kuin tekopyhä tai epäuskoinen kanna sinua kohtaan kaunaa. Ja hän sanoi: Oi Ali, sinun rakastamisesi on uskoa ja sinun vihaamisesi tekopyhyyttä.
Muhammad ibn Umar ibn Ali ibn Abi Talib isältään: Alilta, joka kertoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) tarttui kuolinhetkellään käteeni ja sanoi sitten: Oi Ali, sen, joka rakastaa sinua kuolemasi jälkeen, Jumala sinetöi turvaan ja rauhaan aina kun aurinko nousee tai laskee, kunnes hän saapuu luokseni [Kawtharin] altaalle. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 485)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) tarttui kuolinhetkellään käteeni ja sanoi: Oi Ali, niille, jotka tulevat sinun jälkeesi ja joiden sydän on täynnä rakkautta sinuun, Jumala painaa turvan ja rauhan sinetin aina paratiisiin asti — olivatpa he minä aikana ja missä päin maailmaa tahansa.
Abu Salihilta: Alilta, joka kertoi: Sanoin: Oi Jumalan lähettiläs, opeta minulle jotakin, mistä on minulle hyötyä. Hän sanoi: Sano: [Herrani on Jumala, ja pysy sitten lujana. Hän sanoi: Sanoin:] Jumala riittää minulle, eikä minulla ole menestystä muuten kuin Jumalan avulla. Silloin hän sanoi: Koitukoon tieto sinulle iloksi, Abu al-Hasan. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 573)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sanoin Jumalan lähettiläälle (SAWS): Opettakaa minulle jotakin, mistä on minulle hyötyä. Hän sanoi: Sano: Jumala on minun Herrani — ja pysy lujana. Sanoin: Jumala riittää minulle, ja menestykseni on yksin Jumalalta. Profeetta (SAWS) sanoi: Olkoon tieto sinulle siunaukseksi, oi Abu al-Hasan.
Nawf al-Bakali kertoi: Näin Alin eräänä yönä; hän meni tavan takaa ulos ja katseli taivaalle. Hän sanoi minulle: Oi Nawf, nukutko sinä? Sanoin: En, olen valveilla ja katselen sinua silmilläni, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Oi Nawf, autuaita ovat ne, jotka kieltäytyvät tästä maailmasta ja halajavat tulevaa; jotka ovat ottaneet Jumalan maan matokseen, sen tomun vuoteekseen, sen veden juomakseen ja Koraanin tunnuksekseen; jotka sitten leikkasivat itsensä irti tästä maailmasta Jumalan lähettilään (SAWS) tien mukaisesti. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 578)
Kertoja sanoo: Eräänä yönä olin Alin (AS) luona. Hän meni tuon tuostakin ulos ja katseli yötaivasta. Hän sanoi minulle: Oletko valveilla? Sanoin: Olen, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Autuaita ovat ne, jotka kieltäytyvät tästä maailmasta ja halajavat tuonpuoleista! Maa on heidän mattonsa, tomu heidän vuoteensa, vesi heidän ainoa juomansa ja Koraani heidän tunnuksensa. He ovat sanoutuneet peruuttamattomasti irti tästä maailmasta. Sitten hän sanoi: Sellainen oli Jumalan lähettiläs (SAWS).
Ikrima Ibn Abbasilta, joka kertoi: Ali ibn Abi Talib (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) sai tietää, että Jumalan lähettilästä (SAWS) oli kohdannut puute. Niinpä hän lähti etsimään työtä, josta saisi jotakin, millä auttaisi Jumalan lähettilästä (SAWS). Hän meni erään juutalaisen luo ja nosti tälle yhdeksäntoista sangollista vettä, kutakin sangollista kohti yksi taateli. Ali vei ne Profeetalle (SAWS), ja tämä sanoi: Mistä sait nämä, oi Abu al-Hasan? Hän sanoi: Sain tietää tilanteestasi ja lähdin etsimään työtä, jolla hankkisin sinulle ruokaa. Hän sanoi: Saiko rakkaus Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä sinut tähän? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Se, joka rakastaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, valmistakoon itselleen panssarin koettelemusta vastaan. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 586)
Kertoja sanoo: Ali (AS) sai tietää, että Jumalan lähettiläs (SAWS) oli puutteessa. Niinpä hän lähti etsimään työtä, jolla täyttäisi Jumalan lähettilään tarpeen. Tätä varten hän työskenteli jonkin aikaa erään juutalaisen palveluksessa ja sai kustakin kaivosta nostamastaan sangollisesta vettä yhden taatelin, ja hän vei ne Jumalan lähettiläälle (SAWS). Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Näitkö tämän vaivan rakkaudesta Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä? Ali (AS) sanoi: Kyllä. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Sillä, joka rakastaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, on koettelemuksen päivänä kilpi ja suojelija.
Umm Salama kertoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Uskonto pysyy alati Alin kanssa ja Ali sen kanssa, kunnes he saapuvat luokseni [Kawtharin] altaalle. (Manaqib al-Imam Ali ibn Abi Talib, osa 2, s. 616)
Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Ylösnousemuksen päivään asti tosi uskonto on alati Alin kanssa ja Ali tosi uskonnon kanssa.