Masud al-Madaini ja Husayn ibn Muhammad ibn Fazqad yhdessä Fadl al-Rasulilta, tämä Abu Jafarilta (AS): Uskovaisten johtajan toverit sanoivat hänelle: Kunpa näyttäisit meille jotakin siitä, mikä sinulla on hallussasi ja minkä Jumalan lähettiläs (SAWS) on sinulle välittänyt, jotta sydämemme rauhoittuisi. Hän sanoi: Jos näyttäisin teille yhden ihmeistäni, te kieltäisitte uskon ja sanoisitte: hän on velho tai tietäjä — ja tämä olisi vielä parhainta, mitä sanoisitte. He sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, ei ole meidän joukossamme ketään, joka ei tietäisi, että sinä olet perinyt Jumalan lähettilään tiedon ja että se on siirtynyt sinulle. Hän sanoi: Oppineen tieto on vaikeaa ja ylen vaikeaa: sitä ei kanna kukaan muu kuin läheinen enkeli, lähetetty profeetta tai uskova, jonka sydämen Jumala on koetellut uskoa varten ja jota hän on vahvistanut «hengellä itsestään» [Qur'an 58:22]. Mutta jos ette hellitä ennen kuin näytän teille joitakin ihmeitäni ja sitä tietoa, joka minulle on annettu, seuratkaa jälkiäni... (al-Hidaya al-Kubra, osa 1, s. 129)
Imaami Baqir (AS) sanoi: Uskovaisten johtajan (AS) toverit sanoivat hänelle eräänä päivänä: Kunpa näyttäisit meille jotakin niistä ihmeistä, jotka Jumala on sinulle antanut, jotta sydämemme rauhoittuisi sinun valtuutesi suhteen. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jos näytän teille jotakin ihmeistäni, te kiellätte uskon ja sanotte, että Ali on velho tai tietäjä. Ja tämä on vielä parasta, mitä te sanotte! He sanoivat: Mutta me kaikki tiedämme, että nuo ihmeet ovat lähtöisin Jumalan lähettilään (SAWS) tiedosta, joka on sinulle siirtynyt. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalallinen tieto on vaikeaa ja ylen vaikeaa, eikä sitä kanna kukaan muu kuin läheinen enkeli, lähetetty profeetta tai palvelija, joka on läpäissyt uskon koetuksen ja jota on vahvistettu hengellä Jumalan luota. Mutta jos silti vaaditte, että näytän teille ihmeitä ja nostan syrjään tiedon verhon, olkoon niin...
(Kertomus jatkuu kertoen, että iltarukouksen jälkeen Ali (AS) vei joukon miehiä mukanaan Najafin aavikolle, ja niistä ihmeistä, jotka he näkivät, he kaikki kielsivät uskon ja kutsuivat häntä velhoksi — kahta miestä lukuun ottamatta. Silloin Ali (AS) sanoi tuolle joukolle: Teidän sydämenne olivat sairaita; nyt ne kielsivät uskon! Nuo kaksi hän vei keskiyöllä mukanaan takaisin Kufan moskeijaan ja lausui siellä muistorukouksen sanoin ja nimin, jotka olivat kaikille tuttuja aivan kuten edelliselläkin kerralla, toisin sanoen ilman mitään outoja sanoja. Mutta tälläkin kertaa tapahtui odottamaton asia: Kufan moskeijan pikkukivet muuttuivat kaikki helmiksi. Tällaisen ihmeen edessä toinen noista kahdesta ei kestänyt vaan kutsui mestaria velhoksi, ja viimeinenkin, joka oli uskonut, pani salaa taskuunsa suuren helmen. Seuraavana päivänä uskovaisten johtaja (AS) käski häntä heittämään helmen aavikolle ja sanoi: Halusitko koetella minua ja nähdä, pysyykö helmi huomennakin helmenä vai muuttuuko se taas pikkukiveksi?)
Sanomme: Alin ihmeteoista kerrotaan perimätiedossa hyvin paljon. Kuitenkin, kuten mestari itse (AS) tässä kertomuksessa nimenomaan toteaa, kykyä niiden ymmärtämiseen ja kestämiseen ei ole edes uskovaisten joukossa, ja siksi niiden esiin tuominen on useimmiten sopimatonta. Myös minun periaatteeni on olla kertomatta tämänkaltaisia kertomuksia, muutamia lukuun ottamatta, ja niitäkin vain erityisistä syistä ja sen perusteen nojalla, joka on minun ja mestarini välillä.)
Ibn Abi Hamza Abu Basirilta, tämä Abu Abdullah al-Sadiqilta (AS), joka sanoi: Uskovaisten johtajalle (AS) saapui kirje hänen käskynhaltijaltaan Nahrawanissa: tuhannet kharijilaisista olivat julistaneet Nahrawanissa tuomiovallan kuuluvan yksin Jumalalle, nostaneet lippunsa, paljastaneet aseensa ja tulleet lauttapaikalle. He olivat vieneet ulos Abdullah ibn Khabbab ibn al-Hukmin, tulleet hänen luokseen, huutaneet Jumalan suuruutta ja sanoneet: Ylistys Jumalalle, joka antoi meille voiton sinusta, sinä petturi, joka olet uskoton Ali ibn Abi Talibin uskottomuudella ja pysyt hänen kanssaan hänen luopumuksessaan. Jumalan nimessä, me surmaamme sinut ja vaimosi lähestyäksemme Jumalaa teidän verellänne. Ja he toivat sian, teurastivat sen Nahrawanin rannalla ja teurastivat Abdullah ibn Khabbabin sen päälle sanoen: Jumalan nimessä, me emme teurastanut sinua ja tätä sikaa muuten kuin yhtenä ja samana. Abdullah ibn Khabbab oli uskovaisten johtajan kannattajista harrain, ansioitunein ja parhain. Ja he teurastivat hänen vaimonsa ja lapsensa hänen päälleen ja sanoivat: Näin me teemme Alin kannattajille ja auttajille: me surmaamme heidät emmekä jätä heistä yhtäkään. Uskovaisten johtaja luki kirjeen ja itki sääliä Abdullahia, hänen vaimoaan ja lastaan kohtaan ja sanoi: Voi, oi Abdullah! Vaikka Jumala saattoikin uskonnon sinun kohtalosi kautta suruun, sinä ja vaimosi ja lapsesi olette siirtyneet maailmojen Herran puutarhoihin. Leirissä olevat kuulivat, mitä hänelle oli kerrottu, ja väki huusi leiristä: Mitä siis katsot parhaaksi, oi uskovaisten johtaja? Hän sanoi: Lähtekää kanssamme näitä luopioita vastaan, sillä Jumalan nimessä minä näen heidän tuhonsa ja sen, että he joutuvat tuleen. Hän palasi Nahrawaniin ja leiriytyi lähelle siltaa. Hänen luokseen tuli ratsastaja täyttä laukkaa ja sanoi hänelle: Oi uskovaisten johtaja, joukko on ylittänyt sillan. Hän (AS) sanoi hänelle: He eivät ole ylittäneet sitä. Sitten hänen luokseen tuli toinen ratsastaja hevostaan kannustaen ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, he ylittivät sillan. Hän sanoi: Jumalan nimessä sinä puhut valheellisesti; he eivät ole ylittäneet sitä eivätkä tule sitä ylittämään. Sitten hänen luokseen tuli kolmas ratsastaja ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, joukko halusi ylittää sillan mutta ei ylittänyt sitä. Hän sanoi: Sinä puhut totta. Sitten uskovaisten johtaja (AS) lähti leiristä jalassaan Jumalan lähettilään (SAWS) paikatut sandaalit ja olkapäillään viitta, oikealla puolellaan Abdullah ibn al-Abbas ja vasemmalla Abu Ayyub Khalid ibn Zayd al-Ansari, ja käveli kohti kharijilaisia. Hänen toverinsa ryntäsivät leiristä aseineen hänen luokseen, asettuivat hänen eteensä ja sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, meneekö sinä Jumalan vihollisia, hänen lähettiläänsä vihollisia ja omia vihollisiasi vastaan paljain päin ja ilman asetta, kun he ovat raudan peitossa eivätkä tavoittele mitään muuta kuin sinun henkeäsi? Hän sanoi: Palatkaa, Jumala armahtakoon teitä. Sen kautta, joka halkaisee siemenen ja luo elävän sielun: ei tapahdu muuta kuin mitä Jumala (ylistetty ja korotettu) tahtoo. Sitten, kun hän (AS) oli puhunut heidän kanssaan ja esittänyt heille todisteensa eivätkä he olleet niitä hyväksyneet, hänen luokseen kääntyi joukko, joka oli hänen kutsuunsa vastannut — lukuun ottamatta niitä neljäätuhatta, jotka olivat luopuneet. He sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, me taistelemme heitä vastaan sinun rinnallasi. Hän sanoi: Ei; pysykää paikoillanne, ette meidän kanssamme ettekä meitä vastaan, ja katsokaa, kuinka Jumalan tuomio heidän keskuudessaan toteutuu. Hän huusi heille kolmesti niin, että kaikki kuulivat: Katuisitteko? Palaisitteko? Ja he vastasivat yhteen ääneen: Sinua vastaan taistelemisesta emme kadu. Silloin hän sanoi tovereilleen: Jumalan nimessä, ellen pelkäisi, että te jättäisitte työn tekemättä ja luottaisitte minuun taistelevalle luvatun ansion suhteen, en olisi antanut kenenkään muun kuin itseni taistella näitä vastaan, ja minulla olisi Jumalan luona ansio tässä maailmassa ja tulevassa. Käykää siis heidän kimppuunsa, sillä minä käyn. Ja he olivat «kuin tuhka, jonka tuuli tempaa mukaansa myrskyisenä päivänä» [Qur'an 14:18], tai kuin sinä päivänä, jolloin «Jumala sanoi heille: Kuolkaa!» [Qur'an 2:243] — ja he kuolivat. Kun taistelu oli ohi, uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kuka teistä on saanut surmansa? Heitä ei ole surmattu kuin yhdeksän, eikä heistä ole säästynyt kuin yhdeksän. He laskivat, ketkä heistä oli surmattu ja ketkä pelastuneet, eikä heistä pelastunut kuin yhdeksän; ja he laskivat uskovaisten johtajan surmansa saaneet toverit ja havaitsivat heitä olevan yhdeksän. Hän sanoi: Sen kautta, joka halkaisee siemenen ja luo elävän sielun: minä en ole valehdellut eikä minulle ole valehdeltu. Kharijilaiset olivat sitä ennen nousseet häntä vastaan Harurassa Kufan laidalla, Eufratin länsipuolella, kahdentoistatuhannen miehen voimin. Tieto tuli hänelle, ja hän lähti heitä kohti väkijoukon mukana yllään Jumalan lähettilään (SAWS) viitta ja mukanaan Jumalan lähettilään (SAWS) muuli. Ihmiset sanoivat hänelle: Oi uskovaisten johtaja, menetkö heitä vastaan väkijoukon mukana pelkässä viitassa, kun tuo joukko on täysin aseistettu? Hän sanoi: Tämä ei ole heidän kanssaan käytävän taistelun päivä; vaan he nousevat minua vastaan Nahrawanin taistelussa neljäntuhannen miehen voimin ja luopuvat islamista niin kuin nuoli lävistää saaliin ja lähtee siitä. Kun he tulivat esiin, hän sanoi heille: Tyytykää sataan miehistänne. Sitten hän sanoi kymmenelle: Tyytykää yhteen teistä. Ja hän sanoi tuolle miehelle: Tämä ei ole heidän kanssaan käytävän taistelun aika. He hajaantuvat, kunnes heitä on neljätuhatta, ja nousevat minua vastaan ensi vuonna tähän aikaan, tässä samassa kuussa ja tänä samana päivänä, ja minä lähden teitä vastaan ja surmaan teidät niin, ettei jää jäljelle kuin yhdeksän miestä. Sen kautta, joka halkaisee siemenen ja luo elävän sielun: näin kertoi minulle Jumalan lähettiläs (SAWS). Ja he hajaantuivat, kunnes heitä oli neljätuhatta miestä ja he sanoutuivat irti toisistaan, aivan kuten uskovaisten johtaja (AS) oli heille kertonut, ja hän surmasi heidät, eikä heistä jäänyt jäljelle kuin yhdeksän miestä. (al-Hidaya al-Kubra, osa 1, s. 135)
Imaami Sadiq (AS) sanoi: Uskovaisten johtajan (AS) käskynhaltija Nahrawanissa kirjoitti hänelle, että useita tuhansia kharijilaisia oli kokoontunut sinne, leiriytynyt, nostanut liput, paljastanut aseet ja katkaissut tien. He olivat ottaneet kiinni Abdullah ibn Khabbab ibn al-Aratin, joka oli aikonut kulkea siitä ohi raskaana olevan vaimonsa kanssa, syyttäen häntä Alin ystävyydestä, ja teurastaneet hänet ja hänen vaimonsa sian vieressä, vetäneet sikiön äidin kohdusta ja leikanneet senkin kurkun, ja sitten huutaneet Jumalan suuruutta ja kaikki yhdessä julistaneet: Me lähestymme Jumalaa surmaamalla tällaisia uskottomia, ja näin me surmaamme Alin toverit yhden toisensa jälkeen! Abdullah ibn Khabbab oli uskovaisten johtajan (AS) harraimpia, ansioituneimpia ja parhaita tovereita. Kun Ali (AS) luki kirjeen, hän itki ja sanoi: Oi Abdullah, Jumala armahtakoon sinua, vaimoasi ja lastasi ja antakoon teille sijan läheisyydessään. Kun ihmiset saivat tietää kirjeen sisällön, väkijoukosta nousi huuto ja valitus, ja he huusivat: Oi uskovaisten johtaja, kuinka kauan vielä kärsivällisyyttä? Vie meidät taisteluun näitä luopioita vastaan! Ali (AS) johdatti Kufan joukot Nahrawaniin ja leiriytyi ennen siltaa niin, että virta jäi kahden armeijan väliin. Sanansaattaja saapui hätääntyneenä ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, kharijilaiset ovat ylittäneet sillan ja tulevat meitä kohti. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se ei ole mahdollista! Vähän myöhemmin saapui toinen sanansaattaja ja toisti saman. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kharijilaiset eivät ole ylittäneet siltaa, eikä ole säädetty, että he sen ylittäisivät! Hieman myöhemmin tuli kolmas sanansaattaja ja sanoi: He aikoivat ylittää, mutta vetäytyivät jälleen. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tämä tieto on oikea tieto. Se paikka, jossa heidän surmansa on Jumalan tiedossa säädetty, on virran tuolla puolen, ei meidän puolellamme. Sitten uskovaisten johtaja (AS) lähti todistuksen täydentämiseksi heitä kohti ilman asetta ja haarniskaa, jalassaan Jumalan lähettilään sandaalit ja viitta harteillaan, mukanaan Abdullah ibn Abbas ja Abu Ayyub al-Ansari, ja käveli ulos omien joukkojensa keskeltä kohti kharijilaisia. Kun sotilaat sen näkivät, heidän huutonsa kohosi taivaaseen ja he estivät uskovaisten johtajaa (AS) sanoen: Kuinka menet kharijilaisten keskelle ilman asetta ja saattajaa, kun he ovat aseistautuneet hampaisiin asti ja janoavat vertasi? Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Rauhoittukaa älkääkä tulko mukaani! Jumala armahtakoon teitä! Vannon Jumalan kautta, joka on taivaan ja maan luoja: mitään ei tapahdu muuten kuin Jumalan tahdosta. Uskovaisten johtaja (AS) meni heidän keskelleen, kuunteli heidän perusteettoman puheensa, vastasi jokaiseen väitteeseen erikseen ja esitti todisteet omasta oikeassa olemisestaan ja heidän luulonsa vääryydestä. Osa heistä hyväksyi tämän ja siirtyi uskovaisten johtajan (AS) puolelle sanoen: Me olemme nyt sinun kanssasi ja taistelemme sinun rinnallasi entisiä tovereitamme vastaan. Ali (AS) sanoi heille: Ei, älkää olko meidän joukkomme kanssa älkääkä kharijilaisten kanssa; istukaa tuolle kukkulalle ja katsokaa, kuinka Jumalan tuomio toteutuu kharijilaisten keskuudessa ja tuhoaa heidät yhden toisensa jälkeen. Sitten hän kääntyi niiden noin neljäntuhannen puoleen, jotka eivät hyväksyneet vaan pysyivät vääryydessään, ja huusi niin, että kaikki kuulisivat: Kadutteko ja palaatteko tieltänne? Kaikki huusivat: Sinua vastaan taistelemista emme koskaan kadu! Niinpä Ali (AS) palasi omien joukkojensa keskelle ja sanoi tovereilleen: Ellen pelkäisi, että te lakkaisitte tekemästä työtä ja luottaisitte minun apuuni, kertoisin teille, kuinka suuri on sen palkka, joka ei ole tehnyt muuta kuin taistellut kharijilaisia vastaan! Totisesti kenelläkään muulla kuin minulla ei ollut voimaa surmata tätä hurskastelevaa joukkoa. Sitten hän sanoi: Olkaa ankaria tälle kansalle, joka on ankara ihmisille. Olkaa heille kuin myrskytuuli, joka puhaltaa tuhkaan ja hajottaa sen: «kuin tuhka, jonka tuuli tempaa mukaansa myrskyisenä päivänä» [Qur'an 14:18], tai kuin Jumalan huuto, kun hän sanoi: Kuolkaa! — ja he kuolivat: «Ja Jumala sanoi heille: Kuolkaa!» [Qur'an 2:243]. Sitten hän antoi käskyn taisteluun ja sanoi sitä ennen: Teistä ei saa surmaansa kuin yhdeksän, ja heistä ei jää eloon kuin yhdeksän. Ja niin kävi. Kun uskovaisten johtajalle (AS) tuotiin tieto, että hänen joukoistaan oli kaatunut vain yhdeksän ja että vihollisen kaatuneita oli hyvin paljon eikä juuri kukaan ollut päässyt pakoon, hän sanoi: Jumalan nimessä, hänen lähettiläänsä ei ole koskaan valehdellut minulle enkä minä valehtele teille. Kharijilaiset olivat jo aiemminkin kokoontuneet kahdentoistatuhannen joukoksi Kufan lähelle ja aikoneet hyökätä Kufaan. Uskovaisten johtaja (AS) meni silloinkin aseettomana heidän keskelleen ja varoitti heitä. Kun häntä moitittiin siitä, hän sanoi: Tämä ei ole heidän kanssaan käytävän taistelun päivä. Ensi vuonna tässä samassa kuussa ja tänä samana päivänä he kaikki, neljäntuhannen joukkona, saavat surmansa meidän joukkojemme käsissä, yhdeksää lukuun ottamatta, jotka pakenevat. Ja niin kävi juuri niin kuin Ali (AS) oli jumalallisen tiedon nojalla ennustanut.
Abu Hamza al-Thumali isältään, tämä Abu Basirilta, tämä Abu Abdullah al-Sadiqilta (AS), joka sanoi: Eufrat tulvi heidän luonaan Kufassa uskovaisten johtajan (AS) aikana, kunnes se paisui yli äyräidensä ja kohosi kuin vuoret ja nousi Kufan rakennusten harjojen tasalle. Uskovaisten johtaja (AS) oli sinä päivänä lähtenyt Najafiin muutaman toverinsa kanssa. Hän katsoi erästä osaa Najafista ja sanoi mukanaan oleville: Näen Najafin kertovan, että vesi on Eufratissa noussut yli äyräidensä ja tulvinut Kufan asuntoihin ja että ihmiset siellä huutavat hätäänsä ja pyytävät meiltä apua. Nouskaa siis, menemme heidän luokseen. Ja hän lähti seurueineen Kufaan, ja sen asukkaat tulivat häntä vastaan huutaen ja apua anoen. Hän sanoi: Mikä teitä vaivaa? Onko vesi noussut yllenne? Ei Jumala rankaise teitä, kun minä olen teidän keskuudessanne. Ja hän kulki kohti Eufratia väkijoukon ympäröimänä, kunnes tuli Thaqif-heimon kokoontumispaikan kohdalle. He vilkuilivat toisiaan pilkallisesti, ja jotkut heidän nuorukaisistaan osoittivat häntä. Uskovaisten johtaja kääntyi heidän puoleensa vihaisena, ja heidän vanhimpansa nousivat hänen luokseen ja sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, nämä ovat nuorukaisia, jotka eivät ymmärrä; älä lue heidän tekoaan meidän syyksemme. Sitten hän tuli Eufratille, joka kuohui vuorten kaltaisin aalloin. Ihmiset heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: Jumalan tähden, Jumalan tähden, oi uskovaisten johtaja, ole lempeä alamaisillesi! Hän astui alas, otti Jumalan lähettilään (SAWS) sauvan, löi sillä yhden ainoan kerran ja sanoi: Virtaa määrätyn mitan mukaan, oi Eufrat! Ja se virtasi. (al-Hidaya al-Kubra, osa 1, s. 150)
Imaami Sadiq (AS) sanoi: Uskovaisten johtajan (AS) aikana, päivänä jona hän oli lähtenyt muutaman toverinsa kanssa Najafin aavikolle, Eufrat tulvi Kufassa ja nousi niin korkealle, että vesi valui ihmisten koteihin. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi Najafissa tovereilleen: Najafin maa puhuu minulle ja kertoo Eufratin tulvasta ja ihmisten valituksesta! Tulkaa, palataan takaisin. Niin uskovaisten johtaja (AS) palasi tovereineen Kufaan, ja he näkivät ihmisten huutavan ja etsivän turvaa. Ali (AS) sanoi: Jumala ei rankaise teitä niin kauan kuin minä olen teidän keskellänne! Ihmiset sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, riennä avuksemme! Ali (AS) lähti väen kanssa kohti Eufratia. Kun hän saapui Thaqifin asuinsijoille, muutamat Thaqifin nuorista mellastajista osoittivat häntä kädellään ja pilkkasivat häntä. Uskovaisten johtaja (AS) katsoi heitä vihaisena. Thaqifin vanhimmat sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, nämä ovat joukko tietämättömiä nuoria; älä moiti meitä heidän rumasta teostaan. Sitten Ali (AS) jatkoi joukon kanssa matkaansa kohti Eufratia. Kun hän saapui Eufratin rannalle, hän löi Profeetan (SAWS) sauvalla, joka oli tehty taatelipalmun oksasta, yhden ainoan iskun Eufratin veteen ja sanoi: Virtaa sen verran kuin sinun tulee, oi Eufrat! Ei kulunut hetkeäkään, kun Eufrat lakkasi tulvimasta ja vetäytyi takaisin.
Sadir al-Sayrafilta, murad-heimoiselta mieheltä nimeltä Rabab ibn Riyah, joka kertoi: Seisoin uskovaisten johtajan vierellä Basrassa sen jälkeen, kun Kamelin taistelun väen asia oli saatettu päätökseen, kun Abdullah ibn Abbas saapui ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, minulla on sinulle asia. Hän vastasi: Tunsin asiasi jo ennen kuin mainitsit sen minulle. Tulit pyytämään minulta turvaa Marwan ibn al-Hakamille. Ibn Abbas sanoi: Oi uskovaisten johtaja, toivoisin, että antaisit hänelle turvan. Hän sanoi: Mene ja tuo hänet luokseni vannomaan minulle uskollisuutta, mutta hän ei tule luokseni muutoin kuin ratsastajan takana istuen. Kertoja sanoi: Ei kulunut kuin hetki, kun Ibn Abbas saapui ja hänen takanaan ratsun lautasilla Marwan ibn al-Hakam. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi hänelle: Otanko sinulta uskollisuudenvalan? Marwan sanoi: Ota, vaikka sydämessä on se mitä siinä on. Uskovaisten johtaja sanoi: Minä en ota sinulta valaa sen perusteella, mitä sydämessäsi on, vaan sen perusteella, mikä minulle näkyy. Kertoja sanoi: Uskovaisten johtaja ojensi kätensä, ja kun Marwan oli vannonut hänelle uskollisuutta, hän sanoi: Vai niin, oi Hakamin poika! Sinä pelkäsit näkeväsi pääsi katkaistavan tässä mellakassa. Ei toki, Jumalan kautta, niin ei käy, ennen kuin kupeistasi lähtee tyranneja, jotka hallitsevat tätä kansaa, kohtelevat sitä pelolla, sorrolla ja vääryydellä ja juottavat sille katkeria maljoja. Marwan sanoi: Minussa toteutui se, mistä Ali minulle kertoi. Sitten hän pakeni ja liittyi Muawiyaan, ja kaikki tapahtui niin kuin uskovaisten johtaja (AS) oli sanonut. (al-Hidaya al-Kubra, osa 1, s. 151)
Kertoja sanoo: Istuin Basrassa Kamelin taistelun jälkeen uskovaisten johtajan (AS) vieressä, kun Abdullah ibn Abbas astui sisään ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, minulla on sinulle asiaa! Ali (AS) sanoi: Tiedän, mikä asiasi on! Haluat esittää esirukouksen Marwanin puolesta, jotta hän voisi vannoa minulle uskollisuutta. Ibn Abbas sanoi: Kyllä, ja toivon sinun suostuvan. Ali sanoi: Tuo hänet tänne. Sitten hän sanoi meille: Hän tulee Ibn Abbasin takana, ei hänen rinnallaan. Ja niin kävikin: Ibn Abbas tuli, ja hänen takanaan, saman ratsun lautasilla, saapui Marwan. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi Marwanille: Otanko sinulta uskollisuudenvalan? Marwan sanoi: Kyllä! Ota vala sillä perusteella, että sydämeni on vilpittömästi sinun. Ali (AS) sanoi: Kaukana siitä! Sydämesi ei ole meidän kanssamme. Mutta minä otan sinulta valan sen vuoksi, minkä tiedän tulevaisuudesta. Kun Marwan oli vannonut, uskovaisten johtaja (AS) sanoi hänelle: Pelkäsitkö, että Basran maa olisi loppusi ja että pääsi irrotettaisiin täällä ruumiistasi? Niin ei käynyt, sillä on säädetty, että sinä jäät eloon ja hallitset kalifina koiran kantoajan verran, ja että kupeistasi nousee tyranneja, jotka hallitsevat muslimeja ja vuodattavat heidän vertaan. Lopulta Marwan rikkoi valansa ja pakeni Muawiyan luo, ja kuten uskovaisten johtaja oli ennustanut, hän nousi kalifiksi. (Sanomme: hänen kalifiuttaan kesti vain kolme kuukautta; hänen vaimonsa kävivät eräänä yönä hänen kimppuunsa ja tukehduttivat hänet, mutta Marwanin suku hallitsi muslimeja vuosikausia, aivan kuten Ali (AS) oli sanonut.)
Al-Harith al-Awar al-Hamdani kertoi: Olimme uskovaisten johtajan (AS) kanssa al-Kunasassa, kun leijona tuli syöksyen meitä kohti. Me väistyimme sen tieltä joka puolelta, kunnes se saapui uskovaisten johtajan (AS) luo. Hän sanoi sille: Palaa takaisin, äläkä tämän päivän jälkeen astu minun hidžrani asuinsijaan. Vie petoeläimille minulta viesti: pysykää loitolla Kufasta ja koko sen ympäristöstä. Tietäkää, että kuuliaisuus minulle on kuuliaisuutta Jumalalle. Ja jos he tottelemattomuudessaan Jumalaa kohtaan hylkäävät kuuliaisuuden minua kohtaan, minä annan heitä koskevan tuomioni. Niinpä pedot pysyivät loitolla Kufasta aina siihen asti, kunnes uskovaisten johtaja (AS) otettiin pois. Sitten kaupungin hallinnan otti Ziyad ibn Abihi, Abu Sufyanin väitetty poika (Jumalan kirous hänelle), ja kun hän saapui kaupunkiin, pedot päästettiin valloilleen Kufaan ja sen ympäristöön, kunnes ne tuhosivat suuren osan ihmisistä. (al-Hidaya al-Kubra, osa 1, s. 151)
Kertoja sanoo: Kun uskovaisten johtaja (AS) oli asettunut Kufaan, olimme eräänä päivänä hänen kanssaan kaupungin laitamilla. Kaukaa kuului leijonan karjunta, ja leijona tuli näkyviin. Se tuli yhä lähemmäs ja lähemmäs. Uskovaisten johtaja (AS) meni leijonaa kohti ja sanoi sille: Palaa viidakkoosi äläkä tästedes lähesty Kufaa ja sen asukkaita. Sano myös muille pedoille minun puolestani, että ne pysyisivät kaukana Kufasta ja sen ympäristöstä, ja sano, että kuuliaisuus minulle on kuuliaisuutta Jumalalle, ja jos ne eivät tätä noudata, minä annan niitä koskevan tuomioni. Kertoja sanoo: Tämän tapauksen jälkeen pedot pysyttelivät erossa Kufasta niin kauan kuin uskovaisten johtaja (AS) eli, mutta hänen marttyyrikuolemansa jälkeen — ja erityisesti siitä lähtien, kun Ibn Ziyad otti Kufan ohjat käsiinsä — pedot valtasivat jälleen Kufan liepeet ja tuhosivat vähitellen suuren joukon ihmisiä.
Al-Harith al-Awar al-Hamdani kertoi: Kun uskovaisten johtaja (AS) piti perjantaina saarnaa kansalle Kufan moskeijassa, Norsunportin suunnalta tuli käärme, jonka pää oli suurempi kuin kamelin pää, ja se syöksyi kohti saarnastuolia. Ihmiset hajaantuivat moskeijan molemmille laidoille peläten sitä, kunnes se nousi saarnastuoliin. Sitten se kurottautui uskovaisten johtajan korvaa kohti, ja hän kallisti korvansa sille, ja se kuiskutti hänelle pitkän tovin. Sitten se laskeutui alas, ja kun se saapui uskovaisten johtajan portille, jota he kutsuvat Norsunportiksi, sen jälki katkesi, se katosi ihmisten näkyvistä eikä sitä enää nähty. Ei ollut ainuttakaan uskovaista miestä eikä naista, joka ei olisi sanonut: Tämä on uskovaisten johtajan ihmeitä. Eikä ollut ainuttakaan tekopyhää miestä eikä naista, joka ei olisi sanonut: Tämä on Alin taikuutta. Silloin uskovaisten johtaja sanoi: Oi ihmiset, minä en ole taikuri. Tämä, jonka näitte, on Muhammadin testamentinhaltija džinnien keskuudessa, ja minä olen hänen testamentinhaltijansa ihmisten keskuudessa. Hän tottelee minua enemmän kuin te tottelette minua, ja hän on minun sijaiseni heidän keskuudessaan. Džinnien keskuudessa on puhjennut selkkaus, jossa verta vuodatetaan estoitta, eikä hän tiennyt siitä ulospääsyä eikä sitä koskevaa ratkaisua, joten hän tuli kysymään minulta vastausta siihen, ja minä vastasin hänelle totuuden mukaan. Ja tällä esimerkillä, jonka hän teille antoi, hän tahtoi näyttää teille minun etuoikeuteni teihin nähden — asian, jonka hän tuntee paremmin kuin te. (al-Hidaya al-Kubra, osa 1, s. 152)
Kertoja sanoo: Eräänä perjantaina, kun uskovaisten johtaja (AS) piti saarnaa saarnastuolista, moskeijan ovesta tuli sisään valtavan kokoinen käärme. Ihmiset pelästyivät, hajaantuivat molemmin puolin ja väistyivät sen tieltä. Kun uskovaisten johtaja (AS) huomasi tilanteen, hän huusi: Antakaa sille tie! Käärme tuli saarnastuolia kohti, kohottautui saarnastuolin portaita ylös, lähestyi uskovaisten johtajan (AS) kasvoja ja ikään kuin sanoi hänelle jotakin. Sitten se palasi rauhallisesti, kulki moskeijan halki ja poistui ovesta. Mutta moskeijan oven ulkopuolella se ikään kuin katosi näkyvistä ja vajosi maahan, eikä kukaan enää nähnyt sitä. Kaikki sinä päivänä läsnä olleet näkivät tämän tapauksen, ja siksi sitä moskeijan ovea, josta käärme tuli sisään, alettiin kutsua nimellä Bab al-Thu'ban, lohikäärmeen portti. (Myöhemmin Muawiya, tahtoen pyyhkiä tämän tapauksen ihmisten mielistä, piti vuoden ajan norsua kytkettynä tuon oven vieressä, jotta oven nimeksi tulisi Bab al-Fil, Norsunportti. Tämä portti on yhä olemassa Kufan moskeijan luoteispuolella.) Kertoja sanoo: Tämä tapaus oli jo silloin uskovaisten keskuudessa yksi uskovaisten johtajan kuuluisimmista ihmeteoista, ja monet tekopyhätkin olivat sen todistajina, mutta he pitivät sitä osoituksena siitä, että Ali (AS) oli taikuri. Heti kun tämä puhe kantautui uskovaisten johtajan (AS) korviin, hän sanoi: Minä en ole taikuri. Tämä olento, jonka näitte käärmeen hahmossa, oli džinni, joka oli ottanut tämän muodon, ja hän pyysi minulta, että ratkaisisin erään džinnien kahden heimon välisen kiistan ennen kuin heidän erimielisyytensä johtaisi verenvuodatukseen.