Zayd ibn Arqam: Kuulin tämän jälkeen Alin (AS) al-Rahbassa vannottavan ihmisiä Jumalan nimeen: Jokainen, joka on kuullut Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan ”kenen suojelija minä olen, hänen suojelijansa on Ali”, nouskoon seisomaan. Läsnäolijoista nousi kuusitoista miestä, ja he todistivat siitä. Minä olin niiden joukossa, jotka salasivat sen, ja niin menetin näköni. Ja hän kertoi tästä sen jälkeen, kun oli tullut sokeaksi. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 100)
Kertoja sanoo: Ali (AS) pyysi al-Rahbassa (Kufan keskusaukiolla) ihmisiltä todistusta ja sanoi: Jokainen, joka on kuullut Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan ”kenen suojelija minä olen, hänen suojelijansa on Ali”, nouskoon ylös ja todistakoon. Vain kuusitoista miestä nousi ja todisti. Minä ja monet muut olimme kuulleet tämän itse Jumalan lähettiläältä (SAWS), mutta pelkäsimme emmekä sanoneet mitään. Meistä salaajista minä sokeuduin, ja nyt, vaikka silmäni eivät näe, huudan lakkaamatta julki sen minkä kuulin, niin kauan kuin elän.
Hän (AS) käytti haarniskaa, jossa oli rintakappale mutta ei selkäkappaletta. Häneltä kysyttiin siitä, ja hän sanoi: Jos käännän selkäni viholliselleni, tehköön hän sille mitä tahtoo. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 112)
On kerrottu, että uskovaisten johtajan (AS) haarniskassa ei ollut selkäpuolta. Häneltä kysyttiin, miksi näin oli. Hän sanoi: Jos käännän selkäni viholliselle ja pakenen, tehköön hän minulle mitä tahtoo!
Toisen ketjun kautta Karimilta, joka sanoi: Olin läsnä Kamelin taistelussa Aishan puolella, ja olin orja; Aishan lippu oli mestarini hallussa. Olin hänen kantotuolinsa edessä, ja se oli peitetty haarniskoilla. Kun olimme siinä tilassa, Ali (AS) saapui yllään kaksi viittaa ja mustaksi käärittynä turbaani, miekka vyötettynä, ja pysähtyi kantotuolin eteen. Hän sanoi: Oi Aisha, pelkää Jumalaa äläkä vuodata tänään tätä verta omin käsin ja oman itsesi tähden, sillä sinulla ei ole tässä asiassa mitään osaa. Sinä olet nainen; palaa siis takaisin. Hän ei vastannut mitään. Ali sanoi: Vetoan sinuun Jumalan ja sen Koraanin nimessä, joka lähetettiin Hänen lähettiläälleen sinun talossasi: etkö tiedä, että Jumalan lähettiläs (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) asetti minut perheensä testamentinhaltijaksi? Kenen luvalla siis olet lähtenyt? Palaa takaisin. Mutta hän vaikeni eikä vastannut hänelle sanaakaan. Ali vannotti häntä Jumalan nimeen palaamaan, puhui hänelle ja neuvoi häntä, mutta hän ei puhunut hänelle. Niin hän kääntyi pois, ja sota syttyi. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 125)
Kertoja sanoo: Kamelin taistelussa minä olin Aishan kantotuolin vartijana. Olimme peittäneet kantotuolin haarniskoilla. Ennen taistelun alkua näimme kaukaa yksinäisen ratsastajan lähestyvän kantotuolia. Kun hän tuli lähemmäs, näimme, että hän oli uskovaisten johtaja (AS). Ali (AS) oli pukeutunut jemeniläiseen viittaan (jemeniläinen viitta oli aikansa hienoimpia kankaita, raidalliseksi kudottu, ja siinä oli valkoista, mustaa, keltaista ja punaista) ja hänellä oli musta turbaani päässään ja tupesta vedetty miekka kädessään. Lähelle tultuaan hän puhutteli Aishaa ja sanoi: Aisha! Pelkää Jumalaa äläkä anna tänään näin paljon verta vuotaa sinun kättesi kautta ja sinun tähtesi. Sinulla ei ole tässä mitään osaa. Oi nainen! Palaa takaisin. Aisha oli vaiti eikä sanonut mitään. Ali (AS) jatkoi: Muistutan sinua Jumalasta ja siitä Koraanista, joka sinun talossasi laskeutui Jumalan lähettiläälle. Oletko unohtanut, että Jumalan lähettiläs asetti minut kuollessaan perheensä testamentinhaltijaksi? Kenen luvalla siis olet lähtenyt kotoasi? Aisha ei sanonut sanaakaan. Niin Ali (AS) palasi joukkojensa luo, ja Kamelin taistelu alkoi.
Ali ibn Amir, joka johtaa kertomuksen Abu Ma'shariin, sanoi: Astuin al-Rahbaan, ja siellä oli Ali (AS), ja hänen edessään oli kasa varallisuutta, ja hän sanoi: Sen kautta, joka halkaisee siemenen ja luo sielun — ei kuole yksikään palvelija minua rakastaen ilman, että minä ja hän tulemme ylösnousemuksen päivänä yhdessä näin — ja hän pani molempien käsiensä etusormet yhteen — enkä sano näin — ja hän pani oikean kätensä etusormen ja keskisormen yhteen. Ja hän sanoi: Minä olen uskovaisten johtajakuningas ja heidän suojelijansa, ja tämä — ja hän osoitti varallisuutta — on tekopyhien kuningas ja heidän päämääränsä. Minun turviini uskovaiset hakeutuvat, ja tämän turviin hakeutuvat tekopyhät. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 226)
Kertoja sanoo: Kun eräänä päivänä astuin Kufan pääaukiolle, näin väkeä kokoontuneena ja keskellä aukiota suuren omaisuuden kasattuna, ja uskovaisten johtaja (AS) seisoi tuon kulta- ja hopeavuoren vieressä. Ali (AS) oli sanomassa: Vannon ainoan Luojan kautta, että se, joka rakastaa minua sydämensä pohjasta, on tuonpuoleisessa minun rinnallani näin: hän pani molempien käsiensä etusormet yhteen ja näytti sen kaikille ja lisäsi: eikä näin: hän pani oikean kätensä etusormen ja keskisormen yhteen ja näytti sen kaikille. (Toisin sanoen: minua rakastavan aste on minun asteeni veroinen, ja hänen rakkautensa nostaa hänet minun asteeseeni.) Sitten hän sanoi: Minä olen uskovaisten johtajakuningas ja heidän suojelijansa, ja tämä kulta ja hopea, jonka näette, on tekopyhien johtajakuningas ja heidän päämääränsä. Uskovaiset hakeutuvat minun turviini ja tekopyhät varallisuuden turviin.
Alqama kertoi Abdullah ibn Mas'udilta, joka sanoi: Istuimme Jumalan lähettilään (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) luona, kun Ali (Jumalan siunaukset hänelle) kulki ohitse kiireesti. Jumalan lähettiläs (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) kutsui hänet luokseen ja sanoi hänelle: Miksi näen sinut noin kiireisenä, oi Ali? Hän sanoi: Perheen tarpeen vuoksi, oi Jumalan lähettiläs. Hän sanoi: Mene, Jumala auttakoon sinua. Sinä olet aina ollut auttaja ja murheiden poistaja. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 322)
Ibn Mas'ud kertoo: Istuimme profeetan (SAWS) kanssa, kun Ali (AS) kulki ohi kiireesti. Jumalan lähettiläs (SAWS) huusi hänelle ja sanoi: Minne tuolla kiireellä? Ali (AS) sanoi: Perheeni tarvitsee jotakin, oi Jumalan lähettiläs. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Mene; Jumala auttakoon sinua. Sitten hän sanoi: Sinä olet aina auttaja ja vaikeuksien poistaja!
Profeetta Danielin yhdeksänkertainen ylistys (tahmid), jota uskovaisten johtaja (AS) noudatti siunausrukouksen jälkeen ja jonka on katsottu lisäävän siunauksia ja torjuvan onnettomuuksia. Tämä ylistys esiintyy pienin sanamuotojen eroin teoksissa Tafsir al-Qummi ja Thawab al-A'mal:
Ylistys Jumalalle, joka ei unohda sitä, joka Häntä muistaa. Ylistys Jumalalle, joka ei petä sen toivoa, joka Häneen turvaa. Ylistys Jumalalle, joka vastaa sille, joka Häntä huutaa. Ylistys Jumalalle, jolle Häneen luottava riittää. Ylistys Jumalalle, joka ei jätä toisen huomaan sitä, joka Häneen luottaa. Ylistys Jumalalle, joka palkitsee hyvän teon hyvyydellä ja kärsivällisyyden pelastuksella. Ylistys Jumalalle, joka poistaa ahdinkomme ja murheemme. Ylistys Jumalalle, joka on turvamme silloin, kun keinot meiltä loppuvat. Ylistys Jumalalle, joka on toivomme silloin, kun omat tekomme saavat meidät epäilemään.
Abu Salih kertoi ketjunsa kautta Musa ibn Uqbalta, että tämä sanoi: Liittoutuneiden päivänä saapui Amr ibn Abd Wudd al-Amiri, joka oli ihmisistä uljain ja rohkein. Hän kannusti hevostaan ja hyppäytti sen kaivannon yli ja alkoi huutaa: Onko ketään kaksintaisteluun? Kukaan ei vastannut hänelle. Silloin Ali ibn Abi Talib (Jumalan siunaukset hänelle) nousi, ja Jumalan lähettiläs (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) sanoi: Oi Ali, hän on Amr ibn Abd Wudd. Ali sanoi: Pyydän häntä vastaan apua Jumalalta, oi Jumalan lähettiläs. Niin Jumalan lähettiläs (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) antoi hänelle luvan ja ojensi hänelle miekkansa Dhu al-Faqarin. Ja Jumalan lähettiläs (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) kohotti kätensä ja sanoi: Jumalani, varjele häntä edestä ja takaa, oikealta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta. Ja Ali (Jumalan siunaukset hänelle) meni eteenpäin. Amr sanoi: Kuka sinä olet? Hän sanoi: Ali ibn Abi Talib. Hän sanoi: Jalo vertainen, mutta et ole niitä miehiä, joiden kanssa minä taistelen. Ali (Jumalan siunaukset hänelle) sanoi: Oi Amr, olen kuullut sinusta, että olet vannonut, ettei kukaan kutsu sinua kahteen asiaan ilman, että vastaat toiseen niistä. Hän sanoi: Aivan niin! Hän sanoi: Minä kutsun sinut siis Jumalan luo, Hänen lähettiläänsä luo ja islamiin. Hän sanoi: Kuinka kaukana minä olenkaan siitä. Hän sanoi: Silloin minä kutsun sinut kaksintaisteluun. Hän sanoi: Kyllä, se on näistä kahdesta minulle helpompi. Niin he iskivät toisiaan miekoillaan tovin, ja pölypilvi nousi. Ja Jumalan lähettiläs (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen suvulleen) rukoili paljon Alin (Jumalan siunaukset hänelle) puolesta, ja Jumala, ylhäinen ja mahtava, auttoi häntä Amr ibn Abd Wuddia vastaan, ja hän surmasi tämän. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 322)
Kertoja sanoo: Eräänä päivänä Kaivannon taistelussa Amr ibn Abd Wudd, joka oli arabien urhein sankari, kannusti hevostaan, ylitti kaivannon ja huusi muslimien puolella: Onko ketään kaksintaisteluun? Aikaa kului, eikä kukaan vastannut hänelle, kunnes Ali ibn Abi Talib (AS) nousi. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Oi Ali, hän on Amr ibn Abd Wudd! Ali (AS) sanoi: Pyydän Jumalalta apua taisteluun häntä vastaan. Niin Jumalan lähettiläs (SAWS) antoi Alille luvan taisteluun, antoi hänelle oman miekkansa Dhu al-Faqarin, kohotti kätensä taivasta kohti ja rukoili: Jumalani, varjele Alia takaa ja edestä, vasemmalta ja oikealta, ylhäältä ja alhaalta. Kun Ali meni Amria kohti, Amr kysyi: Kuka sinä olet? Hän vastasi: Ali, Abu Talibin poika! Amr sanoi: Et ole minun vertaiseni, ja lisäksi isäsi oli minun ystäväni! En taistele kanssasi. Ali (AS) sanoi: Olen kuullut, että olet vannonut valan: aina kun sinulta pyydetään kahta asiaa, suostut ainakin toiseen! Amr sanoi: Kyllä. Ali (AS) sanoi: Ensimmäinen, mitä sinulta pyydän, on että uskoisit Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä! Amr sanoi: Entä toinen? Ali (AS) sanoi: Että suostuisit kaksintaisteluun kanssani! Amr sanoi: Tämä toinen on minulle helpompi — ja hän veti miekkansa ja hyökkäsi Alia kohti. Jonkin aikaa kestäneen kamppailun jälkeen Ali (AS) lopulta kaatoi Amr ibn Abd Wuddin, ja kaikki muslimit huusivat takbirin. On sanottu, ettei sodissa ollut häntä iäkkäämpää eikä kokeneempaa miestä.
Sanon: Amr ibn Abd Wudd kuului Qurayshin heimon Banu Amirin sukuhaaraan ja oli heistä rikkain ja urhein. Häntä kutsuttiin nimellä Faris Yalyal, mikä tarkoittaa sitä, joka vastaa tuhatta ratsumiestä. Erääseen liittoutuneiden sodan päivistä hän ylitti yhdessä Ikrima ibn Abi Jahlin, Hubayra ibn Abi Wahbin, Nawfal ibn Abdillah ibn al-Mughiran ja Dirar ibn al-Khattabin kanssa suurin vaikeuksin muslimien kaivaman kaivannon kapeimmasta kohdasta. Amr ibn Abd Wudd haastoi lakkaamatta kaksintaisteluun ja halveksi muslimeja sanoen: Ääneni on käheytynyt, niin paljon olen huutanut teille kaksintaisteluhaastetta. Amr myös huusi muslimeja moittien ja pilkaten: Missä on se paratiisi, johon luulette jokaisen teistä kaatuvan pääsevän? Lähteiden mukaan Ali ibn Abi Talib (AS) nousi joka kerta Amrin haastettua taisteluun ryhtyäkseen tämän kanssa taisteluun, mutta istuutui profeetan tahdosta takaisin. Vasta kolmannella kerralla profeetta antoi hänelle luvan taisteluun, sitoi oman turbaaninsa hänen päähänsä ja antoi hänelle miekkansa, jotta hän taistelisi Amria vastaan. Erään kertomuksen mukaan, kun Ali (AS) oli etääntynyt, Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: laqad baraza al-imanu kulluhu ila al-shirki kullihi — koko usko on astunut esiin koko monijumalaisuutta vastaan! Ali (AS) kutsui Amr ibn Abd Wuddia ensin todistamaan Jumalan ykseydestä ja profeetan lähettiläsasemasta, ja kun tämä ei suostunut, hän pyysi häntä palaamaan samaa tietä kuin oli tullut; ja kun hän ei tähänkään suostunut, hän käski häntä laskeutumaan hevosensa selästä ja taistelemaan, ja siihen hän suostui. Tämän kertomuksen mukaan Amr oli vannonut hyväksyvänsä keneltä tahansa yhden kolmesta asiasta, ja Alilta (AS) hän hyväksyi kolmannen. On kiinnostavaa, että yksi hurskaiden mestarin ehdotuksista oli taistelusta luopuminen ja paluu monijumalaisten luo, mitä Amr ei hyväksynyt. Ibn Abi al-Hadidin kertoman mukaan Amr katkaisi oman hevosensa jänteet tai iski sen kasvoihin haavan, jolloin hevonen pakeni. Jabir ibn Abdillah al-Ansarin kertoman mukaan taistelu Ali ibn Abi Talibin ja Amr ibn Abd Wuddin välillä kiihtyi, kunnes Alin (AS) takbirin huuto kajahti ja muslimit ymmärsivät, että Amr ibn Abd Wudd oli surmattu. Taistelun kulku näyttää olleen sellainen, että ensin Amr sivalsi miekallaan imaamin päätä kohti, mutta Ali (AS) nosti kilven ja torjui iskun. Silti Amrin miekka halkaisi kilven ja haavoitti myös Alin (AS) päälakea. Joissakin kertomuksissa sanotaan, että tuon haavan jälki säilyi imaamissa (AS) hänen elämänsä loppuun asti. Sen jälkeen kun Amr oli tehnyt tekonsa ja tosiasiassa menettänyt miekkansa, Ali (AS) ei antanut hänelle armonaikaa vaan suuntasi Dhu al-Faqarin Amrin kaulaa kohti, ja tästä iskusta Amr kaatui maahan, mutta oli yhä elossa. Hudhayfan kertomuksessa sanotaan, että imaami (AS) suuntasi miekan Amrin toiseen jalkaan ja pudotti hänen jalkansa maahan. Amr otti katkaistun jalkansa ja heitti sen Alia (AS) kohti, mutta kaatui muutaman minuutin kuluttua maahan. Joka tapauksessa Ali (AS) lopulta asettui Amrin rinnan päälle tehdäkseen lopun hänestä. Silloin Amr sanoi kiukkuisesti: Olet asettunut suuren miehen päälle — ja pyysi Alilta (AS), ettei tämä surmattuaan häntä riisuisi hänen vaatteitaan yltään, mihin imaami (AS) vastasi: Pyyntösi täytetään. Jabir ibn Abdillah vertasi Amrin surmaamista Alin (AS) käsissä Goljatin surmaamiseen Daavidin (AS) käsissä. Aivan kuten Goljatin surma johti hänen joukkonsa tappioon, myös Amrin surmalla oli merkittävä osuus monijumalaisten tappiossa liittoutuneiden sodassa. Joissakin kertomuksissa sanotaan, että imaami Ali (AS) asetti Amrin surmattuaan tämän pään Jumalan lähettilään (SAWS) eteen. Silloin Abu Bakr ja Umar nousivat ja suutelivat Alin (AS) kasvoja, ja profeetta (SAWS), jonka kasvoilta ilo loisti, sanoi: Tämä on voitto! Tai hän sanoi: Tämä on ensimmäinen voitto, ja monijumalaisten mahti ja pelottavuus on murtunut, ja tästä päivästä eteenpäin he eivät enää sodi meitä vastaan, vaan me olemme ne, jotka sodimme heitä vastaan. Ja niin todella kävi. Amrin surma avasi islamille uuden luvun, ja siksi Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: darbatu Aliyyin yawma al-khandaq afdalu min ibadati al-thaqalayn — se Alin isku, jolla hän Kaivannon taistelussa otti Amr ibn Abd Wuddin hengen, on parempi kuin džinnien ja ihmisten koko historian palvonta.
Ibn Shahrashub kertoo teoksessaan al-Manaqib, että kaksintaistelun kuluessa – tai silloin, kun Ali (AS) oli aikeissa irrottaa hänen päänsä hänen ruumiistaan – Amr sylkäisi hänen kasvoilleen. Ali (AS) jätti hänet muutamaksi hetkeksi rauhaan välttääkseen sen, että Amrin surmaaminen tapahtuisi vihasta ja oman mielen tyydyttämiseksi, ja vasta vihan laannuttua hän surmasi Amrin Jumalan tähden.
Jalal ad-Din Rumi ja Abu Hamid al-Ghazali muistuttavat tästä kertomuksesta ja korostavat, että jos joku aikoo käskeä hyvään ja kieltää pahasta, hänen on ensin voitettava itsekkyytensä sen kaikissa ulottuvuuksissa.
Hän sanoi: minä iskin miekallani Totuuden tähden, olen Totuuden palvelija, en ruumiini käskyläinen. Olen Jumalan leijona, en himon leijona, tekoni todistavat uskostani. Olen siirtänyt oman tavarani pois tieltä, kaiken muun kuin Totuuden olen katsonut olemattomaksi. Olen varjo, ja isäntäni on aurinko, olen hänen ovenvartijansa, en hänen verhonsa. Veri ei peitä miekkani jalokiveä, milloin tuuli tempaisisi paikaltaan minun pilveni? En ole korsi, olen vuori: lempeyttä, kärsivällisyyttä ja oikeutta, milloin raju tuuli tempaisi mukaansa vuoren? Olen vuori, ja olemiseni perustus on Hän, ja jos muutun korreksi, tuuleni on Hänen tuulensa. Vain Hänen tuulessaan halukkuuteni liikahtaa, eikä johtajani ole muu kuin rakkaus Ainoaan. Viha on kuninkaiden kuningas, mutta meille orja, olen pannut vihankin suitsien alle. Olen valoon uponnut, vaikka kattoni on sortunut, olen tullut puutarhaksi, vaikka olen Bu Turab, tomun isä. Kun taisteluun tuli mukaan vieras vaikutin, näin oikeaksi kätkeä miekan. Pidättyväisyyteni on Jumalan tähden, antamiseni Jumalan tähden, ei muuta, olen kokonaan Jumalan, en kenenkään muun oma. Enempää ei sovi ihmisille puhua, merta ei mahduteta puroon.
Yksi seikoista, jotka tästä kaksintaistelusta kerrotaan vanhoissa lähteissä, muun muassa Qummin tafsirissa, on tämä: kesken kamppailun Ali (AS) sanoi Amrille: Oi Amr! Sinä, joka olet arabien urhoollisimpia, miksi olet ottanut toisia avuksesi taistellaksesi minua vastaan?! Amr katsoi taakseen, ja Ali (AS) käytti tilaisuuden hyväkseen, katkaisi hänen jalkansa ja surmasi hänet sitten. Joissakin historiallisissa kertomuksissa tätä perustellaan sillä, että Amrin lisäksi useita muitakin ylitti hänen kanssaan kaivannon hevosillaan, muun muassa Hubayra, Dirar, Ikrima ja ilmeisesti Amrin poika. Näin ollen Ali (AS) ei turvautunut valheeseen edes Amrin harhauttamiseksi, vaan sanoi hänen harhauttamisekseen totuudenmukaisen sanan. Allama Majlisi kertoo Qummin tafsirin tradition selitykseksi, että Amrin surmaamisen jälkeen Jumalan lähettiläs (SAWS) kysyi Alilta (AS), oliko hän käyttänyt sotajuonta, ja imaami (AS) vahvisti sen ja katsoi sodan olevan juonenkäyttöä.
Alilta, Jumalan siunaus hänelle, kerrotaan, että hän puhui ihmisille kaksi päivää sen jälkeen, kun nämä olivat vannoneet hänelle uskollisuudenvalan, sen saarnan, jossa hän viittasi asioihin mainitsemillaan vertauksilla. Se kuului näin: hän – hänelle olkoon siunaus ja rauha – ylisti Jumalaa, mahtavaa ja korkeaa, ja kiitti Häntä niin kuin Hän on kiitoksen arvoinen, ja rukoili siunausta Profeetalle (SAWS) ja hänen suvulleen, ja sanoi sitten: Oi ihmiset, kehotan teitä jumalanpelkoon (taqwa), sillä se on pelastus ja paras asia, mihin palvelijat voivat toisiaan kehottaa, ja lähinnä Jumalan mielisuosiota ja paras hyöty Jumalan luona. Jumalanpelon kautta hurskaat pääsivät hyvään, saavuttivat erinomaisuuden ja astuivat paratiisiin. Sitten hän (AS) sanoi: se, joka tekee työtä muun kuin Jumalan tähden, jätetään sen huomaan, jonka tähden hän työnsä teki; ja sen asiat, joka tekee työtä Jumalan tähden Häntä totellen, Jumala ottaa itse hoitaakseen. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 369)
Kertoja sanoo: kaksi päivää sen jälkeen, kun ihmiset olivat vannoneet uskollisuudenvalan uskovaisten johtajalle (AS), hän nousi saarnatuoliin ja piti erinomaisen saarnan. Saarnassa hän ensin ylisti ja kiitti Jumalaa runsain sanoin ja rukoili siunausta Profeetalle (SAWS), ja sanoi sitten: Oi ihmiset, kehotan teitä jumalanpelkoon, sillä pelastus on jumalanpelossa, ja paras neuvo ihmiselle on kehotus jumalanpelkoon; ja se, mikä vie meidät Jumalan mielisuosioon ja läheisyyteen, on yksin ja ainoastaan jumalanpelko. Hurskaat pääsivät hyvään jumalanpelon noudattamisen tähden, saivat sen tähden etusijan muihin nähden ja saapuivat paratiisiin. Sitten hän sanoi: se, joka tekee työtä muun kuin Jumalan tähden, jätetään Jumalan toimesta juuri sen huomaan; ja sen, joka tekee työtä Jumalan tähden ja Hänen mielisuosionsa mukaisesti, asiat Jumala ottaa itse hoitaakseen.
Muhammad ibn Sallam kertoo isnadinsa välityksellä Abu Rafilta: kun valta siirtyi Alille, Jumalan siunaus hänelle, hän aloitti valtionkassasta (bayt al-mal), kokosi kaiken siellä olevan ja käski jakaa sen muslimien kesken tasan samalla tavoin kuin Jumalan lähettiläs (SAWS) jakoi sen, mitä hänelle kertyi heidän fai-varoistaan ja mikä oli heidän kesken jaettava. Sen jälkeen valtaan tulleet olivat kuitenkin totuttaneet heidät suosimiseen ja siihen, että toisia asetettiin toisten edelle. Niinpä Ali, Jumalan siunaus hänelle, käski niitä, jotka hän asetti jakoa toimittamaan, jakamaan ihmisten kesken tasan ja erottamaan siitä hänelle itselleen osuuden, joka olisi kuin kenen tahansa muun osuus – ja he tekivät niin. Sitten hän lähti tilalleen. Talha ja Zubayr tulivat hänen luokseen hänen seisoessaan auringonpaisteessa valvomassa palkkalaista, joka työskenteli hänelle hänen tilallaan. He tervehtivät häntä ja sanoivat: Etkö tulisi kanssamme varjoon? Hän teki niin. He sanoivat: Menimme niiden luo, joita käskit jakamaan tämän omaisuuden ihmisten kesken, ja kummallakin meistä oli poikansa mukana; he antoivat meille saman verran kuin pojillemme ja muille ihmisille. Meitä ennen olleet kuitenkin suosivat meitä varhaisuutemme, sukulaisuutemme ja jihadimme vuoksi. Jos siis katsot hyväksi käskeä meille sitä, mitä muut ovat meille käskeneet, tee niin. Ali, Jumalan siunaus hänelle, sanoi heille: Oletteko te varhaisempia islamissa vai minä? He sanoivat: Sinä olet. Hän sanoi: Oletteko te lähempänä Jumalan lähettilästä (SAWS) vai minä? He sanoivat: Sinä olet. Hän sanoi: Onko teidän jihadinne suurempi vai minun? He sanoivat: Sinun jihadisi. Hän sanoi: Jumalan kautta, en ole käskenyt erottaa itselleni tästä omaisuudesta muuta kuin sen, minkä tämä palkkalainen siitä saa – ja hän viittasi kädellään palkkalaiseen, joka työskenteli hänen edessään – sen mukaisesti, minkä minä olen nähnyt ja mitä tekin näitte Jumalan lähettilään (SAWS) tekevän, kun hän jakoi juuri näin. Ja hänen sunnansa on arvokkaampi seurattavaksi kuin se, joka hänen jälkeensä toimi sitä vastaan. He vaikenivat hetken ja sanoivat sitten: Emme tulleet tämän vuoksi, se oli vain asia, jonka mainitsimme; me tahdoimme lähteä umralle ja tulimme pyytämään sinulta lupaa lähteä siihen. Aisha oli lähtenyt Mekasta eikä ollut vielä saapunut Medinaan, ja he halusivat tavata hänet sen vuoksi, mitä heidän ja hänen välillään oli tekeillä. Ali, Jumalan siunaus hänelle, sanoi heille: Menkää, mutta ette te umraa halua. Minulle on kerrottu teidän asianne ja se, mitä teistä on tuleva. Niin he lähtivät, tapasivat Aishan, ja heidän asiansa kävi niin kuin se kävi. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 374)
Kertoja sanoo, että ensimmäinen asia, jonka Ali (AS) teki otettuaan kalifiuden käsiinsä, oli se, että hän jakoi valtionkassan koko omaisuuden Jumalan lähettilään (SAWS) tavoin tasan muslimien kesken ja luopui siitä tavasta, jonka aiemmat kalifit olivat asettaneet ja jossa toisia suosittiin toisten kustannuksella ja omille läheisille annettiin enemmän. Niinpä hän käski jakajaa antamaan kaikille yhtä suuren osuuden ja erottamaan hänelle itselleen samanlaisen osuuden kuin muillekin. Annettuaan tämän käskyn Ali (AS) lähti heti Medinasta yhteen puutarhoistaan. Ali (AS) seisoi puutarhassaan auringonpaisteessa valvomassa työtä, jota hänen palkkaamansa työmies teki, kun Talha ja Zubayr saapuivat paikalle. He seisoivat hetken Alin (AS) luona auringossa ja sanoivat sitten: Etkö tulisi kanssamme varjoon, jotta voisimme keskustella? Ali (AS) tuli heidän kanssaan varjoon. He sanoivat: Kun tänään menimme hakemaan osuuttamme valtionkassasta, meille annettiin sama osuus kuin pojillemme ja muille muslimeille! Aiemmat kalifit kuitenkin ottivat huomioon varhaisuutemme uskossa, sukulaisuutemme heihin ja sen vaivan, jonka olimme nähneet jihadissa islamin puolesta, ja antoivat meille suuremman osuuden. Ajattelimme, että ehkä sinullakin on sama tapa, mutta olet unohtanut sanoa siitä jakajalle. Ali (AS) sanoi: Onko minun varhaisuuteni uskossa suurempi vai teidän? He sanoivat: Sinun. Hän sanoi: Onko minun sukulaisuuteni Jumalan lähettilääseen (SAWS) läheisempi vai teidän? He sanoivat: Tietysti sinun. Hän sanoi: Olenko minä iskenyt miekalla islamin puolesta enemmän vai te? He sanoivat: Sinä. Hän sanoi: Mutta minä olen käskenyt jakajaa varaamaan minullekin vain yhden osuuden. Minun osuuteni valtionkassasta on yhtä suuri kuin tämän puutarhassani työskentelevän työmiehen. Tämä oli Jumalan lähettilään (SAWS) tapa. Kumpi on parempi: tämä tie ja tapa vai se uudennos, jonka hänen jälkeensä tulleet kalifit asettivat?! Talha ja Zubayr eivät sanoneet mitään ja vaikenivat hetken, avasivat sitten suunsa ja sanoivat: Emme tulleet luoksesi tätä asiaa puhumaan; se vain juolahti tässä mieleemme! Halusimme sanoa, että aiomme lähteä umralle; jos sallit, lähdemme Medinasta. Ali (AS) sanoi heille: Menkää! Mutta te ette aio umralle, ja minä tiedän todellisen aikeenne. (Tämä tapahtui aikana, jolloin Aisha oli umran jälkeen lähtenyt Mekasta muttei ollut palannut Medinaan, ja Talha ja Zubayr halusivat liittyä häneen ja panna alulle Kamelin taistelun levottomuuden.)
Abu Bashir al-Aidilta kerrotaan hänen sanoneen: olin Medinassa, kun Uthman surmattiin. Muhajirit ja ansarit kokoontuivat, ja heidän joukossaan olivat Talha ja Zubayr. He tulivat Alin, Jumalan siunaus hänelle, luo ja sanoivat: Oi Abu l-Hasan, tule, jotta vannomme sinulle uskollisuudenvalan! Hän sanoi: Minulla ei ole tarvetta teidän asiaanne; asettakaa eteen se, jonka valitsette. He sanoivat: Emme valitse ketään muuta kuin sinut! Hän kieltäytyi. He tulivat hänen luokseen tämän asian tähden Uthmanin surman jälkeen useita kertoja, ja lopulta he tulivat viimeisen kerran ja sanoivat: Ihmisten asiat eivät ole kunnossa ilman johtajaa; tämä asia on pitkittynyt, emmekä valitse ketään muuta kuin sinut, emmekä tule toimeen ilman sinua. Ja jos et hyväksy tätä, pelkäämme, että islamiin repeää repeämä, jos ihmiset jäävät vaille ketään, joka heistä huolehtii. Jumalan tähden, Jumalan tähden, harkitse tätä! Ali, Jumalan siunaus hänelle, sanoi: Sanon teille sanan; jos hyväksytte sen, hyväksyn minäkin teiltä tämän. He sanoivat: Sano mitä tahdot, se hyväksytään sinulta. Hän tuli ja nousi saarnatuoliin, ylisti ja kiitti Jumalaa ja rukoili siunausta Profeetalle (SAWS) ja hänen suvulleen ja sanoi sitten: Mitä tulee itse asiaan: te olette pitkään tulleet luokseni yhä uudelleen siinä, mitä minulta tahdotte, ja minä olen ollut haluton asiaanne, mutta te ette suostuneet muuhun kuin siihen, mitä minulta tahdoitte. Minä tiedän, mitä keskuudessanne on aiemmin tapahtunut. Jos siis otan asianne hoitaakseni niin, että kohtelen teitä oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti, ja jos valtionkassanne avaimet ovat minulla niin, ettei minulla ole siitä muuta kuin se, mikä on kenellä tahansa teistä, eikä kenelläkään muullakaan muuta kuin se – silloin otan asianne hoitaakseni. He sanoivat: Kyllä. Hän sanoi: Oletteko tähän tyytyväiset? He sanoivat: Olemme tyytyväiset. Hän sanoi: Oi Jumala, ole heidän todistajanaan. Sitten hän, Jumalan siunaus hänelle, astui alas ja otti heiltä valan tällä ehdolla. Abu Bashir sanoi: minä olin sinä päivänä Jumalan lähettilään (SAWS) saarnatuolin ääressä ja kuulin, mitä hän sanoi. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 376)
Kertoja sanoo: kun Uthman surmattiin, minä olin Medinassa. Kaikki ansarit ja muhajirit, muun muassa Talha ja Zubayr, kääntyivät Alin (AS) puoleen ja sanoivat hänelle: Ojenna kätesi, jotta vannomme sinulle uskollisuudenvalan kalifiudesta! Ali (AS) sanoi heille: Minulla ei ole halua kalifiuteen enkä johtajuuteen; valitkaa itse joku, ja minä autan häntä asioiden hoidossa. He sanoivat: Meidän valintamme olet yksin sinä! Ali (AS) kieltäytyi jälleen. He kulkivat useita päiviä lakkaamatta Alin talon ovella. He sanoivat, ettei ole hyväksi, että usko jää ilman johtajaa. He sanoivat, että tämä tila on venynyt pitkäksi eikä ole muslimien edun mukainen. He sanoivat, että jos et ota kalifiutta vastaan, islam voi kärsiä vahinkoa. He sanoivat, että jos aika kuluu eikä kukaan valvo ihmisiä, se on vaarallista. Lopulta Ali (AS) sanoi: Asetan teille ehdon; jos hyväksytte sen, otan minäkin kalifiuden vastaan. He sanoivat: Hyväksymme. Hän sanoi: Kokoontukaa kaikki, jotta esitän ehtoni Jumalan lähettilään (SAWS) saarnatuolilta. Niin Ali (AS) istuutui Jumalan lähettilään (SAWS) moskeijassa saarnatuoliin, ja minä kuulin saarnatuolin vierestä omin korvin, kuinka hän Jumalan ylistyksen ja kiitoksen sekä Profeetalle lausutun siunauksen jälkeen sanoi: Oi ihmiset, olette jo jonkin aikaa itsepintaisesti tarjonneet minulle kalifiutta, enkä minä pidä siitä, että hallitsisin teitä. Te etsitte minun hallinnostani jotakin, mitä ette tule saamaan, ja huomenna kadutte; minä tunnen teidän menneisyytenne, oi ihmiset. Jos minusta tulee asiainne hoitaja, toimin oikeudenmukaisesti ja kohtelen teitä tasavertaisesti. Jos valtionkassanne avain on minun kädessäni, minun oma osuuteni on yhtä suuri kuin muiden osuus. Kaikki huusivat: Se on mainiota! Ali (AS) sanoi: Oletteko todella tyytyväisiä tähän? He huusivat: Tietenkin, olemme tyytyväisiä. Silloin Ali (AS) kohotti katseensa taivaalle ja sanoi: Jumalani, ole itse todistajana! Sitten hän astui alas saarnatuolista ja otti heiltä uskollisuudenvalan.
Zayd ibn Suhanista kerrotaan: hän tuli Alin, Jumalan siunaus hänelle, luo ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, näin unessa ikään kuin käsi kurottuisi minua kohti taivaasta, enkä usko muuta kuin että minut surmataan. Anna siis minulle lupa mennä tämän naisen luo – hän tarkoitti Aishaa. Tämän Zaydin käsi oli katkaistu Jalulan päivänä jihadissa. Hän sanoi: Mene, oi Abu Salman, oikeaan ohjattuna, ilman jäähyväisiä. Niin hän lähti joukkonsa kanssa. Kun Aishan ympärillä olevat näkivät hänet, he sanoivat: Tämä on Zayd ibn Suhan. Aisha sanoi: Oi Abu Salman, minuako kohti kuljet ja minua vastaanko aiot taistella? Hän sanoi: Minä kuljen siinä, mitä Jumala on käskenyt minun tehdä, ja sinä kuljet siinä, minkä Jumala on sinulta kieltänyt. Jumala käski minun käydä jihadia ja taistella Hänen tiellään, ja sinun Hän käski pysyä kodissasi. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 379)
Kertoja sanoo: Zayd ibn Suhan tuli Kamelin taistelun alussa uskovaisten johtajan (AS) luo ja sanoi: Viime yönä näin unta, että taivaalla ilmestyi käsi ja viittoi minulle. Ymmärsin, että se on sama käsi, jonka olen aiemmin antanut Jumalan tiellä, ja että se ilmoittaa marttyyrikuolemastani. Nyt pyydän lupaa hyökätä kaikkia muita ennen tämän naisen (Aishan) joukkoa vastaan. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Mene, Abu Salman, olen sinuun tyytyväinen! Niin Zayd syöksyi joukkoineen Kamelin armeijan sydämeen, ja kun hän pääsi lähelle Aishan kantotuolia, Aisha kysyi: Kuka tuo on? Sanottiin: Zayd ibn Suhan! Aisha huusi: Abu Salman, aiotko surmata minut? Sinulta en tätä odottanut! Zayd huusi: Minä kuljen tietä, joka on Jumalalle otollinen; entä sinä? Sinä astuit tielle, jonka Jumala oli sinulta kieltänyt. Minun velvollisuuteni on jihad, jota olen toteuttamassa, ja sinun velvollisuutesi oli istua kotonasi – ja sinä teit sen vastaisesti!
Sanomme: Zayd ibn Suhan oli Sasaa ibn Suhanin vanhempi veli ja uskovaisten johtajan (AS) läheisimpiä uskottuja. Hän kärsi marttyyrikuoleman Kamelin taistelussa hidžra-vuonna 36. Hän oli vahvasti läsnä aikansa erilaisilla poliittisilla, sotilaallisilla ja yhteiskunnallisilla näyttämöillä ja kutsui ihmisiä tukemaan uskovaisten johtajaa (AS).
Zayd oli aiemmin ollut Jumalan lähettilään (SAWS) tovereita, ja Jumalan lähettiläs (SAWS) oli ennustanut hänestä, että yksi hänen ruumiinjäsenistään menisi paratiisiin ennen häntä itseään. Tämä ennustus toteutui: Zayd menetti toisen kätensä Jalulan tai Qadisiyyan taistelussa. On kerrottu, että kun hänen kätensä katkaistiin ja veri vuoti hänestä, hän nauroi. Joku sanoi hänelle, ettei tämä paikka ja tämä tila ole naurun paikka! Zayd sanoi: Minä odotan tästä asiasta palkkaa; miksi tuhoaisin sen huutamalla kivusta?!
Zayd oli Salman Farsin läheisimpiä ystäviä ja kertoi häneltä haditheja. Historioitsijoiden mukaan Zayd oli erityisen omistautunut ja kiintynyt Salmaniin, ja heidän välillään oli veljeysliitto. Tämän siteen kunniaksi hän valitsi itselleen kunnianimen Abu Salman. Teoksen Tabaqat al-Kubra mukaan eräässä varhaisen islamin sodassa, jossa Salman Farsi oli joukkojen komentaja, hän asetti Zaydin armeijan rukousjohtajaksi; ja kun Salman oli Madainin käskynhaltija, hän antoi hänelle perjantaisin rukouksen jälkeen käskyn sanoen: ”Oi Zayd, nouse ja neuvo ihmisiä ja pidä heille puhe.”
Zayd oli aikansa askeetteja. Tieto Zaydin lakkaamattoman paastoamisen ja yövalvomisen ankaruudesta kantautui Salmanin korviin. Salman lähetti hakemaan häntä, käski tuoda ruokaa ja sanoi Zaydille: ”Syö tästä ruoasta.” Zayd sanoi: ”Olen paastolla.” Salman sanoi: la yanqusu dinuka, inna sharra s-sayri l-hiqhiq – eli tämä paaston avaaminen ei vahingoita uskonnollisuuttasi; vahingollista on liioittelu. Ja hän sanoi: silmälläsi, ruumiillasi ja vaimollasi on kaikilla oikeutensa sinuun, eikä tämä menettely ole oikea. Palvonnassa on noudatettava kohtuutta ja keskitietä, jottei sielu väsy palvontaan. Sufilähteissä Zaydia pidetään yhtenä abdaleista. Uthmania vastaan nousseen kapinan yhteydessä, kun kapinalliset kutsuivat ihmisiä nousemaan häntä vastaan ja olivat määränneet neljä aluetta kokoontumis- ja liittymispaikoiksi, Zayd johti ja hallinnoi yhtä näistä kokoontumisista ja kuului kalifin arvostelijoihin. Hän sanoi Uthmanille: ”Sinä poikkesit oikealta tieltä, ja siksi myös yhteisösi poikkesi.” Ja koska hänellä oli totuuksien lausumisessa sujuva ja suora kieli, hän joutui Uthmanin vihan kohteeksi. Uthman ei kyennyt sietämään hänen läsnäoloaan Kufassa ja karkotti Zaydin sekä hänen veljensä Sasaan – jotka molemmat olivat tuohon aikaan Kufan tunnettuja koraaninlukijoita – kerran Syyriaan ja kerran Kufaan ja sitten Kufasta Homsiin. Historia kertoo: kun hän näki joutuvansa kodittomaksi, hän erosi vaimostaan ja lähti Syyriaan. Ennen Kamelin taistelun alkua kufalaisten kesken syntyi erimielisyyttä siitä, tukisivatko he Alia (AS) vai Aishaa vai jättäisivätkö molemmat. Zayd oli niitä, jotka kutsuivat ihmisiä vannomaan uskollisuudenvalan Alille (AS). Siksi Aisha lähetti hänelle kirjeen ja kehotti häntä jäämään kotiinsa ja luopumaan Alin (AS) tukemisesta, ja jopa pyysi häntä kutsumaan ihmisiä hylkäämään Alin (AS). Zayd ei kuitenkaan piitannut kirjeestä, vaan jatkoi Alin (AS) tukemista. Kamelin taistelussa Zayd oli Abd al-Qaysin heimon komentaja ja sen lipunkantaja. Joidenkin lähteiden mukaan koko armeijan lippu oli Kamelin taistelussa Zaydin kädessä aina hänen marttyyrikuolemaansa asti. Zayd kärsi marttyyrikuoleman kesken taistelua kaksinkamppailussa miehen kanssa, jonka nimi oli Amr ibn Sabra. Traditioiden mukaan uskovaisten johtaja (AS) itki hänen marttyyrikuolemaansa. Kun Zayd putosi hevosen selästä maahan, imaami (AS) kiiruhti hänen luokseen, istuutui hänen viereensä ja sanoi näin: rahimaka llahu ya Zayd, kunta khafifa l-mauna, azima l-mauna – oi Zayd, Jumala armahtakoon sinua, sillä sinä vaadit vähän ja hyödytit paljon. Zayd sanoi tukeneensa Alia (AS) tietoisesti ja vetosi Ghadirin tapahtumaan. Joidenkin lähteiden mukaan myös Aisha pahoitteli kuullessaan Zaydin marttyyrikuolemasta ja rukoili hänelle armoa. Zayd määräsi testamentissaan, ettei verta pyyhittäisi hänen kasvoiltaan eikä hänen vaatteitaan riisuttaisi ennen hautaamista, jotta hän nousisi ylösnousemuksen päivänä juuri näissä vaatteissa. Ibn Abbas sanoo: kysyin Sasaalta Zaydista, ja hän kuvasi veljeään näin ja sanoi: hän oli jalomielisyydessä ensimmäinen, veljeydessä ylevä ja aina kunnioitettu. Hänen sydämensä oli tyhjä kaunasta, eivätkä ajan kiusaukset saaneet häneen otetta. Päivin ja öin hän oli palvonnassa, ja kylläisyys ja nälkä olivat hänen silmissään samanarvoisia. Maallisissa asioissa hän ei pyrkinyt edelle. Enimmäkseen hän vaikeni. Hän varoi puheitaan ja puhui harkiten. Pahantekijät karttoivat häntä, ja vapaat ja kunnon miehet viihtyivät hänen seurassaan.
Historiaan tallennetun mukaan Zayd ibn Suhan oli vahvasti mukana myös ihmisten palvelemisessa ja näki sen eteen paljon vaivaa. Eräänä päivänä hän näki Basrassa miehiä, jotka olivat alituiseen palvonnassa ja luopuneet maailmasta. Nähtyään heidän tilanteensa Zayd rakensi heille talon ja neuvoi heitä sitten ponnistelemaan oman ja lastensa elämän tarpeiden täyttämiseksi. Hän kävi jatkuvasti heitä katsomassa ja piti itsensä ajan tasalla heidän tilastaan.
Marttyyrikuoleman kaipuu oli Zayd ibn Suhanin huomattavia ominaisuuksia. Hän, joka oli jo lähettänyt kätensä paratiisiin, oli aina innokas marttyyriuteen. Hänen unensa ennen Kamelin taistelua on kerrottu myös näin: hän sanoi uskovaisten johtajalle (AS) nähneensä unessa, kuinka hänen kätensä laskeutui taivaasta maahan ja viittoen hänelle sanoi: tule luokseni.
Zayd ibn Suhanin hautapaikka, joka tunnetaan nimellä Zayd al-Khayrin mausoleumi, sijaitsee Basran eteläpuolella, Basrasta Fawiin vievän tien vasemmalla puolella, Kut al-Zainin kylässä Arvand-joen (Shatt al-Arab) rannalla, ja sillä on nykyään laaja kupoli ja pyhäkkörakennus. Tämä hautapaikka on nähtävissä joen tältä puolelta myös Iranin alueelta Shalamchen seudulta.
Zayd ibn Suhanin hyviin tekoihin ja häneltä jääneisiin muistomerkkeihin Kufassa kuuluu pieni moskeija, jonka hän rakensi Sahlan moskeijan lounaispuolelle ja joka oli hänen rukouspaikkansa. Tätä moskeijaa on aikojen kuluessa korjattu ja kunnostettu useaan kertaan, ja se on nykyään hyvässä kunnossa. Joidenkin shiialaisilta imaameilta kertyneiden traditioiden mukaan rukous tässä moskeijassa tulee kuulluksi.
Jafar ibn Muhammad ibn Alilta, Jumalan siunaus hänelle, kerrotaan hänen sanoneen: kun ihmiset asettuivat vastakkain Kamelin päivänä, Ali, Jumalan siunaus hänelle, astui esiin ja pysähtyi kahden rintaman väliin, kohotti sitten kätensä taivasta kohti ja sanoi: Oi Sinä, paras, jonka luo sydämet pakenevat ja jota kielet avuksi huutavat! Oi Sinä, joka koettelet hyvin, oi Sinä, jonka lahja on runsas! Ratkaise meidän ja kansamme välillä totuuden mukaisesti, sillä Sinä olet paras tuomari. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 379)
Kertoja sanoo: Kamelin taistelun päivänä, ennen yhteenoton alkua, uskovaisten johtaja (AS) seisahtui kahden armeijan väliin, kohotti kätensä taivasta kohti, rukoili ja sanoi: Oi paras, jonka luo sydämet pakenevat ja jota kielet huutavat avuksi! Oi Sinä, joka koettelet palvelijoitasi hyvin! Oi Sinä, jonka palkka on runsas! Ratkaise meidän ja kansamme välillä totuuden mukaisesti, sillä Sinä olet paras hallitsija.
Musa ibn Talha ibn Ubaydillahilta – hän oli niiden joukossa, jotka otettiin vangiksi Kamelin päivänä ja jotka vangittiin muiden vankien kanssa Basrassa – kerrotaan hänen sanoneen: olin Alin vankilassa Basrassa, kunnes kuulin kuuluttajan huutavan: Missä on Musa ibn Talha ibn Ubaydillah? Lausuin ”me olemme Jumalan omia ja Hänen luokseen me palaamme”, ja niin lausuivat muutkin vangit! He sanoivat: Hän surmaa sinut! Minut vietiin hänen luokseen. Kun seisoin hänen edessään, hän sanoi minulle: Oi Musa. Sanoin: Tässä olen, oi uskovaisten johtaja! Hän sanoi: Sano kolme kertaa: ”Pyydän Jumalalta anteeksiantoa ja käännyn Hänen puoleensa katuen.” Sanoin kolme kertaa: Pyydän Jumalalta anteeksiantoa ja käännyn Hänen puoleensa katuen. Silloin hän sanoi niille lähettiläilleen, jotka olivat kanssani: Päästäkää hänet! Ja hän sanoi minulle: Mene minne tahdot, ja jos löydät leiristämme aseesi tai ratsusi, ota ne. Pelkää Jumalaa siinä, mitä edessäsi on, ja istu kotonasi. Kiitin häntä ja poistuin. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 389)
Musa, Talhan poika, kertoo, että Kamelin taistelun jälkeen minäkin olin vangittujen joukossa. Meidät kaikki vietiin Basrassa vankilaan. Olimme vankilassa, kun kuulimme kuuluttajan huutavan: Musa, Talhan poika, näyttäytyköön! Kun tämän kuulin, sanoin: inna lillahi wa inna ilayhi rajiun; hän aikoo surmata minut! Muutkin vangit lausuivat saman. Minut vietiin Alin (AS) eteen. Hän sanoi: Musa! Sanoin: Tässä olen, oi uskovaisten johtaja! Hän sanoi: Sano kolme kertaa astaghfirullaha wa atubu ilayhi. Sanoin sen kolme kertaa. Hän sanoi vartijoille: Päästäkää hänet vapaaksi! Ja minulle hän sanoi: Mene minne tahdot! Ota myös aseesi ja ratsusi mukaasi, jos löydät ne joukkojemme keskuudesta. Sitten hän sanoi: Ole tästedes jumalaapelkäävä ja istu kotonasi! Kiitin häntä ja poistuin hänen luotaan.
Hisham ibn Musahiq kertoo isältään tämän sanoneen: olin Kamelin päivänä mukana Aishan puolella. Kun joukot lyötiin, kokoonnuin muutamien qurayshilaisten kanssa, ja heidän joukossaan oli Marwan ibn al-Hakam. Hän sanoi eräille läsnäolijoille: Jumalan kautta, me teimme vääryyttä tälle miehelle ja rikoimme hänelle vannomamme valan ilman mitään syytä. Sitten hän voitti meidät, emmekä ole koskaan Jumalan lähettilään (SAWS) jälkeen nähneet miestä, joka olisi jalompi tavoiltaan tai kauniimpi anteeksiannossaan kuin hän. Tulkaa siis, menkäämme hänen luokseen ja pyytäkäämme häneltä anteeksi sitä, mitä teimme. Hän sanoi: Menimme siis hänen luokseen, ja kun puhemiehemme aikoi puhua, hän sanoi: Vaietkaa, minä puhun teidän puolestanne. Minä olen vain mies teidän joukostanne; jos puhun totta, vahvistakaa minut, ja jos puhun toisin, oikaiskaa minua. Vannotan teitä Jumalan kautta: tiedättekö, että Jumalan lähettiläs (SAWS) otettiin pois ja että minä olin lähinnä häntä ja lähinnä ihmisten johtamista hänen jälkeensä? Sanoimme: Jumalan kautta, kyllä. Hän sanoi: Ja kuitenkin te vannoitte uskollisuuden Abu Bakrille ja käännyitte pois minusta; sitten Abu Bakr asetti sen Umarille jälkeensä (ja te tiesitte, että minä olin lähinnä Jumalan lähettilästä (SAWS) ja lähinnä ihmisten johtamista hänen jälkeensä). Sanoimme: Jumalan kautta, kyllä. Hän sanoi: Ja kun Umar surmattiin, hän asetti minut kuudennen kuudesta. Sitten te moititte Uthmania ja surmasitte hänet, ja sitten tulitte minun luokseni, kun istuin kotonani – tulitte luokseni, vaikka en ollut kutsunut teitä enkä ollut pakotettu – ja vannoitte minulle uskollisuudenvalan niin kuin olitte vannoneet Abu Bakrille, Umarille ja Uthmanille, ja sitten te rikoitte minulle vannomanne valan. He sanoivat: Oi uskovaisten johtaja, ole kuin se hurskas palvelija, joka sanoi: ”Tänään teitä ei moitita. Jumala antaa teille anteeksi, ja Hän on armollisin armahtajista.” [Qur'an 12:92] Hän sanoi: Teidän joukossanne on se, joka vaikka vannoisi minulle uskollisuudenvalan kädellään, rikkoisi sen minua vastaan takamuksellaan. Kertoja sanoi: Ymmärsimme hänen tarkoittavan Marwania. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 392)
Kertoja sanoo: sen jälkeen kun olimme kärsineet Kamelin taistelussa tappion Alia (AS) vastaan, jouduimme kaikki vangeiksi. Joukossamme oli useita qurayshilaisia, muun muassa Marwan ibn al-Hakam. Marwan avasi suunsa ja sanoi muille: Me teimme tälle miehelle, siis Alille, pahaa ja rikoimme hänelle vannomamme valan ilman syytä. Nyt hän on voittanut meidät. Silti minä en tiedä Profeetan jälkeen ketään häntä anteeksiantavampaa. Menkäämme hänen luokseen ja pyytäkäämme häneltä anteeksi. Niinpä pyysimme päästä Alin (AS) puheille. Tapaamisessa, sen jälkeen kun puhemiehemme oli puhunut, Ali (AS) sanoi: Riittää; vaietkaa! Hiljaisuus laskeutui kokoontuneiden ylle. Sitten hän sanoi: Minä olen mies niin kuin tekin; jos puhun oikein, vahvistakaa minut, ja jos en, esittäkää vastaväitteenne. Sitten hän sanoi: Vannotan teitä Jumalan kautta: eikö ollut niin, että kun Jumalan lähettiläs (SAWS) siirtyi ajasta ikuisuuteen, kukaan ei ollut minua lähempänä häntä? He sanoivat: Kyllä. Hän sanoi: Ja kuitenkin te vannoitte uskollisuudenvalan Abu Bakrille! Ja jätitte minut, ja Abu Bakrin jälkeen kokoonnuitte Umarin ympärille! Umarin jälkeen te asetitte minut neuvoston jäsenten joukkoon, ja kun Uthmanin asiat ajautuivat turmioon, ryhdyitte toimiin häntä vastaan, ja hänen surmaamisensa jälkeen tulitte itsepintaisesti minun luokseni, jotta ottaisin johtajuuden teistä, vaikka en sitä halunnut. Minä istuin kotonani, eikä minulla ollut teiltä mitään pyyntöä. Mutta te tulitte itse ja vaaditte. Sitten te ilman syytä rikoitte minulle vannomanne valan ja nostitte miekan minua vastaan. Kun puhe oli edennyt tähän, me huusimme: Oi uskovaisten johtaja! Ole kuin se hurskas palvelija ja anna meille anteeksi! Ole kuin Joosef, joka sanoi veljilleen: Teitä ei moitita; Jumala antaa teille anteeksi, sillä Hän on armollisin armahtajista. [Qur'an 12:92] Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Olkoon niin; mutta teidän joukossanne on eräs, joka vaikka vannookin minulle valan kädellään, rikkoo sen takamuksellaan! Ymmärsimme, että hän tarkoitti juuri Marwania.
Abu Rafilta kerrotaan: Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi Alille, Jumalan siunaus hänelle: Sinun ja Aishan välillä tulee vielä olemaan sota. Hän sanoi: Oi Jumalan lähettiläs, minunko, kaikkien toveriesi joukosta? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Silloin minä olen heistä onnettomin. Hän sanoi: Et, vaan heistä paras; mutta kun se tapahtuu, palauta hänet turvalliseen paikkaansa. Abu Rafi sanoi: Ja uskovaisten johtaja, Jumalan siunaus hänelle, teki niin: hän palautti hänet Irakin naisten seurassa, kunnes tämä pääsi turvalliseen paikkaansa. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 395)
Kertoja sanoo: uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi minulle kerran: Minun jälkeeni sinun ja Aishan välillä syttyy sota. Kysyin: Minunko ja hänen? Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Kyllä. Minä sanoin: Olenko siinä tapauksessa tovereistasi huonoin? Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Et, vaan olet heistä paras; mutta kun tämä tapahtuu, palauta Aisha ehjänä ja turvassa kotiinsa. Kertoja sanoo: siksi uskovaisten johtaja (AS) palautti Kamelin taistelun jälkeen Aishan Medinaan Irakin naisten saattamana.
Abbad ibn Yaqub kertoo isnadinsa välityksellä Abu Ariyyalta tämän sanoneen: istuimme Kamelin päivänä Alin, Jumalan siunaus hänelle, kanssa. Basran väki oli asettunut vastapäätä ja ryöpytti meitä nuolilla, mutta hän ei antanut lupaa taisteluun. Eräät tulivat hänen luokseen valittaen haavoja. Hän sanoi: Kuka puolustaisi minua näitä vastaan? He käskevät minua taistelemaan, eivätkä enkelit ole vielä laskeutuneet. Hän sanoi: Ja me istuimme siinä, kunnes takaamme puhalsi tuoksuva tuuli, ja minä tunsin sen viileyden lapaluitteni välissä panssaripaidan alta. Kun se oli lakannut, hän lähti liikkeelle ja sanoi: Allahu akbar. Sitten hän nousi, pukeutui panssaripaitaansa, kulki kohti joukkoja ja käski väkeä taisteluun. Enkä ole koskaan nähnyt sen nopeampaa voittoa. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 397)
Kertoja sanoo: Kamelin taistelun päivänä istuimme Alin (AS) kanssa. Vihollisen jousimiehet ampuivat lakkaamatta nuolia, ja osa joukoistamme oli haavoittunut, mutta uskovaisten johtaja (AS) ei antanut lupaa taisteluun. Muutamat komentajat tulivat Alin (AS) luo ja valittivat: meiltä kaatuu haavoittuneita; milloin aiotte aloittaa taistelun?! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kuka ottaa vastuun tästä sodasta? Te sanotte minulle: aloita taistelu, mutta enkelit eivät ole vielä laskeutuneet avuksi! Kertoja sanoo: hetken kuluttua, kun vielä istuimme, puhalsi tuoksuva tuuli, ja me tunsimme sen viileyden jopa panssaripaidan alta. Kun tuuli laantui, uskovaisten johtaja (AS) nousi, lausui takbirin, pukeutui panssaripaitaan, lähti armeijaa kohti ja antoi käskyn taisteluun. Minä en ole eläissäni nähnyt Kamelin taistelua nopeampaa voittoa!
Muhammad ibn Dawud kertoo isnadinsa välityksellä Alilta, Jumalan siunaus hänelle: häneltä kysyttiin Kamelin taistelun kaatuneista, olivatko he monijumalaisia. Hän sanoi: Eivät, päinvastoin, he olivat paenneet monijumalaisuudesta. Kysyttiin: Olivatko he sitten teeskentelijöitä? Hän sanoi: Eivät, sillä teeskentelijät eivät muista Jumalaa muuta kuin vähän! Kysyttiin: Mitä he sitten olivat? Hän sanoi: Veljiämme, jotka nousivat kapinaan meitä vastaan, ja meille annettiin voitto heistä. Hän, Jumalan siunaus hänelle, ilmoitti, että he kuuluvat kapinallisiin (ahl al-baghy), joita vastaan Jumala, mahtava ja korkea, on käskenyt taistella ja jotka on surmattava, kunnes he palaavat Jumalan käskyn alaisuuteen – ja tämän mukaisesti hän heitä kohtaan menetteli. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 399)
Kertoja sanoo: Alilta (AS) kysyttiin Kamelin taistelun kaatuneista, katsotaanko heidät monijumalaisiksi. Hän sanoi: Ei; he olivat päässeet irti monijumalaisuudesta. Kysyttiin: Olivatko he sitten teeskentelijöitä? Hän sanoi: Eivät; teeskentelijät Jumala on kuvannut niin, etteivät he muista Jumalaa muuta kuin vähän (”eivätkä he muista Jumalaa kuin vähän” [Qur'an 4:142]). Kysyttiin: Mitä he sitten olivat? Hän sanoi: Uskonveljiämme, jotka tekivät meille vääryyttä ja jotka Jumala antoi meidän voittaa. Jumalan lähettiläs (SAWS) oli sanonut minulle, että joutuisin vastakkain kapinallisten kanssa, joita vastaan Jumala on käskenyt taistella. Taistele heitä vastaan, kunnes he palaavat Jumalan käskyn alaisuuteen. (”Ja jos kaksi uskovien joukkoa taistelee keskenään, tehkää sovinto heidän välilleen. Mutta jos toinen niistä sortaa toista, taistelkaa sortavaa vastaan, kunnes se palaa Jumalan käskyn alaisuuteen” [Qur'an 49:9])
On sanottu, että kun Ali, Jumalan siunaus hänelle, oli saanut päätökseen sodan Kamelin väkeä vastaan, hän aikoi erottaa Muawiyan Syyrian hallinnosta. Muawiya lähetti salaa jonkun pyytämään häntä vahvistamaan hänet virkaansa, mutta hän kieltäytyi. Eräät hänen hyvää tarkoittavista neuvonantajistaan – ja on sanottu, että Abdullah ibn al-Abbas oli niiden joukossa, jotka tätä hänelle esittivät – neuvoivat häntä kirjoittamaan hänelle nimityskirjeen, niin että sitten, kun tämä olisi julistanut hänen puolestaan ja ottanut ihmisiltä hänelle uskollisuudenvalan, hän erottaisi tämän. Ali, Jumalan siunaus hänelle, sanoi: Tämä on hätäinen, hetken näkemys; mutta siinä, mikä on minun ja Jumalan, mahtavan ja korkean, välillä, en löydä itselleni tähän mitään puolustusta: ”enkä ottanut harhaanjohtajia tueksi käsivarrelleni.” [Qur'an 18:51] Mitä taas tulee Muawiyaan ja Amr ibn al-Asiin, he kulkivat samaa tietä kuin Kamelin väki, tuoden julki, että he nousivat kostamaan Uthmanin veren. He ottivat paidan, tahrasivat sen verellä, kohottivat sen keihään kärkeen ja alkoivat kierrellä sen kanssa joukossa, jonka he lähettivät Syyrian eri seuduille, sanoen: Tämä on teidän kalifinne veri, hänen, joka surmattiin vääryydellä; nouskaa siis hänen verensä puolesta! Näin Muawiyan ympärille kokoontui suuria joukkoja. Kaikessa tässä Muawiya väitti itseään vain Uthmanin käskynhaltijaksi Syyriassa, ja tällä perusteella häntä kutsuttiin amiriksi, kunnes uskovaisten johtaja Ali ibn Abi Talib, Jumalan siunaus hänelle, surmattiin – ja sitten hän otti itselleen nimen uskovaisten johtaja. (Sharh al-Akhbar, osa 1, s. 405)
Sharh al-Akhbarin tekijä sanoo: kun Ali (AS) oli päässyt Kamelin taistelusta, hän aikoi erottaa Muawiyan Syyrian hallinnosta. Silloin eräät ehdottivat hänelle hyvää tarkoittaen: pidä Muawiya toistaiseksi virassaan, jotta hän ottaa sinulle Syyrian väeltä uskollisuudenvalan; erota hänet sitten. Mutta uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tämä on maallinen näkemys, enkä minä anna virkaa harhaanjohtaneelle Muawiyalle, sillä Jumala on sanonut: ”enkä ottanut harhaanjohtajia tueksi käsivarrelleni.” [Qur'an 18:51] Syyriassa taas Muawiya ja Amr ibn al-As liittoutuivat, ottivat paidan, tekivät sen kuluneeksi ja tahrasivat sen verellä, nostivat sen lipun tavoin ja kierrättivät sitä Syyriassa kaupungista kaupunkiin sanoen: Tämä on teidän surmatun kalifinne paita; ettekö tahdo kostaa hänen puolestaan?! Tällä juonella suuri joukko kokoontui Muawiyan ympärille. Muawiya esitteli itseään Uthmanin käskynhaltijana ja hänen verensä kostajana ja käytti arvonimeä amir, kunnes Ali (AS) kärsi marttyyrikuoleman. Sen jälkeen hän varasti arvonimen uskovaisten johtaja ja otti sen itselleen.
Abu Nuaym kertoo isnadinsa välityksellä Yahya ibn Mutarrifilta tämän sanoneen: Ali, Jumalan siunaus hänelle, kulki ohitsemme Siffinin päivänä, kun seisoimme lippujemme alla. Hän sanoi: Kenen nämä liput ovat? Sanoimme: Rabian liput, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Ei, vaan ne ovat Jumalan lippuja. Jumala varjelkoon niiden väkeä ja vahvistakoon heidän askeleensa. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 3)
Kertoja sanoo: Ali (AS) kulki ohitsemme, kun lepäsimme omien lippujemme alla. Hän sanoi: Kenen lippu tämä on? Sanoimme: Rabian heimon lippu, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Se on Jumalan lippu! Jumala varjelkoon sen väkeä ja vahvistakoon heidän askeleensa.
Amr ibn Abi Jundab sanoi: istuimme Siffinissä herramme Said ibn Qaysin luona, kun uskovaisten johtaja saapui nojaten lyhyeen keihääseen, ja rintamat saattoivat vielä nähdä toisensa pimeyden jo sekoituttua valoon. Said sanoi hänelle: Oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Niin. Hän sanoi: Kunnia Jumalalle! Etkö pelkää, että joku murhaisi sinut petollisesti, kun olet näin lähellä vihollistasi? Hän sanoi: En. Ei ole ketään, jolla ei olisi mukanaan Jumalan asettamia vartijoita suojaamassa häntä siltä, että kivi osuisi häneen tai että hän putoaisi vuorelta tai vajoaisi kaivoon tai että eläin kävisi hänen kimppuunsa – kunnes määrätty kohtalo tulee, ja silloin he väistyvät hänen ja sen väliltä. Ja määrähetki on vahva kilpi. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 5)
Kertoja sanoo: istuimme Siffinissä päällikkömme Said ibn Qaysin kanssa, kun uskovaisten johtaja (AS) tuli kädessään vain sauva, jonka päässä oli kirveenterä. Oli jo tullut yö ja ilma oli pimeä, ja Siffin oli öisin hyvin turvaton. Sanoimme: Oi uskovaisten johtaja, etkö pelkää, että sinut murhataan, kun näillä main on täynnä vihollisiasi? Hän sanoi: En; ei ole ketään, jolla ei olisi aina mukanaan Jumalan asettamia vartijoita, niin ettei kivi pääse putoamaan hänen päähänsä eikä hän syöksy vuorelta eikä putoa kaivoon eikä eläin käy hänen kimppuunsa – paitsi kun määrätty hetki koittaa. Silloin nuo vartijat jättävät hänet yksin koettelemuksen kanssa. Määrähetki itse on kuin varjeleva kilpi.
Al-Asbagh ibn Nubata sanoi: Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi Siffinin päivänä: Missä ovat kuoleman kaartilaiset? Yhdeksänkymmentäyhdeksän miestä nousi. Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi: Tämä ei ole vielä täysi määrä siitä, mitä minulle on luvattu. Silloin nousi mies, jolla oli yllään villakaapu. Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi hänelle: Kuka olet? Hän sanoi: Olen Uways al-Qarani. Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi: Allahu akbar! Ja he astuivat eteen taisteluun. Ja Uways oli ensimmäinen kaatunut. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 12)
Asbagh ibn Nubata kertoo, että uskovaisten johtaja (AS) huusi kerran Siffinissä: Missä ovat kuolemaan vihkiytyneet? Yhdeksänkymmentäyhdeksän miestä nousi. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tämä ei ole vielä koko se määrä, joka minulle on annettu! Silloin nousi vielä yksi mies, jolla oli yllään villakaapu. Ali (AS) kysyi: Kuka sinä olet? Hän sanoi: Uways al-Qarani. Ali (AS) lausui takbirin, ja nuo sata miestä lähtivät taistelukentälle. Ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman, oli Uways.
Sanomme: Abu Amr Uways ibn Amir al-Qarani, tunnettu nimellä Uways al-Qarani, on maineikas tabii ja uskovaisten johtajan (AS) tovereita. Uways tunnetaan sufien keskuudessa askeesistaan ja hurskaudestaan, ja häntä pidetään yhtenä kahdeksasta suuresta askeetista (thamaniya).
Hän tuli Profeetan (SAWS) aikana Medinaan tavatakseen tämän, mutta ei onnistunut tapaamaan häntä. Uskovaisten johtajan (AS) aikana hän kuitenkin oli niiden joukossa, jotka vannoivat hänelle uskollisuudenvalan, ja hän kärsi marttyyrikuoleman Siffinin taistelussa. Hänelle omistettu hautamuistomerkki sijaitsee nykyään Raqqassa Syyriassa.
Eräiden traditioiden mukaan Uways tuli toisen kalifin aikana jemeniläisen lähetystön mukana Medinaan, ja Umar tunnisti hänet niistä tuntomerkeistä, jotka Profeetta (SAWS) oli Uwaysista maininnut. Sen jälkeen Uways valitsi asuinpaikakseen Kufan.
Uwaysia on pidetty yhtenä varhaisimmista askeesin ja hurskauden esikuvista muslimien keskuudessa, ja myöhemmin hän sai sufien parissa korkean aseman.
Kaikki, jotka ovat Uwaysin nähneet, ovat kuvanneet häntä köyhänä, hämmentyneenä ja tuntemattomana, vaikka hän samalla oli kuuluisa, ja ovat kertoneet, ettei hänellä ollut kunnollista vaatetta – mikä sekin oli yksi hänen eristäytymisensä syistä. Joissakin traditioissa kerrotaan, että hän pukeutui villavaatteeseen (suf). Kertomuksissa Uwaysin nimiin on tavallisesti pantu viisaita lausumia maailman katoavaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä.
Sufikirjallisuudessa Uwaysin vaiheisiin viitataan laajasti. Kuuluisa on Profeetalle (SAWS) omistettu hadith, jossa hän sanoi: ”Minä aistin Armahtajan tuoksun Jemenin suunnalta”, minkä on katsottu viittaavan Uwaysiin. Erään tradition mukaan Uways sai tietoa Jumalan lähettilään (SAWS) tilasta, vaikka oli hänestä hyvin kaukana. Samoin sille, ettei Uways tavannut Profeettaa, on esitetty erityisiä tulkintoja. Uwaysia on kutsuttu ensimmäiseksi ”viisaista mielettömistä” (uqala al-majanin). Hänen eristäytymisensä, yksinäisyytensä sekä näissä tiloissa saamansa mystiset ilmestykset ja kokemukset – ilman että hän olisi läheltä tuntenut ”vanhinta” eli opasta hengellisellä tiellä – ovat kiinnostaneet sufeja suuresti, niin että tästä sai alkunsa oma sufilainen suuntauksensa nimeltä ”uwaysiyya”, jolle on ominaista vaellus yksin ja ilman opastajaa. Haydar Amuli asetti Uwaysin nimen Profeetan erityisten tovereiden, kuten Salmanin, Abu Dharrin, Ammarin ja Suffan väen rinnalle, teki eron heidän ja myöhempien sufipolvien välille ja nimitti heitä ilmaisulla ”erehtymättömien imaamien oppilaita”.
Ubaydillah ibn Abdillah al-Kinanilta – medinalaiselta, joka oli Umayya-suvun liittolainen – kerrotaan hänen sanoneen: Muawiya suoritti pyhiinvaelluksen ja tuli Medinaan, istuutui moskeijassa piiriin, jossa oli Profeetan (SAWS) tovereita, ja heidän joukossaan oli Saad ibn Abi Waqqas. Hän sanoi: Ja sinä, oi Saad, olet se, joka ei ole erottanut meidän oikeuttamme muiden vääryydestä, jotta olisit kanssamme tai meitä vastaan. Saad sanoi: Jumalan kautta, kun näin pimeyden peittävän maan, sanoin kamelilleni: liikkeelle! Ja kun aamu valkeni, jatkoin matkaani. Muawiya sanoi hänelle: Olen lukenut sen, mikä on kansien välissä, enkä ole kuullut siinä sanaa ”liikkeelle”. Saad sanoi: Koska et anna asian olla, niin tiedä: minä kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan Alille, hänelle olkoon rauha: Sinä olet totuuden kanssa, ja totuus on sinun kanssasi. Muawiya sanoi hänelle: Nyt, Jumalan kautta, olet minun silmissäni moitittavin mahdollinen! Jumalan kautta, jos olisin kuullut tämän Jumalan lähettiläältä, olisin ollut Alin palvelija kuolemaani asti. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 66)
Kertoja sanoo: kun Muawiyasta oli tullut kiistaton kalifi, hän suoritti pyhiinvaelluksen ja tuli sitten Medinaan. Profeetan moskeijassa hän tapasi Jumalan lähettilään (SAWS) tovereita. Kun hänen katseensa osui Saad ibn Abi Waqqasiin, hän sanoi: Saad! Milloin aiot tunnustaa, että me olemme oikeassa ja vihollisemme väärässä?! Saad, joka oli Muawiyan ja Alin (AS) välisissä kiistoissa vetäytynyt sekä Alin (AS) että Muawiyan luota, sanoi: Kun näin pimeyden peittävän maan, kannustin kameliani ja lähdin autiomaan yksinäisyyteen ja vetäydyin kaikesta! Muawiya sanoi: Tälle teollesi ei ole todistetta Koraanista! Saad sanoi: Koska et tyydy tähän, tiedä, että kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan Alille: Totuus on aina sinun kanssasi, ja sinä olet totuuden kanssa! Muawiya sanoi: Tämä yksin riittää osoittamaan alhaisuutesi; sinä olit kuullut tällaista ja silti jätit Alin auttamatta?!
Alilta, Jumalan siunaus hänelle, kerrotaan, että hän koetteli Muawiyan tovereita ja omia tovereitaan ennen kuin lähti Muawiyaa vastaan. Hän lähetti erään miehen Kufasta Homsiin, jossa Muawiya oli, ja sanoi miehelle: Nouse ratsusi selkään ja matkaa; ja kun tulet Homsiin, älä poikkea mihinkään äläkä vaihda vaatteitasi, vaan mene päämoskeijaan, laskeuta ratsusi maahan ja sido se moskeijan ovelle ja astu moskeijaan sellaisena kuin olet. Ihmiset kysyvät sinulta, mistä olet tullut; sano: Kufasta. He kysyvät sinulta minun asiastani; sano: jätin hänet päättäneenä sotaretkestä teitä vastaan, ja hän on jo saanut valmiiksi kaiken, mitä siihen tarvitaan, enkä usko muuta kuin että hän on lähtenyt liikkeelle heti jäljessäni. Ja tarkkaile, mitä heistä seuraa, ja palaa luokseni tuoden tiedon. Mies teki niin. Kun moskeijan väki kuuli hänen sanansa, he alkoivat puida asiaa, ja ihmiset puhuivat siitä, ja tieto kantautui Muawiyalle. Hän tuli moskeijaan, nousi saarnatuoliin, ylisti ja kiitti Jumalaa ja rukoili siunausta Profeetalle (SAWS) ja hänen suvulleen ja sanoi sitten: Oi ihmiset, minulle on kantautunut se, mikä on levinnyt keskuudessanne, ja teille on kantautunut tieto siitä, että Ali on tulossa Irakin väen kanssa teitä vastaan sotimaan. Mitä sanotte tästä ja mitä aiotte tehdä? He vaikenivat, aivan kuin linnut olisivat istuneet heidän päidensä päällä. Sitten nousi eräs Himyarin päämiehistä ja sanoi: Oi amir, sinun on puhe ja meidän on toteutus. (Muoto anfial on himyarilaista murretta; he panevat n:n l:n paikalle.) Muawiya sanoi: Katson, että lähdette huomenna liikkeelle Jumalan siunauksessa. Sitten hän astui alas, ja he varustautuivat lähtöön. Mies palasi Alin, Jumalan siunaus hänelle, luo ja kertoi hänelle uutisen. Hän käski kuuluttaa ihmisille: ”Rukoukseen, kokoontukaa!”, ja meni päämoskeijaan, jonne ihmiset olivat kokoontuneet. Hän nousi saarnatuoliin, ylisti ja kiitti Jumalaa ja rukoili siunausta Profeetalle (SAWS) ja hänen suvulleen ja sanoi: Oi ihmiset, minulle on kantautunut tieto, että Muawiya on lähtenyt Homsista Syyrian väen ja niiden kanssa, jotka ovat hänen mukanaan, ja aikoo sotia teitä vastaan. Mitä te tästä sanotte ja mitä aiotte tehdä? Eräs mies nousi ja sanoi: Asia on tehtävä näin. Toinen sanoi: Ei, vaan oikea näkemys on tämä. Kolmas nousi ja sanoi vielä jotakin muuta, kunnes heitä oli noussut useita ja puhe meni sekaisin. Silloin Ali, Jumalan siunaus hänelle, astui alas sanoen: Me olemme Jumalan omia ja Hänen luokseen me palaamme; Jumalan kautta, maksankarvaajan poika on voittanut. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 89)
Kertoja sanoo, että uskovaisten johtaja (AS) päätti ennen Syyriaan lähtöään koetella Muawiyaa ja Syyrian väkeä. Niinpä hän lähetti erään miehen Homsiin, jossa Muawiya siihen aikaan oleskeli. Hän sanoi miehelle: Menet Homsiin etkä tee mitään muuta kuin kysyt näissä samoissa irakilaisissa vaatteissasi tietä päämoskeijaan; ja kun tulet sinne, sidot hevosesi moskeijan ovelle ja astut sisään. Ihmiset kysyvät sinulta: Mistä olet tullut? Sanot: Kufasta. He kysyvät: Mitä siellä kuuluu? Sanot: He ovat päättäneet sotia teitä vastaan ja ovat tulossa teitä kohti. Luulen, että kun minä lähdin Kufasta, hekin lähtivät Kufasta heti perässäni. Mies teki niin, ja tämä huhu levisi Homsissa ja kantautui Muawiyan korviin. Muawiya tuli moskeijaan, nousi saarnatuoliin ja sanoi: Oi ihmiset, se, mikä on teidän keskuudessanne levinnyt, on kantautunut korviini: Ali on Irakin armeijan kanssa lähdössä teitä vastaan. Mikä on nyt näkemyksenne? Kaikki vaikenivat, ja hiljaisuus laskeutui moskeijaan. Eräs himyarilainen päämies nousi ja sanoi: Mitä tarkoittaa ”mikä on näkemyksenne”?! Sinä olet johtaja; anna käsky, niin me toimimme. Muawiya sanoi: Minun käskyni on tämä: pukekaamme huomenna taisteluvarusteet ja lähtekäämme Jumalan avulla heitä vastaan. Kaikki huusivat ja vahvistivat Muawiyan näkemyksen, ja seuraavana päivänä valtava armeija oli valmiina lähtemään Irakia kohti. Imaamin sanansaattaja palasi Kufaan ja kertoi hänelle, mitä oli nähnyt. Ali (AS) nousi saarnatuoliin ja sanoi kaikkien ollessa koolla: Minulle on kantautunut tieto, että Syyrian armeija on varustautunut ja on tulossa teitä kohti; mikä on teidän näkemyksenne? Yksi nousi ja sanoi jotakin; toinen nousi ja kumosi hänen sanansa; kolmannella oli vielä eri näkemys. Kun Ali (AS) näki tämän, hän astui alas saarnatuolista ja sanoi: inna lillahi wa inna ilayhi rajiun; Jumalan kautta, Hindin, maksansyöjän, poika on tämän sodan voittaja.
Aqil ibn Abi Talibista on kerrottu seuraavaa: hän tuli Alin, hänelle olkoon rauha, luo pyytämään häneltä avustusta. Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi hänelle: Pysy luonani, kunnes minun oma osuuteni maksetaan, niin annan sinulle. Hän sanoi: Eikö sinulla ole muuta kuin tämä? Hän sanoi: Ei. Niin hän liittyi Muawiyaan. Kun hän saapui tämän luo, Muawiya piti hänestä suurta lukua ja iloitsi hänen tulostaan, antoi hänelle runsaita lahjoja ja majoitti hänet kunniallisesti. Sitten hän kokosi seurassaan olevien ihmisten arvohenkilöt, istuutui ja mainitsi heille Aqilin saapumisesta ja sanoi: Mitä ajattelette miehestä, joka ei tullut toimeen oman veljensä kanssa, vaan erosi hänestä ja asetti meidät hänen edelleen? Ja hän kutsui hänet luokseen. Kun hän astui sisään, Muawiya toivotti hänet tervetulleeksi, veti hänet lähelleen, kääntyi hänen puoleensa ja laski leikkiä hänen kanssaan ja sanoi: Oi Abu Yazid, kumpi on sinulle parempi, minä vai Ali? Aqil sanoi hänelle: Sinä olet meille parempi kuin Ali, mutta Ali on itselleen parempi kuin sinä itsellesi. Muawiya nauroi – ja tahtoi naurullaan peittää läsnäolijoilta sen, mitä Aqil oli sanonut – ja vaikeni hänestä. Aqil alkoi katsella Muawiyan istunnossa olevia ja nauraa. Muawiya sanoi hänelle: Mikä sinua naurattaa, oi Abu Yazid? Hän sanoi: Jumalan kautta, minä naurahdin, koska olin ennen Alin luona, ja kun katsoin hänen istuntoveljiään, en nähnyt muita kuin muhajireja, ansareita, Badrin miehiä, Ridwanin valan väkeä ja Profeetan (SAWS) parhaita tovereita; ja kun katselen tässä sinun istunnossasi olevia, en näe muita kuin vapautetut (tulaqa), jotka ovat minun tovereitani, ja liittoutuneiden joukkojen jäännökset, jotka ovat sinun tovereitasi. Aqil oli niitä, jotka otettiin vangiksi Badrin päivänä ja jotka vapautettiin lunnailla, jotka al-Abbas maksoi hänen puolestaan ja itsensä puolesta. Muawiya sanoi hänelle: Oletko sinäkin vapautettujen joukossa, oi Abu Yazid? Hän sanoi: Kyllä, Jumalan kautta, mutta minä palasin totuuteen, kun taas nämä sinun kanssasi lähtivät siitä pois. Hän sanoi: Miksi sitten tulit meidän luoksemme? Hän sanoi: Maallista hyvää etsimään. Muawiya tahtoi katkaista hänen puheensa, kääntyi Syyrian väen puoleen ja sanoi: Oi Syyrian väki, oletteko kuulleet Jumalan, mahtavan ja korkean, sanan: ”Tuhoutukoot Abu Lahabin kädet” [Qur'an 111:1]? He sanoivat: Kyllä. Hän sanoi: Abu Lahab oli tämän puhuvan vanhuksen – hän tarkoitti Aqilia – setä. Ja hän nauroi, ja he nauroivat. Aqil sanoi heille: Oletteko sitten kuulleet Jumalan, mahtavan ja korkean, sanan: ”ja hänen vaimonsa, polttopuiden kantaja” [Qur'an 111:4]? Hän on teidän johtajanne Muawiyan täti, Harb ibn Umayyan tytär ja setäni Abu Lahabin vaimo, ja he molemmat ovat tulessa. Katsokaa siis, kumpi on parempi: ratsastaja vai ratsu? Kun Muawiya näki hänen vastauksensa, hän sanoi: Jos kerran tulit luoksemme maallisen hyvän vuoksi, oi Abu Yazid, olemme antaneet sinulle siitä sen, mikä sinulle on määrätty, ja lisäämmekin vielä; liity nyt veljesi luo, sillä meille riittää se, minkä sinulta saimme. Aqil sanoi: Jumalan kautta, minä jätin hänen luokseen uskonnon ja tulin sinun maailmasi luo, enkä saanut hänen uskonnostaan mitään enkä saanut sinun maailmastasikaan siitä korvausta; ja minulle on yhdentekevää, annatko minulle paljon vai vähän, sillä kaikki se on minun silmissäni vähäistä sen rinnalla, minkä Alilta jätin. Ja hän palasi Alin, hänelle olkoon rauha, luo. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 100)
Kertoja sanoo: Aqil, Alin (AS) veli, tuli hänen luokseen Kufaan ja pyysi avustusta. Ali (AS) sanoi: Annan sinulle siitä, mikä on minun omaa henkilökohtaista omaisuuttani. Saatuaan lahjan Aqil sanoi: Vain tämäkö?! Hän suuttui Alille ja lähti Muawiyan luo. Muawiya kohteli häntä kunnioittavasti ja järjesti istunnon, jotta Syyrian mahtimiehet näkisivät Aqilin, Alin (AS) veljen, liittyneen häneen. Tuossa istunnossa Muawiya sanoi: Katsokaa miestä, jolle hänen omasta veljestään ei ollut mitään hyötyä, niin että hänen oli pakko jättää tämä ja tulla meidän luoksemme. Sitten hän kääntyi Aqilin puoleen ja sanoi: Aqil! Kumpi oli sinulle parempi, minä vai Ali? Aqil sanoi: Minun kannaltani sinä olit parempi kuin Ali, mutta Ali on joka tapauksessa parempi kuin sinä! Muawiya purskahti nauruun tehdäkseen tyhjäksi Aqilin sanojen myrkyn. Kaikki nauroivat Muawiyan mukana, ja Aqilkin nauroi. Muawiya sanoi: Mille sinä naurat, Aqil?! Aqil sanoi: Nauran sille, että kun olin Alin luona ja hänen istunnossaan, katsoin ympärilleni ja näin istunnon olevan täynnä muhajireja ja ansareita, Badrin miehiä, Ridwanin uskollisuudenvalan väkeä ja Profeetan (SAWS) tovereiden merkkimiehiä; mutta kun katson sinun istuntoasi, kaikki ovat joko kaltaisiani vapautettuja (tulaqa) tai niitä, jotka sinun laillasi tulivat Kaivannon sodassa taistelemaan Profeettaa vastaan. (Aqil itse kuului niihin, jotka tulivat Badriin taistelemaan Profeettaa vastaan, joutuivat vangiksi ja jotka Profeetta sittemmin vapautti.) Muawiya sanoi: Sinä itse siis kuulut vapautettuihin! Aqil sanoi: Kyllä. Mutta vapautukseni jälkeen minusta tuli todella muslimi. Muawiya sanoi: Miksi sitten nyt tulit meidän luoksemme? Aqil sanoi: Tämän maailman tähden! Muawiya, joka hämmentyi, keskeytti Aqilin puheen ja sanoi: Oi Syyrian väki, jae Kuihtukoot Abu Lahabin molemmat kädet laskeutui tämän miehen sedästä! Aqil puolestaan sanoi istunnon väelle: Ja polttopuiden kantaja, joka on Abu Lahabin vaimo, on teidän emiirinne Muawiyan täti! Hänkin on tulessa yhdessä Abu Lahabin kanssa! Muawiya kääntyi Aqilin puoleen ja sanoi: Aqil! Jos olet tullut luoksemme tämän maailman tähden, olen jo ennenkin antanut sinulle ja vastedes lisään antamistani. Palaa nyt veljesi Alin luo, sillä ne piikit ja vihjaukset, jotka meille annoit, riittävät meille. Aqil sanoi: Minä jätin uskontoni Alin luo ja tulin teidän luoksenne tämän maailman tähden. Nyt minulla ei ole osaa Alin uskonnosta, eikä teidän maailmanne, olipa se kuinka suuri tahansa, täytä sen jättämää tyhjää! Sitten hän poistui Muawiyan luota eikä enää palannut.
Alilla, Jumalan siunaus hänelle, oli tapana sanoa: Jos ottaisin juonittelun avukseni – hän tarkoittaa tällaisissa asioissa – ei Muawiya olisi minua ovelampi juonittelija. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 106)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi tapanaan: Jos tahtoisin juonitella, olisin Muawiyaa juonikkaampi.
Alilta, Jumalan siunaus hänelle, kysyttiin: keitä ovat yhteisön väki (ahl al-jamaa) ja keitä harhaoppisten uudistusten väki (ahl al-bida)? Hän sanoi: Yhteisön väkeä olen minä ja ne, jotka minua seuraavat, vaikka heitä olisi vähän. Mitä taas tulee harhaoppisten uudistusten väkeen, he ovat niitä, jotka asettuvat vastustamaan Jumalan, mahtavan ja korkean, käskyä, Hänen kirjaansa ja Hänen lähettilästään, ja jotka noudattavat Hänen uskonnossaan omia mielipiteitään ja mielitekojaan. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 125)
Alilta (AS) kysyttiin: mitä tarkoittaa se yhteisö (jamaa), johon Profeetta on kehottanut? Hän sanoi: Yhteisön väkeä olen minä ja minun seuraajani, vaikka heitä olisi vähän. Kysyttiin: keitä ovat harhaoppisten uudistusten väki? Hän sanoi: Ne, jotka eivät toimi Jumalan kirjan ja Hänen lähettiläänsä sunnan mukaan, vaan oman mielipiteensä ja mielitekojensa mukaan.
Zuhrilta ja Muhammad ibn Ishaqilta kerrotaan heidän molempien sanoneen: Alin, hänelle olkoon rauha, ja Muawiyan välinen sopimusasiakirja kuului näin: Jumalan, armeliaan armahtajan, nimeen. Tämä on se, mistä Ali, uskovaisten johtaja, ja Muawiya ovat sopineet. Muawiya sanoi: Jos tunnustaisin sinut uskovaisten johtajaksi, en olisi sotinut sinua vastaan; ja ellet olisi minua iäkkäämpi, en olisi asettanut sinua ensimmäiseksi. Kirjoita siis: Tämä on se, mistä Ali ibn Abi Talib ja Muawiya ibn Abi Sufyan ovat sopineet – ja jätä pois maininta uskovaisten johtajasta. Ali, hänelle olkoon rauha, kieltäytyi jättämästä sitä pois osan päivää, mutta suostui sitten sen jättämiseen. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 134)
Kertoja sanoo: kun uskovaisten johtajan (AS) ja Muawiyan välistä sodan lopettavaa sopimuskirjaa laadittiin, siihen oli kirjoitettu: Jumalan, armeliaan armahtajan, nimeen. Tämä on sopimus Alin, uskovaisten johtajan, ja Muawiyan välillä. Muawiya vastusti ja sanoi: Jos minä pitäisin sinua uskovaisten johtajana, en olisi sotinut sinua vastaan. Ja se, että olen antanut nimesi tulla ensin, johtuu vain siitä, että olet minua iäkkäämpi. Kirjoita: Ali, Abu Talibin poika, ja Muawiya, Abu Sufyanin poika – ja poista sana uskovaisten johtaja! Ali (AS) ei aluksi suostunut, mutta muutaman tunnin kuluttua hän antoi luvan pyyhkiä arvonimen pois.
Ismail ibn Aban isnadinsa välityksellä Alilta, Jumalan siunaus hänelle: kun hän Siffinin päivänä katsoi Muawiyan lippuja, hän sanoi: Nämä ovat Abu Sufyanin lippuja, joiden alla hän soti Jumalan lähettilästä (SAWS) vastaan. Sitten Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi: Jumalan kautta, tuo joukko ei omaksunut islamia, vaan he ainoastaan alistuivat; he kätkivät epäuskonsa, kunnes löysivät sille auttajia. He palasivat vihamielisyyteensä meitä kohtaan – erona vain se, etteivät he jättäneet rukousta. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 155)
Kertoja sanoo: Siffinin päivänä, kun Ali (AS) näki Muawiyan sotajoukon liput, hän sanoi: Nämä liput ovat samat Abu Sufyanin liput, joiden alla hän soti Jumalan lähettilästä (SAWS) vastaan. Sitten hän sanoi: Jumalan kautta, tämä joukko ei omaksunut islamia; he vain alistuivat. He kätkivät epäuskonsa löytääkseen kannattajia ja palatakseen vihamielisyyteensä meitä kohtaan. Ainoa ero entiseen on se, että he rukoilevat.
Ali, hänelle olkoon rauha, kuuli miehen kiroavan Syyrian väkeä ja sanoi: Voi sinua, älä kiroa heitä, vaan kiroa Muawiyaa ja Amr ibn al-Asia ja heidän kannattajiaan. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 165)
Kun uskovaisten johtaja (AS) kuuli erään kiroavan Syyrian väkeä, hän sanoi: Älä kiroa Syyrian väkeä; kiroa Muawiyaa ja Amr ibn al-Asia ja heidän kannattajiaan!
Uthman ibn al-Mughiralta kerrotaan: kun alkoi se ramadan-kuu, jonka aikana Ali, Jumalan siunaus hänelle, sai surmaniskun, hän avasi paastonsa vuoroin yhtenä iltana Hasanin ja toisena Husaynin, hänelle olkoon rauha, luona, eikä syönyt enempää kuin kolme suupalaa. He puhuivat hänelle tästä, ja hän sanoi: Poikani, näitä öitä on enää vähän; Jumalan, korkean, käsky on tulossa, ja minulle on rakkainta, että vatsani on tyhjä. Ja hänet surmattiin samana yönä. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 291)
Kertoja sanoo: koitti se ramadan-kuu, jonka aikana Ali (AS) sai surmaniskun ja kärsi marttyyrikuoleman. Ali (AS) oli vuorotellen yhden yön Hasanin (AS) ja seuraavan Husaynin (AS) vieraana. Yhtenäkään yönä hän ei syönyt paastonavaukseksi enempää kuin kolme suupalaa. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän ei syö, hän sanoi: Olen vieraananne enää vain muutaman yön! Lähtöni on lähellä, ja tahdon kohdata kuoleman tyhjin vatsoin. Kertoja sanoo: muutamaa yötä myöhemmin aamuyöllä uskovaisten johtajaa (AS) lyötiin miekalla.
Abu Yahyalta kerrotaan: Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi: Totisesti tämä (parta) tullaan värjäämään tällä (pään verellä). Me sanoimme: Jumalan kautta, kukaan ei tee sitä ilman että me tuhoamme hänen sukukuntansa. Hän sanoi: Ei toki! Se olisi selvää vääryyttä; kyse on vain hengestä hengen edestä. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 293)
Kertoja sanoo: uskovaisten johtaja (AS) sanoi eräänä päivänä: On säädetty, että pääni veri pian värjää partani. Me pahastuimme ja sanoimme: Jumalan kautta, me tapamme koko sen suvun, joka sinuun kajoaa! Hän sanoi: Ei koskaan! Sellainen olisi varmasti vääryyden tekemistä. Jumala on sanonut: yksi henki yhden hengen edestä!
Said isnadinsa välityksellä Alilta, hänelle olkoon rauha, että hän sanoi: Sairastuin sairauteen, joka kävi minulle raskaaksi. Sanoin: Jumalani, jos määrähetkeni on tullut, anna minulle lepo; jos se on vielä edessäpäin, ole minulle lempeä; ja jos tämä on koettelemus, suo minulle kärsivällisyys. Ja katso, Jumalan lähettiläs (SAWS) kuuli, mitä sanoin, ja kysyi: Mitä sinä sanoit, oi Ali? Toistin hänelle sanani. Silloin hän sanoi: Jumalani, suo hänelle terveys ja paranna hänet. [Sitten hän sanoi: Nouse. Ja minä nousin.] Hän sanoi: Enkä sen jälkeen enää valittanut tuota kipuani. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 302)
Kertoja sanoo: uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sairastuin kerran niin pahasti, että sanoin: Jumalani, jos määrähetkeni on tullut, päästä minut pian; ellei, niin auta minua; ja jos tämä sairaus on koetus, suo minulle kärsivällisyyttä! Kun Profeetta (SAWS) kuuli rukoukseni, hän sanoi: Millainen rukous tuo oli?! Toistin rukoukseni Profeetalle (SAWS). Hän sanoi: Jumalani, suo Alille terveys ja parantuminen! Sen jälkeen en koskaan enää valittanut kipua.
Abu Said al-Khudri kertoi: suoritimme pyhiinvaelluksen Umarin kanssa. Kun hän aloitti kiertokulun, hän kääntyi Mustan kiven puoleen ja suuteli sitä. Sitten hän sanoi: Minä kyllä tiedän, ettet sinä vahingoita etkä hyödytä; mutta koska näin Jumalan lähettilään (SAWS) suutelevan sinua, suutelin sinua. Silloin Ali, hänelle olkoon rauha, sanoi hänelle: Älä sano noin. Sillä Jumalan lähettiläs (SAWS) ei tehnyt yhtäkään tekoa eikä säätänyt yhtäkään sunnaa muutoin kuin Jumalan, mahtavan ja korkean, käskystä; se osoittaa viisautta ja kantaa merkitystä. Päinvastoin: se sekä vahingoittaa että hyödyttää, ja ylösnousemuksen päivänä se todistaa sen puolesta, joka tuli sen luo liittonsa täyttäen. Umar sanoi: Jumala varjelkoon minua elämästä kansassa, jossa ei ole Abu l-Hasania. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 317)
Abu Said al-Khudri kertoo: suoritimme pyhiinvaelluksen Umarin kanssa. Kun hän saapui Mustan kiven luo, hän kosketti sitä ja suuteli sitä. Mutta hän sanoi: Tiedän, ettet sinä ole kiveä enempää etkä tuota hyötyä etkä aiheuta kenellekään vahinkoa! Suutelen sinua vain siksi, että näin Jumalan lähettilään (SAWS) suutelevan sinua. Uskovaisten johtaja (AS), joka oli paikalla, sanoi: Älä puhu noin; jos Jumalan lähettiläs (SAWS) teki jotakin ja sääti sunnan, se tapahtui Jumalan käskystä, perustui viisauteen ja sillä oli sisäinen merkityksensä. Musta kivi tuottaa toisille hyötyä ja toisille vahinkoa, ja ylösnousemuksen päivänä se todistaa siitä, ketkä ovat olleet uskollisia Jumalan liitolle, tulleet pyhiinvaellukselle ja koskettaneet sitä. Umar sanoi: Jumala varjelkoon meitä siltä päivältä, jona meillä ei ole Abu l-Hasania!
Abu Rafilta kerrotaan hänen sanoneen: olin Alin, hänelle olkoon rauha, kanssa Kufassa, ja hän kulki Zubayr ibn al-Awwamin talon luona. Väkijoukko seurasi häntä niin tiiviisti, että he saivat hänen kantapäänsä vuotamaan verta. Hän kääntyi heidän puoleensa ja sanoi: Jumalani, anna minulle lepo heistä; erottakoon Jumala minut ja teidät toisistanne. Jumalani, anna minulle heidän tilalleen heitä parempia ja anna heille minun tilalleni minua huonompi. Kertoja sanoi: eikä kulunut kuin se päivä, kun hänet surmattiin, Jumalan siunaus hänelle. (Sharh al-Akhbar, osa 2, s. 429)
Kertoja sanoo: kuljimme Alin (AS) kanssa erään Kufan kaupunginosan halki. Joukko ihmisiä lähti seuraamaan meitä, ja heidän määränsä kasvoi jatkuvasti. Uskovaisten johtaja (AS) katsahti heihin ja sanoi: Jumalani, pelasta minut näiden ihmisten käsistä! Tee ero minun ja heidän välilleen! Anna minulle näitä parempia ja aseta heidän ylitseen minua huonompi! Kertoja sanoo: seuraavana päivänä uskovaisten johtajaa (AS) lyötiin miekalla ja hän sai surmansa.