Hän sanoi: Meille kertoi Ismail ibn Mihran: minulle kertoi Ubaydullah ibn Abi al-Harth al-Hamdani, joka kertoi: Joukko qurayshilaisia tuli uskovien ruhtinaan (AS) luo ja sanoi hänelle: Oi uskovien ruhtinas, jos suosisit ylhäisiä, he olisivat taipuvaisempia olemaan sinulle uskollisia. Hän kertoi: Silloin uskovien ruhtinas vihastui ja sanoi: Oi ihmiset! Käskettekö minua tavoittelemaan oikeudenmukaisuutta sortamalla niitä, joita minut on asetettu hallitsemaan? Jumalan kautta, niin ei tapahdu niin kauan kuin yön tarinankertoja tarinoi ja niin kauan kuin näen taivaalla tähden! Jumalan kautta, vaikka omaisuus olisi omaani, jakaisin sen tasan heidän keskensä — kuinka siis, kun se on heidän omaisuuttaan! Sitten hän sanoi: Oi ihmiset! Se, joka antaa hyvyyttään sille, joka ei ole sen arvoinen, ei saa osakseen muuta kuin alhaisten kiitosta ja tietämättömien ylistystä. Ja jos hänen jalkansa horjahtaa, he ovat pahin toveri ja pahin ystävä. (al-Sara'ir, osa 1, s. 564)
Joukko Qurayshin ylimyksiä tuli uskovien ruhtinaan (AS) luo ja ehdotti, että hän suosisi ylhäisiä valtionkassan jaossa, jotta heidän sydämensä taipuisivat hänen puolelleen. Uskovien ruhtinas (AS) vihastui ja sanoi: Hankkisinko oikeudenmukaisuutta vääryydellä?! En koskaan tee niin! Valtionkassa on kansan omaisuutta; vaikka se olisi omaani, en tekisi niin. Sitten hän sanoi: Oi ihmiset, joka tuhlaa omaisuutensa kelvottomille ja sellaiseen, missä ei ole Jumalan mielisuosiota, ei saa muuta kuin halpamaisten kehut ja tietämättömien ylistyksen. Sellaiset pysyvät ihmisen rinnalla vain niin kauan kuin ajat ovat suotuisat, ja hädän hetkellä he ovat hänen pahimpia tovereitaan.
Ahmad al-Husaynilta, tämä Muhammad ibn al-Fudaylilta, tämä Sa'd al-Jallabilta, tämä Abu Abdillahilta (AS), joka sanoi: Uskovien ruhtinas (AS) sanoutui irti qadariiteista jokaisessa rukouksen yksikössä (rak'a) ja sanoi: Jumalan voimalla nousen ja istuudun. (al-Sara'ir, osa 1, s. 602)
Imaami al-Sadiq (AS) sanoi: Uskovien ruhtinas (AS) sanoi rukouksessa noustessaan: 'Bi-hawlillahi aqumu wa aq'ud' (Jumalan voimalla nousen ja istuudun). Tämä lause kieltää sekä pakon (jabr) että täyden itsemääräämisen (tafwid) ja vahvistaa jotakin näiden kahden väliltä.
Muhammad ibn al-Husayn, al-Hasan ibn Ali ibn Faddalilta, tämä Abu Ishaq Tha'labalta, tämä Abdullah ibn Hilalilta, joka kertoi: Sanoin Abu Abdillahille (AS): Tilanteemme on muuttunut. Hän sanoi: Rukoile siis pyyntörukous pakollisessa rukouksessasi. Sanoin: Onko pakollisessa rukouksessa sallittua mainita nimeltä uskontoa ja maallista elämää koskevat tarpeeni? Hän sanoi: Kyllä, sillä Jumalan lähettiläs (SAWS) lausui qunutin ja rukoili erästä väkeä vastaan mainiten heidän nimensä, heidän isiensä nimet ja heidän sukunsa, ja Ali (AS) teki samoin hänen jälkeensä. (al-Sara'ir, osa 1, s. 605)
Kertoja sanoo: Sanoin imaami al-Sadiqille (AS): Asiani ovat menneet sekaisin! Hän sanoi: Rukoile pakollisessa rukouksessasi! Sanoin: Voiko pakollisessa rukouksessa muka puhua omin sanoin ja pyytää uskonnon ja maallisen elämän tarpeita?! Hän sanoi: Kyllä! Jumalan lähettiläs (SAWS) rukoili rukouksensa qunutissa, mainitsi ihmisiä nimeltä tuntomerkkeineen ja esitti heitä koskevia pyyntöjä. Myös Ali (AS) teki samoin.
Sanomme: hadithin tekstissä lukee 'da'a ala qawmin' (rukoili erästä väkeä vastaan), mikä saattaa olla kopiointivirhe muodosta 'da'a li-qawmin' (rukoili erään väen puolesta). Joskin jos ensimmäinen on todistettu, on toinen sitä suuremmalla syyllä sallittu.
Abu Abdillah (AS) sanoi: Uskovien ruhtinaalle (AS) tuli tieto erään hänen kumppaninsa kuolemasta; sitten saapui toinen tieto, ettei tämä ollutkaan kuollut. Silloin hän kirjoitti tälle: Armollisen ja laupiaan Jumalan nimeen. Asiaan: Meille saapui tieto, joka järkytti veljiäsi; sitten tuli ensimmäisen tiedon kumoava viesti, ja se ilahdutti meitä. Mutta ilo on pian katkeava: ennen pitkää ensimmäinen tieto käy toteen. Ole siis kuin mies, joka on jo maistanut kuoleman ja nähnyt omin silmin sen jälkeisen, joka pyysi paluuta ja jonka pyyntöön suostuttiin. (al-Sara'ir, osa 1, s. 634)
Imaami al-Sadiq (AS) sanoi: Uskovien ruhtinaalle (AS) tuli tieto erään hänen kumppaninsa kuolemasta. Vähän myöhemmin tuli tieto: ei — hän onkin elossa. Uskovien ruhtinas (AS) kirjoitti hänelle kirjeen: Armollisen ja laupiaan Jumalan nimeen; asiaan. Meille tuli tieto poismenostasi, ja se murehdutti veljiäsi; kun tieto vähän myöhemmin kumottiin, me kaikki iloitsimme. Mutta tämä ilo ei ole pysyvää: ennemmin tai myöhemmin sinä lopulta kuolet, ja ensimmäinen tieto käy jonakin päivänä toteen! Elä siis niin, että kun maistat kuoleman ja näet omin silmin kuolemanjälkeisen, et jää kaipaamaan paluuta maailmaan hyvittämään menetettyä! Sillä jos niin käy, joudut suureen ahdinkoon.