Abu Uthman al-Nahdilta, tämä Abu Musa al-Ash'arilta, joka sanoi: Todistan, että totuus on Alin puolella, mutta maailma on kallistanut väkensä pois. Ja totisesti kuulin Profeetan (SAWS) sanovan: Oi Ali, sinä olet totuuden kanssa, ja totuus minun jälkeeni on sinun kanssasi; sinua ei rakasta kukaan muu kuin uskova, eikä sinua vihaa kukaan muu kuin tekopyhä. Ja me kyllä rakastamme häntä, mutta maailma pettää väkensä. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 42)
Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Oi Ali, sinä olet totuuden kanssa ja totuus on sinun kanssasi. Sinua ei rakasta muu kuin uskova, eikä kukaan muu kuin tekopyhä ole sinun vihollisesi. Mutta maailma pyydystää monia, riistää heidät sinun läheisyydestäsi ja vie heidät mukanaan.
Alqama ibn Qaysilta ja al-Aswad ibn Yazidilta, nämä Abu Ayyub al-Ansarilta, tämä Jumalan lähettiläältä (SAWS), joka sanoi Ammarille: Oi Ammar! Jos ihmiset kulkevat yhtä laaksoa ja Ali kulkee toista, kulje sinä Alin laaksoa ja jätä ihmiset. Oi Ammar, Alin totteleminen on minun tottelemistani, ja minun tottelemiseni on Jumalan, Mahtavan ja Ylhäisen, tottelemista. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 59)
Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi Ammar Yasirille: Oi Ammar! Jos näet Alin (AS) kulkevan yhtä tietä ja muiden ihmisten toista, seuraa Alia (AS)! Oi Ammar, Alin totteleminen on minun tottelemistani, ja minun tottelemiseni on Jumalan tottelemista.
Rishdin ibn Sa'dilta, tämä Yazid ibn Abi Habibilta, tämä al-Hasanilta, tämä Thawbanilta (olkoon Jumala häneen tyytyväinen), joka sanoi: Olin läsnä, kun Ali ibn Abi Talib sanoi: Jos Jumala tahtoo rangaista minua, olen Hänen palvelijansa; ja jos Hän tahtoo armahtaa minua, se tapahtuu Hänen suosiostaan minua kohtaan. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 61)
Uskovien ruhtinas (AS) sanoi aina: Jos Jumala kurittaa ja rankaisee meitä, se on Hänen oikeutensa, ja me olemme Hänen palvelijoitaan; ja jos Hän armahtaa, se tapahtuu Hänen suosiostaan eikä meidän ansiostamme.
Abu Ali Muhammad ibn Musa al-Anbari: meille kertoi Ibn Abi Ghazara Waki'lta, tämä al-A'mashilta, joka sanoi: Olin pyhiinvaelluksella Jumalan pyhään huoneeseen ja pysähdyin erääseen levähdyspaikkaan, ja siellä oli nainen, jonka näkö oli peitetty, ja hän sanoi: Oi Sinä, joka palautit auringon Ali ibn Abi Talibille valkoisena ja kirkkaana sen jälkeen, kun se oli laskenut — palauta minulle näköni! Al-A'mash sanoi: Hänen sanansa liikuttivat minua, joten otin esiin kaksi dinaaria ja annoin ne hänelle. Hän kosketti niitä kädellään, heitti ne sitten kasvoilleni ja sanoi: Oi mies, olet nöyryyttänyt minua köyhyydellä — hyi sinua! Se, joka ottaa Muhammadin suvun herrakseen, ei koskaan joudu halveksituksi. Al-A'mash sanoi: Jatkoin matkaani pyhiinvaellukselle, suoritin menoni ja lähdin palaamaan kotiini, ja tuo nainen pysyi suurimpana huolenani, kunnes saavuin samaan paikkaan — ja siellä oli nainen, jolla oli kaksi näkevää silmää. Sanoin hänelle: Oi nainen, mitä rakkaus Ali ibn Abi Talibia kohtaan on sinulle tehnyt? Hän sanoi: Oi mies, vannotin Jumalaa hänen kauttaan kuutena yönä; ja seitsemäntenä yönä — perjantain yönä — luokseni tuli unessa mies ja sanoi minulle: Oi nainen, rakastatko Ali ibn Abi Talibia? Sanoin: Kyllä. Hän sanoi: Aseta kätesi silmiesi päälle. Ja hän sanoi: [Oi Jumala,] jos tämä nainen rakastaa Ali ibn Abi Talibia vilpittömin aikein, palauta hänelle hänen näkönsä. Sitten hän sanoi: Ota kätesi pois. Otin sen pois, ja siinä unessani oli mies. Sanoin: Kuka olet sinä, jonka kautta Jumala on osoittanut minulle suosionsa? Hän sanoi: Minä olen al-Khidr. Rakasta Ali ibn Abi Talibia, sillä rakkaus häntä kohtaan kääntää sinulta pois tämän maailman koettelemukset ja suojelee sinua tuonpuoleisessa Tulelta. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 77)
Kertoja sanoo: Pyhiinvaellusmatkalla kohtasin naisen, joka oli sokea mutta täynnä rakkautta Alia (AS) kohtaan. Palatessani pyhiinvaellukselta näin hänet samassa levähdyspaikassa, ja hän oli saanut näkönsä. Sanoin: Mitä sinulle tapahtui? Hän sanoi: Näin al-Khidrin (AS); hän paransi minut ja sanoi: Rakasta Alia (AS), sillä rakkaus häntä kohtaan poistaa tämän maailman koettelemukset ja tuonpuoleisen rangaistuksen.
Meille kertoi Abu al-Husayn Umar, tuomari al-Ushnani: meille kertoi Ishaq: meille kertoi Muhammad ibn Mansur sanoen: Kuulin shaykh Ahmad ibn Hanbalin sanovan: Kenestäkään ei ole kerrottu niin paljon hyveitä kuin on kerrottu Ali ibn Abi Talibista (AS). (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 88)
Ahmad ibn Hanbal sanoo: Aadamin lasten joukossa kenenkään hyveistä ei ole puhuttu eikä kuultu niin paljon kuin Alin (AS) hyveistä!
Abu Bakr al-Hudhalilta ja Abdullah ibn Sulaymanilta, nämä Qatadalta: Arwa, al-Harith ibn Abd al-Muttalibin tytär, tuli Mu'awiyan luo Medinassa ollessaan jo hyvin vanha nainen. Kun Mu'awiya näki hänet, hän sanoi: Tervetuloa, täti! Kuinka olet voinut minun jälkeeni? Nainen sanoi: Kuinka sinä voit, veljenpoikani? Olet ollut kiittämätön saamastasi armosta, olet ollut serkullesi huono toveri, olet ottanut itsellesi nimen, joka ei ole sinun, ja tarttunut siihen, mikä ei ollut oikeutesi. Amr ibn al-As sanoi hänelle: Vaikene, sinä harhaan joutunut vanha nainen! Nainen sanoi: Ja sinäkö puhut, porton poika, kun äitisi oli Mekan kuuluisin portto ja heistä halvin palkaltaan? Marwan ibn al-Hakam sanoi: Vaikene, vanha nainen, ja hillitse itsesi. Nainen sanoi: Ja sinäkö puhut, al-Zarqan poika? Sitten hän kääntyi Mu'awiyan puoleen ja sanoi: Kukaan muu kuin sinä ei ole rohkaissut näitä miehiä minua vastaan. Silloin Mu'awiya kääntyi Amr ibn al-Asin ja Marwan ibn al-Hakamin puoleen ja sanoi: Kukaan muu kuin te kaksi ei ole rohkaissut häntä minua vastaan. Sitten hän sanoi naiselle: Täti, käy suoraan asiaasi ja jätä muinaisten tarut. Nainen sanoi: Annat minulle kaksituhatta dinaaria, ja kaksituhatta dinaaria, ja kaksituhatta dinaaria. Hän sanoi: Ja mitä teet kahdellatuhannella dinaarilla? Nainen sanoi: Ostan niillä vesilähteen Banu al-Harith ibn Abd al-Muttalibin köyhille. Hän sanoi: Ne ovat sinun. Hän sanoi: Ja mitä teet kahdellatuhannella dinaarilla? Nainen sanoi: Naitan niillä Banu al-Harith ibn Abd al-Muttalibin köyhät. Hän sanoi: Ja mitä teet kahdellatuhannella dinaarilla? Nainen sanoi: Käytän ne apuna päivien ankaruutta vastaan ja Jumalan pyhän huoneen luo matkustamiseen. Hän sanoi: Ne ovat sinun. Sitten hän sanoi: Mutta Jumalan kautta, jos serkkusi Ali olisi elossa, hän ei olisi määrännyt sinulle tätä. Nainen sanoi: Puhut totta. Ali varjeli Jumalan uskoman, kun taas sinä olet sen hukannut ja pettänyt Hänen omaisuutensa suhteen. Sitten hän sanoi: Jätä Ali rauhaan — murtakoon Jumala suusi ja tehköön koettelemuksesi raskaaksi! Sitten hänen nyyhkytyksensä ja itkunsa yltyi, ja hän lausui Abu al-Aswad al-Du'alin runon. Hän kertoi: Silloin Mu'awiya itki ja sanoi: Jumalan kautta, täti, Abu al-Hasan oli sellainen kuin sanoit, ja parempikin. Ja hän käski antaa naiselle, mitä tämä oli pyytänyt. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 89)
Kertoja sanoo: Kun Mu'awiya oli tullut Medinaan, al-Harith ibn Abd al-Muttalibin tytär meni hänen luokseen. Mu'awiya osoitti hänelle kunnioitusta ja sanoi: Tervetuloa, täti! Kuinka voit? Al-Harithin tytär vastasi: Kuinka sinä voit, veljenpoika?! Sinä olit kiittämätön saamastasi armosta! Kohtelit serkkuasi väärin! Otit itsellesi perusteettoman uskovien ruhtinaan arvonimen! Ja kävit käsiksi siihen, mikä ei ollut oikeutesi! Amr ibn al-As keskeytti hänet ja sanoi: Ole vaiti, ymmärtämätön vanha nainen! Al-Harithin tytär vastasi hänelle: Ole sinä vaiti — Mekan ahkerimman ja halvimman porton poika! Marwan tiuskaisi vanhalle naiselle: Riittää jo, akka! Al-Harithin tytär kutsui häntä "al-Zarqan pojaksi", kääntyi sitten Mu'awiyan puoleen ja sanoi: Sinun tuellasi nämä puhuvat minulle näin! Mu'awiya kääntyi näiden kahden puoleen ja sanoi: Älkää tehkö tästä naisesta rohkeaa ja hävytöntä minua vastaan! Sitten hän kääntyi al-Harithin tyttären puoleen ja sanoi: Rakas täti! Anna menneiden olla! Mitä asiaa sinulla oli, kun tulit tapaamaan minua?! Sano asiasi! Al-Harithin tytär sanoi: Haluan kolme kahdentuhannen dinaarin kukkaroa. Mu'awiya sanoi: Mitä aiot tehdä noin suurella rahalla?! Al-Harithin tytär sanoi: Yhdellä ostan vettä ja viljelysmaata al-Harith ibn Abd al-Muttalibin suvun köyhille, toisella hankin heidän nuorilleen mahdollisuuden avioitua, ja kolmas on omaa elämääni varten, ja suoritan pyhiinvaelluksen. Mu'awiya sanoi: Olkoon! — ja käski antaa hänelle nuo kuusituhatta dinaaria. Sitten hän sanoi: Mutta jos serkkusi Ali olisi elossa, hän ei olisi antanut sinulle tällaista rahaa! Al-Harithin tytär sanoi: Tietenkin! Ali oli Jumalan uskoman vartija — sen uskotun, jota sinä alituiseen hukkaat. Sitten hän sanoi: Älä lausu Alin nimeä, sillä et ole sen arvoinen, että lausuisit sen! Sitten hän puhkesi itkuun ja lausui Abu al-Aswadin ylistysrunon Alista. Mu'awiyakin itki ja sanoi: Oi täti! Jumalan kautta, Abu al-Hasan (Ali) oli juuri sellainen — ei, vaan vielä parempi!
Abdullah ibn Yahya: meille kertoi Muhammad ibn Sulayman: meille kertoi isäni — ja hän oli niitä, jotka olivat nähneet ensimmäiset toverit — sanoen: Kuulin Zirr ibn Hubayshin sanovan: Kun uskovien ruhtinas Ali ibn Abi Talib (AS) sai marttyyrikuoleman, kuolinsanoman tuoja saapui Medinaan, ja Medina puhkesi itkuun ja valitukseen, aivan kuten sinä päivänä, jona Jumalan lähettiläs (SAWS) siirtyi pois. Ihmiset riensivät A'ishan talon ovelle, mutta havaitsivat, että tieto oli jo saapunut hänelle, joten he lähtivät hänen luotaan. Seuraavana aamuna sanottiin: Uskovien äiti A'isha lähtee varhain Jumalan lähettilään (SAWS) haudalle. Niinpä ihmiset riensivät hänen luokseen, kun taas hän ei kyennyt puhumaan eikä vastaamaan mitään kyyneltensä paljouden ja itkunsa ankaruuden vuoksi, ja ihmiset saartoivat hänet, kunnes hän saapui Jumalan lähettilään (SAWS) kammion ovelle. Hän tarttui oven molempiin pieliin ja huusi: Rauha sinulle, oi profeettojen herra! Rauha sinulle, oi esirukoilijoiden herra! Rauha sinulle, oi kaunein kaikista, jotka koskaan pukivat ylleen paidan ja viitan, ja jaloin kaikista, jotka koskaan panivat jalkaansa sandaalin ja kengän! Rauha sinulle ja kahdelle toverillesi, Abu Bakrille ja Umarille. Jumalan kautta, minä tuon sanoman sinulle rakkaimman luodun kuolemasta ja suren sinua lähinnä ollutta. Jumalan kautta, serkkusi on surmattu, hänen, jonka ansiota ei unohdeta. Jumalan kautta, rakkaasi al-Murtada on surmattu. Jumalan kautta, se, jolle sinä annoit puolisoksi naisten valtiattaren, Fatima al-Zahran, on surmattu. Oi Jumalan lähettiläs, jos maa avautuisi päältäsi, näkisit minut järkyttyneenä ja kyynelissä, itkevänä ja neuvottomana. Sitten hän lausui paluun sanat: "Totisesti me olemme Jumalan omia, ja Hänen luokseen me palaamme." Sitten hän käski pystyttää verhon itsensä ja ihmisten väliin. Sitten hän sanoi: Oi ihmiset! Mikä teillä on — miksi olette kokoontuneet, ja mitä tahdotte sanoa? He sanoivat: Oi uskovien äiti, mitä sanot Ali ibn Abi Talibista? Hän sanoi: Oi ihmiset, mitäpä minä osaisin Alista sanoa: Jumalan kautta, hän oli testamentinhaltijoiden herra, Profeettojen Sinetin serkku, jumalaapelkääväisten ja valittujen imaami, Neitseen, al-Zahran, puoliso, Jumalan paljastettu miekka vihollisia vastaan, hurskaiden ruhtinas, epäuskoisten surmaaja, yksi niistä kymmenestä, joille annettiin ilosanoma, teistä ensimmäinen jihadissa ja edellä käyvin ponnistuksissa, yövalvomisen liittolainen ja ajatuksen kaivos, uskonnon rakentaja ja uskovien herra, al-anza' al-batin, viisas ja puhdas, väkevä Jumalan uskonnossa, Jumalan käskyn toteuttaja. Oi ihmiset! Minun ja Alin välillä oli asioita, monia asioita, pimeinä öinä Basran seuduilla. Voi sitä retkeä, ja mikä retki se olikaan! Kun sen pimeys oli tiivistynyt ja sen nukkujat nukkuivat, astelin hiekkakumpujen yli ja ratsastin pensaikkojen halki, kunnes tulin hänen sotajoukkonsa aukoista sisään, ja näin hänet kahden punaisen kummun takana — matkan pituus ei ollut estänyt häntä yövalvomisesta. Lähestyin, kunnes seisoin hänen edessään, ja siinä hän oli, poski maahan painettuna, itkien ja nyyhkyttäen ja levottomana kuin lapsensa menettänyt äiti, ja hän sanoi: Kasvoni ovat kumartuneet Sinun edessäsi, sydämeni on nöyrtynyt Sinun edessäsi ja sieluni on antautunut Sinun käskyllesi; kuinka siis huomenna pakenisin Sinun tuskallista kidutustasi ja ankaraa rangaistustasi? Hän sanoi: Lähestyin häntä, kunnes olin aivan hänen edessään, ja otin hänen päänsä syliini ja pyyhin tomun hänen poskiltaan; sitten palasin hänen luotaan, eikä yksikään Jumalan luoduista ollut minulle häntä rakkaampi. Zirr ibn Hubaysh sanoi: Sitten hän heittäytyi Jumalan lähettilään (SAWS) haudalle itkien ja nyyhkyttäen ja sanoi: Isäni ja äitini olkoot lunnaasi, oi johdatuksen profeetta! Jumalan kautta, huomisen lippusi kantaja on surmattu. Sitten hän katsoi itkeviä ihmisiä ja sanoi: Oi ihmiset, itkekää — sillä tänään, Jumalan kautta, itku on paikallaan; sillä tänään ovat poistuneet Muhammad al-Mustafa ja Fatima al-Zahra. Sitten hän näki ihmisten itkevän, huokasi syvään ja heittäytyi haudalle; ja Jumalan kautta, en luullut muuta kuin että hän oli lähtenyt tästä maailmasta. Qurayshin naiset kantoivat hänet kotiinsa, ja hän sanoi: Ihmettelen kansaa, joka kysyy minulta hänestä, jonka hyveet ovat kuuluisat kaikilla todistuksen kentillä. Suruni uudistuu ja kyyneleeni virtaavat Sinun kasvojesi tähden, oi Sinä, johon ahdingoissa turvataan. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 92)
Kertoja sanoo: Kun uskovien ruhtinas (AS) sai marttyyrikuoleman Kufassa, tieto saapui Medinaan. Medinassa nousi valitus ja itku, aivan kuten sinä päivänä, jona Jumalan lähettiläs (SAWS) oli siirtynyt pois. Ihmiset ryntäsivät A'ishan taloa kohti, mutta havaitsivat, että tieto oli saapunut hänelle jo ennen heitä, joten he hajaantuivat. Seuraavana päivänä sanottiin, että uskovien äiti A'isha menee Jumalan lähettilään (SAWS) haudalle. Ihmisetkin kiiruhtivat Profeetan moskeijaan. A'isha ei puhunut kenenkään kanssa, eikä itku antanut hänelle hetken rauhaa. Ihmiset muodostivat piirin hänen ympärilleen, kunnes hän saapui sen kammion viereen, johon Profeetta (SAWS) on haudattu. Silloin hän tarttui molemmin käsin oven karmin kumpaankin puoleen ja sanoi: "Rauha sinulle, oi profeettojen herra! Rauha sinulle, oi esirukoilijoiden herra! Rauha sinulle, oi kaunein kaikista, jotka koskaan pukivat ylleen paidan ja viitan, ja jaloin kaikista, jotka koskaan panivat jalkaansa sandaalin ja kengän!" Sitten hän sanoi: Jumalan kautta, minä suren sinulle rakkainta luoduista. Serkkusi, jonka ansio oli kaikille ilmeinen, on surmattu! Rakkaasi al-Murtada on surmattu! Oi Jumalan lähettiläs, jos maa halkeaisi ja voisit nähdä minut, näkisit minut järkyttyneenä, itkevänä ja neuvottomana. Sitten hän sanoi: "Totisesti me olemme Jumalan omia, ja Hänen luokseen me palaamme." Sitten hän kääntyi ihmisten puoleen ja sanoi: Ihmiset, mitä tahdotte ja miksi olette kokoontuneet? He sanoivat: Haluamme tietää, mitä ajattelet Alista. A'isha sanoi: "Jumalan kautta, hän oli testamentinhaltijoiden herra, Profeettojen Sinetin serkku, jumalaapelkääväisten ja valittujen imaami, Neitseen, al-Zahran, puoliso, Jumalan paljastettu miekka vihollisia vastaan, hurskaiden ruhtinas, epäuskoisten surmaaja, yksi niistä kymmenestä, joille annettiin ilosanoma, teistä ensimmäinen jihadissa ja edellä käyvin ponnistuksissa, yövalvomisen liittolainen, ajatuksen kaivos, uskonnon rakentaja, uskovien herra, al-anza' al-batin, viisas ja puhdas, väkevä Jumalan uskonnossa, Jumalan käskyn toteuttaja." Sitten hän sanoi: Minulla on Alista kertomus Kamelitaistelun yöltä, jota en ole tähän asti kertonut kenellekään. Tuona kammottavana yönä ennen taistelua menin salaa ja yksin hänen sotajoukkoaan kohti, ja käyttäen hyväkseni rivistöjen aukkoja ja yön pimeyttä pääsin hänen telttansa luo. Näin, ettei matkan raskaus ollut estänyt häntä yöllisestä hartaudestaan: teltassa hän oli painanut päänsä tomuun kumartuen ja sanoi: "Kasvoni ovat kumartuneet Sinun edessäsi, sydämeni on nöyrtynyt Sinun edessäsi ja sieluni on antautunut Sinun käskyllesi; kuinka siis huomenna pakenisin Sinun tuskallista kidutustasi ja ankaraa rangaistustasi?" ...
Muhammad ibn Uthman, kirjuri, Abu Isa al-Naqidilta, tämä Ibrahim ibn Mihranilta, joka sanoi: Kufassa oli naapureidemme joukossa muonatavarain kauppias, jonka kunya oli "Abu Ja'far". Hän kävi kauppaa rehellisesti, ja kun joku alidien jälkeläisistä tuli hänen luokseen pyytämään sitä, mitä hänellä oli, hän ei kieltänyt sitä tältä: jos miehellä oli sen hinta, hän otti sen, muutoin hän sanoi palvelijapojalleen: Kirjoita se, minkä hän otti, Ali ibn Abi Talibin tiliin. Näin hän eli jonkin aikaa, mutta sitten hän köyhtyi ja jäi istumaan kotiinsa ja tutki tilikirjojaan; jos hän löysi velallistensa joukosta jonkun, joka oli elossa, hän lähetti jonkun perimään tältä, ja jos hän löysi jonkun, joka oli kuollut jättämättä mitään, hän pyyhki tämän nimen yli. Eräänä päivänä, kun hän istui talonsa ovella ja katseli tuota tilikirjaa, hänen ohitseen kulki nasibilainen mies, joka sanoi hänelle pilkallisesti: Mitä kuuluu suurelle velalliselleen — tarkoittaen Ali ibn Abi Talibia (AS)? Kauppias tuli tästä murheelliseksi, nousi ja meni sisälle taloonsa. Kun yö tuli, hän näki unessa Profeetan (SAWS), ja al-Hasan ja al-Husayn (AS) kulkivat hänen edellään. Hän sanoi heille: Missä on isänne? Uskovien ruhtinas (AS), joka oli hänen takanaan, vastasi: Tässä olen, oi Jumalan lähettiläs. Hän sanoi: Miksi et anna tälle miehelle sitä, mikä hänelle kuuluu? Hän sanoi: Oi Jumalan lähettiläs, tässä on hänen osuutensa tässä maailmassa; olen tuonut sen. Hän sanoi: Anna se sitten hänelle. Niinpä hän ojensi minulle villaisen kukkaron ja sanoi: Tämä on sinun osuutesi. Ja Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Ota se, äläkä kiellä keneltäkään hänen jälkeläisistään, joka tulee luoksesi pyytämään sitä, mitä sinulla on; ja mene — köyhyys ei kohtaa sinua tämän päivän jälkeen. Heräsin kukkaro kädessäni ja huusin vaimolleni: Nainen, nukutko vai valvotko? Hän sanoi: Valvon. Sanoin: Sytytä lamppu. Hän sytytti sen, ja ojensin hänelle kukkaron. Hän katsoi, ja siinä oli tuhat dinaaria. Hän sanoi: Oi mies, pelkää Jumalaa — kunhan köyhyys ei ole ajanut sinua pettämään jotakuta näistä kauppiaista ja ottamaan hänen rahojaan. Sanoin: Ei, Jumalan kautta; asia on näin. Sitten hän pyysi tilikirjan, jossa hänen tilinsä oli — ja katso, siitä, mitä hän oli kirjannut Ali ibn Abi Talibin tiliin, ei ollut jäljellä mitään, ei vähän eikä paljon. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 95)
Kertoja sanoo: Naapurustossamme Kufassa oli rehunmyyjä nimeltä Abu Ja'far. Abu Ja'far oli hyvä kauppias, ja kun joku shiialaisista tuli hänen luokseen jotakin haluten, hän antoi sen tälle. Jos miehellä oli rahaa, hän otti sen häneltä; muutoin hän sanoi apulaiselleen: Kirjoita tilikirjaan, että annoin sen Ali ibn Abi Talibille! Ajat muuttuivat, ja Abu Ja'far köyhtyi ja jäi kotiinsa. Niinpä hän pyysi tilikirjansa ja lähetti hakemaan niitä velallisia, jotka olivat elossa, ja jokaisen, joka oli kuollut tai jolla ei ollut mitään, hän pyyhki nimen tilikirjasta. Eräänä päivänä, kun hän istui puodissaan ja tutki tuota kirjaa, hänen ohitseen kulki eräs Alin (AS) vihollisista ja sanoi hänelle pilkallisesti: Mitä kuuluu suurelle velalliselleesi, siis Alille? Abu Ja'farin sydän särkyi tästä puheesta; hän nousi ja meni kotiinsa. Yöllä hän näki unessa Jumalan lähettilään (SAWS). Hän näki unta, että Jumalan lähettiläs (SAWS) oli Hasanin ja Husaynin (AS) seurassa ja sanoi heille: Missä isänne on? Uskovien ruhtinas (AS) ilmestyi paikalle ja sanoi: Tässä olen, oi Jumalan lähettiläs; onko teillä jokin käsky? Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi hänelle: Miksi et anna tälle miehelle sitä, mikä hänelle kuuluu? Uskovien ruhtinas (AS) sanoi: Oi Jumalan lähettiläs! Tämä kukkaro on hänen osuutensa tässä maailmassa. Ja unessa hän antoi kukkaron Abu Ja'farille. Jumalan lähettiläs (SAWS) puolestaan sanoi: Ota tämä kukkaro äläkä kiellä sitä siltä, joka on sen ansainnut; sinä olet pelastunut köyhyydestä etkä enää koskaan elämäsi loppuun asti ole köyhä. Kun Abu Ja'far heräsi, hän näki kukkaron todella olevan kädessään. Hän kutsui vaimonsa ja sanoi: Nukutko vai valvotko? Vaimo sanoi: Valvon. Abu Ja'far sanoi: Näin ja näin on tapahtunut. Vaimo sanoi: Tämä johtuu siitä, ettet toisin kuin muut kauppiaat koskaan pettänyt ihmisiä! Abu Ja'far sanoi: Ei, syy ei ole se; tuo tuo tilikirja! Kun hän avasi kirjan, hän näki, että kaikki kohdat, joissa Ali ibn Abi Talibin nimi oli velallisena, olivat itsestään pyyhkiytyneet kirjasta pois.
Maysara ibn Abd Rabbih ibn Abd al-Karim al-Haririlta, tämä Sa'id ibn Jubayrilta (olkoon Jumalan armo hänen kanssaan), joka sanoi: Ibn Abbas, jolta oli viety näkö, kulki erään qurayshilaisjoukon ohi poikansa taluttamana. Hän kuuli heidän äänensä, pysähtyi heidän kohdalleen ja tervehti. He nousivat ja vastasivat tervehdykseen, ja hän jatkoi matkaa. Hänen poikansa sanoi hänelle: Isä, kuulitko, mitä he sanoivat? Hän sanoi: En — mitä he sanoivat? Hän sanoi: He herjasivat Alia ja puhuivat hänestä pahaa. Hän sanoi: Vie minut takaisin heidän luokseen. Niinpä poika vei hänet takaisin, ja hän sanoi: Kuka teistä on Jumalan, Korkeimman, herjaaja?! He sanoivat: Oi Ibn Abbas, joka herjaa Jumalaa, on tullut uskottomaksi. Hän sanoi: Kuka teistä on Jumalan lähettilään herjaaja?! He sanoivat: Oi Ibn Abbas, joka herjaa Jumalan lähettilästä, on syyllistynyt monijumalaisuuteen. Hän sanoi: Kuka teistä on Alin herjaaja? He sanoivat: Mitä Aliin tulee — hänestä me kyllä puhuimme pahaa. Ibn Abbas sanoi: Todistan Jumalan kautta ja kutsun Jumalan todistajaksi, että kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Joka herjaa Alia, on herjannut minua; ja joka herjaa minua, on herjannut Jumalaa; ja joka herjaa Jumalaa, on tullut uskottomaksi. (al-Arba'un fi Fada'il Amir al-Mu'minin, osa 1, s. 96)
Kertoja sanoo: Ibn Abbas, joka oli jo vanha ja sokea, kulki poikansa kanssa erään paikan ohi. Hän kuuli muutamien qurayshilaisten äänet. Hän pysähtyi ja tervehti heitä. Hekin nousivat ja vastasivat hänen tervehdykseensä. Sitten hän siirtyi poikansa kanssa kauemmas. Poika sanoi: Isä! Kuulitko, mitä he sanoivat?! Ibn Abbas sanoi: En; mitä he sanoivat?! Poika sanoi: He solvasivat Alia (AS)! Ibn Abbas sanoi: Vie minut takaisin heidän luokseen! Kun hän pääsi heidän luokseen, hän sanoi: Kuka teistä on valmis herjaamaan Jumalaa? He sanoivat: Jumala varjelkoon, Jumalan herjaaminen on epäuskoa. Hän kysyi: Kuka teistä on valmis herjaamaan Jumalan lähettilästä (SAWS)? He sanoivat: Mitä puhetta tuo on? Sekin on monijumalaisuutta. Ibn Abbas sanoi: Kuka teistä on valmis herjaamaan Alia? He sanoivat: Alin asia on toinen; hän teki meille pahaa! Ibn Abbas sanoi: Kuulkaa siis tarkkaan! Jumalan kautta, näillä kahdella korvallani kuulin Jumalan lähettiläältä (SAWS): Joka puhuu pahaa Alista (AS), on puhunut pahaa minusta, ja joka puhuu pahaa minusta, on puhunut pahaa Jumalasta, ja sellainen on uskoton!