Ja Abu al-Mu'ayyadin teoksesta Manaqib: Umar piti ihmisille puheen ja sanoi: Jos kääntäisimme teidät siitä, minkä tunnette hyväksi, siihen, mitä pidätte pahana, mitä te tekisitte? He vaikenivat. Hän sanoi tämän kolmesti. Silloin Ali (AS) sanoi hänelle: Silloin vaatisimme sinua katumaan; jos katuisit, ottaisimme sinut vastaan. Hän sanoi: Ja jos en katuisi? Hän sanoi: Silloin löisimme sitä, jossa silmäsi ovat. Hän sanoi: Ylistys Jumalalle, joka on asettanut tähän yhteisöön jonkun, joka oikaisee vääryytemme, kun me kallistumme vinoon. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 63)
Umar piti ihmisille saarnaa, jonka lomassa hän sanoi: Jos kutsuisin teidät pois siitä, minkä tiedätte hyväksi, siihen, mitä pidätte pahana, mitä te tekisitte? Kaikki vaikenivat. Hän toisti nämä sanat kolme kertaa. Silloin Ali (AS) nousi ja sanoi: Jos niin tekisit, vaatisimme sinua katumaan; jos katuisit, ottaisimme katumuksesi vastaan. Umar sanoi: Entä jos en katuisi? Hänen ylhäisyytensä sanoi: Silloin irrottaisimme pääsi hartioiltasi! Umar sanoi: Kiitos Jumalalle, että tämän yhteisön keskuudessa on joku, joka palauttaa meidät takaisin aina kun kallistumme vinoon.
al-Khwarazmi kertoi sanoen: Meille kertoi Ubaydullah ibn A'isha isältään, joka sanoi: Kun monijumalaiset näkivät Alin sodassa, he tekivät toisilleen jäähyväistestamenttinsa. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 84)
al-Khwarazmi kertoo, että kun monijumalaiset näkivät sodissa, että Ali (AS) oli muslimien joukossa, he tekivät toisilleen testamenttinsa, sillä he pitivät kuoleman todennäköisyyttä suurena.
Ja eräänä päivänä hän (AS) meni torille miekkansa kanssa myydäkseen sen ja sanoi: Kuka ostaa minulta tämän miekan? Sen kautta, joka halkaisi siemenen: kuinka usein olenkaan sillä poistanut murheen Jumalan lähettilään (SAWS) kasvoilta! Ja jos minulla olisi ollut vaatekappale, en olisi sitä myynyt. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 87)
Ali (AS) meni eräänä päivänä torille myydäkseen miekkansa. Ja hän sanoi: Kuka ostaa minulta tämän miekan? Jumalan nimeen, tämä miekka on pyyhkinyt murheet Profeetan (SAWS) kasvoilta. Sitten hän sanoi: Jos minulla olisi vaate, en myisi sitä.
Hän (AS) oli asettanut erään thaqif-heimon miehen Ukbaran käskynhaltijaksi ja sanoi hänelle (AS): Kun olet huomenna rukoillut keskipäivän rukouksen, tule takaisin luokseni. Mies sanoi: Palasin hänen luokseen enkä tavannut ainoatakaan ovenvartijaa, joka olisi estänyt minua pääsemästä hänen luokseen. Löysin hänet istumasta, ja hänen vieressään oli malja ja vesiruukku. Hän pyysi tuomaan suljetun, sinetöidyn astian. Sanoin itselleni: Hän on todella luottanut minuun, kun ottaa esiin jalokivensä. Hän mursi sinetin ja avasi astian, ja katso — siinä oli paahdettuja jauhoja (sawiq). Hän otti niistä kourallisen maljaan, kaatoi päälle vettä, joi ja juotti minullekin. En malttanut olla vaiti ja sanoin: Oi uskovien ruhtinas, teetkö näin Irakissa, jonka ruoan runsauden näet omin silmin? Hän (AS) sanoi: Jumalan nimeen, en sinetöi sitä saituudesta, vaan ostan vain sen verran kuin itselleni riittää ja pelkään, että se astia avataan ja siihen pannaan jotakin muuta. Enkä tahdo panna vatsaani muuta kuin puhdasta. Siksi olen varovainen, kuten näet. Varo siis sinäkin nauttimasta sellaista, minkä sallittuudesta et tiedä. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 88)
Uskovien ruhtinas (AS) sanoi miehelle thaqif-heimosta, jonka hän oli valinnut Ukbaran käskynhaltijaksi: Tule huomenna keskipäivän rukouksen jälkeen tapaamaan minua! Mies kertoo: Menin hänen ylhäisyytensä luo enkä nähnyt ainoatakaan ovenvartijaa, joka olisi estänyt minua astumasta sisään. Näin Alin (AS) istumassa, ja hänen vieressään oli malja ja vesiruukku. Sitten hän käski tuoda sinetöidyn astian. Sanoin itselleni: Hän on pitänyt minua luotettavana ja aikoo näyttää minulle jalokivensä. Hän mursi sinetin astiasta ja avasi sen. Näin, että siinä oli vain hieman sawiqia eli paahdettua jauhoa. Hän otti siitä kourallisen, pani sen maljaan, lisäsi vähän vettä ja alkoi syödä ja antoi minullekin. Sanoin: Oi uskovien ruhtinas! Irakissa on ruokaa runsaasti; miksi teet näin?! Hän sanoi: Jumalan nimeen, se ei johdu saituudesta. Pidän oikeana ostaa vain sen verran kuin minulle riittää. Ja sinetöin astian, koska pelkään, että joku avaa sen ja panee siihen toista ruokaa, enkä tahdo syödä mitään, mikä ei ole puhdasta. Sitten hän sanoi: Ole sinäkin varovainen, ettet syö sellaista, minkä sallittuudesta sinulla ei ole varmaa tietoa!
(Sanon: Ukbara on paikka lähellä nykyistä Bagdadia Tigrisin rannalla, ja sawiq on kuumennetuista ja paahdetuista viljoista valmistettua jauhoa – esimerkiksi ohrasawiq, vehnäsawiq, linssisawiq ja niin edelleen. Paahtamisen yhteydessä siihen lisätään tavallisesti öljyä ja suolaa, toisinaan myös sokeria. Yksi syistä siihen, että ruoka menneisyydessä sinetöitiin, oli pelko sen myrkyttämisestä.)
Kun hän tahtoi ylittää Eufratin Babylonin kohdalla, monet hänen tovereistaan olivat kiireisiä siirtäessään ratsujaan ja kuormiaan. Hän (AS) itse rukoili iltapäivärukouksen sen joukon kanssa, joka oli hänen kanssaan. Väki ei kuitenkaan ehtinyt saada ylitystään päätökseen ennen kuin aurinko laski, ja niin rukous meni monelta ohi, ja suurelta joukolta jäi saamatta ansio rukoilla yhdessä hänen kanssaan. He puhuivat tästä keskenään. Kun hän kuuli heidän puheensa, hän pyysi korkeimmalta Jumalalta, että aurinko palautettaisiin hänen tähtensä, jotta hän voisi koota kaikki toverinsa iltapäivärukoukseen sen omana aikana. Korkein Jumala vastasi hänen pyyntöönsä ja palautti auringon hänelle, ja se oli taivaanrannalla siinä asemassa, jossa se on iltapäivärukouksen aikaan. Kun väki oli lausunut rukouksen lopputervehdyksen, aurinko laski, ja siitä kuului voimakas jyrinä. Se kauhistutti ihmisiä, ja he lausuivat runsaasti Jumalan ylistystä, pyhitystä, ykseyden tunnustusta ja anteeksipyyntöä. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 112)
Kun uskovaisten käskijä (AS) aikoi ylittää Eufratin Babylonissa, sotajoukot olivat kiireisiä siirtäessään juhtia ja kuormia joen yli. Hän itse rukoili iltapäivärukouksen sen joukon kanssa, joka oli päässyt yli aiemmin. Muut olivat yhä ylittämässä Eufratia, kun aurinko laski, ja monelta rukous jäi väliin. Tästä hänelle esitettiin moite. Kun uskovaisten käskijä (AS) kuuli heidän puheensa, hän pyysi Jumalalta, että aurinko palautettaisiin, jotta kaikki voisivat jälleen rukoilla yhteisrukouksessa hänen johdollaan. Jumala vastasi uskovaisten käskijän (AS) rukoukseen, ja aurinko asettui yhtäkkiä siihen kohtaan taivaanrantaa, jossa se on iltapäivän aikaan. Heti kun seurakunta oli lausunut rukouksen lopputervehdyksen, aurinko katosi ja taivaalta kuului kova jylinä. Ääni kauhistutti ihmisiä, ja he ryhtyivät ylistämään ja pyhittämään Jumalaa, tunnustamaan hänen ykseytensä ja pyytämään anteeksiantoa.
Eräänä päivänä Siffinin sodassa hän oli keskellä sotaa ja taistelua, ja silti hän kahden rintaman välissä tarkkaili aurinkoa. Ibn Abbas sanoi hänelle: ”Oi uskovaisten käskijä, mitä tämä on?” Hän vastasi: ”Katson auringon kääntymistä, jotta voisimme rukoilla.” Ibn Abbas sanoi hänelle: ”Onko tämä rukouksen aika? Meillä on taistelu, joka pidättää meidät rukouksesta.” Ali (AS) sanoi hänelle: ”Minkä tähden me sitten heitä vastaan taistelemme? Mehän taistelemme heitä vastaan juuri rukouksen tähden.” (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 121)
Eräänä päivänä Siffinissä, keskellä taistelun tuoksinaa, uskovaisten käskijä (AS) kääntyi tuon tuostakin katsomaan taivaalle. Ibn Abbas sanoi: ”Oi uskovaisten käskijä, mitä sinä teet?” Hän vastasi: ”Katson, milloin aurinko laskee, jotta voisimme rukoilla.” Ibn Abbas sanoi: ”Tällaisessa ahdingossako rukoilisimme? Mehän olemme keskellä taistelua!” Ali (AS) sanoi: ”Minkä tähden me heitä vastaan taistelemme? Rukouksen tähden!”
(Sanomme: Tämä hadith kuuluu niiden lukemattomien hadithien joukkoon, jotka sanovat yksiselitteisesti, että iltarukouksen aika on auringonlasku eikä idän taivaanrannan punan häviäminen, mikä on nykyään yleistynyt.)
Eikä hän milloinkaan jättänyt yörukousta väliin, ei edes Haririn yönä. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 121)
Kertoja sanoo: Yhtenäkään yönä uskovaisten käskijältä (AS) ei jäänyt yörukous väliin, ei edes Haririn yönä.
(Haririn yöstä: Siffinin sota käytiin hijra-vuonna 37 Eufratin varrella Raqqan ja Aleppon välillä. Sota kesti noin sata kymmenen päivää ja käsitti lukemattomia hajanaisia yhteenottoja kahden armeijan välillä; kaikkiaan satakymmenentuhatta miestä molemmista armeijoista sai surmansa. Syyrian joukoista kaatui enemmän kuin Irakin joukoista. Uskovaisten käskijän (AS) tapana oli olla aloittamatta taistelua ja lykätä yhteenottoja iltapäivään, jotta taistelu päättyisi yön tullen. Mutta torstaina, safar-kuun yhdeksäntenä päivänä, aamuyöllä uskovaisten käskijä (AS) toimi vastoin tavanomaista tapaansa: aamurukouksen päätyttyä hän oli pukeutunut Profeetan (SAWS) haarniskaan, asettanut hänen turbaaninsa päähänsä ja vyöttänyt Dhulfiqarin, ja hän piti loistavan puheen ja käski joukkojaan asettumaan taistelujärjestykseen. Sitten hän nousi hevosensa selkään, kääntyi kiblan suuntaan, kohotti kätensä taivasta kohti ja sanoi näin: Oi Jumala, oi Armelias, oi Armahtavainen, oi Ainoa, oi Yksi, oi Ikuinen turva! Me valitamme sinulle profeettamme poissaoloa, vihollistemme paljoutta ja pyyteidemme hajanaisuutta. Herramme, ratkaise meidän ja kansamme välillä totuuden mukaan, sillä sinä olet paras ratkaisija. Imaami (AS) aloitti taistelun ja hyökkäsi koko Kufan armeijan kanssa, joka nousi sataankahteenkymmeneentuhanteen mieheen, Syyrian joukkoa vastaan, joka nousi kolmeensataantuhanteen mieheen. Puolenpäivän tienoilta taistelu kiihtyi ja jatkui iltapäivään, eikä edes auringonlasku pidättänyt kumpaakaan armeijaa sodasta. Kaikki rukoilivat pelkin viittein ja taistelivat lakkaamatta. Yö kului yli puolenvälin, ja yhä he taistelivat, kunnes aamurukouksen aika koitti. Näiden kahdenkymmenenneljän tunnin aikana armeijat olivat niin toisiinsa kietoutuneet ja surmasivat toisiaan niin, että nuolet loppuivat, keihäät murtuivat ja miekat tylsyivät. Silti sota jatkui. Imaami (AS), joka tuona päivänä ja yönä oli itse taistelutantereella, surmasi omin käsin 523 miestä, joista useimmat lukeutuivat Syyrian urhoollisimpiin. Imaami (AS) lausui takbirin jokaisesta miekaniskusta, joka kaatoi vihollisen maahan, ja hänen takbiriensa määrä nousi laskijoiden mukaan juuri tähän lukuun. Haririn yö oli kylmä ja pimeä, ja koska haavoittuneita oli niin paljon, valitushuutojen (harir) ääni kohosi joka suunnalta taivaalle. Kaikkiaan tuona yönä sai surmansa seitsemänkymmentätuhatta miestä molemmilta puolilta. Aamuyöllä, kun kummallakaan armeijalla ei enää ollut voimia, ne luopuivat taistelusta ja ryhtyivät aamurukoukseen. Perjantaiaamuna safar-kuun kymmenentenä päivänä auringon noustessa uskovaisten käskijä (AS) antoi jälleen hyökkäyskäskyn. Ennen puoltapäivää Malik al-Ashtar onnistui työntämään Syyrian joukko-osastot takaisin ja tuomaan oman joukkonsa lähelle telttaa, mutta silloin Amr ibn al-Asin juoni puri: Syyrian joukot nostivat Koraanit keihäidensä kärkiin, ja irakilaiset, joilla ei enää ollut voimia taistella, ottivat sen vastaan myönteisesti. Imaamin (AS) joukkoihin syntyi hajaannus. Näyttää siltä, että samana aamuna tapahtui myös vähäinen auringonpimennys, mikä osaltaan auttoi sodan pysähtymistä. Syyrialaiset olivat nostaneet Koraanit keihäisiin jo aamuyöstä, ja ennen puoltapäivää he onnistuivat pakottamaan imaamin (AS) keskeyttämään sodan.)
Sitten taistelu kävi käsikähmäksi. Esiin astui mies nimeltä Abdullah, kamelin väkeen kuuluva, ja hän ratsasti rivien välissä huutaen: ”Missä on Abu al-Hasan?” Ali (AS) lähti häntä vastaan, kävi häntä kohti ja iski häntä miekalla niin, että hänen olkapäänsä irtosi ja hän kaatui surmattuna. Sitten astui esiin toinen mies ja asettui Alia (AS) vastaan. Hän lähti tätä vastaan ja iski häntä kasvoihin niin, että puolet hänen kallostaan putosi. Sitten astui esiin Ibn Abi Khalaf al-Khuzai ja sanoi: ”Tahdotko, oi Ali, kaksintaistelua?” Ali sanoi: ”En sitä vieroksu, mutta voi sinua, oi Ibn Abi Khalaf! Mitä helpotusta sinulle on surmatuksi tulemisessa, kun tiedät kuka minä olen?” Hän sanoi: ”Säästä minut ylpeydeltäsi, oi Abu Talibin poika, ja tule lähelleni nähdäksesi, kumpi meistä surmaa toisensa.” Ali (AS) käänsi hevosensa ohjat häntä kohti, ja Ibn Abi Khalaf ehätti iskemään ensin; uskovaisten käskijä (AS) otti iskun vastaan kilpeensä, sitten hän kääntyi häneen ja katkaisi hänen oikean kätensä, ja toisella iskulla lennätti hänen kallonsa. Sota leimahti liekkiin, kunnes kameli katkottiin jaloista ja se kaatui. Jamalin joukoista surmattujen määrä oli kuusitoistatuhatta kuusisataayhdeksänkymmentä, ja heitä oli ollut kolmekymmentätuhatta; ja uskovaisten käskijän (AS) tovereista kaatui tuhat seitsemänkymmentä miestä, ja heitä oli ollut kaksikymmentätuhatta. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 152)
Kohtaus Jamalin sodasta: Taistelu syttyi, ja mies nimeltä Abdullah Jamalin rintamasta ratsasti rivien välissä huutaen: Missä on Abu al-Hasan? Silloin Ali (AS) lähti häntä kohti, ahdisti hänet tiukalle ja katkaisi miekaniskulla hänen kaulansa, ja hän kaatui maahan. Sitten tuli toinen mies ja asettui Alin (AS) eteen. Ali (AS) lähti häntä kohti ja iski häntä kasvoihin niin, että puolet hänen kallostaan putosi maahan. Sitten Ibn Abi Khalaf al-Khuzai tuli Alin (AS) luo ja sanoi: Tahdotko taistella kanssani? Ali (AS) sanoi: En vieroksu tätä, mutta voi sinua, oi Ibn Abi Khalaf, kuinka kevyesti kuljetkaan kuolemaa kohti, vaikka tiedät kuka minä olen! Ibn Abi Khalaf sanoi: Oi Abu Talibin poika! Jätä ylpeytesi ja tule lähelleni, jotta tietäisit, kumpi meistä surmaa toisensa. Ali (AS) käänsi hevosensa ohjat häntä kohti, ja Ibn Abi Khalaf ehätti iskemään häntä ensin, mutta uskovaisten käskijä (AS) torjui iskun ja iski sitten häntä ja katkaisi hänen oikean kätensä, ja yhdellä käännöksellä lennätti hänen päänsä. Sodan tuli leimahti niin, että kameli katkottiin jaloista ja se kaatui. Jamalin joukoista tässä sodassa surmattujen määrä oli kuusitoistatuhatta kuusisataayhdeksän miestä kaikkiaan kolmestakymmenestätuhannesta, ja uskovaisten käskijän (AS) tovereiden marttyyreja oli tuhat seitsemänkymmentä kaikkiaan kahdestakymmenestätuhannesta.
Ja Siffinin taistelussa Muawiyan leiristä astui esiin al-Mikhraq ibn Abd al-Rahman ja vaati kaksintaistelua. Alin (AS) leiristä lähti häntä vastaan al-Muammal ibn Ubaydillah al-Muradi, ja syyrialainen surmasi hänet. Sitten häntä vastaan lähti nuorukainen Azdin heimosta, ja syyrialainen surmasi hänetkin. Silloin uskovaisten käskijä (AS) pukeutui tuntemattomaksi ja lähti ulos, kun syyrialainen yhä vaati kaksintaistelua, ja surmasi hänet. Sitten astui esiin ratsumies, ja hän surmasi hänet, ja näin edelleen, kunnes hän oli surmannut seitsemän. Ihmiset vetäytyivät hänestä, eivätkä he tunteneet häntä. Muawiya sanoi eräälle orjalle nimeltä Harb, joka oli urhoollinen: ”Mene tuota ratsumiestä vastaan ja hoida hänen asiansa puolestani.” Hän vastasi: ”Tiedän, että hän surmaa minut. Jos tahdot, lähden häntä vastaan, ja jos tahdot, säästä minut jotakuta toista varten.” Muawiya sanoi hänelle: ”Älä mene.” Sitten uskovaisten käskijä (AS) palasi omaan leiriinsä, koska kukaan ei lähtenyt häntä vastaan. Silloin astui esiin syyrialainen sankari nimeltä Kurayb ibn al-Sabbah vaatien kaksintaistelua. Häntä vastaan lähti al-Mubarqa al-Jawlani, ja syyrialainen surmasi hänet; toinen lähti häntä vastaan, ja hän surmasi hänetkin. Silloin Ali (AS) lähti häntä vastaan ja sanoi hänelle: ”Pelkää Jumalaa ja säästä henkesi.” Hän sanoi: ”Kuka sinä olet?” Hän vastasi: ”Minä olen Ali ibn Abi Talib.” Hän sanoi: ”Tule lähelleni.” Hän kävi häntä kohti, ja he vaihtoivat kaksi iskua; Ali (AS) ehätti ensin ja surmasi hänet. Sitten toinen lähti häntä vastaan, ja hän surmasi hänet, kunnes hän oli surmannut neljä heidän sankaristaan. Sitten hän sanoi: ”Oi Muawiya! Tule kaksintaisteluun kanssani äläkä anna arabien kaatua välillämme.” Muawiya sanoi: ”Minulla ei ole siihen tarvetta.” Silloin astui esiin Urwa ibn Dawud ja sanoi: ”Oi Ali! Jos Muawiya vieroksuu kaksintaistelua kanssasi, niin tule kaksintaisteluun minun kanssani.” Ali (AS) iski häntä, ja hän kaatui surmattuna. Sitten tuli yö. Toisena päivänä uskovaisten käskijä (AS) lähti jälleen tuntemattomaksi pukeutuneena ja vaati kaksintaistelua. Häntä vastaan lähti Amr ibn al-As tietämättä, että hän oli Ali, mutta Ali (AS) tunsi hänet. Hän väisteli hänen edellään viedäkseen hänet kauas hänen leiristään, ja Amr seurasi häntä. Sitten hän tunsi hänet ja kääntyi pakoon, mutta Ali (AS) saavutti hänet ja iski keihäällä, ja keihäs osui hänen haarniskansa liepeisiin, ja hän putosi maahan. Peläten tulevansa surmatuksi hän kohotti jalkansa, niin että hänen häpynsä paljastui; silloin uskovaisten käskijä (AS) käänsi kasvonsa hänestä pois ja palasi leiriinsä. Amr tuli Muawiyan luo, ja tämä nauroi hänelle. Hän sanoi: ”Mille sinä naurat? Jumalan kautta, jos Alille olisi paljastunut sinun puoleltasi se, mikä hänelle paljastui minun puoleltani, hän olisi runnellut niskasi, tehnyt lapsistasi orpoja ja ryöstänyt omaisuutesi.” Muawiya sanoi: ”Mutta sinulle koitui ikuinen häpeä.” Ja Busr ibn Artat, joka oli Muawiyan tovereita, oli ihmisistä pahin ja pisimmälle mennyt Jumalan tottelemattomuudessa. Kun hän kuuli Alin (AS) vaativan Muawiyaa kaksintaisteluun, hän sanoi: ”Minä lähden häntä vastaan.” Hän lähti, ja Ali (AS) hyökkäsi häntä vastaan; Busr putosi hevosensa selästä selälleen, kohotti jalkansa, ja hänen häpynsä paljastui, joten uskovaisten käskijä (AS) kääntyi hänestä pois. Muawiya nauroi hänelle. Ja eräs kufalainen nuorukainen huusi: ”Voi teitä, oi Syyrian väki! Ettekö häpeä? Ibn al-As on opettanut teille takamusten paljastamisen sodassa.” Ja Haririn yönä hän kävi sotaa itse omakohtaisesti, ja aina kun hän surmasi jonkun, hän lausui takbirin. Hänen takbirinsa laskettiin, ja niitä kertyi viisisataakaksikymmentäkolme. Ja tuon yön aamuna laskettiin molempien osapuolten kaatuneet, ja niitä oli kolmekymmentäkuusituhatta. Silloin uskovaisten käskijän (AS) toverit saivat yliotteen, ja Malik al-Ashtar eteni, kunnes ajoi heidät heidän omaan leiriinsä. Kun Amr ibn al-As näki tilanteen, hän sanoi Muawiyalle: ”Nostakaamme Koraanit ja kutsukaamme heidät korkeimman Jumalan kirjan puoleen.” Muawiya sanoi: ”Osuit oikeaan.” He nostivat ne, ja Koraanin lukijat vetäytyivät taistelusta. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 178)
Kohtaus Siffinin sodasta: Mikhraq ibn Abd al-Rahman tuli Muawiyan leiristä ja vaati vastustajaa, ja Alin (AS) leiristä lähti häntä vastaan al-Muammal ibn Ubaydillah al-Muradi, jonka syyrialainen surmasi. Toinen nuorukainen Azdin heimosta lähti häntä kohti, ja syyrialainen kaatoi hänetkin. Uskovaisten käskijä (AS) muutti ulkoasuaan ja lähti taisteluun sen syyrialaisen kanssa, joka yhä vaati vastustajaa, ja surmasi hänet. Sitten esiin tuli ratsumies, jonka hänkin surmasi, ja niin heitä kertyi seitsemän. Väki pidättyi taistelemasta häntä vastaan, vaikka he eivät häntä tunteneet. Muawiya sanoi orjalle nimeltä Harb, joka oli urhoollinen: Mene tuota ratsumiestä vastaan ja tee hänestä loppu. Orja sanoi: Tiedän, että hän surmaa minut. Jos tahdot, menen häntä kohti, ja jos tahdot, säästä minut ja lähetä joku toinen taistelemaan häntä vastaan. Muawiya sanoi: Ei ole tarpeen mennä! Sitten uskovaisten käskijä (AS) palasi omaan leiriinsä, leiriin, jota kohti kukaan ei ollut uskaltanut lähteä. Syyrian sankareihin kuuluva mies nimeltä Kurayb ibn al-Sabbah vaati vastustajaa. Mubarqa al-Jawlani lähti häntä kohti, ja syyrialainen surmasi hänet; toinen mies lähti taistelemaan häntä vastaan, ja hänetkin syyrialainen surmasi. Silloin Ali (AS) lähti häntä kohti ja sanoi: Pelkää Jumalaa ja säästä henkesi. Syyrialainen sanoi: Kuka sinä olet? Hän sanoi: Minä olen Ali ibn Abi Talib! Syyrialainen sanoi: Tule lähemmäs. Hän lähti häntä kohti, ja kaksi iskua vaihdettiin; hän ehätti ensin ja kaatoi hänet. Toinen mies tuli häntä kohti, ja hän surmasi hänetkin, kunnes hän oli kaatanut neljä heidän sankariaan, ja sitten hän sanoi: Oi Muawiya! Tule ulos taistelemaan minua vastaan äläkä anna arabien kaatua sinun ja minun tähteni. Muawiya sanoi: Minulla ei ole siihen tarvetta! Silloin Urwa ibn Dawud tuli esiin ja sanoi: Oi Ali! Jos Muawiya vieroksuu taistelua kanssasi, niin tule nyt taistelemaan minua vastaan. Hän surmasi hänet yhdellä iskulla ja kaatoi maahan. Tuli yö, ja seuraavana päivänä uskovaisten käskijä (AS) meni taistelukentälle valeasussa ja vaati vastustajaa. Amr ibn al-As tuli häntä kohti tietämättä, että tämä oli Ali (AS), mutta Ali (AS) tunsi hänet. Hän pakeni hänen edellään ja vei hänet kauas syyrialaisten leiristä. Amr seurasi häntä, kunnes tunsi hänet, perääntyi ja pakeni; mutta Ali (AS) saavutti hänet ja haavoitti häntä, ja keihäs upposi hänen haarniskansa aukkoihin, ja Amr putosi maahan. Peläten, että Ali surmaisi hänet, hän kohotti molemmat jalkansa, niin että hänen häpynsä paljastui. Silloin uskovaisten käskijä (AS) käänsi kasvonsa hänestä pois ja palasi leiriinsä. Amr tuli Muawiyan luo, ja Muawiya teki hänestä pilkkaa. Amr sanoi: Mille sinä naurat? Jumalan kautta, jos se, mikä minusta paljastui Alille, olisi paljastunut sinusta hänelle, hän olisi särkenyt kallosi, tehnyt lapsistasi orpoja ja ottanut omaisuutesi saaliiksi. Muawiya sanoi: Mutta sinulle koitui ikuinen häpeä. Busr ibn Artat oli Muawiyan tovereita ja ihmisistä pahin ja pisimmän synnintekijän uran kulkenut. Kuultuaan, että Ali (AS) haastoi Muawiyan taisteluun, hän sanoi: Minä lähden taistelemaan häntä vastaan. Kun hän lähti häntä kohti, Ali hyökkäsi hänen kimppuunsa, ja Busr putosi selälleen hevosensa selästä ja kohotti hänkin, aivan kuten Amr ibn al-As, jalkansa niin, että hänen häpynsä paljastui, ja siten hän pelasti henkensä. Eräs kufalainen nuorukainen huusi: Voi teitä, oi syyrialaiset! Ettekö häpeä? Ibn al-As opetti teille häpyn paljastamisen. Haririn sodassa hän taisteli itse, ja aina kun hän kaatoi surmatun maahan, hän lausui takbirin. Hänen takbirinsa laskettiin, ja niitä kertyi viisisataakaksikymmentäkolme. Tuon yön aamuna laskettiin molempien puolten kaatuneet, ja heidän kokonaismääränsä nousi kolmeenkymmeneenkuuteentuhanteen surmattuun. Silloin uskovaisten käskijän (AS) toverit saivat voiton, ja Malik al-Ashtar hyökkäsi heitä vastaan niin, että pakotti heidät hakeutumaan turvaan leiriinsä. Nähdessään tilanteen Amr ibn al-As sanoi Muawiyalle: Nostamme Koraanit ylös ja kutsumme heidät Jumalan kirjan puoleen. Muawiya sanoi: Hyvin sanottu! Ja he nostivat Koraanit ylös, ja Koraanin lukijat pesivät kätensä sodasta.
Mitä taas kharijilaisiin tulee, he lähtivät uskonnosta niin kuin nuoli lähtee jousesta. Sillä kun uskovaisten käskijä (AS) palasi Siffinistä ja kahden välimiehen asettamisesta Kufaan, hän jäi odottamaan hänen ja Muawiyan välisen määräajan päättymistä palatakseen taisteluun. Silloin neljätuhatta ratsumiestä hänen tovereistaan, hartaita palvojia, erkani, lähti Kufasta ja asettui Alia (AS) vastaan sanoen: ”Tuomio kuuluu vain Jumalalle, eikä tottelemista ole sille, joka on ollut Jumalalle tottelematon.” Heihin liittyi runsaat kahdeksantuhatta, ja he vaelsivat, kunnes leiriytyivät Haruraan, ja he asettivat johtajakseen Abdullah ibn al-Kawwan. Ali (AS) lähetti heidän luokseen Abdullah ibn Abbasin palauttamaan heidät tottelemattomuudestaan, mutta he eivät palanneet. Silloin Ali (AS) nousi ratsaille ja lähti heidän luokseen, ja Ibn al-Kawwa nousi ratsaille joukkonsa kanssa. Ali (AS) sanoi hänelle: ”Oi Ibn al-Kawwa, tule esiin tovereidesi joukosta luokseni, jotta puhuisin kanssasi.” Hän sanoi: ”Olenko turvassa miekaltasi?” Hän sanoi: ”Olet.” Niin hän tuli esiin kymmenen toverinsa kanssa. Ali (AS) sanoi hänelle: ”Enkö sanonut teille, että Syyrian väki pettää teidät nostamalla Koraanit ja välimiesten asettamisella, ja että sota oli purrut heihin? Antakaa minun käydä heidän kimppuunsa, sanoin, mutta te kieltäydyitte. Enkö tahtonut asettaa serkkuni välimieheksi sanoen, ettei häntä petetä? Mutta te ette hyväksyneet ketään muuta kuin Abu Musan ja sanoitte: Me olemme tyytyväisiä häneen välimiehenä. Ja minä suostuin teille vastentahtoisesti; jos olisin tuona hetkenä löytänyt muita auttajia kuin teidät, en olisi teille suostunut. Ja minä asetin kahdelle välimiehelle teidän läsnä ollessanne ehdon, että he tuomitsevat sen mukaan, minkä Jumala on lähettänyt alas, sen alusta sen loppuun, sekä kokoavan sunnan mukaan, ja että jos he eivät niin tee, ei heitä tule totella.” Ibn al-Kawwa sanoi: ”Puhut totta. Miksi et siis palaa sotimaan tuota kansaa vastaan?” Hän sanoi: ”Kunnes päättyy määräaika, joka on meidän ja heidän välillään.” Ibn al-Kawwa ja hänen kanssaan olleet kymmenen sanoivat: ”Ja sinä olet tähän päättänyt?” Hän sanoi: ”Kyllä, eikä minulle sovi muu.” Niin Ibn al-Kawwa ja hänen kanssaan olleet kymmenen palasivat Alin tovereiden joukkoon luopuen kharijilaisten opista. Loput hajaantuivat sanoen: ”Tuomio kuuluu vain Jumalalle, eikä tottelemista ole sille, joka on ollut hänelle tottelematon.” He asettivat johtajikseen Abdullah ibn Wahb al-Rasibin ja Hurqus ibn Zuhayr al-Bajalin, joka tunnettiin nimellä Dhu al-Thudayya, ja leiriytyivät Nahrawaniin. Uskovaisten käskijä (AS) lähti heitä kohti, kunnes oli kahden farsahin päässä heistä, ja kirjoitti heille, mutta he eivät hyväksyneet. Silloin hän lähetti heidän luokseen Ibn Abbasin ja sanoi: ”Kysy heiltä, mitä he moittivat; minä olen tukenasi, älä siis pelkää heitä.” He sanoivat: ”Me moitimme monia asioita.” Silloin Ali (AS) sanoi: ”Oi ihmiset, minä olen Ali ibn Abi Talib. Mitä nämä asiat ovat?” He sanoivat: ”Ensinnäkin: me taistelimme sinun rinnallasi Basrassa, ja sinä sallit meille omaisuuden mutta et naisia ja lapsia.” Hän (AS) sanoi: ”He aloittivat taistelun, ja kun te voititte, te jaoitte niiden saaliin, jotka teitä vastaan taistelivat. Naiset eivät taistelleet, ja lapset syntyivät luonnollisessa puhtaudessaan eivätkä rikkoneet liittoa, eikä heissä ole syntiä. Olen nähnyt Jumalan lähettilään (SAWS) osoittavan armoa monijumalaisille, älkää siis ihmetelkö, jos minä osoitan armoa muslimeille.” He sanoivat: ”Ja me moitimme sitä, että Siffinin päivänä pyyhit oman nimesi pois uskovaisten käskijän arvonimen kohdalta.” Hän sanoi: ”Minä seurasin Jumalan lähettilään (SAWS) esimerkkiä, kun hän teki sovinnon Suhayl ibn Amrin kanssa, eikä tämä tyytynyt ennen kuin Profeetan (SAWS) lähettilään arvonimi pyyhittiin pois.” He sanoivat: ”Ja me moitimme sanaasi kahdelle välimiehelle: Katsokaa Jumalan kirjaa, ja jos minä olen Muawiyaa parempi, vahvistakaa minut kalifiuteen. Tämä on epäilyä.” Hän (AS) sanoi: ”Se ei ole epäilyä vaan oikeudenmukaisuutta, kuten Korkein sanoi: ...ja pyytäkäämme Jumalan kirousta valehtelijoiden ylle [Qur'an 3:61]. Jos hän olisi sanonut ’teidän yllenne’, he eivät olisi siihen tyytyneet.” He sanoivat: ”Ja me moitimme sitä, että asetit välimiehen asiassa, joka oli sinun oikeutesi.” Hän sanoi: ”Jumalan lähettilään esimerkin mukaan, sillä hän asetti Sad ibn Muadhin välimieheksi Banu Qurayzan asiassa, ja jos hän olisi tahtonut, hän ei olisi niin tehnyt. Onko vielä jotakin jäljellä?” He vaikenivat. Silloin joukko heistä huusi joka suunnalta: ”Katumus! Katumus!” Ja kahdeksantuhatta pyysi häneltä armoa, ja neljätuhatta jäi sotimaan häntä vastaan. Abdullah ibn Wahb ja Dhu al-Thudayya astuivat esiin ja sanoivat: ”Emme tahdo sinua vastaan taistellessamme muuta kuin Jumalan kasvoja ja tuonpuoleista asuinsijaa.” Hän (AS) sanoi: ”Sano: Kerronko teille niistä, jotka teoiltaan ovat suurimmat tappion kärsijät? [Qur'an 18:103]” Sitten taistelu kävi käsikähmäksi. Al-Akhfash al-Tai, joka oli ollut Siffinissä uskovaisten käskijän (AS) kanssa, hyökkäsi ja halkoi rivejä etsien Alia (AS), mutta Ali (AS) ehätti ensin ja surmasi hänet. Sitten Dhu al-Thudayya hyökkäsi surmatakseen Alin (AS), mutta Ali (AS) ehti ennen häntä ja iski häntä niin, että halkaisi kypärän ja hänen päänsä; hänen hevosensa kantoi hänet pois ja heitti hänet taistelutantereen laitaan, vesipyörän kaivannon törmälle Nahrawanin rannalla. Sitten astui esiin Malik ibn al-Waddah, Dhu al-Thudayyan serkku, ja hyökkäsi Alia (AS) vastaan, ja Ali (AS) surmasi hänet. Sitten Abdullah ibn Wahb al-Rasibi astui esiin ja huusi: ”Oi Abu Talibin poika! Jumalan kautta, me emme lähde tältä taistelutantereelta ennen kuin joko sinä teet lopun meistä tai me teemme lopun sinusta. Tule siis minua vastaan, ja minä tulen sinua vastaan, ja jättäkäämme väki syrjään.” Kun Ali (AS) tämän kuuli, hän hymyili ja sanoi: ”Surmatkoon Jumala hänet! Kuinka vähän hänellä on häpyä! Hänhän tietää, että minä olen miekan liittolainen ja keihään uskottu; mutta hän on menettänyt toivonsa elämästä ja himoitsee valheellista himoa.” Sitten hän hyökkäsi Alia (AS) vastaan, ja Ali (AS) surmasi hänet. Eikä kulunut kuin tunti, kunnes heidät kaikki oli surmattu, paitsi yhdeksän henkeä: kaksi miestä pakeni Sijistaniin, ja siellä on heidän jälkeläisensä; kaksi pakeni Kirmaniin; kaksi päätyi Omaniin, ja siellä on heidän jälkeläisensä; kaksi päätyi Jemeniin, ja siellä on heidän jälkeläisensä, ja he ovat ibadilaisia; kaksi päätyi al-Bawazijiin, ja yksi päätyi Tall Mawzaniin. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 183)
Kun uskovaisten käskijä (AS) palasi Siffinistä Kufaan, neljätuhatta hänen ratsumiehestään, jotka olivat hartaita palvojia, vetäytyi syrjään, lähti Kufasta ja asettui Alia (AS) vastaan sanoen: Tuomio kuuluu vain Jumalalle, eikä sitä, joka on ollut Jumalalle tottelematon, tule totella. Vähitellen kahdeksantuhatta muuta kallistui heidän puolelleen, ja kaikki lähtivät matkaan, kunnes saapuivat Haruraan, ja he valitsivat johtajakseen Abdullah ibn al-Kawwan. Ali (AS) lähetti Abdullah ibn Abbasin heidän luokseen pidättelemään heitä, mutta he eivät palanneet. Niinpä Ali (AS) nousi ratsaille ja lähti heidän luokseen, ja myös Ibn al-Kawwa nousi ratsaille joukkonsa kanssa. Ali (AS) sanoi hänelle: Oi Kawwan poika! Astu esiin väkesi keskeltä minun luokseni, jotta puhuisin kanssasi. Kawwa sanoi: Olenko turvassa miekaltasi? Hän sanoi: Olet. Niin hän meni hänen luokseen kymmenen toverinsa kanssa. Ali (AS) sanoi hänelle: Enkö sanonut teille, että Syyrian väki pettää teidät nostamalla Koraanit ylös ja välimiesten asettamisen käskyllä, ja sanoin: antakaa minun taistella heitä vastaan, mutta te kieltäydyitte. Enkö tahtonut asettaa serkkuni välimieheksi ja sanonut, ettei häntä petetä, mutta te ette hyväksyneet ketään muuta kuin Abu Musan ja sanoitte: Me tyydymme vain hänen välimiehyyteensä, ja minä taivuin pakosta teidän tahtoonne, vaikka jos olisin tuolloin löytänyt muita auttajia kuin teidät, en olisi tahtoonne taipunut. Ja enkö teidän läsnä ollessanne asettanut välimiehille ehtoa, että he tuomitsevat Jumalan Kirjan ja kokoavan sunnan mukaan, ja että muutoin en heitä tottelisi? Ibn al-Kawwa vastasi: Puhut totta; miksi et siis palannut sotimaan tuota kansaa vastaan? Hän sanoi: Kunnes meidän ja heidän välinen määräaika päättyy. Ibn al-Kawwa ja hänen kymmenen toveriaan sanoivat: Oletko päättänyt tehdä näin? Hän sanoi: Kyllä, eikä minulle ole muuta keinoa jäljellä. Ibn al-Kawwa ja hänen kanssaan olleet kymmenen liittyivät Alin tovereihin ja luopuivat kharijilaisten opista. Muiden keskuuteen tuli hajaannus, ja he sanoivat: Tuomio kuuluu vain Jumalalle. He valitsivat johtajikseen Abdullah ibn Wahbin ja Hurqus ibn Zuhayr al-Bajalin, joka tunnettiin nimellä Dhu al-Thudayya, ja leiriytyivät Nahrawaniin. Uskovaisten käskijä (AS) lähti heitä kohti, kunnes oli kahden farsahin päässä heistä. Hän lähetti heille kirjeen, mutta he eivät hyväksyneet. Hän lähetti Ibn Abbasin heidän luokseen ja sanoi: Kysy heiltä, miksi he kantavat kaunaa. He sanoivat: Meillä on kaunaa muutamasta asiasta. Ali (AS) meni itse kentälle ja sanoi: Oi ihmiset! Minä olen Ali ibn Abi Talib. Mitä nämä muutamat asiat ovat? He sanoivat: Ensinnäkin se, että me taistelimme kanssasi Basrassa ja sinä sallit vain omaisuuden ottamisen saaliiksi, et naisten ja lasten ottamista. Hän sanoi: Naiset eivät taistelleet teitä vastaan, ja lapset ovat syntyneet omassa luonnollisessa puhtaudessaan eivätkä ole rikkoneet liittoa eivätkä tehneet syntiä! Minä näin Profeetan (SAWS) osoittavan hyvyyttä monijumalaisia kohtaan; älkää siis ihmetelkö, jos minä osoitan hyvyyttä muslimeja kohtaan. He sanoivat: Me olemme tyytymättömiä Siffinin päivään, jolloin pyyhit pois oman nimesi uskovaisten käskijän arvonimen kohdalta. Hän sanoi: Minä seurasin Jumalan lähettilään (SAWS) esimerkkiä, kun hän teki Hudaybiyan rauhan Suhayl ibn Amrin kanssa eikä tämä tyytynyt ennen kuin hänen lähettilään arvonimensä pyyhittiin pois. He sanoivat: Me olemme tyytymättömiä siihen sanaasi välimiehille: Katsokaa Jumalan kirjaa, ja jos minä olen Muawiyaa parempi, niin jättäkää minut kalifiuteen. Tämä sana ilmaisee sinun epäilystäsi. Hän sanoi: Tämä sana ei ole epäilyä vaan oikeudenmukaisuutta, kuten Jumala sanoo: fa-najal lanata Allahi ala al-kadhibin, ”ja pyytäkäämme Jumalan kirousta valehtelijoiden ylle” [Qur'an 3:61], kun taas jos Koraanissa olisi sanottu ’teidän yllenne’, Najranin kristityt eivät olisi siihen suostuneet. He sanoivat: Me olemme tyytymättömiä siihen, että hyväksyit välimiesmenettelyn asiassa, joka oli sinun oikeutesi. Hän sanoi: Otin Profeetan esikuvakseni, sillä hän hyväksyi Banu Qurayzan asiassa Sad ibn Muadhin välimieheksi, ja jos hän olisi tahtonut, hän ei olisi niin tehnyt. Onko vielä jotakin jäljellä? Kaikki vaikenivat, ja joka kulmasta joukko huusi: Katumus! Katumus! Niin kahdeksantuhatta pyysi häneltä armoa, ja neljätuhatta jäi taistelemaan häntä vastaan. Abdullah ibn Wahb ja Dhu al-Thudayya astuivat esiin ja sanoivat: Me emme taistele sinua vastaan muun kuin Jumalan tien ja tuonpuoleisen asuinsijan tähden! Hän sanoi: Qul hal nunabbiukum bi-l-akhsarina amalan – ”Sano: Kerronko teille niistä, jotka teoiltaan ovat suurimmat tappion kärsijät?” [Qur'an 18:103] Sitten taistelu syttyi, ja al-Akhfash al-Tai, joka oli ollut Siffinissä uskovaisten käskijän (AS) mukana, halkoi rivit ja etsi Alia (AS), mutta Ali (AS) ehätti ensin ja surmasi hänet. Sitten Dhu al-Thudayya hyökkäsi surmatakseen hänet, mutta hän ehti ennen häntä ja iski häntä niin, että halkaisi kypärän ja hänen päänsä, ja hänen hevosensa kantoi hänen ruumiinsa pois ja heitti hänet taistelukentän laitaan kuoppaan. Malik ibn al-Waddah, Dhu al-Thudayyan serkku, astui kentälle ja hyökkäsi Alia (AS) vastaan, ja Ali surmasi hänet. Abdullah ibn Wahb astui esiin ja huusi: Oi Abu Talibin poika! Jumalan kautta, me emme jätä tätä taistelukenttää, ellet sinä surmaa meitä tai me surmaa sinua. Jätä siis väki syrjään ja tule minua kohti, ja minä tulen sinua kohti. Kun Ali (AS) kuuli hänen äänensä, hän sanoi: Surmatkoon Jumala hänet, kuinka häpeämätön hän onkaan! Eikö hän tiedä, että minä olen miekan valantoveri ja keihään läheinen ystävä? Hän on menettänyt toivonsa elämästä ja kantaa sydämessään valheellista himoa. Hän hyökkäsi Alia (AS) vastaan, ja Ali (AS) kaatoi hänet, ja tunnin kuluttua heidät kaikki surmattiin, paitsi yhdeksän henkeä: kaksi pakeni Sistaniin, ja heidän jälkeläisensä ovat siellä; kaksi pakeni Kirmaniin; kaksi Omaniin, ja heidän jälkeläisensä ovat siellä; kaksi Jemeniin, ja heidänkin jälkeläisensä ovat siellä, ja juuri he ovat ibadilaisia; kaksi pakeni myös Bawazijiin, ja yksi suuntasi Tall Mawzaniin.
Korkeimman sana: ”Ja A'rafin väki huutaa miehille, jotka he tuntevat heidän merkeistään” [Qur'an 7:48]. Alilta (AS) kerrotaan, että hän sanoi: Me olemme A'rafin väkeä; kenet me tunnemme hänen merkistään, sen me saatamme paratiisiin. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 402)
Ali (AS) sanoi jakeesta ”Ja A'rafin väki huutaa miehille, jotka he tuntevat heidän merkeistään” [Qur'an 7:48]: Me olemme A'rafin väkeä, ja kenet me kasvoista tunnemme, sen me viemme paratiisiin.
Ja Korkeimman sana: ”Ja kun Herrasi otti Aadamin lapsista, heidän kupeistaan, heidän jälkeläisensä” [Qur'an 7:172]. Al-Asbagh ibn Nubata luki tämän jakeen Alille (AS), ja Ali (AS) itki ja sanoi: Minä totisesti muistan sen hetken, jona korkein Jumala otti meiltä liiton. (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 410)
Al-Asbagh ibn Nubata kertoo: Luin Alille (AS) jakeen ”Ja kun Herrasi otti Aadamin lapsista, heidän kupeistaan, heidän jälkeläisensä” [Qur'an 7:172]. Hän itki ja sanoi: Muistan sen hetken, jona Jumala otti meiltä liiton.
Ja Aishalta kerrotaan, että hän sanoi: Näin Abu Bakrin katsovan usein Alin (AS) kasvoihin. Sanoin: ”Isä, näen sinun katsovan usein Alin kasvoihin.” Hän sanoi: ”Tyttäreni, kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Alin kasvoihin katsominen on jumalanpalvelusta.” (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 410)
Aisha kertoo: Isäni Abu Bakr katseli usein Alin (AS) kasvoja. Sanoin: Oi isä! Näen sinun katselevan usein Alin (AS) kasvoja! Hän sanoi: Tyttäreni! Kuulin Profeetalta (SAWS): Alin kasvoihin katsominen on jumalanpalvelusta.
Ahmad ibn Abi Tahir kertoi teoksessa Tarikh Baghdad omalla isnadillaan Ibn Abbasilta, joka sanoi: Menin Umarin luo hänen kalifiutensa alussa, ja hänen eteensä oli asetettu palmunlehvämatolle sa'-mitallinen taateleita. Hän kutsui minut syömään, ja minä söin yhden taatelin, mutta hän ryhtyi syömään, kunnes oli syönyt ne loppuun. Sitten hän joi ruukusta, joka oli hänen luonaan, ja nojautui tyynyään vasten ja sanoi: ”Mistä sinä tulet, oi Abdullah?” Sanoin: ”Moskeijasta.” Hän sanoi: ”Millaisena jätit setäsi pojan?” Luulin hänen tarkoittavan Abdullah ibn Jafaria ja sanoin: ”Jätin hänet leikkimään ikätovereidensa kanssa.” Hän sanoi: ”En sitä tarkoittanut; tarkoitin teidän suurta miestänne, Profeetan huonekunnan väkeä.” Sanoin: ”Jätin hänet ammentamaan vettä isolla nahkasangolla palmuilleen, ja hän luki Koraania.” Hän sanoi: ”Oi Abdullah, uhrieläinten veri olkoon sinun päälläsi, jos salaat tämän minulta: onko hänen mielessään yhä jotakin kalifiuden asiasta?” Sanoin: ”On.” Hän sanoi: ”Väittääkö hän, että Jumalan lähettiläs (SAWS) sen hänelle antoi?” Sanoin: ”Kyllä, ja lisään vielä: kysyin isältäni siitä, mitä hän väittää, ja isäni sanoi: Hän puhuu totta.” Umar sanoi: ”Jumalan lähettiläältä tuli hänen asiassaan puheen häivähdyksiä, jotka eivät vahvista todistetta eivätkä poista tekosyytä. Hän tosin tavoitteli hänen asiaansa aika ajoin, ja sairautensa aikana hän tahtoi mainita hänen nimensä avoimesti, mutta minä estin sen sääliväisyydestä ja islamin varjelemiseksi. Ei, tämän rakennuksen Herran kautta: Quraysh ei koskaan yhdistyisi hänen taakseen, ja jos hän olisi ottanut vallan, arabit olisivat nousseet häntä vastaan kaikilta suunniltaan. Jumalan lähettiläs (SAWS) tiesi, että minä tiesin mitä hänen mielessään oli, ja niin hän pidättyi. Ja Jumala ei suonut muuta kuin sen toteutumisen, minkä hän oli säätänyt.” (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 470)
Ahmad ibn Abi Tahir kertoo omalla isnadillaan Ibn Abbasilta teoksessa Tarikh Baghdad: Menin Umarin luo hänen kalifiutensa alkuaikoina, ja hänen edessään oli astiallinen taateleita. Hän kutsui minut syömään, ja minä söin yhden taatelin, ja hänkin alkoi syödä, kunnes taateleita ei enää ollut jäljellä, ja hän joi vettä ruukusta ja nojautui tyynyyn ja sanoi: Oi Abdullah! Mistä sinä tulet? Sanoin: Moskeijasta. Hän sanoi: Mitä serkkusi tekee? Luulin hänen tarkoittavan Abdullah ibn Jafaria ja sanoin: Hän puuhailee ikätovereidensa kanssa. Hän sanoi: Tarkoitan teidän Profeetan huonekunnan suurta miestä, siis Alia. Sanoin: Hän hoitaa palmutarhojaan ja lukee lakkaamatta Koraania. Hän sanoi: Abdullah! Puhu totta: onko hänen sydämessään yhä jotakin kalifiudesta? Sanoin: On. Hän sanoi: Väittääkö hän, että Profeetta (SAWS) sääti kalifiuden hänelle? Sanoin: Kyllä, ja lisäsin: kysyin tästä myös isältäni, ja hänkin sanoi, että Ali puhuu totta. Umar sanoi: Profeetta (SAWS) lausui toisinaan sanoja, jotka eivät olleet todiste vaan kaksimielisiä! Hän viittasi silloin tällöin Alin seuraajuuteen ja tahtoi kuolinvuoteellaan mainita hänen nimensä avoimesti, mutta minä estin häntä varovaisuudesta ja islamin puolesta tuntemastani pelosta. Kaban Herran kautta: Quraysh ei olisi koskaan tyytynyt Alin kalifiuteen, ja jos kalifius olisi tullut hänelle, arabit olisivat hyökänneet kimppuumme joka suunnalta. Profeetta (SAWS) ymmärsi myös, minkä vuoksi minä hänet estin, ja siksi hän vaikeni Alin nimeämisestä. Ja lopulta tapahtuu vain se, minkä Jumala on vahvistanut ja tahtonut.
Al-Zubayr kertoi tiedonvälittäjiltään: Muhqin ibn Abi Muhqin al-Dabbi tuli Muawiyan luo ja sanoi: ”Oi uskovaisten käskijä! Tulen luoksesi arabien kurjimman, saituruisimman, kyvyttömimmän ja pelkurimaisimman miehen luota.” Hän sanoi: ”Ja kuka hän on, oi Banu Tamimin veli?” Hän sanoi: ”Ali ibn Abi Talib.” Muawiya sanoi: ”Kuulkaa, oi Syyrian väki, mitä irakilainen veljenne sanoo!” Ja he kilpailivat keskenään siitä, kuka majoittaisi hänet ja kunnioittaisi häntä. Kun väki oli hajaantunut hänen luotaan, Muawiya sanoi: ”Mitä sinä sanoitkaan?” Ja hän toisti sanansa hänelle. Silloin Muawiya sanoi hänelle: ”Voi sinua, oi tietämätön! Kuinka hän olisi arabien kurjin, kun hänen isänsä on Abu Talib, hänen isoisänsä Abd al-Muttalib ja hänen vaimonsa Fatima, Jumalan lähettilään (SAWS) tytär? Ja kuinka hän olisi arabien saituruisin? Jumalan kautta, jos hänellä olisi kaksi huonetta, toinen täynnä olkia ja toinen täynnä kultaa, hän tuhlaisi kultansa ennen olkiaan. Ja kuinka hän olisi arabien pelkurimaisin? Jumalan kautta, koskaan eivät kaksi joukkoa ole kohdanneet toisiaan ilman että hän on ollut heidän ratsumiehensä, jota kukaan ei kyennyt torjumaan. Ja kuinka hän olisi arabien kyvyttömin puhumaan? Jumalan kautta, ei kukaan muu kuin hän ole asettanut Qurayshille kaunopuheisuuden perustaa. Kurjin, saituruisin, pelkurimaisin ja kyvyttömin puhumaan on hän, jonka äiti sinut synnytti – kirous sinun äidillesi! Jumalan kautta, ellei olisi sitä, minkä tiedät, iskisin sitä paikkaa, jossa sinun silmäsi ovat. Varo siis, Jumalan kirous ylläsi, ettet enää palaa tällaiseen puheeseen.” Hän sanoi: ”Jumalan kautta, sinä olet minua sortavampi. Minkä tähden sinä taistelit häntä vastaan, kun tämä on hänen asemansa?” Hän sanoi: ”Tämän sinettisormukseni tähden, jotta minun käskyni kävisi sen kautta voimaan.” Hän sanoi: ”Riittääkö se sinulle korvaukseksi Jumalan vihasta ja hänen tuskallisesta rangaistuksestaan?” Hän sanoi: ”Ei, oi Muhqinin poika. Mutta minä tunnen Jumalasta sen, mitä sinä et tiedä, sillä Korkein sanoo: ’Ja minun armoni käsittää kaiken.’ [Qur'an 7:156]” (Kashf al-Yaqin, osa 1, s. 475)
Kertoja sanoo: Muhqin al-Dabbi tuli Muawiyan luo ja sanoi: Oi uskovaisten käskijä! Tulen luoksesi arabien kurjimman, saituruisimman, kyvyttömimmän, huonoimmin puhuvan ja pelkurimaisimman miehen luota. Muawiya sanoi: Ketä tarkoitat? Hän sanoi: Ali ibn Abi Talibia! Muawiya sanoi: Oi syyrialaiset! Kuulkaa, mitä irakilainen veljenne sanoo! Kilpailkaa keskenänne siitä, kuka häntä majoittaa ja kunnioittaa. Kun väki oli hajaantunut, Muawiya sanoi hänelle: Mitä sinä sanoitkaan? Ja hän toisti sanansa. Muawiya sanoi hänelle: Voi sinua! Kuinka Ali olisi arabien alhaisin, kun hänen isänsä on Abu Talib, hänen isoisänsä Abd al-Muttalib ja hänen vaimonsa Fatima? Ja kuinka hän olisi saituruisin, kun hän, jos hänellä olisi kaksi taloa, toinen oljista ja toinen kullasta, lahjoittaisi kultaisen ensin? Ja kuinka hän olisi pelkurimaisin, kun ainoa ratsumies, joka pelotta hyökkää vihollisen kimppuun, on juuri hän? Ja kuinka hän olisi puheessaan kyvyttömin, kun juuri hän on laskenut kaunopuheisuuden perustan? Sitten hän sanoi: Suvultaan alhaisin, saituruisin, pelkurimaisin ja puheessaan kyvyttömin olet sinä itse! Jumalan kautta, ellei välillämme olisi sitä salaisuutta, jonka itse tiedät, olisin katkaissut pääsi ruumiistasi. Jumalan kirous ylläsi! Älköön korviini enää kantautuko sinulta tällaisia puheita. Muhqin sanoi: Jumalan kautta, sinä olet minua sortavampi, sillä sinä tiedät, mikä hänen asemansa on, ja siitä huolimatta taistelit häntä vastaan! Muawiya sanoi: Minä taistelin häntä vastaan vallan istuimen tähden! Muhqin sanoi: Mitä teet Jumalan vihan ja hänen tuskallisen rangaistuksensa edessä? Muawiya sanoi: Oi Muhqinin poika! Minä tunnen Jumalasta jotakin, mitä sinä et tiedä! Jumala sanoo: ”Ja minun armoni käsittää kaiken.” [Qur'an 7:156]