Ali (AS) sanoi: Uskovaiselle ei ole häpeää siinä, että hän on sorron kohteena, kunhan hän ei epäile uskoaan eikä horju varmuudessaan. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 58)
Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Uskovaiselle ei ole puutetta eikä alennusta siinä, että hän on sorron kohteena; mutta hän ei koskaan saa epäillä uskoaan eikä antaa varmuutensa Jumalasta vähetä.
Kahmas kertoi: Ali ibn Abi Talib (AS) sanoi: Jos joku rakastaa minua, hän rakastakoon niitä, jotka minua rakastavat, ja vihatkoon niitä, jotka minua vihaavat. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 93)
Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Sen, joka todella rakastaa minua, tulee rakastaa myös niitä, jotka minua rakastavat, ja sanoutua irti vihollisistani.
Isnadin kautta Alilta (AS): Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Joka mainitsee jonkin hänen hyveistään sen tunnustaen, sille Jumala antaa anteeksi hänen aiemmat ja myöhemmät syntinsä. Ja joka kirjoittaa muistiin jonkin hänen hyveistään, hänen puolestaan enkelit pyytävät anteeksiantoa niin kauan kuin tuosta kirjoituksesta on jälkeäkään jäljellä. Ja joka kuuntelee jonkin hänen hyveistään, sille Jumala antaa anteeksi ne synnit, jotka hän on kuulemisella tehnyt. Ja joka katsoo kirjaan, jossa on hänen hyveitään, sille Jumala antaa anteeksi ne synnit, jotka hän on katsomisella tehnyt. Sitten hän sanoi: Uskovaisten käskijän Ali ibn Abi Talibin (AS) kasvoihin katsominen on jumalanpalvelusta, ja hänen muistamisensa on jumalanpalvelusta. Jumala ei ota vastaan palvelijan uskoa muutoin kuin hänen walayansa ja hänen vihollisistaan irtisanoutumisen kautta. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 112)
Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Joka uskoo johonkin Alin (AS) hyveeseen ja kertoo siitä, sille Jumala antaa anteeksi hänen menneet ja tulevat syntinsä (toisin sanoen hän on anteeksiannon osallinen). Ja joka kirjoittaa muistiin jonkin Alin (AS) hyveen, hänen puolestaan enkelit pyytävät anteeksiantoa niin kauan kuin siitä on jälkeä jäljellä. Ja joka istuutuu kuulemaan Alin (AS) hyveiden kertomista, sille Jumala antaa anteeksi ne synnit, jotka hän on korvillaan tehnyt. Ja joka katsoo Alin (AS) hyveitä käsittelevään kirjoitukseen, sille annetaan anteeksi ne synnit, jotka hän on silmillään tehnyt. Sitten hän sanoi: Aliin (AS) katsominen on jumalanpalvelusta; Alin (AS) muistaminen on jumalanpalvelusta; Alin (AS) nimen lausuminen on jumalanpalvelusta, eikä kenenkään usko ole hyväksyttävä muutoin kuin Alin (AS) walayan ja hänen vihollisistaan irtisanoutumisen kautta.
Ja al-Manaqib-teoksesta Alilta (AS), joka sanoi: Sanoin: ”Oi Jumalan lähettiläs, anna minulle neuvo.” Hän sanoi: ”Sano: Minun Herrani on Jumala, ja pysy sitten lujana.” Minä sanoin sen ja lisäsin: ”Ja minun onnistumiseni on vain Jumalan avulla; häneen minä luotan ja hänen puoleensa käännyn.” [Qur'an 11:88] Hän sanoi: ”Olkoon tieto sinulle suloista, oi Abu al-Hasan! Sinä olet totisesti juonut tietoa syvältä ja sammuttanut siihen janosi.” (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 114)
Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Sanoin Jumalan lähettiläälle (SAWS): Anna minulle neuvo! Hän sanoi: Sano ”minun Herrani on Jumala” ja pysy lujana tässä sanassa. Sanoin: Onnistuminen tässä on Jumalalta; häneen minä luotan ja hänen puoleensa käännyn. Hän sanoi: Oi Abu al-Hasan! Tieto on kokonaisuudessaan juuri tämän seikan ymmärtämistä. Olkoon tieto sinulle suloista!
Abu al-Bakhtarilta kerrotaan, että hän sanoi: Näin Alin (AS) nousevan saarnatuoliin Kufassa yllään Jumalan lähettilään (SAWS) villaviitta, vyöllään Jumalan lähettilään (SAWS) miekka, päässään Jumalan lähettilään (SAWS) turbaani ja sormessaan Jumalan lähettilään (SAWS) sormus. Hän istuutui saarnatuoliin, paljasti rintansa ja sanoi: Kysykää minulta, ennen kuin minut menetätte, sillä näiden kylkiluiden välissä on runsas tieto. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 116)
Kertoja sanoo: En unohda tätä näkyä: uskovaisten käskijä (AS) nousi Kufan moskeijassa saarnatuoliin yllään Profeetan (SAWS) haarniska, vyöllään tämän miekka, päässään tämän turbaani ja sormessaan tämän sormus. Hän istuutui saarnatuoliin, avasi pukunsa rinnuksen ja sanoi: Salunni min qabli an tafqiduni – kysykää minulta niin kauan kuin yllätte minuun! Sillä tässä rinnassa on kätkettynä paljon salaisuuksia.
Profeetan (SAWS) rukous, kun hän lähetti hänet Jemeniin, mistä on jo aiemmin mainittu: Hän sanoi: ”Lähetätkö minut, vaikka minulla ei ole tietoa tuomitsemisesta?” Profeetta sanoi hänelle: ”Jumala on ohjaava sinun sydämesi ja vahvistava sinun kielesi. Kun kaksi riitapuolta istuu edessäsi, älä anna tuomiota ennen kuin olet kuullut toista samoin kuin kuulit ensimmäistä; se on omiaan tekemään ratkaisun sinulle selväksi.” Hän sanoi: ”Sen jälkeen olen ollut tuomarina enkä ole enää koskaan epäillyt yhdessäkään tuomiossa.” (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 123)
Kun Jumalan lähettiläs (SAWS) lähetti Alin (AS) Jemeniin tuomarin tehtävään, hän rukoili hänen puolestaan ja sanoi: Jumala ohjaa sinut oikeaan ratkaisuun; mutta älä anna tuomiota, ennen kuin olet kuullut molempien osapuolten puheen! Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Siitä päivästä lähtien en ole epäillyt yhdessäkään tuomiossa.
Hän sanoi: Menin Ali ibn Abi Talibin (AS) luo. Hän sanoi: ”Mikä toi sinut, oi yksisilmäinen?” Sanoin: ”Rakkaus sinuun, oi uskovaisten käskijä.” Hän sanoi: ”Jumalan kauttako?” Sanoin: ”Jumalan kautta.” Hän vannotti minua kolmesti ja sanoi sitten: ”Totisesti, ei ole ainuttakaan Jumalan palvelijaa niistä, joiden sydämen Jumala on koetellut uskolla, ilman että hän tuntee sydämessään rakkautta meitä kohtaan ja rakastaa meitä.” (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 139)
Kertoja sanoo: Menin eräänä päivänä uskovaisten käskijän (AS) luo. Hän sanoi: Mitä asiaa sinulla on? Sanoin: Ei mitään asiaa; rakkaus sinuun on tuonut minut tänne. Hän sanoi: Todellako? Sanoin: Todella. Hän sanoi: Ei ole ainuttakaan koeteltua palvelijaa (sellaista, joka on koetuksen läpäissyt) ilman että hän tuntee sydämessään rakkautta meitä kohtaan ja rakastaa meitä.
Alilta (AS): Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Oi Ali! Totuus on sinun kanssasi, ja totuus on sinun kielelläsi, sydämessäsi ja silmiesi välissä. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 146)
Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: Oi Ali! Totuus on sinun kanssasi ja lakkaamatta sinun kielelläsi, sydämessäsi ja silmiesi välissä.
Muawiya sanoi: ”Kuka tämä on, oi Sawda?” Hän sanoi: ”Jumalan kautta, hän on uskovaisten käskijä Ali ibn Abi Talib (AS). Jumalan kautta, minä tulin hänen luokseen erään miehen tähden, jonka hän oli asettanut hoitamaan almuverojamme ja joka sorti meitä. Tapasin hänet seisomassa rukouksessa. Kun hän näki minut, hän päätti rukouksensa ja kääntyi puoleeni armollisesti, lempeästi, myötätuntoisesti ja hellästi ja sanoi: Onko sinulla asia? Sanoin: On. Ja kerroin hänelle asian. Hän itki ja sanoi sitten: Oi Jumala, sinä olet todistaja minua ja heitä vastaan, etten ole käskenyt heitä sortamaan luomiasi enkä hylkäämään sinun oikeuttasi. Sitten hän otti esiin nahkapalasen ja kirjoitti siihen: Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen. Teille on tullut selvä todiste Herraltanne. Antakaa siis täysi mitta ja paino älkääkä vähentäkö ihmisiltä heidän tavaroitaan älkääkä levittäkö turmiota maassa sen jälkeen, kun se on saatettu kuntoon. Se on teille parempi, jos olette uskovaisia. [Qur'an 7:85] Kun luet tämän kirjeeni, säilytä tallessa se, mikä sinulla on hallussasi meidän tehtävästämme, kunnes luoksesi saapuu se, joka ottaa sen sinulta vastaan. Ja rauha. Sitten hän ojensi lipukkeen minulle. Jumalan kautta, hän ei sinetöinyt sitä savella eikä sitonut sitä. Vein lipukkeen sen miehelle, ja hän lähti luotamme viraltapantuna.” Muawiya sanoi: ”Kirjoittakaa hänelle niin kuin hän tahtoo ja palauttakaa hänet kaupunkiinsa ilman valituksen aihetta.” (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 173)
Sawda vastasi Muawiyalle, joka oli kysynyt: Mitä sinä olet Alissa (AS) nähnyt, kun et lakkaa häntä ylistämästä? Hän sanoi: Eräänä päivänä menin hänen luokseen valittaakseni miehestä, jonka hän oli lähettänyt luoksemme keräämään zakatia. Kun saavuin, Ali (AS) oli rukoilemassa. Heti kun hän ymmärsi minulla olevan asiaa, hän päätti rukouksensa ja osoitti minulle suurta lempeyttä, hellyyttä ja myötätuntoa ja kysyi: Mitä sinä tarvitset? Kerroin tilanteen: se ja se mies on sortanut meitä! Hän purskahti itkuun ja sanoi: Oi Jumala, sinä olet todistaja, ettei tällainen sorto minun hallinnossani tapahdu minun käskystäni! Sitten hän otti esiin paperin ja kirjoitti:
Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen. Teille on tullut selvä todiste Herraltanne. Antakaa siis täysi mitta ja paino älkääkä vähentäkö ihmisiltä heidän tavaroitaan älkääkä levittäkö turmiota maassa sen jälkeen, kun se on saatettu kuntoon. Se on teille parempi, jos olette uskovaisia. [Qur'an 7:85]
Ja edelleen: Kun tämä kirjoitus saapuu käteesi ja luet sen, luovu heti tehtävästäsi ja säilytä itselläsi se zakat, jonka olet tähän mennessä kerännyt, kunnes saapuu se, joka ottaa sen sinulta vastaan. Ja rauha.
Sawda kertoo: Hän antoi lipukkeen minulle eikä edes sinetöinyt sitä! Minä menin ja annoin lipukkeen hänen virkamiehelleen. Tämä luopui heti tehtävästään ja pantiin viralta.
(Sanomme: Sawda, Ammara ibn al-Ashtar al-Hamdanin tytär, kuului imaami Alin (AS) tovereihin ja oli shiialainen runoilijanainen. Siffinin sodassa hän oli imaami Alin (AS) tukena yhdessä Jirwan, Murra ibn Ghalib al-Tamimin tyttären, Umm Sinanin, Khaythaman tyttären, Zarqan, Adi al-Hamdanin tyttären, ja Umm al-Khayrin kanssa, ja hän sepitti runoja hänen tuekseen ja hänen joukkojensa rohkaisuksi. Imaami Alin (AS) marttyyrikuoleman jälkeen Sawda lähti Syyriaan valittaakseen Busr ibn Artatista, joka oli umaijadien virkamiehiä, ja tapasi Muawiyan. Heti kun Muawiyan katse osui häneen, tämä sanoi: Etkö sinä ole se, joka Siffinissä runoillaan yllytti Alin joukkoja minua vastaan? Sawda sanoi pelkäämättä ja säikkymättä: Kyllä, se olen minä, enkä ole kaduksani. Mutta Muawiya, se päivä on ohi ja Siffinin sota on päättynyt; jätä mennyt sikseen ja puhu nykyhetkestä. Muawiya sanoi: Kuinka voisin unohtaa menneen? Sawda vastasi: En sanonut, että unohda; sanoin, että jätä se huomiotta! Nyt sinä olet hallitsija, ja virkamiehesi Busr sortaa meitä, ja siitä sinun on annettava vastaus ylösnousemuksen päivänä! Muawiya vihastui ja uhkasi Sawdaa. Uhkauksen edessä Sawda painoi päänsä alas ja lausui hiljaisella äänellä runon Alin (AS) ylistykseksi. Muawiya sanoi: Mitä te olette Abu Talibin pojassa nähneet, kun ette hänestä luovu? Vastaukseksi Sawda kertoi Muawiyalle edellä mainitun tarinan. Lopulta Muawiya sanoi: Kirjoittakaa hänelle mitä hän tahtoo ja palauttakaa hänet kotikaupunkiinsa, niin ettei hänellä ole valituksen aihetta!)
Hänelle tuotiin nahkaleilejä, joissa oli hunajaa Jemenistä. Hasanin (AS) luo saapui vieras, ja hän osti leipää ja pyysi Qanbarilta leivänsurvinta; Qanbar avasi yhden leilin ja antoi hänelle siitä ratlin verran. Kun hän (AS) istuutui jakamaan hunajaa, hän sanoi: ”Oi Qanbar, tälle leilille on tapahtunut jotakin.” Hän sanoi: ”Puhut totta, oi uskovaisten käskijä”, ja kertoi hänelle asian. Hän vihastui ja sanoi: ”Tuokaa hänet luokseni.” Kun tämä saapui, hän aikoi lyödä häntä, mutta tämä vannotti häntä hänen setänsä Jafarin kautta – ja kun häntä (AS) vannotettiin tämän kautta, hän rauhoittui. Hän sanoi: ”Mikä sai sinut ottamaan ennen jakoa?” Hän sanoi: ”Meillä on siinä osuutemme; kun annat sen meille, me palautamme sen.” Hän sanoi: ”Sinun ei ole luvallista hyötyä omasta oikeudestasi ennen kuin ihmiset ovat siitä hyötyneet. Ellen olisi nähnyt Profeetan (SAWS) suutelevan etuhampaitasi, olisin lyönyt sinua tuntuvasti.” Sitten hän antoi Qanbarille dirhamin ja sanoi: ”Osta sillä parasta hunajaa mitä löytyy.” Kertoja sanoo: On kuin näkisin yhä Alin käden leilin suulla, kun Qanbar kaatoi hunajaa siihen; sitten hän sitoi sen omin käsin itkien ja sanoen: ”Oi Jumala, anna tämä anteeksi Hasanille, sillä hän ei tiennyt.” (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 176)
Kertoja sanoo: Jemenistä oli tuotu useita nahkaleilejä hunajaa, ja uskovaisten käskijä (AS) oli antanut ne Qanbarin haltuun. Hasan ibn Alin (AS) luo saapui vieras. Hän lähetti sanan Qanbarille, että asia on näin, ja sai häneltä ratlin verran tuota hunajaa. Seuraavana päivänä, kun uskovaisten käskijä (AS) istuutui jakamaan tuota hunajaa, hän huomasi, että siihen oli kajottu. Hän sanoi: Oi Qanbar! Tästä leilistä on vähentynyt! Hän sanoi: Oi uskovaisten käskijä! Asia on näin ja näin. Viha valtasi hänet, ja hän sanoi: Kutsukaa Hasan! Kun Hasan (AS) tuli ja näki tuon vihan, hän pelästyi. Hän (AS) aikoi kurittaa Hasania (AS). Hasan (AS) vannotti häntä hänen setänsä Jafarin kautta, sillä aina kun häntä vannotettiin Jafarin kautta, hänen vihansa asettui. Sitten hän sanoi: Oi Hasan! Mikä sai sinut tekemään niin ennen jakoa? Hän sanoi: Minulla on siinä oikeuteni; kun sen saan, annan siitä korvauksen. Hän sanoi: Sinun ei ole luvallista ottaa omaa oikeuttasi ennen kuin ihmiset ovat siitä hyötyneet. Ellen olisi nähnyt Jumalan lähettilään (SAWS) suutelevan sinun huuliasi ja suutasi, olisin tänään kurittanut sinua iskuin! Sen jälkeen hän antoi Qanbarille yhden dirhamin sanoen: Mene ja osta ratlin verran tätä parempaa hunajaa ja tuo se tänne. Hän meni, osti ja toi. Kertoja sanoo: Katselin uskovaisten käskijän (AS) kättä leilin suulla, kun Qanbar kaatoi hunajaa siihen, ja hän itki. Sitten hän sitoi leilin suun tiukkaan ja toisti lakkaamatta: Allahumma-ghfirha li-l-Hasan fa-innahu lam yalam! – Oi Jumala, anna Hasanille anteeksi, sillä hän teki sen tietämättään.
Ja on kerrottu: Uthman ibn Affan kulki Said ibn al-Asin ohitse ja sanoi: ”Lähde kanssamme uskovaisten käskijän Umar ibn al-Khattabin luo keskustelemaan hänen luonaan.” Niin he lähtivät. Uthman siirtyi istuimelle, joka vastasi hänen asemaansa, ja minä kallistuin väen laidalle. Umar katsoi minuun ja sanoi: ”Mikä sinun on? Näen kuin sinulla olisi mielessäsi jotakin minua vastaan. Luuletko, että minä surmasin isäsi? Jumalan kautta, olisinpa ollut hänen surmaajansa, ja jos olisin hänet surmannut, en pyytäisi anteeksi epäuskoisen surmaamista. Mutta minä kuljin hänen ohitseen Badrin päivänä ja näin hänen kaivautuvan taisteluun niin kuin härkä kaivaa sarvellaan, ja hänen suupielensä vaahtosivat kuin gekolla. Minä pelästyin häntä ja väistin hänet. Hän sanoi: Minne, oi Khattabin poika? Silloin Ali kävi häntä vastaan ja tarttui häneen, enkä minä ollut ehtinyt liikahtaa paikaltani, kun hän jo oli surmannut hänet.” Uskovaisten käskijä oli istunnossa läsnä ja sanoi: ”Oi Jumala, anteeksianto! Monijumalaisuus on mennyt kaikkineen, ja islam on pyyhkinyt pois sen, mikä oli ennen. Miksi siis yllytät ihmisiä minua vastaan?” Umar pidättyi, ja Said sanoi: ”Totisesti, mikään ei olisi minua enemmän mieluista kuin se, ettei isäni surmaaja ollut kukaan muu kuin hänen serkkunsa Ali ibn Abi Talib.” Ja he siirtyivät toiseen puheenaiheeseen. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 186)
Said ibn al-As kertoo: Eräänä päivänä menimme Uthmanin kanssa asiallamme Umarin luo. Uthman siirtyi hänen viereensä, ja minä istuuduin kauemmas väen joukkoon. Umar loi minuun vihaisen katseen ja sanoi: Mikä sinun on? Sinulla on jotakin minua vastaan mielessäsi! Luuletko, että minä surmasin isäsi? Kunpa olisin hänet surmannut, ja jos olisin hänet surmannut, en silti pyytäisi anteeksi! Sitten hän jatkoi: Badrin päivänä, kun taistelun tomu oli noussut taivaalle, sodan tuli leimusi ja kuoleman merkit olivat tulleet näkyviin, pelko oli vallannut minut niin, etten tiennyt minne paeta. Yhtäkkiä isäsi al-As ibn Said saapui ja sanoi: Minne menet, Umar? Silloin Ali saapui, kävi häntä vastaan ja surmasi hänet! Ali (AS), joka oli tuossa istunnossa läsnä, sanoi: Oi Jumala, katumus! Monijumalaisuuden aika on mennyt ja päättynyt, ja islam on pyyhkinyt pois menneet! Sitten hän kääntyi Umarin puoleen ja sanoi: Mitä sinä tahdot, kun yllytät ihmisiä minua vastaan ja herätät henkiin sammuneen levottomuuden? Umar vaikeni. Said kertoo: Otin puheenvuoron ja sanoin: Jos isäni todella kaatui Alin käden kautta, se on minulle kunnian aihe! Jättäkää nyt tämä puhe ja ottakaa esiin jokin muu aihe.
(Sanomme: Sa'id ibn al-Asin isä kuului islamin vihollisiin ja kaatui Badrin taistelussa. Sa'id itse, joka oli al-Asin ainoa poika, oli Umaijadien ylimystöä sekä Uthmanin ja Marwanin vävy. Uthmanin aikana hän toimi jonkin aikaa Kufan ja Gurganin käskynhaltijana. Alin (AS) ja Mu'awiyan välisissä kiistoissa hän ei kannattanut kumpaakaan, mutta kun Mu'awiya nousi kalifiksi, tämä asetti hänet Medinan käskynhaltijaksi. Sa'id ibn al-As kuoli Medinassa vuonna 59. Sa'id ibn al-As ibn Sa'id ei ole sukua tunnetulle Amr ibn al-Asille, joka on Amr ibn al-As ibn Wa'il.)
Al-Zuhrilta on kerrottu: kun Jumalan lähettiläs (SAWS) sai tietää, että Nawfal ibn Khuwaylid oli mukana Badrissa, hän sanoi: ”Oi Jumala, riitä sinä minulle Nawfalia vastaan.” Kun Quraysh sitten hajaantui, Ali (AS) näki hänet neuvottomana, tietämättä mitä tekisi. Hän kävi lujasti häntä vastaan ja iski häntä miekalla niin, että se juuttui hänen kypäräänsä; hän veti sen irti ja iski sillä hänen sääreensä — panssari oli käärittynä ylös — ja katkaisi sen, ja teki sitten hänestä lopun ja tappoi hänet. Kun hän palasi Profeetan (SAWS) luo, hän kuuli tämän sanovan: ”Kuka tietää jotakin Nawfalista?” Hän sanoi: ”Minä tapoin hänet, oi Jumalan lähettiläs.” Silloin Profeetta (SAWS) lausui takbirin ja sanoi: ”Ylistys Jumalalle, joka vastasi hänen suhteensa rukoukseeni.” (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 187)
Al-Zuhri kertoo: kun Jumalan lähettiläs (SAWS) kuuli, että myös Nawfal ibn Khuwaylid oli tullut monijumalaisten mukana Badriin sotimaan häntä vastaan, hän kohotti kätensä rukoukseen ja pyysi Jumalaa varjelemaan häntä tämän pahuudelta. Taistelun aikana Ali (AS) näki hänet, iski miekalla häntä päälakeen ja kaatoi hänet vihdoin maahan. Taistelun jälkeen Profeetta (SAWS) kysyi: mitä kuuluu Nawfalille? Ali (AS) sanoi: minä tapoin hänet! Jumalan lähettiläs (SAWS) lausui takbirin ja ylisti Jumalaa siitä, että hänen rukouksensa oli kuultu.
(Sanomme: Nawfal ibn Khuwaylid oli Khadijan, Jumalan lähettilään (SAWS) puolison, veli ja yksi hänen ja muiden muslimien vihamielisimmistä vastustajista. Hän sai surmansa Badrin taistelussa uskovaisten johtajan (AS) kädestä.)
Ahmad ibn Hanbal (Jumala armahtakoon häntä) mainitsee Musnadissaan Abu Hazimilta, tämä Sahlilta: hän näki Alin miekan veren värjäämänä. Ja Ali sanoi: olisitpa nähnyt minut, olisitpa nähnyt minut sinä päivänä! Minä torjuin heitä yhtäällä, Abu Dujana torjui toisaalla joukkoa heistä ja Sa'd ibn Abi Waqqas torjui kolmannella suunnalla joukkoa heistä, kunnes Jumala toi kaikkeen tähän helpotuksen. Ja olisitpa nähnyt minut: sinä päivänä heistä erkani karkea joukko, jossa oli Ikrima ibn Abi Jahl. Minä syöksyin miekkoineni heidän keskelleen ja iskin, ja he sulkivat minut sisäänsä, kunnes olin päässyt heistä viimeiseen asti; sitten hyökkäsin heidän lävitseen toisen kerran, kunnes palasin sinne mistä olin tullut. Mutta määrähetki oli lykätty, ja Jumala toteuttaa asian, joka on säädetty. Ja Abd al-Rahman ibn Abi Bakr tuli esiin hevosen selässä ja sanoi: kuka käy kaksintaisteluun? Minä olen Abd al-Rahman, Atiqin poika. Silloin Abu Bakr nousi, paljasti miekkansa ja sanoi: oi Jumalan lähettiläs, minä käyn hänen kanssaan kaksintaisteluun. Jumalan lähettiläs (SAWS) sanoi: pistä miekkasi tuppeen, palaa paikallesi ja anna meidän nauttia läsnäolostasi. Hän sanoi: ja Uthman oli niiden joukossa, jotka kääntyivät pakoon sinä päivänä, jona kaksi joukkoa kohtasi. Ja Ibn Abi Najih sanoi: sinä päivänä kuuluttaja huusi: ei ole miekkaa paitsi Dhu al-Fiqar eikä nuorukaista paitsi Ali. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 189)
Ja Ahmad ibn Hanbal on kertonut Musnadissa, että Uhudin päivänä Alin (AS) Dhu al-Fiqarista tippui verta ja hän sanoi: Uhudin päivänä minä torjuin monijumalaisia Profeetan (SAWS) luota yhtäällä kentällä, Abu Dujana toisaalla ja Sa'd ibn Abi Waqqas kolmannelta suunnalta, kunnes Jumala toi helpotuksen. Ja hän sanoi: hyökkäsin ja vetäydyin lakkaamatta, kunnes torjuin monijumalaiset Jumalan lähettilään luota; ja koska määrähetkeni oli lykätty, Jumala torjui heidän pahuutensa. Ja hän sanoi: sinä päivänä Abd al-Rahman, Abu Bakrin poika, astui esiin monijumalaisten joukosta, asettui rintamaan ja haastoi kaksintaisteluun sanoen: minä olen Abd al-Rahman ibn Atiq! Abu Bakr nousi, veti miekan tupesta ja sanoi: oi Jumalan lähettiläs, minä menen taistelemaan häntä vastaan. Hänen ylhäisyytensä sanoi: pistä miekka tuppeen ja istu paikallesi äläkä riistä meiltä olemassaoloasi. Sinä päivänä ei tiedetty, minne Uthman oli paennut! Ja Ibn Abi Najih kertoo, että sinä päivänä näkymätön kuuluttaja huusi: la sayfa illa Dhu al-Fiqar wa la fata illa Ali — ei ole miekkaa paitsi Dhu al-Fiqar eikä nuorukaista paitsi Ali.
(Sanomme: Abd al-Rahman ibn Abi Bakrin nimi oli monijumalaisuuden aikana Abd al-Uzza. Hän ei uskonut Jumalan lähettilääseen (SAWS) yhdessä isänsä Abu Bakrin kanssa. Abd al-Rahmanin isä ja äiti kutsuivat häntä Mekassa islamiin, mutta hän vastusti heitä. Jotkut ovat sanoneet, että ”hyi”-jae laskeutui häntä koskien: Ja se, joka sanoo vanhemmilleen: ”Hyi teitä! Lupaatteko te minulle, että minut nostetaan haudasta, vaikka sukupolvet ovat menneet ennen minua?” Ja he molemmat huutavat Jumalalta apua: ”Voi sinua, usko! Jumalan lupaus on totta.” Mutta hän sanoo: ”Nämä ovat vain muinaisten satuja.” [Koraani 46:17]. Joka tapauksessa Abd al-Rahman oli Badrissa ja Uhudissa monijumalaisten joukoissa. Sitten hän kääntyi muslimiksi ennen Ahzabin (Kaivannon) sotaa tai Hudaybiyyan rauhan jälkeen, ja Profeetta antoi hänelle nimen Abd al-Rahman. Abd al-Rahman kuului Koraanin lukijoihin. Hän oli islamin armeijassa Tabukin retkellä, Banu al-Mustaliqin retkellä ja ridda-sodissa. Abd al-Rahman ja Aisha olivat samasta äidistä. Abd al-Rahmanin kanta Kamelin taistelussa ei ole selvä: jotkut sunnalähteet lukevat hänet Alin (AS) joukkoihin ja jotkut shiialähteet Aishan joukkoihin. Koska missään Kamelin taistelua koskevassa vanhassa lähteessä ei mainita hänen nimeään, hän on mitä todennäköisimmin pysytellyt taistelusta erossa. Elämänsä loppupuolella Abd al-Rahman vastusti sitä, että Mu'awiya teki kalifaatista perinnöllisen, eikä suostunut vannomaan uskollisuutta Yazidille, vaan lähti Medinasta imaami Husainin (AS) mukana. Abd al-Rahmanin tytär oli imaami al-Mujtaban (AS) puoliso. Myös Abd al-Rahmanin kuolema on epäselvyyden verhoama: Yazidin hallinnon alkuaikoina hän kuolee unessaan eräässä Mekan lähistön kylässä, minkä jälkeen hänet kuljetetaan Mekkaan ja haudataan Abu Talibin hautausmaalle.)
Tämä tapahtui siten, että kun Profeetta (SAWS) saartoi heidät, hän ryhtyi piiritykseen ja pystytti telttansa Banu Hatman maiden perimmäiseen kolkkaan. Yöllä eräs Banu Nadirin mies ampui häntä kohti nuolen, joka osui telttaan. Silloin hän (AS) käski, ja teltta siirrettiin vuoren juurelle, ja muhajirit ja ansarit asettuivat sen ympärille. Kun pimeys tiivistyi, he huomasivat Alin kadonneen ja kertoivat siitä hänelle. Hän sanoi: uskoakseni hän on jossakin sellaisessa toimessa, joka koituu teidän hyväksenne. Eikä aikaakaan, kun Ali toi sen juutalaisen pään, joka oli ampunut telttaan — hänen nimensä oli Azwara — ja heitti sen Jumalan lähettilään eteen. Tämä kysyi: kuinka toimit hänen kanssaan? Hän sanoi: oi Jumalan lähettiläs, näin hänet urhoollisena ja sanoin itsekseni: kuinka rohkea hän onkaan lähtiessään yöllä etsimään tilaisuutta yllättää. Niinpä asetuin väijyksiin häntä varten. Hän tuli miekka paljastettuna, ja hänen kanssaan oli yhdeksän juutalaista. Kävin hänen kimppuunsa ja tapoin hänet, mutta hänen toverinsa pääsivät pakoon eivätkä ole ehtineet kauas. Lähetä siis mukaani joukko miehiä, sillä toivon saavani heidät kiinni. Niin hän lähetti hänen mukanaan kymmenen miestä, joiden joukossa olivat Abu Dujana ja Sahl ibn Hunayf. He saavuttivat heidät ennen kuin nämä ehtivät linnoitukseen, tappoivat heidät ja toivat heidän päänsä Profeetalle (SAWS), joka käski heittää ne erääseen kaivoon. Tämä oli syynä heidän linnoitustensa valtaamiseen. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 201)
Banu Nadirin sotaretkellä Profeetan (SAWS) teltta sijaitsi Banu Hatman mailla. Keskellä yötä lensi nuoli ja lävisti Profeetan (SAWS) teltan. Niinpä teltta purettiin ja siirrettiin kauemmas, ja muhajirit ja ansarit asettuivat sen ympärille. Silloin he huomasivat, ettei Ali (AS) ollut paikalla, ja kertoivat siitä Profeetalle (SAWS). Hän sanoi: kohta hän ilmestyy. Vähän myöhemmin Ali (AS) ilmestyi yön pimeydestä pitäen kädessään katkaistua päätä. Hän tuli ja laski pään Jumalan lähettilään (SAWS) eteen ja sanoi: tämä on sen juutalaisen jousimiehen pää, joka oli asettunut väijyksiin tappaakseen sinut. Jumalan lähettiläs (SAWS) kysyi: kuinka voitit hänet? Ali (AS) vastasi: asetuin väijyksiin hänen paluureitilleen linnoitusta kohti, ja kun hän näki minut, hän veti miekkansa ja hyökkäsi kimppuuni. Hänen kanssaan oli yhdeksän muuta. Kun kaadoin hänet maahan, loput pakenivat ja piiloutuivat yön pimeyteen. ...
Eräs päivä Siffinissä: Busr lähti Alia (AS) vastaan vaieten, niin ettei Ali (AS) tuntenut häntä erään häneltä aiemmin tapahtuneen asian vuoksi. Kun Ali (AS) laskeutui häntä vastaan, hän hyökkäsi hänen kimppuunsa, ja Busr putosi hevosensa selästä selälleen, kohotti jalkansa ja paljasti häpynsä. Silloin Ali käänsi kasvonsa hänestä pois. Busr ponnahti pystyyn, ja kypärä putosi hänen päästään. Alin toverit huusivat: oi uskovaisten johtaja, hän on Busr ibn Artat! Hän (AS) sanoi: jättäkää hänet, Jumalan kirous hänen päällään. Mu'awiya nauroi Busrille ja sanoi: ei se mitään, samoin kävi Amrille. Ja eräs kufalainen nuorukainen huusi: voi teitä, Syyrian väki! Ettekö häpeä? Ibn al-As — Jumala korkea kirotkoon hänet — on totisesti opettanut teille takamusten paljastamisen sodissa. Busr oli tapansa mukaan nauranut Amrille, mutta nyt Amr vuorostaan nauroi hänelle. Ja Syyrian väki karttoi Alia ja pelkäsi häntä ankarasti. Uthmanilla oli vapautettu orja nimeltä Ahmar. Hän tuli esiin kaksintaistelua vaatien, ja häntä vastaan lähti Kaysan, Alin (AS) vapautettu orja. Ahmar hyökkäsi hänen kimppuunsa ja tappoi hänet. Silloin Ali (AS) sanoi: Jumala tappakoon minut, ellen tapa sinua! Sitten hän hyökkäsi hänen kimppuunsa, ja tämä kohtasi hänet miekka ojossa; Ali torjui hänen iskunsa käsivarsisuojuksellaan, tarttui sitten hänen vaatteeseensa, nosti hänet satulasta ja iski hänet maahan niin, että hänen olkapäänsä ja olkavartensa murtuivat. Sitten Mu'awiyan joukoista tuli esiin ratsumies, ja he laskeutuivat vastakkain ja iskivät toisiaan. Abbas huomasi heikon kohdan syyrialaisen panssarissa ja iski häntä juuri siihen kohtaan halkaisten hänet kahtia. Alin (AS) armeija lausui takbirin, ja Abbas nousi hevosensa selkään. Mu'awiya sanoi: kuka lähtee tätä vastaan ja tappaa hänet? Hän saa sen ja sen. Silloin kaksi miestä Jemenin Lakhm-heimosta ponkaisi pystyyn ja sanoi: me lähdemme häntä vastaan. Hän sanoi: menkää; kumpi teistä ensin tappaa hänet, saa mainitsemani omaisuuden, ja toinen saa saman verran. Niin he menivät kaksintaistelupaikalle, huusivat Abbasille ja haastoivat hänet taisteluun. Hän sanoi: pyydän luvan herraltani ja palaan luoksenne. Hän meni Alin (AS) luo pyytämään lupaa, ja tämä sanoi hänelle: anna minulle vaatteesi, aseesi ja hevosesi. Ali (AS) puki ne ylleen, nousi hevosen selkään ja lähti heitä vastaan ikään kuin olisi ollut Abbas. He sanoivat: saitko luvan herraltasi? Hän karttoi valhetta ja lausui: ”Lupa on annettu niille, joita vastaan sodataan, koska heille on tehty vääryyttä; ja totisesti Jumala kykenee auttamaan heitä.” Toinen miehistä astui häntä vastaan, ja he vaihtoivat kaksi iskua: Ali iski häntä vatsan pehmeään kohtaan ja halkaisi hänet kahtia. Mies luuli iskun menneen ohi, mutta kun hevonen liikahti, hän putosi kahtena kappaleena, ja hänen hevosensa siirtyi Alin leiriin. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 250)
Kohtaus Siffinin taistelusta: Busr ibn Artat, yksi Syyrian armeijan komentajista, lähti taisteluun, ja Ali (AS) oli peittänyt kasvonsa, niin ettei Busr tiennyt hänen olevan Ali. Kun hän tunsi Alin, hän putosi pelosta hevosensa selästä maahan, ja Ali (AS) kävi häntä kohti. Hänkin, kuten Amr ibn al-As, paljasti häpynsä, ja Ali (AS) jätti hänet rauhaan. Samassa kypärä putosi Busrin päästä, ja Alin (AS) toverit tunsivat hänet ja huusivat: oi Ali! Hän on Busr, älä päästä häntä! Mutta Ali (AS) jätti hänet ja sanoi: jättäkää hänet, hän on hukkunut Jumalan kirouksen. Busr palasi Syyrian armeijan luo, missä hänestä pilkkasivat Mu'awiya ja Amr ibn al-As — sama Amr, jolle Busr oli edellisenä päivänä nauranut häpynsä paljastamisen vuoksi. Samaan aikaan Ahmar, Uthmanin orja, tuli esiin Syyrian armeijasta ja haastoi kaksintaisteluun. Kaysan, Alin orja, meni taistelemaan häntä vastaan, mutta sai surmansa. Kun Ali (AS) näki sen, hän huusi: kuolkoon minä, ellen tapa sinua! ja lähti taistelemaan häntä vastaan. He tarttuivat toistensa kauluksiin. Ali (AS) nosti hänet satulasta, pyöräytti hänet ilmassa ja iski hänet maahan niin, että hänen niskansa murtui. Jälleen toinen soturi tuli esiin Mu'awiyan joukoista ja haastoi kaksintaisteluun. Ibn Abbas meni taistelemaan häntä vastaan ja näki hänen panssarissaan paljaan kohdan; siihen hän työnsi miekkansa ja tappoi hänet. Alin (AS) armeija lausui takbirin. Mu'awiya huusi: kuka poistaa tämän miehen pahuuden yltämme?! Kaksi lakhmilaista soturia (Lakhm on kaupunki Jemenissä) lähti taistelemaan Ibn Abbasia vastaan. Kun Ibn Abbas näki, ettei hän pärjäisi heille, hän sanoi: antakaa minun pyytää lupa herraltani. Niin hän tuli leiriin. Uskovaisten johtaja (AS) puki hänen vaatteensa, nousi hänen hevosensa selkään ja lähti taistelemaan lakhmilaisia vastaan. He sanoivat: saitko luvan herraltasi? Ali (AS), joka ei tahtonut valehdella, lausui tämän jakeen: ”Lupa on annettu niille, joita vastaan sodataan, koska heille on tehty vääryyttä; ja totisesti Jumala kykenee auttamaan heitä.” Ensin toinen heistä astui esiin, ja hänen ja Alin (AS) välillä vaihdettiin iskuja. Sitten Ali (AS) iski nopean iskun hänen vatsaansa. Isku oli niin nopea, että lakhmilainen soturi jäi hetkeksi liikkumatta. Sitten hevosen liikahtaessa hänen ruumiinsa, joka oli vatsan kohdalta halkaistu kahtia, putosi hevosen molemmin puolin maahan, ja ratsastajaton hevonen pakeni Alin (AS) armeijaa kohti.
Ja aina kun hän tappoi ratsumiehen, hän julisti takbirin. Minä laskin hänen takbiriensa määrän Haririn yönä, ja niitä oli viisisataakaksikymmentäkolme takbiria, viittäsataakahtakymmentäkolmea helvetin tulen väkeen kuuluvaa kaatunutta vastaten. On sanottu, että hän sinä yönä ratkoi auki panssarinsa aukot sen veren painon vuoksi, joka valui hänen käsivarrelleen. Ja on sanottu, että hänen surmaamansa tunnistettiin päivällä, sillä hänen iskunsa olivat kaikki samaa laatua: jos hän iski pituussuuntaan, hän halkaisi, ja jos leveyssuuntaan, hän katkaisi, ja jälki oli kuin tulella poltettu. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 253)
Kohtaus Haririn yöstä: uskovaisten johtaja (AS) saattoi jokaisen konnan, jonka hän Dhu al-Fiqarilla kaatoi maahan, taistelukentän väen tietoon yhdellä takbirin huudolla. Sinä yönä ne laskettiin, ja häneltä kuultiin viisisataakaksikymmentäkolme takbiria, sillä hän oli omin käsin surmannut ja kaatanut maahan viisisataakaksikymmentäkolme miestä. Hänen sinä yönä surmaamansa tunnistettiin päivällä merkeistä, sillä iskut olivat kaikki samaa kaavaa: jos hän oli iskenyt pituussuuntaan, hän oli halkaissut kahtia, ja jos leveyssuuntaan, hän oli katkaissut kahtia. Ja kerrotaan, että hänen panssariinsa oli sinä yönä tarttunut niin paljon verta, että hän painon vuoksi avasi rengaspaitansa.
Ja tämän ohella se, minkä olen kopioinut kirjasta Lutf al-Tadbir, jonka on laatinut Abu Abdallah, shaykh Muhammad ibn Abdallah al-Khatib. Hän sanoi: kerrotaan, että Mu'awiya ibn Abi Sufyan sanoi seuralaisilleen välimiesmenettelyn jälkeen: kuinka voisimme saada tietää, mihin asiamme lopulta päätyy? Hänen seuralaisensa sanoivat: emme tiedä siihen mitään keinoa. Hän sanoi: minä hankin sen tiedon itse Alilta (Jumala olkoon häneen tyytyväinen), sillä hän ei puhu valhetta. Niin hän kutsui kolme luotettavaa miestään ja sanoi heille: lähtekää, kunnes olette kaikki yhden päivämatkan päässä Kufasta, ja sopikaa keskenänne ilmoittavanne Kufassa minun kuolemastani. Kertomuksenne olkoon yksi ja sama taudin, päivän, hetken, haudan paikan ja hautajaisrukoukseni toimittajan sekä kaiken muun suhteen, ettette poikkeaisi toisistanne missään. Menköön sitten yksi teistä sisään ja ilmoittakoon kuolemastani, sitten toinen ja kertokoon samoin, sitten kolmas ja kertokoon samoin kuin toverinsa; ja katsokaa, mitä Ali sanoo. Niin he lähtivät, kuten Mu'awiya oli käskenyt. Sitten yksi heistä saapui ratsain, kiirehtien ja kalpeana, ja Kufan väki sanoi hänelle: mistä tulet? Hän sanoi: Syyriasta. He sanoivat: mitä uutisia? Hän sanoi: Mu'awiya on kuollut. He menivät Alin (AS) luo ja sanoivat: Syyriasta saapunut ratsumies kertoo Mu'awiyan kuolemasta. Ali (AS) ei siitä välittänyt. Seuraavana päivänä tuli toinen kiirehtien, ja ihmiset sanoivat hänelle: mitä uutisia? Hän sanoi: Mu'awiya on kuollut, ja kertoi samoin kuin toverinsa. He menivät Alin (AS) luo ja sanoivat: toinenkin ratsumies kertoo Mu'awiyan kuolemasta samoin kuin toverinsa, eivätkä heidän puheensa poikkea toisistaan. Ali (AS) vaikeni. Sitten kolmantena päivänä tuli kolmas, ja ihmiset sanoivat: mitä sinulla on kerrottavaa? Hän sanoi: Mu'awiya on kuollut. He kysyivät häneltä, mitä hän oli nähnyt, eikä hän poikennut toveriensa puheesta. He menivät Alin (AS) luo ja sanoivat: oi uskovaisten johtaja, tieto on osoittautunut todeksi; tässä on kolmas ratsumies, joka on kertonut samoin kuin kaksi toveriaan. Kun he kävivät hänen päälleen yhä kiivaammin, Ali (Jumalan siunaukset hänelle) sanoi: ei suinkaan! Ei ennen kuin tämä värjätään tällä — tarkoittaen partaansa päälakensa verellä — ja maksansyöjättären poika saa leikkiä sillä. Ja tämä tieto palasi Mu'awiyalle. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 284)
Shaykh Abu Abdallah al-Khatib on kirjassaan Lutf al-Tadbir kertonut, että eräänä päivänä Mu'awiya sanoi neuvostonsa jäsenille: kuinka saisimme selville, mihin asiamme lopulta johtaa ja kenelle valta viimein päätyy? Hän tarkoitti sillä, että halusi tietää, kuolisiko hän ennen uskovaisten johtajaa (AS) vai tämä ennen häntä. Läsnäolijat sanoivat: sellaista emme voi saada selville. Mu'awiya sanoi: minä hankin tuon tiedon itse Ali ibn Abi Talibilta, sillä hän ei ole koskaan puhunut valhetta eikä hänen sanansa ole koskaan jäänyt toteutumatta. Niin hän kutsui kolme luotettavaansa ja sanoi: menkää kaikki kolme yhdessä Kufaan ja astukaa vuorotellen kaupunkiin, päivä kerrallaan, ja jokainen sanokoon: Mu'awiya kuoli siihen ja siihen aikaan, sinä ja sinä päivänä, siihen ja siihen tautiin; hänet haudattiin siihen ja siihen paikkaan, ja se ja se toimitti hänen hautajaisrukouksensa. Ja seuraavana päivänä sanokoon seuraava täsmälleen samoin, ilman eroavuutta — jotta näkisimme, mitä Ali tästä sanoo! He lähtivät Syyriasta ja saapuivat Kufan ulkopuolelle, ja yksi heistä nousi ratsaille ja ratsasti murheellisena ja kiireesti kaupunkiin. Kun ihmiset näkivät hänet tuossa tilassa, he sanoivat: mistä tulet? Hän sanoi: Syyriasta. He sanoivat: mitä uutisia sinulla on? Hän sanoi: Mu'awiya on kuollut — ja kertoi asian juuri niin kuin oli sovittu. Tämä tieto vietiin uskovaisten johtajalle (AS): Syyriasta on tullut tällainen ratsumies, joka kertoo Mu'awiyan kuolleen sinä ja sinä päivänä siihen ja siihen tautiin. Hänen ylhäisyytensä ei kiinnittänyt siihen huomiota. Toisena päivänä tuli toinen ratsumies, ja kun ihmiset kysyivät, hän kertoi täsmälleen saman. Taas vietiin hänen ylhäisyydelleen tieto: tänään on tullut Syyriasta toinen ratsumies, joka on kertonut Mu'awiyan kuolemasta yhtäpitävästi eilisen kanssa. Hänen ylhäisyytensä ei tälläkään kertaa siitä välittänyt. Sitten eräänä päivänä nähtiin, että vielä kolmas ratsumies tuli ja kertoi saman ilman poikkeamaa. Tällä kertaa tultiin hänen ylhäisyytensä luo sanoen: oi uskovaisten johtaja! Tämä tieto on nyt vahvistunut ja saavuttanut varmuuden asteen, sillä tänään on tullut kolmas, joka on kertonut kahden edellisen kanssa yhtäpitävästi, ilman lisäystä tai vähennystä. Hänen ylhäisyytensä sanoi: ei asia ole niin! Sitten hän tarttui kädellään siunattuun partaansa ja sanoi: nämä partakarvat punertuvat tämän pään verestä, ja Mu'awiya on kuuleva tuon tiedon. Sitten hän sanoi: tämä on juoni, jonka maksansyöjä Hindin poika on pannut toimeen! He palasivat ja veivät tämän tiedon Mu'awiyalle.
Ja samasta lähteestä hän sanoi: Umar ibn Abd al-Azizille kantautui tieto, että eräät ihmiset vähättelivät Alia (AS). Silloin hän nousi saarnatuoliin, ylisti Jumalaa ja kiitti häntä, siunasi Profeettaa (SAWS), mainitsi Alin, hänen erinomaisuutensa ja hänen edelläkävijyytensä, ja sanoi sitten: minulle kertoi Irak ibn Malik al-Ghifari Umm Salamalta (Jumala olkoon häneen tyytyväinen), joka sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) oli luonani, kun Gabriel tuli hänen luokseen ja puhui hänelle kahden kesken, ja Jumalan lähettiläs (SAWS) hymyili nauraen. Kun ilmestys oli väistynyt hänestä, sanoin: isäni ja äitini olkoot lunnaasi, oi Jumalan lähettiläs, mikä sai sinut nauramaan? Hän sanoi: Gabriel kertoi minulle kulkeneensa Alin (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) ohitse, kun tämä paimensi kamelilaumaansa ja oli nukahtanut niin, että osa hänen ruumiistaan oli paljastunut. Hän sanoi: minä vedin vaatteen hänen ylleen ja tunsin hänen uskonsa viileyden ulottuvan sydämeeni. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 287)
Manaqibissa kerrotaan, että Umar ibn Abd al-Azizille kantautui tieto, että eräät onnettomat ihmiset puhuivat Alista (AS) sopimattomia. Hän nousi saarnatuoliin, ylisti ja kiitti Jumalaa ja puhui paljon Alin (AS) erinomaisuudesta, hänen edelläkävijyydestään ja hänen suhteestaan Profeettaan (SAWS). Sen jälkeen hän sanoi: Irak ibn Malik al-Ghifari on kertonut Umm Salamalta, joka sanoi: eräänä päivänä Jumalan lähettiläs (SAWS) oli luonani, kun Gabriel (AS) laskeutui ja puhui hänelle salaisuuksia, ja hänen ylhäisyytensä hymyili. Kun ilmestys oli väistynyt hänestä, kysyin häneltä, mikä oli hymyn syy. Hän sanoi: Gabriel kertoi minulle, että hän kulki Alin ohi, kun tämä oli laskenut muutaman kamelin laitumelle ja nukahtanut, ja hänen vaatteensa oli siirtynyt syrjään osalta hänen ruumistaan. Minä menin ja peitin hänen vaatteellaan hänen ruumiinsa. Ja huomasin, että hänen uskonsa tuulahduksen viileys ulottui minun sydämeeni.
(Sanomme: olisi vahinko, jos tässä kirjassa ei mainittaisi Alin (AS) rakastajaa, Umar ibn Abd al-Azizia. Umar ibn Abd al-Aziz oli Marwan al-Hakamin pojanpoika ja Umaijadien kahdeksas kalifi. Hän kulki niin suoraa tietä, että jotkut sunnaoppineet, muun muassa Ibn al-Athir ja al-Shafi'i, ovat pitäneet häntä viidentenä oikeaan johdetuista kaleifeista. Seitsemäs kalifi, Sulayman ibn Abd al-Malik, kuoli vuonna 99 hidžran jälkeen ja nimitti testamentillaan Umar ibn Abd al-Azizin kalifiksi. Tabarin mukaan hän kalifiksi päästyään lausui palauttamisen jakeen (”Me olemme Jumalan omia ja hänen luokseen me palaamme”), meni sitten moskeijaan, piti siellä saarnan ja sanoi: oi ihmiset! Minua koetellaan kalifaatin kautta Jumalan edessä. Kalifaatistani ei ole kysytty minun mielipidettäni eikä teiltä ole pyydetty neuvoa; siksi minä en pakota teitä vannomaan minulle uskollisuutta. Umar ibn Abd al-Aziz hallitsi kaksi vuotta ja viisi kuukautta. Hänen kaudellaan Alin (AS) herjaaminen lakkautettiin. Hän poisti islamiin kääntyneiltä suojatuilta (dhimmi) veron ja alensi iranilaisten verotusta, ja kun toiset valittivat valtionkassan tulojen vähenemisestä, hän sanoi: Jumala lähetti profeettansa ohjaamaan ihmisiä, ei keräämään veroa! Tämä toimi sai aikaan uuden käännytysaallon islamilaisen valtakunnan rajaseuduilla. Hän luovutti Fadakin palmutarhat Banu Hashimin hallintaan ja omistukseen. Hän kumosi hadithien kirjaamisen kieltäneen määräyksen ja laajensi Profeetan moskeijaa. Kun Malik al-Ashtar oli surmattu, uskovaisten johtajan (AS) kirje hänelle joutui Mu'awiyan käsiin, ja tämä kätki kirjeen aarrekammioonsa, kunnes Umar ibn Abd al-Aziz asetti sen kaikkien saataville. Umar ibn Abd al-Aziz kävi keskusteluja kharijilaisten kanssa ja sai heidät luopumaan verenvuodatuksesta. Al-Dhahabi on teoksessaan Tadhkirat al-Huffaz kertonut imaami al-Baqirilta (AS), että Umar ibn Abd al-Aziz on Umaijadien jaloin. Umar ibn Abd al-Aziz kuoli 39-vuotiaana, ja hänet haudattiin Dayr Sim'aniin Homsissa. Hänen hautansa on säilynyt tähän päivään asti. Yksi hänen puheistaan kuuluu: jokaisen, joka on meidän seurassamme, on noudatettava viittä asiaa, tai muuten hän ei lähestyköön meitä: hän tuokoon tietoomme sellaisen ihmisen tarpeen, joka ei itse pysty sitä täyttämään; auttakoon meitä ponnisteluillaan hyvässä työssä; opastakoon meitä sellaiseen hyvään tekoon, jota emme ole huomanneet; älköön tehkö kenellekään vääryyttä; älköönkä puuttuko siihen, mikä ei hänelle kuulu. Umar ibn Abd al-Azizilta on kerrottu: näin isäni saarnaa pitäessään, kuinka hän häkeltyi ja alkoi puhua sekavia, kun hänen piti mainita Alin (AS) nimi halventavasti. Kun kysyin siihen syytä, hän sanoi: poikani, jos nuo, jotka ovat kokoontuneet ympärillemme, tietäisivät sen, minkä me tiedämme Alin hyveistä, he hajaantuisivat ympäriltämme ja liittyisivät Alin jälkeläisiin. Umar ibn Abd al-Aziz kirjoitti Kufan käskynhaltijalle: Kufan väki on ollut alttiina koettelemuksille, painostukselle ja pahojen hallitsijoiden sorrolle, vaikka uskonnon vahvuus on oikeudenmukaisuudessa ja hyvyydessä. Ota köyhiltä ihmisiltä vain sen verran kuin he jaksavat, äläkä ota varakkailta muuta kuin maaveron. Karavaaniasemien rakentaminen kaukaisiin maakuntiin oli myös Umar ibn Abd al-Azizin toimia. Hän kirjoitti eräälle virkamiehelleen: pidä huolta muslimimatkalaisista vuorokauden ajan ja hoida heidän ratsujaan, ja jos he ovat sairaita, kaksi vuorokautta. Ja jos he ovat kodittomia vaeltajia, saata heidät omaan maahansa.)
Ja al-Tirmidhin Sahihista Imran ibn Husaynilta, joka sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) lähetti sotajoukon ja asetti sen päälliköksi Ali ibn Abi Talibin. Hän kulki retkikunnan mukana ja sai orjattaren osakseen. He paheksuivat sitä häneltä, ja neljä Jumalan lähettilään (SAWS) tovereista teki keskenään sopimuksen sanoen: kun kohtaamme Jumalan lähettilään (SAWS), kerromme hänelle, mitä Ali teki. Muslimeilla oli tapana matkalta palatessaan mennä ensin Jumalan lähettilään luo, tervehtiä häntä ja palata sitten majoilleen. Kun retkikunta saapui, he tervehtivät Jumalan lähettilästä (SAWS), ja yksi noista neljästä nousi ja sanoi: oi Jumalan lähettiläs, etkö ole nähnyt, että Ali ibn Abi Talib teki niin ja niin? Jumalan lähettiläs käänsi kasvonsa hänestä pois. Sitten nousi toinen ja sanoi saman kuin hän, ja hän käänsi kasvonsa pois. Sitten nousi kolmas ja sanoi saman, ja hän käänsi kasvonsa pois. Sitten nousi neljäs ja sanoi saman kuin muut. Silloin Jumalan lähettiläs (SAWS) kääntyi heidän puoleensa viha kasvoillaan näkyvänä ja sanoi: mitä te tahdotte Alilta? Totisesti Ali on minusta ja minä olen hänestä, ja hän on jokaisen uskovan miehen ja naisen holhooja minun jälkeeni. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 290)
Al-Tirmidhi on kertonut, että Jumalan lähettiläs (SAWS) lähetti sotajoukon taisteluun ja asetti Alin (AS) sen päälliköksi. Tällä retkellä Ali (AS) otti erään orjattaren vaimokseen. Tämä kävi sotilaille raskaaksi, ja neljä toveria sopi keskenään saattavansa asian Profeetan (SAWS) korviin. Kun he palasivat Medinaan, he menivät Profeetan (SAWS) luo ja kertoivat tapauksen. Aina kun joku heistä kertoi asian, Jumalan lähettiläs (SAWS) käänsi kasvonsa hänestä pois. Kun neljäs toisti saman puheen, Jumalan lähettiläs (SAWS) kääntyi heidän puoleensa, ja oli selvästi nähtävissä, että hän oli vihastunut! Hän sanoi: mitä te tahdotte Alilta?! Ali on minusta ja minä olen Alista. Ali on minun jälkeeni kaikkien uskovaisten holhooja.
Ja häneltä, Ibn Abbasilta, joka sanoi: Fatimaa kosittiin Jumalan lähettilään (SAWS) luona, mutta kukaan ei ottanut häntä puheeksi ilman että hän käänsi tämän pois, kunnes he menettivät toivonsa hänen suhteensa. Sitten Sa'd ibn Mu'adh kohtasi Alin ja sanoi: Jumalan kautta, minä en usko Jumalan lähettilään (SAWS) pidättävän häntä muuta kuin sinua varten. Ali sanoi hänelle: mistä sen päättelet? Jumalan kautta, minä en ole kumpaakaan noista kahdesta miehestä: en ole maailmanmies, joka tavoittelisi sitä, mitä minulla on — hän tietää hyvin, ettei minulla ole kultaa eikä hopeaa — enkä ole se uskoton, jota lepytellään pois uskostaan eli jonka sydäntä koetetaan voittaa; olenhan minä ensimmäinen, joka omaksui islamin. Sa'd sanoi: minä vannotan sinua, että vapautat minut tästä huolesta, sillä siinä on minulle helpotus. Hän sanoi: mitä siis sanoisin? Sa'd sanoi: sano: olen tullut kosimaan Jumalalta ja hänen lähettiläältään Fatimaa, Muhammadin tytärtä. Niin Ali lähti ja astui Profeetan (SAWS) eteen ollen heikkona ja ujona. Profeetta (SAWS) sanoi: oi Ali, onko sinulla asiaa? Hän sanoi: kyllä, olen tullut luoksesi kosimaan Jumalalta ja hänen lähettiläältään Fatimaa, Muhammadin tytärtä. Profeetta (SAWS) sanoi hänelle hiljaisella sanalla: tervetuloa. Hän palasi Sa'din luo ja kertoi hänelle, ja tämä sanoi: hän on naittanut hänet sinulle! Sen kautta, joka lähetti hänet totuuden kanssa: nyt ei ole lupauksen rikkomista eikä valhetta. Vannotan sinua hänen edessään, että menet hänen luokseen huomenna ja sanot: oi Jumalan profeetta, milloin selvität asian minulle? Ali sanoi: tämä on minulle vielä vaikeampaa kuin edellinen. Enkö sanoisi: oi Jumalan lähettiläs, tässä on tarpeeni? Hän sanoi: sano niin kuin käskin sinua. Niin Ali (AS) lähti ja sanoi: oi Jumalan lähettiläs, milloin selvität asian minulle? Hän sanoi: tänä yönä, jos Jumala tahtoo. Sitten hän kutsui Bilalin ja sanoi: oi Bilal, minä olen naittanut tyttäreni serkulleni, ja tahdon, että ateria avioliiton solmimisen yhteydessä olisi yksi yhteisöni tavoista. Mene siis lauman luo ja ota siitä lammas. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 350)
Ibn Abbas kertoo: useat miehet kosivat Fatimaa (rauha hänelle) Jumalan lähettiläältä (SAWS), mutta Jumalan lähettiläs (SAWS) vaikeni eikä antanut vastausta, kunnes kaikki menettivät toivonsa. Eräänä päivänä Sa'd ibn Mu'adh näki Alin (AS) ja sanoi hänelle: luulen, että Jumalan lähettiläs on säästänyt Fatiman sinulle! Ali sanoi: kuinka niin? Eihän minulla ole mitään! Sa'd sanoi: pidä kiirettä, Jumala auttaa sinua! Mene Jumalan lähettilään luo ja sano: minä kosin sinulta ja Jumalalta tytärtäsi Fatimaa. Ali (AS) meni Profeetan (SAWS) luo, ja Profeetta oli hieman huonovointinen. Hän epäröi hetken. Profeetta (SAWS) sanoi: onko sinulla asiaa? Ali (AS) sanoi: on, ja esitti asiansa. Profeetta (SAWS) sanoi hiljaa: tervetuloa! Ali tuli ja kertoi Sa'dille, mitä oli tapahtunut. Sa'd sanoi: Muhammad ei ole tähän mennessä valehdellut! Fatima on sinun. Mene huomenna uudestaan Profeetan luo ja sano: määrittäkää sen ajankohta! Ali (AS) sanoi: tämä on minulle vielä vaikeampaa kuin edellinen! Sa'd kuitenkin rohkaisi häntä, ja Ali meni Profeetan luo ja sanoi niin. Profeetta (SAWS) sanoi: vielä tänä iltana! Sitten hän kutsui Bilalin ja käski teurastaa lampaan ja valmistaa ruokaa. Ja hän sanoi: tarjotkaa ruokaa avioliiton solmimisen yhteydessä.
Ja Aban ibn al-Tufaylilta, joka sanoi: kuulin Alin (AS) sanovan Hasanille: ole tässä maailmassa ruumiillasi ja tuonpuoleisessa sydämelläsi. (Kashf al-Ghumma, osa 1, s. 567)
Kertoja sanoo: kuulin Alin (AS) sanovan pojalleen Hasanille (AS): ole ruumiillasi tässä maailmassa, samalla kun olet sydämelläsi tuonpuoleisessa.
Ja Musa ibn Ja'farilta, hänen isiltään (rauha heille): Husain sanoi: eräs mies tuli uskovaisten johtajan (AS) luo panetellen erästä väkeä. Hän käski minun kutsua hänelle Qanbarin, ja Ali (AS) sanoi tälle: mene tämän panettelijan luo ja sano hänelle: olet antanut meidän kuulla sitä, mitä Jumala korkea inhoaa; poistu siis vailla Jumalan korkean varjelusta. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 218)
Imaami Husain (AS) kertoo: eräs mies tuli uskovaisten johtajan (AS) luo ja panetteli joitakuita. Uskovaisten johtaja (AS) kääntyi puoleeni ja sanoi: käske Qanbarin tulla. Kutsuin Qanbarin. Hän sanoi Qanbarille: vie tämä panettelija ulos! Ja sano hänelle: panettelu on Jumalalle vastenmielistä. Mene nyt, ja Jumalan varjelus on sinulta evätty!
(Sanomme: toisin sanoen panettelu heittää ihmisen ulos Jumalan varjeluksesta ja tekee hänestä alttiin koettelemuksille.)
Ja häneltä, Alilta (AS): hän sanoi Qays ibn Sa'dille, joka oli saapunut hänen luokseen Egyptistä: oi Qays, koettelemuksilla on päätepisteensä, joihin niiden on väistämättä päädyttävä. Järkevän ihmisen on siis nukuttava niiden yli, kunnes ne kääntyvät poispäin, sillä niiden vastustaminen juonin silloin, kun ne ovat nousussa, vain lisää niitä. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 346)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: elämän vaikeudet kulkevat eteenpäin päätepisteeseensä asti ja häviävät sen jälkeen olemattomiin. Järkevän ihmisen, joka on tämän totuuden ymmärtänyt, tulee vaikeuksien ilmaantuessa jättää ne rauhaan, kunnes koittaa niiden ratkeamisen ja katoamisen hetki. Niin kauan kuin on vaikeuksien vallan aika, suunnitelmat ja juonet vain suurentavat ja mutkistavat niitä.
Ja häneltä, häneltä (AS), joka sanoi: joka luottaa Jumalaan, sille Hän näyttää ilon; ja luottamus Jumalaan on linnoitus, johon ei linnoittaudu kukaan muu kuin luotettava uskovainen.
Ja häneltä, häneltä (AS), joka sanoi: Jumalaan turvautuminen on pelastus kaikesta pahasta ja suoja jokaista vihollista vastaan.
Ja häneltä, häneltä (AS), joka sanoi: vaikeneminen on valoa.
Ja häneltä, häneltä (AS), joka sanoi: paimenen myötä alamaiset ojentuvat. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 346)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: luottamus Jumalaan tulee vain luotettavan uskovaisen osaksi, ja sen hedelmä elämässä on pysyvä ilo.
Ja hän sanoi: Jumalaan turvautuminen on itsessään suojus ja pelastuksen tuoja koettelemuksista ja vihollisuuksista.
Ja hän sanoi: vaikeneminen tekee ihmisestä valon täyttämän.
Ja hän sanoi: ennen kuin hallitsija ojentuu, kansa ei ojennu!
Ja hän (AS) sanoi: Jumalalla on palvelijoita, joita hän erityisesti armolahjoillaan suosii ja joille hän jättää ne niin kauan kuin he jakavat niitä; mutta kun he pidättävät ne, hän riistää ne heiltä ja siirtää ne toisille. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 346)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumala antaa erityiset armolahjansa vain niille, jotka jakavat niitä, ja niin kauan kuin heidän kätensä on avoin tuon armolahjan suhteen, se pysyy heillä; mutta heti kun he kieltävät sen ihmisiltä, armolahja eroaa heistä ja tulee toisen osaksi.
Ja hän (AS) sanoi: joka rikastuu Jumalassa, siihen ihmiset tulevat tarvitseviksi; ja joka pelkää Jumalaa, sitä ihmiset rakastavat, vaikka vastoin tahtoaan. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 347)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: se, joka on Jumalaan turvautumisen kautta riippumaton ihmisistä, on se, jota ihmiset tarvitsevat; ja se, jonka huolena on Jumalan mielisuosion saavuttaminen, tulee pahansuopien ponnisteluista huolimatta ihmisten hyväksymäksi ja rakastamaksi.
Ja hän (AS) sanoi: kärsivällisyys on koettelemuksen kaunistus ja tyyneys jumalanpalveluksen kaunistus. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 347)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: paras teko koettelemuksessa on kärsivällisyys, ja paras tila jumalanpalveluksessa on tyyneys ja rauha.
Hän (AS) sanoi: ihmiselle riittää hänen tuntemuksensa täydellisyydeksi se, että hän tuntee oman aikansa; kärsivällisyydekseen se, että hän valittaa vähän; järjekseen se, että hän kohtelee itseään oikeudenmukaisesti; ystävyydekseen se, että hän myötäilee paljon ja vastustaa vähän; ja turvallisuudekseen se, että hän painaa vähän mieleensä toisten vikoja. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 347)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: se, joka ei tunne omaa aikaansa, ei ole tunteva; se, joka ei lakkaa valittamasta, ei ole kärsivällinen; se, joka ei ole oikeudenmukainen, ei ole järkevä; se, joka alati vastustaa, ei ole ystävyydessä vilpitön; ja se, joka luettelee toisten vikoja, ei tavallisesti ole itse terve.
Ja hän (AS) sanoi: ahne on nöyryytyksen kahleissa, ja joka rakastaa pitkää elämää, valmistakoon koettelemusta varten kärsivällisen sydämen. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 348)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: jokainen, jolla on jokin himottu toive, on nöyryytyksen pantti, ja se, joka tahtoo pitkän elämän, valmistakoon itsensä kestämään kärsivällisesti tämän maailman koettelemukset.
Ja hän (AS) sanoi: kolme asiaa vie palvelijan Jumalan mielisuosioon: runsas anteeksipyyntö, nöyryys ja runsas almujen anto. Ja kolme asiaa, joita jossakussa on, eivät jätä häntä katumaan: kiirehtimisestä luopuminen, neuvon kysyminen ja Jumalaan, korkeaan ja mahtavaan, turvautuminen päätöstä tehtäessä. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 349)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: kolme asiaa vie palvelijan paratiisiin: runsas anteeksipyyntö, nöyryys ja runsas almujen anto. Ja jos kolme asiaa on jossakussa, hän ei koskaan joudu katumaan: kärsivällisyys ja kiirehtimisestä luopuminen, neuvon kysyminen sekä Jumalaan turvautuminen työhön ryhdyttäessä.
Ja hän (AS) sanoi: ihmisen surmapaikka on hänen leukojensa välissä. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 349)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: ihmisen kieli on aina hänen surmapaikkansa.
Ja hän (AS) sanoi: joka pitää rumaa tekoa hyvänä, on siihen osallinen. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 349)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: se, joka pitää pahaa tekoa hyvänä, on osallinen sen synnistä.
Ja hän sanoi: Jumala, korkea ja mahtava, ei anna palvelijalleen armolahjaa, jonka tämä tunnistaa Jumalalta tulevaksi, ilman että Jumala — ylistetty olkoon hänen nimensä — kirjoittaa hänelle siitä kiitoksen jo ennen kuin hän ylistää häntä siitä. Eikä palvelija tee syntiä ja tiedä, että Jumala näkee hänet ja voi tahtoessaan rangaista häntä ja tahtoessaan antaa hänelle anteeksi, ilman että Jumala antaa hänelle anteeksi jo ennen kuin hän pyytää anteeksiantoa. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 350)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: ennen kuin palvelija kielellään kiittää tai pyytää anteeksi, hänelle kirjoitetaan kiitos jo siitä, että hän ymmärtää kaiken omistamansa olevan Jumalan antamaa; ja se, että hän ymmärtää Jumalan olevan tietoinen hänen tekemästään synnistä ja voivan tahtoessaan rangaista ja tahtoessaan antaa anteeksi, luetaan hänelle anteeksipyynnöksi.
Ja hän (AS) sanoi: armahtakaa heikkojanne ja pyytäkää Jumalalta armoa armahtamalla heitä. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 350)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: armahtakaa ympärillänne olevia heikkoja ja odottakaa sen kautta Jumalalta armoa.
Sahl ibn Sa'd al-Sa'idilta (Jumala olkoon häneen tyytyväinen), että hän sanoi Alista (AS): Jumalan kautta, Jumalan lähettiläs (SAWS) antoi hänelle nimen Abu Turab, eikä hänellä ollut nimeä, joka olisi ollut hänelle sitä rakkaampi. (Kashf al-Ghumma, osa 2, s. 442)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) oli se, joka nimesi minut Abu Turabiksi, ja hän rakasti tätä nimeäni enemmän kuin muita nimiäni.
Kirja ”al-Arba'un hadithan” (Neljäkymmentä hadithia) on kahdeksannen hidžra-vuosisadan suuriin shiiaoppineisiin kuuluvan ensimmäisen marttyyrin, shaykh Shams al-Din Muhammad ibn Makki al-Jizzini al-Amilin (kuoli 786 hidžraa) teos. Kirja sisältää neljäkymmentä hadithia Profeetalta (SAWS) ja synnittömiltä imaameilta (AS). Arba'in-perinne eli neljänkymmenen hadithin kokoaminen perustuu Profeetalta (SAWS) kerrottuun perimätietoon, jonka mukaan ”kenet tahansa yhteisöni jäsenistä, joka painaa mieleensä ja pitää elossa neljäkymmentä tärkeää hadithia, Jumala herättää ylösnousemuksen päivänä lainoppineena ja oppineena”: man hafiza ala ummati arba'ina hadithan mimma yahtajuna ilayhi min amri dinihim, ba'athahu llahu yawma l-qiyamati faqihan aliman. Tämä hadith, joka on eri lähteissä kerrottu hieman eri sanamuodoin, oli islamin oppineille kannustin koota neljänkymmenen hadithin kokoelmia eri aiheista. Ensimmäisen marttyyrin kirja sisältää neljäkymmentä hadithia kertojaketjuineen sekä marttyyrin niistä kirjoittaman selityksen ja tulkinnan. Ensimmäisen marttyyrin asema lainoppineena ja persoonana lisää tämän kirjan merkitystä, niin että sitä on myöhempinä vuosisatoina monta kertaa selitetty ja kommentoitu. Ensimmäinen marttyyri on kahdeksannen vuosisadan huomattavimpia shiiaoppineita, ja hänellä on runsaasti teoksia lainopin, hadithien, oikeuslähdeopin ja teologian aloilta. Islamilaisten tieteiden hallinnan ja lukuisten teostensa ansiosta hänellä on erityinen asema shiiaoppineiden joukossa. Hänen tärkein kirjansa on ”al-Lum'a al-Dimashqiyya”, joka esittää hänen itsenäiset johtopäätöksensä shiialaisesta lainopista ja on itse asiassa fatwa-muotoinen lainopin kirja, kirjoitettu Sarbadar-hallitsijoiden pyynnöstä, jotka olivat tuolloin nousseet valtaan Khorasanissa. Marttyyri kirjoitti tämän kirjan vankilassa ja yhden viikon kuluessa. ”al-Lum'a al-Dimashqiyya” tunnetaan lyhyenä ja paljon käytettynä lainopillisena tekstinä shiialaisten uskonnollisten tieteiden opiskelijoiden keskuudessa. Toinen marttyyri kirjoitti siihen myöhemmin selityksen, joka tunnetaan nimellä ”Sharh al-Lum'a”. Ensimmäinen marttyyri syntyi vuonna 734 hidžraa Jizzinin kylässä Jabal Amilin alueella (nykyisessä Libanonissa). Jabal Amil oli tuolloin yksi shiialaisuuden tärkeimmistä oppineisuuden keskuksista, ja ensimmäinen marttyyri kasvoi tässä oppineessa ympäristössä. Hän opiskeli suurten opettajien, kuten Fakhr al-Muhaqqiqinin (Allama al-Hillin pojan) ja sayyid Amid al-Din ibn Abd al-Muttalibin johdolla ja saavutti asiantuntemuksen useissa tieteissä, kuten lainopissa, oikeuslähdeopissa, hadithissa, Koraanin selityksessä ja teologiassa. Ensimmäistä marttyyria arvostettiin ja kunnioitettiin shiialaisten keskuudessa hänen tieteellisen ja uskonnollisen toimintansa vuoksi, mutta tämä maine herätti vastustajissa kateutta ja vihamielisyyttä. Hänet pidätettiin vuonna 786 hidžraa mamelukkihallitsijoiden käskystä, jotka tuolloin hallitsivat Libanonia, ja kidutuksen jälkeen hänet surmattiin marttyyrina. Ensimmäinen marttyyri tunnetaan shiialaisessa historiassa vastarinnan ja uskonnollisiin periaatteisiin sitoutumisen vertauskuvana, ei ainoastaan tietonsa ja lainoppineisuutensa vuoksi vaan myös siksi, että hän seisoi vakaumustensa takana ja kuoli marttyyrina tällä tiellä. On kerrottu, että ensimmäinen marttyyri pyysi koko elämänsä ajan Jumalalta marttyyrikuolemaa. Hän toivoi saavansa kuolla marttyyrina totuuden ja oikeuden puolustamisen tiellä. Tämä toive oli niin voimakas, että hän näki marttyyrikuoleman jopa unissaan. On kerrottu, että hän näki unen, jossa hän kärsii marttyyrikuoleman Damaskoksen suuressa moskeijassa. Tämä uni toteutui myöhemmin, ja hän sai surmansa juuri siinä paikassa vihollistensa käsissä.