Maythamilta (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) kerrotaan hänen sanoneen: Herrani, uskovaisten käskijä (Ali ibn Abi Talib), rauha hänelle, vei minut mukanaan aavalle maalle eräänä yönä. Hän oli lähtenyt Kufasta ja saapui Ju'fin moskeijaan, kääntyi qiblaa kohti ja rukoili neljä rak'aa. Kun hän oli antanut rauhantervehdyksen ja ylistänyt Jumalaa, hän levitti kämmenensä ja sanoi: Jumalani, kuinka rukoilisin Sinua, kun olen ollut Sinulle tottelematon, ja kuinka olisin rukoilematta Sinua, kun olen tuntenut Sinut ja rakkautesi on lujasti sydämessäni? Olen ojentanut Sinua kohti käden, joka on täynnä syntejä, ja silmän, joka on kohotettu toivossa. Jumalani, Sinä olet lahjojen valtias ja minä olen erheiden vanki, ja suurten jalomielisyyteen kuuluu lempeys vankeja kohtaan; minä olen rikokseni vanki ja tekoni panttina. Jumalani, kuinka ahdas onkaan tie sille, jonka opas Sinä et ole, ja kuinka autio polku sille, jonka seuralainen Sinä et ole. Jumalani, jos vaadit minua tilille synneistäni, minä vaadin Sinulta anteeksiantoasi; ja jos vaadit minua tilille salatuista ajatuksistani, minä vaadin Sinulta jalomielisyyttäsi; ja jos vaadit minua tilille pahuudestani, minä vaadin Sinulta hyvyyttäsi; ja jos kokoat minut ja vihollisesi yhteen tuleen, minä totisesti kerron heille, että minä rakastin Sinua ja että minä todistin, ettei ole jumalaa paitsi Jumala. Jumalani, tämä on iloni Sinusta pelon vallassa — millainen sitten onkaan iloni Sinusta turvassa! Jumalani, kuuliaisuus ilahduttaa Sinua eikä tottelemattomuus vahingoita Sinua; lahjoita siis minulle se, mikä Sinua ilahduttaa, ja anna minulle anteeksi se, mikä ei Sinua vahingoita, ja käänny puoleeni armossa — Sinä totisesti olet Armon puoleen kääntyvä, Laupias. Oi Jumala, siunaa Muhammadia ja Muhammadin sukua ja armahda minua, kun jälkeni maailmasta katkeaa, muistoni luotujen keskuudesta pyyhkiytyy pois ja minusta tulee unohdettu kuin se, joka on jo unohdettu. Jumalani, ikäni on karttunut, luuni ovat ohentuneet, aika on kuluttanut minua, määrähetkeni on lähestynyt, päiväni ovat loppuun kuluneet, kauneuteni on mennyt ja haluni on ohi, mutta vastuuni on jäänyt; ruumiini lahoaa, niveleni katkeavat ja jäseneni hajoavat, ja minä jään tekoni pantiksi. Jumalani, syntini ovat tehneet minut sanattomaksi, puheeni on katkennut eikä minulla ole mitään puolustusta. Jumalani, minä olen se, joka tunnustaa syntinsä, myöntää rikoksensa, on pahantekonsa vanki ja tekonsa pantti, joka on harkitsematta syöksynyt erheeseensä, eksynyt päämäärästään ja jonka voimat ovat loppuneet. Siunaa siis Muhammadia ja Muhammadin sukua, osoita minulle suosiotasi ja anna minulle anteeksi. Jumalani, jos tekoni on jäänyt vähäiseksi Sinun kuuliaisuutesi rinnalla, niin toiveeni on kasvanut suureksi Sinuun kohdistuvan toivon rinnalla. Jumalani, kuinka voisin palata luotasi pettyneenä ja osattomaksi jääneenä, kun koko käsitykseni anteliaisuudestasi on se, että käännät minut takaisin pelastuneena ja armahdettuna? Jumalani, en ole antanut epätoivoisten toivottomuuden päästä valtaan hyvän käsitykseni yli Sinusta; älä siis tee tyhjäksi vilpitöntä toivoani toivovien joukossa. Jumalani, rikokseni on suuri, koska Sinä olet se, joka siitä vaatii tilille, ja syntini on iso, koska Sinua vastaan sen tein; kuitenkin kun muistan syntini suuruuden sekä anteeksiantosi ja armahduksesi suuruuden, huomaan näiden kahden välisen lopputuloksen olevan minulle lähempänä armoasi ja mielisuosiotasi. Jumalani, jos pelko rangaistuksestasi kutsuu minua kohti tulta, niin palkkiosi kauneus kutsuu minua toivon kautta kohti Paratiisia. Jumalani, jos erheet ovat vieraannuttaneet minut hyvyytesi kauneudesta, niin myötätuntosi jalous on saattanut minut varmuuden turvaan. Jumalani, jos huolimattomuus on nukuttanut minut niin, etten valmistaudu kohtaamiseesi, niin tieto lahjojesi jalomielisyydestä on herättänyt minut. Jumalani, jos ymmärrykseni on poissa siitä, että ojentaisin sen, mikä minut kohentaisi, ei kuitenkaan ole poissa varmuuteni siitä, että Sinä pidät huolen siitä, mikä minulle on hyödyksi. Jumalani, jos päiväni kuluvat loppuun muussa kuin siinä ponnistelussa, jota Sinä rakastat — (uskossa olen kuitenkin viettänyt menneet päiväni) — mitä hyötyä on niistä vuosieni päivistä, jotka olen viettänyt Sinusta poispäin kääntyneinä? Jumalani, olen tullut luoksesi tuskaisena, puutteeni verhoamana, ja tarpeeni vilpittömyys on asettanut minut nöyryytettyjen joukkoon eteesi. Jumalani, Sinä olet jalo — osoita siis minulle jalomielisyyttä, koska olen niiden joukossa, jotka Sinulta pyytävät; Sinä olet antanut hyvyyttäsi runsain mitoin — liitä siis minut niiden joukkoon, jotka saavat lahjojasi. Jumalani, olen aamun koittaessa erään lahjojesi oven luona pyytäjänä, ja olen kääntynyt pois siitä, että esittäisin pyyntöni kenellekään muulle kuin Sinulle; eikä ole Sinun tapasi torjua tuskaista pyytäjää ja hädänalaista, joka odottaa Sinulta sitä hyvää, johon hän on tottunut. Jumalani, minä seison vaarojen sillalla tekojen ja koettelemuksen koettelemana, ellet auta minua näissä kahdessa keventämällä taakkoja ja kahleita. Jumalani, oletko luonut minut onnettomien joukkoon, niin että itkuni pitkittyisi, vai oletko luonut minut onnellisten joukkoon, niin että saisin ilosanoman toivolleni? Jumalani, jos riistät minulta Muhammadin (SAWS) näkemisen ja käännät toiveeni kasvot siinä asiassa pettymykseen tuolla paikalla, niin muuta on sieluni minulle luvannut, oi Sinä majesteetin ja kunnian, runsauden ja hyvyyden Herra. Jumalani, ellet olisi ohjannut minua islamiin, en olisi löytänyt oikeaa tietä; ellet olisi suonut minulle uskoa Sinuun, en olisi uskonut; ellet olisi vapauttanut kieltäni rukoilemaan Sinua, en olisi rukoillut; ja ellet olisi antanut minun maistaa Sinun tuntemisesi suloutta, en olisi Sinua tuntenut. Jumalani, jos jälkeen jääminen on estänyt minua kilpailemasta etusijasta hurskaiden kanssa, niin luottamus Sinuun on nostanut minut hyvien askelmille. Jumalani, sydän, jonka olet tässä maailmassa täyttänyt rakkaudellasi — kuinka antaisit tulen vallita sitä ja polttaa sen liekeissä? Jumalani, jokainen ahdistunut turvautuu Sinuun ja jokainen osaton panee toivonsa Sinuun. Jumalani, palvojat kuulivat runsaasta palkkiostasi ja nöyrtyivät; ne, jotka olivat luiskahtaneet pois oikealta suunnalta, kuulivat anteliaisuudestasi ja palasivat; syntiset kuulivat armosi avaruudesta ja saivat siitä osansa; rikolliset kuulivat anteeksiantosi jalomielisyydestä ja alkoivat toivoa — kunnes tottelemattomien palvelijoittesi joukot tungeksivat ja jokainen heistä huusi Sinun puoleesi rukouksessa kuin huutava väkijoukko kaikkialla maissasi. Ja jokaisella toivolla, joka on saattanut kantajansa Sinun luoksesi, on tarpeensa, ja Sinä olet Se, jolta pyydetään ja jonka luona pyytäjien kasvot eivät koskaan mustu. Siunaa siis Muhammadia, profeettaasi, ja hänen sukuaan, ja tee minulle se, mikä on Sinun arvoistasi — Sinä totisesti kuulet rukouksen. Sitten hän hiljensi rukouksensa, heittäytyi maahan kumartaen, painoi kasvonsa tomuun ja sanoi sata kertaa: "Anteeksianto, anteeksianto!" Sitten hän nousi ja lähti ulos, ja minä seurasin häntä, kunnes hän tuli autiomaahan. Siellä hän piirsi minulle viivan ja sanoi: Varo ylittämästä tätä viivaa. Sitten hän jätti minut ja meni. Yö oli pilkkopimeä. Sanoin: Oi sieluni, olet jättänyt herrasi, ja hänellä on paljon vihollisia; mikä puolustus sinulla olisi Jumalan ja Hänen lähettiläänsä edessä? Jumalan kautta, minä seuraan hänen jälkiään ja otan selkoa hänestä, vaikka rikkoisinkin hänen käskyään. Ja niin lähdin seuraamaan hänen jälkiään, ja löysin hänet (AS) kumartuneena kaivon ylle puoliväliin asti: hän puhui kaivolle ja kaivo puhui hänelle. Hän havaitsi minut, kääntyi (AS) ja sanoi: Kuka siellä? Sanoin: Maytham. Hän sanoi: Oi Maytham, enkö käskenyt sinua olemaan ylittämättä viivaa? Sanoin: Oi herrani, pelkäsin vihollisten tähden puolestasi, eikä sydämeni kestänyt sitä. Hän sanoi: Kuulitko mitään siitä, mitä puhuin? Sanoin: En, oi herrani. Silloin hän sanoi: Oi Maytham! "Rinnassa on tarpeita, ja kun rintani käy niistä ahtaaksi, minä kaivan maata kämmenelläni ja paljastan sille salaisuuteni. Ja mitä ikinä maa kasvattaakin, se kasvi on minun kylvöstäni." (al-Mazar, osa 1, s. 270)
Maytham at-Tammar kertoo: Herrani, uskovaisten käskijä (AS), lähti eräänä yönä Kufasta ja meni yörukoukseen (tahajjudiin) Ju'fin moskeijaan. Hän kääntyi qiblaa kohti ja rukoili neljä rak'aa. Sitten hän kohotti kätensä taivasta kohti ja puhui Jumalan kanssa näin.
(Tämä hartausrukous, joka alkaa sanoilla "Ilaahii kayfa ad'uuka wa qad 'asaytuka wa kayfa laa ad'uuka wa qad 'araftuka wa hubbuka fii qalbii makiin" — "Jumalani, kuinka rukoilisin Sinua, kun olen ollut Sinulle tottelematon, ja kuinka olisin rukoilematta Sinua, kun olen tuntenut Sinut ja rakkautesi on lujasti sydämessäni" — ja joka tunnetaan nimellä Ju'fin hartausrukous (munajat ju'fiyya), on uskovaisten käskijän (AS) kauneimpia mutta unohduksiin jääneitä rukouksia. Tällaisten lauseiden kääntäminen on itse tarkoituksen vastaista, ja teksti on jo sellaisenaan verrattain puhutteleva.)
Maytham kertoo: Tämän hartausrukouksen jälkeen uskovaisten käskijä (AS) painoi päänsä maahan kumarrukseen ja toisti lakkaamatta: "Anteeksianto, anteeksianto." Laskin: hän sanoi sen sata kertaa. Sitten hän nousi ja suuntasi autiomaahan, ja minä lähdin hänen perässään. Kun saavuimme erääseen paikkaan, hän piirsi ympärilleni viivan hiekkaan ja sanoi: Älä astu tämän viivan ulkopuolelle, ennen kuin palaan. Hän jätti minut siihen ja meni erääseen suuntaan. Yö oli pelottava, ja pelko ja levottomat ajatukset saivat minusta vallan; ajattelin, että ehkä hänen henkensä on vaarassa. Kun hetki oli kulunut, astuin viivan yli ja lähdin hänen peräänsä. Näin, että hän oli työntänyt päänsä erään kaivon suulle ja oli puoleen vartaloon asti kaivossa: hän puhui kaivolle ja kaivo puhui hänelle. Hän huomasi läsnäoloni, lakkasi puhumasta kaivolle ja sanoi: Maytham, mitä minä sinulle sanoin? Sanoin: Pelkäsin sinun henkesi puolesta! Hän sanoi: Etkö kuullut mitään siitä, mitä puhuin? Sanoin: En! Silloin hän sanoi: Maytham! Joskus sydämessä on sellaista, mitä mikään muu kuin maa ei voi kantaa. Sitten hän lausui säkeen, jonka sisältö oli tämä: minä hautaan sanani maahan, ja aina kun maa kasvattaa jotakin, se on niistä siemenistä, jotka olen sen sydämeen kylvänyt.
Kirja "al-Durra al-Bahira min al-Asdaf at-Tahira", joka on liitetty ash-Shahid al-Awwalin nimiin ja kirjoitettu arabiaksi, on kokoelma pyhän Profeetan (SAWS) ja virheettömien imaamien (AS) haditheja. Kirja sisältää 169 haditia käytöstavoista ja etiikasta. Tekijä esittää järjestyksessä ensin Profeetan (SAWS) haditheja ja sitten yksi kerrallaan imaamien haditheja. Al-Durra al-Bahira on toisaalta liitetty ash-Shahid al-Awwalin nimiin, toisaalta se on mainittu Qutb ad-Din Bayhaqi Kaydarin teosten joukossa (hän oli 600-luvun (hidžran) lainoppinut ja kirjallisuudentuntija sekä Khwaja Nasir ad-Din Tusin oppilaita). Ensimmäinen, joka liitti tämän kirjan ash-Shahid al-Awwalin nimiin, oli allameh Majlisi teoksessaan Bihar al-Anwar. Mirza Abdollah Afandi pitää teoksensa Amal al-Amilin huomautuksissa tätä kirjaa jonkun muun kuin ash-Shahidin kirjoittamana. Tästä kirjasta on olemassa kaksi vanhaa käsikirjoitusta: toinen Astan Quds Razavissa ja toinen Maktabat al-Haydariyya -kirjastossa Najafissa.