Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Iankaikkisen Eedenin puutarhoja kohti riensi joukkoja, jotka olivat ihmisistä ahkerimpia rukoilemaan ja paastoamaan; mutta kun he saapuivat portille, heidät käännytettiin takaisin eikä heidän annettu astua sisään. Kysyttiin: Minkä tähden heidät käännytettiin? Eivätkö he tämän maailman asuinsijoilla rukoilleet, paastonneet ja tehneet pyhiinvaellusta? Silloin kuului kutsu Korkeimmalta Kuninkaalta, ylistetty ja korotettu olkoon hän: Kyllä, kenelläkään ei ollut enempää paastoa, rukousta, hajj- eikä umra-pyhiinvaellusta kuin heillä, mutta he olivat välinpitämättömiä Jumalan kehotuksia kohtaan. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 13)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ylösnousemuksen päivänä joukko ihmisiä, jotka olivat kaikista ihmisistä ahkerimpia rukoilemaan ja paastoamaan, rientää kohti paratiisia; mutta kun he saapuvat paratiisin portille, heidät käännytetään takaisin eikä heidän anneta astua sisään. He kysyvät: Miksi? Silloin Jumalan puolelta kuuluu kutsu: vaikka heillä oli enemmän rukousta, paastoa, hajjia ja umraa kuin muilla, he olivat välinpitämättömiä Jumalan kehotuksia kohtaan.
(Sanomme: se merkitsee, etteivät he toimineet koko Koraanin mukaan, vaan tyytyivät joihinkin sen rituaaleihin, eikä sielun puhdistamisella, lujuudella Jumalan ykseydessä eikä kaikesta muusta irrottautumisella Jumalan tähden ollut sijaa heidän vaelluksessaan.)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Maailmasta pidättäytyvät ovat väkeä, joka kiittää, kun sen osaksi tulee helppous, ja kestää kärsivällisesti, kun sen osaksi tulee vaikeus. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 14)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Todellisia askeetteja ovat ne, jotka helppouden hetkellä ovat kiitollisia ja vaikeuden hetkellä kärsivällisiä.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ylösnousemuksen päivänä ankarimmin rangaistaan sitä, joka on hankkinut tietoa mutta ei ole siitä hyötynyt; sillä te ette hyödy siitä ennen kuin toimitte sen mukaan. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 14)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ylösnousemuksen ankarimman rangaistuksen kokee se, jonka tiedosta ei ollut hänelle hyötyä, toisin sanoen se, joka ei toiminut sen mukaan.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumala ilmoitti eräälle profeetoistaan yhdessä ilmoituksessaan: Sano niille, jotka tavoittelevat tätä maailmaa tuonpuoleisen teoilla ja pukeutuvat ihmisten edessä lampaan nahkoihin, vaikka heidän sydämensä ovat susien sydämiä. Ja hän sanoi: Ihmiset ovat menettäneet halunsa etsiä tietoa vain siksi, että he näkevät, kuinka vähän hyötyä on siitä, joka tietää mutta ei toimi. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 14)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumala ilmoitti eräälle profeetoistaan: Sano niille, jotka uskonnon harjoittamisella tai sen teeskentelyllä tavoittelevat oman maailmallisen elämänsä järjestämistä: Oi te sudet lampaan vaatteissa! Syy siihen, että ihmiset ovat haluttomia uskontoa kohtaan, on se, että he näkevät uskonnon jättäneen teidän vaivanne parantamatta eikä kasvattaneen teistä tuonpuoleisen etsijöitä!
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Oppinut on se, joka pakenee maailmaa, ei se, joka sitä himoitsee. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 15)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Uskonnon oppinut, jos hänessä on häivähdyskin totuutta ja hän on Herralleen omistautunut, pakenee maailmaa eikä hänen sydämensä ole siihen sidottu.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Viekää sydämenne pois maailmasta ennen kuin ruumiinne viedään siitä pois; sillä teidät on luotu tuonpuoleista varten ja maailmaan teidät on vain suljettu. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 19)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Irrottakaa sydämenne maailmasta ennen kuin koittaa hetki jättää sille hyvästit, sillä silloin on jo myöhäistä. Teidät on luotu tuonpuoleista, ei maailmaa varten, ettekä ole maailman vankeina ja siihen suljettuina kuin muutaman päivän.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Onnettomin onnettomista on se, jota kohtaa yhtaikaa tämän maailman köyhyys ja tuonpuoleisen rangaistus. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 19)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: En tunne onnettomampaa kuin köyhä, jolla ei ole tätä maailmaa eikä tuonpuoleista. (Jos siis maailman köyhyys on sinun osasi, pyri edes pelastamaan itsesi tuonpuoleisen rangaistukselta!)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan ystävien ominaisuuksiin kuuluu luottamus häneen kaikessa, riippumattomuus kaikesta muusta hänen kauttaan ja tarvitsevaisuus häntä kohtaan kaikessa. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 19)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan ystävien toivo on aina Jumalassa; koska heillä on Jumala, he ovat aina rikkaita, ja kaikissa oloissa he tietävät tarvitsevansa Jumalaa.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Torju maailma sillä eväällä, joka sinulla on käsilläsi, ja pääset sen turvin perille. Ja hänellä (AS) oli tapana lausua: Torju maailma sillä, mikä sen torjuu, ja katkaise maailma siitä, mistä se katkeaa. Turhaan ihminen etsii rikkautta, sillä rikkaus on sielussa, kunhan se tyytyy vähään. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 19)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sillä, mikä maailmasta on osaksesi tullut, elä maailmasi läpi ja jätä se taaksesi, äläkä etsi rikkautta itsesi ulkopuolelta; sillä rikkaus on sisimmässä ja sen tie on tyytyväisyys.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Maailmasta pidättäytyvät ovat tämän maailman ja tuonpuoleisen kuninkaita. Se, joka ei pidättäydy maailmasta vaan himoitsee sitä, on köyhä sekä tässä maailmassa että tuonpuoleisessa. Se, joka siitä pidättäytyy, omistaa sen, ja se, joka sitä himoitsee, joutuu sen omistamaksi. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 20)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Maailmasta pidättäytyvät ovat tämän maailman ja tuonpuoleisen todellisia valtiaita. Jokainen, joka ei pidättäydy maailmasta vaan ahnehtii sitä, on köyhä sekä tässä maailmassa että tuonpuoleisessa. Jokainen, joka ei maailmaa tahdo, tulee sen omistajaksi, ja jokainen, joka sitä tahtoo, joutuu sen omistamaksi.
Suwayd ibn Ghafala kertoi: Astuin uskovaisten johtajan (AS) taloon enkä nähnyt huoneessa mitään. Sanoin: Missä ovat huonekalusi, oi uskovaisten johtaja? Hän vastasi: Oi Ibn Ghafala, me olemme perhe, joka ei kartuta itselleen tavaraa tässä maailmassa. Olemme siirtäneet arvokkaimman omaisuutemme tuonpuoleiseen. Me olemme tässä maailmassa kuin ratsastaja, joka lepää hetken puun varjossa ja lähtee sitten pois jättäen sen taakseen. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 20)
Kertoja sanoo: Saavuin uskovaisten johtajan (AS) luo ja näin, ettei hänen kodissaan ja huoneessaan ollut juuri lainkaan huonekaluja. Sanoin: Missä sitten ovat tavarasi? Hän vastasi: Me emme tavoittele tavaraa tässä maailmassa. Olemme lähettäneet tavaramme edeltä tuonpuoleiseen. Maailma on meille kuin puun varjo, jossa lepäämme hetken ja jatkamme sitten matkaa.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi Korkeimman sanoista »Sinä päivänä teiltä totisesti kysytään armolahjoista« [Qur'an 102:8]: Se tarkoittaa myös viileää vettä helteen päivinä. Ja kun Jumalan lähettiläs (SAWS) joi vettä, hänellä oli tapana sanoa: Ylistys Jumalalle, joka ei tehnyt siitä suolaista meidän syntiemme tähden, vaan teki siitä armossaan makeaa ja raikasta. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 37)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi jakeesta »Ylösnousemuksen päivänä teiltä kysytään armolahjoista«: Se koskee myös tuota samaa viileää vettä, jota juotte kesän helteessä. Sitten hän sanoi: Jumalan lähettiläs (SAWS) joi vettä ja rukoili sen jälkeen: Kiitos Jumalalle, ettei tämä vesi ole muuttunut suolaiseksi meidän syntiemme tähden, vaan Jumala on säilyttänyt sen juotavana, jotta se olisi meille armolahja.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ihminen, joka hukkaa elämästään yhdenkin hetken muuhun kuin siihen, mitä varten hänet on luotu, ansaitsee sen, että hänen katumuksensa pitkittyy ylösnousemuksen päivänä. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 49)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se, joka kuluttaa yhdenkin tunnin elämästään muuhun kuin siihen, mitä varten hänet on luotu, toisin sanoen palvelemiseen, saa kantaa katumustaan pitkään ylösnousemuksen päivänä.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Pysyttele moskeijoissa niiden kanssa, jotka niitä ylläpitävät; he ovat Jumalan väkeä ja hänen valittujaan. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 77)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Käy usein moskeijassa ja pidä käynneilläsi moskeija elävänä! Moskeijan väki on Jumalan väkeä ja hänen hovinsa valittuja.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jalomielisyyttä on kuusi lajia: kolme matkalla ja kolme kotipaikassa. Kotipaikassa ne ovat Koraanin lukeminen, moskeijoiden ylläpitäminen ja veljien ottaminen Jumalan tähden. Matkalla ne taas ovat eväiden jakaminen, hyvä luonne ja säädyllinen seuranpito. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 77)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jalomielisyys kotipaikassa on Koraanin ahkeraa lukemista, moskeijassa käymistä ja Jumalan tähden solmittujen ystävyyksien vaalimista; ja matkalla se on varojen viisasta jakamista, hyväluontoisuutta ja hyvyyttä matkatovereita kohtaan.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se, joka pyytää Jumalalta anteeksiantoa aamuyöllä seitsemänkymmentä kertaa, kuuluu niihin, joista Jumala on sanonut: »ja niihin, jotka pyytävät anteeksiantoa aamuyön hetkinä« [Qur'an 3:17]. Ja hän sanoi: Se, joka lukee yönsä aikana seitsemänkymmentä jaetta, ei kuulu välinpitämättömiin. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 94)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Pyytäkää aamuyöllä anteeksiantoa vähintään seitsemänkymmentä kertaa, jotta teidät luettaisiin niihin, »jotka pyytävät anteeksiantoa aamuyön hetkinä«. Lukekaa öisin vähintään seitsemänkymmentä Koraanin jaetta, jottei teitä luettaisi välinpitämättömiin.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei kukaan ihminen menetä malttiaan tuskan hetkellä ilman, että se koituu hänelle katumukseksi ylösnousemuksen päivänä. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 94)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jokainen valitus ja levottomuus on ylösnousemuksen päivänä katumus siitä, miksei ollut kärsivällinen!
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan palvelijoiden sydämet ovat murtuneet Jumalan pelosta; he eivät pidä paljoakaan paljona hänen tähtensä ja näkevät itsensä pahimpina, vaikka ovat hurskaita. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 95)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Todelliset palvelijat ovat aina särkyneitä sydämeltään Jumalan pelosta eivätkä pidä omia tekojaan minkään arvoisina. He pitävät itseään ihmisistä pahimpina, vaikka ovat parhaita.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Profeetta (SAWS) itki, kun hän lukiessaan saapui jakeeseen »Miten sitten, kun tuomme jokaisesta kansasta todistajan ja tuomme sinut todistajaksi näitä vastaan« [Qur'an 4:41]. Katsokaa siis todistajaa, kuinka hän itkee, ja niitä, joita vastaan todistetaan, kuinka he nauravat! Jumalan kautta, ellei tietämättömyyttä olisi, ei yksikään hammas paljastuisi nauruun. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 97)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kun Jumalan lähettiläs (SAWS) saapui jakeeseen »Miten sitten, kun tuomme jokaisesta kansasta todistajan ja tuomme sinut todistajaksi näitä vastaan«, hän itki ja sanoi: Katsokaa, todistaja itse itkee; voi niitä, joita vastaan todistetaan ja joiden elämä on kulunut naurussa! Sitten hän sanoi: Ellei tietämättömyyttä olisi, kukaan ei nauraisi.
Uskovaisten johtajalla (AS) oli tapana sanoa ylistyksessään: Ylistetty olkoon hän, joka teki Aadamin erehdyksestä opetuksen tämän jälkeläisille. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 108)
Uskovaisten johtaja (AS) ylisti toisinaan näin sanoen: Puhdas ja tahraton on Jumala, joka teki ihmisen erehdyksestä opetuksen tämän jälkeläisille!
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Luottamus Jumalaan ja hyvien ajatusten säilyttäminen hänestä ovat linnoitus, johon vain uskova voi linnoittautua; ja häneen turvautuminen on pelastus kaikesta pahasta ja suoja jokaista vihollista vastaan. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 109)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Luottamus Jumalaan ja hyvä käsitys hänestä ovat linnoitus – panssari – joka soveltuu vain uskovalle. Hän sanoi myös: Jumalaan turvautuminen on itsessään pelastus jokaisessa vaikeudessa ja yksinään suojus ketä tahansa vastaan.
On kerrottu, että Ali (AS) kulki kerran teurastajan ohi, jolla oli myytävänä lihavaa lihaa. Teurastaja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, tämä liha on lihavaa, osta siitä! Hän vastasi: Minulla ei ole nyt rahaa mukana. Teurastaja sanoi: Minä odotan kärsivällisesti, oi uskovaisten johtaja. Hän vastasi: Minä puolestani malttelen olla ilman lihaa. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 119)
On kerrottu, että eräänä päivänä uskovaisten johtaja (AS) kulki teurastajan puodin ohi. Nähdessään hänet teurastaja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, tänään on saapunut hyvää lihaa; osta siitä! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Minulla ei nyt ole rahaa mukanani. Teurastaja sanoi: Maksa myöhemmin. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ostan lihan myöhemmin!
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei ole ketään teistä, joka ei olisi jo omin silmin nähnyt paratiisia ja helvettiä. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 125)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jokaisella on paratiisi ja helvetti silmiensä edessä, ja hän näkee ne aivan ilmiselvästi.
(Sanomme: helvetti on juuri tämä loputon ajattelumme ja mielikuvituksemme menneen surussa ja tulevan pelossa, ja paratiisi ovat ne hetket, jolloin olemme läheisiä Jumalan kanssa ja teemme hyvää hänen luoduilleen.)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sille, joka pidättäytyy maailmasta, ei jää muuta katsottavaa kuin Jumala eikä muuta paluuta kuin hänen luokseen. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 125)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sille, joka ei maailmaa tahdo ja jonka sydän on siihen nähden tasainen, ei jää katsottavaa muuta kuin Jumala eikä hänellä ole muuta menoa kuin Jumalaa kohti.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Olemme havainneet, että kärsivällisyys Jumalan tottelemisessa on helpompaa kuin kärsivällisyys hänen rangaistuksessaan. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 126)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kärsivällisyys Jumalan tottelemisessa on aina helpompaa kuin kärsivällisyys hänen rangaistuksessaan.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalan siunaus kateudelle – kuinka oikeudenmukaista se onkaan: se aloittaa kantajastaan ja tappaa hänet. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 126)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kunnia kateudelle! Ensimmäiseksi se tappaa kadehtijan itsensä.
On kerrottu, että kun uskovaisten johtajan (AS) luo tuli joku pyytämään jotakin tarvettaan, hän sanoi tälle: Kirjoita se maahan, sillä minä en tahdo nähdä pyytämisen nöyryytystä pyytäjän kasvoilla. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 136)
Eräs mies tuli ja pyysi jotakin uskovaisten johtajalta (AS). Hän sanoi: Kirjoita pyyntösi! Minä en tahdo katsoa kenenkään kasvoihin sillä hetkellä, kun hänellä on minulta jokin pyyntö.
On sanottu, että uskovaisten johtaja (AS) itki eräänä päivänä. Häneltä kysyttiin itkun syytä, ja hän vastasi: Meiltä on kulunut seitsemän päivää ilman että luoksemme olisi tullut ainoatakaan vierasta. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 137)
On kerrottu: eräänä päivänä huomattiin uskovaisten johtajan (AS) olevan murheellinen. Häneltä kysyttiin syytä, ja hän vastasi: On kulunut viikko, eikä luokseni ole tullut ainoatakaan vierasta.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei kukaan tuota sydämelle iloa ilman, että Jumala luo tuosta ilosta armon, joka onnettomuuden kohdatessa syöksyy sitä vastaan kuin syöksyvä tulva ja karkottaa sen niin kuin karkotetaan vieraat kamelit. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 138)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kun ilahdutat jotakuta, Jumala luo tuosta ilosta armon, joka onnettomuuden suunnatessa sinua kohti virtaa kuin tulva ja repii tuon onnettomuuden juuriltaan.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Minun shiiani ovat niitä, jotka rakkaus Jumalaan on ohjannut oikealle tielle ja jotka ovat hänen palvelijoidensa auttajia. Jumalalle omistautuneisuus näkyy heidän kasvoillaan ja hurskas pidättyvyys heidän olemuksessaan. He eivät puhu pahaa yhdestäkään muslimista, joka on mennyt edeltä. Voi, kuinka kaipaan heitä! (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 144)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Minun todellisia shiialaisiani ovat ne, jotka rakkaus Jumalaan on saanut liikkeelle; he auttavat aina Jumalan palvelijoita; Jumalalle omistautuneisuus on asettunut heidän kasvoilleen ja hurskas pidättyvyys heidän tapoihinsa; he eivät koskaan puhu kenestäkään pahaa. Voi, kuinka paljon heitä rakastankaan.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei ole palvelijaa, joka rakastaisi meitä, Profeetan perhettä, tekisi meidän tekojemme kaltaisia tekoja ja tekisi tilinsä itsensä kanssa ennen kuin hauta hänet peittää, ilman että Jumala päästäisi hänet paratiisiin. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 145)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se, joka todella rakastaa meitä, ottaa meidät elämässään esikuvakseen ja tekee alituiseen tiliä itsensä kanssa, pääsee varmasti paratiisiin.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalalla on luoduissaan palvelijoita, joiden puoleen ihmiset kääntyvät hädässään; he ovat turvassa Jumalan, mahtavan ja korkean, rangaistukselta. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 146)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumalalla on palvelijoita, jotka ovat ihmisten turva heidän tarpeissaan; sellaiset ovat turvassa Jumalan rangaistukselta.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei ole miestä, joka ottaisi kotiinsa kaksi uskovaa, ruokkisi heidät ja tekisi heidät kylläisiksi, ilman että se olisi parempi kuin orjan vapauttaminen. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 147)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se, että uskova tulee jonkun vieraaksi ja isäntä ruokkii hänet kylläiseksi, on ansiokkaampaa kuin orjan vapauttaminen.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei Jumala avaisi palvelijalleen rukouksen ovea ja sulkisi häneltä vastaamisen ovea, sillä hän sanoo: »Huutakaa minua avuksi, niin minä vastaan teille« [Qur'an 40:60]. Eikä Jumala avaisi katumuksen ovea ja sulkisi anteeksiannon ovea, sillä Korkein sanoo: »Hän on se, joka ottaa vastaan palvelijoidensa katumuksen ja antaa anteeksi pahat teot« [Qur'an 42:25]. Eikä Jumala avaisi kiitollisuuden ovea ja sulkisi lisäyksen ovea, sillä hän sanoo: »Jos olette kiitollisia, minä totisesti lisään teille« [Qur'an 14:7]. Eikä Jumala avaisi luottamuksen ovea antamatta luottavalle ulospääsyä, sillä ylistetty sanoo: »Ja sille, joka pelkää Jumalaa, hän suo ulospääsyn ja antaa elatuksen sieltä, mistä hän ei osaa aavistaakaan; ja sille, joka luottaa Jumalaan, hän riittää« [Qur'an 65:2-3]. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 148)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ei ole mahdollista, että Jumala suo jollekulle kyvyn rukoilla eikä vastaa hänen rukoukseensa, sillä hän itse on sanonut: rukoilkaa, niin minä vastaan. Ei ole mahdollista, että Jumala suo jollekulle kyvyn katua eikä ulota häneen anteeksiantoaan, sillä hän itse on sanonut: minä otan katumuksen vastaan ja annan synnit anteeksi. Ei ole mahdollista, että Jumala suo jollekulle kyvyn kiittää eikä avaa hänelle lisäyksen ovea, sillä hän itse on sanonut: jos kiitätte, minä lisään. Eikä ole mahdollista, että joku on jumalaapelkäävä eikä Jumala pelasta häntä vaikeuksista, sillä hän itse on sanonut: sille, joka harjoittaa jumalanpelkoa, Jumala suo pelastuksen vaikeuksista ja antaa hänelle elatuksen sieltä, mistä hän ei osaa aavistaakaan, ja Jumala riittää hänelle.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sairastelu on ruumiin zakat ja hyvyyden tekeminen armolahjojen zakat; ja armolahja, jota hyvyyden tekeminen säestää, on turvassa riistolta ja suojattu kohtalon käänteiltä. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 150)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sairaus on ruumiin zakat ja hyväntekeväisyys armolahjan zakat. Armolahja on altis katoamiselle, ja se on hyväntekeväisyydellä varjeltava katoamiselta ja muuttumiselta.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumala, mahtava ja korkea, sanoo: Oi palvelijani, totelkaa minua siinä, minkä olen teitä käskenyt, älkääkä opettako minulle, mikä on teille parhaaksi, sillä minä tiedän sen paremmin enkä pidättele teiltä sitä, mikä on teidän etunne. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 152)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jumala on sanonut: Oi palvelijani! Tehkää se, mitä olen käskenyt, älkääkä opettako minulle, missä teidän parhaanne on! Minä itse tiedän sen paremmin ja toimin aina teidän etunne mukaan.
Hänellä (AS) oli tapana mennä torille vaatetta hankkiessaan ja ostaa kaksi pukua. Paremman niistä hän antoi Qanbarin valittavaksi ja puki itse ylleen toisen. Sitten hän meni ompelijan luo, ojensi tälle toisen hihansa ja sanoi: Leikkaa tämä pois veitselläsi – ja lisäsi: tämä kelpaa johonkin muuhun tarpeeseen. Toinen hiha jäi ennalleen, ja hän sanoi: tähän otetaan torilta tavaraa Hasanille ja Husainille. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 158)
Kertoja sanoo: Kun uskovaisten johtaja (AS) osti paidan, hän osti niitä kaksi. Paremman hän antoi palvelijalleen Qanbarille. Toisen hän puki ylleen ja leikkasi molempien hihojen pituutta. Hän sanoi, että ne kelpaavat vielä johonkin. Toista hän esimerkiksi käytti pussina: siihen hän pani lapsilleen ostamansa ruokatarpeet ja kantoi ne kotiin.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kun ylösnousemuksen päivä koittaa, Jumala kokoaa oppineet ja sanoo heille: Palvelijani, minä olen antanut teille syntinne anteeksi ja hyväksynyt tekonne, ja teille kuuluu ihmisten puolesta esirukous samoin kuin profeetoilleni; ja minä olen teihin tyytyväinen. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 166)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ylösnousemuksen päivänä Jumala kokoaa todelliset oppineet ja sanoo heille: minä olen antanut syntinne anteeksi ja hyväksynyt tekonne. Menkää nyt ja rukoilkaa toisten puolesta niin kuin profeetat, sillä minä olen teihin tyytyväinen.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Et maista uskon makua ennen kuin hylkäät valheen, niin vakavissasi kuin leikilläsikin lausutun. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 178)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Todellinen usko tulee osaksi vasta sille, joka hylkää valheen kokonaan – senkin valheen, joka lausutaan leikillä.
Uskovaisten johtaja (AS) nousi Kufan saarnatuolille, ylisti ja kiitti Jumalaa ja sanoi sitten: Oi ihmiset, syntejä on kolmenlaisia. Anteeksiannettu synti: se on palvelija, jota Jumala on rangaissut hänen synnistään jo tässä maailmassa – ja Jumala on liian lempeä ja jalo rangaistakseen palvelijaansa kahdesti. Synti, jota ei anneta anteeksi, on palvelijoiden toisilleen tekemä vääryys; Jumala on vannonut valan itsensä kautta ja sanonut: minun mahtini ja majesteettisuuteni kautta, en salli sortajan vääryyttä. Kolmas synti on se, jonka Jumala on peittänyt palvelijaltaan ja jonka katumisen hän on hänelle suonut, niin että hän on aamulla peloissaan syntinsä tähden ja toivoen Herraansa. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 181)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi Kufan moskeijan saarnatuolilla: Syntejä on kolmenlaisia. Ensimmäinen: anteeksiannettu synti, jonka tähden Jumala on rangaissut palvelijaa jo tässä maailmassa. Hän on liian jalo ja liian lempeä rangaistakseen häntä uudelleen tuonpuoleisessa; sellainen synti on siis anteeksi annettu. Toinen: synti, jota ei anneta anteeksi, on ihmisten toisilleen tekemä vääryys. Sellaista syntiä Jumala ei anna anteeksi ennen kuin sorrettu antaa anteeksi. Kolmas: synti, jonka Jumala on peittänyt ja jonka palvelija on katunut ennen sen paljastumista, katuen syntiään ja luottaen Jumalan anteeksiantoon.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se, joka suurentelee pieniä vastoinkäymisiä, sen Jumala koettelee suurilla. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 193)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Sen, joka suurentelee pieniä vaikeuksiaan, Jumala saattaa suurten vaikeuksien kohteeksi.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Ystävä ei ole ystävä ennen kuin hän varjelee veljeään kolmessa: tämän vastoinkäymisessä, tämän poissa ollessa ja tämän kuoltua. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 193)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Todellinen ystävä pitää sinun puoltasi kohtalon iskujen hetkellä, poissa ollessasi ja kuolemasi jälkeen.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jalomielisyyttä on neljä: nöyryys vallan aikana, anteeksianto silloin kun on valta rangaista, vilpitön neuvo vihamielisyyden vallitessa ja antaminen ilman että sillä rehennellään. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 194)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Jalomielisyys on nöyryyttä vallan hetkellä, anteeksiantoa voiman hetkellä, hyvän toivomista vihamielisyyden hetkellä ja antamista ilman rehentelyä.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Se, joka tekee viittä asiaa, joutuu väistämättä viiteen, ja näiden viiden osaksi tulee väistämättä tuli. Ensimmäinen: se, joka juo käynyttä mehua, päätyy väistämättä juomaan viiniä, ja viinin juojan osaksi tulee väistämättä tuli. Toinen: se, joka pukeutuu ylellisiin vaatteisiin, päätyy väistämättä ylpeyteen, ja ylpeän osaksi tulee väistämättä tuli. Kolmas: se, joka istuu hallitsijan matolla, joutuu väistämättä puhumaan hallitsijan mieliteon mukaan, ja mielitekojen orjan osaksi tulee väistämättä tuli. Neljäs: se, joka istuu naisten seurassa, päätyy väistämättä haureuteen, ja haureellisen osaksi tulee väistämättä tuli. Viides: se, joka käy kauppaa tuntematta uskonnon säädöksiä, päätyy väistämättä koronottoon, ja koron syöjän osaksi tulee väistämättä tuli. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 194)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Viisi asiaa vie ihmisen kohti helvettiä: se, joka juo käynyttä hedelmämehua, joutuu tahtomattaan viinin juojaksi; se, joka pukeutuu ylellisiin vaatteisiin, saa osakseen ylpeyden; se, joka istuu hallitsijan seurassa, on pakotettu puhumaan hallitsijan mielen mukaan; se, joka seurustelee naisten kanssa varomattomasti, joutuu haureuden vaaraan; ja se, joka käy kauppaa tuntematta uskonnon säädöksiä, tahriintuu koronottoon.
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Kunnioitus jumalattomalta on mahdotonta, hellyys viholliselta on mahdotonta, vilpitön neuvo kadehtijalta on mahdotonta, arvokkuus köyhältä on mahdotonta ja uskollisuus naiselta on mahdotonta. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 195)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Älä odota jumalattomalta huomaavaisuutta, älä viholliselta hellyyttä äläkä pyydä kadehtijalta hyvää tahtoa. Samoin arvokkuus köyhältä ja uskollisuus naiselta ovat niin harvinaisia, että niitä tuskin on olemassakaan.
Uskovaisten johtaja (AS) puhutteli hautojen väkeä, uskovia miehiä ja naisia, ja sanoi: Rauha teille ja Jumalan armo ja siunaukset. Silloin kuulimme äänen, joka sanoi: Ja teille rauha ja Jumalan armo ja siunaukset, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Kerrommeko me teille teidän uutisenne vai kerrotteko te meille omanne? Ääni vastasi: Kerro sinä meille uutiset, oi uskovaisten johtaja. Hän sanoi: Puolisonne ovat menneet uusiin naimisiin, omaisuutenne ovat perillisenne jakaneet, lapsenne on luettu orpojen joukkoon, ja taloissa, jotka pystytitte ja rakensitte, asuvat vihollisenne. Mitkä ovat teidän uutisenne? Silloin eräs vastasi: Käärinliinat ovat repeytyneet, hiukset varisseet, iho rikkoutunut, silmät valuneet poskille, sieraimet ja suut vuotavat mätää ja märkää. Sen, minkä lähetimme edeltä, olemme löytäneet; sen, minkä annoimme pois, olemme voittaneet; ja sen, minkä jätimme jälkeemme, olemme menettäneet. Me olemme tekojemme pantteina ja toivomme Jumalalta anteeksiantoa hänen jalomielisyytensä ja suosionsa kautta. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 196)
Kertoja sanoo: Uskovaisten johtaja (AS) puhutteli hautausmaalla hautojen väkeä ja sanoi: Rauha teille ja Jumalan armo ja siunaukset. Kuulimme äänen, joka sanoi: Ja teille rauha ja Jumalan armo ja siunaukset, oi uskovaisten johtaja. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Tiedättekö, mitä tässä maailmassa on tapahtunut? Vaimonne ovat solmineet uudet avioliitot ja lähteneet; omaisuutenne on jaettu; lapsenne ovat orpoja; ja talonne ovat joutuneet vihollisille. Sitten hän sanoi: Entä mitä kuuluu teille siellä? Ääni vastasi: Käärinliinat ovat lahonneet, iho hajonnut, silmäkuopat tyhjentyneet ja kurkut painuneet kokoon. Kaiken, minkä lähetimme edeltä tuonpuoleiseen, olemme täällä saaneet avuksemme; kaikesta, minkä annoimme pois, on ollut meille hyötyä; ja kaiken, minkä jätimme jälkeemme, olemme menettäneet. Me olemme tekojemme vankeja ja anomme Jumalan jalomielisyydeltä anteeksiantoa.
On kerrottu uskovaisten johtajalta (AS): Profeetta (SAWS) kysyi ylistetyltä Herraltaan taivaaseenastumisen yönä: Herrani, mikä teoista on ansiokkain? Korkein Jumala vastasi: Ei ole mitään minulle ansiokkaampaa kuin minuun luottaminen ja tyytyminen siihen, minkä olen osaksi jakanut.
Uskovaisten johtaja (AS) kertoo, että taivaaseenastumisen yönä Jumalan lähettiläs (SAWS) kysyi: Jumalani, mikä teko on sinun edessäsi ansiokkain? Jumala vastasi: Minuun luottaminen ja tyytyminen siihen, minkä olen osaksi jakanut.
Oi Muhammad! Minun rakkauteni kuuluu väistämättä niille, jotka rakastavat toisiaan minun tähteni; minun rakkauteni kuuluu väistämättä niille, jotka ovat hellät toisilleen minun tähteni; minun rakkauteni kuuluu väistämättä niille, jotka pitävät yhteyttä toisiinsa minun tähteni; ja minun rakkauteni kuuluu väistämättä niille, jotka luottavat minuun.
Ja Jumala sanoi: Minun rakkauteni kuuluu niille, jotka rakastavat toisiaan minun tähteni; minun rakkauteni kuuluu niille, jotka ovat hellät toisilleen minun tähteni; minun rakkauteni kuuluu niille, jotka pitävät yhteyttä toisiinsa minun tähteni; minun rakkauteni kuuluu niille, jotka luottavat minuun.
Heidän nautintonsa tässä maailmassa on minun muistamiseni, minun rakkauteni ja minun mielisuosioni heitä kohtaan.
Oi Muhammad! Armolahja, jonka minä tässä maailmassa uskoville annan, on kyky muistaa minua, ja se, että täytän heidän sydämensä rakkaudella minuun ja olen heihin tyytyväinen.
Älä kartuta huomista varten, vaan pysy alati minun muistamisessani.
Oi Muhammad! Älä murehdi huomistasi, vaan uppoudu minun muistamiseeni!
Oi Ahmad! Tiedätkö, millä hetkellä palvelija tulee minua lähelle? Hän sanoi: [En, Herrani. Jumala sanoi:] Silloin kun hän on nälkäinen tai kumartuneena maahan.
Oi Ahmad! Tiedätkö, milloin palvelija on minua lähimpänä? Silloin kun hän on nälkäinen tai kumarruksessa!
Oi Ahmad! Minä hämmästelen palvelijaa, jolla on päivän ravinto ja joka silti murehtii huomista.
Oi Ahmad! Ihmettelen sitä, jolla on päivänsä ravinto mutta joka silti murehtii huomista!
Oi Ahmad! Rakkaus Jumalaa kohtaan on rakkautta köyhiä kohtaan ja heitä lähelle hakeutumista. Hän kysyi: Ketkä ovat köyhiä? Hän vastasi: Ne, jotka tyytyvät vähään, kestävät kärsivällisesti nälän, kiittävät saadessaan yltäkylläisyyttä, eivät valita nälkäänsä eivätkä janoansa, eivät valehtele kielellään, eivät vihastu Herraansa, eivät murehdi sitä, minkä ovat menettäneet, eivätkä riemuitse siitä, mitä heille on annettu.
Oi Ahmad! Rakkaus minua kohtaan on rakkautta köyhiä kohtaan ja heitä lähelle hakeutumista. Jumalan lähettiläs (SAWS) kertoo kysyneensä: Keitä köyhillä tarkoitetaan? Jumala vastasi: Niitä, jotka tyytyvät vähään, kestävät nälkää kärsivällisesti ja kiittävät heti, kun jotakin heille suodaan. Niitä, jotka eivät avaa kieltään valitukseen, eivät koskaan valehtele, eivät vihastu minuun, eivät murehdi sitä, minkä olen heiltä ottanut, eivätkä huumaannu siitä, mitä olen heille antanut.
Oi Ahmad! Minun rakkauteni on rakkautta köyhiä kohtaan; vedä siis köyhät luoksesi ja anna heidän istua lähelläsi.
Oi Ahmad! Minun rakastamiseni on köyhien rakastamista; hakeudu köyhien lähelle ja istu heidän kanssaan!
Oi Ahmad! Tuonpuoleisen väki ylistää armolahjan alussa ja kiittää sen lopussa. Ihmiset ovat heidän silmissään kuolleita ja Jumala on heidän silmissään elävä ja jalomielinen. Tämä maailma ja tuonpuoleinen ovat tulleet heille yhdeksi ja samaksi.
Oi Ahmad! Tuonpuoleisen väki ylistää armolahjan alussa ja kiittää sen lopussa. Ihmiset ovat heidän silmissään kuin heitä ei olisi olemassakaan, ja vain elävä ja jalomielinen Jumala on se, johon he katsovat. Tämä maailma ja tuonpuoleinen eivät ole heille mitään.
Oi Ahmad! Ei kukaan palvelija tunne minua ja nöyrry edessäni ilman, että kaikki nöyrtyy hänen edessään. Oi Ahmad! Hurskas varovaisuus avaa palvelijalle palvonnan ovet, ja sen kautta palvelija saa kunnian luotujen keskuudessa ja pääsee Jumalan, mahtavan ja korkean, luo.
Ahmad! Sille, joka on tuntenut minut ja nöyrtynyt minun edessäni, minä teen kaiken nöyräksi. Oi Ahmad! Hurskas varovaisuus suo palvelijoilleni kyvyn palvoa, ja palvonnan kautta he saavuttavat minun edessäni aseman; ja kun he ovat tulleet joksikin minun edessäni, he saavat suuruutta myös luotujen silmissä.
Oi Ahmad! Pysyttele vaiteliaana, sillä kukoistavin kokoontumispaikka ovat hurskaiden ja vaiteliaiden sydämet, ja rauniomaisin kokoontumispaikka ovat niiden sydämet, jotka puhuvat siitä, mikä ei heille kuulu.
Oi Ahmad! Pitäydy vaitiolossa! Kukoistavin paikka on hurskaiden ja vaiteliaiden sydän, ja rauniomaisin paikka on niiden sydän, jotka puhuvat aiheettomasti.
Oi Ahmad! Kun palvelija saavuttaa varmuuden, hän ei enää välitä siitä, koittaako hänen aamunsa vaikeudessa vai helppoudessa.
Ahmad! Kun varmuus on saapunut, palvelijalle ei enää ole väliä, onko hän köyhä vai rikas!
Oi Ahmad! Tiedätkö, mikä elämä on suloisin? Hän sanoi: En, Jumalani. Hän sanoi: Suloisin elämä on sen elämä, joka ei väsy muistamaan minua, ei unohda armolahjaani, ei ole tietämätön minun oikeudestani ja tavoittelee mielisuosiotani yöt ja päivät.
Oi Ahmad! Tiedätkö, kenellä on paras elämä? Sillä, joka on lakkaamatta minua muistaen, joka ei unohda kiittää armolahjoista, joka ei ole välinpitämätön minun oikeudestani ja joka yötä päivää pyrkii saavuttamaan minun mielisuosioni.
Sille, joka toimii minun mielisuosioni mukaan, minä annan väistämättä kolme ominaisuutta: opetan hänelle kiitollisuuden, johon ei sekoitu tietämättömyyttä; muistamisen, johon ei sekoitu unohdusta; ja rakkauden, jonka rinnalle hän ei aseta luotujen rakkautta. Ja kun hän rakastaa minua, minä rakastan häntä ja avaan hänen sydämensä silmän minun majesteettisuudelleni.
Jokaiselle, joka toimii minun mielisuosioni mukaan, minä annan kolme asiaa: lakkaamattoman kiitollisuuden, unohtumattoman muistamisen ja sellaisen rakkauden minua kohtaan, joka täyttää hänen koko olemuksensa. Sitä, joka rakastaa minua, minäkin rakastan, ja avaan hänen sydämensä lähteen omalle majesteettisuudelleni.
Oi Ahmad! Tee huolestasi yksi ainoa huoli, tee kielestäsi yksi ainoa kieli ja tee ruumiistasi elävä. Älä koskaan vaivu välinpitämättömyyteen; sillä siitä, joka minut unohtaa, en välitä, missä laaksossa hän tuhoutuu. (Irshad al-Qulub, osa 1, s. 199)
Oi Ahmad! Tee pyrkimyksestäsi yksi ainoa pyrkimys ja kielestäsi yksi ainoa kieli, ja täytä olemuksesi elämällä ja varo välinpitämättömyyttä; sillä jokainen, joka vaipuu välinpitämättömyyteen, tuhoutuu, eikä minulle ole väliä miten ja missä!
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Istuminen moskeijassa on minulle parempaa kuin istuminen puutarhassa, sillä puutarhassa on sieluni mielihyvä, mutta suuressa moskeijassa on Herrani mielisuosio. (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 218)
Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Rakastan moskeijassa istumista enemmän kuin puutarhassa ja puistossa istumista. Puutarha ja puisto ovat sielun mielihyvää, mutta moskeija on Jumalan mielisuosiota.
(Sanomme: ehkäpä hänen tarkoittamansa »janna« onkin paratiisi, ja hän tahtoo sanoa, että moskeija on paratiisiakin ylevämpi, koska se on Jumalan huone.)
On kerrottu, että kun hän (AS) vapautui taistelusta, hän omistautui ihmisten opettamiseen ja heidän välisensä oikeuden jakamiseen; ja kun hän vapautui siitä, hän työskenteli omin käsin puutarhassaan, ja kaiken tämän ohessa hän muisti Jumalaa, ylistetty ja korotettu olkoon hänen majesteettisuutensa. (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 218)
On kerrottu, että kun uskovaisten johtaja (AS) vapautui taistelusta, hän ryhtyi opettamaan ihmisiä ja ratkaisemaan heidän riitojaan; ja kun hän vapautui opettamisesta ja tuomarintoimesta, hän työskenteli puutarhassaan ja muisti työn lomassa lakkaamatta Jumalaa.
Eräänä yönä hän lähti Kufan moskeijasta kotiaan kohti, kun neljännes yöstä oli kulunut, ja hänen mukanaan oli Kumayl ibn Ziyad, joka oli hänen parhaita shiialaisiaan ja rakastajiaan. Matkalla he saapuivat erään miehen oven kohdalle; mies luki siihen aikaan Koraania ja lausui Korkeimman sanoja: »Vai onko se, joka on hartaana yön hetkinä, kumartuen ja seisten, peläten tuonpuoleista ja toivoen Herransa armoa...? Sano: Ovatko ne, jotka tietävät, ja ne, jotka eivät tiedä, keskenään samanlaisia? Vain ymmärtäväiset ottavat opikseen« [Qur'an 39:9] – ja hän lausui liikuttavalla, surumielisellä äänellä. Kumayl piti sitä sisimmässään kauniina, ja miehen tila ihastutti häntä, vaikkei hän sanonut mitään. Silloin hän (AS) kääntyi hänen puoleensa ja sanoi: Oi Kumayl, älköön tuon miehen hyminä sinua ihastuttako; hän kuuluu tulen väkeen, ja minä kerron sinulle myöhemmin. Kumayl hämmästyi siitä, että hän puhui suoraan siitä, mikä oli hänen sisimmässään, ja siitä, että hän todisti miehen kuuluvan tuleen, vaikka tämä oli tuolla hetkellä tuossa toimessa ja päällisin puolin niin kauniissa tilassa. Kumayl vaikeni hämmästyneenä ja tuota asiaa mietiskellen. Kului pitkä aika, kunnes kharijilaisten asia päätyi siihen mihin päätyi ja uskovaisten johtaja (AS) taisteli heitä vastaan – ja he osasivat Koraanin ulkoa sellaisena kuin se oli ilmoitettu. Uskovaisten johtaja kääntyi Kumayl ibn Ziyadin puoleen, joka seisoi hänen edessään, miekka kädessä verta tippuen, ja noiden uskottomien ja rikollisten päät olivat lentäneet maahan. Hän asetti miekkansa kärjen yhden noista päistä kohdalle ja sanoi: Oi Kumayl, »Vai onko se, joka on hartaana yön hetkinä, kumartuen ja seisten...« – hän on juuri se henkilö, joka luki tuona yönä ja jonka tila sinua ihastutti. Silloin Kumayl suuteli hänen jalkojensa etuosaa ja pyysi Jumalalta anteeksiantoa. (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 226)
Kumayl ibn Ziyad kertoo: Eräänä yönä lähdimme uskovaisten johtajan (AS) kanssa ulos Kufan moskeijasta. Osa yöstä oli jo kulunut. Eräässä kujassa kuului talosta Koraanin lausuntaa. Mies lausui arvokkaalla ja surumielisellä äänellä: »Vai onko se, joka on hartaana yön hetkinä, kumartuen ja seisten, peläten tuonpuoleista ja toivoen Herransa armoa...? Sano: Ovatko ne, jotka tietävät, ja ne, jotka eivät tiedä, keskenään samanlaisia? Vain ymmärtäväiset ottavat opikseen« [Qur'an 39:9]. Kumayl kertoo: Hän luki Koraania hyvin kauniisti, ja minä kadehdin lukijan tilaa – toisin sanoen sanoin itselleni: kunpa olisin hänen sijassaan ja minulla olisi hänen tilansa. Vaikka kaikki tämä kulki vain mielessäni, uskovaisten johtaja (AS) kääntyi puoleeni ja sanoi: Kumayl! Älköön tuon miehen Koraanin mankuminen sinua pettäkö; hän kuuluu helvettiin! Ymmärrät sen myöhemmin. Kumayl kertoo: Hämmästyin ja vaivuin ajatuksiini. Kului pitkä aika. Nahrawanissa taistelun tuoksinassa Ali (AS) kutsui minua. Menin hänen luokseen. Näin, että hänen ympärillään oli täynnä kharijilaisten ruumiita ja irti leikattuja päitä, ja Alin (AS) miekasta tippui verta. Hän osoitti miekkansa kärjellä yhtä päätä ja sanoi: Kumayl! »Vai onko se, joka on hartaana yön hetkinä, kumartuen ja seisten...« – toisin sanoen: tämä on sama henkilö, jonka sijalla olisit tuona yönä halunnut olla. Kumayl kertoo: Sillä hetkellä kumarruin tahtomattani, suutelin uskovaisten johtajan (AS) jalkaa ja pyysin Jumalalta anteeksiantoa.
On kerrottu välitysketjullaan Maytham al-Tammarilta, joka sanoi: Uskovaisten johtaja piti meille saarnaa Kufan suuressa moskeijassa, kun Burayda astui sisään Anbarin suunnalta apua huutaen ja sanoi: Jumalan tähden, oi uskovaisten johtaja, alamaisiasi ja shiialaisiasi kohtaan – Muawiyan ratsuväki on tehnyt meihin ryöstöretkiä! Silloin nousi Ibrahim ibn al-Hasan al-Azdi ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, tämäkö on se voima, jonka avulla sinä saarnatuolillasi olet nähnyt, että talossasi on Muawiyan ratsuväkeä, etkä ole siitä tiennyt? Miksi sitten jäät Muawiyaa vaille? Uskovaisten johtaja (AS) sanoi hänelle: Voi sinua, Ibrahim! »Jotta tuhoutuisi selvän todisteen nojalla se, joka tuhoutuu, ja eläisi selvän todisteen nojalla se, joka elää« [Qur'an 8:42]. Silloin ihmiset huusivat moskeijan joka puolelta: Oi uskovaisten johtaja, kuinka kauan toistat »jotta tuhoutuisi selvän todisteen nojalla se, joka tuhoutuu, ja eläisi selvän todisteen nojalla se, joka elää«, samalla kun shiialaisiasi tuhotaan? Hän (AS) sanoi heille: »Jotta Jumala toteuttaisi asian, joka oli määrätty tapahtuvaksi« [Qur'an 8:44]. Silloin Zayd ibn Kathir al-Muradi huusi ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja, sanot eilen, kun varustauduit Muawiyaa vastaan ja yllytit meitä taistelemaan häntä vastaan – ja kaksi miestä tuli luoksesi riita-asiassa, ja toinen heistä puhui sinulle kiivaasti ja sinä muutit hänen päänsä koiran pääksi, ja kun hän anoi sinulta turvaa, palautit hänet jälleen kokonaiseksi ihmiseksi. Ja kun eräs tovereistasi sanoi sinulle: miksei tämä voima ulotu Muawiyaan, niin että säästäisit meidät hänen pahuudeltaan, sinä sanoit meille: siemenen halkaisijan ja sielun luojan kautta, jos tahtoisin iskeä tällä lyhyellä jalallani Muawiyaa rintaan ja kaataa hänet päälaelleen, tekisin sen. Miksi et siis tee, mitä tahdot? Tahdotko heikentää sielumme, niin että alamme epäillä sinua ja joudumme tuleen? Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Totisesti minä teen sen, ja teen sen viipymättä Hindin pojalle. Sitten hän ojensi jalkansa saarnatuolillaan ja sanoi: Oi ihmisjoukot, merkitkää muistiin tämän hetken ajankohta ja painakaa se mieleenne, sillä minä olen juuri tällä hetkellä iskenyt tällä jalallani Muawiyaa rintaan ja kaatanut hänet valtaistuimeltaan päälaelleen; ja hän luuli joutuneensa saarretuksi ja huusi: Oi uskovaisten johtaja, missä on armonaika? Niinpä vedin jalkani hänestä pois. Ihmiset jäivät odottamaan Syyriasta saapuvaa tietoa ja tiesivät, ettei uskovaisten johtaja (AS) puhu muuta kuin totta. Ja saapuivat uutiset ja kirjeet, joissa kerrottiin täsmälleen sen saman päivän ja sen saman hetken ajankohdasta, että Kufan suunnalta oli tullut mies, joka astui sisään Muawiyan hoviin ihmisten katsellessa, iski Muawiyaa rintaan ja kaatoi hänet valtaistuimelta päälaelleen; ja hän huusi: Oi uskovaisten johtaja, missä on armonaika? Ja tuo jalka vedettiin hänestä pois. Niin ihmiset tiesivät, että se, mitä uskovaisten johtaja oli sanonut, oli totta. (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 272)
Maytham al-Tammar kertoo, että uskovaisten johtaja (AS) oli Kufan moskeijassa saarnatuolilla, kun Anbarin suunnalta saapui sanansaattaja ja sanoi: Oi uskovaisten johtaja! Auta alamaisiasi ja shiialaisiasi, sillä Muawiyan palkkasoturit ovat ryöstäneet heidät! Ibrahim al-Azdi nousi ja huusi: Oi uskovaisten johtaja! Sinulla on voimia, ja Muawiya hyökkää kansasi kimppuun ja lyö heitä! Kuinka kauan vielä kärsivällisyyttä?! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: »Jotta tuhoutuisi selvän todisteen nojalla se, joka tuhoutuu, ja eläisi selvän todisteen nojalla se, joka elää.« Ihmiset huusivat: Oi uskovaisten johtaja! Kuinka kauan aiot lukea meille tätä jaetta ja siihen vedota?! Shiialaisesi tuhoutuvat! Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: »Jotta Jumala toteuttaisi asian, joka oli määrätty tapahtuvaksi.« Silloin Zayd al-Muradi nousi ja sanoi: Eilen suutuit erään miehen päälle suuren joukon läsnä ollessa, ja kaikki näkivät, kuinka hänen kasvonsa muuttuivat koiran kasvoiksi ja kuinka ne palasivat entiselleen sen jälkeen, kun hän anoi sinulta turvaa. Ihmiset näkivät tämän ja sanovat nyt: kuinka sinä tuollaisella voimalla et selviä Muawiyasta ja tarvitset meitä sotaan häntä vastaan?! Sanoit itse, että jos tahtoisin, iskisin tällä jalallani Muawiyaa rintaan ja kaataisin hänet päälaelleen maahan. Miksi et siis tee sitä?! Tahdotko saattaa meidät helvettiin epäilemällä sinua?! Kuultuaan tämän uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Minä teen sen. Sitten hän ojensi jalkansa päättäväisesti ja veti sen hetken kuluttua takaisin ja sanoi: Merkitkää muistiin tämä hetki ja painakaa se mieleenne. Iskin jalallani Muawiyaa rintaan ja pudotin hänet valtaistuimelta. Muawiya huusi: Oi uskovaisten johtaja! Anna armonaikaa! Niinpä vedin jalkani pois. Tämän tapauksen jälkeen ihmiset odottivat tietoa Syyriasta ja tiesivät, ettei Ali (AS) puhu joutavia. Muutamaa viikkoa myöhemmin Damaskoksesta saapuivat uutiset ja raportit, joiden mukaan samana päivänä ja samalla hetkellä Muawiya istui valtaistuimellaan, kun palatsiin ilmestyi tuntematon arabi, jonka kasvot olivat peitetyt, ja ennen kuin lähipiiri ja vartijat ehtivät tointua, hän lähestyi Muawiyaa, iski jalallaan tätä rintaan ja pudotti hänet valtaistuimelta, ja Muawiya huusi: Oi uskovaisten johtaja! Anna armonaikaa! Ja tuo muukalainen kääntyi pois ja katosi palatsiin. Kun tieto tästä ihmeellisestä tapahtumasta saapui Kufaan, ihmiset ymmärsivät, että uskovaisten johtaja (AS) oli puhunut totta.
Ja isnadin kautta Abu Hamza al-Thumalilta, joka kertoi Abu Ishaq al-Sabiilta; tämä sanoi: Astuin Kufan suureen moskeijaan, ja siellä oli vanhus, jonka pää ja parta olivat valkoiset ja jota en tuntenut. Hän nojasi pylvääseen ja itki, ja kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Sanoin hänelle: Vanhus, mikä saa sinut itkemään? Hän sanoi: Ylitseni on kulkenut yli sata vuotta, enkä ole niiden aikana nähnyt oikeudenmukaisuutta, totuutta enkä ilmeistä tietoa muutoin kuin kahden hetken ajan yöstä ja kahden hetken ajan päivästä; sitä minä itken. Sanoin: Mikä oli se hetki, se yö ja se päivä, jona näit oikeudenmukaisuuden? Hän sanoi: Olen juutalainen mies, ja minulla oli maatila Suran seudulla. Meillä oli tilalla naapurina eräs kufalainen, jota kutsuttiin nimellä al-Harith al-Awar al-Hamdani; hän oli silmävikainen mies ja oli minulle ystävä ja liikekumppani. Eräänä päivänä tulin Kufaan, ja mukanani oli aasieni selässä viljaa, jonka halusin myydä Kufassa. Ja kun ajoin aaseja ja olin saapunut Kufan suola-aavikolle — ja se tapahtui myöhäisen iltarukouksen jälkeen — kadotin aasini. Oli kuin maa olisi ne niellyt tai taivas ottanut ne haltuunsa tai kuin jinnit olisivat ne siepanneet. Etsin oikealta ja vasemmalta enkä löytänyt niitä. Menin heti al-Harith al-Hamdanin taloon valittamaan hänelle sitä, mikä minua oli kohdannut, ja kerroin hänelle tapahtuneen. Hän sanoi: Lähtekäämme uskovaisten johtajan (AS) luo kertoaksemme hänelle. Menimme hänen luokseen ja kerroimme asian. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi al-Harithille: Palaa kotiisi ja jätä minut ja juutalainen kahden; minä takaan hänen aasinsa ja viljansa, kunnes palautan ne hänelle. Al-Harith lähti kotiinsa, ja uskovaisten johtaja otti minua kädestä, kunnes tulimme paikkaan, jossa olin kadottanut aasini ja viljani. Hän käänsi kasvonsa minusta pois ja liikutti huuliaan ja kieltään sanoin, joita en ymmärtänyt. Sitten hän kohotti päänsä, ja kuulin hänen sanovan: Jumalan kautta, ette te tähän minulle uskollisuudenvalaa vannoneet ettekä liittoa kanssani tehneet, oi jinnien joukko! Jumalan nimeen, ellette palauta juutalaiselle hänen aasejaan ja viljaansa, minä purran liittonne ja käyn teitä vastaan Jumalan tähden niin kuin taistelu on käytävä. Hän sanoi: Jumalan kautta, uskovaisten johtaja ei ollut vielä lopettanut puhettaan, kun näin aasini ja viljani hänen edessään. Sitten uskovaisten johtaja sanoi: Valitse, juutalainen, jompikumpi näistä kahdesta: joko sinä ajat aasejasi ja minä kannustan niitä sinulle, tai minä ajan niitä ja sinä kannustat niitä minulle. Sanoin: Pikemminkin minä ajan niitä, sillä jaksan paremmin kannustaa niitä; kulje sinä, uskovaisten johtaja, niiden edellä. Ja seurasin häntä aasien kanssa, kunnes hän vei ne aukiolle. Hän sanoi: Juutalainen, sinulla on vielä osa tavarasta jäljellä; vartioi siis aasejasi aamuun asti. Joko sinä riisut niiden kuormat tai minä riisun ne ja sinä vartioit aamuun asti. Sanoin: Uskovaisten johtaja, minä jaksan paremmin riisua ne, ja sinä vartioit niitä aamunkoittoon asti. Hän sanoi: Uskovaisten johtaja, jätä ne minulle ja nuku sinä aamunkoittoon asti. Kun aamu koitti, heräsin, ja hän sanoi minulle: Nouse, aamu on koittanut. Vartioi aasejasi, eikä sinua kohtaa mikään paha. Älä jätä niitä huomiotta, kunnes palaan luoksesi, jos korkein Jumala niin tahtoo. Sitten uskovaisten johtaja meni ja johti ihmisten aamurukouksen. Kun aurinko oli noussut, hän tuli luokseni ja sanoi: Avaa viljasäkkisi korkeimman Jumalan siunauksella, ja kaikki muu ruokatavarasi. Niin tein. Sitten hän sanoi: Valitse minulta toinen näistä kahdesta: joko minä myyn ja sinä otat hinnan vastaan, tai sinä myyt ja minä otan hinnan sinulle vastaan. Sanoin: Pikemminkin minä myyn ja sinä otat hinnan minulle vastaan. Hän sanoi: Tee niin. Kun olin saanut myyntini päätökseen, hän luovutti minulle hinnan ja sanoi minulle: Onko sinulla jokin tarve? Sanoin: Kyllä, haluan ryhtyä ostamaan tarvitsemiani tavaroita. Hän sanoi: Mennään, minä autan sinua, sillä sinä olet dhimmi, suojeluksemme alainen. Ja hän pysyi kanssani, kunnes olin saanut asiani hoidetuiksi, ja sitten hän hyvästeli minut. Lopuksi sanoin hänelle: Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, joka on yksi eikä hänellä ole vertaista, ja että Muhammad on Jumalan lähettiläs (SAWS); ja todistan, että sinä olet tämän yhteisön oppinut ja Jumalan lähettilään (SAWS) sijainen jinnien ja ihmisten yllä. Palkitkoon Jumala sinut islamin puolesta hyvällä. Sitten palasin maatilalleni ja viivyin siellä kuukausia tai suunnilleen sen verran. Sitten minua alkoi ikävöidä uskovaisten johtajan (AS) näkeminen, ja tulin kaupunkiin ja kysyin häntä. Minulle sanottiin: Uskovaisten johtaja (AS) on surmattu. Lausuin: Me olemme Jumalan omia ja hänen luokseen me palaamme — ja rukoilin hänelle siunausta paljon. Ja kun olin lopettanut, sanoin: Tieto on mennyt. Ensimmäinen oikeudenmukaisuus, jonka häneltä näin, oli sinä yönä, ja viimeinen oikeudenmukaisuus, jonka häneltä näin, oli sinä päivänä. Kuinka siis en itkisi? (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 274)
Abu Hamza al-Thumali kertoo: Astuin Kufan moskeijaan ja näin vanhan miehen, joka nojasi pylvääseen ja itki, ja kyyneleet valuivat. Sanoin hänelle: Vanhus, miksi itket? Hän sanoi: Ikääni on sata ja muutama vuosi, enkä ole tänä aikana nähnyt oikeudenmukaisuutta, kohtuutta, totuudellisuutta enkä tietoa, joka olisi tullut julki, muutoin kuin kahden hetken ajan yöstä ja kahden hetken ajan päivästä; sitä minä itken. Sanoin hänelle: Mitkä olivat ne kaksi hetkeä yöstä ja päivästä, joina näit oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta? Hän sanoi: Olen juutalainen mies, ja minulla on puutarha Suran suunnalla. Meillä on tuon puutarhan vieressä naapuri, kufalainen, jonka nimi on al-Harith al-Awar al-Hamdani. Hän on ystäväni ja toverini. Eräänä päivänä tulin Kufaan. Mukanani oli viljaa aasien kuormana, ja aioin myydä sen Kufassa. Tuolloin saavuin aasieni kanssa yöllä, iltarukouksen jälkeen, torille. Yhtäkkiä kadotin aasini! Olisit sanonut, että ne olivat nousseet taivaaseen tai vajonneet maahan tai että jinnit olivat vieneet ne! Lähdin etsimään niitä enkä löytänyt. Tulin al-Harith al-Hamdanin taloon ja kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi: Tule kanssani, mennään uskovaisten johtajan (AS) luo ja esitetään asia hänelle. Menimme hänen luokseen ja kerroimme hänelle tapauksesta. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi al-Harithille: Palaa sinä kotiisi ja jätä tämä juutalainen minun huolekseni! Minä takaan hänen viljansa ja aasinsa, kunnes ne hänelle palautan. Al-Harith meni kotiinsa. Uskovaisten johtaja (AS) otti minua kädestä. Kuljimme, kunnes saavuimme sinne, missä olin kadottanut viljani ja aasini. Hän käänsi kasvonsa minusta pois ja liikutti huuliaan ja lausui joitakin sanoja, joita en ymmärtänyt. Sitten hän kohotti päänsä, ja kuulin hänen sanovan: Oi jinnien joukko! Tällä teollanne olette rikkoneet uskollisuudenvalanne ja liittonne kanssani. Jumalan kautta, ellette palauta tälle miehelle hänen aasejaan ja viljaansa, minä purran liittonne, ja meidän välillämme on vain miekka! Juutalainen sanoi: Jumalan kautta, Ali (AS) ei ollut vielä lopettanut puhettaan, kun näin aasit ja viljan valmiina edessäni. Sitten hän sanoi: Juutalainen, valitse toinen näistä kahdesta: joko sinä ajat aaseja ja minä kehotan ihmisiä ostamaan tavaraasi, tai minä ajan aaseja ja sinä kutsut ihmisiä ostamaan tavaraasi. Sanoin: Molempiin näistä minä olen soveliaampi. Kulje sinä edellä, minä tulen aasien kanssa perässä. Niin kuljimme, kunnes saavuimme avaraan paikkaan. Sitten hän sanoi: Juutalainen! Yötä on vielä jäljellä. Vartioi aasejasi aamuun asti. Otatko sinä satulat niiden selästä vai otanko minä, ja vartioitko sinä aamuun asti vai vartioinko minä? Sanoin: Uskovaisten johtaja! Minä olen soveliaampi ottamaan satulat niiden selästä, ja sinä vartioi. Hän sanoi: Jätä ne minulle ja nuku; minä herätän sinut aamulla. Kun aamu valkeni, hän sanoi: Nouse, aamu on koittanut. Vartioi aasejasi äläkä jätä niitä huomiotta, kunnes palaan luoksesi, jos Jumala suo. Sitten hän meni ja rukoili ihmisten kanssa aamurukouksen, ja kun aurinko oli noussut, hän palasi luokseni ja sanoi: Avaa tavarakuormat, Jumalan siunauksella! Avasin kuormat. Sitten hän sanoi: Valitse toinen näistä kahdesta: joko minä myyn tavarasi ja sinä otat rahat, tai sinä myyt ja minä otan niiden hinnan vastaan. Sanoin: Minä myyn ja sinä ota rahat. Kun olimme saaneet myynnin päätökseen, hän luovutti rahat minulle ja sanoi: Onko sinulla jokin muu tarve tai asia? Sanoin: Kyllä; haluaisin, että auttaisit minua myös tavaran ostamisessa. Hän sanoi: Lähde, minä autan sinua, sillä sinä olet dhimmi ja meidän suojeluksessamme. Niin uskovaisten johtaja (AS) oli kanssani, kunnes olin saanut asiani rauhassa hoidettua. Sitten hän hyvästeli minut, ja erotessamme sanoin hänelle: Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, joka on yksi eikä hänellä ole vertaista, ja että Muhammad on Jumalan lähettiläs, ja todistan, että sinä olet tämän yhteisön oppinut ja Jumalan lähettilään sijainen. Sitten menin puutarhalleni. Viivyin siellä muutaman kuukauden, ja sitten rakkaus nähdä uskovaisten johtaja (AS) leimahti sydämessäni. Palasin Kufaan; minulle sanottiin, että hänet on surmattu! Lähetin hänelle runsaasti siunauksia. Kun olin lopettanut siunausten lausumisen, sanoin: Tieto ja oppineisuus ovat menneet! Ensimmäinen oikeudenmukaisuus, jonka häneltä näin, oli tuo yö, ja viimeinen kohtuullisuus, jonka häneltä näin, oli tuo päivä. Kuinka siis en itkisi?!
On kerrottu ketjulla, joka johtaa Humran ibn Ayaniin, al-Qasim ibn Muhammad ibn Abi Bakrilta, Rumaylalta — joka oli uskovaisten johtajan (AS) lähimpiä tovereita. Rumayla sanoi: Sairastuin ankaraan kuumeeseen uskovaisten johtajan aikana. Sitten tunsin perjantaina oloni kevyemmäksi ja sanoin: En voi tehdä mitään parempaa kuin peseytyä vedellä, tulla moskeijaan ja rukoilla uskovaisten johtajan takana. Niin tein. Ja kun hän (AS) nousi saarnatuoliin Kufan päämoskeijassa, kuume palasi minuun. Kun uskovaisten johtaja tuli ulos moskeijasta, seurasin häntä. Hän kääntyi puoleeni ja sanoi: Näen sinut aivan riutuneena. Tiedän kyllä kuumeen, joka sinua vaivaa, ja sen, mitä sanoit: ettet voi tehdä mitään parempaa kuin peseytyä perjantairukousta varten minun takanani; ja että olit tuntenut olosi kevyemmäksi, mutta kun olin rukoillut ja noussut saarnatuoliin, kuume palasi sinuun toistamiseen. Rumayla sanoi: Sanoin: Jumalan kautta, uskovaisten johtaja, et lisännyt kertomukseeni mitään etkä lisännyt yhtäkään kirjainta. Hän sanoi minulle: Oi Rumayla, ei ole uskovaista miestä eikä uskovaista naista, joka sairastaisi sairauden ilman että me sairastamme hänen sairauttaan, eikä joka murehtisi murheen ilman että me murehdimme hänen murhettaan; eikä kukaan rukoile ilman että me sanomme aamen hänen rukoukseensa, eikä kukaan vaikene ilman että me rukoilemme hänen puolestaan. Sanoin: Uskovaisten johtaja, tämä koskee niitä, jotka ovat kanssasi tässä kaupungissa; entä ne, joiden asuinsija on maan äärissä? Hän sanoi: Oi Rumayla, ei yksikään uskovainen mies eikä uskovainen nainen maan idässä tai lännessä ole meiltä poissa, vaan hän on meidän kanssamme ja me olemme hänen kanssaan, juuri näin. (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 282)
Rumaylalta, joka kuului uskovaisten johtajan (AS) lähimpiin tovereihin, on kerrottu: Uskovaisten johtajan (AS) aikana sairastuin vakavasti. Perjantaina sanoin itselleni, ettei ole mitään parempaa kuin että suoritan pesun, menen moskeijaan ja rukoilen hänen takanaan. Niin tein. Rukouksen jälkeen uskovaisten johtaja (AS) nousi saarnatuoliin. Sillä hetkellä oloni kävi hyvin huonoksi. Kun uskovaisten johtaja (AS) saarnojen jälkeen tuli ulos moskeijasta, menin hänen peräänsä. Hän huomasi minut ja sanoi: Tiedän sairaudestasi! Paras teko oli juuri se, minkä teit: tulit ja osallistuit rukoukseeni. Tiesin senkin, että kun olin pitämässä saarnaa, olosi kävi huonoksi! Rumayla kertoo sanoneensa: Jumalan kautta, uskovaisten johtaja, tilanteestani ei puutu eikä siihen ole lisätty yhtäkään kirjainta; se on täsmälleen niin kuin sanoit. Uskovaisten johtaja (AS) sanoi: Oi Rumayla! Kun uskovaiset sairastuvat, mekin sairastumme; kun he tulevat murheellisiksi ja alakuloisiksi, mekin murehdimme; ja aina kun he rukoilevat, me sanomme aamen, ja kun he vaikenevat, me rukoilemme heidän puolestaan. Rumayla kertoo sanoneensa: Oi Ali! Tämä koskee niitä, jotka ovat tässä kaupungissa sinun kanssasi; entä ne, jotka ovat kaukana ja hajallaan? Hän sanoi: Oi Rumayla! Ei ole yhtäkään uskovaista miestä eikä uskovaista naista maan idässä tai lännessä, ilman että hän on meidän kanssamme ja me olemme hänen kanssaan.
On kerrottu ketjulla, joka johtaa Malik al-Ashtariin (Jumala armahtakoon häntä). Hän sanoi: Menin uskovaisten johtajan luo pimeänä yönä ja sanoin: Rauha sinulle, uskovaisten johtaja, ja Jumalan armo ja siunaukset. Hän sanoi: Ja sinulle rauha. Mikä toi sinut luokseni tähän aikaan, Malik? Sanoin: Rakkauteni sinuun, uskovaisten johtaja, ja kaipaukseni sinun luoksesi. Hän sanoi: Puhut totta, Jumalan kautta, Malik. Oi Malik, näitkö ovellani ketään tänä pimeänä yönä? Sanoin: Kyllä, uskovaisten johtaja, näin kolme miestä. Silloin uskovaisten johtaja (AS) nousi ja meni ulos, ja me menimme ulos hänen kanssaan; ja ovella oli sokea mies, halvaantunut mies ja valkopilkkutautia sairastava mies. Uskovaisten johtaja sanoi: Mitä teette ovellani tähän aikaan? He sanoivat: Tulimme luoksesi, uskovaisten johtaja, jotta parantaisit meidät siitä, mikä meitä vaivaa. Ja hän (AS) siveli heitä kaikkia kädellään, ja he nousivat vailla sokeutta, vailla halvausta ja vailla valkopilkkutautia. (Irshad al-Qulub, osa 2, s. 284)
Malik al-Ashtar kertoo, että astui pimeänä yönä uskovaisten johtajan (AS) luo. Hän sanoi: Mikä on tuonut sinut tänne tähän aikaan? Sanoin: Kiintymykseni ja kaipaukseni sinua kohtaan. Hän sanoi: Puhut totta. Sitten hän kysyi: Odottaako joku talon ulkopuolella? Sanoin: Kyllä, siellä oli kolme miestä. Uskovaisten johtaja (AS) tuli ulos talosta ja näki sokean miehen, spitaalisen miehen ja kolmannen, joka sairasti valkopilkkutautia. Hän kysyi: Onko teillä asiaa? He sanoivat: Olemme tulleet, jotta parantaisit meidät. Uskovaisten johtaja (AS) siveli heitä kädellään, ja he paranivat.
Alam al-Din fi sifat al-muminin on Daylamin kolmas kirja, ja se käsittelee uskonnon perusteita ja säädöksiä sekä etiikkaa ja kehotuspuheita. Myös tässä kirjassa Daylamin tyylinä on varoittaminen ja ilosanoman antaminen, ja hän halusi laatia shiialaisille kokonaisen esityksen uskonkäsityksistä ja hadithiin perustuvan etiikan perusteista. Myös tässä kirjassa hän on jättänyt pois kertomusten isnadit. Daylami on ottanut tähän kirjaan kokonaisuudessaan mukaan Abu al-Salah al-Halabin teoksen Kitab al-burhan ala thubut al-iman. Kitab al-burhanin lisäksi myös Ibn Wadanin Kitab al-arbauna hadithan sisältyy kokonaisuudessaan Alam al-Diniin. Sen jälkeen hän on siteerannut vielä neljäkymmentä hadithia shaykh Sadukin teoksesta al-Khisal.
Kirjan alussa Daylami viittaa vieraantuneisuuteensa ja yksinäisyyteensä elämänsä viimeisinä vuosina ja on kirjojen vähyyden ja seuralaisen ja keskustelukumppanin puutteen tähden sekä ihmisten kiittämättömyyden vuoksi murheellinen ja alakuloinen; kirjan kirjoittamisen päämääräksi hän mainitsee juuri tuon muistuttamisen ja opiksi ottamisen. Levätköön hänen sielunsa rauhassa!