Isoisäni Hasan, teoksen tekijä (levätköön hän rauhassa), sanoi: Lauantaina, dhu al-hijjan kahdeksantenatoista päivänä hijran vuonna 35, ihmiset vannoivat uskollisuudenvalan uskovaisten käskijälle Ali ibn Abi Talibille (AS): muhajirit ja ansarit sekä joukko Qurayšista ja muita. Heidän joukossaan oli niitä, jotka osoittivat myötämielisyyttä mutta pysyivät itsepintaisesti tekopyhyydessään. Silloin hän (AS) käski kirjuriaan Abdullah ibn Rafi'ia jakamaan sen, mitä valtionkassassa oli, muhajireille — kullekin miehelle kolme dinaaria — sitten ansareille samoin, ja sitten kaikille läsnä olleille ihmisille, punaisille ja mustille, samalla tavoin. Suhayl ibn Hunayf al-Ansari sanoi: «Oi uskovaisten käskijä, tämä oli eilen orjani, ja tänään vapautin hänet.» Hän (AS) sanoi: «Annamme hänelle niin kuin annamme sinullekin», ja hän antoi tälle kolme dinaaria eikä asettanut ketään toisen edelle. Sinä päivänä uskollisuudenvalasta pidättyivät Abdullah ibn al-Zubayr ja joukko Qurayšia, sekä Talha ibn Ubaydillah, al-Zubayr ibn al-Awwam, Abdullah ibn Umar, Sa'id ibn al-As, Marwan ibn al-Hakam, Sa'd ibn Abi Waqqas, Muhammad ibn Maslama, Hassan ibn Thabit, Usama ibn Zayd ja muita Qurayšista. Silloin hän (AS) nousi saarnastuoliin, ylisti Jumalaa ja kiitti Häntä ja rukoili siunausta Profeetalle (SAWS), ja sanoi sitten (AS): «Oi ihmiset, te olette vannoneet minulle valan sen mukaisesti, minkä perusteella vannottiin muillekin, jotka olivat ennen minua. Valinnanvapaus kuuluu ihmisille ennen kuin he vannovat valan; kun he ovat vannoneet, heillä ei ole enää valinnanvapautta. Imaamin velvollisuus on lujuus ja alamaisten velvollisuus on kuuliaisuus ja alistuminen. Tämä on koko yhteisön vala; joka siitä kääntyy pois, kääntyy pois islamin uskosta ja seuraa muuta kuin oikean johdatuksen tietä. Teidän valanne minulle ei ollut harkitsematon äkkipäätös, eikä minun asiani ja teidän asianne ole sama: minä tahdon teitä Jumalan, kaikkivaltiaan, tähden, kun taas te tahdotte minua itsenne tähden. Jumalan nimeen, minä toimin vastapuolia kohtaan vilpittömästi ja teen oikeutta sorretulle. Minulle on kantautunut Abdullahista, Sa'dista, Marwanista, Muhammadista, Hassanista ja Usamasta asioita, joita inhoan, ja totuus ratkaiskoon minun ja heidän välillään.» Kertoja sanoo: He istuutuivat yhdessä ja keskustelivat kuiskaten. Sitten al-Walid ibn Uqba ibn Abi Mu'ayt tuli hänen luokseen ja sanoi: «Oi Abu al-Hasan, sinä olet vuodattanut meidän kaikkien verta! Minun kohdallani: sinä surmasit isäni Badrin päivänä vankina, ja jätit veljeni pulaan Talon päivänä. Sa'idin kohdalla: sinä surmasit hänen isänsä Badrin päivänä taistelussa, ja hän oli Qurayšin sonni. Ja Marwanin kohdalla: sinä halvensit hänen isäänsä Uthmanin edessä, kun tämä oli ottanut hänet lähelleen. Me vannomme sinulle tänään valan sillä ehdolla, että jätät meille anteeksi sen, minkä olemme tehneet, ja surmaat Uthmanin surmaajat. Sillä jos me pelkäämme sinua, jätämme sinut ja liitymme johonkuhun toiseen.» Hän (AS) sanoi: «Mitä siihen tulee, että olen vuodattanut vertanne — totuus se oli, joka vuodatti teidän verenne. Ja mitä tulee siihen, että jättäisin teille anteeksi sen, mihin olette syyllistyneet — se ei ole minun vallassani; minulla ei ole oikeutta jättää Jumalan oikeutta perimättä teiltä enkä muilta. Mitä taas Uthmanin surmaajiin tulee: jos heidän surmaamisensa olisi minulle velvollisuus, olisin surmannut heidät jo eilen. Mutta teillä on minulta se lupaus, että jos te pelkäätte minua, annan teille turvan, ja jos minä pelkään teitä, karkotan teidät.» Al-Walid palasi tovereidensa luo ja kertoi heille, ja he hajaantuivat päättäneinä osoittaa avointa vihamielisyyttä [ja levittää eripuraa]. He kirjoittivat Mu'awiya ibn Abi Sufyanille Syyriaan yllyttäen häntä vaatimaan kostoa Uthmanin verestä ja lupasivat nousta hänen kanssaan ja olla hänen auttajiaan ja tukijoitaan. Hän suostui heille — mutta sillä ehdolla, että hänelle itselleen kuuluisi etusija heihin nähden. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 65)
Ali (AS) sanoi: Oi ihmiset, te vannoitte minulle uskollisuudenvalan sen mukaisesti, minkä perusteella vannoitte valan muille ennen minua. Ihmisillä on valinnanvapaus ennen kuin he vannovat valan, mutta kun he ovat vannoneet, heillä ei ole enää valinnanvapautta. Imaamin on välttämätöntä pysyä lujana asioissa, ja ihmisten on välttämätöntä olla kuuliaisia ja tottelevaisia. Tämä vala on koko muslimiyhteisön vala: jokainen, joka kääntyy siitä pois, on kääntynyt pois islamin uskosta ja seurannut muuta kuin oikean johdatuksen tietä. Teidän valanne minulle ei ollut harkitsematon hairahdus, eivätkä minun ja teidän vaikuttimenne ole samat: minä tahdon teitä Jumalan mielisuosion tähden, ja te tahdotte minua itsenne tähden. Jumalan nimeen, minä kohtelen vihollisia vilpittömästi ja sorrettuja oikeudenmukaisesti. Abdullahista, Sa'dista, Marwanista, Muhammadista, Hassanista ja Usamasta on kantautunut minulle ikäviä uutisia, ja totuus tulee ratkaisemaan minun ja heidän välillään. Kertoja sanoo: He kokoontuivat yhteen ja keskustelivat salaa, ja sitten al-Walid ibn Uqba ibn Abi Mu'ayt tuli uskovaisten käskijän (AS) luo ja sanoi: Oi Abu al-Hasan, sinä olet tehnyt meille kaikille pahaa. Minun kohdallani: sinä mestasit isäni Badrin sodassa ja saatoit veljeni [siis Uthmanin] häpeään ja alennukseen Talon tapahtuman päivänä. Ja Sa'idin kohdalla: sinä surmasit Badrin sodassa hänen isänsä, joka oli Qurayšin soturi. Ja Marwanin kohdalla: sinä loukkasit hänen isäänsä silloin, kun Uthman oli ottanut tämän lähelleen. Me vannomme sinulle tänään uskollisuudenvalan sillä ehdolla, että jätät rankaisematta sen, mitä olemme tehneet, ja surmaat Uthmanin surmaajat; ja jos me pelkäämme sinua, jätämme sinut ja liitymme toiseen. Hänen ylhäisyytensä vastasi: Se paha, jonka olen teille tehnyt, oli teidän ansionne mukaista. Mitä taas siihen tulee, että jättäisin teidät rauhaan sen suhteen, mitä olette tehneet, se ei ole minun vallassani, eikä minulla ole oikeutta vapauttaa teitä tai muita Jumalan oikeudesta. Ja mitä Uthmanin surmaajiin tulee: jos heidän surmaamisensa olisi minulle velvollisuus, olisin surmannut heidät eilen. Mitä taas teihin tulee: jos te pelkäätte minua, minun on annettava teille turva, ja jos minä pelkään teitä, karkotan teidät täältä. Al-Walid palasi ystäviensä luo ja kertoi heille, ja he hajaantuivat aikoen julistaa vihamielisyytensä ja vastustuksensa. He kirjoittivat Mu'awiya ibn Abi Sufyanille Syyriaan ja yllyttivät häntä vaatimaan kostoa Uthmanin verestä ja lupasivat nousta kapinaan hänen kanssaan ja olla hänen auttajiaan ja tukijoitaan, ja hän suostui sillä ehdolla, että hänellä olisi kalifiuden asiassa etusija heihin nähden.
Hän (AS) lähti ulos ja astui moskeijaan yllään viitta, vyötäisillään qatarilainen kaapu, miekka vyöllään ja jousi olallaan. Hän nousi saarnastuoliin ja huusi korkeimmalla äänellään: [Oi te, jotka uskotte,] totelkaa Jumalaa ja totelkaa Lähettilästä ja niitä teistä, joilla on valta [Qur'an 4:59]. Ja jos he kääntyvät pois — Jumala totisesti ei rakasta uskottomia [Qur'an 3:32]. Sitten hän sanoi: Oi muhajirien ja ansarien joukko, teettekö Jumalalle [ja Hänen lähettiläälleen] palveluksen sillä, että olette tulleet muslimeiksi? Ei, vaan Jumala tekee teille palveluksen johdattaessaan teidät uskoon, jos olette totuudellisia [Qur'an 49:17]. Sitten hän (AS) sanoi: Minä olen Abu al-Hasan (eikä hän sanonut tätä muulloin kuin vihastuessaan). Sitten hän sanoi: Tietäkää, että tämä maailma, jota olette alkaneet himoita ja johon olette mieltyneet ja joka saa teidät vihastumaan ja tyytyväisiksi, ei ole teidän kotinne eikä se asuinsija, jota varten teidät luotiin. Älköön [tämän maailman elämä] siis pettäkö teitä, sillä teitä on siitä varoitettu. Tehkää siis Jumalan armolahjat täydellisiksi kärsivällisyydellä, joka pitää sielunne Jumalan kuuliaisuudessa, ja nöyrtymällä Hänen tuomionsa edessä — ylistetty olkoon Hänen nimensä. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 68)
Kun uskovaisten käskijä (AS) kuuli vastustajien nurinan valtionkassan jaosta, hän lähti kotoaan yllään pitkä paita ja harteillaan qatarilainen viitta, Dhu al-Faqar vyöllään ja jousensa sauvanaan. Hän astui moskeijaan ja nousi saarnastuoliin, ja Jumalan ylistyksen ja kiitoksen sekä Profeetalle (SAWS) lausutun siunauksen jälkeen hän huusi korkeimmalla äänellään: Oi muhajirien ja ansarien joukko! Teettekö Jumalalle ja Hänen lähettiläälleen palveluksen sillä, että olette tulleet muslimeiksi? Ei, vaan Jumala tekee teille palveluksen johdattaessaan teidät uskoon — jos olette totuudellisia. Sitten hän sanoi: Minä olen Abu al-Hasan — ja vain vihastuessaan hän lausui nämä sanat — ja tietäkää, että tämä maailma, jota kaipaatte ja johon olette kiintyneet ja jonka tähden minä vihastun teihin ja teen teidät tyytyväisiksi, ei ole teidän kotinne eikä se asuinsija, jota varten teidät luotiin. Älköön tämän maailman elämä pettäkö teitä, sillä teitä on siitä varoitettu. Pyrkikää siis tekemään Jumalan armolahjat itsellenne täydellisiksi kestämällä kärsivällisesti Jumalan kuuliaisuudessa ja alistumalla Hänen tuomioihinsa.
Mas'udi sanoi: Kun Mu'awiyan kirje saapui Talha ibn Ubaydillahille ja al-Zubayr ibn al-Awwamille, he eivät epäilleet hänen vilpittömyyttään heitä kohtaan, ja niin he yhdessä päättivät asettua uskovaisten käskijää Ali ibn Abi Talibia (AS) vastaan. He menivät hänen luokseen ja sanoivat: Oi uskovaisten käskijä, tiedämme hyvin, millaista kaltoinkohtelua osaksemme tuli Uthmanin kalifikaudella, [kun hän suosi meidän ohitsemme Umayyan sukua]. Ja nyt Jumala, ylistetty olkoon Hän, on suonut sinulle kalifiuden hänen jälkeensä; anna siis meidän hoitaa joitakin hallintotehtäviäsi. Hän (AS) sanoi: Tyytykää siihen, minkä Jumala, ylistetty olkoon Hän, on teille osoittanut, kunnes olen muodostanut kantani. Ja tietäkää, etten ota uskotun tehtäväni osalliseksi ketään muuta kuin sen tovereistani, jonka uskonnollisuuteen ja luotettavuuteen olen tyytyväinen ja jonka sisimmän tunnen. Silloin epätoivo valtasi heidät. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 94)
Mas'udi sanoo: Kun Mu'awiyan kirje saapui Talha ibn Ubaydillahille ja Zubayr ibn Awwamille, he eivät epäilleet hänen vilpittömyyttään ja hyvää tarkoitustaan, ja he pääsivät yksimielisyyteen siitä, että asettuvat uskovaisten käskijää (AS) vastaan. He menivät hänen luokseen ja sanoivat: Oi uskovaisten käskijä! Tiedämme, mitä vääryyksiä meille tehtiin Uthmanin kalifikaudella, kun hän antoi hallintotehtävät yksinomaan Umayyan suvulle; ja nyt Jumala, ylistetty olkoon Hän, on suonut sinulle armolahjana kalifiuden hänen jälkeensä. Uskohan siis meillekin osa tehtävistäsi. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Olkaa tyytyväisiä siihen elatukseen, jonka Jumala on teille osoittanut, kunnes teen päätökseni; ja tietäkää, että otan uskotun tehtäväni osallisiksi vain sellaisia tovereitani, joiden sisimmän tunnen ja joiden uskonnollisuuteen ja luotettavuuteen olen tyytyväinen. Kun Talha ja Zubayr kuulivat tämän, he lannistuivat.
Ali (AS) tapasi paikata Jumalan lähettilään (SAWS) sandaalin ja pestä hänen vaatteensa, kun se likaantui. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 101)
Jumalan lähettilään (SAWS) henkilökohtaiset työt, kuten kengän paikkaamisen ja vaatteiden pesemisen, hoiti tavallisesti uskovaisten käskijä (AS).
Hänen sotajoukkonsa oli kolmekymmentätuhatta miestä, ja uskovaisten käskijän Alin (AS) sotajoukko kaksikymmentätuhatta. Kun heidän matkansa toi heidät paikkaan, joka tunnetaan nimellä al-Haw'ab, yhteen Abs-suvun asuinsijoista, he tapasivat heidät leiriytyneinä veden äärelle, ja heidän koiransa alkoivat ulvoa heille. Aisha (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) sanoi: Mikä on tämän paikan nimi, jonka asukkaiden koirat ulvovat meille? Hänen kamelinsa ohjastaja sanoi hänelle: Tämä on al-Haw'ab — «al-Haw'ab on yksi Abs-suvun asuinsijoista» — ja nämä ovat heidän koiriaan. Silloin hän muisti, mitä Jumalan lähettiläs (SAWS) oli hänelle sanonut, ja hän sanoi: Viekää minut takaisin Jumalan lähettilään (SAWS) pyhäkköön; minulla ei ole mitään asiaa tällä matkalla. Talha ja al-Zubayr olivat saattueen jälkiosastossa, ja he saapuivat hänen luokseen ja vannoivat hänelle, ettei tämä ollut al-Haw'ab, vaan että kamelin ohjastaja oli erehtynyt puheessaan! Ja viisikymmentä heidän mukanaan ollutta miestä todisti hänelle samoin! Tämä oli ensimmäinen väärä todistus, joka islamissa annettiin. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 108)
Aishan sotajoukko kasvoi kolmeenkymmeneentuhanteen mieheen, kun taas uskovaisten käskijän (AS) joukko oli kaksikymmentätuhatta. Kun heidän matkansa toi heidät paikkaan, joka tunnettiin nimellä al-Haw'ab ja joka oli yksi Abs-suvun asuinsijoista, he näkivät Abs-suvun leiriytyneenä al-Haw'abin veden äärelle, ja samassa Abs-suvun koirat alkoivat haukkua heille. Aisha kysyi: Mikä on tämä paikka, jonka koirat haukkuvat meille? Hänen kamelinsa ajaja sanoi: Tämä on al-Haw'ab, ja al-Haw'ab on yksi Abs-suvun asuinsijoista, ja nuo ovat heidän koiriaan. Silloin Aisha muisti äkkiä Jumalan lähettilään (SAWS) sanat ja sanoi: Viekää minut takaisin Jumalan lähettilään pyhäkköön, sillä minulla ei ole tarvetta tähän matkaan! Talha ja Zubayr, jotka olivat saattueen perässä, kiiruhtivat hänen luokseen ja vannoivat, ettei paikka ollut al-Haw'ab ja että kamelinajaja oli puhunut hänelle virheellisesti. Sitten viisikymmentä heidän seuralaistaan todisti samasta asiasta, ja tämä oli ensimmäinen väärä todistus, joka islamissa annettiin.
Sitten hän (AS) ratsasti ulos Jumalan lähettilään (SAWS) muulilla ja kutsui al-Zubayr ibn al-Awwamia, ja tämä tuli hänen luokseen täysin asestettuna. Aisha (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) sanoi: Voi sinun suruasi, Asma! Mutta hänelle sanottiin, että Ali (AS) oli tullut ulos aseitta, ja niin hän rauhoittui. He lähestyivät toisiaan, kunnes heidän hevostensa kaulat menivät ristiin. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi hänelle: Oi Abu Abdillah, kutsuin sinut vain muistuttaakseni sinua sanoista, jotka Jumalan lähettiläs (SAWS) lausui sinulle ja minulle. Muistatko päivän, jona hän [siis Jumalan lähettiläs (SAWS)] näki sinut, kun sinulla oli käsi kaulani ympärillä Awf-suvun keskuudessa, ja hän sanoi sinulle: «Rakastatko sinä, Zubayr, Alia?» Ja sinä sanoit: «Kyllä, Jumalan nimeen, minä rakastan häntä; ja mikä minua estäisi, oi Jumalan lähettiläs, rakastamasta häntä, kun hän on veljeni ja äitini veljen poika?» Silloin hän (SAWS) sanoi sinulle: «Sinä olet vielä nouseva häntä vastaan, ja teet hänelle vääryyttä!» Zubayr sanoi: Kyllä, niin todella tapahtui! Hän (AS) sanoi: Vannotan sinua Jumalan kautta toisen kerran: entä se päivä, jona Jumalan lähettiläs (SAWS) tuli Awf-suvun luota ja sinä olit hänen kanssaan pitäen kiinni kädestäni, ja minä tulin häntä vastaan ja tervehdin häntä, ja hän hymyili sinulle ja sinä hymyilit hänelle ja sanoit hänelle: «Oi Jumalan lähettiläs, Abi Talibin poika ei luovu ylpeydestään.» Ja hän (SAWS) sanoi sinulle: «Oi Zubayr, Alissa ei ole ylpeyttä, ja sinä olet totisesti nouseva häntä vastaan ja sotiva häntä vastaan tehden hänelle vääryyttä.» Hän sanoi: Jumalan kautta, kyllä, niin todella tapahtui, mutta minä unohdin sen, eikä aika koskaan olisi palauttanut sitä mieleeni ilman sinun muistutustasi! Jos olisin muistanut sen, en olisi noussut sinua vastaan. Mutta kuinka voisin nyt palata, kun satulavyön silmukat ovat jo kohdanneet toisensa? Jumalan nimeen, tämä on häpeä, jolla ei ole vertaa. Hän (AS) sanoi: Oi Zubayr, palaa takaisin, ennen kuin keräät päällesi sekä häpeän että tulen. Hän sanoi: Silloin minä lähden, mutta pyydän Jumalalta, ylistetty olkoon Hän, anteeksiantoa. Toimittaja sanoo eräässä toisessa kertomuksessa: Kun uskovaisten käskijä (AS) lähti ulos kutsuakseen Zubayria, hän tuli aseitta, mutta Zubayr oli haarniskoituna ja täysin varustautuneena. Hän (AS) sanoi tälle: Oi Abu Abdillah, elämäni kautta, sinä olet varustanut aseet ja sotajoukon — mutta oletko varustanut Jumalalle, kaikkivaltiaalle, jotakin puolustusta? Hän sanoi: Meidän paluumme on Jumalan, kaikkivaltiaan, luo, ja Hän tekee mitä tahtoo. Hän (AS) sanoi: Sinä päivänä Jumala maksaa heille täysin heidän oikean tilinsä, ja he saavat tietää, että Jumala on ilmeinen Totuus [Qur'an 24:25]. Silloin Zubayr kääntyi pois hänen luotaan katuvaisena, ja uskovaisten käskijä (AS) palasi tovereidensa luo iloisena ja riemuiten. He sanoivat hänelle: Oi uskovaisten käskijä, menitkö Zubayria vastaan aseitta, kun hän oli täysin asestettuna? Etkö tiedä hänen urheuttaan? Hän sanoi: Kyllä tiedän, mutta hän ei ole minun surmaajani; minut surmaa salakavalasti mies, joka on tuntematon. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 130)
Taistelun päivänä uskovaisten käskijä (AS) tuli ulos sotajoukosta ratsastaen Jumalan lähettilään (SAWS) muulilla ja kutsui Zubayr ibn Awwamia. Zubayr tuli hänen luokseen täysin asestettuna. Silloin Aisha huusi: Voi sinun suruasi, Asma! Mutta kun hänelle kerrottiin, että Ali oli tullut ilman aseita, hän rauhoittui. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi Zubayrille: Oi Abu Abdillah! Kutsuin sinut muistuttaakseni sinua sanoista, jotka Jumalan lähettiläs lausui minulle ja sinulle. Muistatko päivän, jona Jumalan lähettiläs näki sinut, kun sinulla oli käsi kaulani ympärillä Awf-suvun keskuudessa, ja kysyi sinulta: Rakastatko sinä Alia, Zubayr? Ja sinä sanoit: Kyllä, Jumalan kautta, minä rakastan häntä; mikä estäisi minua rakastamasta häntä, kun hän on veljeni ja äitini veljen poika? Jumalan lähettiläs sanoi: Mutta sinä nouset pian häntä vastaan vääryyttä tehden. Zubayr sanoi: Kyllä, niin se oli. Mutta minä olin unohtanut, ja nyt sinä palautit mieleeni sen, minkä aika oli minulta vienyt. Jos olisit muistuttanut minua aiemmin, en olisi noussut sinua vastaan. Mutta nyt, kun vyön silmukat ovat kohdanneet toisensa [vertauskuva siitä, että kaksi sotajoukkoa on kohdannut ja taistelu alkanut], kuinka voisin palata? Jumalan kautta, tämä on häpeä, jolla ei ole vertaa. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Palaa takaisin, Zubayr, ennen kuin häpeä ja helvetin tuli kokoontuvat sinun päällesi! Zubayr sanoi: Nyt minä lähden ja pyydän Jumalalta, ylistetty olkoon Hän, anteeksiantoa. Toisessa kertomuksessa sanotaan, että kun uskovaisten käskijä (AS) tuli ulos sotajoukosta kutsuakseen Zubayria, hän tuli aseitta, mutta Zubayr tuli hitaasti eteenpäin haarniska yllään. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi hänelle: Oi Abu Abdillah! Olet varustanut aseet ja sotajoukon; oletko varustanut Jumalallekin jonkin syyn ja puolustuksen? Hän sanoi: Meidän paluumme on Jumalan luo, ja Hän tekee mitä tahtoo. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Sinä päivänä Jumala maksaa heille täysin heidän oikean tilinsä, ja he saavat tietää, että Jumala on ilmeinen Totuus [Qur'an 24:25]. Zubayr palasi katuvaisena, ja uskovaisten käskijä (AS) tuli iloisena ja riemuiten tovereidensa luo. He kysyivät: Menitkö taisteluun Zubayria vastaan aseitta, vaikka hän oli aseisiin uponneena? Etkö tiedä hänen urheuttaan? Hän sanoi: Kyllä tiedän, mutta hän ei ole minun surmaajani; minut surmaa nimetön mies salakavalasti.
Ja kun Zubayr kääntyi kohti Wadi al-Siba'ia, siellä oli al-Ahnaf ibn Qays joukon kanssa Tamim-suvusta. Hänelle kerrottiin Zubayrista, ja hän korotti äänensä ja sanoi: Oi Tamim-suvun joukko, tämä on al-Zubayr ibn al-Awwam — mitä minun on tehtävä hänelle? Totisesti hän ansaitsee surmansa muita enemmän. He sanoivat: Kyllä, Jumalan kautta. Silloin hän nousi hevosensa selkään tuhannen ratsumiehen kanssa, ja häntä seurasi Amr ibn Jurmuz, joka oli kuuluisa [ratsastustaidostaan] ja urheudestaan. Zubayr pysähtyi häntä vastaan ja sanoi: Mikä on asiasi? Hän sanoi: Tulin kysymään sinulta ihmisten tilasta. Hän sanoi: Jätin heidät seisomaan ratsujensa selkään lyömässä toistensa kasvoja miekoilla! He kulkivat yhdessä keskustellen, kumpikin varuillaan toisensa suhteen, kunnes rukoushetki koitti. Zubayr sanoi: Hyvä mies, me haluamme rukoilla. Hän sanoi: Hyvin sanottu; rukous on säädetty uskoville määrähetkillä, ja minä itsekin aioin sanoa sinulle saman. Hän sanoi: Annatko sinä minulle turvan ja minä sinulle? Hän sanoi: Kyllä. Niin he laskeutuivat ratsuiltaan, suorittivat pesun huolellisesti, ja Zubayr nousi rukoukseen. Silloin Amr ibn Jurmuz hyökkäsi hänen kimppuunsa ja surmasi hänet, katkaisi hänen päänsä, riisti hänen sormuksensa ja miekkansa, heitti hänen päälleen multaa ja vei ne al-Ahnaf ibn Qaysille. Tämä sanoi hänelle: Jumalan kautta, en tiedä sinusta, teitkö pahoin vai hyvin. Mutta vie nämä uskovaisten käskijälle (AS) ja kerro hänelle tekosi. Niin hän meni hänen luokseen ja kertoi hänelle. Hän (AS) sanoi hänelle: «Sinäkö surmasit hänet?» Hän sanoi: Kyllä. [Teoksen laatija (Jumala armahtakoon häntä)] sanoo: Monissa kertomuksissa sanotaan, ettei hän tuonut hänelle päätä. Hän (AS) sanoi: «Jumalan kautta, Safiyyan poika ei ollut pelkuri eikä halpamielinen, vaan tämä oli turmion hetki ja paha kaatumispaikka.» Sitten hän (AS) sanoi: «Ojenna minulle hänen miekkansa.» Hän ojensi sen hänelle, ja hän otti sen ja heilautti sitä ja sanoi (AS): «Tietäkää, että kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: 'Ilmoita Safiyyan pojan surmaajalle ilosanoma tulesta.'» Ja toisessa hadithissa hän sanoi: «Zubayr ja hänen surmaajansa ovat tulessa.» Ja Ibn Jurmuz lähti pois pettyneenä. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 135)
Sen jälkeen Zubayr kääntyi kohti Wadi al-Siba'ia, jossa al-Ahnaf ibn Qays oli joukon kanssa Tamim-suvusta. Ahnaf ilmoitti Tamim-suvulle Zubayrin tulosta ja sanoi kovalla äänellä: Oi Tamim-suvun väki, tämä on Zubayr ibn Awwam — mitä minun on tehtävä hänelle? Hän ansaitsee kuoleman muita enemmän. Ja väki sanoi: Kyllä, Jumalan kautta. Ahnaf nousi hevosensa selkään ja lähti liikkeelle tuhannen ratsumiehen kanssa, ja Amr ibn Jurmuz, joka oli kuuluisa urheudestaan ja rohkeudestaan, lähti hänen perässään. Zubayr huomasi, että Amr ibn Jurmuz tuli häntä kohti, ja kysyi häneltä: Mikä on asiasi? Amr sanoi: Olen tullut kysymään tämän kansan tilasta. Zubayr sanoi: Jätin heidät ratsujensa selkään lyömään miekoillaan toisiaan kasvoihin. Zubayr ja Amr kulkivat jonkin aikaa yhdessä ja keskustelivat, mutta olivat varuillaan toistensa suhteen ja pysyttelivät etäällä, kunnes rukousaika koitti. Zubayr sanoi: Hyvä mies, minä haluan rukoilla. Hän vastasi: Hyvin sanottu. Rukous on säädetty kaikille uskoville määrähetkellä; minäkin aioin sanoa saman. Zubayr sanoi: Annatko sinä minulle turvan, niin minä annan sinulle turvan? Ibn Jurmuz sanoi: Kyllä. Sitten he laskeutuivat ratsuiltaan ja suorittivat pesun, ja Zubayr nousi rukoukseen. Mutta Amr ibn Jurmuz hyökkäsi hänen kimppuunsa ja surmasi hänet, katkaisi hänen päänsä, otti hänen sormuksensa ja miekkansa, heitti multaa hänen ruumiinsa päälle ja vei ne al-Ahnaf ibn Qaysille. Ahnaf sanoi hänelle: Jumalan kautta, en tiedä, teitkö hyvän vai pahan teon. Mutta vie nämä uskovaisten käskijälle (AS) ja kerro hänelle teostasi. Ibn Jurmuz meni uskovaisten käskijän (AS) luo ja kertoi hänelle; ja monissa kertomuksissa sanotaan, ettei hän vienyt Zubayrin katkaistua päätä. Hänen ylhäisyytensä sanoi: Sinäkö surmasit hänet? Hän sanoi: Kyllä. Hän sanoi: Jumalan kautta, Safiyyan poika ei ollut pelkuri eikä halpamielinen, mutta tämä oli hänelle raskas koettelemus ja paha kuolema. Sitten hän sanoi: Anna minulle hänen miekkansa. Ibn Jurmuz antoi miekan hänelle. Uskovaisten käskijä (AS) otti sen, heilautti sitä ja sanoi: Kuulin Jumalan lähettilään (SAWS) sanovan: Ilmoita Safiyyan pojan surmaajalle ilosanoma helvetin tulesta. Ja toisessa kertomuksessa hän sanoi: Zubayr ja hänen surmaajansa ovat helvetin tulessa. Ibn Jurmuz lähti hänen ylhäisyytensä luota toivottomana.
Mas'udi sanoi, ja Ibn Abi al-Hadid mainitsee sen: Kamelin väki hyökkäsi uskovaisten käskijän (AS) sotajoukon oikeaa siipeä vastaan ja työnsi sen vasenta siipeä kohti. Silloin eräs Aqilin pojista tuli uskovaisten käskijän (AS) luo ja tapasi hänet [paikkaamassa sandaalia] ja sanoi hänelle: Oi uskovaisten käskijä! Hän (AS) sanoi: «Vaikene, veljenpoikani; sedälläsi on päivä, jota hän ei ohita. Jumalan kautta, sedälläsi ei ole väliä, [kaatuuko hän kuoleman päälle vai kuolema hänen päälleen].» Hän sanoi: Olkoon minut uhrattu puolestasi, tuo joukko on saavuttanut päämääränsä oikean siipesi suhteen ja työntänyt sen vasenta siipeä kohti niin, ettei sitä enää näy — [ja sinä istut paikkaamassa sandaalia]. Hän (AS) sanoi: Vaikene, veljenpoikani; sedälläsi on päivä, jota hän ei ylitä. Jumalan kautta, sedälläsi ei ole väliä, kaatuuko hän kuoleman päälle vai kuolema hänen päälleen. Sitten hän (AS) lähetti sanan lipunkantajalle, joka oli hänen poikansa Muhammad ibn al-Hanafiyya, ja käski tätä hyökkäämään joukkoa vastaan. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 140)
Mas'udi sanoo: Kamelin väki hyökkäsi uskovaisten käskijän (AS) sotajoukon oikealle siivelle ja löi sen aina vasempaan siipeen saakka. Silloin yksi Aqilin pojista riensi uskovaisten käskijän (AS) luo ja näki hänen paikkaavan kenkäänsä! Hän sanoi: Oi uskovaisten käskijä! Olkoon minut uhrattu puolestasi! Hyökkääjät ovat saavuttaneet päämääränsä sotajoukkosi oikealla siivellä ja työntäneet sen vasempaan siipeen asti niin, ettei joukon oikeasta siivestä enää näy mitään — ja sinä istut paikkaamassa kenkää?! Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Vaikene, veljenpoikani! Setäsi kuolemalle on määrätty tietty päivä, jota se ei ylitä. Jumalan kautta, setäsi ei välitä siitä, kohtaako kuolema hänet vai lankeaako hän kuoleman kitaan. Sitten hän lähetti sanan sotajoukon lipunkantajalle, joka oli hänen poikansa Muhammad ibn al-Hanafiyya, ja käski tätä hyökkäämään Kamelin väkeä vastaan.
Mas'udi sanoi: Sitten uskovaisten käskijä (AS) lähetti Abdullah ibn al-Abbasin Aishan luo käskemään tätä lähtemään valaistuun Medinaan. Hän astui sisään ilman tämän lupaa, veti tyynyn luokseen ja istuutui sille. Aisha sanoi hänelle: Oi Ibn Abbas, sinä olet poikennut siitä sunnasta, jota sinua on käsketty noudattaa, kun astuit luoksemme ilman lupaamme ja istuuduit istuimellemme ilman lupaamme! Hän sanoi: Niin; jos olisin siinä talossa, johon Jumalan lähettiläs (SAWS) sinut jätti, en olisi astunut luoksesi muuten kuin luvallasi enkä istuutunut istuimellesi muuten kuin käskystäsi. Uskovaisten käskijä (AS) lähetti minut luoksesi käskemään sinua palaamaan viipymättä ja valmistautumaan lähtöön Medinaan. Aisha sanoi: Kieltäydyn siitä, mitä sanoit, ja vastustan sen käskyä, jota kuvasit. Hän palasi hänen luokseen ja kertoi tämän kieltäytymisestä, [ja hän (AS) lähetti hänet toisen kerran], ja hän sanoi: Uskovaisten käskijä on päättänyt, että sinun on palattava. Silloin Aisha suostui käskyyn. Ja hän (AS) varusti hänen matkansa ja tuli hänen luokseen toisena päivänä, mukanaan poikansa Hasan ja Husayn sekä kaikki hänen lapsensa ja veljensä ja Hašimin suku. He astuivat hänen luokseen, ja kun [Aisha näki hänet, hän huusi mukanaan olleiden naisten kanssa] hänen kasvoilleen (AS): Oi rakkaiden surmaaja! Hän (AS) sanoi: «Jos olisin rakkaiden surmaaja, olisin surmannut ne, jotka ovat tässä huoneessa» — ja hän viittasi yhteen noista huoneista, johon olivat vetäytyneet Marwan ibn al-Hakam, Abdullah ibn al-Zubayr, Abdullah ibn Amir [ja joukko Umayyan sukua]. Silloin jokainen hänen seurassaan ollut tarttui miekkansa kahvaan, sillä he tunsivat hänet (AS) ja pelkäsivät, että nuo ryntäisivät ulos heidän kimppuunsa ja surmaisivat heidät salakavalasti. Aisha sanoi [heidän välisensä keskustelun jälkeen]: Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut; nyt tahtoisin jäädä sinun kanssasi, jotta ehkä lähtisin taistelemaan vihollistasi vastaan. Hän sanoi: «Ei, vaan palaa siihen taloon, johon Jumalan lähettiläs (SAWS) sinut jätti.» Aisha pyysi häntä antamaan turvan sisarensa pojalle Abdullah ibn al-Zubayrille, ja hän antoi tälle turvan. Hasan ja Husayn (AS) puhuivat Marwanin puolesta, ja hän antoi tällekin turvan. Aisha sanoi: Jumalan kautta, murheeni on vain lisääntynyt, oi Abi Talibin poika, ja toivoisin, etten olisi lähtenyt tälle retkelle; olen saanut tietää, mitä se on minulle tuottanut. Ja Marwan ibn al-Hakam sanoi hänelle: Oi uskovaisten käskijä, tahtoisin vannoa sinulle uskollisuudenvalan ja olla palveluksessasi! Hän (AS) sanoi: «Etkö jo vannonut minulle valaa Uthmanin surman jälkeen ja sitten rikkonut sen? Minulla ei ole tarvetta sinun valallesi; se on juutalainen käsi. Vaikka hän vannoisi minulle valan kädellään, hän pettäisi takapuolellaan. Tietäkää, että hänellä on oleva valta, joka kestää sen ajan, minkä koira nuolaisee kuononsa; ja hän on neljän oinaan isä, ja yhteisö on kokeva hänestä ja hänen jälkeläisistään punaisen päivän.»
Mas'udi sanoi: Kun Aisha (Jumala olkoon häneen tyytyväinen) suuntasi Medinaan, uskovaisten käskijä (AS) lähetti hänen mukaansa hänen veljensä Abd al-Rahman ibn Abi Bakrin sekä kolmekymmentä miestä ja kaksikymmentä hurskasta naista Abd Qaysin ja Hamdanin suvuista ja velvoitti heidät palvelemaan häntä. Kun Aisha saapui Medinaan, häneltä kysyttiin: Millaisena näit matkasi ja mitä Ali (AS) teki sinulle? Hän sanoi: Jumalan kautta, minulla oli hyvä olla, ja Abi Talibin poika toimi hyvin ja antoi runsain käsin; [mutta hän lähetti mukanani miehiä, joita en hyväksynyt]. Silloin naiset kertoivat hänelle, keitä he olivat, ja hän lankesi maahan kumartaen ja sanoi: Jumalan kautta, oi Abi Talibin poika, sinä et ole lisännyt muuta kuin jalomielisyyttä; ja toivoisin, etten olisi lähtenyt, vaikka minua kohtasivatkin ne ja ne asiat, jotka mainitsit. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 146)
Mas'udi sanoo: Uskovaisten käskijä (AS) lähetti Abdullah ibn Abbasin Aishan luo käskemään tätä lähtemään valaistuun Medinaan. Abdullah ibn Abbas astui Aishan luo ilman lupaa, veti tyynyn eteensä ja istuutui sille. Aisha sanoi hänelle: Ibn Abbas, sinä erehdyit siitä sunnasta, jota sinua on käsketty noudattaa, kun astuit luoksemme ilman lupaa ja istuuduit istuimellemme ilman lupaamme. Ibn Abbas vastasi: Totta kyllä; jos sinä olisit siinä talossa, johon Jumalan lähettiläs (SAWS) sinut jätti, en olisi koskaan astunut luoksesi ilman lupaasi enkä istuutunut istuimellesi ilman käskyäsi. Mutta uskovaisten käskijä (AS) on lähettänyt minut ja käskenyt minun sanoa sinulle, että kiiruhdat palaamaan Medinaan ja valmistaudut lähtöön. Aisha sanoi: Kieltäydyn puheestasi ja vastustan sen käskyä, jota kuvasit. Ibn Abbas meni uskovaisten käskijän (AS) luo ja kertoi hänelle, että Aisha kieltäytyy hänen käskystään. Uskovaisten käskijä (AS) lähetti hänet vielä kerran Aishan luo, ja tällä kertaa hän sanoi: Uskovaisten käskijän päätös sinun suhteesi on, että sinun on palattava. Tällä kertaa Aisha taipui imaamin käskyyn. Uskovaisten käskijä (AS) varusti hänen saattueensa ja tuli hänen luokseen toisena päivänä poikiensa Hasanin ja Husaynin sekä kaikkien lastensa ja veljiensä ja Hašimin suvun kanssa ja astui hänen luokseen. Kun Aishan katse osui häneen, hän huusi yhdessä muiden mukanaan olleiden naisten kanssa ja sanoi: Oi rakkaiden surmaaja! Uskovaisten käskijä (AS) vastasi: Jos minä olisin rakkaiden surmaaja, surmaisin kaikki, jotka ovat tässä talossa. Ja hän viittasi yhteen huoneista, johon Marwan ibn Hakam ja Abdullah ibn Zubayr ja Abdullah ibn Amir sekä joukko Umayyan sukua olivat piiloutuneet! Ne, jotka olivat imaamin (AS) seurassa, tarttuivat nämä sanat kuultuaan miekkansa kahvaan. Kun heidän välillään oli vaihdettu sanoja, Aisha sanoi: Mitä tapahtui, se on mennyttä; mutta nyt tahtoisin olla sinun kanssasi, jotta ehkä olisin läsnä taistelussa vihollisiasi vastaan. Uskovaisten käskijä (AS) sanoi: Ei, vaan palaa siihen samaan taloon, johon Jumalan lähettiläs sinut jätti. Sitten Aisha pyysi häntä antamaan turvan sisarensa pojalle Abdullah ibn Zubayrille, ja uskovaisten käskijä (AS) suostui. Hasan ja Husayn (AS) puhuivat myös Marwanin puolesta, ja imaami antoi turvan hänellekin. Sen jälkeen Aisha sanoi: Jumalan kautta, oi Abi Talibin poika, suruni ja murheeni on käynyt suureksi, ja toivoisin, etten olisi lähtenyt tällä tavoin liikkeelle; ja sinä tiedät, mitä koettelemuksia tästä minulle koitui. Sitten Marwan ibn Hakam sanoi: Oi uskovaisten käskijä, tahtoisin vannoa sinulle uskollisuudenvalan ja olla palveluksessasi. Imaami vastasi hänelle: Etkö vannonut minulle valaa Uthmanin surman jälkeen ja sitten rikkonut sitä?! Minulla ei ole tarvetta sinun valallesi, sillä tämä käsi on juutalainen käsi. Vaikka hän vannoisi minulle valan kädellään, hän rikkoisi liiton jalallaan. Hän saa lyhytaikaisen kuninkuuden, joka kestää sen ajan, minkä koira nuolaisee kuononsa, ja hän on neljän hallitsijan isä, ja muslimit tulevat näkemään hänestä ja hänen jälkeläisistään verisen ajan. Mas'udin mukaan, kun Aisha lähti kohti Medinaa, uskovaisten käskijä (AS) lähetti hänen mukaansa hänen veljensä Abd al-Rahman ibn Abi Bakrin sekä kolmekymmentä miestä ja kaksikymmentä uskovaista naista Abd Qaysin ja Hamdanin suvuista ja määräsi heidät hänen palvelukseensa. Kun Aisha saapui Medinaan, häneltä kysyttiin: Millaisena näit matkan, ja mitä Ali (AS) sinulle teki? Hän vastasi: Jumalan kautta, se sujui hyvin, ja Abu Talibin poika osoitti anteliaisuutta ja antoi runsaita lahjoja; mutta hän lähetti mukanani miehiä, mistä en pitänyt. Kun naiset, jotka olivat tulleet hänen mukanaan, kuulivat nämä Aishan sanat, he ilmaisivat, keitä olivat; ja kun Aisha sai tämän tietää, hän lankesi maahan kumartaen ja sanoi: Jumalan kautta, oi Abu Talibin poika, sinä olet vain lisännyt jalomielisyyttäsi ja suurpiirteisyyttäsi.
«Tässä on Qurayš! Olen katkaissut oman nenäni ja parantanut sieluni. Tulin luoksenne varoittamaan teitä miekkojen purusta, mutta te olitte nuorukaisia, joilla ei ollut tietoa siitä, mitä nyt näette, [ja vetosin teihin liiton ja sopimuksen nimessä, mutta te jatkoitte harhassa ja kapinassa ettekä suostuneet muuhun kuin taisteluun, ja niin minä nousin teitä vastaan pyhään taisteluun]. Mutta tämä on turmion hetki ja paha kaatumispaikka; minä turvaudun Jumalaan pahaa kaatumispaikkaa vastaan.» Sitten hän (AS) kulki [Ma'bad ibn al-Miqdadin] ohi ja sanoi (AS): «Jumala armahtakoon tämän miehen isää. Jos hän olisi elossa, hänen näkemyksensä olisi parempi kuin tämän näkemys.» Ammar ibn Yasir sanoi: Ylistys Jumalalle, joka [korotti] sinut, oi uskovaisten käskijä, ja painoi hänen poskensa alas. Jumalan kautta, oi uskovaisten käskijä, [me emme välitä siitä, kuka totuudesta poikkeaa, olipa hän poika tai isä]. [Uskovaisten käskijä sanoi]: «Jumala armahtakoon sinua ja palkitkoon sinut hyvällä totuuden puolesta.» Sitten hän (AS) kulki Abdullah ibn Rabi'a ibn Darrajin ohi ja sanoi (AS): «Tämä onneton — mikä hänet ajoi liikkeelle? Ajoiko hänet uskonto vai Uthmanin auttaminen?! Jumalan kautta, Uthmanin käsitys hänestä eikä [hänen isästään] ollut hyvä.» Sitten hän (AS) kulki Ma'bad ibn Zuhayr ibn Abi Umayyan ohi ja sanoi (AS): «Jos kapina olisi Plejadien huipulla, tämä nuorukainen tavoittaisi sen. Jumalan kautta, hän ei ollut siinä luonteeltaan luja; ja se, joka näki hänet, kertoi minulle, että hän vaikeroi kauhusta miekan edessä.» Sitten hän (AS) kulki Maslama ibn Qarazan ohi ja sanoi (AS): «Hyvyys ajoi tämän liikkeelle! Jumalan kautta, hän pyysi minua puhumaan puolestaan Uthmanille eräästä asiasta, jota hän vaati tältä Mekassa, [ja Uthman antoi sen hänelle]. Sitten hän sanoi [minulle]: 'Ellet olisi ollut sinä, hän ei olisi antanut sitä minulle.' Tämä oli, [sikäli kuin tiedän], huono heimolainen; ja sitten tämä onneton tuli turmioonsa [muka auttajana, vaatien kostoa Uthmanin verestä].» Sitten hän (AS) kulki Abdullah ibn Humayd ibn Zuhayrin ohi ja sanoi (AS): «Tämäkin on niitä, jotka kiirehtivät taistelemaan meitä vastaan, [ja hän vielä väitti etsivänsä siten Jumalan mielisuosiota]. Hän kirjoitti minulle kirjeen, jossa hän soimasi Uthmania; sitten Uthman antoi hänelle jotakin, ja hän tyytyi häneen.» Sitten hän (AS) kulki Abdullah ibn Hakim ibn Hizamin ohi ja sanoi (AS): «Tämä vastusti isäänsä lähtiessään sotaan. Hänen isänsä, vaikkei auttanutkaan meitä, toimi kauniisti valassaan meille, vaikka hän pidättyi ja jäi kotiin epäröidessään taistelua. Enkä minä tänään moiti sitä, joka pidättyi meistä ja muista, vaan [moite kuuluu] sille, joka taisteli meitä vastaan.» Sitten hän (AS) kulki Abdullah ibn al-Mughira ibn al-Akhnas ibn [Shariqin] ohi ja sanoi (AS): «Mitä tähän tulee, [hänen isänsä surmattiin] sinä päivänä, jona Uthman surmattiin [talossaan]; hän lähti liikkeelle vihastuneena isänsä surmasta, ja hän oli nuori poikanen [kun hänet surmattiin].» Sitten hän (AS) kulki [Abdullah ibn Uthman] ibn al-Akhnas ibn Shariqin ohi ja sanoi (AS): «Mitä tähän tulee, on kuin näkisin hänet: miekat olivat vallanneet väen, ja hän pakeni rivistä. [Minä huusin] häntä pysähtymään, mutta hän ei kuullut sitä, jota [kutsuin], ennen kuin hänet surmattiin. Tämä oli asia, joka jäi Qurayšin nuorukaisilta huomaamatta — kokemattomia, joilla ei ollut tietoa sodasta; heidät petettiin [ja vietiin harhaan], ja kun he joutuivat taistelun tantereelle, he kaatuivat ja heidät surmattiin.» Sitten hän (AS) kulki [Ka'b ibn Surin] ohi ja sanoi (AS): «Mitä tähän tulee, hän lähti meitä vastaan Koraani kaulassaan väittäen olevansa [äitinsä] auttaja; hän kutsui ihmisiä siihen, mitä siinä on, itse tietämättä, mitä siinä on. Sitten hän pyysi ratkaisua — ja jokainen itsepäinen sortaja joutui häviölle. Tietäkää, että hän rukoili Jumalaa surmaamaan minut, mutta Jumala, ylistetty olkoon Hän, surmasi hänet.» «Nostakaa [Ka'b ibn Sur] istumaan.» Ja hänet nostettiin istumaan, ja hän (AS) sanoi hänelle: «Oi Ka'b, minä olen havainnut todeksi sen, minkä Herrani minulle lupasi; oletko sinä havainnut todeksi sen, minkä Herrasi sinulle lupasi?» Sitten hän (AS) sanoi: «Laskekaa hänet makaamaan.» Sitten hän (AS) kulki Talha ibn Ubaydillahin ohi ja sanoi (AS): «Mitä tähän tulee, hän on se, joka rikkoi valansa minulle, sytytti kapinan yhteisössä, yllytti ihmisiä minua vastaan ja kutsui surmaamaan minut ja sukuni.» «Nostakaa [Talha ibn Ubaydillah] istumaan.» Ja hänet nostettiin istumaan, ja hän (AS) sanoi hänelle: «Oi Talha, minä olen havainnut todeksi sen, minkä Herrani minulle lupasi; oletko sinä havainnut todeksi sen, minkä Herrasi sinulle lupasi?» Sitten hän (AS) sanoi: «Laskekaa hänet makaamaan», ja hänet laskettiin makaamaan. Ja hän (AS) jatkoi matkaansa, ja eräs hänen tovereistaan sanoi hänelle: Oi uskovaisten käskijä, näin sinun puhuvan Ka'bille ja Talhalle sen jälkeen, kun heidät oli surmattu — ymmärtävätkö he, mitä sanoit heille? Hän (AS) sanoi: «Jumalan kautta, he kuulivat puheeni aivan kuten kaivon väki kuuli Jumalan lähettilään (SAWS) puheen Badrin päivänä.» (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 153)
Kamelin sodan jälkeen uskovaisten käskijä (AS) käveli kaatuneiden keskellä. Hän kulki Sa'd ibn Miqdadin ruumiin ohi ja sanoi: Jumala armahtakoon tämän miehen isää; jos hän olisi elossa, hänen näkemyksensä olisi parempi kuin tämän. Ammar ibn Yasir lausui: Ylistys Jumalalle, joka korotti sinun asemasi, oi uskovaisten käskijä — ja hän painoi tämän kasvot alas ja sanoi — Jumalan kautta, emme välitä siitä, joka kieltää totuuden, olipa hän poika tai isä. Ja uskovaisten käskijä (AS) sanoi hänelle: Jumala armahtakoon sinua ja antakoon sinulle hyvän palkan totuuden puolesta. Sitten hän kulki Abdullah ibn Rabi'a ibn Darrajin ruumiin ohi ja sanoi: Mikä pakotti tämän onnettoman lähtemään liikkeelle? Ajoiko hänet uskonto vai Uthmanin auttaminen? Jumalan kautta, Uthmanin käsitys hänestä ja hänen isästään ei ollut hyvä. Sen jälkeen hän saapui Ma'bad ibn Zuhayr ibn Abi Umayyan ruumiin luo ja sanoi: Jos tämä kapina olisi tähtisumujen huipulla, tämä nuorukainen kiipeäisi sinne asti. Jumalan kautta, tässä kapinassa hän ei ollut puhdasluontoinen ihminen. Se, joka oli nähnyt hänet, kertoi minulle, että hän vaikeroi miekan pelosta kuin naiset. Hänen jälkeensä hän kulki Maslama ibn Qarazan ohi ja sanoi: Tämän miehen sai liikkeelle minun hyvyyteni ja hyväntekoni! Jumalan kautta, hän puhui minulle, että puhuisin Uthmanille eräästä Mekan maapalasta, jota hän oli aiemmin vaatinut itselleen. Ja puheeni jälkeen Uthman antoi maan hänelle. Sen jälkeen hän sanoi: Ellet olisi ollut sinä, Uthman ei olisi antanut sitä minulle. Sikäli kuin tiedän, hän oli sukunsa huono mies, ja nyt tämä onneton mies tuli kuoleman kitaan Uthmanin veren vaatimisen verukkeella. Sitten hän kulki Abdullah ibn Humayd ibn Zuhayrin ruumiin ohi ja sanoi: Tämäkin mies kiirehti taistelemaan meitä vastaan ja luuli tällä tavoin etsivänsä Jumalan mielisuosiota. Hän kirjoitti minulle aiemmin kirjeen, jossa Uthmania moitittiin ja panetettiin; mutta kun Uthman antoi hänelle jotakin, hän tuli häneen tyytyväiseksi. Hänen jälkeensä hän kulki Abdullah ibn Hakim ibn Hizamin ruumiin ohi ja sanoi: Hänkin vastusti isäänsä nousemalla minua vastaan. Vaikka hänen isänsä ei auttanutkaan meitä, hän toimi kauniisti valassaan meille, joskin hän epäröi taistelua [Kamelin väkeä vastaan] ja siksi pidättyi auttamasta meitä ja jäi kotiin. Mutta tänään en moiti niitä, jotka pidättyivät auttamasta meitä ja muita, vaan moite kuuluu niille, jotka taistelivat meitä vastaan. Ja sen jälkeen hän saapui Abdullah ibn Mughira ibn Akhnas ibn Shariqin ruumiin luo ja sanoi: Mitä tähän tulee, hänen isänsä surmattiin sinä päivänä, jona Uthman surmattiin talossaan, ja hän lähti liikkeelle vihastuneena isänsä surmasta; ja kun hänet surmattiin, hän oli hyvin nuori poika. Sitten hän kulki Abdullah ibn Uthman ibn Akhnas ibn Shariqin ruumiin ohi ja sanoi: Mitä tähän tulee, on kuin näkisin, kuinka ihmiset tarttuivat miekkoihin ja pakenivat ja karkasivat riveistä. Minä huusin häntä ja kielsin häntä, mutta hän ei kuullut, ketä huusin, ja niin hänet surmattiin. Tämä oli asia, joka jäi kahdelta Qurayšin nuorukaiselta huomaamatta — kokemattomilta nuorukaisilta, joilla ei ollut tietoa sodasta; heidät petettiin, ja kun he joutuivat taistelun tantereelle, he jäivät ansaan ja heidät surmattiin. Sen jälkeen hän kulki Ka'b ibn Surin ohi ja sanoi: Mitä tähän tulee, hän nousi meitä vastaan Koraani kaulaansa ripustettuna ja luuli olevansa äitinsä auttaja; hän kutsui ihmisiä siihen, mitä Koraanissa on, itse tietämättä, mitä siinä on. Hän rukoili Jumalaa, että Jumala surmaisi minut, mutta Jumala tuhosi hänet itsensä. Sitten hän sanoi: Nostakaa Ka'b ibn Sur istumaan. Ja kun tämä oli nostettu istumaan, hän sanoi: Ka'b! Minä olen havainnut todeksi sen, minkä Jumala minulle lupasi; oletko sinäkin havainnut Herrasi lupaukset tosiksi?! Sitten hän sanoi: Laskekaa hänet makaamaan. Sen jälkeen hän kulki Talhan ruumiin ohi ja sanoi: Tämä mies on juuri se, joka rikkoi valansa minulle ja sytytti tämän kapinan yhteisössä ja yllytti minua vastaan ja kutsui surmaamaan minut ja perheeni. Sitten hän sanoi: Nostakaa Talha istumaan. Hänet nostettiin istumaan. Hän sanoi: Talha! Minä olen havainnut Herrani lupaukset tosiksi; oletko sinäkin havainnut Herrasi lupaukset tosiksi? Sitten hän sanoi: Laskekaa hänet makaamaan. Ja hänet laskettiin makaamaan. Sen jälkeen uskovaisten käskijä (AS) poistui sieltä. Yksi hänen tovereistaan sanoi hänelle: Oi uskovaisten käskijä, näin sinun puhuvan Talhalle ja Ka'bille, jotka oli surmattu; ymmärtävätkö he sinun sanasi? Imaami (AS) sanoi: Kyllä; Jumalan kautta, he ymmärsivät sanani aivan kuten kaivon väki ymmärsi Jumalan lähettilään (SAWS) sanat Badrin päivänä.
Mas'udi sanoi: Kun Jumala, ylistetty olkoon Hän, oli suonut hänelle sen, mikä hänelle kuului — voiton Kamelin väestä — hän astui joukon tovereitaan kanssa Basran muslimien valtionkassaan. Hän katsoi siellä olevaa kultaa ja hopeaa ja katsoi sitä pitkään sanoen: «Oi keltainen ja oi valkoinen, petä joku muu kuin minut!» Sitten hän (AS) sanoi: «Jakakaa se tovereitteni kesken, viisisataa kullekin.» He jakoivat sen, ja kukin heistä sai viisisataa, eikä yhtään dirhamia jäänyt yli eikä puuttunut! Hänen tovereidensa lukumäärä oli kaksitoistatuhatta. Ja hän (AS) otti haltuunsa sen, minkä sai heidän leiristään, myi sen ja jakoi senkin heille, eikä ottanut koskaan itselleen, lapsilleen eikä perheelleen mitään enempää kuin tovereilleen. Sitten hänen luokseen tuli eräs hänen tovereistaan, joka ei ollut ollut läsnä jaossa, ja sanoi: Oi uskovaisten käskijä, en saanut mitään, koska en ollut läsnä jaossa; syy poissaolooni oli tämä ja tämä. Ja hän antoi hänelle sen osuuden, joka hänelle jaosta kuului. (Waq'at al-Jamal, osa 1, s. 158)
Mas'udi sanoo: Kun Jumala, ylistetty olkoon Hän, osoitti Alille (AS) armonsa ja soi hänelle sen voiton Kamelin väestä, joka hänelle kuului, uskovaisten käskijä (AS) astui joukon tovereitaan kanssa Basran muslimien valtionkassaan ja katsoi siellä olevia kulta- ja hopearahoja. Hän katsoi niitä pitkään ja sanoi: Oi keltaiset ja oi valkoiset, pettäkää joku muu!
Sitten hän sanoi: Jakakaa nämä varat tovereideni kesken, viisisataa kullekin. Varat jaettiin, ja kukin mies sai viisisataa dirhamia, eikä yhtään dirhamia jäänyt puuttumaan tai yli. Ja imaamin (AS) tovereiden lukumäärä oli kaksitoistatuhatta. Sitten uskovaisten käskijä (AS) myi sen, minkä oli saanut heidän leiristään, ja jakoi sen tovereidensa kesken, eikä koskaan ottanut itselleen, lapsilleen ja perheelleen mitään enempää kuin tovereilleen. Sotasaaliin jaon jälkeen tuli yksi imaamin tovereista, joka ei ollut ollut läsnä jaon aikana, ja sanoi: Oi uskovaisten käskijä! En ollut läsnä sotasaaliin jaon aikana enkä ole saanut mitään, ja syy poissaolooni oli tämä ja tämä. Uskovaisten käskijä (AS) antoi hänelle juuri sen määrän, joka hänen osakseen olisi tullut.
«al-Fusul al-muhimma fi usul al-a'imma» on Wasa'il al-Shi'an tekijän, šeikki Hurr al-Amilin (kuollut 1104 h.) teoksia, ja se on kirjoitettu arabiaksi hijran 1000-luvulla (1600-luvulla). Tekijä on koonnut siihen perimätiedoista johdetut yleiset perusteet, jotka jokaisen muslimin tulee tietää, joihin hänen tulee uskoa ja joiden mukaan hänen tulee toimia. Kirja on koottu viiteen lukuun, jotka käsittelevät uskon perusteita, oikeusopin periaatteita, oikeusopin sovelluksia, lääketiedettä sekä sekalaisia yleisiä aiheita. Suurin osa kirjan perimätiedoista on otettu neljästä kirjasta tai neljän kirjan tekijöiden muista teoksista. Hurr al-Amili oli akhbarilainen oppinut, ja hän uskoi neljän kirjan kaikkien hadithien luotettavuuteen.
Šeikki Hurr lähti neljänkymmenen vuoden ikäisenä, vuonna 1073 h., Jabal Amilista Irakiin pyhien hautapaikkojen luo pyhiinvaellukselle, ja sieltä hän suuntasi Mashhadiin imaami Ridan (AS) haudalle. Ja koska hän havaitsi Mashhadin sopivaksi asuinpaikaksi, hän jäi sinne asumaan. Šeikki Hurr al-Amililla oli Mashhadissa vilkas opetuspiiri, ja hän kasvatti lukuisia oppilaita; lopulta hän kuoli siellä ja haudattiin Ridan pyhäkön pihapiiriin.
Šeikki Hurr al-Amili jätti jälkeensä useita teoksia. Hänen tärkein työnsä on kirja «Wasa'il al-Shi'a», joka on sen kirjoittamisesta lähtien tähän päivään asti ollut aina šiialaisten oikeusoppineiden ja mujtahidien huomion ja arvostuksen kohteena. Tämä kirja sisältää šiialaisten perimätietolähteiden — kuten neljän kirjan ja muiden hadith-lähteiden — hadithit oikeusopillisista aiheista. Wasa'ilin tekijä on koonnut tähän teokseen 36 000 perimätietoa ketjuineen lukuisista oikeusopillisista aiheista yhden luvun otsikon alle. Merkityksensä ja asemansa vuoksi teoksesta on laadittu selityksiä, hakemistoja, tiivistelmiä ja käännöksiä.